lauantai 8. kesäkuuta 2024

MELLAKKA MAITOLAITURILLA

Jossain päin Etelä-Suomea…

Maaseudulla, ei tosin kovin kaukana lähimmästä kaupungista oli museomielessä entisöity ja uudelleen rakennettu maitolava. Ja kas, sen ympärillä oli nelisenkymmentä liimatilhiä, vihervästäräkkiä ja sukkahousukoppeloa jotka pitivät kovaa ääntä. Meteliä suorastaan. Rumpujakin siinä paukuteltiin ja kohtuulliseen tahtiin huudettiin että ”patriarkaatti on hävitettävä”. Olipa sellaisia kylttejä ja julisteitakin paikalla.

Paikallislehden miespuolinen toimittaja kyseli aikansa että onko mielenosoituksessa joku puhemies anteeks puhehenkilö ja lopulta haastateltavaksi tuli eräs nuori ja arabihuivilla naamioitunut nainen. Toimittaja kysyi:

- Niin… tota noin… te siis vastustatte tätä maitolaituria?

- Kyllä! Sillä se on ilmiselvä ja vastenmielinen muisto maaseudun patriarkaalisesta alistuskulttuurista. Kulttuurista jossa naiset olivat sidottuja tilaansa ja mieheensä ja jotka joutuivat olemaan lapsentekokoneita. Lisäksi suomalainen maa- ja eritoten karjatalous tuhoavat maapallon ilmastoa. Vain kasvisruokailu on kestävää kehitystä. Se, että tällainen häpeän muistomerkki on rakennettu tänne uudestaan aikana kun maitolaitureita ei enää muuten ole ja naiset ovat vapautuneet ja voimautuneet on täysin selvä patriarkaalinen ja sitä kautta äärioikeistolainen provokaatio. Sitä me emme voi hyväksyä!

- Tuli vain mieleen kysyä että noilla Suomessa asuvilla islamilaisilla naiset ovat edelleenkin kotiinsa sidottuja synnytyskoneita. Aiotteko protestoida sitäkin vastaan?

- Se on siis niinqu aivan eri asia! Oletteko joku rasisti?

- No enhän toki. Mutta mitä te nyt aiotte tehdä? Polttaa tuon maitolaiturin?

- Emme. Sillä tämä on väkivallaton mielenilmaus. Vaadimme mahdollisimman suurta tietoisuutta ja näkyvyyttä. Ja tuoltahan tuleekin Ylen toimittaja. Menkääpäs sivummalle ja antakaa hänelle tilaa.

Selvästi asiasta innostunut Ylen naistoimittaja alkoi haastatella aktivistia. Samaan aikaan joukosta oli irrottautunut kaksi arabihuiveilla itsensä naamioinutta miestä. He kävelivät mutkan taakse jossa heitä odotti vanha, mutta hyväkuntoinen Transitin paku. Miehet ottivat huivit pois ja kas, hehän olivat Huitsinnevadan paikallisradion äänimiehet Hösse Kikkinen ja Pertta Järvelä. Autossa heitä odotti toimittaja Antero Lärvänen joka kysyi:

- Taisi mennä ihan hyvin?

- Hähhää, joo täydestä meni kuin väärä raha. Noi uskoo ihan oikeasti aivan kaiken minkä niille syöttää kun vaan vakuuttavasti puhuu. Eikä välttämättä edes niin vakuuttavasti kun ne kerta kaikkiaan haluavat uskoa ja löytää uutta metelöinnin aihetta.

- Jep. Ja mehän mentiin noiden liimatilhien aiheita etsivään kokoukseen ja esittäydyttiin olevamme miehisyyteemme pettyneitä ja syyllisyyttä tuntevia henkilöoletettuja. Siinä hetken aikaa esitettiin katumusharjoituksia siitä että meillä on munat ja sitten esitettiin noille pimuille se idea maitolaiturista patriarkaatin ja ilmastovastuuttomuuden symbolina. Ja sehän otti heti tulta. Ja tuli alkoi ruokkia itseään. Meidän ei tarvinnut sen jälkeen enää tehdä mitään.

- Nyt vaan odotetaan mielenosoituksen huipentumaa.

Ja huipentuma oli tulossa. Transitin viereen ajoi tutun maanviljelijän traktori jossa oli perässä täysi tankillinen lietelantaa. Viljelijä avasi traktorin komuutin oven ja kysyi:

- Sielläkö niitä on?

- Onhan niitä. Useampi kymmenen. Kovasti innokkaalla ja osallistuvalla päällä.

- No täytyypä sitten jatkaa sinnepäin. Tässä vaan köyhällä maajussilla saattaa joskus tankista nuo sulkuventtiillit pettää…

Traktori jatkoi matkaansa. Hetken kuluttua Antero, Hösse ja Pertta kuulivat sen verran voimakasta kirkumista ja rääkymistä että saattoivat päätellä säiliön sulkuventtiileiden pettäneen ja painettakin olleen riittävästi.

- No niin, tämähän meni sitten aivan luonnonmukaisesti. Luomuna suorastaan. Mitäs meillä oli seuraavaksi suunnitteilla?

- No sehän oli se idea että usutetaan ne mekkaloimaan johonkin sopivaan hirviporukan pikkujouluihin.

- Siinä on tietysti se ongelma että ne ovat loppusyksystä ja silloin taitaa olla leikkipartisaanin hipiälle vähän liian kylmä.

- Ja tietysti sekin että ne saattaisivat siinä kerrankin oppia mitä on kun päätä särkee. No, lyödäänpä Ransitista ykköstä läpeen ja lähdetään Lällävedelle saunomaan.

Inspiraatio tähän kevyeen kesäfiktioon tuli Qroquius Kadilta. Kiitokset hänelle. Ja ehkä tähän sopii vielä tunnelmapala kesäiseltä piknikiltä. Löytyi netistä:


24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Alkoipa lauantaiaamu taas mukavan tarinan parissa, kiitos. Mitähän entisajan ihnmiset, joilla oli leipä kovan työn takana (jos sitä oli ollenkaan, kuten esim. 1860-luvun kuolinvuodet kertovat) näistä nykyajan vellihousuista, joista ei taida työntekoon olla ja jotka käyttävät aikansa muiden ihmisten elämän ja virantoimituksen hankaloittamiseen? Veikkaanpa, ettei olisi rettelöitsijän jalat maata koskettaneet, kun jo olisi vallesmanni vienyt mukanaan ja laittanut jalkapuuhun kirkonmäelle.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Löytyskin jostain vielä maitolava niin sinnehän vois pamahtaa pilsneriä juomaan ja lakritsipiippua röyhyttelemään kun tuo tupakointi on ajat sitten loppunut. Vähän nostalgiaa nääs.

Juhox kirjoitti...

Totuus voi olla tarua ihmeellisempää. Taannoin ruotsalaiset feministit osoittivat Tukholmassa mieltään patriarkaalisia ratsastajapatsaita kohtaan. Mielenosoituksessa feministit kirmasivat kuin hevoset ja ottivat sitä kautta kaupunkitilaa haltuunsa.

https://www.youtube.com/watch?v=2BcfKde77jc

Anonyymi kirjoitti...

Köyhä Suomen kansa katkoo kahleitansa, kärsimysten malja jo kukkuroillaan on. Raakaa brysselvaltaa vastaan käypi koko voimallansa. Kansan parhaat pojat, ja tytöt jalon taisteluhun.

QroquiusKad kirjoitti...

Kiitos kiitoksista, mutta ne kuuluvat Murhainfolle, jonka kommentaattori infosi leikkipartisaanien istuvan väärällä radalla.

Joppos123 kirjoitti...

Aika paljon puhuva tuo eloapinoiden kuva keskeltä ilmastohätätilaa.
Hyvin uppoaa cokis ja pitsa. Coca-cola on melkoinen luonnonvarojen kuluttaja ja ostelevat pohjavesiä varsinkin köyhistä maista ja ei tuo pitsakaan hiilivapaa ole.
Mutta hei, tärkeintähän on kivat bileet, hyvä mieli, perseily ja todella todella se ego.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, Ano1:lle, Juhoxille, Ano2:lle, Qroquius Kadille ja Jopposs123:lle & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Kiitokset. Tämä oli vaan tällainen kesätarina. Ja mainittuun aikaan olisi varmaan käynyt juuri niin kuin sanoit. Jos vallesmanni olisi ehtinyt. Selkäsauna olisi voinut tulla jo aikaisemmin.

Ano1: On niitä teitten varsilla vielä muutama. Eivät kylläkään varsinaisessa käytössä.

Juhox: Totta. Tein tuosta itsekin aikanaan postauksen. Itsensä voi tehdä pelleksi monella tavalla.

Ano2: Nämä leikkipartisaanit vaan eivät taida olla kovin sorrettuja.

Qroquius Kad: Kiitos siis myös siihen suuntaan.

Joppos123: Juuri näin.

QroquiusKad kirjoitti...

Mitä itse bloggaukseen tulee, se loppui hieman töksähtäen lietelantakylpyyn, kun olin vähän odottanut leikkipartisaanien tekemistä naurunalaisiksi nieltyään älyttömän uunotuksen karvoineen nahkoineen.
Kakkasuihkutushan vain vahvisti niille niiden olleen oikeassa ja suomalaisen miehen olevan vaarallisempi kuin villikarhu.
Hirviseuran majalla mukiloiduksi tulemisen vahvistusvaikutusta suomalaisen miehen vaarallisuuteen en osaa edes kuvitella, mutta sehän jätettiinkin pois repertuaarista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Idea vaan tuli mieleen siitä kun näin aikanaan videopätkän jossa suivaantunut ranskalainen maaajussi tuli manttaaleillaan ilman lupaa majoittuneiden piipertäjien leiriin traktorilla ja lietelantasäiliöllä ja pani pöhisemään. Siitä tuli jotenkin lämmin mieli.

Joppos123 kirjoitti...

Mun manttaaleille ei tule kukaan ilman lupaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Ei minunkaan. Mutta sen ranskalaisen manttaalit olivat vissiin sen verran laajat että se ei heti huomannut.

Anonyymi kirjoitti...

Terve. Lueskelin äsken Ykän kirjoittamaa tekstiä vuodelta 2019 Suomen vaivihkaisesta siirtymisestä totalitarismiin (hyvin outo ja vainoharhainen kirjoitus kieltämättä) ja siinä luki "Järjestelmäpuolueen" rikoksista seuraavaa:
"Suomen itsenäisyydestä vapaaehtoisesti luopuminen ja Suomen muuttaminen ylikansallisen federaation maakunnaksi."
Tuota noin. Jos tällä viitataan Suomen liittymiseen EU:hun, niin eikö Ykä ole tarpeeksi vanha muistaakseen, että siitä järjestettiin silloin vuonna 1995 kansanäänestys, jossa suurin osa suomalaisista äänesti EU:hun liittymisen puolesta? Että semmoista kansan enemmistön demokratuuria.
Sitä paitsi, mitä "Järjestelmäpuolueen" (eli kaikkien muiden puolueiden paitsi persujen) totalitarismia se semmoinen muka on, kun joku ne järjestelmäpuolueet sinne eduskuntaan on kuitenkin äänestänyt? Jos "Järjestelmäpuolue" on päättänyt lisätä haitallista maahanmuuttoa, niin syyttäkööt äänestäjät siitä ihan vain itseään.
Oikeistopopulisteina persut luovat mielellään vastakkainasettelua "tavallisen kansan" ja "eliitin" välille, ja se "eliitti" kuulemma sortaa tavallista kansaa. Olkoonkin, että siihen perussuomalaisten edustamaan "tavalliseen kansaan" kuului viime eduskuntavaalien aikaan 20 % äänestäjistä, nykyään enää vain 15 % ja rapiat päälle. Ei ole mitään todisteita siitä, että Perussuomalaisten päätäntävalta eduskunnassa olisi yhtään heidän todellista suhteellista osuuttaan pienempi, ja nytkin he istuvat hallituksessa. Millä perustein he eivät siis itsekin ole sitä samaa eliittiä mitä kaikki muutkin poliitikot? Miten persut edes itse asiassa määrittelevät sen kovasti vastustamansa "eliitin"? Ketä kaikkia siihen kuuluu? Ainakin eduskunta, virkamieskunta, valtamedia, akateeminen maailma... Kuka tai mikä estää sen, etteivät persut itsekin voisi työskennellä valtamediassa, virkamiehinä tai eri alojen asiantuntijoina? Tutkitustihan perussuomalaisilla on kaikista eri puolueiden kannattajista alhaisin koulutustaso, matalin työllisyys a heikoin yleissivistys. Heillä on ollut muiden muassa vaikeuksia nimetä hallituspuolueita. Eli johtuukohan perussuomalaisten kyvyttömyys ajaa omia asioitaan läpi osana "eliittiä" vain siitä, että he ovat syrjäytyneitä työttömiä tai matalapalkkaisissa töissä, kun koulunkäynti ei koskaan oikein napannut eikä siihen ollut älyllisiä edellytyksiäkään? Se selittäisi perussuomalaisten kannatuksen polttoaineena toimivan katkeruuden ja kateuden "eliittiä" kohtaan, mikä on ihan itse aiheutettua.
Minä vain mietiskelen tällaisia asioita, koska olen käppäukko ja meillä käppäukoilla sellainen paha tapa on...
- Lollerball

Anonyymi kirjoitti...

Huomattavasti sikalan k-sivelliä siistimpi konsti olisi vesitykit. Tyhmänä kyselen, minkä ihmeen takia niitä ei käytetä, kun kadutkin putsaantuisivat siinä samalla?

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Lollerballiolle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Lollerball: Heti alkuun vainoharhaisuusdiagnoosi. Onnittelut. Ja sitten voi todeta että tällaiseen EU:hun eivät ihmiset äänestäneet. Ei siitä ollut käsitystäkään. Ei myöskään eurosta eikä EU-jäsenyyden lisäämistä perustuslakiin. Ja tuo kommenttisi loppu on sellaista emitä ei olekaan aikoihin ollut. Tuliko itsellä hiukka yleistettyä.

Rouva Ano: Hyvä kysymys.

QroquiusKad kirjoitti...

Oudoksuttaa tuo yliopistotyttöjen tapa yrittää esiintyä miehinä joko itseään sellaisiksi väittäen tai kokonaisilla keksityillä nimillä.
Ovat tehneet sitä paljon Ylilaudalla ja PT-mediassakin on nähty.

Mitä ne sillä kuvittelevat voivansa saavuttaa, kun totuus paistaa selvästi läpi tyylistä ja sisällöstä?
Olisivat reilusti vastuudettomia ja velvollisuudettomia tyttöjä, huutaen etuoikeuksistaan ja vastustusta kohdatessaan päälle uhriutuminen, kuinka minulla on Oikeus, taas Isot Pojat kiusaa koska olen Tyttö.

Saisivat kaiken haluamansa.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Se on siinä sitten. Kokoomus ja Vasemmistoliitto vaalivoittajina. Minun osaltani on politiikan seuraaminen sitten ohi, siirryn loppuelämäkseni (jota ei enää montaa kymmentä vuotta ole) chillailemaan ja katsomaan maailmasta vain itseäni kiinnostavia positiivisia asioita. En taatusti enää murehdi mitä tästä maasta tulee ja miten suomalaisille käy, kaikki mitä tulee on heille ansaittua, niin paskaa ei heidän niskaansa sada etteivät ole sitä itse halunneet. Heippa ja moikka, näiden asioiden takia ei enää kannata verenpainettaan nostattaa. Voikaa hyvin. 🤣

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Thorvald Eskilinpojalle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Niin meinasit vissiin sitä nimimerkki Lollerballia?

Thorvald: Älä nyt. Onneksi nämä eivät olleet sentään eduskuntavaalit. Kommenttisi olisivat jatkossakin tervetulleita.

klova kirjoitti...

Aika pitkälti samaa mieltä Thorvaldin kanssa, miksi murehtia asioita jotka huutoäänestyksellä sitte päätetään, Otto Kivivuorta lainatakseni.

Kannattaa yrittää tehdä itsestään j läheisistään mahdollisimman riippumaton yhteiskunnasta, koska se yhteiskunta jonka me tunnemme lakkaa olemasta jo 2030-luvulla kiitos jo ihan talouden, väestön ikärakenteen ja maatamme kroonisesti vaivaavan vastustuksen kaikelle uudistuksille.

Että pitäkää itsenne kunnossa, hankkikaa hyvät tiedot ja ammatit ja säästäkää eläkkeet itsellenne (jos olette nuoria). Ja jos olette iäkkäitä ja ette ole tehneet mitään minkään eteen, niin älkää sitten ihmetelkö että kuinka tässä näin kävi, eläkkeeni ei riitä kunnolla asunnon vastikkeisiin ja veroihin ja kohta makaan paskat housuissa kroonikko-osastolla jos sieltä joskus paikka vapautuu. Tekemällä jotain asioiden eteen voi tietysti päätyä sinne muiden avuttomien joukkoon, mutta tekemättä mitään sinne joutuu ihan varmasti. Siinä on loppupeleissä iso ero.

Kävin äänestämässä. Ilmeisesti aika moni ei käynyt. Li Andersonin kannattajat kävivät myös.

Anonyymi kirjoitti...

Jos jotain hyvää pitää löytää vaalien tuloksesta niin se, että demrit jäivät kolmanneksi. Ja vireätkin menettivät kannatusta ja paikkoja.
Toisaalta koko vihervasemmiston riekkuminen saksikäsi-Riikasta söi varmaan persujen kannatusta. Kun eihän valtamedia juuri uusta ole puhunt/kirjoittanut puoleen vuoteen mitään. Ja siihen lisäksi pelottelut kuinka amerikoista tulee aivan kamalaa jos ja kun Trumppi voittaa siäläiset pressanvaalit niin sitten viimeistään löydään Suomen köyhät lopullisesti slaavikyykkyyn.
Thorvald Eskilinpoika. Sinulle että älä nyt vielä heitä kirvestä kaivoon, sille on vielä paljon käyttöä tässä maassa. Pidetään ylpeästi Suomen lippu koholla.
Huru-ukko

QroquiusKad kirjoitti...

Kyllä, juurikin kyseistä käppäukkona huonolla menestyksellä esiintynyttä yliopistotyttöä.
Tyyli ja sisältö paljastavat.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys klovalle, Huru-ukolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

klova: Eihän se tulevaisuus hyvältä näytä. Itse en ajatellut vielä heittää kirvestä järveen.

Huru-ukko: Kyllähän tätä voi pitää valtamedian voittona.

Qroquius Kad: Mahdollista. On niitä tuollaisia miehiäkin tosin.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, tunnustettakoon että olen yliopistotyttö tai oikeastaan jopa taisteluhelikopteri. Se on todella mahtavaa, eikö olekin? Kun puhuin itsestäni "käppäukkona", se oli täysin sanan vertaiskuvallisessa ja sarkastisessa merkityksessä, koska Ykä on joskus väittänyt, että käppäukkona hänellä on paha tapa "ajatella" jotakin. Mutta kaikki se, mitä kirjoitin pitää silti edelleen paikkansa, siitähän me olemme yhä samaa mieltä?
- Lollerball

QroquiusKad kirjoitti...

Tämäpä mukavaa, että yliopistotyttö tunnusti itse.
Ensin se haastoi riitaa rätkyttämällä ja valehtelemalla, kohta se alkaa taas varastaa toisten nimimerkkejä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Lollerballille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Hjuu, tämä Lollerball tuomitsi melkoisen määrän ihmisiä ö-luokan kansalaisiksi ja sitten vielä kysyy että kai me ö-luokan kansalaiset ollaan hänen kanssaan samaa mieltä.