tiistai 22. tammikuuta 2019

PÄIVÄ BAGDADIN POLIISISSA


Bagdadin pääpoliisiasemalla poliisipäällikkö Abdul al-Said kävi tietokoneeltaan läpi päivittäisiä raportteja. Poliisin työ Isis-järjestön sotkemassa ja muutenkin täyden anarkian partaalla käyneessä maassa ei ollut sitä helpointa herkkua mutta al-Said oli kuitenkin tyytyväinen. Kovalla työllä kaupunki oltiin saatu jo suhteellisen rauhalliseksi. Kokonaan rauhalliseksi sitä tuskin koskaan saataisiin mutta vastuuntuntoinen ja realistinen poliisipäällikkö ymmärsi että rauhallisuuskin on tilanteen mukaan elävä ja vaihteleva termi. Ovisummeri soi ja al-Said komensi tulijan sisään. Toimistoon astui komisario Barkatullah al-Haddad ja poliisipäällikkö huomasi että miehen naama oli kalpea kuin albiinokummituksella.

- No, mikäs erinomanen nyt on? Mikä miehen lakanaksi muutti?

- Tota noin, nyt kun on piru merrassa. Sitten pahemman kerran.

- Minkäs sortin piru nyt sitten on kyseessä?

- Suomalainen piru. On käynyt ilmi että neljä vääräuskoista suomalaista jätkää on raiskannut täällä useita paikallisia nuoria naisia. Ihan porukalla. Ja vielä kuvanneet sikailuaan älykännyköillään. Niin että rikos on kyllä enemmän kuin toteennäytetty.

- Hä? No mitä sinä siinä sitten vielä munit? Käykää ne jätkät koppiin ja koppiin viedessä pistäkää sopivassa mittakaavassa turpaan. Siis tosi rumasti jos et muuten ymmärtänyt. Minä soittelen samantien oikeuteen. Tässähän on pikasharian paikka ja tuon jätkälauman keskimääräinen pituus vähenee huomiseen mennessä tommosen pään mitan verran. Jos täällä kerran ollaan kyläilemässä niin ei se oikeuta käyttäytymään kuin pullopersesiat. Saavat, mitä tilasivat.

- Niin no, oltaishan me ne kyllä haettu. Mutta kun ei ehditty.

- Et kai sinä onneton meinaa että ne saatanan sällit ovat päässeet karkuun?

- No en. Niitten raiskattujen naisten sukulaiset vaan ehtivät ottaa ne kiinni ja ampuivat jokaisen saman tien.

- Jaa. No, eihän meillä sitten ole asian suhteen sen enempää tekemistä. Käy nyt kumminkin sanomassa niille sukulaisille että raadot rattaille ja rutahautaan. Ja että poliisi ei asian suhteen tutki eikä hutki. Ei omaehtoinen jätehuolto kumminkaan rikollista ole. Itse asia tehdään kyllä poliisin kautta julkiseksi niin oppivat siellä Suomessakin että vaikka ne siellä ehkä ovatkin hyväuskoisia tolvanoita siinä vieraskoreudessaan niin täällä ei olla. Maassa maan tavalla, saatana.

Komisario al-Haddad poistui ja sanoi mennessään ottavansa saman tien yhteyden poliisin tiedottajaan. Poliisipäällikkö al-Said puolestaan otti kännykkänsä ja soitti ulkoministeriöön. Saisivat pistää siellä niille suomalaisille ihan saatanallis-perkeleelliset viisumiehdot. Jo on maailma mennyt mallilleen kun vieraat kusee isäntäväen kengille…



Inspiraatio kirjoitukseen tuli Eero Paloheimon kirjoituksesta joka käsitteli hieman samaa asiaa. Paloheimohan kuuluu sarjaan ”harvat fiksut vihreät”. Heillä kaikilla on se yhteinen tekijä että he ovat eronneet kyseisestä puolueesta sen mielettömän politiikan vuoksi.

17 kommenttia:

Hokki kirjoitti...

Kiitos Yrjö loistavista kirjoituksista.

Kommenttini ei koske tätä viimeistä kirjoitustasi, mutta kun automaatin mukaan en vissiin tiedä mikä on liikennevalo tai auto niin kopioin tekstini tähän...

Haluaisi tietysti sanoa että mieli Arkadianmäellä muuttuisi jos torvit siellä lukisivat tekstejäsi, mutta tiedät itsekin että heillä on hyvin tiedossa kuinka pahasti he kusettavat kansaa joten sama se vaikka heille jakelisi juttujasi 24/7/365.

Kysymys kuulukin: miten tähän tämän päivän tilanteeseen pystyy vaikuttamaan?

Persut tuskin nousevat suurimmaksi puolueeksi vaaleissa, Reformi ja Hjallis noukkivat haja-ääniä ja vaalien jälkeen saadaan kuulla että hallitusta järkkäämässä olevat tahot kertovat Persujen olevan ei-tervetulleita.

Siihen meni sitten se ääni Persuille...
Olisiko pitänyt äänestää jotain muuta kun ääni Persuille näillä näkymin on kuin pyyhkisi sillä perseensä?
Tyhjä ääni tai Aku Ankka luultavasti olisi yhtä hyvä vaihtoehto...


Eli jatketaan sitten aika samoin tavoin kuin nyt Ruotsissa.
Eli mennään yhä lähemmäksi täydellistä katastrofia.

Suomalaiset ovat kyllä huonoja kerääntymään jonkun aatteen puolesta ellei asian puolestapuhujia ole paljon, ja varsinkin valtamedian suunnalta.

Isoimmat porukat saadaan ilmeisesti koottua jos on joku "vastustan rasismia"-ruljanssi koska osallistuminen siihen ei voi tietää shittiä osallistujalle.

Ja kun nämä sitten Ylen kirkkaissa valoissa näyttäytyy, jää kansalle kuva, että tässä on vain pieni osa isosta kokonaisuudesta vaikkakin koko helvetin homolesbobbqqtbbwyhteisö aina on paikalla jokaisessa vastaavanlaisessa showssa.

Eli miten konservatiivinen suomalainen sitten voi mitenkään vaikuttaa meneillään olevaan hulluuteen?
Jengissä ei pysty vaikuttamaan. Edes/siis vaaleissa.

Entä Eduskuntatalossa?
Ymmärtääkseni ainakin osa istunnoista/kokoontumisista ovat ihan auki yleisölle?

Eli lehtereiltä voi huudella?

Veikkaisin että aika nopeasti sieltä lentää pois jos rupeaa huutamaan esimerkiksi "Sipilä on maanpetturi" heti kun Sipilä puhuu tai "Orpo on maanpetturi" heti kun Orpo puhuu mutta jos tällaista touhua pitää yllä päivästä toiseen niin eiköhän jopa valtamedia siitä lähtisi kirjoittamaan juttuja?

Ja "huutajat" saisivat (mahdollisesti) kertoa miksi ovat niin pettyneitä.

Tällaisen "suunnitelman" toteuttamiseksi tarvittaisi 1-200 henkilöä jotka olisivat valmiita uhraamaan itsensä ainakin jonkin verran (ehkä yö putkassa + sakot).

Lupaan että maksan tonniin asti noita sakkoja jos tämänlainen suunnitelma toteutuisi. Asun itse Kanadassa joten en nyt oikein ehdi sinne huutelemaan, mutta mielelläni autan jos voin.
Ja jos "liike" saisi jalat alleen niin voin maksaa paljon enemmänkin.

Jos Eduskunnassa lähes joka päivä olisi joku ns häirikkö niin myös kansa ihmettelisi että mistäköhän tässä on kyse ja lähtisi itse kyselemään ja saisi enemmän infoa meneillään olevasta tilanteesta.

Ja jos Eduskunta laittaisi ovet täysin kiinni kansalle niin sekin olisi voitto MEILLE.
Miten valtamedia sellaisessa tilanteessa reagoisi?

Ellei huuteleminen Eduskunnan parvekkeelta ole paras mahdollinen sauma vaikuttaa asioihin niin mikä on?

Aika desperadojutulta tämä kyllä tietysti kuulostaa kun sentään puhutaan (ns) demokratiasta, mutta onko parempia vaihtoehtoja/ehdotuksia?

Laitan tähän sladdiin viimeisen Jordan Petersonin haastattelun, jonka näin.
Aivan loistava mies - suvakkien ja feministien kovasti inhoama.

https://www.youtube.com/watch?v=AscPHmLWo-M

AaJii kirjoitti...

Noinpa se varmaan Irakissa menisi. Se, että Suomessa ei omaiset ole näin tehneet, niin siihen on parikin syytä. Toinen on tietenkin se, että täällä kyllä kansa tietää, kuinka ankarasti sitä rangaistaan joka ottaa oikeuden omiin käsiin. Onhan se nähty esim. varkaita kiinni ottaneiden kauppiaden tapauksissa.

Becker kirjoitti...

Suomi on anarkotyrannia, jossa kansalainen pelkää enemmän itsensä puolustamisen seurauksia kuin häneen kohdistuvaa uhkaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Hokille, AaJiille ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Hokki: Lämmin kiitos ja terveisiä sinne Kanadaan. Ymmärrän ehdotuksesi pointin mutta sekin taitaisi tuoda enemmän haittaa kuin hyötyä. Suomalaiset ovat sen verran itäsaksalaisia hallintoalamaisia että ne eivät loppulaskussa hyväksyisi tällaista varsinkin kun valtamedia tekisi juttuun osallistujista hirviöitä. Valtaosa suomalaisista kun saa vieläkin kaiken infonsa valtamedian kautta. Poliittiseen koneistoon emme tällä hetkellä pysty vaikuttamaan mutta valtamediaa pystymme nakertamaan pala palalta. Jos sulla on sitä ylimääräistä fyrkkendaalia niin ehdotan että tuet esmes Hommaforumia, Oikea Media-julkaisua tai toimintaansa uudelleen aloittelevaa MV-lehteä. Siinä ei mene riikintaalerit hukkaan sillä kaikki nuo julkaisut toimivat talkoopohjalla.

AaJii: No joo, tosi on. Tää kirjoituksen kyhäys syntyi vaan kun tuumailin sitä että meidän tulee sietää joiltakin toisilta sellaista mitä niitten joittenkin toisten ei tarvitse sietää meiltä. Ja asiantilaa tulisi vielä pitää hyvänä ja edistyksellisenä.

Becker: Toi oli muuten ihan helvetin hyvin määritelty.

Hokki kirjoitti...

Kiitos palautteesta, Yrjö.

Kirjoitit: "ymmärrän ehdotuksesi pointin mutta sekin taitaisi tuoda enemmän haittaa kuin hyötyä."

En ole samaa mieltä. Yksittäisille kansalaisille siitä saattaisi olla haittaa henkilökohtaisesti, mutta on muistettava että meillä on kaikki tilastot puolellamme ja satoja videoita osoittamassa kuinka haitallinen maahanmuutto Afrikasta ja Lähi-Idästä on.

Näkyvyyttäähän tässä tarvitaan kun kerran valtamedia tekee kaikkensa sen eteen, että totuus jemmataan.

Kysyinkin että mitä VOISI tehdä sen eteen, että kansa heräisi. Ja tuossa nyt oli yksi idea.
Kuinka kauan Suomessa istutaan persuksillaan eikä edes yritetä tehdä jotain, joka muuttaisi suunnan?

"Desperate times call for desperate measures."

Olen muuten kyllä tukenut rahallisesti monia ihmisiä ja sivuja/aatteita jotka ajavat suomalaisten asemaa Suomessa.
Pitää tsekata jos sinullekin voisi lähettää pienen kannustusrahan.

Hokki kirjoitti...

Blogistia ilmeisesti voi tukea rahallisesti?
En ainakaan löytänyt sellaista mahdollisuutta mitä nyt vähän selailin saittia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Hokki. Jos minä en innostu jostain ideasta niin se ei sinänsä tarkoita, etteikö se toimisi. Minä olen vain yksi tavallinen sälli omine näkemyksineni. Sinänsä on selvää että valtamedia näyttää vain yhden totuuden eikä ole näköpiirissä että se muuttaisi linjaansa.

Tuosta poliittisesta vaikuttamisesta voi muuten todeta että täällä Suomessa ollaan oikeastaan sen kohdalla vasta alussa. Sillä tosiasiassahan Suomessa on ollut vakavasti otettava kansallismielinen puolue vasta kesästä 2017. Sitä ennen se oli Soinin vedätys jonka jälkiä korjaillaan vieläkin.

Pahoin pelkään että Suomessa muutos alkaa vasta totaalisen romahduksen kautta mutta toivottavasti olen tässä asiassa väärässä.

Hienoa, että olet avustanut noita tahoja. Minähän en sinänsä tarvitse rahaa blogin pitämiseen sillä ei tämä minulle maksa muuta kuin aikaa ja minä saan elantoni muualta. Niin kuin muutkin nimimerkkibloggaajat ja heidän rahallinen tukeminen on yleensäkin vähän ongelmallisempi juttu. Tässä bloggerissa ei ole sellaista tukimahdollisuutta ja jos laittaa pankkitilinsä blogiin julkisesti niin se kyllä paljastaa henkilöllisyyden ja nimimerkkiä käytetään juuri henkilöllisyyden suojaksi.

Suomessa on vielä varsin tiukka tämä laki kyseisessä asiassa ja käsittääkseni minkäänlaista rahankeruuta ei saa harjoittaa ilman viranomaisen lupaa.

Mutta kiitos ajatuksesta ja off topicina voi todeta että toivottavasti se Stanley Cup tulee tänä vuonna sinne Kanadaan. Johan siitä viime kerrasta on 26 vuotta.

Hokki kirjoitti...

Kiitos taas palautteesta Yrjö.

Kirjoitit: "Tuosta poliittisesta vaikuttamisesta voi muuten todeta että täällä Suomessa ollaan oikeastaan sen kohdalla vasta alussa."
Koska: "sitä ennen se oli Soinin vedätys jonka jälkiä korjaillaan vieläkin"

Aika jännäksi menee tämä homma. Onnistuuko Suomi ottamaan kiinni Ruotsia tässä mamutuspolitiikassa, mennäänkö jopa ohi tai miten tämä sujuu?

Valtamedia ei ole heräämässä mihinkään mutta on sen sijaan esimerkiksi tämän blogin ansiosta lähes pakotettu reagoimaan jollain tapaa.

SD huutaa Ruotsissa, Persut Suomessa, matut tekevät mitä niiden ounasteltiinkin tekevän, poliisi ei tiedä miten pitäisi informoida kun shittiä sataa joka suunnasta, rajat ovat avoinna ja sekä Ruotsiin että Suomeen sataa lisää paskaa.

Aika moneen suuntaan tämä kyllä voi mennä ja kestää todella kauan ennen "final solutionia" kun huomioi että EU häärii takapiruna kaiken aikaa armeijaaatoksineen sun muiden.

Miten Yrjö näkee tulevaisuuden?
Ilmeisesti oletat että asioiden pitää mennä täysin päin vittua ennen kuin saadaan järkeä yhteiskuntaan?

Lätkästä: olen paikan päällä nähnyt Calgaryn, Edmontonin ja Vancouverin häviävän ratkaisevan finaalin eli 2004, 2006 ja 2011. Ikävä kyllä en ollut hallissa kun Teemu voitti cupin 2007 mutta olin kuitenkin finaalimatseissa, jotka pelattiin Ottawassa.

Muuten olisin kyllä lähtenyt Anaheimin voittomatsiin, mutta asianajajani sanoi että ei kannata lähteä jenkkeihin kun kerran on tuo "nuuskatuomio".
Meikä jäi pari kertaa kiinni tullissa kun toin noin 50 purkkia nuuskaa ja jouduin ihan tuomioistuimen eteen. Tuli ehdollista, yhteiskuntapalvelua ja sakkoja.

Hauskaa näin jälkeenpäin ajatella asioita.

Toinen tuo (lainvastaisesti) nuuskaa omaan käyttöönsä ja häntä (oikeutetusti) rangaistaan. Toiset taas tekevät ihan mitä tahansa ja helvetin monet ihmiset kärsivät eikä seuraumuksia ole olemassakaan.
Tiedät Yrjö varmaan henkilöt, joihin viittaan.

Puhutaan eri maista, mutta onhan Suomessakin annettu kovia tuomioita nuuskabisneksestä.

Prioriteetit ovat näinä päivinä kyllä erikoiset.








Anonyymi kirjoitti...

Mitä ne ajattelee meistä?

https://yle.fi/uutiset/3-10610627

Minäpä kerron: sinisilmäisiä höynäytettäviä - eiköhän anota niiltä kehitysapua...

-Tvälups-

Qroquius Kad kirjoitti...

Mahtaisiko tuo sittenkään mennä Bagdadissa juuri noin?
Sen perusteella, mitä olen antanut kertoa itselleni tuon suunnan kunniakäsityksistä, ei tuossa joukkoraiskaustapauksessa uhrien suvun kunniaa olisi tahranneet ne suomalaisjätkät vaan päinvastoin ne raiskatut tytöt/naiset.
Niinpä suvun miesväki kivittäisi heidät kuoliaaksi ulvoen kullit pystyssä allahuakbaria ja olisivat sen jälkeen niin maan Shaitanin kunniantuntoisia ja -täyteisiä.

Arabi- ja afgaanijätkille kunnia tarkoittaa täysin päinvastaista kuin eurooppalaisille.

Mitä tulee suunnitelmaan ryhtyä huutelemaan eduskunnan lehtereiltä suureen saliin, eipä taitaisi idea kantaa kovin pitkälle. Kun eduskunnan turvallisuusväelle selviäisi toiminnan olevan järjestäytynyttä, lehterit vain suljettaisiin yleisöltä, eikä monikaan edes huomaisi mitään tapahtuneen.

Kovin skeptinen olen myös ajatuksen suhteen, että asiat voivat alkaa parantua vain totaalisen romahduksen ja pohjakosketuksen jälkeen.
M/S "Estonia" teki sen, eli romahti Itämeren pohjaan totaalisesti. Siellä se makaa edelleen, eikä enää koskaan nouse.
Pelkäänpä pahoin, että jos Suomi päästetään romahtamaan pohjaan, ei sen jälkeen ole enää mitään, millä nousta tai mitään, mihin nousta.

Se on silloin "Finis Finlandiae", ja jotkut toiset korjaavat konkurssipesän, mikäli siis sen jälkeen on mitään korjattavaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Hokille, Taisteluvälineupseerille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Hokki: Tulevaisuus on aina sumun peitossa mutta pahaltahan tämä näyttää sillä maassamme (EU-maakunnassa) pitää valtaa sekä EU:ta sokeasti totteleva opportunistiporukka että reaalimaailmasta täysin vieraantuneet utopistit. Yritän tietty omalta osaltani tukea järjellisiä ratkaisuja mutta niitähän ei tule ennen kuin kansallismielisillä on vähintään 101 kansanedustajanpaikkaa.

Nuuskatuomioita on täällä annettu joo ja kuvaavaa on että tupakan salakuljettamisesta saa herkkään ehdotonta samalla kun törkeistä pahoinpitelyistä selviää ehdollisella. Mutta tupakkitrokarithan syyllistyvät valtion näkökulmasta rikoksesta hirveimpään eli verotulojen väistelyyn.

Ne on olleet ne finaalit varmasti huikeita kokemuksia. Mullahan se NHL-suosikki oli pitkään Hartford Whalers (koska tykkään olla häviäjän puolella) mutta sehän siirtyi Carolinaan jo aikaa sitten.

Tvälups: Veikkaanpa että tuota uutista hehkutellaan valtamediassa taajaan ja hartaasti. Että sillä voitaisiin peitellä sitä ”hyväntekemisen” hintaa mitä täällä maksetaan. Minkähän pulaakin ylläpitämä tuo ” The Good Country Index” muuten yleensä on?

Qroquius Kad: Pitkälti totta ja sen vuoksi jutussa oli mukana älyhärpäke että tapahtuma tuli islaminkin tapojen mukaan todistetuksi. Sitten on tietysti mukana vääräuskoiskerroin. Noita huutelijoitahan muuten oli ensimmäisen kerran vuonna 1987 eli ne ”itkijänaiset”:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005153200.html

Silloinhan meillä oli vielä tolkullinen valtamedia joka kommentoi:

”Ääni lähti muun yleisön joukossa istuneista mustiin pukeutuneista naisista, joiden rivistö muistutti kellotapulin ylisille kerääntynyttä naakkaparvea.”

Jos romahduksesta puhutaan niin tulee muistaa että suomalaiset ovat kuitenkin perinteisesti hyviä jälleenrakentajia. Herää vaan kysymys että miksi ihmeessä tilanne ehdoin tahdoin ajetaan siihen pisteeseen.

Hokki kirjoitti...

"Pahaltahan tämä näyttää sillä maassamme (EU-maakunnassa) pitää valtaa sekä EU:ta sokeasti totteleva opportunistiporukka että reaalimaailmasta täysin vieraantuneet utopistit."

Vaikeaa on tuohon mitään lisätä.
Loistavasti kiteytetty.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Hokki. Tuohon voisi sitten vielä lisätä sanan "valitettavasti".

SuiGeneris kirjoitti...

Eikös se Paloheimo juuri tuon järjettömän maahanmuuttopolitiikan takia eronnut virheistä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, SuiGeneris: Pitää paikkansa. Totesi vielä että vihreitten kiima hankkia kehitysmaalaisia on ympäristön kannalta täysin mielipuolista. Ja siinä hän on tietysti oikeassa.

Jani Alander kirjoitti...

Asiakirjoitus :)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Jani, ja tattis.