perjantai 30. toukokuuta 2025

LINDTMAN, TERRORISTIT JA LAUMAHYSTERIA

Niin joo, se demareitten Antti Lindtman on mukana länsimaisessa laumahysteriassa ja vaatii Palestiinan tunnustamista. Yleensä minä postailen aiheista Hangon ja Nuorgamin väliltä mutta onhan tämäkin osa sitä. Kas kun demarit haluavat itselleen mahdollisimman paljon islamilaisten ääniä.

Niin mikä Palestiina? Kaksi erillistä aluetta jota toista johtaa puhdas terroristijärjestö. Eikä se toinenkaan ole käsittääkseni irtisanoutunut alkuperäisestä tavoitteestaan. Eli ”from the river to the sea” tarkoittaaa suomeksi sanottua Israelin tuhoamista ja juutalaisten lahtaamista. Demarit ja muut laumahysteerikot tukevat porukkaa, jonka tavoitteena on se ihan oikea kansanmurha.

Missään muuten ei arabeilla ole niin hyvä olla kuin Israelissa. Mikä muuten pistää miettimään, että kuinka ”from the river to the sea” suhtautuisi iippojen kanssa täysin rauhallisissa väleissä eläneisiin arabeihin? Menisivätkö ne samaan monttuun juutalaisten kanssa? Kas kun Hamasille ei ole mikään ongelma tapattaa omiakaan ihmiskilpinä.

Poliittinen laumahysteria on jotenkin vaan niin helvetin rumaa. Ja sehän elää loputtomasti. Muutama vuosi sitten oli BLM-hysteria, joka alkoi mustan narkkaririkollisen yliannostuksesta. Vuosi pari kun mennään eteenpäin, niin sen kohde on joku muu.

Mutta laumahysteria ei kuole koskaan.


keskiviikko 28. toukokuuta 2025

TYPERYYDEN MUOTI JA HYMNIN RAISKAAMINEN

Tuo Palestiina-hypetyshän on vain yksi muoti muiden tiedostavien muotien joukossa. Jonka päätavoite ei ole itse asia, vaan se, että tiedostavassa muodissa mukana oleva ihminen – yleensä nainen – voi tuntea itsensä oikein edistykselliseksi. Mielellään samanhenkisessä seurassa. Ja suuren älämölön kanssa.

Yleensähän se on lähinnä sinisilmäistä hölmöyttä mutta nyt nuo muodissa mukana olevat ylittivät jo äärimmäisen mauttomuuden rajan vääntämällä Sibeliuksen Finlandia-hymnin uuteen, tiedostavaan uskoon.

Lukija voi halutessaan kuunnella sen tästä linkistä.

Totean vaan muutaman seikan.

Jos nuo naiset menisivät Gazaan, niin ne huomaisivat että ei, kyseinen ”Palestiina” ei suinkaan ole karkoittanut orjuutta.

Vertaus Suomeen on ns. killing joke. Suomi ei aloittanut itsenäisyystaisteluaan tekemällä Venäjän puolelle terrori-iskua, jossa teurastettiin toistatuhatta viatonta siviiliä.

Raiskatun hymnin sanat loppuvat termiin ”rauhan maa”. Näitten ns. palestiinalaisten järjestöjen peruskirjassa on vieläkin vaatimuksena että Israel tuhotaan ja juutalaiset lahdataan.

Rauhaahan se tietysti on se pyhän sodan jälkeinenkin rauha. Sitten ne voivat keskittyä lahtaamaan toisiaan. Mitä ne ovat harrastaneet iät ja ajat.

Mutta näistä länsimaisista – myös suomalaisista – ”edistyksellisistä” herää kyllä epäilys, että jossain vaiheessa evoluutio on lähtenyt taantumaan.


tiistai 27. toukokuuta 2025

OPETUSMINISTERI JA YMPYRÄN NELIÖIMINEN

Hiljattain jopa valtamediapuolue VMP uutisoi siitä, kuinka suomalaisissa kouluissa monikultturismi on lähtenyt täysin lapasesta. Uutisessa myös hieman sivuttiin sitä tilannetta että Suomessa on kehitysmaalaisia ghettoja, jotka tosin eroavat perinteisistä ghetoista niin, että valtaväestöllä on sinne elatusvelvollisuus ja ghettojen asukkaat ovat nostettu jalustalle.

Tässähän ei ole sinänsä mitään uutta. Mutta Rääkoopeeläinen opetusministerimme Anders Adlercreutz totesi tuoreeltaan että ei oo perää, ei oo perää. Otetaan hieman siteerauksia:

Opetusministeri Anders Adlercreutz vaatii maahanmuuttajanuorten syyllistämisen lopettamista – ”Äärettömän väärin ja epäreilua”.

Jo alkuun Adlercreutz haluaa tähdentää, ketä koulujen ongelmista ei ainakaan kannata syyttää: maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrän kasvamista tarjotaan nykyään turhan helposti syyksi, kun ongelmien aiheuttajaa etsitään.

– On aivan liian yksinkertaista ajatella syyn olevan siellä. Oppimistulosten heikentyminen on länsimainen ilmiö, joka näkyy myös niissä maissa, joissa demografinen muutos on Suomea hitaampaa.

Ministeri sanoo olevansa huolissaan siitä, kuinka maahamuuttajataiset oppilaat nostetaan välillä tikunnokkaan. Opettajien kanssa keskustellessa hänelle on avautunut asian toinen puoli: kuinka Suomeen muuttaneet nuoret ovat onnistuneet omaksumaan paikallisen kielen ja kouluyhteisön parissa vuodessa.

– Mielestäni on äärettömän väärin ja epäreilua, että näistä lapsista puhutaan ongelmina ja haasteina, kun he tekevät tällaisia urotekoja joka päivä.

Kyseinen Adlecreutzin avautuminen on tyypillistä poliittista kikkailua. Hän puhuu yleisesti maahanmuuttajanuorista, ja on toki sellaisia ryhmiä jotka haluavat yrittää. Mutta hän jättää tietoisesti mainitsematta islamilaiset, jotka nimenomaan tuovat ne ongelmat. Muuallekin kuin kouluun. Adlercreutz puhui uroteoista. Ja kun tietää, minälaisia ”urotekoja” islamilaiset nuoret ovat tehneet suomalaisia nuoria kohtaan niin voisi kysyä että hävettääkö?

Vaan turha kysymyshän se olisi. Pistää vaan ihmettelemään tuo RKP:n maahanmuuttolinja. Kuvitteleeko se, että islamilaiset kunnioittavat suomenruotsalaisia? Kannattaisiko katsoa, mitä se kunnioitus Ruotsissa on riikinruotsalaisia kohtaan?

No, Adlercreutz osaa propagandan. Jossa tärkeintä ei ole se, mitä sanotaan. Vaan se, mitä jätetään sanomatta.


maanantai 26. toukokuuta 2025

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CLXXXIII

1. Vuokrarasismia

Valtamediapuolue VMP:n IS-osasto julkaisee säälipornoa siitä, että suomalaiset yksityiset vuokranantajat syrjivät kehitysmaalaisia. IS teki kokeilun jossa haettiin vuokra-asuntoja tekaistuilla nimillä ja kehitysmaalaisia ei haluttu vuokralaisiksi, ainakaan niin paljon kuin suomalaisia. Sanottiinpa jutussa että nimen perusteella syrjiminen on rikos. Onko se, ja millä sellainen yleensä todistetaan?

Lukijakin on oikein hyvin tietoinen siitä, että kun kehitysmaalaiset muuttavat sankoin joukoin uuteen osoitteeseen niin suomalaiset alkavat poistua alueelta. Sillä kehitysmaalaiset elävät niissä asunnoissa kuin, no, kotimaassaan. Luonnollisesti asuntojen arvo alkaa myös laskea ja vuokranantajalle se on kumminkin sijoituskohde. Tietysti härskeimmät eivät välitä, sillä tietävät sossun maksavan vuokran maailman tappiin.

Itselläni vaan herää asian ja siihen liittyvän ruikutuksen tiimoilta kysymys:

Eikö ihmisellä ole oikeus omaan omaisuuteensa? Mikä moraalinen velvollisuus hänellä on vuokrata asuntonsa jollekin kehitysmaalaiselle?

2. Että ne jaksaa

Yle uutisoi siitä, että OECD opettaa Suomea taloudenpidossa. Ensiksi todetaan:

OECD patistaa Suomea tiukempaan valtiontalouden sopeuttamiseen tänään julkaistussa Suomea koskevassa maaraportissaan.

Ja joo, tämähän on totta. Tosin hallitus olisi voinut suunnata leikkurinsa maahanmuuttoteolliseen kompleksiin ja akateemisiin suojatyöntekijöihin. Lisäksi OECD totesi että yritystukia tulisi leikata ja ainakin suuryritysten kohdalta tämä pitää paikkansa.

Mutta sitten.

Vihreä siirtymä tuo Suomelle OECD:n mukaan suuria mahdollisuuksia. Menestyminen siirtymässä voi viedä Suomen uudelle, selvästi nopeammalle kasvu-uralle.

Yksinkertaistetusti vihreä siirtymä tarkoittaa muutosta talouteen, joka perustuu fossiilisten polttoaineiden sijaan uusiutuvaan energiaan ja päästöttömyyteen.

Ja:

Toisena merkittävänä toimena tuottavuus- ja talouskasvun parantamiseksi OECD esittää maahanmuuttoa ja ulkomaisten osaajien parempaa hyödyntämistä. Siinä Suomella on talousjärjestön mukaan paljon kehitettävää.

Vihreästä siirtymästä minulla on lähinnä mielikuva epävarmasta toivioenergiasta sekä suomalaisen metsä- ja maatalouden näivettämisestä. Tässäkin todettiin että voi viedä. Monestiko tuo on jo todettu?

Mitä tulee maahhanmuuttoon niin OECD ei joko tiedä, tai sitten ei välitä siitä faktasta että korkean verotuksen ja korkean sosiaaliturvan Suomeen ei tule pääosin muita kuin kehitysmaalaisia elättejä, jotka jo nyt maksavat suomalaisille miljardeja per vuosi. Puhumattakaan niitten tänne tuomasta jatkuvasti kasvavasta rikollisuudesta.

3. Työn orjat… tai, no, jotakin…

Tämä menee ehkä kevennyksenä. Ehkä. Mutta saatettakoon lukijan tiedoksi että Suomeen on perustettu järjestö Vallankumoukselliset Kommunistit. Perustava kokous oli heidän ilmoituksensa mukaan loistava menestys, lähes kaikki 30 toveria olivat paikalla.

En tiedä, onko kyseessä samanhenkisten ryyppy- ja harrastuskerho mutta on sinänsä ikävää että aina vain löytyy ihmisiä, jotka eivät opi historiasta mitään. No, laitetaanpa valokuva tästä porukasta. Mitä lukija on mieltä? Tuleeko se vallankumous tehtyä tuolla porukalla ja nukkuuko porvari huonosti?


sunnuntai 25. toukokuuta 2025

AKATEEMINEN VÄESTÖNVAIHTAJA

Harvoin törmää niin kuutamolla olevaan ihmiseen kuin tässä postauksessa. Jaa kuka hän on? No hän on Helsingin yliopiston kestävän kehityksen professori Kristina Lindström. Jolla on visio. Ja minkäslainen se oikein on? No, uutinen kertoo:

Hufvudstadsbladet-lehdelle antamissaan erikoislaatuisissa kommenteissa Helsingin yliopiston kestävän kehityksen professori Kristina Lindström toivoo, ettei Suomessa syntyisi enempää lapsia ilmastosyistä. Professori Lindströmin visioiden mukaan suomalaiset korvattaisiin muiden kansallisuuksien ihmisillä, jotka vaeltaisivat Suomeen maailman ääristä.

– Jos ajattelee ilmastoa ja kestävyyttä, me Suomessa kulutamme hyvin paljon. Tästä näkökulmasta ei ole lainkaan huono asia, että meitä ei ole niin paljon, hän sanoo.

Sen sijaan, että Suomessa syntyisi enemmän lapsia, Lindström ehdottaa, että työvoimatarpeet ja väestönkasvu voidaan kattaa maahanmuutolla. Hän korostaa toimivan integraation merkitystä yksilöllisine suunnitelmineen, jotta voidaan välttää “resurssien hukkaamista”.

Ja tämä avautuminen herättää tiettyjä kysymyksiä.

Onko kyseisen naikkosen mielestä ihan oikeasti hyvä, että täällä tuhansia vuosia asunut kansa hävitetään ja korvataan joillain kehitysmaalaisilla? Ovatko kansat jotain teoreettista, jonka voi vaihtaa?

Kyseinen naikkonen perustelee visioitaan ilmastosyillä. Eikö hän tajua, että tänne – elatukselle, ei töihin – tulevat kehitysmaalaiset nostavat täällä sen paljon puhutun hiilijalanjälkensä monikymmenkertaiseksi? Tosin sekin tietysti olisi vain tilapäistä sillä jos Suomessa olisi vain kehitysmaalaisia niin koko maan talous ja infrastruktuuri romahtaisivat ja hiilijalanjälki alkaisi lähennellä nollaa.

Kyseinen naikkonen on suomenruotsalainen. Koskeeko hänen visionsa vain suomalaisia ja kuvitteleeko hän että ne kehitysmaalaiset pitäisivät suomenruotsalaisia minkäänlaisessa erityisasemassa?

Kuinka yleistä tällainen ajattelutapa on akateemisissa piireissä?

Ja mikä hitto on kestävän kehityksen professuuri? Mihin sitä oikeastaan tarvitaan? Jos se luo tuollaisia visioita?

Kiitos Huru-ukolle vinkistä.

perjantai 23. toukokuuta 2025

MAHTOIKO JOTAIN UNOHTUA?

Helsingin Pravda on huolissaan siitä, että kouluissa eivät kaikki oppilaat niele nykyistä vihervasemmistolaista opetusta. Juttu on maksumuurin takana mutta aika hyvän kuvan siitä saa nytkin. Otetaan joitain otteita:

Miten pitäisi opettaa, jos osa nuorista ei hyväksy yhteisinä pidettyjä arvoja?

Ei ole olemassa mitään yhteisinä pidettäviä arvoja. Varsinkin jos ne ovat vihervasemmistolaisten määrittelemiä arvoja.

Nuorilla on aiempaa enemmän jyrkän oikeistolaisia mielipiteitä. Osa ihailee äärioikeistoa. Tasa-arvoon suhtaudutaan halveksuvasti. N-sana on tehnyt paluun, ja sateenkaaritunnukset piilotettu.

Ensiksi voisi kysyä, että mitä tässä tarkoitetaan äärioikeistolla? Natsejako? Vai vihervasemmiston määrittelemiä äärioikeistolaisia, jolta leimalta vähänkin ajattelevan ihmisen on vaikeaa välttyä. Jos tasa-arvolla tarkoitetaan feministien määrittelemää tasa-arvoa niin siihen voi kaikessa rauhassa suhtautua halveksivasti. Se N-sana eli neekeri ei ole koskaan mihinkään kadonnutkaan ja sateenkaaritunnuksia on pakkosyötetty niin kauan että ei ole ihmekään jos alkaa tympiä.

Keskustelusta on tullut vaikeaa, koska osa oppilaista kyseenalaistaa ihmisoikeuksien, syrjimättömyyden ja tasa-arvon kaltaiset peruslähtökohdat.

Kun ottaa huomioon, mitä noilla termeillä nykyisin tarkoitetaan niin olisi varsin pelottavaa, jos niitä ei voisi kyseenalaistaa.

Tähän asiaan on kaksi selitystä.

1. Moni suomalainen nuori on vaan kerta kaikkiaan saanut tarpeekseen wokelluksesta. Eli monikultturismin pakkosyötöstä, ilmastohysteriasta ja transhypetyksestä.  Mikä suivaantuminen on ihan tervetullutta kehitystä.

2. Ja jos puhutaan porukasta joka ei todellakaan hyväksy nimenomaan suomalaisia arvoja ja tuo sen taatusti esille, niin se on ollut kouluissamme jo kauan aikaa. Se, joka tässäkin jutussa unohtui. Mikä porukka se mahtaa olla?

Vinkki: se ei puhu suomea.

Harvoin puutun ulkonäköön, mutta tämän jutun opettaja näyttää kyllä arkkityypin wokeltajalta. 


keskiviikko 21. toukokuuta 2025

HÄN NIIN MIELENSÄ PAHOITTI

Pannaan lyhyt postaus tuosta Palestiinahysteriasta. Liittyy Euroviisuihin, jotka sinänsä ovat minun mielestäni täysin turhat kinkerit. Koko vihervasemmistohan näytti vaativan että Israel suljetaan noista kinkereistä. Eräs virkamies… eiku virkahenkilö avautui kovasti asiasta. Siis toi Korkeasaaren johtajatar Sanna Hellström:

– Huh! Mitä jumalauta kaikki Israelin äänestäjät oikein ajatteli? Tiedän kyllä: nationalistista paskaa, trumppia, jumalaa. Inhoan teistä jokaista! Hellström kommentoi.

Bluesky-somealustalle hän kirjoitti ”oikeistopellejen melkein pilanneen Euroviisut”.

– Olen todella pettynyt siihen masinoituun äänestystulokseen, mutta ei siinä mitään, oikea voitti.

– Oli ilmeistä, että Israelin yleisöäänet olivat masinoituja, eivätkä ne liittyneet siihen kappaleeseen. Jos kappale olisi ollut niin suosittu, se olisi tullut esiin jo ennen kisoja

On vaan jokseenkin kaunista kun vihervasemmistolaista oikein vituttaa.

Ei mulla muuta tällä kertaa.


maanantai 19. toukokuuta 2025

OMIAAN VIHAAVAT

Postauksen aihe liittyy tietysti länsimaihin yleensäkin, mutta yritän pitäytyä Suomessa. Kas täälläkin on turhan suuri joukko joka vihaa valkoista rotua vaikka itsekin on aivan sitä samaa valkoista rotua. Tapahtui maailmalla mitä hyvänsä niin säännöllisesti metelöidään niin afrikkalaisten kuin vaikkapa arabien puolesta ja hävetään omaa valkoisuutta. Ja samalla unohdetaan, mitä hirmutöitä nämä ihanat toiseuden edustajat ovat tehneet.

Tämähän on jatkunut jo jotain kolmekymmentä vuotta. Tai oikeastaan kauemminkin sillä tämä palestiina-arabien puolesta vouhkaaminen alkoi jo joskus 1960-luvulla kun arabimaat kävivät – huonolla menestyksellä – sotia Israelia vastaan. Mutta kun Neuvostoliitto tuki arabeja, niin pitihän suomalaisen tiedostavan yksilönkin tehdä niin. Sama hysteria on jatkunut sieltä saakka.

Mietin, että mikä saa ihmisen vihaamaan sitä, mikä on tässä maailmassa ehkä parhaiten menestynyt. Omilla voimillaan. Muita sortamatta. Suomalaisilla ei ole ollut siirtomaita. Meillä ei ole ollut orjia. Meitä on kyllä aikanaan viety orjiksi suurin määrin.

Ja ennen kaikkea ne tavalliset valkoiset suomalaiset elättävät sen suvaitsevais-tiedostavaiston joka inhoaa valkoisuutta. Voisiko olla niin, että kyse on egosta, joka tahtoo hirvittävän paljon, mutta nollasubstanssilla? Jääkö silloin jäljelle vain ajatus ”jos en ole mitään muuta, niin ainakin osaan kusta omaan pesään”?

Tietysti meidän valkoisten haukkuminen on sitä täysin turvallisinta ”aktivismia”. Ei tarvitse pelätä joutuvansa joukkoraiskatuksi tai sitä, että kurkku viilletään auki. Päinvastoin, halveksunnan kohde kustantaa halveksijan asunnon ja aterian jatkossakin.

Kyseessähän on sinänsä lapasesta lähtenyt muoti. On hienoa kärsiä hyvää pahaa oloa samanhenkisessä seurassa. Mutta selvää on, että nuo omiensa vihaajat eivät käsitä, minkä asian kanssa ovat tekemisissä. Elävät vain omien, ruusunpunaisten mielikuviensa mukaisesti.

Halveksi omiasi. Tunne olevasi itseäsi enemmän. Nauti.

Tähän kuvaan tiivistyy hyvin paljon länsimaisesta sinisilmäisestä typeryydestä. Kuinkahan kauan tuo porukka olisi hengissä Gazassa?

keskiviikko 14. toukokuuta 2025

EI SAA PUHUA TOTTA

Jaahah. Nyt on saatu aikaan taas yksi tekopyhä myrsky vesilasissa. Ja kohteena luonnollisesti perussuomalaiset. Vesilasia sekoittaa omalta osaltaan RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz joka on kovasti närkästynyt.

Mistä olikaan kysymys?

No, perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew teki facebook-päivityksen jossa hän vaati islamin – täsmennettynä sharia-lain – kieltämistä. Ja siitähän nousi älämölö.

Mikä oli Garedewin synti? No tietysti se, että hän puhui totta.

Mietitään islamia Suomessa. Jätetään pois rauhalliset ja jo aikaa sitten täysin sopeutuneet tataarit. Mutta mitä islam ja islamilaiset ovat tuoneet Suomeen vuoden 1990 jälkeen?

Pelkkää harmia, valtavia – ja jatkuvasti kasvavia – kustannuksia sekä inhimillistä kärsimystä. Järkevässä maailmassa lainsäätäjillä tulisi olla priorisoituna että tuollainen vaara torjutaan.

Itse mietin, että jotkut lainsäädännölliset toimet islamia vastaan eivät riitä, vaan tänne tullut islamilaisväestö tulisi yksinkertaisesti karkottaa.

Mutta on selvää, että perussuomalaisetkaan eivät uskalla vaatia tätä. Tässä vastuullisen valehtelun maassa. Jossa ongelma ei ole edelleenkään ongelma, vaan ongelmasta ääneen puhuminen on ongelma.


maanantai 12. toukokuuta 2025

HAN-SUOMALAISEN PALUU

Eli hyödyllisen idiootin arkkityyppi

Silloin, kun voiman pimeä puoli oli nuori, eli 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä me lanseerattiin käyttöön termi han-suomalainen. Sehän tuli tietysti siitä, että silloin alkoi paljastua kehitysmaalaisen tuontitavaran tekemät raiskaukset. Joita suvaitsevais-tiedostavaisto yritti mitätöidä toteamalla kerta toisensa jälkeen että raiskaavathan suomalaisetkin.

No, termi on hävinnyt aikaa sitten, koska se röhönaurettiin nurin ja ehkä suvakitkin tajusivat että ei se oikein toimi. Vaan nyt näyttää siltä, että han-suomalaisuutta ollaan kaivamassa naftaliinista. Kuinka? No, tässä ensin asian taustaa:

Varsinais-Suomen käräjäoikeus antoi perjantaina tuomion tapauksessa, joka koski alaikäisen tytön pakottamista avioliittoon.

Tuomion mukaan irakilaismies avioitui ulkomailla 25- tai 26-vuotiaana 13-vuotiaan lapsen kanssa. Myöhemmin pari asettui Suomeen.

Oikeus katsoi näytetyksi, että mies kohdisti uhriin varsin pitkälle ulottuvaa kontrollia, seksuaalista hyväksikäyttöä sekä fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa, ja tuomitsi hänet kuuden ja puolen vuoden vankeuteen muun muassa törkeästä ihmiskaupasta.

Ja tämähän ei ole islamilaisten keskuudessa mikään yksittäistapaus. Eikä sitä pidä millään tavoin puolustella. Mutta niin vain suvaitsevais-tiedostava suomalainen naikkonen eli ”Loisto-setlementin johtava asiantuntija” Johanna Aapakallio lyö julkisuudessa pöytään han-kortin:

Pakkoavioliittoja tapahtuu myös suomalaisissa yhteisöissä – "Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin avioitua".

Hän sanoo, että Suomessa ilmi tulevista pakkoavioliitoista iso osa on sellaisia, joissa ei ole suoranaista pakottamista.

Nuori sosiaalistetaan kasvatuksella ajatukseen, että hänen täytyy tietynikäisenä solmia vanhempia tai yhteisöä miellyttävä avioliitto.

– Elämä saattaa näyttäytyä niin, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin avioitua. Tai sitten on nuoria, varsinkin tyttöjä, jotka on kasvatettu niin, että seksiä voi harrastaa ainoastaan avioliitossa.

Sanoisin, että kyseisen naikkosen tulkintaa ei voi kyllä rinnastaa siihen että islamilaiset tytöt pakkonaitetaan heitä tuntuvasti vanhemmille miehille heidän mielipidettään kysymättä. Ja miksi kysyttäisiin, sillä nainen on islamissa lähinnä irtainta omaisuutta.

Jos asiasta esittäisi vertauksen, niin se voisi olla sellainen että maanomistaja valittaa että naapuri poltti sata hehtaaria hänen metsäänsä. Josta hänelle sanotaan, että niin mutta sinä itse poltit nuotiota tonttisi tulipaikalla.

Joka tapauksessa on käsittämätöntä että niin moni suomalainen nainen yrittää valkopestä maailman sairainta ja sadistisinta – ja nimenomaan naista alistavaa – uskontoa. Jos ei muuten, niin han-kortilla.


perjantai 9. toukokuuta 2025

EU-WOKELLUSTA JA KIELLETTY SANA

Jaahah. Tästä on kyllä blogissa kirjoitettu ennenkin mutta nyt se näköjään saa piakkoin lainvoiman. Eli jatkossa -mies-pääte pitää poistaa ammattinimikkeistä ja korvata jollain muulla. Eli sukupuolineutraalilla.

Jatkossa työnantajat eivät voi enää palkata esimiehiä. Tilalle pitää ottaa esihenkilö.

Työnantajat ovat velvoitettuja varmistamaan, että avoimet työpaikkailmoitukset ja tehtävänimikkeet ovat sukupuolineutraaleja ja työhönottoprosessit hoidetaan syrjimättömällä tavalla.

Ja tämähän on luonnollisesti peräisin Brysselistä, EU:n palkka-avoimuusdirektiivistä. Ja kun se tulee sieltä, niin Suomenhan on pakko totella, vaikka voi aivan aiheellisesti kysyä, että kuinka monta ihmistä esmes termit kirvesmies tai putkimies ovat häirinneet?

Ja nousee myös toinen, näissä kuvioissa aina esille nouseva kysymys:

Palkka-avoimuusdirektiiviä sorvaa laiksi parhaillaan kolmikantainen työryhmä. Sen työ on venynyt. Viimeksi se on saanut hankkeen verkkosivun mukaan lisäaikaa perjantaille eli 9.5. saakka.

Kolmikantainen työryhmä? Kuinka monta ihmistä siinä on? Kuinka paljon kyseinen touhu on polttanut veronmaksajien rahoja? Kuinka paljon EU:n direktiivit ovat yleensäkin maksaneet suomalaisille? Vuodesta 1995 alkaen?

Veikkaisin kyllä, että sotavaltio ei ole lähtenyt tähän mukaan. Meinaten, pitäisikö tykkimiehestä tulla tykkihenkilö? Tai viestimiehestä viestihenkilö?

Sitten siitä kielletystä sanasta ja sehän löytyy eduskunnasta. Eduskunnan puhemies (onko se muuten kohta puhehenkilö?) Jussi Halla-aho joutui huomauttamaan Riikka Purraa, kun hän käytti kiellettyä valhe-sanaa. No, Halla-aho joutui toimimaan protokollan mukaisesti. Ei hän sille minkään mahda.

Mutta minä ihmettelen, että mikä järki loppujen lopuksi tuossa kunniakoodissa oikein on? Jos mietitään vaikkapa maahanmuuttopolitiikkaa niin vihervasemmisto on viimeiset vuosikymmenet valehdellut jatkuvasti. Ja syyttänyt niitä, jotka eivät yhdy näihin vastuullisiin valheisiin rasisteiksi ja äärijoksikin.

Miksi sellaista pitää suojella? Lienee niin, että eduskunnassakin ongelma ei ole ongelma, mutta ongelmasta ääneen puhuminen on ongelma.


keskiviikko 7. toukokuuta 2025

KUNTATASON WOKELLUSTA JA ITSELLEEN VALEHTELUA

1. Mikä ihmeen Raisio?

Niin, Raisio läksi sitten mukaan wokellukseen. Eli siellä piti järjestää lapsille ja nuorille jonkinlaiset Harry Potter-festivaalit, mutta ne korvataankin Taikuutta Raisiossa-tapahtumalla. Jaa miksikö? No kas kun Harry Potter-kirjasarjan kirjoittaja J.K. Rowling on jossain vaiheessa mennyt sanomaan, että vain biologinen nainen on nainen. Ja josta LGBTQTiiTyy-aktivistit haluaisivat hänet lynkata. Raisiokin on todennut että ongelmana on Rowlingin arvomaailma. Siis totuuden puhuminen on ongelma.

Pari huomiota:

1. Raisio kertoo että se toimi näin ”Raision kaupungin saaman palautteen vuoksi”. Kuinka paljon tätä palautetta on tullut? Yksi vai kaksi närkästynyttä wokeltajaa? Eikös tämmöisiä näytöksiä ole nähty muutama ennenkin?

2. Kyseinen kirjailija Rowling on tuskin kuullut koko episodista. Ja jos sen joku hänelle kertoo niin kommentti lienee so fucking what. What is Raisio anyway?

Joka tapauksessa kyseinen epidodi kertoo että wokellus Suomessa elää ja voi valitettavan hyvin. Joillekin tästä tuli niin kovin hyvä ja tiedostava mieli.

2. Vantaa ja itsestäänselvyyden ihmettely

Vantaalla ollaan ihmeissään. Kas kun maahanmuutto (lue: haittamaahanmuutto) on kasvattanut Vantaan väkilukua, mutta verotulot ne vain pienenevät. On jokseenkin naurettavaa kun kuntapäättäjät miettivät että kuinkas tässä näin on päässyt käymään.

Totta kai siinä käy niin, sillä kehitysmaalaiset maahanmuuttajat ovat tulleet Suomeen ja siis myös Vantaalle elatusautomaatin elätettäväksi. Tämä on sanottu ääneen täällä voiman pimeällä puolella jo parikymmentä vuotta. Mutta onko uskottu? Ei olla niin.

Oikeastaan tilanne on paskamaisuudestaan huolimatta huvittava. Jopa säälittävä. Kas kun lienee selvää että valtaosa Vantaan kuntapäättäjistä tietää oikein hyvin, mistä tilanne johtuu. Mutta yksikään ei uskalla sanoa sitä ääneen. Totuutta kierretään kuin kissa kuumaa puuroa.

Ennusteen mukaan vuonna 2040 vieraskielisiä on Helsingissä 206 000, Espoossa 140 000 ja Vantaalla 135 000.

Kysymys: Kuinka kauas ja pitkälle suomalaisten elatusvelvollisuus ulottuu? Onko sille mitään rajaa?

tiistai 6. toukokuuta 2025

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CLXXXII

1. Raiskakkaa, pojat, raiskakkaa. Pääsette vähemmällä

Sehän ei ole valitettavasti enää mikään uutinen että tuontitavara raiskaa suomalaisia. Tässä ovat hyvin kunnostautuneet tuontitavarataksikuskit. Valitettava käytäntö on myös oikeuslaitoksemme käsityttämätön paljousalennus. Tuoreimpana tapauksena taksikuski Ahmed Dhaif Saadoon Al-Khalfah joka yritti raiskata 16-vuotiaan tytön taksissa.

Jätkällä oli taustalla kaksi alempaa raiskaustuomiota. Ja kuinka oikeus päätti? No, kymmenen kuukautta ehdotonta ja ”vankeusrangaistusta alentavana seikkana otettiin huomioon miehen aiempi raiskaustuomio”.

Epäilemättä oikeudella on näissä päätöksissä oma logiikkansa mutta se sotii tervettä järkeä ja oikeustajua vastaan. Mitä enemmän tehdään rikoksia, sen rankempia pitäisi tuomioitten olla.

Liekö kyseessä se vanha vasemmistolainen oikeusajattelu että jos ihminen tekee rikoksia, niin yhteiskunta on epäonnistunut hänen kohdallaan. Ja vain yhteiskuntaa kohti suuntautuva rikollisuus on oikeaa rikollisuutta.

Vielä kysymys: Jos jätkällä oli jo kaksi raiskaustuomiota, niin kuinka se saattoi olla vielä taksikuskina?

2. Lisää turhaa byrokratiaa ja valvontaa

Jaahah, uutinen kertoo että Helsingin ja Kirkkonummen alueella aloitetaan kompostitarkastukset.

HSY alkaa tehdä kompostitarkastuksia. Kompostitarkastajat tarkastavat touko–heinäkuun aikana noin 500 kompostoria pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Tarkastettavat kohteet on valittu satunnaisesti kiinteistöjen HSY:lle tekemien kompostointi-ilmoitusten joukosta.

– Asukkaat ovat voineet valita, haluavatko tilata HSY:ltä biojäteastian vai kompostoida. Kompostitarkastusten tavoitteena on varmistaa, että biojäte lajitellaan oikein, ja näin lisätä lajittelua ja vähentää sekajätteen määrää

Jos kompostori ei läpäise tarkastusta, kiinteistöllä on aikaa tehdä mahdolliset korjaukset 31.8.2025 asti.

Herää vaan kysymys että onko tuossa loppujen lopuksi sellainen ongelma johon täytyy hankkia virkakuntaa? Suomessa jätehuolto on kuitenkin ollut varsin mallillaan. Mitä tuosta loppujen lopuksi hyödytään?

Ja koska ne kompostikytät tulevat tänne syrjäseuduille? Oma suhtautumiseni kotirauhaan on varsin huumorintajuton.

Eikö tuota valvontaa ja byrokratiaa ole jo muutenkin enemmän kuin tarpeeksi?

3. Jaa tulkkeja?

Netissä on aika ajoin huomattu että itäaasialaiset maahanmuuttajat ovat nopeasti oppineet suomen kieltä. Kas kun on ollut halu ja motivaatio. Jos mennään idästä länteen eli Britanniaan niin samanlaisena esimerkkinä toimii Britannian Suomen suurlähettiläs Laura Davies. Tästä linkistä voi kuunnella, kuinka sujuvaa suomea hän puhuu muutaman kuukauden Suomessa oleskeltuaan.

Sitten on olemassa pirunmoinen joukko kehitysmaalaisia jotka ovat oleskelleet Suomessa jo kymmeniä vuosia eivätkä vieläkään osaa suomea. Kas kun ei ole minkäänlaista motivaatiota eikä myöskään tarvetta, sillä suomalaisten maksamat tulkkipalvelut toimivat koko ajan.

Vinkki hallitukselle, kun etsitte säästökohteita. Tässä olisi yksi.

Samoin kuin koko maahanmuuttoteollinen kompleksi yleensäkin. Ansaitsematon elatusautomaatti ei ole mikään loukkaamaton ihmisoikeus. Se on rikos suomalaisia kohtaan.

sunnuntai 4. toukokuuta 2025

MEDIAKUSETUKSEN VÄHEMMÄN JALO TAITO

En osaa sanoa, montako kertaa Suomen lähihistoriassa on näytelty vastaavia näytöksiä. Muisti eikä hahmotus ei riitä, mutta paljon niitä on. Perustuu siihen, että Valtamediapuolue VMP tietää otsikoinnin voiman ja käyttää sitä härskisti hyväkseen. Tämä tuorein tapaus oli Iltalehden lööppiuutinen jossa ilmoitettiin, että hallitus leikkaa eläkkeitä.

No, uutinenhan oli paskapuhetta sillä Iltalehti uutisoikin valtionvarainministeriön virkamiesten ehdotuksista joita hallitus ei toteuta. Asiasta persut nostivat melkoisen metelin ja seuraavana päivänä Iltalehti julkaisi lyhyen oikaisun. Entäs oikaisu lööpissä? Ei ollut, mutta kannesta sen löytää kun oikein katsoo:

Iltalehti voi sanoa että se on toiminut kaikkien sääntöjen mukaisesti mutta se tietää myös että huomattavan suuri osa lukijoista on otsikkolukijoita joille asiasta jäi mieleen että hallitus ja se persuministeri vie pullan Pihtiputaan mummon pöydästä.

Tällä tavalla voitetaan vaaleja.

Vähän samanlainen näytös oli vappuna Tampereella, josta VMP uutisoi tyyliin, josta taas esimerkkinä Iltalehti:

Tästähän otsikkolukija saa sen mielikuvan että taas ne natsit ovat riehuneet. Tosiasiassa ne sinimustat olivat olleet koko ajan rauhallisia ja äärivasemmistolaiset leikkipartisaanit riehuivat. Niitä poliisi pidätti viisitoista. Sinimustia ei yhtään.

Härskit pärjää aina. Ja härskiyden VMP osaa.

Laitetaan vielä huomio, liittyen edelliseen käppäukkokirjoitukseen. Saksassa toimitaan niin, että se vahvistaa sen, mitä käppäukot sanoivat Taemman Hyijärven saunassa. Eli Saksan tuleva hallitus suunnittelee täysin demokratian pelisäännöin parlamenttiin päässeen AfD:n kieltämistä demokratian vastaisena.

Eli EU:n vanhan vallan utopistien tyypillistä linjaa. Tuhotaan demokratia ja väitetään, että pelastettiin demokratia.

perjantai 2. toukokuuta 2025

KÄPPÄUKOT JA KANSANDEMOKRATIA

Pinnanmaalla, Uuden Hyisianan kunnan takamailla sijaitsevan Taemman Hyijärven rannalla sijaitsi pieni lautamökki ja sen lähellä rannalla pieni, kahden ja puolen perseen rantasauna. Saunan kuistilla poltti kaksi käppäukkoa eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis löylytauollaan voimasavuke Bostonit ja siirtyivät sitten saunan hyvin pieneen pukuhuoneeseen. Miehet olivat perinteisellä kevätreissulla pyytämässä sätkärapua.

Käppäukot aukausivat Tsuhnan Kostot. Pukuhuoneessa oli lisäksi sakuskaksi hyileipää, hyimariinia ja sätkärapusäilykettä. Lötjönen otti hörpyn Tsuhnan Kostosta ja tuumasi:

- Niin… mietin noita vaaleja. En nyt pelkästään noita viimeisiä Suomen vaaleja vaan vaaleja Euroopassa yleensäkin. Osaatkos piruuttasi sanoa, että mikä niissä vaaleissa on aina yhteistä? Varsinkin, jos kansallismieliset saavat vaalivoiton?

Ykä natusteli hyileipää sätkärapusäilykkeellä, otti hörpyn ja vastasi:

- No joo, ainakin se, että kun kansallismieliset saavat vaalivoiton niin silloin valtamedia ja utopistit varoittelevat äärioikeiston uhasta ja ennen kaikkea siitä, että vaalien myötä demokratia on uhattuna. Joka ainoa kerta. Ja nimenomaan noin päin.

- Jep. Vaikka vaalit on käyty hyvässä järjestyksessä ja ilman vilppiä. Sen sijaan jos utopistinen vihervasemmisto voittaa, niin se ei ole koskaan uhka demokratialle.

- No joo, hyvänä esimerkkinä nämä Suomen vaalit. Melkein puolet äänestäjistä jätti äänestämättä ja valtamedia kävi täysin yksipuolisen propagandamyllytyksen yhtä ainoata puoluetta vastaan. Mutta koska vihervasemmisto voitti, niin tulos oli reilu ja demokratia pelastettiin.

- Onhan totta että niin Suomen kuin EU:n vasemmistoutopistien mielestä vaalit ja demokratia tarkoittavat sitä että vaaleissa kerta toisensa jälkeen vahvistetaan vasemmistoutopistien valta. Vasemmistoutopistien vallan kyseenalaistaminen on uhka demokratialle.

- Niin kuin tietyissä maissa historian aikana on ollut. Eli eivät ne vasemmistoutopistit kaipaa demokratiaa vaan kansandemokratiaa.

- Jep. Millä ei ole mitään tekemistä niin kansan kuin demokratiankaan kanssa.

- Eiköhän lähdetä löyläyttelätiön?

Ja näin tapahtui. Ilta Taemmalla Hyijärvellä jatkui rauhallisissa ja rakentavissa vihapuheen merkeissä.