PALUU PULA-AIKAAN?

Siirrytään sitten Amerikan sfääreistä maan- tai ennemminkin suunläheisiin asioihin. Kas aikanaan, kymmeniä vuosia sitten ei Suomessa syöty läheskään niin paljon lihaa kuin nyt. Se ei johtunut suinkaan siitä etteikö liha olisi maistunut, vaan siitä, ettei siihen ollut niin paljon varaa. Nyt ns. asiantuntijat ovat pikkuhiljaa johdattamassa suomalaisia takaisin siihen lihattomaan pula-aikaan.

On nimittäin tulossa – taas kerran – uudet ravitsemussuositukset. Ja niiden mukaan punaisen lihan viikottainen enimmäismäärä laskisi nykyisestä 500 grammasta 350 grammaan ja esmes leikkeleet tulisi jättää leivän päältä pois kokonaan.

Jollain lailla positiivista lienee että ainakaan uutisen mukaan tällä kertaa ei vedottu ilmastosyihin. Tosin toisen uutisen mukaan taas ”kansallisella tasolla työryhmä arvioi myös muita asioita, kuten ruoantuotanto, omavaraisuus, ruokaturva, elintarviketurvallisuus, eläinten hyvinvointi sekä sosiokulttuuriset näkökulmat.”

Mitähän helvettua ”sosiokulttuuriset näkökulmat” tekevät minun leipäpalani päällä?

Uutisessa todettiin myös että ”yhteiseen päätökseen vedoten ravitsemusneuvottelukunnan halusivat pysyä artikkelissa nimettöminä.”

Tätä en ihmettele. Meinaten, kun ns. asiantuntijat tunkevat kärsänsä ihmisten ruokapöytiin niin ei sillä kavereita saa. No, onneksi ne ovat vaan suosituksia. Täytyneekin käydä pistelemässä kevyehkö aamupala. Suunläheisissä merkeissä.

VANHAN VAPUN NULIKAT

Hjuu… olishan se meinaan mahtavaa jos blogissani seikkailleet Kalevi Keihäsen Aikamatkat olisi oikeasti olemassa. Meinaten, hikinautit voisivat viedä – näin vapun tunnelmissa – näitä yliymmärtäviä, ylisuojelevia, ylianalysoivia ja ylilässyttäviä sosiaalitanttoja aikamatkalle jonnekin 1970-luvun alun vapun tietämille. Tai mihin tahansa muuhun ajankohtaan niinä vuosina. Katsomaan mukuloita.

Kas kun ne tantat katsoisivat meidän kekkoslovakialaisten jätkännulikoitten touhuja niin ne hoksaisivat olevansa yliholhoavan viranomaisen painajaisessa. Mehän nimittäin mentiin ilman minkäänlaista aikuisvahtimista polkupyörillämme ihan mihin meitä huvitti. Ilman mitään kypäriä tietenkin. Eihän silloin mopoissakaan tarvinnut olla kypäriä. Ja puuhattiin keskenämme pikkunulikoiden touhuja ainoana opastuksena että siihen ja siihen aikaan sitten pitää tulla kotiin. Ja mehän mentiin ja toteltiin. Jokaisella oli rannekello. Nykyisinhän alkaa olla niin että osa nykymukuloista ei enää edes tunne kellon viisarin asentoa. Kas kun niillä ei ole sitä. Pelkkä älyhärpäke. Me ei älyhärpäkkeestä tiedettykään mutta vanhempien määräyksiä toteltiin. Kas kun meillä oli kuri. Se asia, joka lasketaan nykyisin jonkinlaiseksi natsismin alalajiksi.

Leikittiinhän me – herra nähköön – pyssypeliäkin vaikka nykyisin siitäkin ylihuolehtivat naiset pistävät alaleuan väpättämään esmes lauseilla:

Joku humpsahtaa niin syvälle leikkiin niin, että toden ja mielikuvituksen raja hämärtyy.

Henkilöstö osallistuu lasten leikkeihin ja valvoo ja ohjaa niitä – ja tämä koskee myös aseleikkejä.

En osta lapsilleni leluaseita, koska en halua antaa heille sellaista viestiä, että aseet kuuluisivat jollakin lailla perheemme arvomaailmaan.

Meidän perheessämme pyssyleikkeihin kuului parantava hahmo, ”hiilaaja” (eng. heal eli parantaa), joka kietoi haavoittuneen viittaansa ja paransi hänet.

Ei meillä toden ja mielikuvituksen raja hämärtynyt sillä me tiedettiin että leikkipyssyllä ei ketään saatu hengettömäksi ja jos joku alaleuan väpättäjä – joilla itsellään se toden ja mielikuvituksen raja on pahemman kerran hämärtynyt – olisi tullut selittämään meille opinkappaleitaan niin me oltaisiin päästetty se räkäinen nauru jollainen vain pikkupoikalössistä voi päästä. Ja vanhemmatkin olisivat todenneet alaleuan väpätykseen että mitäs helvattua sinä täällä mukuloita kiusaat? Ookkonää vähän tyhymä?

Aikamatkallaan olleella sosiaalitantalla pääsisi löysä lahkeeseen viimeistään siinä vaiheessa kun hän huomaisi että me nulikat räjäytellään kaikenlaista. Papatteja, vetopommeja, kiinanpommeja ja tykinjyskyjä. Täysin ominpäin, ilman ammatillisen koulutuksen saaneen kasvatushenkilökunnan valvontaa. Viimeistään siinä vaiheessa tantalla olisi katkennut verisuoni päästä kun hän olisi nähnyt meidän bravuurin eli jostain löydetyn rautaputken joka juntattiin maahan ja laitettiin nojaamaan kiveä vasten ja sinne viskattiin sitten kinuri. Löi komeat lieskat. Meidän pikkupoikien ikioma kranaatinheitin. Eikä kukaan saanut minkäänlaisia vammoja.

Ja hei, mehän kerrottiin myös vitsejä ja naurettiin räkänaurua päälle. Poliittisesti epäkorrekteja vitsejä vaikka eihän me tiedetty että mitä se termi tarkoitti. Ei kai sitä silloin vielä ollutkaan. Vitsailtiin YYA-liturgiasta ja joo, neekereistä tietty. Vitsejä, joista nykyisin päätyy leivättömän pöydän ääreen. Mitenkäs vanhemmat suhtautuivat siihen? No, ne kertoivat ihan samoja vitsejä. Virallisessa Kekkoslovakiassa oltiin tietysti varsinkin YYA-asian kanssa naama näkkärillä mutta virallisten kuvioitten ulkopuolella se näkkäri kastui ja vääntyi pahasti mutkalle.

Tietysti mitään wokeltamista synnyttävine miehineen ja jortikalla varustettuine parrakkaine naisineen ei meille tuputettu ei niin kotona kuin koulussa kas kun sellaisesta ei oltu koskaan mitään kuultukaan. Eihän sellaista ollut silloin scifissäkään.

Se, mikä aikamatkailevaa sosiaalitanttaa järkyttäisi ehkä eniten olisi ymmärrys siitä, että me ei oltu ahdistuneita. Nykytermeillä määritellen. Ei elämä mitään Edenia ollut silloinkaan, kaukana siitä, mutta me ei kärsitty nykyisin siitä niin muodikkaasta ahdistuksesta. Kyllähän meitä aika ajoin vitutti mutta me ymmärrettiin että jos ihmistä ei koskaan vituta niin siinä on jotain vialla. Nykyisinhän ahdistus on se taikasana joka laukaisee hoito- ja ymmärrysmyllyn johon yleensä kuuluu resepti Ketipinoria tai muuta vastaavaa. Vaikkei niitä saisi alle 18-vuotisille määrätäkään mutta uskokaa pois, niitä määrätään ja paljon.

Ja lopuksi nykypäivän yliymmärtävä sosiaalitantta huomaisi aikamatkallaan asian, jota hän ei pystyisi käsittämään. Eli nuo nulikat todellakin elävät elämäänsä ilman minkäänlaista ammatillista ja koulutettua aikuisvalvontaa ja opastusta. Eivätkä näytä kärsivän asiasta ollenkaan. Tuohan on tavatonta.

Sitä hän ihmettelisi. Tajuamatta, että ehkä hän, juuri hän sai aikaan sen paljon puhutun nuoriso-ongelman.

Mukavaa ja rauhallista vappua kaikille.

KÄPPÄUKOT JA JÄRKYTYSPORNO

Elettiinpä varsin mukavia kesäkelejä Huitsinnevadan Örnätjärvellä ja näistä keleistä nauttivat myös Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis saunatauollaan. Miehet olivat olleet avustamassa viikonloppuna Huitsinnevadan urheilukentällä pidettävien siitä suttaantumisen Suomen mestaruuskilpailujen valmisteluissa. Samalla pidettäisiin kilpailu ”maakunnan rumin mies” mutta toveruksia ei hyväksytty osallistujiksi koska heidät tulkittiin asiassa ammattilaisiksi. Vähän se kyllä jurppi. Olisihan se kiva olla jossain asiassa ykkönen.

Siinä istuskellessa syttyivät voimasavuke Bostonit ja nirskahtivat auki Tsuhnan Kostot. Yli lenteli lehtokurppa antaen toimelle hyväksyvän kurnutuksen. Toverukset olivat juuri ennen saunatauolleen tuloa puhuneet potkupallon EM-kisoista. Sinänsä kumpikaan heistä ei ollut lajista kovin kiinnostunut. Mutta tietty reaktio Suomi – Tanska ottelussa tai lähinnä sen kommentoinnissa oli pistänyt silmään. Lötjönen otti hörpyn, heitti yläviitoset hänen eteensä pörräämään tulleen väinön kanssa joka sen jälkeen jatkoi väinön bisneksiään kukasta kukkaan. Lötjönen totesi:

- Niin. On se vaan. En paremmin sano. Tanskalainen heppu saa sairaskohtauksen suorassa lähetyksessä ja olihan se hirmuisen ikävä juttu mutta eikös sekä se helvatun lapsiasiainvaltuutettu että Mannerheimin lastensuojeluliitto alkanut laittaa välittömästi ihmisille ohjeita että ”kuinka käsittelet tapahtunutta lastesi kanssa?”. Ihan niin kuin asiaa olis pitänyt yleensä edes käsitellä ja ei ainakaan virkakoneiston ohjeistuksella. Ja ihan niin kuin tavallisten aikuisten ihmisten pitäisi olla jatkuvassa viranomaisohjeistuksessa omien mukuloittensa kanssa.

Ykä otti myös hörpyn, sneppasi pöydälle tulleen kärpäsen jonka puolikesy pihasammakko nappasi suuhunsa sanoen kiitollisen krookin ja poistui puolestaan hoitamaan sammakon bisneksiä. Ykä komppasi:

- Joo. Epäilemättä taas ollaan järjestämässä jonkinlaista kriisiapua. Itseään ammattilaisiksi kutsuvilta tietenkin. Niin kuin niin monta kertaa ennenkin. Joka kerta aina pienemmästä syystä. Iltalehdessähän joku toimittelija hehkutti järkytyspornoa ja totesi että:

”Kun kentällä kuvatut tapahtumat järkyttivät aikuisiakin katsojia, niin miten oli niiden nuorimpien laita?

Katsoin itse ottelua alle kouluikäisen poikani kanssa ja ehdin onneksi estää hänen näköyhteytensä televisioon ja tarttua kaukosäätimeen ennen kuin hän ymmärsi, mitä kentällä tapahtui. Kaikissa kodeissa ei oltu yhtä onnekkaita.

"Poikani näki tapahtuneen ja on nyt itku silmässä", eräs ystäväni kirjoitti viestissään. Heidän kohtalotovereitaan lienee paljon.”

- Onhan meinaan niin että jos ihminen – pienikin – romahtaa jo tuollaisesta niin kestääkö se yleensä yhtään mitään? Ja mietin sitä että oliskos tuo pikkupoika säikähtänyt kumminkin enemmän isäoletettunsa ylireagointia kuin sitä, mitä siellä telkkarissa tapahtui? Ja oliko koko jätkän avautuminen sitä että ”kai kaikki huomaa kuinka hyvä ja suojeleva isä minä olenkaan?”.

- Hjuu, minä muistan, kun silloin aikanaan, tais olla 1976 kun me oltiin nulikoita ja oli se Lapuan patruunatehtaan räjähdys. Siinä kuoli montakymmentä ihmistä mutta ei me tarvittu mitään kriisiapua eikä sitä meille tarjottukaan. Todettiin vaan, niin kuin vanhemmatkin että olipa karmea juttu. Ja tiedettiin me jo alle kouluikäisinäkin se, että maailmassa on sotaa ja väkivaltaa. Ja että ihmisiä sairastuu ja kuolee. Mutta ei ollut tarvetta juosta iskän syliin itkemään sitä kuinka kauhea maailma on. Ennen kaikkea ei ollut sitä nykyistä suoranaista vaatimusta että ihmisen täytyy järkyttyä aina vaan vähemmästä ja vielä hehkuttaa omaa järkytystään. Niin että hän on tavallaan jonkinlainen uhri itsekin.

- Joo. Nykyisin on ylikorostettu järkyttymisen vaatimus. Mielellään vielä mahdollisimman julkinen sellainen. Ja onhan niin, että jos ihminen kasvatetaan vauvasta asti kermaperseeksi niin sellaisena se sitten elämänsä elää. Romahtaen joka ainoassa mutkassa.

Toverukset läksivät takaisin saunaan tuumien että se, mikä oli ennen tervettä järkeä ja kohtuullisuutta varmaankin tulkitaan nykyisin psykopaattiseksi tunteettomuudeksi. Ja jos ihminen ei tarpeeksi järkyty, niin siinä on jotain vialla.

Mutta joo, käppäukot vie hautaan aika ja uuden sukupolven voi kouluttaa sellaiseksi alaleuan väpättäjäksi kun haluaa.

Vaan onko niistä vaan enää pitämään yhteiskuntaa pystyssä? Ja pystyykö ne pitämään huolta edes itsestään?

YHDEKSÄS YMMÄRRYSHARJOITUS

eli hieman epäpoliittista tuumailua vapun tienoilta

Vaikka itse virkakoneiston kuuliaisena jäsenenä luotankin järjestelmään noin 104,78 %:sesti ja olen vakaasti sitä mieltä, että jos (ja tämä ehdottomasti konditionaalissa) järjestelmämme tekee virheitä, niin se tekee niitä vain noin 1 – 2 kertaa per geologinen aikakausi. Tämä (mahdollinen) virheitten tai ylilyöntien määrä ei riitä kyseenalaistamaan virkamieskoneiston täydellisyyttä ja onhan sillä joka tapauksessa varaa käydä asioista oikeutta maailman tappiin saakka, joten virkakoneiston arvostelu on virkamies-Yrjön näkökulmasta yleensäkin vain persaukisten kansalaisten katkeraa pelleilyä.

Siviili-Yrjö, however, on aika ajoin kuitenkin varovaisempi ja epäilevämpi, vaikka peruslähtökohdaltaan hänkin on melko kuivahko, paperinhajuinen, huumorintajuton, mielikuvitukseton ja sääntöjä sekä ohjeistuksia tarkasti noudattava mölkerö. Mutta, johtuen varmaankin siitä, että olen tutustunut pelättyihin vihakirjoittajiin, on minullakin aika ajoin käynyt kylässä Epäilyksen Piru. Se on ihan mukava tyyppi muuten, ei sitä tartte pelätä.

Blogin kommentoija Ink Visitor (kiitos, Ink) lähetti minulle sähköpostilla Talouselämä-lehden uutisen, joka kertoo siitä, kuinka valtio ohjeistaa ihmisiä puhaltelemaan vappupalloja. Virkamiesminäni ajattelee, että tällaiset ohjeistukset ovat ehdottoman välttämättömiä, ja ne olisi tullut tehdä jo aikaa sitten. Eihän siitä mitään tule, jos ihmiset ilman ohjeistusta puhaltelevat niinkin vaarallisia asioita kuin ilmapalloja. Ehkä sitten olisimme pelastaneet Suomen 1970-luvun järkyttäviltä joukkoilmapallokuolematragedioilta, jotka virkakoneisto on onneksi salannut, ettei aiheutuisi yleistä levottomuuta ja suoranaista hysteriaa. Virkamiehen näkökulmasta ohjeistukset ovat erittäin järkeviä ja perusteltuja, kuten esim tämä:

Älä puhalla ilmapalloa liian täyteen, sillä se saattaa räjähtää puhaltajan kasvoille aiheuttaen pahimmassa tapauksessa silmävamman. Kiinnitä tähän erityisesti huomiota muotoilmapalloja täytettäessä. Turvallisin tapa täyttää ilmapallo on käyttää ilmapallopumppua. Noudata pakkauksen ohjeita pallon maksimikoosta.

Erityisesti virkamiesminääni hivelee termin ”saattaa” käyttö. Konditionaali antaa säätelyyn ja siihen liittyvään etukäteisjossiteluun rajattomat mahdollisuudet. Suorastaan hirvittää se valvomaton ilmapalloanarkia, missä mekin nulikat 1970-luvulla elimme. Iskä heitti meille pussillisen ilmapalloja ja ei muuta kuin puhaltelemaan. Ei pumppuja, ei viranomaisvalvontaa, eikä edes vanhempien valvontaa. Jos silloin olisimme tienneet meitä uhkaavasta suuresta onnettomuusvaarasta, meille olisi todennäköisesti käynyt huonosti. Voi sanoa, että pelkkä tietämättömyytemme pelasti meidät suurelta vaaralta, jota emme siis onneksemme tienneet, mutta läheltä piti, voi perskeles.

Hieman kyynisempi siviiliminäni tosin muistelee erityisesti niitä vappupäivän aamuja ja miettii, että jos edellisenä iltana aikuisten limpparia ottanut isukki olisi joutunut aamulla puhaltelemaan parikymmentä ilmapalloa lisää, olisi siinä ehkä ollut kyseessä mahdollinen vaaratilanne yleisen olotilan perusteella, mutta miksipä hän olisi palloja puhallellut. Me nulikat puhalsimme pallot ja iskä puhalteli muuten vaan. Silloin meinaten lähdettiin katsomaan vappumarssia, oli olo mikä hyvänsä. Palataanpas virkamiesminääni ja jatketaan ohjeistuksen seuraamista:

Säilytä täyttämättömät ilmapallot pienten lasten ulottumattomissa, äläkä jätä rikkinäisiä palloja lojumaan lasten saataville. Tyhjistä ja rikkinäisistä ilmapalloista voi aiheutua suuhun laitettaessa tukehtumisvaaraa pienille lapsille.

Tässä voi palata jälleen siihen 1970-luvun ilmapalloanarkiaan, jossa meidän pienokaisten henki ja elämä olivat jatkuvalla veitsenterällä. Turvallisuudestamme täysin piittaamattomat hulttiovanhempamme eivät ymmärtäneet olevansa tekemisissä tuliaseisiin verrattavan vaaratekijän kanssa, vaan jakoivat meille näitä täyttämättömiä ilmapalloja asiaa sen kummemmin edes harkitsematta.

Eikä puhjenneen ilmapallon aiheuttamaa tukehtumisuhkaakaan otettu vakavasti, vaan pallonjämä siivottiin pois kun ehdittiin. Kukaan meistä ei kylläkään tukehtunut noihin pallonjämiin, mutta joku olisi saattanut tukehtua, joten kyllä virkakoneiston ohjaus on tässäkin paikallaan. Ja helvetistäkö sen tietää, jos ilman viranomaisohjeistusta toimivat ajattelemattomat mukulat roudaavatkin niitä ilmapallonjämiä ämpärillisen jonnekin pikkulapsen kehtoon julmaa kuolemanvaaraa aiheuttamaan?

Virkamiesminäni toteaa, että kyllä virkakoneisto on tässä asiassa noudattanut huomattavaa ennalta viisautta. Samanlaista kuin silloin aikanaan, kun nöösipoikien suosikkien eli merirosvorahojen kokoa pienennettiin tukehtumisvaaran takia. Kenenkään ei varsinaisesti tiedetty tukehtuneen, mutta näin olisi saattanut käydä.

Siviiliminäni tosin aika ajoin saattaa tuumia, että onkohan virkakoneistolla nyt hieman epäselvää se, että käsitelläänkö tässä ilmapallon puhaltamista vaiko esmes raskaan dumpperin renkaan paineistamista, mutta virkamies-Ykä toteaa siihen kuivasti, että älä sinä haasta horinmummoa ja jatkaa, että eihän nykyinenkään systeemi vielä takaa täyttä ilmapalloturvallisuutta. Turvallisuus- ja valvontaketjuhan tosiasiassa katkeaa sillä hetkellä, kun kauppa on suoritettu ja kuluttaja poistuu kotiinsa tyhjien ilmapallojen kanssa tekemään ties mitä valvomattomia hirveyksiä.

Ensinnäkin ilmapallot tulisi ilman muuta nimetä juuri siksi, mitä ne tosiasiassa ovatkin, eli kumi-ilmaräjähteiksi (rubber-air explosives) ja niiden täyttäminen tulisi ehdottomasti tapahtua jo kaupassa asianmukaisen kumi-ilmaräjähteiden ohjaus-, opastus- ja valvontakurssin käyneen henkilön toimesta. Samoin olisi huolehdittava näitten vaarallisten tuotteitten turvallisesta kotiinkuljettamisesta ja tuotteita myyvä kauppa olisi velvoitettava vuokraamaan asiakkaille muovihäkillä varustettuja peräkärryjä, joissa kuljetus voisi tapahtua vaaraa aiheuttamatta. Oikeastaan tulisi vielä kouluttaa kumi-ilmaräjähteiden sisustusvalvojasuunnittelijoita, jotka asettelisivat ilmapallot asiakkaiden koteihin turvallisesti, ja väriyhdistelmiltään rauhoittavalla tavalla vaikuttavasti.

Kieltämättä virkamies-Ykä todisti siviilimeikäläiselle, että vielä ollaan ohjeistetun turvallisuuden tiellä kuljettu vasta kiviset, tai tässä tapauksessa kumiset ensiaskeleet joten piruakos minä tässä sen enempää asiasta mutisen. Siirryn sen sijaan seuraavaan erinomaiseen vapputurvallisuusohjeistukseen eli paukkuserpentiineihin. Tämä video havainnollistaa lukijalle, kuinka vaarallisesta räjähteestä on kysymys.

Käytä harkintaa paukkuserpentiinien käytössä erityisesti pienten lasten seurassa.  Paukkuserpentiini on tavallisen serpentiinin tavoin värikästä nauhaa, mutta paukkuserpentiinit luokitellaan Euroopassa ilotulitteiksi ja niiden käyttö on kielletty alle 18-vuotiailta.

Paukkuserpentiineistä lähtee purkautuessaan huomattavan kova ääni ja niistä irtoaa pieniä osia, jotka voivat olla vaarallisia pienille lapsille.

Onhan selvää, että jos ikärajaksi on ihan Euroopassa määritelty 18-vuotta, niin tottahan meilläkin on seurattava perässä. Muutenhan heräisi epäilys, että mitähän ne, jotka eivät ole meistä koskaan kuulleetkaan, mahtaisivat meistä ajatella jos meistä joskus kuulisivat. Siviiliminäni on tosin harrastanut ikänsä metsästystä ja ampumista ja palvellut vielä kaiken lisäksi kenttätykistössä ja sen perusteella saattaisi nousta esille kysymys tuosta paukkuserpentiinin ”huomattavan kovasta äänestä”, mutta ennen kuin ehdin esittää sen, puuttuu virkamiesminäni peliin ja huutaa:

- Ja pidähän sinäkin saatanan raappahousujätkä turpasi kiinni ja säästä ajattelu niille, joille se on leiman ja allekirjoituksen mukana sertifikoitu! Muista, että minä synnyin vasta silloin kun sinä olit jo reilusti päälle parikymppinen, mutta kunnia siitä ei kyllä kuulu sinulle, koska sinä nilkki meinasit tappaa minut niillä pentuna ampumillasi kiinanpommeilla ja tykinjytkyillä, jotka olivat sen verran jytyjä, että ne luokiteltaisiin tänä päivänä raskaiksi pioneerikäyttöön tarkoitetuksi sotilasräjähteiksi! Äläkä ala lässyttämään siitä, että ei teidän nulikkaporukasta ketään kuollut eikä edes satuttanut itseään! Olisi kumminkin saattanut kuolla, ja sen, mitä saattaa tapahtua, määrittelee kuitenkin titteli, eikä mies. Sivistysvaltiossa tässä kumminkin eletään. Ja titteli määrittelee, että paukkuserpentiini on erittäin vaarallinen. Pitäköön mies suunsa kiinni, kun titteli puhuu.

Johon siviiliminä toteaa, että näinhän se on. Mihinkähän siinäkin jouduttaisiin, jos ihmisten mielipidettä kysyttäisiin. Vaikkapa haittamaahanmuutosta. No, antaa sen aiheen olla, ettei taas sortuisi viha-ajatuksiin. Täytyy mieluummin tarkastella sitä, kuinka ajattelemattomia kansalaisia suojellaan vappuna viranomaisten toimesta loukkaantumisen kivulta ja kauhulta sekä kuoleman kavalankylmiltä kalmankourilta. Ja suojeluahan löytyy. Meinaan ne serpentiinit. Ihan paperisemmoset. Ilman mitään paukkuja. Niitä, joita siviili-Ykä viskeli sinnetänne mielin määrin jo pikku-Ykänä. Viisivuotiaana varmaan. Vissiin nuorempanakin, mutta kun ei ihan varmasti muista. Nykyisin todetaankin sitten, että ne eivät enää sovellukaan alle 14-vuotiaille.

Kun juttua tarkemmin tavailee, niin huomaa, että kyse on EU:n säännöksistä ja siitä, että koska serpentiiniä ei ole merkitty leluksi, vaan ”Party-tuotteeksi” sen ei tarvitse läpäistä Euroopan komission Leluturvallisuusdirektiiviä (2009/48/EY).  Näin ollen se ei sovellu alle 14-vuotiaille, vaikka ennen EU-direktiiviä se on soveltunut ihan kenelle tahansa. Helposti voisi todeta, että kun ajattelu loppuu, niin direktiivi alkaa. Siviili-Ykää pistää kyllä mietityttämään, että mitähän niin erinomaista tässä leluturvallisuusdirektiivissä oikein on, kun noita serpentiinejä ei voitu sinne viedä leimaa saamaan? Onko se sitten niin kallis? Vai voisiko serpentiinissä olla joku yllättävä vaaratekijä, jota tavallinen kansalainen ei hoksaa ilman virkakunnan ohjeistusta? Mitäs virkamies-Ykä on mieltä?

- Niin no, äkkiseltäänhän tää tuntuu tietysti vähän omituiselta, mutta onhan se mahdollista, että joku mukulaporukka saattaa aikansa kuluksi ruveta punomaan serpentiineistä semmosta paksua puotinarua ja saattaa saada päähänsä ruveta leikkimään hirttämistä ja sitten  saattaa käydä niin, että se naru kestääkin ja leikki onnistuu. Ja tietysti jos serpentiinistä punoo tarpeeksi paksun ja  sanotaanko nyt tommosen parikymmentä senttiä pitkän tötsän, tunkee pölynimurin putken kurkkuunsa ja avittaa sitä tötsää sitten siinä putkessa harjanvarrella eteenpäin, niin saattaahan siinä tukehtua. Pitäisiköhän oikeastaan tehdä ohjeistus, että vapun aikana pölynimurin putket ja harjanvarret tulisi siirtää lapsilta suojattuun lukittuun tilaan? Mutta, joka tapauksessa saattaa olla, että siviili-Ykä unohtaa sen ehkä olennaisimman kohdan.

Jaa, mikäs se on, minä siviili-Ykänä tuumailen.

- No mikäli joka helevetin hilavitkutinta ja kaikkia mahdollisia kuviteltuja tai vielä kuvittelemattomia asioita ei käytettäisi jumalattoman virkamiestutkinta- ja turvallisuustarkastusmyllyn läpi, niin siinähän saattaisi käydä niin, että suuri määrä eurooppalaisia virkamiehiä joutuisi työttömäksi.

Tuo on muuten totta. Ja sehän olisi maanosallemme suurempi tragedia kuin vaikka Dresdenin pommitus. Nyt siviili-Ykäkin alkaa ymmärtää. Turvallisuudestahan tässä on kyse. Virkamiesten uraturvallisuudesta. Eivät tavalliset ihmiset tarvitse jatkuvia sääntöjä kaikkiin mahdollisiin asioihin ja itsestäänselvyyksien hokemista virkakoneiston nimissä. Virkakoneiston tietty osa itse tarvitsee sitä. Kun eihän se muuhun pysty. Kun se ei itse pysty tekemään, se pystyy sentään vaikeuttamaan toisten tekemisiä ja siten todistamaan itselleen olemassaolonsa oikeutuksen. No, eiköhän tästä joudakin jo nukkumaan. Niin siviili- kuin virka-Ykäkin.

No siviili-Ykä vielä tässä moi! Virkamies-Ykä simahti jo. Se kun joutuu ajattelemaan niin paljon ajatuksia, joita toiset virkamiehet pakottaa sen ajattelemaan tai ainakin papukaijana toistamaan, niin se väsyy paljon nopeammin. Niin sen minä halusin vaan vielä sanoa, että eivät kaikki turvallisuusohjeistukset ole suinkaan pahasta. Niinpä ajattelin tehdä teille yhden, joka on tuossa alla kuvaversiona. Sitä voi käyttää tarvittaessa ja asettaa paikkoihin, joissa siitä voi olla hyötyä. Nyky-Suomessa siitä kun tuppaa olemaan hyötyä aina päivä päivältä enemmän. Ja niin vielä, hyvää alkanutta toukokuuta kaikille.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XXIII

eli vaihteeksi tukea vastapuolellekin

1. Kun Stubbi sano ruman sanan niin kuin se on

Tämän mediamme pyrkimys saada aikaan kaikenlaisia causteja ja avohärdellejä asioista, jotka eivät anna avohärdelliin aihetta tunnetaan hyvin. Tunnetaan myös se, että kynnys näihin causteihin laskee koko ajan. Uutena piirteenä näyttää olevan, että causteja kehitellään nyt myös näistä oikeaoppisistakin henkilöistä. Tuoreena esimerkkinä on Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb, joka on - juutas - aikaansaanut rumasana- ja ruumiinkielicaustin.

Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa nimittäin kävi ilmi, että Stubbin ruumiinkieli oli jotenkin halveeraava. Sitä ei tosin selitetty, että mikä siinä sitten halveeraavaa oli. Näyttikö mies kansainvälistä käsimerkkiä, nojasiko leukaansa kouraansa, raapiko muniaan vai oliko puvun ryhtinappi vain jotenkin vikavinkkelissä?

Olipa Stubb vielä sanonut että paska, ja nyt käydään vielä kissanhännänvetoa, ettei Stubb olis jopa sanonut kirkkovenettä. Etusivu uusiks. Ihanpa vielä todettiin, että Stubbin möläys hämmästytti.

Toivon hartaasti, että esim. persut eivät rupea esittämään tämän asian tiimoilta minkäänlaisia anteeksipyyntö- tai tehtävistä vetäytymisvaatimuksia. Ei niitä esitä Huitsinnevadakaan. Minä ainakin aikamiehenä kestän, jos poliitikko silloin tällöin kirota pärskäyttää. En minä siitä järkyty, enkä miestä tekopyhää närkästystä teeskennellen hirteen halua, vaikka suurinpiirtein kaikesta sällin kanssa eri mieltä olenkin.

Ja siks toiseks, mikäli Stubb totesi oikeasti, että olipa paska kokous, niin asian informatiivinen arvohan on huomattavasti suurempi ja selkeämpi kuin silloin, jos mies puhuisi korrektia poliittista munkkilatinaa tyyliin jaa, että missäkö ravintolavaunu, ka, junan ravintolavaunu on etupeässä takapeässä silloin kun se sattuu siinä peässä olemmaan, mutta se suattaa hyvinniin olla toesinniinpäen, ellei sitten ole silleen, miten alun perin sottailin. Kerrotko muuten, missä päen tässä junassa on ravintolavaunu?

Lukija varmaankin tietää entuudestaan, että minä en Alexader Stubbia arvosta mistään vinkkelistä. Mutta tästä asiasta myönnän hänelle täyden rehabilitoinnin. Sinänsä toivon, että mediamme harrastaa näitä jonninjoutocausteja jatkossakin myös Kokoomuksen suuntaan. Meinaan, silloinhan Kokoomuksen järkisiipi (kyllä sellaisen täytyy olla vielä jossain muodossa olemassa) saattaa alkaa funtsimaan, että onkohan siinä lopultakaan mitään järkeä, että puolueemme kieli on koko ajan median ahterissa? Ja kuka sen sinne alunperinkään työnsi? Ja minkä ihmeen takia?

2. Väpe jyrää, vaikkei tunne hipstereitä

Tästä asiasta nyt sinänsä ei kai niin suurta caustia kehitellä, mutta niin vain ylitti Ilta-Sanomien uutiskynnyksen niinkin merkittävä asia, että kepun presidenttiehdokas Paavo Väyrynen ei tiennyt, mitä hipsterit ovat.

Presidentin hommiin kuuluu monenlaisia asioita, enkä ole aivan varma, että onko niissä tärkeintä tietää, mitä hipsterit ovat. En ole itse asiassa varma siitäkään, että kärsiikö ihminen jotenkin elämässään, jos hän menee kehdosta hautaan, eikä missään vaiheessa tiedä, että hipstereitä on olemassa. Onko kansalaiselle olennainen tieto, tunteeko Väyrynen hipstereitä vaiko ehkä ei? Vaikuttaako se kansalaisten äänestyspäätöksiin? Ja mihin suuntaan?

Ja sinänsä, voiko hipstereitä tietää tai tuntea kukaan? Kun käsitykseni mukaan (enpähän minäkään tosin kovin trenditietoinen ole) hipsterithän nimenomaan kiistävät olevansa hipstereitä. Eli yhtälailla tietysti Väyrysestä voisi uutisoida että Väyrynen ei nähnyt pilkkivää ufomiestä Kallavedellä tammikuussa 1988.

Minä en mitä varmimmin äänestä Väyrystä, mutta täytyy sanoa silti, että on se äijä. Jos poliittinen selviytyminen lasketaan taidemuodoksi, niin jätkä on Leonardo da Vinci. Hepulle on varattu muumion käärinliinat jo parikymmentä vuotta sitten, mutta siinä kävikin niin, että käärinliinojen vartijat muumioidaan yksi toisensa perään ja Väpe senkun porskuttaa.

Hyvä esimerkki oli tää presidenttiehdokkuus. Väpe lorotteli kepun housunpunteille naama hymyntirrissä, kepua vitutti ihan armottomasti, mutta niin vaan puolue totesi että olihan nää märät jo valmiiksi, niin että kuse rauhassa vaan.

Ei Väpe mahda tarvita hipstereitä. Vaikka se Ilta-Sanomien mielestä jotenkin oleellista oliskin.

Ilmestyskirja oli käynyt toteen. Gogin ja Magogin kauhea sota oli käyty. Pöly alkoi laskeutua. Raunioitten alta ryömi lyhyehkö, pikkusen kierosilmäinen mies. Hän putsasi nollavahvuiset silmälasinsa, pyyhki pölyt pikkutakistaan, suoristi kravattinsa, ja totesi että jaha, lähetääs taas...
3. Armoa vasureille

Tuorein supercaustihan tuli siitä aiheesta, että perussuomalaisen kansanedustajan avustaja oli hakenut aikanaan äärioikeistolaisen liikkeen jäsenyyttä. Ja tottahan siitä supercausti on aikaan saatava, sillä tempaus oli sinänsä tyhmä, joskaan sillä ei ole merkitystä, vaan sillä, että kyseessä oli persu, ja persuthan ovat Herrasta Perkeleestä muutenkin, ja sitten kun ne tekivät sen Jytkynkin ja rintaakin pisti ja vitutti.

Samanlainen caustihan olis sinänsä tarjolla Vasemmistoliitolle, sillä puolueen listoilla esiintynyt heppu oli hakenut saman pumpun jäsenyyttä. Vaan eipä tosta sellaista caustia ole tullut.

Ja miksi pitäis tullakaan? Huitsinnevada ei ainakaan vaadi asian tiimoilta Vasemmistoliiton anteeksipyyntöä ja täydellistä irtisanoutumista äärioikeistolaisista ajatuksista. Minä saatan ihan pokkana väittää, että äärioikeisto ei uhkaa Vasemmistoliiton suunnasta.

Ja uskon vielä ton hepun selitykseen, että hakemus tuli lähetettyä kännissä ja se tuntui silloin ihan hyvältä läpältä. Tavalliset ihmiset (mukaan lukien toimittajat, joille litkivä journalismi ei liene vierasta), tietävät kyllä, että kun viinan kanssa läträä, törmää usein ilmiöön silloin se tuntui hyvältä idealta.

Eli tarjoan vasureillekin täydellisen rehabilitoinnin. Eikös sitä niissä piireissä ole aina silloin tällöin harrastettu muutenkin, niin että protokolla lienee hallussa.

Sinänsä saattaisin kysyä, että eikös Vasemmistoliitto voisi irtisanoutua siitä toisesta aatteesta, joka on myös saanut aikaan rutkasti raatoja ja kurjuutta, mutta sehän olis taas sitä pahan hengen pullosta päästämistä, kapeakatseisuutta, vihapuhetta ja se saattais saada ihmisille aikaan näitä, mitä nää oli, vihakokemuksia.

4. Yleensä ja erikseen (Teuvo, anna palaa)

Oman vähäisen ymmärrykseni mukaan tilanne menee aina vaan enemmän siihen suuntaan, että media päättää täysin sen, mitä saa sanoa, miten sen saa sanoa ja kuka sen saa sanoa. Keltainen neste uhmaa painovoimaa aina vaan entistä enemmän ja voittamattomuuden tunne saa aikaan euforian.

Puolueitten kannattais miettiä ensiksi keskenään ja miksei sitten vaikka viisaat päät yhdessä, että ketä se tilanne palvelee, että poliitikot ovat puolueesta riippumatta median edessä pelosta jännäkakkaa pidätteleviä poliittisia lausuntonukkeja?

Juuri sen vuoksi eduskunta tarvitsee (taas vähäiseen ymmärrykseen perustuva henkilökohtainen mielipide) Teuvo Hakkaraista. Mulle saatetaan mutista tästä, että Teuvohan töppää meidänkin asiat, ja niinhän se töppääkin, niin pitkään, kun median annetaan määritellä, miten töpätään.

Kun on kumminkin hyvä, että eduskunnassa on edes yksi (1) tyyppi, joka ei osaa poliittista liturgiaa, vaan puhuu niin kuin ihmiset puhuvat Esson baarissa, verkonlaskussa, kahvitulilla, rasvamontussa, talkoissa ja ettei piru vie vaan Tupperware-kutsuillakin. Ei kaikki niin puhu, ei niin. Mutta moni puhuu.

Sitä on tietysti vaikea uskoa niissä piireissä, joissa hiki ei haise, hernesoppa ei pieretä, rikollisuus parantuu puhumalla ja haalarit (ne, joita pidetään muulloinkin kuin vappuna) eivät rasvaannu.

Persut ainakin saisivat hoksata (ja miksei muutkin puolueet, kyllä siellä järki-ihmisiä löytyy), että kun media kehittää seuraavan elämää suuremman caustin, ne saattaisivat todeta, että kuulkaas toimittajat. Itse asiassa me olemme eduskuntapuolue, ja varsin suurikin sellainen. Sen, jatkammeko seuraavien vaalien jälkeen, päättävät äänestäjät, ette te. Niin että pidätelkää ny vähän sitä intopissiä. Siedätyshoitoa, hyvät toimittajat, siedätyshoitoa. Ja Alexander saa meidän puolesta noitua, jos sitä huvittaa. Väännetään sitten kättä asiasta eikä yhdestä kirosanasta. Eikä mekään tiedetty hipstereistä mitään, ennen kuin luettiin se teidän tekemä juttu. Ja se vasurityyppi saa rauhassa töpeksiä hakemuksia humalapäissään. Se on kumminkin seuraavana päivänä taas selvinpäin. Mutta te ootte huomennakin ihan yhtä törppöjä kuin tänään.

LAUSUNTOJA LÄÄVÄSTÄ ELI ASEMA JA SANA

Hiljattain ryhmä demlistejä toi toiselle, oikeusministerin tehtävissä toimivalle demlistille luettavaksi mietinnön, jolla pyritään kitkemään rasismi maastamme kertakaikkiaan. Keinoina ovat tietenkin vanhat tutut eli valvonta, sensuuri ja kovemmat rangaistukset. Blogimaailmassa asiasta on keskusteltu tietysti paljon ja syytä onkin. Virallinen Suomi ei ole asiaan pahemmin puuttunut, joten asiahan on sen puolesta kai sitten ihan ok, vaikka suunpieksämisestä voi mietinnön mukaan istua neljäkin vuotta, minkä tuomion hankkimiseksi pitää tässä maassa normaalisti nähdä jo suurta vaivaa.

Luonnollisesti mietinnössä ei määritellä, että mitä se rasismi on. Demlistien keskuudessa on varmasti tutkittu tätä pelottavaa blogirintamaa sen verran, että sieltä voitaisiin ilmoittaa esim: ”blogikirjoittaja Perskeles syyllistyy laissa kiellettyyn toimintaan kirjoituksessaan X riveillä 15 – 18, koska Perskeles sanoo siinä jäädi jäädi jäädi ja hulapata hulapata”.

Vaan eihän tämmöisiä varoituksia ja määrittelyjä esitetä, koska epävarmuus itsessään on ase, ja sen ansiosta moni mielipide jää esittämättä.

Itse en kumminkaan mieti sitä, mitä saa sanoa ja mitä ei. Ihan omana mielipiteenäni ajattelen, että kyse on siitä, kuka saa sanoa ja kuka ei. Maassammehan on ns. mielipiteeseen oikeutettuja ihmisiä. He ovat esmes valtapuolueisiin kuuluvia poliitikkoja, yliopiston ei-niin-aineellisten-aineitten tutkijoita, valtamedian toimittajia ja korkeita virkamiehiä. Heillä on Asema, joten heille sallitaan myös Sana, jonka voi esittää Julkisesti.

Kun Aseman saanella henkilöllä on Sana, hän voi puhua sitten sinänsä ihan puuta heinää, eikä sitä virallisilla tahoilla ihmetellä. Eräänä esimerkkinä voisi pitää psykologian desanttia ja poppahenkilöä Jaana Haapasaloa, joka pari vuotta sitten diagnosoi lonkalta muutaman sadan tuhannen suomalaisen latvalahoiksi heidän metsästysharrastuksensa perusteella. Olis kuvitellut esim. valtalehtien tai virkamiehistön toteavan yhteen ääneen, että melkosen äkkiä ja vähillä perusteella ton diagnoosin meni mamma rääpäsemään, mutta kattia kanssa. Koska kyseessä on ihminen jolla on Asema ja Sana.

Internetin myötä on suuri määrä asemattomia ihmisiä syyllistynyt teoista törkeimpään, eli ottaneet haltuunsa Sanan, ja esittäneet sitä julkisesti. Koska ihminen ei tietenkään saa ottaa haltuunsa Asemaa, ilman että muut Aseman Haltijat sen hänelle suovat, on tällainen toiminta torpattava. Koska ihmisillä, joilla on Asema, on myös hallussaan Tieto, ja sitä myötä Valta.

Asiaa kuvaa varsin hyvin kokoomuslaisen kansanedustajan Tuulikki Ukkolan lausunnot Verkkouutisten jutussa ”Netti on sananvapauden sikolätti”. Ukkola toteaa:

- Jos ihmiset haluavat ulostaa netissä, siitä vaan. Mutta siitä on pidettävä kiinni, että yhteiskunnalliset ja poliittiset päätökset tehdään asiaperustein. Ja niitähän nettikansan enemmistöllä ei ole, ex-toimittaja huomauttaa.

Selvää on, että Ukkolalla on hallussaan Asema, Sana ja Tieto. Hänellä on myös asiaperusteet, joita hänen ei tarvitse asemattomille ihmisille kertoa. Riittää kun hän ilmoittaa, että hänellä on ne.

Meinaten, me tavalliset blogissa ulostajat kysymme kirjoituksissamme usein, että miksi meille kuskataan jotakin, mitä me ei pyydetty, ei haluttu, ei tarvittu, mistä meille ei ole mitään hyötyä ja mikä maksaa tolkuttomasti.

Saatammepa myös kysellä asioita julkishallinnosta tyyliin ”auttaako aina vaan lisääntyvien turvapaikanhakijoitten vastaanottokeskusten perustaminen meitä suomalaisia millään muotoa? Ja tarvitaanko julkishallinnossa ihan oikeasti aina vaan enemmän hallintojohtajia, hallinto- ja kehittämisjohtajia, projektipäällikköjä, arviointipäällikköjä, hallintopalvelupäällikköjä, henkilöstöpäällikköjä, kehittämispäällikköjä, sijaishuollon aluekehittäjiä, erityissuunnittelijoita, strategiapäällikköjä, tulosaluejohtajia, tulosaluesihteereitä, ryhmäpäälliköitä ja henkilöstövisiosuunnittelijoita.”

Näihin asioihin Tuulikilla on selkeästi asiaperusteet, joskaan hän, niin kuin muutkaan Aseman omaavat ihmiset, ei viitsi niitä meille tavallisille ihmisille ilmoittaa. Mielipiteemme ovat Aseman omaaville ihmisille pelkkää verbaaliulostetta. Tosin Tuulikki antaa meille tietynlaisen synninpäästön ”Ukkola huomauttaa, että Suomessa on sananvapaus. Se koskee myös typeriä ja tyhmiä mielipiteitä.” Kiitti tästä. Heti helpotti.

Asemassa olevalla ihmisellä on hallussaan Sana, ja totta kai hän sen haluaa hallussaan pitääkin. Koska Sanaa ei tarvitse perustella. Aseman omaava henkilö voi heittää meitä netin lätissä piehtaroivia kohtaan rauhassa lausunnon vaikkapa tyyliin ”Halla-ahon ja hänen hännystelijöittensä jutut ovat ihan perperistä, enkä koskaan ole alentunut lukemaan niitä. Heidän säälittävät väitteensä on naurettavan helppo perustella kumoon, ja kunhan työkiireiltäni kerkeän, niin vielä sen teenkin.”

Ja toiset Aseman omaavat tuumivat, että jopa pantiin razzeille kerralla luu kurkkuun.

No, ne jotka osaa, tekee. Ne, jotka ei, puhuu Asemastaan.

UUDEN VUODEN PAUKAUKSIA

Onnellista uutta vuotta 2010 tämän blogin lukijoille ja kaikille muillekin. Uutta vuottahan vietetään perinteisesti ilotulitteitten parissa, ja niin tulee tekemään myös Hotelli Yrjöperskeles. On mukavaa olla hetken aikaa taas pikkupoika ja kaikennäköinen räjäyttäminen kuuluu poikien touhuihin, vaikka se kuinka turhaa ja tuhlausta olisikin.

Ilotulitusta on säädelty taas lainsäädännöllisin toimenpitein, eli alle 18-vuotiset kölvit eivät saa haltuunsa edes papatteja ja tähtisadetikkuja. Tämä on loukkaus suomalaista pikkupoikakulttuuria kohtaan. Aikanaan 1970-luvulla räjäyteltiin nyrkillätapettavan kokoisina tykinjyskyjä ja kiinanpommeja, jotka olivat ihan eri kaliiberia kuin 1990-luvulla myyntiin tulleet ruutipierut. Ja ihan yhtenä kappaleena selvittiin. Kehittipä räkänokka-Ykä Lötjösten veljesten kanssa jopa eräänlaisen omatekoisen kranaatinheittimen, ja kaikki sormet ja silmät ovatten tallella.

Pikkupoikien kuuluu olla välillä vähän pahanteossa. On selvää, että löytyy sellaisia toheloita, jotka saavat silmänsä puhkottua vaikka virkatessaan, mutta onko siitä ihan pakko rangaista koko ikäluokkaa? En minä usko, että nykyajan pojankossit ovat sen kummempia tässä asiassa kuin 1970-luvullakaan. Tai 1920-luvulla.

Luulenpa, että vuonna 2011 lait muuttuvat vieläkin tiukemmiksi, koska joku huolehtiva viranomainen saattaa hoksata, että tulitikuista ja tinapaperista saa osaava kaveri fiksattua jokamiesluokan ilotulitteen. Lisäksi eräitten liekokasvien kerääminen tullaan varmaankin kieltämään, sillä niitten siitepölystä saa ns. kärpäsruutia (tunnetaan jossain päin myös nimellä koiranruuti).

Varmaankin tämä absoluuttinen ilotulitekielto on sukua sille asialle minkä kuulin, eli jollain yläasteilla (liekö hyvinkin yleinen käytäntö) ei jätkät saa enää veistotunneilla käyttää vannesahaa ja oikohöylää. Opettaja näyttää miten sitä käytetään, mutta siihen se sitten jääkin. Opettaakohan ne enää hitsaustakaan? Mulle kyllä aikanaan kaasuhitsaus opetettiin. Jotenkin vaan tuntuu, että nuoresta ikäluokasta pitää ehdoin tahdoin tehdä aivan avuttomia. Liekö meillä liikaa koulutettuja terapeutteja, ja jos ihmiset pärjäilee ihan mukavasti ilman heitä, niin heiltähän loppuvat työt.

Ihmetyttää vaan se, että vaikka päättävä taho ottaa noi papattiasiat haudanvakavasti, niin se tosiasia, että 12 – 13-vuotiset pennut ryyppäävät kadulla myöhään yöllä ei tunnu herättävän juuri kiinnostusta. Jos jotkut tahot vaativat asian tiimoilta esim. pakollisia kotiinpaluaikoja lapsille (mitä muuta joku 13-vuotias on jos ei lapsi), niin ns. ihmisoikeuspiirit vetävät pellollisen herneitä nenään.

Ehkäpä valtaa käyttävät piirimme määräävät ryyppäävälle nuorisolle kypäräpakon. Ei tee niin kipeetä, kun pää kolahtaa sammuessa tantereeseen. Ryyppäämiseen ei tosin puututa. Kai se mielletään ihmisoikeuksiin kuuluvaksi alaikäisen itseilmaisumuodoksi.

Vaan saanhan esittää uuden vuoden toivomuksen minäkin. Määrätkääpäs eduskunnan viisaat semmoinen laki, että kun tämä Kööpenhaminan ilmastokokous sai aikaiseksi 200 – 400 euron ylimääräisen laskun per turpa per vuosi, käyttökohteena murrinperse ja Kankkulan kaivo, niin oman osuutensa saisi suorittaa ampumalla ilmaan tuon summan edestä ilotulitteita. Mitään hyötyähän siitä ei tietenkään ole, mutta ei sillä rahalla silloin ainakaan ostettaisi Kalashnikoveja jonkun pikkuhitlerin gangsteriporukoille. Se säästäisi myös hallinnollisia kustannuksia. Asiasta vastaava virkamies vain klikkaisi tiedostoonsa, että Ykä ampui vaaditun ilmastorahan suoraan ilmastoon ja Enter.

Yleensä ja erikseen, onnellista, menestyksen täyttämää ja suomalaisia arvoja säilyttävää & kunnioittavaa uutta vuotta 2010 toivottaa Yrjöperskeles sekä Hotelli Yrjöperskeleen henkilökunta.





Jätkänkynttilä. Kielletään vuonna 2013. Aiheuttaa pienhiukkaspäästöjä, sulattaa napajäät ja hukuttaa Lontoon, Amsterdamin ja New Yorkin. Lisäksi promillen miljoonasosa käyttäjistä voi polttaa tätä tyhmyyksissään sisätiloissa.

SIVEYSTARKKAILUN EPÄTASAPAINOSTA

Tuli törmättyä erääseen asiaan, joka sivuaa omaa ammattiani. Tekee mieli kommentoida asiaa hieman. Tutkija Anna Kontulahan siis on todennut, että ” Tyttöjen siveyttä kontrolloidaan lastensuojelussa poikia tiukemmin” ja ” tyttöjen vastentahtoisten huostaanottopäätösten perusteluissa mainitaan usein heidän seksuaalinen aktiivisuutensa”.

Uutisestahan saa helposti sellaisen mielikuvan, että mikäli esim. 15-vuotias tyttö on seksuaalisesti aktiivinen, hänet huostaanotetaan ja sijoitetaan laitokseen tällä perusteella. Tämä ei kylläkään pidä paikkaansa.

Kun itse olen työkseni ollut tekemisissä näitten huostaanotettujen kanssa jo kolmattakymmentä vuotta, voisin sanoa, että tämän kaltaisissa huostaanottotapauksissa on kyseessä ns. itsetuhoinen seksuaalinen aktiivisuus, eli kyseessä oleva tyttö häipyy matkoihinsa jonkun vanhemman miehen / miehien kyytiin ja pysyy reissullaan päiviä / viikkoja. Pelkän seksin lisäksi tähän yhdistyy tietenkin rankka alkoholin ja muitten päihteitten käyttö. Näiden reissujen jälkeen tytöt ovat romuna niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Kyseessähän on siis alaikäisen seksuaalinen hyväksikäyttö ja mikäli lapsi tai hänen vanhempansa eivät tällaista käyttäytymistä pysty katkaisemaan, niin jossain vaiheessa viranomaisen on se tehtävä. Varsinkin, kun tämänlaisen touhun seurauksena on usein teiniraskauksia, eikä 15-vuotias oikein pysty huolehtimaan lapsesta, kun hän ei pysty huolehtimaan edes itsestään. Ei se sen monimutkaisempaa ole. Ei lastensuojelussa mitään immenkalvopoliisisalaliittoa ole.

Kontula sanoo myös, että ” Poikien huostaanottopäätöksissä seksikäyttäytymisen riskeistä ei hänen mukaansa puhuttu, vaikka tutkimusten mukaan pojat kokevat vakavaa seksuaalista häirintää yhtä usein kuin tytötkin.”

Kyseessähän on sanomalehden uutinen, eikä siinä mainita tarkemmin, että mitä nämä tutkimukset ovat. Tietysti olen oppinut siihen, että jos joku asia halutaan tutkia todeksi, niin sehän toki tutkitaan todeksi, mutta noin käytännön kokemuksen myötä voisin todeta, että tuo väite ei pidä paikkaansa. Hyvin vähässä ovat ne 30 – 40 vuotiaat namutädit, jotka houkuttelevat poikia pahuuden teille (vaikka pojilla ei välttämättä sellaisten olemassaoloa vastaan mitään olisikaan). Tietysti jotkut pojat ovat varmasti saaneet ehdotuksia homoseksuaaleilta vanhemmilta miehiltä, mutta täytyy muistaa, että olla homoseksuaali ei tarkoita samaa kuin olla tyhmä. Huostaanotetut pojat ovat pääosin heteroseksuaaleja ja miehen puolelta tulleen seksiehdotuksen toimeenpano ei välttämättä tapahdukaan sukupuolielimellä vaan lentopallomailoilla, ja ehdottaja tämän kyllä tietää. Oli miten oli, tätä vakavaa seksuaalista häirintää kohdistuu poikiin vain hyvin pieni murto-osa verrattuna siihen, mitä tyttöihin.

Yleensäkin voidaan todeta, että koska tytöt ja pojat ovat erilaisia, heidän huostaanottonsa tapahtuvat hieman eri syistä. Poikien tuhoisa käytös suuntaantuu enemmän ulospäin ja tytöillä taas sisäänpäin. Pääasiallinen kriteeri huostaanottoprosessin käynnistymiseen on se, käykö lapsi koulua vaiko ei.

Johanna Hiitola Tampereen Yliopistolta komppaa Kontulaa ja toteaa: ” Tyttöjen huostaanottoperusteiden joukkoon ovat kelvanneet maininnat tytön kiinnostuksesta alkoholiin ja miehiin, käyttäytymisestä seksuaalisesti ikäistään vanhemman tavoin, yliseksuaalisesta kielenkäytöstä sekä liikkumisesta vanhempien miesten seurassa. Poikien kohdalla seksuaalisuuteen ei vedota.”

Ei vedota niin. Syistä, jotka äsken kirjoitin. Pojat otetaan yleensä huostaan koulunkäymättömyyden, ajelehtimisen, rötösten ja väkivaltaisuuden takia.

Kontula toteaa myös:

"Äidin seksuaalikäyttäytyminen saattoi olla argumentti huostaanoton puolesta silloinkin, kun se ei kohdistunut lapseen", Kontula havaitsi.

Huostaanoton perusteiden joukossa saattoi Kontulan mukaan olla merkintä vaihtuvista läheissuhteista, jolla viitattiin äidin moniin poikaystäviin.

"En muista sellaista diskurssia lainkaan miesten kohdalla", Kontula sanoo.

Tämähän kuulostaa äkkiseltään melko rankalta. Yleensä nämä tapaukset menevät kumminkin niin, että kyseessä on yksinhuoltajaäiti, jolla on lapsia useitten miesten kanssa. Lapset alkavat oireilemaan, syystä tai toisesta, eivät käy koulua jne. Äidin voimat eivät riitä rajoittamaan lapsiaan, joten ennen pitkää lapset otetaan huostaan. Syynä ei ole äidin miesystävät. Huostaanotot ovat nykyisin muutenkin melko lailla suurennuslasin alla (mikä on ihan hyvä, aiheetonta huostaanottoa ei pitäisi olla ensimmäistäkään) ihan jo sen vuoksi, että laitoshuolto on kovin kallista.

Tällaista diskurssia ei muuten todellakaan käydä miesten kohdalla. Se johtuu juuri siitä, että vanhempien erotessa lapset sijoitetaan edelleenkin pääosin äidille.

Mulla jäi jotenkin epäselväksi, että mihin akseli Kontula – Hiitola tällä pyrkii. On selvää, että huostaanotetuilla tytöillä on itsetuhoista seksuaalista käytöstä. Eikö siihen sitten saisi enää puuttua? Vai onko niin, että tyttöjä ei saa ottaa huostaan, ellei heillä ole myös pojille tyypillistä häiriökäyttäytymistä? Vai mihin tällä pyritään? Ainahan asioille joku syy on.

Voisiko se syy olla sittenkin se, että akateeminen työttömyys lisääntyy? Tästähän saadaan helposti yliopistoon oma tutkimusjaosto. Nimenä voisi olla esim. ”Sukupuolisesti lähtökohtaisen tasavertaisen käyttäytymistieteen nuorisorajoituksen tutkimusosasto”. Tai vaikka ”Tasa-arvopohjaisen genitaalijuristiikan selvitys-, rajoitus- ja ratkaisutoimisto”.

Ikävää tietysti on, että noin virallisen katsantokannan mukaan akseli Kontula – Hiitola on oikeassa ja minä väärässä, sillä maassammehan asioista tietävät ne, jotka niistä kirjoittavat. Eivät ne, jotka niitä tekevät.

PSYKOLOGISTA PAKKOAPUA

Mitenkähän sitä ennen pärjättiin ilman psykologien antamaa kriisiapua? Olen itse sitä ikäluokkaa, joka muistaa hyvin Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen vuonna 1976. Nöösipoikia oltiin, mutta tajuttiin, että nyt sattu ja tosi pahasti. Vaan psykologista kriisiapua meille ei tarjottu. Ja emmehän me höhlät älynneet sellaista edes pyytää. Jotenkin sitä vaan ymmärrettiin, että ei meihin sattunut. Lapualla sattui. Apu tarvitaan siellä. Ei kenellekään juolahtanut mieleen, että meille tuli asiasta sellainen trauma, että nyt tarvitaan psykologia.

Nykyisin vaan maailma näyttää menneen siihen suuntaan, että mistään ikävästä asiasta ei ole enää lupaa selvitä ilman psykologia. Jokelan järkyttävän tapauksen jälkeen media oli täynnä asiaa analysoivia ammattilaisia, jotka loppujen lopuksi totesivat, että tapaus saattoi johtua tästä syystä tai sitten ehkä tuosta tai sitten olla johtumatta. Aivan saman asian tajusi tavallinen Lötjönenkin.

Välittömästi tapauksen jälkeen perustettiin psykologien ylläpitämiä kriisipuhelimia ja kriisichatteja ja tarjottiin kriisiapua siellä sun täällä. Siis nimenomaan muille kuin jokelalaisille. Aivan niin kuin oltaisiin tehty päätös, että koko kansa on nyt kerralla traumatisoitunut, ja se ei selviä ilman ammattiapua. Omia asiakkaitani lastensuojelulaitoksessa voi pitää varsin herkkinä. Mutta heidän suhtautumisensa oli itse asiassa ihan sama kuin Yrjöperskeleellä ja muilla sälleillä vuonna 1976. Eli: paha juttu, todella paha. Ei olis ikänä pitänyt tapahtua. Mutta yksikään asiakkaani ei asian tiimoilta vapinakohtausta kehittänyt. Eikä psykologista kriisiapua kysellyt. He tajusivat, että pahasti sattui ja apu pitää antaa sinne, missä se sattui.

Jokelan tapauksen jälkeen Mannerheimin lastensuojeluliitto katsoi asiakseen neuvoa kaikkia suomalaisia vanhempia siitä, kuinka lapsille tulee tästä asiasta kertoa. Ei ohjeissa sinänsä mitään vikaa ollut. Ihmettelen vain sitä, että onko suomalaisista vanhemmista tullut niin avuttomia, että he eivät osaa lapsilleen puhua näitä asioita ilman ammattiauttajan yksityiskohtaista reseptiä.

Vai onko sittenkin niin, että reseptin kirjoittaja kuvitteli itse, että eivät tyhmät kansalaiset osaa lapsensa kanssa puhua ilman hänen oikeamielistä opastustaan? Kallistuisin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Vanhemmat tuntevat lapsensa ja osaavat puhua heidän kanssaan ehkä ihan ominkin neuvoin. Järkeä, ajattelua ja empatiaa ei olla kuitenkaan kokonaan ulkoistettu ns. ammattilaisille. Ja tosiasia on, vaikka sitä ei ääneen kai saisi sanoakaan, että jos Jokelassa tapahtuu, ei siitä esim kajaanilainen mene rikki. Hän jatkaa elämäänsä. Niin kuin aina ennenkin. Koska niin ihmiset toimivat.

Onko niin, että jos emme kehitä myötätunnosta johtuvaa posttraumaattista stressireaktiota, niin silloin emme kykene tuntemaan myötätuntoa ollenkaan?

Kun amerikkalaiset hyökkäsivät joku vuosi sitten Irakiin, ryhdyttiin joissain suomalaisissa peruskouluissa tarjoamaan kriisiapua oppilaille asian johdosta. Järkyttiköhän se hyökkäys ihan oikeasti koululaisia niin paljon, vai oliko järkytys vain apua tarjoavan psykologin päässä? Kun ihminen uskoo olevansa korvaamaton, niin hänen apuaanhan on tarjottava, oli sille tarvetta tai ei.

Kun tsunamikatastrofissa olleet suomalaiset palasivat Helsinki-Vantaan lentokentälle, oli vastassa kriisipsykologien S.W.A.T-team, joka tarjosi kriisiapuaan onnettomuudessa olleille sellaisilla innokkuudella, että ihmiset itse asiassa vain ärsyyntyivät. Ehkä psykologit mielsivät, että juuri heidän apunsa oli välttämätöntä sillä samalla sekunnilla, kun onnettomuudesta selvinneet astuvat lentokoneesta. Tavallinen Lötjönen olisi ehkä tuuminut, ettei pahassa onnettomuudessa ollut ihminen rupea välttämättä avautumaan täysin ventovieraalle tyypille.

Tokihan psykologista ammattiapua tulee antaa, jos ihminen sitä haluaa. Vaan eiköhän suurimmalle osalle ihmisistä ole tärkeintä omien läheisten tuki. Hyvinä ja huonoina hetkinä. Kannattaa antaa apu niille, jotka sitä itse tuntevat tarvitsevansa ( ja tarpeen määrittelee uhri, ei auttaja). Turhaa sensijaan on panna koko kansaa debriefingiin. Eivät ihmiset ole vielä sokeriksi muuttuneet.

Osanottoni Jokelan tapahtumien uhrien omaisille ja läheisille. He tarvitsevat avun. En minä eivätkä muut ulkopuoliset.