perjantai 19. helmikuuta 2021

UUSI BLANKOPYKÄLÄ ELI LAKISUOJATTU NALKUTUS

Hallitus on sitten valmistelemassa lakiesitystä taas uudesta blankopykälästä eli nyt ollaan laittamassa naiset (lue: valtakoneiston utopistinaiset) erityissuojatuksi ryhmäksi. Uutinen kertoo mm. näin:

Hallitus on valmistellut rikoslain muutosesityksen, jonka mukaan rangaistusta voidaan koventaa, jos teko johtuu rikoksen uhrin sukupuolesta, kertoo tiedote.

Valtioneuvoston tiedotteen mukaan esitys on luotu, sillä useat selvitykset ovat osoittaneet, että erityisesti julkisuudessa työskenteleviin naisiin kohdistuu heidän sukupuoleensa kohdistuvaa vihaa ja seksuaalissävytteistä vihapuhetta.

Varsin mielenkiintoista on se, että perusteena mainitaan taas kertaalleen vihapuhe. Eli ollaan ymppäämässä lakiin jotakin, jota laki ei tunne. Toisin sanoen tehdään taas blankopykälä joka mahdollistaa, no, tulkitsemisen ja tässä maassahan innokkaita tulkitsijoita riittää. Ehkä tulkitsijat ovat niitä jotka ovat tehneet niitä ”useita selvityksiä”.

Mitäs muuten perustuslaki asiasta sanoo?

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Tässähän asetetaan puolet suomalaisista eli koko miessukupuoli eri asemaan. Tosin lain vaatima ”hyväksyttävä peruste” epäilemättä löytyy sopivien vihervasemmistolaisten oikeusoppineiden toimesta.

Jos – ja kun – laki tulee voimaan, se oikeastaan vaan lakibetonoi jo jonkun kerran tapahtuneen käytännön eli:

1. Vihervasemmistolainen naispuolinen toimittelija kirjoittaa utopistista ja provosoivaa tekstiä.

2. Kyseinen toimittelija saa kyistä – ja piru vie, perusteltua – palautetta.

3. Kyseinen toimittelija rääkyy että nuo löi ekaks takaisin ja ilmoittaa olevansa vihamaalituksen kohde.

4. Virkakoneisto tulkitsee että kyllä, sukupuoleen perustuva vihamaalitus on tapahtunut – vaikka se palaute on johtunut toimittelijan kirjoituksesta eikä sukupuolesta – ja pistää myllyn jauhamaan.

Hotellin respasta muistutetaan miespuolisia kansanedustajia että kun te painatte kyseisen lakiesityksen kohdalla nappia ”jaa” niin te teette miehistä toisen luokan kansalaisia. Ja kyseisten kansanedustajien olisi hyvä tajuta että ei tällä lakiesityksellä suojella naissukupuolta vaan naispuolisia utopisteja jotka toteuttavat suurta missiotaan.

Suurta missiota joka ei kestä sitä vastaan osoitettuja faktoja vaan pyrkii hiljentämään siihen kohdistuvan arvostelun.


30 kommenttia:

Strix Senex kirjoitti...

Hallitus on valmistellut rikoslain muutosesityksen, jonka mukaan rangaistusta voidaan koventaa, jos teko johtuu rikoksen uhrin sukupuolesta

Koska koventamisperusteissa mainittuja vihamotiiveja ovat jo etninen alkuperä, seksuaalinen suuntautuminen ja vammaisuus, selkeämpi ja yksinkertaisempi ratkaisu olisi määrittää rikoksen kohdistaminen valkoihoiseen heteromieheen lieventäväksi asianhaaraksi. Kaikki muut mahdolliset kohderyhmäthän on jo nimetty koventamisperusteeksi eli koventamisperusteen soveltaminen on käytännössä se perustason ratkaisu.

Ehkä tämä linjaus on jo otettukin käytäntöön päätellen uutisesta, jossa käräjäoikeus hylkäsi naisen murhasyytteen toteennäyttämättömänä. Mutta kerrotaanpa uutinen tiivistettynä.

Syyttäjän mukaan nainen murhasi liikuntarajoitteisen miesystävänsä sytyttämällä pariskunnan asuman talon tuleen. Ensimmäisten naapurien ehtiessä palopaikalle vanha puurakenteinen omakotitalo paloi jo soihtuna, nainen istui autossa talon vieressä, mies makasi maassa alasti vatsallaan pahoin palaneena. Naapurit ihmettelivät naisen välinpitämättömyyttä. Yksi kertoi pyytäneensä naiselta vilttiä alastoman uhrin päälle. Tämä oli todennut, että ”ei tuo tartte kuin napin ottaan”. Paikalle tullut poliisipartio alkoi puhuttaa naista. Nainen muutteli kertomustaan väittäen olleensa poissa milloin missäkin. Poliisin mukaan naisen käytös oli ”silmiinpistävän aggressiivista”. Nainen oli pariinkin otteeseen todennut, että ”hyvä vaan, että kuolee”. Samaa nainen oli toistanut miehen pojalle vain joitakin päiviä aikaisemmin: ”Vanha käppänä pitäisi päästää päiviltään”. Palaviin nesteisiin erikoistunut poliisin palokoira oli merkannut raunioista ainakin kolme kohtaa, mutta palon varmaa syttymissyytä ei saatu selville. Seitsemän vuotta aiemmin nainen oli todistajien mukaan sytyttänyt sängyssä maanneen miehensä palamaan, mutta pahat palovammat saanut uhri ei kuitenkaan ollut halunnut ilmoittaa asiasta poliisille.
Oikeuden mukaan naisen puheista tai käytöksestä palopaikalle ei kuitenkaan voinut tehdä sitä johtopäätöstä, että tämä olisi sytyttänyt palon. Oikeus päätteli, että on täysin mahdollista, ettei naisella ollut mitään tekemistä kohtalokkaan palon syttymisen kanssa ja tuomitsi naisen viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen heitteillepanosta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Sietääpä varoa tätä uudistuvaa oikeuskäytäntöä.

Heikki Välimäki kirjoitti...

Tästä seuraa kiinnostava tilanne siinä vaihessa kun itsensä (tänään) naiseksi tunteva mies tölväisee itsensä (tänään) mieheksi tuntevaa naista. Muistelen että jossain mainostettiin sukupuolen oleva keinotekoinen konstruktio jota voi vaihtaa toiseksi aina kun siltä tuntuu... Joten lienee ihan selviö että voi sitten puolustautua tunteneensa itsensä naiseksi tölväistessään toista naista. Uusi hieno laki nollattu kertaiskulla vai onko tämä taas tapaus jossa palataan normaalin biologian pariin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Strix Senexille ja Heikki Välimäelle & kiitos kommenteistanne.

Strix Senex: Tiedä vaikka tuollainen lieventävä asianhaara jossain vaiheessa tulisi. Mutta missä tuo mainitsemasi tapaus on sattunut? Amerikoissako?

Heikki: Mahdollisuudethan ovat loputtomat. Naisurheiluahan tämä sukupuolisurffailu on jo hyvää vauhtia pilaamassa.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös tuo Strix Senexin mainitsema tapahtunut ihan suomessa, en vaan nyt löydä artikkelia jostain syystä , muistan kyllä siitä lukeneeni ihan lähiaikoina

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys YKä!

Tätähän nämä kommunistit ovat toivoneet kuin kuuta nousevaa: laki jota ei tarvitse tulkita käräjillä - koska lakia ei yksinkertaisesti voi enää tulkita tolkullisesti! Heitetään vaan paperilapuille kirjoitettuja hienoja edistyksellisiä uudissanoja hattuun ja vedetään sieltä tarpeen mukaan epäillyn eli syyllisen pärstäkertoimeen sopivia.

Menepä siinä utopia-Suomessa sanomaan tai kirjoittamaan ääneen, että se demaripääministeri ei ole saanut mitään aikaan. Hetken päästä saat selitellä, että tarkoitin sitä Sorsaa enkä sitä toista jonka etunimi alkaa samalla kirjaimella kuin Sorsa. Ja silti on uhkana saada "kovennettu tuomio" maalittamisesta ja ties mistä misogyniasta.

Koko oikeusvaltio alkaa olla kaputt tällä menolla. Käsket vaikka naapurin ukkoa siirtämään tukkiautonsa pois pihaltasi, niin se keksiikin että ei sinua se tukkirekka poikittain etupihalla kiinnosta, vaan vihaat sitä koska se on homo joka tuntee itsensä naiseksi ja tekee ilmoituksen valvovalle viranomaiselle. Ja häkki heilahtaa.

Yst. terv. Ano Nyymi

Anonyymi kirjoitti...


Mies kuoli tulipalossa, palopaikalta löytyi julma naisystävä – edes poliisin uhkailu ei riittänyt murhasyytteeseen

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c749c6f2-3035-4b01-98ce-bb88b1d5fa9d

Johan

Anonyymi kirjoitti...

Onhan tuota "vihapuheen" kohdistumista tutkittu ihan oikeasti.

https://www.suomenuutiset.fi/analyysi-valtioneuvosto-tutki-vihapuhetta-sadallatuhannella-eurolla-mita-jai-kateen/

Strix Senex kirjoitti...

Kyllä tuo mainitsemani tapaus saattui Suomessa. Uutinen oli 17.2. Iltalehdessä otsikolla
"Mies kuoli tulipalossa, palopaikalta löytyi julma naisystävä – edes poliisin uhkailu ei riittänyt murhasyytteeseen". Se sattui silmiin sopivasti alleviivaamaan Henrikssonin asenteellisuutta ja suoranaista miesvihaa. Tämä ei nimittäin suinkaan ole ensimmäinen, ainoa eikä poikkeuksellinen tapaus, jossa oikeuslaitos suosii naisia. On jopa tutkimuksia, jotka osoittavat, että naisille annetaan väkivaltarikoksista selvästi lievempiä tuomioita kuin miehille. Jos kehitys vielä jonkun verran etenee nykyiseen suuntaan, sana "oikeuslaitos" alkaa kuulostaa orwellilaiselta newspeakilta.

Anonyymi kirjoitti...

Ei kai tässä olla kriminalisoimassa mitään, mikä ei jo ennestäänkin olisi rangaistavaa. Rangaistuksen ankaruudesta tässä vain on kysymys.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano Nyymille, Johanille, Ano2:lle, Strix Senexille ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1, Johan & Strix Senex: No löytyihän se linkki. Järkyttävä ja vastenmielinen tapaus. Kuinkahan olisi tuomio mennyt jos sukupuolet olisivat olleet toisinpäin?

Ano Nyymi: Tässähän suojellaan nimenomaan feministisiä utopisteja. Oikeusvaltio siinä romutetaan kyllä.

Ano2: Kiitos linkistä. Nuo seuraavat lauseet kertovat olennaisen:

”Tutkimuksessa vihapuheella ei tarkoitettu pelkästään sellaista puhetta, joka olisi laissa kiellettyä, vaan kaikkea ”ei-toivottua” puhetta:

”Määritelmämme vihapuheesta kattaa myös sellaisen puheen, joka ei ole laitonta tai rangaistavaa. Vaikka kaikkia vihapuheen muotoja ei ole laissa kielletty, ne eivät silti monissa tilanteissa ole toivottavia.”

Eli kyse ei ole oikeudesta vaan poliittisesta sensuurista.

Ano3: Kysehän on pelotteesta. Perusteltu arvostelukin voidaan määritellä sukupuoleen (siis naiseen) kohdistuvaksi maalittamiseksi. Ja näin tullaan tekemään.

Lissu vaan kirjoitti...

Eli ei voi sanoa toksinen feminiinisyys..

Juha Kivela kirjoitti...

Jälleen tärkeä ajankohtainen bloggaus!

Nostit tärkeänä esille ristiriidan Suomen perustuslakiin. Tosin, Suomessa vallassa olleita hallituksia ei ole laisinkaan koskaan estänyt Suomen perustuslain vastaiset päätökset ja toimet. Kuten kommenttiketjussa mainitaan, on mielestäni jo tämä yksistään oikeuttamassa puheet siitä, ettei Suomi ole enää demokratia, jossa vaikuttaisi länsimainen ja puolueettomasti toimiva OIKEUSLAITOS.

Sitten itse päivän aiheeseen. Kuinka tällaisessa tapauksessa tuota blankopykälää sitten mahdollisesti tulkittaisiin?

https://yle.fi/uutiset/3-11799102

Villeri kirjoitti...

Tuohon kun lisätään Toiviaisen Raija, jota ei estä edes ajatusrikosten vanheneminen, niin kannattaa pitää aina lämmintä päällä - poliisivankilassa voi olla vetoisaa.

Tämän vuosituhannen käsittämättömimmät lehtiartikkelit - Petterssonin kaikki ongelmat kieltävä Malmön-lällättely ja TS:n mestaristoimittajan näkemys terrorismin kitkemisestä ystävällisillä katseilla - olivat naisten kirjoittamia, ja saivat osakseen erittäin ymmärrettävää arvostelua. Siinä on Raijalle miljoonan kanteen paikka.

Mutta hyväähän laissa on se - mitä vihervasemmisto ei tapansa mukaan ymmärrä -, että se saattaa osua kipeimmin muslimeihin.

Valtsu

QroquiusKad kirjoitti...

Jotenkin tässä vaikuttavat intersektionaaliset feministit lähteneen tielle, jonka päässä mikään ei ole enää rikollista, koska kaikki on rikollista.
Siellä luetaan sitten vain Lujan Nyrkin Oikeutta, ja sitähän fempuilta ja soijapojilta ei löydy.

Kuka voitti?

Anonyymi kirjoitti...

"että erityisesti julkisuudessa työskenteleviin naisiin kohdistuu heidän sukupuoleensa kohdistuvaa vihaa ja seksuaalissävytteistä vihapuhetta."

Hoh hoijaa. Saatanan savolainen ei ole vihapuhetta, eikä rasismia. Saatanan somali on. Saatanan akka on vihapuhetta ja maalittamista*, saatanan ukko taas ei. Ukon horisko, akan ruppana - toinen on ajatusrikollisen ilmaisu. toinen ei.

Ihan vaan tiedoksi vihervassarikahjoille: tuulella tapana kääntyä. Ennemmin tai myöhemmin.

*LibreOfficen oikoluku ei tunne sanaa, ehdottaa maalitatamista, maaliottamista ja maalaittamista.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin:

Tämähän törkeän toksisen heteronormatiivinen ehdotus.

Pyssymies

Joppos123 kirjoitti...

Elikkäs ollaan tekemässä lakia jonka perusteella telaketjufemakot voivat vittuilla kantasuomalaiselle miehelle ( arabeille eivät uskalla) päin naamaa niin paljon kuin sielu sietää ja sietäähän se ja jos heität vastakommentin joudut raastupaan?
Onhan pääfemakot jo miettineet ollaanko me kantismiehet ihmisiä ollenkaan.
No, antaapa olla.
Mehän voidaan mainiosti odotella kunnes paska lentää tuulettimeen ja siinä sivussa femakot ja ei tehdä asian estämiseksi yhtään mitään.
Antaa nyt tyttöjen riehua girlpowerin päihdyttämänä, kyllä se totuus jossain vaiheessa iskee moukarilla päin pärstää.
Ei vaan välitetä enää paskaakaan noista kalkkunoista.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeus muuttuu ajan saatossa. Vanha Petri Olauksen ohje josta Prosfessorikin kirjoitti, tuppaa välillä unohtumaan. Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan. Mutta uusia sukupolvia kasvaa joita ei historia kiinnosta. Eikä paljon muukaan. Vain minä itse.

Törmäsin vielä salonkisosialisti Liisa Jaakonsaaren julkaisuun, jossa hän yrittää muistuttaa, että äänioikeuttakaan ei ollut kuulemma ennen 1917 kaikilla, vain omistavalla luokalla, rälssillä. Oliko demarien ansiota? No, valtalaki, perustuslakimme edeltäjä takasi äänen jokaiselle. Se oli voimassa jo 1906. Kyllä ne oikeudet työväki aikanaan taisteli, mutta Jaakonsaari unohtaa häveliäästi, että hän oli niitä saavutuksia sata vuotta myöhemmin tuhoamssa. Oleskelu Euroopan unionin rälssissä haperoittaa muistinkin.

Anonyymi kirjoitti...

Ja taas mennään! Siis metsään. Tutkimuksen mukaan miehet saavat enemmän vihamielisiä viestejä kuin naiset, joten eikös niitä miehiä pitäisi ennemminkin suojella niiltä solvaavilta naisilta? Eihän tuossa esityksessä tosin varsinaisesti mainittu naisia vaan puhuttiin ainoastaan "sukupuolesta", mutta kun niitä sukupuolia on 37 niin aika kimurantiksi oikeudessa touhu menee. Joten eiköhän olisi helpompaa vain kirjata lakiin sukupuolen tilalle nainen kun se kuitenkin käytännössä sitä tarkoittaa.

Kyselylomake oli jaettu vain kuntapäättäjille ja eduskuntaryhmien jäsenille eli poliitikoille, koska hehän niitä suurimpia vihapuheen uhreja ovat - aivan omaa syyttään. Aikamoista masokismia maksaa kymmeniätuhansia euroja vain päästäkseen vihan kohteeksi. Minua on aina karminut tuo poliitikkojen tekopyhä "haluan valtuustoon/eduskuntaan päättämään yhteisistä asioistamme. Täytyy olla aika harhainen käsitys kyvyistään, ja kuinkahan moni äänestäjä käytännössä antaisi yhdellekään poliitikolle satkun ja sanoisi "sijoita tämä järkevästi puolestani". - Tutkimuksen tuloksia oli kuulemma syvällisesti tutkimassa mm. vihapuheen asiantuntijoita. Ja keitähän he mahtoivat olla? Vihapuheen subjekteja vai objekteja? Miehiä vai naisia?

Kuka näitä vekkuleita ilmaisuja oikein keksii kun rinnastaa ei ihan laittoman/rikollisen vihapuheen "monissa tilanteissa ei-toivottuun puheeseen". Kun nyt tässä uudislakeja ollaan rustaamassa, niin säästetään oikeuslaitoksen kustannuksissa ja määritellään laissa sanatarkasti a) mikä on ei-toivottava puhe, b) kuka sen määrittelee ja c) mitkä ovat ne monet tilanteet.

Kun naisten uhrius on lakiteitse hoidettu, voimmekin sitten keskittyä betonoimaan rodullistettujen loputtomia laillisia oikeuksia ihan mihin vaan. Jos itämetrossa luet, se loukkaa lukutaidotonta ja uhkuu valkoista ylemmyydentunnetta. Kun katselet ulos ikkunasta kaunista lumista maisemaa - loukkaus koska lumi on valkoista. Hertsikan kohdalla tosin liikenteestä mustaa, silkkaa rodullistamista. Jne. Teet niin tai näin, aina väärinpäin. Mamut vaativat niin vähän: vain kunnioitusta koska muslimeille opetetaan että muslimimies on maailman kunnioitettavin olento. Suomessa sitten tällaisia lapsellisia ja tunkkaisia "kunnioitus on ansaittava".

Paitsi että miehet ovat kamala rasite yhteiskunnille, myös valkoinen väri on yksiselitteisesti rasistinen ja paha. Ruotsissa oli kehdattu eräässä oppilaitoksessa maalata luokkahuone vitivalkoisella ja annettu tilalle nimi Valkoinen meri. Opiskelijat ja taidepiirit olivat BLM-hengessä tyrmistyneet (no mistäs ne nyt ei tyrmistyisi). Jospa menisivät Lukashenkan puheille vaatimaan maan törkeän nimen muutosta? Mustameri on toki maailman hienoin meri demokraattisine ympäristövaltioineen.

Ärtynyt, minäkö muka?
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Joppos 123, ihan yhtä paljon meitä norminaisia rassaavat nuo muutaman prosentin femmarit joille media antaa täysin kohtuuttomasti tilaa periaatteella kuka kovimmin rääkyy, sitä oikeammassa on. Kamala meteli jos joku äijä möläyttää jotain, mutta kun vassareiden Rosa Meriläinen kantaa parlamentissa ylpeänä pinssiä vittu haisee hyvälle niin ihanan raikkaan edistyksellistä. Ei haise, eikä ole muuta kuin provosoivaa huomiontavoittelua.

Ei tuon viisikon girlpower-mokat pelkästään teihin miehiin kohdistu, ihan yhtä surkeassa jamassa me naisetkin ollaan, samanlaisia vallanhuuruisten puuhastelijoiden alamaisia. Jos se nyt yhtään lohduttaa. Kurjuuden tasa-arvo.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Lakiehdotuksen perustelut ovat mitkä ovat, mutta miten itse lakiteksti aiotaan muotoilla?
Sanotaanko siinä vain, että raskauttavaksi asianhaaraksi katsotaan, jos rikos on tehty uhrin sukupuolen vuoksi? Täsmentämättä, kumman sukupuolen?
Sittenhän, vaikkei tämä ehkä ollutkaan lainlaatijan tarkoitus, sitä voidaan soveltaa yhtä lailla, olipa uhrina mies tai nainen. Ratkaisevaa on vain, onko rikos tehty juuri sen vuoksi vai jostakin muusta syystä, toisin sanoen siis pikemminkin tekijän motiivi kuin uhrin sukupuoli.
Julkisuudessakin naisten kuulee kyllä sanovan miehistä yleensäkin, eikä vain joistakuista tietyistä henkilöistä, sellaista, mitä hyvinkin voisi pitää vihapuheena. Ja varmaan pidettäisiinkin, jos miehet sanoisivat vastaavaa naisista. Mutta voitaisiinko vastedes sellaisissa tapauksissa vedota tuohon uuteen pykälään?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Lissulle vaan, Juha Kivelälle, Villerille, Qroquius Kadille, Pyssymiehelle, Joppos123:lle, Ano1:lle, tira+:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne. Asia tuli kommenteissa käsiteltyä sen verran perusteellisesti että ei minulla ole oikein olennaista lisättävää. Toteanpa vaan että me ollaan menossa kohti pienen vihervasemmistolaisen ämmälauman totalitarismia. Ano2:lle voisin todeta, että kyllä tämä esitys suojelee nimenomaan naisia ja nimenomaan utopistinaisia. Oikeisministeritärhän totesi että ”vihapuheen osalta esitys edistää ja parantaa tosiasiallisesti erityisesti naisten osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun eri toimijoina”.

Joppos123 kirjoitti...

Tiralle sen verran notta, kyllähän valtaosa naisista niinkuin miehistä on tolkun väkeä ja ei tasa-arvossa ole naputtamisen sanaa.
Pointti on se, että muutama tättähäärä alkaa määritellä ihmisoikeuksia uudelleen ottaen käyttöön pistejärjestelmän nimeltään intersektionaalinen tasa-arvo.
Meitä, koko sirkuksen mahdollistavia vittuilunkohteita alkaa närästämään jatkuva dissaaminen ja annetaan vapaat kädet vaaleilla valituille femakoille.
Me aletaan istumaan käsien päällä ja katselemaan mitä tuleman pitää.
Vaaleissa nämä ratkaistaan ja nyt meitä ei tarvita.
Sitten kun tarvitaan niin voi olla,että me ei tulla.
Sitä saa mitä tilaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Valtaosa suomalaisista on tosiaan ihan tolkullisia mutta valitettavan moni ei tajua, kuinka pieni ämmälauma valtamedian avustuksella vie meitä kuin pässiä narussa. Koko tämä idea rangaistuksen koventaminen sukupuolen perusteella on muuten alun perin peräisin niiltä vitunvirkkaajilta eli Rosa Meriläiseltä, Saara Särmältä ja Johanna Vehkoolta:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201711212200547899

Ja on hyvin mahdollista että tuo ämmälauma jossain vaiheessa rääkyy suomalaisten miesten apua. Auttamishalu ei ole silloin järin korkea.

Joppos123 kirjoitti...

Nyt totaalisen ei asiaan liittyvää mutta kysympä kuitenkin.
Olen antanut itselleni ymmärtää, että olet Ykä metsämiehiä. Ostin elämäni ensimmäiset siviilimalliset netsästyskengät Retkitukun nettikaupasta . Viking Hunter GTX. Tekeekö noilla mitään vai pitääkö aikanaan varusteiden palautuksen yhteydessä "hukata" vanhat sisäänajetut maiharit?
"Nallepuku" ja pakkastakki on jo "hävinnyt". Niillä on korvaushinta laatuun nähden lähes mitätön ja olleet käytössä niin pitkään ettei ne enää jakoon menisi muutoiniaan.
Sori asiasta lipsuminen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Kyllä nuo ihan vetokelpoisilta vaikuttaa. Itselläni on Meindlin kengät. Niitä intin maihinnousuja en koskaan ole edes kokeillut. Silloin kun olin itse siellä niin meillä oli ne perinteiset nahkaruojut. Ihan käyttökelpoinen saapas sinänsä. Lomilla oli sitten ne sen ajan maiharit jotka näytti maiharien ja monojen ristisiitokselta. Ja kyllä asiallisiin asioihin voi aina lipsua

Anonyymi kirjoitti...

"Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, ..."

Tässä ratkaisee "hyväksyttävä peruste". Vallassa olija voi määrittää itse hyväksyttävän perusteensa ja jopa itse uskoa siihen. Tuskinpa perustuslaki määrittelee hyväksyttävän perusteen tai edes viittaa johonkin erilliseen määritelmään.

Acc

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Acc. Näinhän totalitarismi aina toimii.

Anonyymi kirjoitti...

"Mitäs muuten perustuslaki asiasta sanoo?

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä."

Tehdään pikku lisäys plakiin: Mutta toiset ovat tasarvoismpia.

Mistäs minä olen tämän jo lukenut.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Jonkinlainen muistikuva asiasta on minullakin…