maanantai 21. tammikuuta 2019

NELJÄSTOISTA EPISTOLA


Tämänkertaiseen epistolaan olisi ollut aiheita vaikka hurumykke mutta tällä kertaa keskitytään siihen tuontitavarana hankitun – erityisesti seksuaalirikollisuuden – paiseeseen joka on hiljattain puhjennut ja annetaan puheenvuoro nimenomaan sille voiman valoisalle puolelle joka toteaa että hajaantukaa, ei täällä ole mitään katsottavaa. Ei ole koskaan ollutkaan. Epistolassa keskitytään kahteen osioon:

1. Virkakoneisto, joka toimii niin kuin esimerkillisen itäsaksalaismallisen virkakoneiston kuuluu toimiakin ts. selittää että se ei ole tehnyt mitään väärin.

sekä

2. Tosiuskovaiset joista voi sanoa niin kuin valmentaja aikanaan huippukävelijä Valentin Konosesta kun hän oli etenemässä kohti maailmanmestaruutta eli ”hän ei ota enää vastaan ulkopuolista informaatiota”. Kaikki kunnia Valentin Konoselle jolla ei sinänsä ole osaa eikä arpaa asian kanssa.

Ehkäpä laitetaan ensiksi pari kuvaa tuolta lähihistorian puolelta. Ensiksi uutisoi Uusi Suomi vuonna 2015:



Hotellin respassa käsitys lottovoitosta on se perinteisempi eli lottovoitto tietää rahaa tilille, se ei lyö, ryöstä eikä raiskaa. Ja sitten kuva vuodelta 2016:



Nämä ihmisethän kuuluvat sarjaan ”haluamme Suomeen lisää kehitysmaalaisia koska Suomeen pitää saada lisää kehitysmaalaisia”. Laitetaanpa sitten pari poliisin lausuntoa vuosilta 2016 ja 2017. Ensin Oulun poliisin ylikomisario Arto Autio:



Ja sitten Hämeen poliisin rikoskomisario Jari Kiiskinen:

”Nuoret ovat aina tutustuneet toisiinsa. Nyt tänne lintukotoomme on tullut myös muualta ihmisiä, mikä aiheuttaa sen, että myös toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus.”

Näistä lausunnoista voidaan vetää johtopäätöksenä joko:

a) Poliisi tiesi ja salasi.

tai

b) Ainakin nuo kaksi poliisipomoa ovat olleet harvinaisen hyväuskoisia hölmöjä.

Tässä oli se pieni tausta tuoreille tapahtumille ja seurataan, mitä sekä viranomaiset että poliitikot ja tosiuskovaiset ovat kommentoineet. Joulukuussa – kun paise alkoi puhjeta – totesi suuresti kunnioitettu evp tasavallan presidentti Tarja Halonen Ylen uutisen mukaan seuraavaa:

Presidentti Tarja Halosen mukaan erilainen kulttuuri tai yhteiskunta eivät ole selityksiä maahanmuuttajien seksuaalirikoksiin.

Kyseiset teot ovat kiellettyjä kaikissa yhteiskunnissa ja kulttuureissa.

– Se on YK:n ihmisoikeussopimuksen vastaista ja kaikki maat ovat allekirjoittaneet sen.

No hemmetti. Hotellin respassa melkein luultiin että tuontitavara raiskaa suomalaisia lapsia. Mutta eihän se voi olla niin. Sillä sehän on kiellettyä. Siitä on sopimuskin. Joskaan Halonen ei muistanut sanoa että islamilaiset maat ovat allekirjoittaneet ihan erilaisen sopimuksen.

*

Tammikuun alussa Ilta-Sanomat etsi käsiinsä suuren joukon selitteläättöreitä jotka selittivät ympyrää neliöksi. Otetaan monen selitteläättörin selitteläätiöistä esille muuan Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin (Krimo) suunnittelija Hannu Niemi joka selittelöi asiaa näin:

Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin (Krimo) suunnittelija Hannu Niemi nostaa esille tärkeänä selityksenä maahanmuuttajien ”sosiaalisen kontrollin siteen katkeamisen”. Tällä Niemi tarkoittaa sitä, että rikosaltteimmat maahanmuuttajat ovat nuoria miehiä, joiden yhteys omaan perheeseen, kuten vanhempiin tai puolisoon, on syystä tai toisesta katkennut. Joko perhettä ei ole tai perhe ei ole lähtenyt mukaan.

-  ”Jos ajatellaan lähtötilannetta, että ihminen repäistään omista oloistaan vieraisiin olosuhteisiin, jossa hän ei pärjää, ei osaa kieltä eikä saa töitä. Ollaan jouten ja tekemisissä enimmäkseen muiden turvapaikanhakijamiesten kanssa, joiden kanssa on aikaa pohtia, mitä päivän mittaan tekisi”, kuvailee Niemi. ”Helposti ymmärtää, mitä siitä seuraa. Sellaisissa oloissa alttius rikoksille on suuri kansallisuudesta riippumatta”.

Tässä maassa löytyy muuten niitä syrjäytyneitä omastakin takaa. Missäs on heidän tekemät järkyttävät rikosaallot? On jokseenkin järkyttävää että haittamaahanmuuttajien tekemille törkeille rikoksille löytyy jatkuvasti opiarvoltaan korkeita valkopesijöitä. Tietty akateeminen aines on tietysti historiassa aina ollut kallellaan sekopäisimpiin ideologioihin. Vaan pistetäänpäs tähän väliin HSL:n mainos joka ei sinänsä aivan suoranaisesti liity käsiteltävään asiaan:



Semmonen ihan tyypillinen suomalainen perhe. Vaan jatketaanpa. Kun mätäpaise alkoi puhjeta, niin MTV 3 uutisoi asiasta näin:



Mikähän kuvassa on hieman vinksallaan? Sitten asiaa kommentoi Oulun poliisin rikosylikomisario Markus Kiiskinen:



Sattuivat vaan samaan ajankohtaan. Hotellin respasta todetaan että kyseinen Kiiskinen puhui paskaa niin kuin tietysti tunnolliselta viranomaiselta vaaditaan. Kun haittamaahanmuuttajat raiskaavat porukalla – muuallakin kuin Oulussa niin kuin on käynyt ilmi – niin kyseessä on seksuaalirikosten ilmiö eikä mikään yksittäistapaus. Ja vaikka poliisi kuinka selittäisikin niin itse se ongelma on ongelma. Ei ongelmasta vihainen kommentoiminen. Oulun poliisi sitten rauhoitteli kansalaisia vielä lisää:

Väite: Yksi uhreista on 10-vuotias.

Oulun poliisin korjaus: Uhrit ovat 12–15 -vuotiaita.

Väite: Kaikki epäillyt miehet ovat turvapaikanhakijoita.

Oulun poliisin korjaus: Osa on, osa on pakolaisstatuksella ja osalla on Suomen kansalaisuus.

Ja tavalliset kansalaiset huokaisivat helpotuksesta. Eihän tässä mitään hätää sitten. Tosin viimeisimpien vahvistamattomien tietojen mukaan nuorin uhreista on yhdeksänvuotias mutta eipä takerruta yksityiskohtiin. Tässä välissä ehti sitten sisäministerimme Kai Mykkänenkin selitellä asiaa:



Jätkähän on nero. Onneksi hän kertoi meille tuon sillä eihän sitä muuten kukaan olisi hoksannut. Viisauttaan jakoi myös monikultturismin esitaistelija eli Ylen toimittelija Eero Mäntymaa joka otti apuun omat tilastonsa:



Siteeraus aikaisemmasta kirjoituksestani: Pakkohan Eeron on jotain yrittää ja älysihän hän sentään jättää väittämättä että edes kyseisessä tilanteessa suomalaiset tekisivät yhtä paljon noita rikoksia kuin hänen lemmikkinsä. Mutta voihan asiaa silti fundeeraa. Ei muuta kuin etsii käsiin tilastot jota todistavat suomalaisten nuorten miesten järkyttävän suuren taipumuksen niin raiskauksiin kuin lastenraiskauksiin. Samoin voisi kattella saman tyyppisiä tilastoja joskus 1960-luvun puolenvälin jälkeen. Silloinhan Suomi oli suurten ikäluokkien myötä pullollaan nuoria miehiä. Todisteita pitäis kyllä löytyä.

Vaan kun ei löydy. Asiaan lienee kaksi mahdollista selitystä.

1. Rasistiset poliisi ja tilastokeskus ovat lavastaneet luvut uusnatseiksi tulkittujen vaatimuksesta.

tai

2. Eerolta pääsi ns. hätänen.

Hotellin respasta muuten muistutetaan että juuri sinä lukija kustannat Yleisradion härskin propagandan eikä mielipidettäsi kysytä. Jatketaan. Akateeminen turhatyöläinen Kaarina Hazard ei olisi Kaarina Hazard ellei hänkin työntäisi lusikkaansa soppaan:



Itsekin aikanaan pillurallia ajaneena voin sanoa asiasta muutamia seikkoja jotka kyseinen Kaarina joko tietää tai sitten ei tiedä:

1. Pilluralli oli lähinnä toiveitten rallia eikä sen auton kyytiin kovin usein tyttöjä tullut. Kunhan jätkät keskenämme suhattiin.

2. Jos tyttöjä autoon tuli niin ei siinä pommi-Corollassa kukaan mitään seksiaktia edes yrittänyt.

3. Pilluralliin osallistuneet jätkät olivat siinä mielessä perinteisiä suomalaisia jätkiä että joku joukkopaneminen ei käynyt mielessäkään.

4. Eikä varsinkaan joukkoraiskaaminen.

Kyseinen Kaarina voi alkaa etsiä faktoja suomalaisesta pilluralliraiskauskulttuurista. Mutta eihän hän sellaisia edes etsi. Lähinnä hän on huolissaan asemastaan The Hazardina johon riittää jatkuva suomalaisille keskisormen osoittaminen. Entäs jos se joskus loppuukin? Entä jos viimeinenkin rahoitushana katkeaa? Kas kun mitään varsinaista kenenkään tarvitsemaa taitoa kyseinen akateeminen turhatyöläinen ei pysty tarjoamaan.

Joku vasemmistoaktivistikin halusi laittaa lusikkansa soppaan:



Jotain on tietysti pakko yrittää utopiansa ylläpitämiseksi mutta hotellin respasta muistutetaan että raiskauksiin syyllistyivät haittamaahanmuuttajat. Eivät lasten isät. Annetaanpa puheenvuoroa sitten välillä virkakoneistolle. Marko ”Fobba” Forss:



Kolme kysymystä Fobbalta:

1. Tuliko tunnustettua että poliisilla olisi muutakin tekemistä kuin kytätä sitä mitä suomalaiset puhuvat netissä?

2. Olisivatko nämä ”möykkääjät” jopa saattaneet olla oikeassa?

3. Montako ”nettimöykkääjien” väkivallantekoa poliisi on kirjannut?

Oulun kaupunginjohtajakin oli kovasti yllättynyt:



Teidät saattoi yllättää some. Meitä täällä voiman pimeällä puolella ei yllättänyt mikään. Vaan kerropas Päivi, jos se on se some joka varsinaisesti raiskaa niin minkä kokoinen meisseli sillä on? Ja otetaan sitten vielä tosiuskovaisia. Päivystävä anarkisti Suvi Auvinenkin avautui:



Kyseinen järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastustava ja järjestäytyneestä yhteiskunnasta täysin riippuvainen ”anarkisti” muuten hiljattain hihkui innosta kun antifantit olivat poltelleet täysin tavallisten suomalaisten autoja. Ja otetaanpa sitten vielä esille Suomen huonoin pilapiirtäjä Ville Ranta:



Pilapiirroksenhan tekee hyväksi kaksi asiaa:

a) Se on hauska

b) Se sisältää jonkun perusteltavan pointin

Kyseinen pelle on onnistunut epäonnistumaan jokaisessa tekeleessään. Mutta hänhän sitten perusteli tuota viimeistä tuotostaan:



Mistä päästäänkin feministiseen ikiliikkujaan jota nuo soijapojatkin pitävät pyörimässä:



1. Naisen turvallisuutta ei saa puolustaa ellei ole feministi.

2. Jos on feministi, niin hän ei saa arvostella tuontitavarana hankittua seksuaalista väkivaltaa. Koska jos hän tekee niin, niin silloin hän ei ole aito feministi.

Ja tietysti tuo jätkänpaska viljelee pokkana sitä lausetta että tavallinen suomalainen mies hyväksyy naiseen kohdistuvan väkivallan jos tekijänä on suomalainen mies. Onhan se toki todistettu. Sen ovat todistaneet suomalaiset feministit. Koska he ovat sanoneet niin. Niin feministinaiset kuin Jan-Erik Lapasetkin. Ja kun feministeistä puhe on niin tottahan silloin täytyy esitellä muuan Minja Koskela:



”Valkoisten suomalaismiesten omistusoikeus suhteessa valkoisiin suomalaisnaisiin”. Epäilemättä kyseinen henkilöoletettu uskoo oikeasti siihen mitä sanoo mutta monta mutkaa tuossa johtopäätöksessä on pitänyt vetää suoriksi.

Kyseinen henkilöoletettu muuten veti porot nokkaansa kun tätä hänen kirjoitustaan levitettiin interwebin ihmeellisessä maailmassa varsin kyisin kommentein. Feministit ovat jotenkin ristiriitaisuuksien mestareita. Näitten tuontitavararikollisten kulttuurissa nainen on selkeästi ja teeskentelemättä pelkkää irtainta omaisuutta mutta suomalaisen feministin vihollinen on kuitenkin aina suomalainen mies. Se suomalainen mies joka elättää nuo feministit. Yksityisellä sektorilla kun ei ole varsinaisesti tarvetta feministisen joukkorääkymisen ammattilaisille. Ehkä suomalainen feministi haluaa ruokkia egoaan ja tuntea olevansa todellinen taistelija. Tietysti turvatuissa olosuhteissa sillä hän tietää että ei suomalainen mies hänelle kuitenkaan mitään tee. On kivaa ja helppoa kertoa olevansa sorrettu kun ei sellainen kuitenkaan ole.

Onhan selvää, että sekä järjestelmän edustajilla että tosiuskovaisilla on päänupeissaan menossa hädän aiheuttama ankara painetila ja osa heistä varmasti tajuaakin että he ovat hakanneet omia ja ennen kaikkea toisten päitä jatkuvasti Utopian mäntyyn vaikka varoituksia on tullut jo jotain viisitoista vuotta. Mutta ego/asema/molemmat saavat aikaan sen että eihän sitä vieläkään tunnusteta vaan selitetään raaka rikollisuus merkityksettömäksi.

Sen vuoksi tuontitavara kestää otsikoissa vielä hetkisen ja sen jälkeen niin poliittinen koneisto kuin valtamedia hautaavat asian ja alkavat puuhata niitä elintärkeitä ilmastovaaleja. Yhteiskunnassa jossa valhe on jatkossakin totuus ja totuus puolestaan tuomittavaa vihapuhetta.

Suvaitsevais-tiedostavan uusaateliston asenteen koko kysymykseen voisi tiivistää Ylen toimittelijan Marja Sannikan kuolemattomaan lausahdukseen silloin kun paise jo muhi mutta ei ollut vielä puhjennut:

- Heidän mukanaan tulee rikollisuutta mutta heidän mukanaan tulee myös ystävyyttä, tulee kivoja pelihetkiä, tulee naapuruussuhteita, tulee kulttuurintuntemusta, tulee esimerkiks kivoja ruuanlaittohetkiä.



Kivoja pelihetkiä? Niin. Noille ihmisille tämä on ihana leikkikenttä. Jonka he haluavat säilyttää hinnalla millä hyvänsä. Sillä eiväthän he sitä hintaa maksa. Sen maksavat muut.

33 kommenttia:

Qroquius Kad kirjoitti...

Vastahan tässä vähän aikaa sitten vuoden 2015 kansainvaellukselle ovet ja avoimen piikinkin portsariministerinä avannut (jota tarjoilijaministerit tottelivat, vaikka ei olisi tarvinnut) Orpo laukaisi aivan päin kysyjän naamaa tietäneensä alusta asti aivan hyvin kaikki maahantunkeutujista koituvat riskit.
Onko kukaan vaatinut Orpoa vastuuseen tästä tunnustuksesta?

Sipilä tunnusti jo aiemmin, että kaikki paitsi Venäjän rajan takaa maahantunkeutuneet olisi voitu palauttaa sinne mistä tulivatkin.

Tunnusti tämän valtamedian suorassa haastattelussa.
Onko kukaan vaatinut Sipilää vastuuseen?

Vaatiiko kukaan?
Kuka?
Koska?
Mistä?
Miksi?

Mitä Orpon, Sipilän, Soinin ja kumppaneidensa kuten soma Li oikein pitäisi tehdä, että heidän äänestäjänsä ja varsinkin ne, jotka eivät edes ole heidän äänestäjiään, alkaisivat vaatia heitä minkäänlaiseen vastuuseen?
Voiko sellaista edes olla? Riittäisikö edes kahden miljoonan maahantuodun arabijätkän tarkoituksellinen pakkoasuttaminen pelkästään kepudemarisekoomuksen ja vihervasemmiston jäsenten ja äänestäjien koteihin?

Pelkäänpä pahoin, ettei sekään taitaisi riittää.

Olen täällä useammankin kerran murehtinut, ettemme todennäköisesti vieläkään ole saaneet Haloskan kahden kauden tuhotyön laajuutta selville kaikessa kauheudessaan.
Pelkäänpä pahemmin, että lähitulevaisuus tuo meille aina vain enemmän poliittiseen, hallinnolliseen ja mediaeliittiimme istutettuja syöpäpesäkkeitä, jotka ovat kaikessa hiljaisuudessa saaneet aina vaan jatkaa etenemistään.

Poliisiin luotan vielä kenttätasolla, mutta päällystö vaikuttaa olevan ylikomisariotasosta ja siitä ylöspäin totaalisesti mädätetty.
Samaa pelkään kenraalikunnasta ja kissankuvia kauluksiinsa odottavista eversteistä.

Strix Senex kirjoitti...

Seksi on sellainen asia, että kun se tulee jutun aiheeksi, se panee ihmisten päät pahemmin sekaisin kuin pullollinen koskenkorvaa. Kuten huomaamme näistä epistolaan kootuista esimerkeistäkin. Käsi alkaa täristä ja kynä sen mukana, suhteellisuudentaju katoaa ja jutut menevät sönköttämiseksi ja möykkäämiseksi. Joissakin tapauksissa on tietysti niin, että tässä ei ole tapahtunut mitään muutosta henkilön aikaisempaan olotilaan.

Kuitenkin asian pitäisi olla yksinkertainen.
Alaikäisen raiskaaminen on törkeä rikos ja siitä pitää antaa rutkasti putkaa, linnaa ja vankeutta. Täysi-ikäisen raiskaaminen on törkeä rikos ja siitä pitää antaa kunnolla putkaa, linnaa ja vankeutta. Alaikäiseen sekaantuminen on törkeä rikos ja siitä pitää antaa putkaa, linnaa ja vankeutta. Pikkupimut saattavat joskus opettelevat leikkimään jonkinlaista viettelijätärtä. Niille pitää sanoa tiukasti, että mene kotiisi kasvamaan. Ne suuttuvat siitä, mutta se on ihan oikein. Pepulle taputtelu ei ole paha rikos, mutta siitä voi saada litsarin ja sekin on ihan oikein. Jos joku haluaa päästä osingoille kailottamalla että meetoo. Silloin pitää ensin pitää katsoa, voiko pyyntöön suostua, mutta useimmiten se ainoa oikea vastaus on ”No Way”.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Yrjö on taas saanut kasattua Suomen johtavien ajattelijoiden säihkyviä kuvauksia nykyajasta. Kiva, että muistutit.

Nykyään erilaiset fobiat ovat avainsanastoa. Lisäisin listaan rasismifobian. Ei tarvinne selityksiä.

Matu on halventava sana. Kun nyt Suomeen ovat vaivautuneet tulemaan, voisimme alkaa kutsumaan heitä leikittelynimellä Rape. Se äännetään suomalaisittain rape. Sitä voi käyttää myös kutsuvieraita tukevien tahojen edustajista (lyhenne sanasta rasismipelkoinen).

Vaaleista. Puhutaan ilmastovaaleista ja maahanmuuttovaaleista. Sama asia. Ilmastovaalit, koska ilmastonmuutosuskovaiset tietävät kertoa meille, että hiilidioksidin nousu on yhteydessä ilmaston lämpenemiseen. Sen he unohtavat kertoa, että ensin ilma lämpenee ja sen jälkeen hiilidioksidin pitoisuus ilmassa kohoaa. Sivuvaikutuksena lisäksi metsien ja muiden kasvustojen kasvu ja vihertyminen. No, joka tapauksessa ilma on lämmintä, mitä karkuun on lähdettävä etelän maista. Tätä ilmiötä kutsutaan nimellä pakolaisuus, ja pakenevia kutsutaan maahanmuuttajiksi. Koska ilmaston lämpeneminen on suomalaisten vika, verorahoilla saamme osallistua kiinalaisten ja intialaisten ilmastonsavustusprojektien aiheuttamiin kuluihin. Lisäksi verorahoilla saamme tuottaa kaikille hyvää mieltä kustantamalla maahanmuuttajien viihtymisen maassamme.

Maahanmuuttovaalit; lue edellinen kappale uudelleen.

Vähän tuli pitkä kommentista. Sori siitä.

Anonyymi kirjoitti...

Jossain välissä olis kiva tietää, paljonko "lahtelaisen klaanilaisen" vuoden kestänyt tötterön tutkiminen maksoi ja paljonko poliisityöpäiviä laitettiin tutkintaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Strix Senexille, Veijo Hoikalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Eipä ole ainakaan valtaeliitin ja –median puolelta sellaisia vaatimuksia esitetty niin kuin ei Sipilän sisäänheittotuotteesta ja sen seurauksista eikä esmes Pävi Nergin valehtelusta että joka häiskästä ollaan täysin perillä. Vaan milloinkas osalliset kanssarikollista syyttää. On selvää että EU:n sokea totteleminen on valtaeliitille huomattavasti tärkeämpää kuin suomalaisten turvallisuus ja Suomen talous. Haloskan kaudesta saadaan kyllä nauttia jatkossakin mutta toisaalta hänen kautensakin oli seurausta jo aikaisemmin puhjenneesta sairaudesta/hysteriasta/niitten sekoituksesta. Liitetään tähän vielä korkeamman virkakunnan sokea ja ajatukseton kuuliaisuus poliittiselle johdolle niin DDR lähestyy päivä päivältä. Ei siihen neuvostomiehitystä sitten lopulta tarvittukaan.

Strix Senex: Tiivistit kyllä asian erittäin osuvasti. Veikkaan muuten että joku – varmimmin feministi – tuo pian esille näkökulman/suoranaisen vaatimuksen että koska tuontitavara ei ymmärrä naisen asemaa sillä lailla kuin suomalainen mies niin tuontitavaraa tulee rangaista lieventävien asianhaarojen vallitessa.

Veijo: Tuo rape saattaa levitä hyvinkin laajempaankin käyttöön. Mutta piru vie, määrittelitpäs nuo ilmastovaalit aika osuvasti.

Ano: Joo, tuon muuten minäkin haluaisin tietää.

Nils- Aslak kirjoitti...

Aina vähän väliä tuodaan esiin tuo Akseli Gallen-Kallelan maalaus Väinämöisestä Ainoa ahdistelemassa. Mielikuvitustarinasta maalari on 100v sitten kehitellyt vetävän kuvan ja sitä nämä femakot käyttävät esimerkkinä suomalaisten miesten raiskauskulttuurista.

Näillä onnettomilla ei tosiaan vain ole muuta kantakirjasuomalaisia miehiä vastaan. Täydet pisteet Suomen miehille!

Nämä #metoo, hazardit ja muut lepakot voisivat mennä sen taulun kanssa ulkomaille paasaamaan suomalaisten miesten kauheutta ja kyllä siellä naurua piisaisi.

Ihme, ettei #metoo väki ole jo tuhonnut sitä raiskaustaulua, tai käyttänyt sitä todisteena oikeudessa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Nils-Aslak. Kieltämättä totta. Ehkä feministeillä on tässä asiassa sellainen keksimisen riemu.

Anonyymi kirjoitti...

Tainnut dirlandaa soida komisaario Aution päässä kun lausuntoaan on antanut. Mitenhän syvälle lähi-itään pitää mennä että mainittua käytöstä pidetään luontevana?

Anonyymi kirjoitti...

Ensiksi haluan kiittää lukuisista mainioista (ja muutamista perin ahdistavista ja masentavista) kirjoituksista, joita ei ole tullut kommentoitua. Tässä on ollut duunihommista ja omista tekstillisistä puuhasteluista johtuen piiiitkä tauko kommentaatiossa - pahoittelut moisesta, mutta yritän parantaa tapani, kun on vaalikevätkin tulossa ja kaikkea…

On hieman outoa havaita, että ne negatiiviset tunteet joita tämä muhamettilaisten uroiden toiminta ja viranoimaisten & rälssin reaktiot siihen itsessäni herättävät, ovat aika kevyttä kauraa siihen verrattuna mitä jotkut tuttuni asiasta oikein ajattelevat. ”Häkkiin ja koppiin - ja avain jonthkaan!”-tyyppinen kommentti on tullut kuultua itseäni vanhemmalta väeltä - ja näin he puhuvat korkeasti arvostetuista arwopohjallisista vastuuministereistämme! Muhamattien ansaitusta kohtalosta taitaa olla turha mitään mainitakaan…
Osiltaan tässä voi olla kyse siitä, että näille ihmisille Oulun ja Hellsingin tapahtumat ovat olleet yllätys ja järkytys, eli he ovat vasta havahtuneet vallitsevaan todellisuuteen. Itselläni muhamettilaisten toimintamallit ovat olleet - kiitos kirjallisten harrastusten - pääpiirteissään selvillä jo reilut kolme vuosikymmentä sitten.

Tietyissä piireissä on jo joskus 80-luvulla keskusteltu vakavasti siitä, että seuraava suuri maailmanlaajuinen konflikti tullaan todennäköisesti käymään muhamettilaisen ja läntisen maailman välillä. Suurin yllätys kokonaiskuvassa onkin ollut se, kuinka täydellinen läntisen sivistyksen moraalinen romahdus on ollut!
Terveelliset ja hyvät kristilliset arvot on demonisoitu ja tilalle on tuotu liuta erilaisia ”arvopohjia” joista ihmiset ovat voineet valita sen, joka sillä hetkellä tuntuu eniten heitä miellyttävän, eriasteiset ateismin muodot, new-age hömpät, seksuaalisen degeneraation erilaiset versiot, jne, jne, ad nauseam…
Nyt ollaan tilanteessa, josta olen ihan itse joskus muinoin naureskellen todennut: ”Kun epänormaalista tulee yleisempää kuin normaalista, epänormaalista tulee uusi normaali.” Elämme päälaelleen kääntyneessä maailmassa. Euroopan wirallinen, lakien suojaama uskonto on islam ja maanosaa hallitseva eliitti noudattaa toimissaan päivitettyä versiota edellisen vuosisadan verisimmästä ideologiasta.

Noh, tulihan pitkä tuuttaus - pistetään se pitkä paussin piikkiin…
T. Riku Raunioilta

Anonyymi kirjoitti...

Tuo huhu yhdeksänvuotiaasta saattaa jopa olla tottakin, eikä sinä ainakaan millään tavalla rikottaisi islamia vastaan. Nimittäin yhdeksänvuotiashan Aishakin oli silloin, kun Muhammed...

Oulun imaami on ankarasti tuominnut Oulun tapahtumat ja kertonut niiden olevan vastoin islamia. Kannattaisi kaivaa esille Koraani ja lukea sieltä, kuinka uskovaisen muslimin tulee toimia vääräuskoisia vastaan. Raiskausten lisäksi ohje on, että muslimin tulee valehdella vääräuskoisille islamin puolustamiseksi.

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä Oulun moskeijassa oikeasti puhutaan. Sen selville saamiseksi pitäisi löytää islamista luopunut arabi, joka osallistuisi moskeijan tilaisuuksiin ja äänittäisi siellä puheet. Videointi olisi vaikeaa, eikä ollenkaan tarpeellista. Pelkkä äänitys onnistuisi helposti.

Toinen professori

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Rikulle Raunioilla ja Toiselle professorille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Voihan tietysti olla että kyseinen Autio on ihan järkevä heppu jota on käsketty ylemmiltä tahoilta poliittisista syistä puhumaan heinää & puuta. Ja lopputuloshan on silloin väkisinkin vähän tommonen.

Riku: Kiitokset sinullekin. Kommentointi on sallittua mutta ei millään muotoa pakollista. Varsin monelle ihmiselle tämä on varmaankin ollut sekä yllätys että järkytys sillä he ovat seuranneet asioita vain valtamedian kautta ja nythän senkin oli pakko tunnustaa tilanne. Mitä tulee suuresta konfliktista niin olen samaa mieltä kanssasi ja sehän on jo menossa ja olen myös noista muista tuumailuistasi kanssasi samaa mieltä. On mahdollista että niin teknisesti kuin muutenkin täysin alkeellinen porukka voittaa sen konfliktin koska se hyökkää ja hyökkäyksen kohde elää omaa Rooman rappiotaan ja kiistää loppuun saakka olevansa hyökkäyksen kohteena. Mielestäni maailmanhistoriassa ei ole koskaan ennen ollut tällaista tilannetta.

Toinen professori: Se huhu oli Seiska-lehdessä poliisin haastattelussa mutta poliisi ei ole toisaalta sitä kiistänytkään. Mitä tulee kyseisen imaamin sanomisiin suomalaiselle medialle niin tulee heti mieleen yksi sana: taqiyya. Moskeijoissa kautta maailman levitetään väkivaltaisen islamin sanomaa enkä usko että suomalaiset moskeijat eroavat siitä millään muotoa. Pois tästä lasken tietysti tapauskovaiset Suomen tataarit joilla ei ole mitään tekemistä tämän nykyisen tilanteen kanssa.

Kumitonttu kirjoitti...

Hieno yhteenveto, kiitän.

Sen verran tuosta Nina Tuomisaaren FB-postauksesta, että oikeassahan hän kapeasti ajateltuna on. Toki Suomessa vanhempien tehtävä on opettaa lapsilleen käytöstapoja. Yhtenä sellaisena on vuosikymmeniä ollut kertoa tytöille varoa aikuisia miehiä ja pojille, että heikompaa ei saa lyödä.

Viime vuosikymmeninä feministit ovat vettäneet tytöille annetuista ohjeista hernerokan nenäänsä ja vaatineet, että tytöillä on oikeus kulkea missä ja miten vaan. Oikeus toki on, kuten jalankulkijallakin oikeus ylittää tie vihreillä valoilla, mutta autoilija voittaa törmäyksessä, vaikka jalajnkulkija kuinka vaatisi oikeuksiaan kunnioitettavan.

Toisaalta, ninatuomisaaren feministinen ideologia on voimakkaasti ajanut ydinperheen hajoamista tukevia tavoitteita, kuten avioeron helppous (yh-äitien korotetut tuet). Nyt kun hän siis rääkyy, että on raiskattujen tyttöjen isien vika, etteivät he ole viettäneet aikaa tyttäriensä kanssa, voi vaan kysyä mikä vastuu tyttöjen äideillä on ollut isien työntämisessä pois lastensa luota, kun avioeroista kuitenkin 2/3 on äitien hakemia ja tutkimusten mukaan äidit pääsevät erojen jälkeen nopeammin jalkeilleen.

Ja kun biologiasta puhutaan, äidin uuden miesystävän asema samassa taloudessa asuvien äidin lasten kanssa ei ole helppo. Leijonalaumassa uudet urokset ratkovat moisen tilanteen brutaalisti, mutta kyllähän se näkyy esimerkiksi lastensuojelulaitoksissakin avioerolasten määrässä.

Nää ei ole helppoja asioita, mutta taustalla - niin avioerojen kuin lasten hyväksikäytön kuin islamilaisen maahanmuuton kannustamisessa - on kaikissa sama moottori: feminismi. Feminismi ei suojaa kuin alfa-naisia, kaikki muut ryhmät se alistaa omille valtapyrkimyksilleen.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kun näitä lukee niin ei todellakaan ihmettele, että näitä tapahtui ja tulee tapahtumaan. Näissä on kyse vähintään tuottamuksellisista tapahtumista.

On muuten helvetin hyvä, että joku ajoittain kerää näitä aivopieruja ja linkkejä ja välillä julkaisee näitä koosteita. Selkeyttää asioita huomattavasti.

Ja todellakin jos edes pikkulapset eivät ole suojassa väkivallalta vaan sen selittelijöitä, vähättelijöitä ja pimittäjiä löytyy korkeinta tasoa myöten, niin miten suojassa silloin ovat aikuiset miehet?



t: Vee-tuuntunut Stadilainen

Anonyymi kirjoitti...

Veijo Hoikan käsittelemästä fobia-muodista. Julkisuudessa tosiaan heitellään fobia- ja foobikko-leimoja varsin surutta, varsinkin faktistien niskaan. Älkäämme kuitenkaan lähtekö tähän peliin mukaan. Itse en ainakaan. Fobioiden, manioiden ja psykopatian diagnoosit kuuluvat psykiatrian alaan, siis koulutetuille lääkäreille. Sen verran tiedän, kun yhden psykiatrin tunnen varsin hyvin, että diagnoosiin yltävät sairaalloiset pelot tai kiihkot, luonteenpiirteestä puhumattakaan, eivät ole tartuntatauteja - eivät siis leviä informaation mukana. Psyykkisesti sairaita ihmisiä ei siis voi geneettiseltä rakenteeltaan samana pysyneessä väestössä olla viestinnän tuloksena yhtään sen enempää kuin on aiemminkaan ollut, ainakaan ilmiö ei laajene epidemian tapaan.

Viime aikoina olen viihdyttänyt itseäni kertaamalla lapsuudestani rakkaaksi käyneen Agatha Christien dekkareilla. Näistähän tunnetuimmat sijoittuvat maailmansotien väliseen aikaan, myöhäisimmät aina 1960-luvulle asti. Yleensä ollaan tekemisissä brittiläisen keskiluokan tai joutilaan yläluokan murheiden kanssa. Paitsi varsinaista dekkarijuonta teoksissa käsitellään tavan takaa myös käsityksiä rikollisuuden olemusta, suhdetta ihmisyyteen. Joissakin sekä Poirot- että miss Marple- sarjojen kirjoissa päähenkilö keskustelee jonkun aikansa modernin psviisikymmentä vuotta kestäneestä kulttuurisesta moraalin raiskauksesta, joka on vaikuttanut heidänkin kehitykseensä ja kasvuympäristöönsä. Ovat siis moraalisesti vastuussa.

ykologin tai psykiatrin kanssa, joka on sitä mieltä, että rikollisuutta ei oikeastaan ole olemassa, se voidaan määritellä psykiatriseksi sairaudeksi, jonka hänen taustansa on kenties aiheuttanut. Mihin konservatiivinen Agatha vastaa joko msr Poirot'n tai miss Marplen suulla, että juu, kasvatuksella ja lapsuuskokemuksilla on pointtinsa, mutta moraalisista valinnoistaan jokainen on ihan itse vastuussa. Olen taipuvainen vanhan rouvan analyysiin.

Mietitäänpä vaikka kolmea meillä nyt esiintyvää tapaustyyppiä:

Ensinnä nuo selvästi rikollisuuteen taipuvat maahantulijat. Kyllä vaan, he toimivat sillä moraalilla, jonka ovat kasvatuksessaan saaneet. Mutta millä moraalilla he toteuttavat sitä täällä, jossa oletusarvona pitäisi vallita aivan toinen kooditus? No edelleen sillä samalla. Koska heidän käytökseensä vaikuttaa heidän taustakulttuurinsa, heitä ei voi pitää syyntakeettomiksi diagnosoitavina. He eivät siis ainakaan järjestään ole psykiatrisia tapauksia.

Sitten me, "Voiman Pimeää puolta" edustavat faktistit. Olemme valinneet moraalikoodimme, jota toki koetetaan todistaa vääräksi, mutta huonolla loogisella menestyksellä. Samaan aikaan tätä genreä koetetaan ilman lääketieteellistä ammattipätevyyttä leimata psykiatrisilla pseudodiagnooseilla. Nämä kaksi asiaa ovat sinänsä ristiriidassa. Jos olisimme psyykkisesti sairaita, emme olisi syyntakeisia. Samaan aikaan perinteisen tervettä epäilyä, faktistista ajattelua ja näiden ilmaisua, ollaan määrittelemässä rikoslain piiriin. Something sucks?

Kolmantena nämä oikeassaolonsa julistautujat. Heidän joukossaan on toki diagnoosia tarvitsevia tapauksia, kuten muuan helsinkiläinen pastorinna sekä pirikoukussa oleva ns. asiantuntija. Diagnoosia kaipaavia tapauksia on varmasti kaikissa ryhmissä. Myös meissä; nämä eivät vaan ole kauheasti päässeet esille. Mutta tämän monikulttuurisuuden passiota puhaltavien urkupillien enemmistö kuitenkin lienee psykiatrisesti katsoen järjissään. Huolimatta

Summa summarum: pidän lääketieteen - myös henkistä puolta käsittelevän - manipulointia poliittisiin tarkoituksiin kerrassaan moraalisena rikoksena. Siksi, jos voimasuhteet muuttuisivat, taputtaisin karvaisia käsiäni, kun ns. demanipulaatio toteutettaisiin. En kuitenkaan hyväksyisi, jos saman lekan annettaisiin heilahtaa toiseen suuntaan. Ei perkele! Pidettäkööt lääketiede ja moraali toisistaan irti.

Terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...

Ykän ansiokkaalle listalle voisi tosiaan lisätä (Nils-Aslakin ensin mainitseman) Marianne Laxenin ulostulon ”Seksuaalisella häirinnällä on pitkät perinteet Suomessa” oikein kuvan kanssa, jossa Gallen-Kallelan maalauksessa Väinämöinen tavoittelee pakenevaa Aino-neitoa. Mentiin siis jo taruston puolelle, mutta näköjään kaikki keinot ovat käytössä, olivatpa ne sitten miten säälittäviä tai naurettavia hyvänsä. Onkohan kyseinen naisoletettu muuten se sama, jolle takavuosina ammattiyhdistyspoliitikko Jorma Reinin porukka lähetti jostakin ulkomailta paljon kohua herättäneen kikkelikortin? Iso trauma on tainnut jäädä aikuiselle naiselle ja viha miehiä kohtaan on leppymätön.

Ei kuulu tähän, mutta miksi Li Andessonista usein puhutaan ”somana”, kun minun mielestäni hän on aika kolkon näköinen ja vielä kun avaa suunsa, luulisi vaikutuksen miehiin olevan sama kuin kersantti Karoliinalla.

Rouva Ano








Anonyymi kirjoitti...

Hei,
sorry, pitkähkö teksti sekosi. Christien teoksissa siis tuli usein esille tekijän vastuu: vastassa oli uudemman koulukunnan psykiatri tms., joka määritteli rikollisuuden vain diagnosoitavaksi "ominaisuudeksi", mihin Poirot tai Marple totesivat, että juu, taustoilla ja persoonallisuudella on vaikutuksensa, mutta moraalinen vastuu on aina sillä, joka tekonsa valitsee. Taivun tähän vanhoilliseen kantaan. Osannette kaikki klipata ylimääräiseksi eksyneen tekstin Christie-kappaleesta.

Achtung

Qroquius Kad kirjoitti...

Juuri kun päästiin sanomasta, tuli tuollainenkin vielä:
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000005973239.html

Onko tämä nyt tätä miituu-juttua käytännön tason lastensuojelussa:
voiko miesohjaaja enää ryhtyä teinityttösen aseistariisuntaan tai minkäänlaiseen voimankäyttöön, jossa on kosketettava kohdehenkilöä?
Vai onko tilanteeseen haettava vain se 25-vuotias AMK-tättähäärätyttö, joka yrittää tehdä mitä yrittää tehdä?

Voiko miesohjaaja puuttua fyysisesti fyysiseen tilanteeseen saamatta syytettä alaikäisen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä napattuaan otteen keittiöveistä pitelevästä ranteesta, riistettyään veitsen toisella kädellään ja otettuaan sitten molemmin käsin riehuvasta nuoresta neitosesta sellaisen syleilevän hallintaotteen?

Qroquius Kad kirjoitti...

Rouva Ano:
"soma Li" on sanaleikki!

Ei tuo Anderssonin tyttö ole mielestäni erityisen ruma fyysisestikään.
Psyykkisesti, emotionaalisesti ja sosiaalisesti hän kuitenkin on niin ruma, etten kykenisi kuvailemaan, vaikka osaisinkin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kumitontulle, Veetuuntuneelle Stadilaiselle, Achtungille, Rouva Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Kumis: Olet täysin oikeassa. Nykyfeminismille ydinperhe ja varsinkin isä on turha menneisyyden painolasti. Isistä on hyötyä lähinnä tällaisissa tapauksissa jolloin heitä voidaan käyttää syntipukkeina jonkun toisen – eli feministin lemmikin – tekemisistä.

Veetuuntunut Stadilainen: Totta. Matkan varrella tämä rikastus on tappanut näitä suomalaisia miehiä mutta eipä ole kansanliikkeitä syntynyt.

Achtung: Joo, nuo mainitsemasi asiat kuuluvat tiedostavien ihmisten käsitevaltaan eli selitteläätiöön eli termeillä kikkailuun. Ja totta on että ihminen tekee loppulaskussa omat valintansa. Itse asiassa olen – osittain työni vuoksi – vielä sitä vanhaa koulukuntaa että myös geeneillä on aika iso osa siihen minkälainen ihmisestä tulee. Määrittelit nuo kolme tapaustyyppiä erinomaisen hyvin ja summa summarumistasi olen kanssasi aivan samaa mieltä.

Rouva Ano: Totesin että suomalaisilla feministeillä on se keksimisen riemu mutta ennen kaikkea heillä on se keksimisen pakko. Jotain ”todistetta” suomalaisen miehen hirveydestä on kerta kaikkiaan löydettävä. Tuo ”soma Li” on siis sanaleikki niin kuin Qroquius Kad totesikin. Ja Qroquius Kadin määritelmä kyseisestä naisesta osuu muutenkin täysin kohdalleen.

Qroquius Kad: Varsin monessa paikassa on nykyisin valvontakamerat jotka tietysti lisäävät työntekijän oikeusturvaa. Ja kyllä itseään voi sentään puolustaa mutta jos siitä jää vaikkapa mustelmia (ja hallinta- ja maahanvientiotteista kyllä herkkään jää) niin syyte saattaa ropsahtaa itsellekin. Ja kaikenlaisten apuvälineitten kuten esmes käsirautojen käyttö on kielletty.

Strix Senex kirjoitti...

Pitääpä heittää kommentti seuraavaan Rouva Anon tekstikohtaan
”Marianne Laxenin ulostulon ”Seksuaalisella häirinnällä on pitkät perinteet Suomessa” oikein kuvan kanssa, jossa Gallen-Kallelan maalauksessa Väinämöinen tavoittelee pakenevaa Aino-neitoa”.

Pääsen tästä lisäksi helpolla, kun voin lainata suoraan, mitä taidehistorian professori Heikki Hanka kirjoitti aiemmin, kun tästä Aino –taulusta kohuttiin vajaa vuosi sitten. Seuraava on suoraa lainausta, hiukan tiivistettynä.

”Tämä on niin joutava keskustelu kuin ikipäivänä voisi kuvitella. Tulee mieleen tämä vanha sanonta, että osta elämä”. Hanka kertoi olevansa järkyttynyt tämän valtakunnan medianlukutaidosta. Kohu nimittäin kertoo keskustelijoiden sivistyksen tasosta. Syy on globaalissa keskustelussa, jonka suomalaiset ovat omaksuneet. ”Pistää vihaksi, että ollaanko me näin sivistymättömiä meidän kuvaperinteen kanssa. Kuinkahan moni näistä väitteiden esittäjistä on lukenut Kalevalan. Kalevalassa Väinämöinen voitti Ainon veljen Joukahaisen runonlaulannassa. Tämän seurauksena pinteeseen joutunut Joukahainen lupasi Ainon Väinämöiselle vaimoksi. Myöhemmin Aino hukkuu, mutta jatkaa elämää veden haltijana ahvenen muodossa. Kalassa oleva Väinämöinen nappaa Ainon kiinni, mutta ei luonnollisesti tunnista tätä, koska Aino on nyt ahven. Taulussa oleva hetki kuvastaa sitä tilannetta, kun ahven on luiskahtanut Väinämöisen käsistä, mutta näyttäytyy vielä kerran naisena. Väinämöinen yrittää estää häntä katoamasta jälleen ja koettaa ottaa hänet kiinni".

Anonyymi kirjoitti...

Tulee näitä arkipäivän tapahtumia seurailtua: Irakilaisparturi mainostaa liikkeensä hiustenleikkuun hinnaksi 15 euroa - eka vuosi meni 10 euron avajaistarjouksella. Tuli mietittyä, että kauanhan se tuokin pulju voi toimia tai koska vetäjä vaihtuu tuoreilla yritystuilla operoijaan.

Enää ei tarvitse miettiä: yrittäjä käveli liikkeen suljettuaan upouuteen Mersuun. Kai siellä on abdullahit ja eeromäntymaat käyneet niin perkeleesti, ettei tiedä, mihin rahat panisi.

-Valtsu-

Veijo Hoikka kirjoitti...

Pikku kommentti Achtungille.

Tulen jatkossakin käyttämään rasismifobia-termiä sen ansainneille.

Totesit: "Ei perkele! Pidettäkööt lääketiede ja moraali toisistaan irti." Lääkärinä pitäisin ne hyvin tiukasti sidoksissa tosiinsa.

Lemminkäinen kirjoitti...

Tuosta Sannikan "kulttuurintuntemuksesta" tulee mieleen yksi ero suomalaisen/länsimaisen ja itämaisen kulttuurin välillä. Jos suomalaiset esimerkiksi kuvailisivat joukkoraiskausta/raiskausta ja laittaisivat kuvat/videot vaikka Naamakirjaan, niin nämä raiskaajat eivät tuntisi enää oloaan kotoiseksi Suomessa, mutta itämaisessa kulttuurissa vaikuttaa joukkoraiskaajat/raiskaajat olevan jonkunlaisia sankareita, koska uskaltavat rehennellä länsimaisesti pukeutuneiden naisten/lasten raiskauksilla. Heidän yhteisöissään ei siis vaikuta olevan sosiaalista painetta tietynlaisia raiskauksia kohtaan.

beta-uros kirjoitti...

Nåin toksisena maskuliinina voisin laittaa kaksikymmentä senttiäni tässä muodossa:

Maailma olisi parempi paikka, jos paskaa syöneen näköisiä feministejä panisi joku kunnolla. Ei mitään lespojen dildoja vaan kunnon alfa-kulli. Loppuisi se väkisin väännetty epäkohtien tonkiminen, kun saisivat mielihyväkeskuksen toimimaan.

Tällaista olen joskus nuoruudessani todistanut läheltä. Itsehän olen beta-uros, mutta samalla kivenkova sadisti, rasisti ja fasisti. Ei mulla muuta, moe.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Strix Senexille, Valtsulle, Veijo Hoikalle, Lemminkäiselle ja beta-urokselle & kiitos kommenteistanne.

Strix Senex: Tuo kyllä sattui kohdalleen. Feministithän pitvät etuoikeutenaan määritellä vaikka Jalostajan hernesoppatölkin patriarkaalisen sorron symbolina. Ja kun se on kerran määritelty niin toiset yhtä hölmöt seuraavat ideaa hysteerisinä perässä. Mistä voi kehittää pirunkuriakin. Muutama vuosi sitten ne 4Chanin koiranleuat kehittivät sen #pissforequality-trollin joka meni läpi ja feministit Amerikoissa kusivat porukalla housuunsa.

Valtsu: Eikä ole ainoa tapaus. Samoin ravintoloissa. Helsingissä asuessani huomasin että kyseisissä ravintoissa omistaja vaihtui säännöllisesti vuoden välein.

Veijo: Olipa ajatuskatko minultakin. Oikea termi (luulisin Achtunginkin sitä meinanneen) olisi varmaan ”pidetään lääketiede ja ideologiat toisistaan irti”.

Lemminkäinen: Aivan totta. Asiaan vaikuttaa varmasti sekin että kas kun he ovat islamilaisia ja heille vääräuskoinen nainen ei ole ihmisarvossaan mitenkään korkealla. Samoilla jätkillä tulisi tuskin mieleen tehdä samoja sikailuja kotiseuduillaan.

beta-uros: Osaan varmaan auttaisi. Osaan ehkä ei. Kun jonkunlaisesta sukupuolikatkeruudesta ja –vihasta on tullut olennainen osa ihmisen identiteettiä niin haluaakohan hän edes luopua pyhästä vihastaan?

Anonyymi kirjoitti...

Oulussa aiotaan alkaa kouluttaa maahanmuuttajista seksuaalineuvojia.
Olisittepa nähneet vaimoni ilmeen kun luin tuon uutisen hänelle. Lähestymme aikaa, jolloin on joka ikinen aamu valmistauduttava siihen, että 1) ei usko silmiään, 2) saa paniikkikohtauksen tai 3) että olisi pitänyt käydä specsaversilla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Joo, huomasin. Usko huviksesi, ne nauravat meidän typeryydellemme paskaista naurua.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos valistuksesta! Yleensä tajuan tällaiset ja sananmuunnoksetkin taipuvat aika nopeasti, mutta tuo ”soma Li” on kyllä mennyt yli niin, ettei hilsekään ole pölähtänyt. Mitä tulee siihen somuuteen, niin kauneushan on kuulemma katsojan silmässä ja hyvä niin!

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Hei taas!

Ykän analyysi sanomiseni ytimestä menee aika liki. Tiedän kyllä, että genetiikka vaikuttaa erittäin vahvasti ihmisen temperamenttiin, oppimis- ja päättelykykyyn - myös moraaliseen, sekä moraalin lujuuteen. Sekä alttiuteen psyykkisille häiriöille. Lääketiede on toki tämän kanssa sikäli läheisessä tekemisessä, että sen avulla määritellään esim. rikoksentekijän syyntakeisuus. Käsittääkseni diagnoosiin johtavia tapauksia on kuitenkin vain jokin vähemmistöosa populaatiosta. Osa, joka ei voi määräänsä yli kasvaa, ainakaan yhdessä heilauksessa. Eihän oikea lääketiede voi määrittää esim. 60% väestöstä syyntakeettomiksi sen vuoksi, että koululaitos ja media ovat sumentaneet heidän näkönsä? Tai 90% haittamatuista syyntakeettomiksi siksi, että tulevat täkäläiseen yhteisöön sopimattomasta moraalikoodauksesta?

Jonkin teon (tai tekemättä jättämisen) "moraali" pitää nähdä kahdelta puolen. Toisaalta tekijän, mutta toisaalta myös yhteisön, jonka moraaliin nähden teko on ristiriidassa. Tämä yhteisömoraali on luonteeltaan hitaasti muuttuva, mutta elää aikojen saatossa kuitenkin. Yhteisöllä on myös jonkinlainen omaa toimintaansa koskeva moraali, joka yleensä tunnetaan kirjoitettuna lakina ja oikeusperiaatteina. Näin esim. peruuttamattomat väkivaltarangaistukset katsotaan länsimaissa yleensä moraalittomiksi, syyttömän tai syyntakeettoman tuomitseminen. Kuten olemme nähneet, tähän yhteisön moraaliin koetetaan nykyään kovinkin vaikuttaa poliittisin keinoin. Jopa olemassa olevia periaatteita varsin mielivaltaisesti tulkitsemalla, sellaisia kuin sananvapaus.

Ja sitten tullaan lääketieteen rooliin tässä revohkassa. Reaalisosialismi on opettanut, kuinka kätevää on käyttää lääketiedettä diagnosoimaan toisinajattelijat pakkohoitoa tarvitseviksi. Poliittinen lääketiede siis toteuttaa tieteellisen auktoriteetin sateenvarjon alla sitä, mitä avoin oikeusmenettely ei kehtaa: epämääräisen mittaisia rangaistuksia, joiden kohteilla on itse asiassa paljon rajatummat oikeudet kuin normaalisti lusivilla. Ja kyllä vaan, Veijo, lääketieteellä on moraalin kanssa sikälikin paljon tekemistä, että lääkärikunnalta itseltäänkin vaaditaan jonkinlaista tiedeyhteisön moraalia.

Mitä tarkoitin, on tämän yhteiskunnan taholta tulevan, varsin äkisti muuttuvan, moraalisen paineen torjuminen lääketieteestä. Että lääkärikunta pysyisi omalla tontillaan, eikä antautuisi poliittiseksi lyömäaseeksi.

terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle ja Achtungille & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Tässä blogissahan minulle on aivan yhdetekevää että minkä näköinen ihminen on. Pääasia on, että mitä hän sanoo ja ennen kaikkea tekee muille ihmisille. Yksityiselämässäni tykkään katsella kauniita naisia. Tosin ns. sillä silmällä katselen vain rakasta vaimoani.

Achtung: Sanoisin että vaikka tässä on käytetty eri sanoja niin olemme kaikki puhuneet samasta asiasta ja väittäisin että yhteisymmärrys on olemassa. Lääketiede ei ole poliittisen puoskaroinnin väline.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä on kaikenlaista nahkeaa tapahtunut pitkin maata. Jotain tarttis tehdä.
Mistä se tekijä porukka löytyisi? Poliisi mädätetty, virkamiehet eivät kampaviinerin takaa korvaansa lotkauta, armeija..? Juu ei. Ei ole suomalaisesta upseristosta mihinkään. Tai onhan siitä. Vetämään perseet olalle lapissa.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää uuden vuoden jatkoa sinne jonnekin kaikille Perskeleille.

Paljon on pitkiä ja hyviä kommentteja. Eikä ihme sillä kyllähän Ykä onkin löytänyt sellaiset aiheet jotka kommentointeja vaativat.

Sunnuntain kunniaksi maltan mieleni ja ihmettelen vain yhtä asiaa, päivystävää anarkistiamme Suvia. Suvi kertoo,

että heille (siis keille?) rasistit (ilmeisesti sukupuoleen katsomatta) ovat lähetelleet vuosikausia tappouhkauksia.

Niin, eikös tuollainen ole juuri sitä anarkiaa? Ja anarkistihan haluaa anarkiaa? Mitä ihmettä, nyt en ymmärrä... vai oliko Suvi nyt oikeasti pahoillaan ja pettynyt kun hänen kokemansa anarkia yhtäkkiä päättyykin. Ei ole helppoa olla anarkisti maailmassa, jossa tilanteet vaihtelevat.

Ja nyt ei sitten Ykä sanaakaan mistään wannabe anarkisteista. Uskon ja tiedän Suvin olevan täysin sydämin omistautunut asialleen ja valmis elämään ihanteidensa mukaisesti ja niinhän hän on tehnytkin. Jo artesaanilla maustettu vegepizza sen osoittaa. Ei, ei anarkismi ole hänen palkkatyönsä. Hävetköön se, joka sellaista väittää. xD

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Ennen kaikkea kyseinen henkilö ja hänen kaltaisensa ovat aikamme ilmiö. Joskus 1980-luvulla ei Suomessa tuollaisia ollut. Mielenkiintoista muuten on tuo tappouhkauksista puhuminen. Kun ei niitä olla varsinaisesti tuotu esille. Liekö noita sitten tullutkaan?