EPÄILYKSEN PIRU JA MUUAN ISLAMILAINEN

Helsingissä, ihan näinä päivinä…

Epäilyksen Piru vietti ansaittua safkistaan eräässä helsinkiläisessä neljän huoneen ja keittiön kerrostaloasunnossa asunnon kirjahyllyn ylimmällä ritsillä. Se oli käynyt hakemassa Hotelli Yrjöperskeleestä maittavaa taukoevästä (lihis kolmella jauhelihapihvillä ja kuudella nakilla, sinappi + ketsuppi & puolen litran maito, ei se ollut tuohesta tehty pirunkaan suu), pölähtänyt sitten vaivihkaa tänne ja syödessään se kuunteli vieressä olevista stereoitten kaiuttimista hiljakseen kuuluvaa islamilaista ahlanawallahilallatiqusallahawallaa jonka epävireinen soundi noin tuhat vuotta Suomessa kestäneellä komennuksella ja länsimaisiin sävelasteikkoihin tottuneella ahkeralla virkapirulla ei korvaa oikein hivellyt mutta sehän osasi toki vaientaa mielestään turhan metelin ja keskittyä olennaiseen.

Se olennainen oli olohuoneen sohvalla istuva muuan islamilainen, tarkemmin sanottuna nimeltään Muuan Islamilainen jonka sielunkulkuja Epäilyksen Piru safkiksellaan tutkaili. Muuan Islamilainen oli potentiaalinen vasemmistopolitiikan nouseva tähti, mies joka oli esiintynyt sosiaalisessa mediassa ankarana rasismin ja ennakkoluulojen vastustajana ja jonka tulisi vain valita että lähtisikö hän seuraavissa kunnallisvaaleissa vihreitten, vasureitten vaiko demareitten ehdokkaaksi. Hänellä oli kovasti kysyntää sillä hän ei ollut vielä onnistunut munaamaan itseään sillä lailla julkisesti kuin, no, melkein kaikki aikaisemmat etnisesti edistykselliset ehdokkaat.

Muuan Islamilaisen nostetta paransi se, että suomalainen suvaitsevais-tiedostavaisto piti häntä täysin länsimaistuneena islamilaisena pohjoismaisena lällydemarina joka ei ollut oikeastaan islamilainen ollenkaan vaan piti tätä lällydemarisysteemiä ainoana oikeana yhteiskuntamuotona. Eihän taqyiian taitava Muuan Islamilainen ollut sitä mielikuvaa yhtään horjuttanutkaan. Sinänsä hän oli pohjimmiltaan harras islamilainen joka oli kasvanut islamiin, eli sitä elämässä joka solullaan ja halusi tämänkin jumalattoman maan aikanaan sharia-lain alaiseksi.

Nyt siinä tavoitteessa auttoivat juuri ne typerykset jotka olivat nostaneet hänet jalustalle kielensä, uskontonsa sekä tummemman orvasketensä vuoksi ja jotka olivat vielä hankkineet hänelle suojatyöpaikan sovitteluprojektikoordinaattorina. Jossa työssä hän näennäisesti pyrki ratkaisemaan ongelmia joita ei Suomessa olisikaan ellei hänen kansanryhmänsä olisi aikanaan saapunut tähän maahan. Kaiken lisäksi suomalainen valtamedia teki hänestä juttuja joissa ylistettiin hänen suurta kotoutumismenestystään ja pidettiin häntä esimerkkinä. Muuan Islamilaista syvästi huvitti suomalaisten mitään tarkoittamaton termi ”kotoutuminen”. Aika ajoin hän mietti että jos pohjoismainen hyväuskoinen typeryys olisi palavaa polttoainetta niin islamilaisten maitten öljynmyynti romahtaisi. 

Muuan Islamilainen oli ollut Suomessa jo parikymmentä vuotta ja ihmetteli päivä päivältä enemmän suomalaisten hyväuskoisuutta ja jotain, joka hänestä tuntui lähinnä alistumisen halulta. Hän oli hyvin tietoinen siitä että hänen täällä asuvat ja elävät uskonveljensä – kansallisuudesta riippumatta – olivat tulleet tänne turvapaikanhakijoina vaikka tosiasiallinen tavoite oli päästä varman ja suomalaisten takaaman elatuksen piiriin. Ja se oli vielä – piru vie – onnistunut ja onnistunut säännöllisesti. Ja mitä hölmöt suomalaiset tekivät kun tajusivat näitten turvapaikkastatuksella maassa oleskelevien ihmisten matkustelevan ”turvattomassa” kotimaassaan? Polttivatko ne päreensä? Löivätkö ne kalossinkuvan perseeseen? No, eiväthän toki. Vaan sen sijaan jakoivat Suomen kansalaisuuksia niin kuin ämpäreitä marketin avajaisissa että matkustaminen Suomen passilla olisi entistäkin vaivattomampaa.

Suomeen muutettuaan ja asetuttuaan Muuan Islamilainen oli huomannut hyvin nopeasti että islamilaisten itsensä ei oikeastaan edes tarvinnut huomautella heitä häiritsevistä länsimaisista tavoista joita oli tietysti varsin paljon. Sen teki heidän puolestaan – pääosin naispuolinen – pyllynnuolijoiden ja perskärpästen koulukunta. Aika ajoin Muuan Islamilainen suorastaan ihmetteli että jaa, keksivätkö ne tuostakin asiasta puolestaloukkaantua? Ei hänellä olis juolahtanut mieleenkään. On niillä naikkosilla vilkas toi mielikuvitus…

Toki Muuan Islamilainen ymmärsi että tuo häntäkärpästen koulukunta ei täysin pyyteettömästi rakastanut häntä ja islamilaisia yleensä vaan hän ymmärsi olevansa osa eräänlaista muotia. Muotia, jolla kyseinen koulukunta nosti egoaan hyvänä ihmisenä ja mikäli muoti olisi sattunut osumaan toisin niin kyseinen koulukunta puolestaloukkaantuisi vaikka uuswiccalaisten ameebojen puolesta.

Jokseenkin hurjalta Muuan Islamilaisen mielestä tuntui että tuo koulukunta täysin mitätöi ja ignoroi Muuan Islamilaisen uskonveljien tekemät erittäin suuret väkivalta- ja seksuaalirikosten määrät. Jos hänen kotimaahansa olisi tullut tuhansia suomalaisia elämään kantaväestön rahoilla – mikä tilanne jo itsessään olisi puhdasta scifiä – ja alkaisi sikailla samalla lailla niin sikailijat nostettaisiin nopeasti nosturilla pitkään kiikkuun ja muut ajettaisiin maasta aseella uhaten pois. Ja tuo suomalaisten häntäkärpästen koulukunta hyväksyisi senkin yhtään mutisematta. Olisivathan suomalaiset tuolloin loukanneet heille niin rakkaan toiseuskansan koskemattomuutta. Se sijaan he hyväksyivät myös yhtään mutisematta sen että suomalaisten itsensä koskemattomuutta loukattiin jatkuvasti. Nimenomaan naisten. Ja lastenkin, hitto vie. Aivan kuin lampaat vaatisivat karjatilallista avaamaan ovet susille.

Aivan viime aikoihin saakka Muuan Islamilainen oli ajatellut että Suomen islamilaistuminen tapahtuisi pitkän prosessin aikana, syntyvyyden kautta. Nyt hän oli huomannut että suomalaiset itse nopeuttivat prosessia. Viimeisin tapaus pisti Muuan Islamilaisenkin urakalla ihmettelemään vaikka hän oli Suomessa jo kaikenlaiseen tottunut. Suomihan oli virallisesti kristitty maa. Ja siinä kristityssä maassa avoimesti kristillinen suomalaispoliitikko oltiin laittamassa tuomiolle homoutta arvostelevasta kirjoituksestaan joka puolestaan pohjautui Raamattuun.

Kirjoituksesta, joka oli tehty neljätoista vuotta sitten. Kirjoituksesta, joka oli tehty ennen kuin asiaa koskeva laki oli astunut voimaan. Kirjoituksesta, josta suomalainen poliisi oli todennut että  ei aiheuta toimenpiteitä. Sen sijaan kun Muuan Islamilaisen uskonveli oli sanonut television suorassa lähetyksessä huomattavasti rankemmin että homoudesta rangaistaan kuolemalla niin se oli valtakunnansyyttäjän mielestä sitten ihan ok. Ja se – paremmin kuin mikään muu – kertoi siitä kuinka koskemattoman aseman Muuan Islamilainen ja hänen uskonveljensä olivat tässä maassa saaneet.

Tuo häntäkärpästen koulukunta – joka oli aivan yhtä lailla valtion elätti kuin Muuan Islamilainen itsekin – nakersi jatkuvasti oman yhteiskuntansa niin taloudellista kuin henkistä pohjaa ja toimi samalla kaikin mahdollisin keinoin että islamilaiset saisivat rakentaa omaa rinnakkaisyhteiskuntaansa jonka ei tarvinnut välittää suomalaisen yhteiskunnan säännöistä eikä mielipiteestä.

Ehkä tämä maa todellakin kaipasi sitä shariaa. Ainakin sitä tuntui kaipaavan Muuan Islamilaisen edessä nöyristelevä ja kumarteleva pyllynnuolijoiden ja perskärpästen koulukunta. Joka vielä kaiken lisäksi kehui olevansa feministinen. Tuo feministinen koulukunta tulisi vielä aikanaan oppimaan mitä oli naiseen kohdistuva islamilainen kuri. Ja se oppisi – liian myöhään – että ei Muuan Islamilainen ollutkaan se pohjoismainen lällydemari jollaiseksi he häntä luulivat.

Yhtä kaikki, tuo typerä lauma tekisi Muuan Islamilaisen työn paremmin kuin Muuan Islamilainen itse.

Kirjahyllyn yläritsillä Epäilyksen Piru viimeisteli lihiksensä ja otti viimeisen maitohörpyn. Sillä ei ollut varsinaisesti mitään asiaa Muuan Islamilaiselle sillä se tiesi ettei Muuan Islamilainen tuntenut epäilystä eikä epäröintiä. Voisihan Epäilyksen Piru tietysti piruuttaan kysyä häneltä että:

- No mites hei häiskä, sitten kun saatte tämän Suomen samaan kuntoon kuin lähtömaasi niin kukas teidät sitten elättää?

Kysymys oli turha. Sillä Epäilyksen Piru tietäisi Muuan Islamilaisen vastaavan:

- ʾIn shāʾ Allāh…

Saattaisihan Epäilyksen Piru vielä todeta hänelle että noissa suomalaisissa on se toinenkin, paljon synkempi ja huomattavasti tehokkaampi puoli. Johon vastaus – varsin perusteltu sellainen – kuuluisi:

- No, missä se sitten näkyy?

No niin… oli aika lähteä… uusiin tehtäviin… pirullisiin tehtäviin… kiusaamaan niitä suomalaisia joille epäilyksestä saattaisi olla vielä hyötyä. Vaikka varsin moni kuuluikin siihen häntäkärpästen pesämielen omaavaan laumaan jolle mikään epäilys tai järkipuhe ei auttanut. Epäilyksen Pirulla oli pitkä työhistoria ja jo perusolemuksensa vuoksi se oli pragmaatikko joka ei pahemmin ideologioista ja utopioista perustanut. Mutta osa niistä ideologioista keksi kyllä hyviä ja käyttökelpoisia termejä. Niin kuin ne kommunistit.

Joitten keksimistä termeistä se kaikkein paras ja koskaan vanhenematon oli ”hyödylliset idiootit”.