torstai 24. tammikuuta 2019

SUPERSANKARI


Eleltiin näitä päiviä Huitsinnevadan Örnätjärvellä. Muuan omakotitalon ovi aukesi ja ulos astui tunnetusti ruma mies jonka jotkut saattoivat tuntea vihakirjoittaja Perskeleen Ykänä. Ykä röyhtäili tyytyväisenä sillä olihan hän hetki sitten nauttinut mainion, yhdessä rakkaan vaimonsa kanssa laittamansa aterian eli kaakanakastiketta sekä höysteeksi keitettyä transfobista slurria ja koko roska oli maustettu merisuolalla, pippurilla ja lipstikalla. Hyvän aterian jälkeen oli ruokasavujen paikka mutta voimasavuke Boston ei meinannut millään syttyä koska ulkona oli melkoinen lumimyräkkä. Ykä kääntyi kevyesti noituen ulko-oveen päin ja sai voimasavukkeen lopulta sytytettyä. Savu ei jäänyt leijailemaan ympäristöön vaan tuulen myötä katosi nopeasti kuin se kuuluisa pieru Saharaan vaikka Saharan sijasta oltiin huomattavasti pohjoisemmissa olosuhteissa.

Ykä puhalteli navakkaa rankemmassa tuulessa ja lumipyryssä voimasavukkeen savuja ja noitui itsekseen että voihan jörndonnerwetter sentään kun ilmoja pitelee… kyllä on viti herkässä… pihallakin jo yli kakskymmentä senttiä… tässähän kaikki pysähtyy… niin autot kuin ihmiset… ei kaupallekaan pääse enää kuin suksilla…

Niin. Tai pysähtyisi. Ellei apuun tulisi supersankari.

Joku ulkopuolinen saattaisi ihmetellä että mitähän supersankaria se Ykä mahtaa tarkoittaa.

Teräsmies?

Mustanaamio?

Batman?

Nääh, toteaisi tähän Ykä ja täsmentäisi että tyypit jotka laittavat lyhyet kalsarit koko vaatevarustuksensa päällimmäiseksi ovat muutenkin vähän epäilyttäviä ja eihän ne näillä selkosilla muutenkaan pärjäisi. Lumessa, tuulessa ja pakkasessa.

Ei. Täällä tarvittiin ihan oikea supersankari. Suomalainen supersankari.

Ja sieltähän se taisi jo tullakin. Ensimmäisenä sen havaitsivat naapurin koirat. Kaksi mukavaa vessukkaa jotka alkoivat heti lähettää sähkeuutisia koirien Kuonobookiin. Ja sitten Ykäkin kuuli jo äänen. Sitten valon. Ja se valo kääntyi isommalta tieltä tännepäin. Sieltähän se tuli. Suomalainen supersankari.

Traktorimies.

Traktorimies ajeli hyvää vauhtia ja putsasi Perskeleittenkin tien lumesta. Ohimennessään hän morjesti Ykää ja Ykä morjesti takaisin. Tuttuja miehiä kumminkin oltiin. Traktorimies jatkoi matkaansa muutaman sataa metriä tien päässä olevalle talolle, kääntyi takaisin ja jatkoi tien toisen puolen auraamista. Perskeleitten kohdalla hän pysähtyi, peruutti pihalle ja aurasi nopeasti pihan niin kuin oltiin jo vuosia sitten sovittu.

Piha oli aurattu yhdellä pyyhkäisyllä. Sitten traktorimies pysäytti sankarityövälineensa ja poltteli Ykän kanssa voimasavukkeet. Mies oli paikallinen, nykymittakaavassa varsin pienen maatilan omaava maanviljelijä joka teki auraushommia saadakseen lisää välttämättömiä riikintaalereita. Näillä selkosilla ne revittiin mistä pystyttiin. Harvalla oli varma maakuntavirka niin kuin Ykällä. Ykää ihan hävetti.

Traktorimies jatkoi matkaansa. Oli vielä paljon teitä aurattavana. Nämä suomalaiset supersankarit eivät tunteneet virastotyöaikaa. Töihin oli lähdettävä silloin kun tilanne vaatii. Traktorimies tuumasi lähtiessään että kotiin pääsee tänään ehkä puolilta öin. Ja aamulla neljältä tai viideltä pitää lähteä taas jos lumimyräkkä jatkuu.

Ykä ymmärsi että nuo traktorimiehet olivat suomalaisia – ja totaalisen aliarvostettuja – supersankareita. Ilman heitä kaikki pysähtyisi. Niin täällä maalla kuin kaupungissakin. Jossain Helsingissä heidän hommansa oli vielä vaativampaa. Tilat olivat pieniä, traktorin sijasta käytettiin bobcatia ja kaikki lumi piti lyödä kuorma-auton lavalle jonnekiin huuthemmettiin kuskattavaksi. Täällä maalla sentään riitti kun sen tuuppasi tieltä tontille. Kyllä täällä tilaa piisasi.

Traktorimies jatkoi matkaansa ja poistui paikalta niin että perävalot vaan näky.

Se suomalainen supersankari.

Kunniaa traktorimiehille.



11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi Ykä, kuinka kauniisti kirjoitatkaan näistä ikiomista Supersankareistamme. Joiden Supersankarius on vaikka vaan sitä soukahkon leivän leventämistä, niin sitä kuitenkin aidoimmillaan. Tunnen monia tämän tyypin miehistä. Rehellisiä, asiaansa uskovia. Siihen, että hyvää työtä tarvitaan, ja siitä myös palkitaan. Moni on Tiehallinnon valitseman alueurakoitsijan alihankkijoita, ja laite- sekä sertifikaattivaatimusten saattelemassa rahoitus- ja mielenterveyshelvetissä. Siitä huolimatta asialliset hommat hoidetaan. Ihailen heitä ihan helvetisti.

Jotkut laskevat urakoidensa kannattavuuden oikeinkin asiallisin perustein. Toiset taas liian optimistisin perustein. Voitettuaan urakan tekevät siis jossakin määrin talkootyötä. Yleisesti ottaen hyviä ja hyväntahtoisia jätkiä kaikki.

terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...

Omaa pihatietäkin on sen 70-metriä, joten ilman paikallista supersankaria ei auttaisi edes itku silmässä sillä käsipelillä auraamatta jäisi.

Tämä se perkelöittää jo valmiiksi kun tälläkään kylällä ei ole enää kuin yksi ko hommaa suorittava eläkeläinen. Mistä jatkaja kun aika koittaa? Eikä taida tämä olla ainoa kylä ko ongelma edessään...

Ei tullut lumettomia talvia vaan päinvastoin, joten sekään ei meitä pelasta.

Nyt vastamielenosoitukseen koska tuohan näemmä toimi:
http://www.greenpeace.org/finland/fi/media/blogi/pstt-alas-lumet-takas-vihaiset-hiihtjt-helsin/blog/31029/

-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.

Achtung: Kiitokset. Ja kunniaa tavallisille ihmisille. He pitävät tämän maan pystyssä. Ilman ns. asiantuntijoita jotka selittävät tuontirikollisuuden merkityksettömäksi ja oikeastaan olemattomaksi me pärjäisimme oikein hyvin. Mutta ilman traktorimiehiä kaikki pysähtyisi.

Tvälups: Ja siellä sun täällä kunnat vähentävät jatkuvasti huoltamiaan teitä ja pakottavat ne yksityisteiksi. Jolloin aurauksen lisäksi muukin tiehuolto on ihmisten omalla kontolla. Kiinteistöveroa toki kerätään silti. Muistan tuon mielenosoituksen joo. Piiperöt pääsivät pätemään. Mutta ei tullu lumettomia talvia niin. Meilläkin on joka talvi vähintään puoli metriä. Tänä talvena reippaasti enemmän.

Anonyymi kirjoitti...

Kanadalaiset ovat kehittäneet lumensulatuskalustoa jo vuosikymmeniä.
Lumen sulatus tulee halvemmaksi erikoisvälineillä kuin kuskaaminen kuorma-autoilla.
"Totesimme, että jos me käytämme laitetta 12 viikkoa, niin olemme saaneet kuoletettua siinä hankintahinnan itse"
https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/liekki-palaa-veden-alla-lahes-360-000-n-laite-sulattaa-espoon-lumet-6601288
No, näitähän ei tietenkään tänne periferiaan koskaan hankita kun lumimassoille on tilaa...


Johan

Juha R kirjoitti...

Hieno supersankari! Tästä on varmaan noin 20 vuotta, kun Ilmatieteenlaitoksen silloinen pääjohtaja vakavalla naamalla telkkarissa kertoi, että me suomalaiset saamme tästedes tottua lumettomiin talviin. Niinpä sitten eräänä vuonna pani yksi kaupunki säästösyistä lokakuussa palkkalistoillaan olleet supersankarit pakkolomalle viikoksi. Kuinka ollakaan, sattuipa tulemaan sillloin Keski-Suomeenkin pysyvä lumi lokakuussa. Kyselivät supermiehiä töihin, mutta ei ollut halukkuutta. Tietystihän me kaikki ymmärrämme, että tämän talvinen runsaslumisuus ja pakkaset ovat vain sääilmiö, kun taas viime kesän helteet olivat ilmastoa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Johanille ja Juha R:lle & kiitos kommenteistanne.

Johan: Tuo masiina oli mulle ihan uusi tuttavuus. Olen sinänsä nähnyt videoita siitä kuinka Kanadassa putsaillaan lumia kaduilta iso lumilinko & takaviistossa oleva kuorma-automenetelmällä ja aika näppärästi se käy. Jossain Venäjällähän ne sulattaa lunta MiG:in moottorilla. Sinänsä täällä syrjäseudulla se traktori taitaa olla se ainoa vaihtoehto.

Juha R: Traktorimiehet rulettaa! Mulla on jonkunlainen muistikuva tuosta lumettomien talvien lausumasta. Ja joo, sää on säätä ja ilmasto ilmastoa vain siten kuin se ilmastohysteerikolle käy. Ja tulee tietysti muistaa sekin että jokainen suomalaisen ostama muovipussi päätyy jollain ihmeen kummalla roskaamaan Tyyntämerta. Vastuu on meidän ja nimenomaan vain meidän.

Ekku kirjoitti...

Nämä on niitä tyyppejä, jotka on jo tien päällä, kun meikäläinen lähtee liikenteeseen viiden maissa. Noin liikennettä havannoidessani olen tehnyt sen havainnon, että vielä löytyy paljon aikaisin töihin menijöitä.
Se tapa talon pitää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ekku. Ja jep. Nuo kaverit eivät tunne virastoaikaa. Ja ilman heitä mekään ei päästäisi töihin. Pitämään sitä taloa yllä.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Tarpeellista porukkaa ja niin edelleen, olen samaa mieltä. Toisaalta taas sekaan mahtuu kokovartalokyrpiä siinä missä muuallekin. Ainakin tänne erään teollisuuskaupungin satelliitti "kaupunkiin" on palkattu noista asioista vastaavaksi mestariksi ja virkamieheksi sellainen KVK ja hän sitten joko hankkii auraajiksi samanlaisen henkisen asenteen omaavia tai sitten urakat ovat siten järjestettyjä että heistä tulee sellaisia. Näin omassa talossa asuvana joskus toivoisi että se traktori olisi jäänyt aamuyöstä käynnistymättä. En tervehdi kovinkaan suurella entusiasmilla tämän KVK:n työn jälkiä, kun hän on työntänyt tieltä lumet joka helvetin omakotitalon ajotien tukkeeksi. Parhaillaan sellaisia reilun puolen metrin jääkimpalekasoja. Siinä sitten jokainen mummosta vaariin ja rouvasta herraan aloittaa päivänsä oman pihansa puhdistamisen lisäksi tuon muutaman tonnin painoisen barrikadin raivauksella että pääsee pihastaan ulos. Takavuosina tuo auraus tehtiin sellaisella kalustolla ja mielialalla että ihmisten pihoja ei tukita, ja käytetään sitä siipiauraa sillä kohtaa kun on ihmisten pihat ja pihatiet, mutta enää vuosiin ei moista ole vaivaiduttu tekemään. On niissä se siipi, mutta käden vieminen vivulle on aivan liian raskasta että sen viitsisi tehdä.

Otin yhteyttä tähän kunnan KVK:hon ja sain tietää olevani kermaperse ja että homma on näin aivan laillista. No kun asetuksia sitten tavasin, niin totta, niin näköjään on. Se tulee siitä että kuulemma jokainen on vastuussa oman yksityistiensä puhtaanapidosta. Tosin siinä ei sanota että kunnalla on oikeus ensin tukkia se tie tonnien jäävallilla jota talollisella on sitten velvollisuus pitää puhtaana, mutta näin on kuulemma laki ja oikeus Suomenmaassa.

LW kirjoitti...

Traktori on hiilidioksidipäästöjä tuottava planeetanraiskaaja, jonka leveät takarenkaat manspreadaavat tiellä toksisen maskuliinisesti. Jos ette välitä traumatisoituneista sotalapsista, joille sen ärjyntä aiheuttaa syvää ahdistusta, ajatelkaa edes niitä naisia, jotka joutuvat tilanteen pakosta ajamaan traktoreiden takana. Paljon parempi vaihtoehto olisi hankkia naistutkimuksen maistereita kävelemään umpeen menneitä teitä ja julistamaan intersektionaalista feminismiä kovaan ääneen.

Periaatteessa tuon täytyisi toimia. Lumi on sen sisältämän valkoisuuden etuoikeuden takia aika pirun toksista kamaa, ja karkaa epistolaa kuullessaan niin kauas kuin suinkin kykenee. Käytännössä voi tosin olla ongelmia sen kanssa, että saadaan feministit kaduille neljältä aamulla, oli palkka sitten kuinka kova tahansa. Pelkän nauhoitteen teho on kuitenkin aika rajattu, kun kaiutin ei vaan ole yhtä luotaantyöntävä kuin pysyvästä premenstruaalisyndroomasta nauttiva sinitukka. Ehkä se auttaisi, jos heillä olisi käytössä kelkat, joita vetäisivät vaikka yhteiskuntapalvelustaan suorittavat vihakirjoittajat. Luonnollisesti myös piiskat.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Thorvald Eskilinpojalle ja LW:lle & kiitos kommenteistanne.

Thorvald Eskilinpoika: Niin no, kusipäitä löytyy joka porukasta. Ja homma varmaan vaihtelee paikoittain. Täällä meillä ollaan suht huomaavaisia.

LW: Juman gega! Innovaatio! Tuo täytyy patentoida vientituotteeksi. Finnish feminist road cleaning system eli FFRCS.