maanantai 11. marraskuuta 2019

EPÄILYKSEN PIRU JA MUUAN ISLAMILAINEN


Helsingissä, ihan näinä päivinä…

Epäilyksen Piru vietti ansaittua safkistaan eräässä helsinkiläisessä neljän huoneen ja keittiön kerrostaloasunnossa asunnon kirjahyllyn ylimmällä ritsillä. Se oli käynyt hakemassa Hotelli Yrjöperskeleestä maittavaa taukoevästä (lihis kolmella jauhelihapihvillä ja kuudella nakilla, sinappi + ketsuppi & puolen litran maito, ei se ollut tuohesta tehty pirunkaan suu), pölähtänyt sitten vaivihkaa tänne ja syödessään se kuunteli vieressä olevista stereoitten kaiuttimista hiljakseen kuuluvaa islamilaista ahlanawallahilallatiqusallahawallaa jonka epävireinen soundi noin tuhat vuotta Suomessa kestäneellä komennuksella ja länsimaisiin sävelasteikkoihin tottuneella ahkeralla virkapirulla ei korvaa oikein hivellyt mutta sehän osasi toki vaientaa mielestään turhan metelin ja keskittyä olennaiseen.

Se olennainen oli olohuoneen sohvalla istuva muuan islamilainen, tarkemmin sanottuna nimeltään Muuan Islamilainen jonka sielunkulkuja Epäilyksen Piru safkiksellaan tutkaili. Muuan Islamilainen oli potentiaalinen vasemmistopolitiikan nouseva tähti, mies joka oli esiintynyt sosiaalisessa mediassa ankarana rasismin ja ennakkoluulojen vastustajana ja jonka tulisi vain valita että lähtisikö hän seuraavissa kunnallisvaaleissa vihreitten, vasureitten vaiko demareitten ehdokkaaksi. Hänellä oli kovasti kysyntää sillä hän ei ollut vielä onnistunut munaamaan itseään sillä lailla julkisesti kuin, no, melkein kaikki aikaisemmat etnisesti edistykselliset ehdokkaat.

Muuan Islamilaisen nostetta paransi se, että suomalainen suvaitsevais-tiedostavaisto piti häntä täysin länsimaistuneena islamilaisena pohjoismaisena lällydemarina joka ei ollut oikeastaan islamilainen ollenkaan vaan piti tätä lällydemarisysteemiä ainoana oikeana yhteiskuntamuotona. Eihän taqyiian taitava Muuan Islamilainen ollut sitä mielikuvaa yhtään horjuttanutkaan. Sinänsä hän oli pohjimmiltaan harras islamilainen joka oli kasvanut islamiin, eli sitä elämässä joka solullaan ja halusi tämänkin jumalattoman maan aikanaan sharia-lain alaiseksi.

Nyt siinä tavoitteessa auttoivat juuri ne typerykset jotka olivat nostaneet hänet jalustalle kielensä, uskontonsa sekä tummemman orvasketensä vuoksi ja jotka olivat vielä hankkineet hänelle suojatyöpaikan sovitteluprojektikoordinaattorina. Jossa työssä hän näennäisesti pyrki ratkaisemaan ongelmia joita ei Suomessa olisikaan ellei hänen kansanryhmänsä olisi aikanaan saapunut tähän maahan. Kaiken lisäksi suomalainen valtamedia teki hänestä juttuja joissa ylistettiin hänen suurta kotoutumismenestystään ja pidettiin häntä esimerkkinä. Muuan Islamilaista syvästi huvitti suomalaisten mitään tarkoittamaton termi ”kotoutuminen”. Aika ajoin hän mietti että jos pohjoismainen hyväuskoinen typeryys olisi palavaa polttoainetta niin islamilaisten maitten öljynmyynti romahtaisi. 

Muuan Islamilainen oli ollut Suomessa jo parikymmentä vuotta ja ihmetteli päivä päivältä enemmän suomalaisten hyväuskoisuutta ja jotain, joka hänestä tuntui lähinnä alistumisen halulta. Hän oli hyvin tietoinen siitä että hänen täällä asuvat ja elävät uskonveljensä – kansallisuudesta riippumatta – olivat tulleet tänne turvapaikanhakijoina vaikka tosiasiallinen tavoite oli päästä varman ja suomalaisten takaaman elatuksen piiriin. Ja se oli vielä – piru vie – onnistunut ja onnistunut säännöllisesti. Ja mitä hölmöt suomalaiset tekivät kun tajusivat näitten turvapaikkastatuksella maassa oleskelevien ihmisten matkustelevan ”turvattomassa” kotimaassaan? Polttivatko ne päreensä? Löivätkö ne kalossinkuvan perseeseen? No, eiväthän toki. Vaan sen sijaan jakoivat Suomen kansalaisuuksia niin kuin ämpäreitä marketin avajaisissa että matkustaminen Suomen passilla olisi entistäkin vaivattomampaa.

Suomeen muutettuaan ja asetuttuaan Muuan Islamilainen oli huomannut hyvin nopeasti että islamilaisten itsensä ei oikeastaan edes tarvinnut huomautella heitä häiritsevistä länsimaisista tavoista joita oli tietysti varsin paljon. Sen teki heidän puolestaan – pääosin naispuolinen – pyllynnuolijoiden ja perskärpästen koulukunta. Aika ajoin Muuan Islamilainen suorastaan ihmetteli että jaa, keksivätkö ne tuostakin asiasta puolestaloukkaantua? Ei hänellä olis juolahtanut mieleenkään. On niillä naikkosilla vilkas toi mielikuvitus…

Toki Muuan Islamilainen ymmärsi että tuo häntäkärpästen koulukunta ei täysin pyyteettömästi rakastanut häntä ja islamilaisia yleensä vaan hän ymmärsi olevansa osa eräänlaista muotia. Muotia, jolla kyseinen koulukunta nosti egoaan hyvänä ihmisenä ja mikäli muoti olisi sattunut osumaan toisin niin kyseinen koulukunta puolestaloukkaantuisi vaikka uuswiccalaisten ameebojen puolesta.

Jokseenkin hurjalta Muuan Islamilaisen mielestä tuntui että tuo koulukunta täysin mitätöi ja ignoroi Muuan Islamilaisen uskonveljien tekemät erittäin suuret väkivalta- ja seksuaalirikosten määrät. Jos hänen kotimaahansa olisi tullut tuhansia suomalaisia elämään kantaväestön rahoilla – mikä tilanne jo itsessään olisi puhdasta scifiä – ja alkaisi sikailla samalla lailla niin sikailijat nostettaisiin nopeasti nosturilla pitkään kiikkuun ja muut ajettaisiin maasta aseella uhaten pois. Ja tuo suomalaisten häntäkärpästen koulukunta hyväksyisi senkin yhtään mutisematta. Olisivathan suomalaiset tuolloin loukanneet heille niin rakkaan toiseuskansan koskemattomuutta. Se sijaan he hyväksyivät myös yhtään mutisematta sen että suomalaisten itsensä koskemattomuutta loukattiin jatkuvasti. Nimenomaan naisten. Ja lastenkin, hitto vie. Aivan kuin lampaat vaatisivat karjatilallista avaamaan ovet susille.

Aivan viime aikoihin saakka Muuan Islamilainen oli ajatellut että Suomen islamilaistuminen tapahtuisi pitkän prosessin aikana, syntyvyyden kautta. Nyt hän oli huomannut että suomalaiset itse nopeuttivat prosessia. Viimeisin tapaus pisti Muuan Islamilaisenkin urakalla ihmettelemään vaikka hän oli Suomessa jo kaikenlaiseen tottunut. Suomihan oli virallisesti kristitty maa. Ja siinä kristityssä maassa avoimesti kristillinen suomalaispoliitikko oltiin laittamassa tuomiolle homoutta arvostelevasta kirjoituksestaan joka puolestaan pohjautui Raamattuun.

Kirjoituksesta, joka oli tehty neljätoista vuotta sitten. Kirjoituksesta, joka oli tehty ennen kuin asiaa koskeva laki oli astunut voimaan. Kirjoituksesta, josta suomalainen poliisi oli todennut että  ei aiheuta toimenpiteitä. Sen sijaan kun Muuan Islamilaisen uskonveli oli sanonut television suorassa lähetyksessä huomattavasti rankemmin että homoudesta rangaistaan kuolemalla niin se oli valtakunnansyyttäjän mielestä sitten ihan ok. Ja se – paremmin kuin mikään muu – kertoi siitä kuinka koskemattoman aseman Muuan Islamilainen ja hänen uskonveljensä olivat tässä maassa saaneet.

Tuo häntäkärpästen koulukunta – joka oli aivan yhtä lailla valtion elätti kuin Muuan Islamilainen itsekin – nakersi jatkuvasti oman yhteiskuntansa niin taloudellista kuin henkistä pohjaa ja toimi samalla kaikin mahdollisin keinoin että islamilaiset saisivat rakentaa omaa rinnakkaisyhteiskuntaansa jonka ei tarvinnut välittää suomalaisen yhteiskunnan säännöistä eikä mielipiteestä.

Ehkä tämä maa todellakin kaipasi sitä shariaa. Ainakin sitä tuntui kaipaavan Muuan Islamilaisen edessä nöyristelevä ja kumarteleva pyllynnuolijoiden ja perskärpästen koulukunta. Joka vielä kaiken lisäksi kehui olevansa feministinen. Tuo feministinen koulukunta tulisi vielä aikanaan oppimaan mitä oli naiseen kohdistuva islamilainen kuri. Ja se oppisi – liian myöhään – että ei Muuan Islamilainen ollutkaan se pohjoismainen lällydemari jollaiseksi he häntä luulivat.

Yhtä kaikki, tuo typerä lauma tekisi Muuan Islamilaisen työn paremmin kuin Muuan Islamilainen itse.

Kirjahyllyn yläritsillä Epäilyksen Piru viimeisteli lihiksensä ja otti viimeisen maitohörpyn. Sillä ei ollut varsinaisesti mitään asiaa Muuan Islamilaiselle sillä se tiesi ettei Muuan Islamilainen tuntenut epäilystä eikä epäröintiä. Voisihan Epäilyksen Piru tietysti piruuttaan kysyä häneltä että:

- No mites hei häiskä, sitten kun saatte tämän Suomen samaan kuntoon kuin lähtömaasi niin kukas teidät sitten elättää?

Kysymys oli turha. Sillä Epäilyksen Piru tietäisi Muuan Islamilaisen vastaavan:

- ʾIn shāʾ Allāh…

Saattaisihan Epäilyksen Piru vielä todeta hänelle että noissa suomalaisissa on se toinenkin, paljon synkempi ja huomattavasti tehokkaampi puoli. Johon vastaus – varsin perusteltu sellainen – kuuluisi:

- No, missä se sitten näkyy?

No niin… oli aika lähteä… uusiin tehtäviin… pirullisiin tehtäviin… kiusaamaan niitä suomalaisia joille epäilyksestä saattaisi olla vielä hyötyä. Vaikka varsin moni kuuluikin siihen häntäkärpästen pesämielen omaavaan laumaan jolle mikään epäilys tai järkipuhe ei auttanut. Epäilyksen Pirulla oli pitkä työhistoria ja jo perusolemuksensa vuoksi se oli pragmaatikko joka ei pahemmin ideologioista ja utopioista perustanut. Mutta osa niistä ideologioista keksi kyllä hyviä ja käyttökelpoisia termejä. Niin kuin ne kommunistit.

Joitten keksimistä termeistä se kaikkein paras ja koskaan vanhenematon oli ”hyödylliset idiootit”.

32 kommenttia:

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

jAA-aH ! yGÄ on taas kerran tavoileen uskollisena onnistunut olemaan joko profeetta tai selvänäkijä tai molempia yhtäaikaa. Lycka till. Sillä näinhän se menee: tällä aivovamma-Rinteen (jota paimentavat kiilu silmäiset Soma Li, Huti SaLO JA VIELÄ VARMISTIMENA kEPUN JOTKUT PASKIAISET), vOISKO SANOA MIEDOSTI: sUOMEN KANSANTULO PUTOAA KUIN LEHMÄN HÄNTÄ, Valtionvelka hujahtaa kuin kuuraketti ylöspäin, verot hipovat räystäiden korkeuksiin ja tiet ovat traktorilla ajettavia, Kiinteistömaksu, autovero yms pikku lisukkeet kyllä huomataan aikanaan, jos eletään.
TARKOITUS ON ELÄÄ = uUSSUOMALAISET PITÄÄ SAADA KOtIUTTAA (vai olko se kotouttaa (vanhalla muisti pätkii...) Mutta pyydän rukousapuna Epälyksen pirua jelppimään mua ja muita meitä asiassa, että onko kotiuttaminen sama kuin kotouttaminen...:-((( !!!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Terho. Joo. Kun yhdistetään jatkuvasti kasvava maahanmuuttoteollinen koneisto sekä jatkuvasti turpoava julkishallinnon joutokäynti niin valtiohan tekee jossain vaiheessa pankrotin. Ja se kotouttaminenhan on samanlainen mitään tarkoittamaton mutta laajasti käytetty sanahirviö kuin vihapuhekin.

Pate kirjoitti...

Noinhan se menee ja vauhti kiihtyy. Sopisiko tähän ns vanha vitsi titanicin kapteenista:" Vitut täällä mitään jäävuoria ole " . Samalla tyylillä ohjataan tätä hölmölää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Unknown. Valitettavan totta. Ja valitettavasti tämä koulukunta ei ole joitain itsekseen mutisevia wiccalaisia ameeboita vaan sen koulukunnan edustajia löytyy myös maan korkeimmasta poliittisesta johdosta.

Juha Kivela kirjoitti...

"Alistumisen halu" on omasta mielestäni Suomessa osin myös ymmärrettävä "alistumiseen pakottamiseksi", jota Ykä toisaalta kirjoituksessasi oikein ja realistisesti kuvaat tapauksessa valtakunnansyyttäjä ja "ajatusrikos"..

"Ajatusrikosjahdin" tausta on varmaankin kaikille selvä ja se johtaa perimmäiselle "sylttytehtaalle" eli sinne, missä eniten on hävittävää omien rikollisten toimien kautta ja johdosta, ja joka nimittää, sekä tarvittaessa epäpätevät ylimmät laillisuusvalvojat, kuten valtakunnansyyttäjän, viroistaan erottaa..

Suomen Kansa kärsii henkisesti tuosta "sylttytehtaasta" enemmän kuin laki sallii, mutta tyranniassa ja diktatuurissahan lakia ei oikeasti ole olemassakaan..

Kannattaa lukea tämän päivän HS 11.11.2019 B12 MIELIPIDE-sivuilta valtiotieteiden tohtori Raimo Ilaskiven kirjoitus, joka on otsikoitu: "Eläkekorotusten rahoittamiseksi on keino", sillä se on avain tämän kansakunnan ja maan pelastamiseksi!

Tuosta olen itse yrittänyt puhua aivan samoin kuin arvostamani Raimo Ilaskivi, mutta sen ovat KAIKKI puolueet toistaiseksi Suomessa hylänneet, jopa Raimon oma puolue!

Perussuomalaistenkin osalta tuo sama asia on erittäin tärkeä: se loppupeleissä ratkaisee, nouseeko Perussuomalaiset koskaan merkittävään asemaan Suomessa, koska jo nyt on nähtävissä äänestäjäkunnassa, jotka ovat ensimmäistä kertaa Perussuomalaisia elämässään äänestäneet, että voiko heihin todella luottaa, koska tuota asiaa voi ajaa näkyvästi myös OPPOSITIOSTA, vaikka PÄÄTÄNTÄVALTA TOIMEENPANOINEEN onkin edelliseltä hallituskaudelta annettu valua vihervasemmiston käsiin!

Edellisellä hallituskaudella niin Kokoomuksella kuin Perussuomalaisillakin oli käytettävissään miljardien eurojen äänestyskortti, joka tahdottiin jättää tietoisesti käyttämättä, jotta Suomen Kansan OIKEUDET OLISI PALAUTETTU LAKIEN ASETTAMIIN JA MÄÄRÄÄMIIN ASEMIINSA..

Anonyymi kirjoitti...

Aamusella pikaisesti vilkaisin päivän tarjotaa mediassa, myös tätä juttua silmäilin hieman, sitten olikin aika lähteä tapaamaan vampyyrejä (labraan antamaan verta tutkimustarkoituksiin). Kotona taas ja luin, että taksi-husu oli puhunut horinmummoa, mikä oli jo ennalta tiedossa. Tämän jutun eräs musu on ilmiselvästi tuo taksi-husu. Ainakin mun mielestä. Voihan niitä esimerkinomaisia olla muitakin, se vaan jotenkin kolahti mulle heti:)
Arvelee Huru-ukko

Pinlaareni kirjoitti...

Oma vaatimaton mielipiteeni on, että femakot, suvakot, ilmastohörhöt, viherpunikkien kaltaiset ämmät ym. muut kultistit, ja tarkoitan kaikkia em. sillain kivasti sukupuolineutraalisti, ovat kiinnostuneita ainoastaan alistamisesta.

Näiden tiesminkäoletettujen rauhanuskonnon kannalta hyödyllisten idioottien mielestä pottunokkainen kansa pitää alistaa älymystönä itseään pitävien narsistien mielivallalle. Senpäs vuoksi arvelenkin, että femisuvakot vetävät mustat kaavut niskaan heti kun aika on kypsä, ja ryntäävät turuille ja toreille hakkaamaan vääräuskoisia kepeillä - moråraalpåliisin ominaisuudessa.

Tärkeintä em. kultisteille on muiden alistaminen. Tapahtuuko se lasten, naisten, vanhusten jne. kustannuksella, ei tunnu olevan mitään väliä.

Ei mikään ihme, että esim. lähi-idässä feministit kokekevat, että länsimaiset aate-sisar-oletut ovat pettäneet heidät...

Anonyymi kirjoitti...

Moro!
Voisikohan tuosta vassari valtakunnan "inkvisittori" Raijasta tehdä kansalais aloitteen hänen korkeutensa viralta panosta??
Tosin niin kauan kuin "Ohilaukaus" istuu paikallisella Piispanistuimella tuomisesmassa Suomalaisia kurjuuteen ja kiroukseen ja Antti 1 Pyhä komppaa, aloite ei vissiin mene läpi.

T.
S.E.P.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Luttherikin varoitti aikalaisiaan luottamasta mehmetinuskoisiin. Al-Taqyaa oikeuttaa oikeauskoisen valehtelemmaan vääräuskoisille, tavallisella järjellä varustettu ihmettelee kuinka hengenvaarassa olevat saatuaan oleskeluluvat alkavat visiteeraamaan kotosalla turistimatkoilla. Tai Husu joka kävi höpönassun pesällä ja sitten selitettiin etten minä mutta ne muut. Oli aihe mikä tahansa niin lopulta tarinat kietoutuvat rassismiin ja itsensä uhriuttamiseen.

Becker kirjoitti...

Eräs taksikuski väitti hiljakkoin että olisi jättänyt asiakkaansa moottoritien varteen syynä rasismi. Asiaa tarkemmin selviteltiin ja selvisi että ei taksikuski maninitsemana ajankohtana ollut edes missään moottoritiellä saatika sitten jättänyt ketään tien varteen. Selityksenä taksikuski totesi että hän vain halusi avata keskustelua rasismista.

Tämäkin asia todettiin mediassa ilman että siitä olisi sen enmpää kohua noussut. Eräillä taksikuskeilla kun tuntuu olevan oikeus ladella suustaan mitä järjettömimpiä väitteitä. Ilmeiseti pöly on asian tiimoilta laskeutunut ja tilanne on "Busines as usual" ja kuskikin saa jatkaa rasistien kuskaamista jahka kuskattavat pitävät turpansa tukossa.

Jotkut kantasuomalaiset saavat syytteen rikoksesta joka oli tapahtunut ennen kuin koko rikosta edes laissa tunnettiin, mutta jotkut taksikuskit saavat törkeästi arvostella antavaa kättä, eikä se johda edes kulmakarvojen kohotukseen kansalaisia rakastavan hallinnon piirissä.

Pistäppä Ykä epäilyksen piru joskus taksiin.

Anonyymi kirjoitti...

No nyt ne löytyy: Huru-ukon horinoita/paulianteroblogspot.com. Lisää horinoita kuha ehin horista.
Hru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Voi voi. Nythän EP oli alkuperäisen tehtävänsä aivan alkujuurien tienoilla, ja piru vie, passasi tilaisuuden...

Epäilyksen piru kun on Martin Lutherin keksimä ilmaisu - saksalainen ilmaisu der Zweifelteufel rimmaa ihan helvetin hyvin. Hahmo tiettävästi vaivasi teologisia tunnustuskirjojaan kijoittanutta Maraa jopa niin paljon, että legendan mukaan äijä latasi mustepullolla päin näköä - Wartburgin linnakammion seinähän se siinä kuulemma tahriutui.

On toki syytä epäillä, että jokin epäilyksen henki Martinia jo alunperin viekoitteli, kun kirjoitti ne yhdeksänkymmentä teesiään Wittenbergin linnankirkon "oveen", luultavammin sen aikaiselle ilmoitustaululle. Mutta on EP, tai kollegansa, sentään muutaman muhamettilaisen kanssa keskustellut ihan menestyksellä - apostaattejakin kun on olemassa. Julkisuuteen tulleita tosin harvakseltaan, Suomessa ei yhtään. Hyvä saavutus silti, kun ottaa huomioon yhteisön normit apostaattien suhteen.

Tunnen muutaman Kaukoidästä kotoisin olevan buddha-uskontoa tunnustavan. He suhtautuvat muhamettilaisiin erittäin nuivasti - eivät luota heihin yhtään. Heillä taitaa olla jokin ylisukupolvinen kokemus tuon uskonnon käytännöistä. Kaukoidässä oleskelleet veljet tällä palstalla osannevat paremmin kuvata ilmiötä.

terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...

Jumankekka, löytyi viimeinkin yksi oikea rasisti suomesta. Voi tätä ilon ja onnen päivää. Pieni kauneuspilkku hieman varjostaa tätä auvoa. Onhan toki rasisti rasistien normityyliin taksikuski mutta - ah ja voi: väärän värinen.

Tämä punaniskanat - eiku ruskeaniskanatsi syytti neljännestä kansasta, kansanryhmää, natseiksi. Haloo: Vysinski, herätys! Sikanatsitaksikuski syytteeseen nyt ja heti,

Niin, anttirontti: Suomen Dementikot Pihalla kai pian nuhtelee syyllistä? Ai ei vai. Taisinkin tämän jo arvata. Sama rangaistus kuin Räyhäntaeelle.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

kelkka käännetään huumorilla se on ainoa ase tässä hörhö politiikassa

taneli kirjoitti...

hörhölä

QroquiusKad kirjoitti...

Jussi Halla-aho scriptasi aikoinaan eräästä 1990-luvun epämieluisasta tuttavuudestaan Jyväskylän yliopistosta. Asianomainen oli raivofeministi, joka vihasi miehiä yleisesti ja suomalaisia miehiä erityisesti kaiken pahan tiivistymänä.

Jussi oletti luonnikkaasti naisen olevan lesbo, vaikka asia ei koskaan tullutkaan puheeksi. Niinpä yllätys oli melkoinen, kun nainen myöhemmin tuli Tampereella vastaan säkkiin pukeutuneena vetäen perässään tummanpuhuvaa lapsikatrasta. Lyhyessä keskustelussa ilmeni, että nainen vihasi edelleen suomalaista miestä sikana, paskana ja alkueläimenä.

Jussi totesi hänelle valjenneen siinä jotain olennaista länsimaisesta marxismi-feminismistä:
feministi vihaa länsimaista miestä, koska tämä antaa heille heidän vaatimansa etuoikeutetun aseman, vaikka he haluaisivat saada olla naisia.

Kehitysmaalaisia maahantunkeutujia haalimalla he saavat Tosi Uroksia, joissa on roimaa alkumiehen voimaa ja joille he saavat antautua naaraina. Samalla he voivat silti jatkaa suomalaisen miehen silmille räkimistä verhoten sen antirasismiksi.
Maahantunkeutujat saavat rahasammon, kodinhoitokoneen ja elävän seksinuken sekä kävelevän nyrkkeilysäkin.

Iloisia ovat he kaikki, toisin kuin suomalaiset setä- ja persvakomiehet jotka joutuvat kustantamaan tämän kaiken lystin saaden palkakseen vain omiin rakkaisiinsa kohdistuvia hakkaus-, ryöstö- ja raiskausaaltoja sekä henkirikoksia.

Kaiken lisäksi niistä pitäisi vielä osata olla kiitollinen.

Aina joskus sitä miettii, että pitäisiköhän tuo itäraja sittenkin poistaa tarpeettomana:
lopputulos olisi sama, mikä meitä muslimivyöryn jatkuessa odottaa, koska liian monen suomalaisen on näköjään pakko olla jonkun vierasmaalaisen nöyrä orja.
Venäläiset kuitenkin antaisivat meidän juoda vodkaa eivätkä pukisi naisiamme säkkiin.

Ei kai tilanne nyt oikeasti voi tuo olla? Mutta siltä se todella pahasti, todella pahasti näyttää tässä kyllä nyt. Tarvittaisiin todella pian sellaiset latitudit ja longitudit, joilla tämä paha kallistuma oikaistaisiin.
Muuten edessä on pitkä sukellus sinne pohjaan, mistä ei enää nousta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juha Kivelälle, Huru-ukolle, Pinlaarenille, S.E.P:lle, Patelle Pankavaarasta, Beckerille, Achtungille, Pyssymiehelle, Anolle, tanelille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Juha: Kehno, en pääse lukemaan tuota juttua kun se on maksumuurin takana.

Huru-ukko, Pate Pankavaarasta, Becker & Pyssymies: Case Hususta voi todeta että paskanpuhuminen ei ollut uutinen eikä myös sekään että häiskän meriselitykset ovat kirjoittaneet hänen haamukirjoittajansa. Suomen kieli muuttuu taas yllättäin paljon paremmaksi. Ja juttuhan etenee niin että ammatti- ja tapahöynäytettävät toteavat jatkossa yhteen ääneen ”No Husu ehkä valehteli mutta PERIAATTEESSA hän on oikeassa joten…”.

Pinlaareni: Tuossa on kyllä vinha perä.

S.E.P: Sinänsä nuo kansalaisaloitteet koskevat lakialoitteita eivätkä yksittäisiä henkilöitä. Ja eiväthän tolkulliset aloitteet mene koskaan läpi. Se aloitesysteemikin on näennäisdemokratiaa.

Huru-ukko: Kiitos linkistä. Täytyy tutustua.

Achtung: Luulen, että vakaumuksellisen islamilaisen kanssa EP:n tehtävä on ylivoimainen. Ja uskon että buddhalaisilla on hyvin vahvat perusteet epäluulolleen.

Ano: Ja totalitarismi vihaa aina huumoria.

taneli: Sepä se.

Qroquius Kad: Saattaapa olla että tuo tiivisti vallitsevan kiihkofeministipoliittisen tilanteen melko osuvasti. Mutta pidetään se itäraja edelleenkin paikallaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tuli mieleen husu hussein, uusisuomi nostanut vanhan uutisen etusivulle.
Husu tämän päivän Silvo Sokka, tarina ei vaan lähde lentoon.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/husu-hussein-myontaa-levittaneensa-vaaraa-tietoa-muslimipuukotuksesta-ei-ollut-mitaan-syyta-epailla-kertomusta/9b02b1d5-eedb-3d9a-9f70-0719641cc1aa

Anonyymi kirjoitti...

Se Halla-ahon kirjoitus, johon Qroquius Kad ilmeisestikin viittasi, löytyy täältä:
http://www.halla-aho.com/scripta/itsenaisyys.html.

Se on yksi hänen pisimmistään ja sisältää yhtä ja toista muutakin, muun muassa sitaatin piispa Mikko Heikan itsenäisyyspäivänä 2005 pitämästä saarnasta ja eräästä Anna-lehdessä pari viikkoa aikaisemmin julkaistusta artikkelista. Kohta, johon Qroquius Kad viittaa, on vasta kirjoituksen lopulla ja sitä saattaa olla jopa vaikea löytää. Kad tosin taisi lisätä hieman omiaan tai kirjoittanut muistinvaraisesti, sillä ainakaan tuossa jutussa ei mainittu mitään siitä, miten nainen oli pukeutunut (oliko hänet pantu "säkkiin"), eikä myöskään mitään siitä, miten tuo nainen nykyisin suhtautuu suomalaisiin miehiin. Oleellisimman hän kuitenkin muistaa suunnilleen oikein. Vai onko Halla-aho kirjoittanut samasta naisesta jossakin muussakin jutussaan, jota en ole sattunut huomaamaan? Tuossa hän ainakin kirjoitti viimeisimmästä tapaamisesta sen naisen kanssa vain lyhyesti: "Kun viimeksi näimme 90-luvun lopulla, ex-feministi oli kääntynyt muslimiksi ja veti perässään tummanpuhuvaa lapsikatrasta."

Halla-ahon analyysi motiiveista oli, että sekä miehet että naiset haluavat, että heidän osaamisensa ja pätevyytensä tunnetaan. Mutta lisäksi molemmat haluavat tulla tunnustetuiksi oman sukupuolensa edustajina. Sukupuolten perinteisten roolien vuoksi miehillä nämä pyrkimykset sopivat hyvin yhteen, mutta naisilla ne joutuvat helposti ristiriitaan keskenään. Tämä on johtanut siihen, että ainakin jotkut naiset edellyttävät toisten miesten (suomalaisten) tunnustavan heidän osaamisensa ja pätevyytensä, kun taas toisten (afrikkalaisten, joiden keskuudessa yhä pätevät vanhat tavat) tulisi tyydyttää heidän naiseutensa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Kirjoituksessahan ei ollut Husu vaan hahmo oli eräänlainen palasista koottu arkkityyppi. Ehkä vähän esikuviaan fiksumpi. Mutta Husu on toki tapetilla eikä syyttä. Noita Husun julkisia paskapuheita – joista on myös jääty kiinni – on jo varsin komea määrä. Mutta valtamediahan pitää häntä edelleenkin lemmikkinään. Jatkossakin. Sillä kun ei ole pokkaa myöntää että ne on koko ajan pelannut jätkän suhteen pokkaa pelkällä nelosparilla.

Ano2: Tuosta analyysin kohdasta:

”Tämä on johtanut siihen, että ainakin jotkut naiset edellyttävät toisten miesten (suomalaisten) tunnustavan heidän osaamisensa ja pätevyytensä, kun taas toisten (afrikkalaisten, joiden keskuudessa yhä pätevät vanhat tavat) tulisi tyydyttää heidän naiseutensa.”

voi noiden feministien kohdalla lisätä että miesten ei pidä tunnustaa heidän osaamistaan ja pätevyyttään vaan kuvitella että sellaista yleensä olisi. Sillä eihän tuo feministiporukka oikeastaan omaa mitään osaamista josta olisi varsinaisesti kenellekään mitään hyötyä. Se arvostus tulee tyhjästä. Vaatimalla ja rääkymällä.

Anonyymi kirjoitti...

Aina vaan erikoisemmaksi menee touhu rakkaassa Suomenmaassamme, kun vanhoista kirjoituksista nostetaan syytteitä sellaisen lain perusteella, jota ei ”rikoksen” syntyaikana ollut olemassakaan. Voisikohan samalla metodilla nostaa päivänvaloon Axel Olof Freudenthal-mitalien jaon suomalaisille vaikuttajille ainakin vuoteen 2007 asti. Kyseinen äijähän oli varsinainen rasisti, joka piti suomalaisia alempiarvoisina ja sivistymättöminä pölkkypäinä ja ilmeisesti mitalien saajat allekirjoittivat hänen näkemyksensä.

Luulenpa, että meno ei tästä tule ainakaan hiljenemään, koska jollakin tavalla täytyy yrittää torpata PS:n ja sen puheenjohtajan nousu gallupeissa. Hätä on todella suuri ja nyt jopa SDP on erottanut Helsingin valtuustoryhmästään kesään asti erään taksisuharin. Törhentäytymistä yritetään epätoivoisesti nyt kun kansa alkaa kyllästyä (toivottavasti) ja niin monet poliitikkojen ulostulot saavat aikaan vain hallituspuolueiden hylkäämistä. Valitettavasti puolueiden puheenjohtajien kannatuksessa näkyy selvästi se, että naisista 19% pitää Li Anderssonin parhaana puheenjohtajana. Olen pettynyt taas omaan sukupuoleeni, halpaan mennään.

Ykään ei tarvitse pettyä; olipa taas niin mainio blogi ja darts-termiä käyttääkseni, suoraan häränsilmään!

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano ja kiitokset. Olen ennenkin todennut että tuossa Case Räsäsessä on selvä voimannäyttö kyseessä. Eli ”me voimme tehdä mitä lystäämme, jopa kansanedustajalle, ettekä te mahda meille mitään”. Jäädään odottelemaan mitä media keksii. Persuskandaaliahan siellä etsitään silmät tihrulla. Ja juu, valitettavasti minunkaan mielikuvani hyvin monista suomalaisnaisista ei ole kovin kaksinen. Onneksi muitakin löytyy.

Becker kirjoitti...

No saihan se taksisuhari pikkusen muistutuksen Demareilta ja on siis poissa riveistä muutaman kuukauden. Kun karenssi on päättynyt palannee hän riveihin halausten, poskipusujen ja punaisen ruusupuskan kera.

Karenssin syy oli että ei noudattanut puolueen arvomaailmaa mitä rehellisyyteen tulee. "No shit Sherlock", demarithan pääsivät valtaan nimenomaan kusetuksen avulla kun luvattiin se satasen eläkkeen nousu joka jo luvattaessa tiedettiin mahdottomaksi toteuttaa. Tämä siis on sitä SosDem-puolueen rehellistä kaksinaamaista toimintaa.

Rouva Ano tuossa mainitsi Freudenthal - mitalit joita jaeltiin RKP:n ansioituneille jäsenille. Nämä kotimaiset hurrit kyllä taitavat edelleenkin pitää suomenkielisiä alempiarvoisina ja sivistymättöminä pölkkypäinä. RKP:n mamumyönteisyys on eräs osoitus tästä.

Juha Kivela kirjoitti...

HELSINGIN SANOMAT MAANANTAINA 11.11.2019 MIELIPIDE B12-sivu.

Tässä tämä Raimo Ilaskiven erinomainen ratkaisu, josta itsekin olen siis puhunut, ja joka ratkaisisi tilanteen Suomessa kantasuomalaisten jo vuosikymmeniä kokeneen vääryyden, suoranaisen laittomuuden tilan. 1990-luvulla tuo indeksien jäädytys kirjattiin ”VÄLIAIKAISENA” toimena lainsäädäntöön, mutta kuten niin usein Suomessa, niin tässä sosialistisessa kommunismissa kantasuomalaisilta ryöstetään heille kuuluva varallisuus. Syylliset ryöstöoperaatioihin ovat kyllä tiedossa.

”ELÄKEKOROTUSTEN RAHOITTAMISEKSI ON KEINO.

Pääministeri Antti Rinteen (sd) ehdotus pienten eläkkeiden korottamisen rahoitukseksi ”irroittamalla” varat työeläkerahastoista on työmarkkinajärjestöjen ja Telan taholta torjuttu nopeasti. Mutta toinen keino on olemassa, jos siihen vain tartutaan.

Pienet kansan- ja takuueläkkeet maksetaan valtion pussista. Tarvitaan siis lisää verovaroja valtiolle. Tämä puolestaan edellyttää, että on riittävästi hyviä veronmaksajia, joilta varat saadaan. Tämä on tosiasia, jota on turha kiertää. Poppakonsteja ei ole.

Korotetaan siis kautta linjan työeläkkeitä suorittamalla nyt niiden täysmääräinen indeksikorotus, joka tulee työeläkerahastoista ja niiden tuotoista, ei valtion kassasta. Tämän päätöksen toteutus on yksinomaan hallituksen taskussa. Sen seurauksena verotettava eläketulo kasvaa, ja vastaavasti valtion kassaan tulee lisää verotuloa, joka voidaan käyttää lähinnä pienituloisten naisten eläkekorotusten ja ”vappusatasten” maksamiseen – eikä valtion kassan nettoasema siitä kärsisi.

Raimo Ilaskivi
valtiotieteiden tohtori, Helsinki.”

Alleviivaukset ja korostukset tekstissä omiani. Noin siis yli 90-vuotiaalta Kansallista Kokoomusta edustavalta henkilöltä…

Vaihtoehto on olemassa (tässä tapauksessa vain edellä kirjoitettu tosin), josta on valittava oikeudenmukaisin ja realistisin, ei utopia- ja ideologisia vaihtoehtoja, kuten nyt vihervasemmisto yrittää epätoivoisesti viedä läpi.

Tärkein kysymys asiaan liittyen kuuluukin… Onko tehty – ja jos on, niin kenen toimesta ja keiden kanssa – nk. kassakaappi tai vastaava sopimus KAIKKIEN puolueiden kanssa, että Suomessa ei saisi toteuttaa oikeudenmukaisuutta, oikeutta ja kohtuutta, jolloin joudumme elämään erinäisistä hallituksen katteettomista lupauksista huolimatta oikeusvaltiottomassa tyranniassa ja diktatuurissa?!

PS. Näköjään kursiivit, alleviivaukset ja korostukset eivät seuranneet wordistä tänne blogiin siirrettäessä...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Juha Kivelälle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Se muistutus on näennäinen ja kyseinen Husu saa kaiken neuvon ja tuen ”rakentavalle toiminnalleen” ryhmältä mutta se tapahtuu karenssin aikana kulissien takana. Onhan Husu kuitenkin demareitten lemmikki ja palaa siihen asemaansa vielä. Sinänsä Husu tosiaan taitaa olla historian ensimmäinen demari joka tunnusti valehdelleensa mutta sekin tietysti tapahtui äärimmäisen pakon edessä.

RKP:n toiminnan logiikkaa en ole koskaan ymmärtänyt mutta selväähän on että nykyinenkään hallitus ei puutu esmes pakkoruotsiin tai ruotsinkielisen rahan säätiöihin.

Juha: Kiitokset tuosta. Minä vaan veikkaan että nykyhallituksen sormet syyhyävät eläkerahastoihin monissakin asioissa. Joista yksikään ei liity suomalaisiin eläkeläisiin. Ja joo, toi bloggerin kommenttieditori ei ota wordista kuin pelkän tekstin.

Anonyymi kirjoitti...

Keijo Kaarisade eilen jo totesikin, että myös fiktiivinen rasismi on rasismia. Ja nyt sitten Stjälar Dina Pengar on rasistisesti erottanut rasismin uhrin rasistisesti rasistiryhmästään.

Muuten hyvä mutta multa alkaa olla popparit loppu ja maha kipeä nauramisesta tän husu & demarit jutun kanssa.

Ehkä andy huomasi, että husu kiukutteli humalaisen, valkoisen rasistin jutuista. Anttirontti siis samastui husun uhriin. Ei jessus, toi demarihusuilu on ihan helmee. Ihan kuin Naima-Aslak ja Soikhiapää olis päässy kummeliin, Matti Näsän kanssa. Nyt tarvii hakee popcornia ja pihinäporetta lisää.

Kukaas vihjais emmakareille ja veronikahonkasaloille husun kokemasta all white -paneelin tekemästä lynkkauksesta. Ja martinscheisse, hei: Demarille valehtelu on perustuslaillinen oikeus, demarit vainoaa semarisomaia rasistisesti.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Tuossahan ne kommenttikentän alla on nuo tehosteet

Aloitus kuin kentän alla, sulkuun lisäksi ekan väkäsen jälkeen /

b lihavoi, i kursivoi.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Erottaminenhan oli sinänsä vain näennäinen toimitus ja ajan myötä Husu otetaan taas ilolla vastaan esimerkillisenä rasisminvastaisena taistelijana. Mitä tulee noihin bloggerin tehosteisiin niin en minäkään ole jaksanut niitä opetella.

Ekku kirjoitti...

Jos Husun työnantaja antaa nyt potkut, niin sitten nähdään tosi antirasistinen oikeudenkäynti "aiheettomasta" irtisanomisesta. Tosin Husu on kumma kyllä vain osa-aikainen taksikuski alalla joka kärsii huomattavasta työvoimapulasta...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ekku. Husu on tyrinyt itse sen verran että ehkei sitä oikeudenkäyntiä saada kasaan.

Anonyymi kirjoitti...

Todellakin, tehosteita pitää käyttää harkiten. Niukasti siis. Jos niitä haluaa käyttää on joku oikea koodieditori wordia parempi. Iilmaisia editoreita on webbi täynnä. Notepad + ja mitäkaikkia. Mulla on töissä semmonen, joka osaa syntaksin ja sen tarkistuksen. Löysin sen hiljattain 2004, nimeään en muista. Värkkäsin semmosen itekin joskus vuonna korppu ja lerppu, harjoitellessani MS Visual Studion kanssa pusaamista. Ja ihan vaan tiedoksi: Borlandin c++ kääntäjä oli parempi.

Toisaalta on nuo tagit helppo oppiakin. Ite olen ylläpitänyt webbisivuja VI-editorilla. Nämä kommentit on kyllä helppolukuisempia ihan oletustekstillä, ilman kikkailuja.

Käytän työaaäni Libre Office Writeriä ja sillä Otsikko tyylejä - automaaginen sisällysluettelo helppo tehdä. Sisäiset ohjeet tapaan tehdä sekä txt että odf-muotoisina. Se teksimuotoinen on lyhyt ohje ammattilaiselle ja tallentuu systeemisämme tietokantaan ikuisiksi ajoiksi - yli viideksi vuodeksi - ja hienompi on harjottelijoiden käyttöön, kuvakaapaukset yms mukana menee ohjekansioon, häviää viimeistään viiden vuoden päästä.

Demareiden kaameankauhean rassismin on jo Reija Härkönen ansiokkaasti huomannut ja tietysti Kaarina Hazard.

Ja Husu tehnyt rikosilmoitukisa . eiköhän tämä hupinäytelmä jatku vielä.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Itse käytän wordia ja noissa kuvahommissa ilmaisia paint.net ja inkscape-ohjelmia. Husun kohdalla ei muuta kuin olutta ja sipsejä esiin. Kuka tarttee telkkaria?