maanantai 1. helmikuuta 2021

TOIVON JA TUHON SUKUPOLVET

Meikäläinenhän on siinä iässä – siis lähempänä kuutta- kuin viittäkymmentä – että tuntee olevansa vielä varsin nuori vaikkei nyt varsinainen hirvas enää olekaan. Tietysti jollekin sanotaan vuonna 2005 syntyneelle meikäläinen on jossain Kelan ja kuopan puolessa välissä. Vieläkö se ihan oikeasti elää? Yhtä kaikki, tässä iässä alkaa miettimään usein omaa ja oman sukupolvensa elämää. Mitä on saatu aikaiseksi? Varsinkin verrattuna omaansa edeltäviin ja sitä seuraaviin sukupolviin. Sitä mielellään ajattelisi että olisi oman sukupolvensa saavutuksista tyytyväinen. Me tehtiin jotain, jotain suurta, ponnisteltiin paremman eteen, meidän työllä oli merkitystä. Meidän ei tarvitse hävetä.

Mutta. Realistina katsoo ensiksi taaksepäin. Niitä menneitä sukupolvia. Jos menee hyvin kauas taaksepäin ja katsoo sukupolvia joskus Ruotsin vallan aikana niin kyseisten sukupolvien elämä ei paljoa tainnut erota toisistaan. Jatkuvaa ankaraa työtä nälkää vastaan josta sukupolveni ei tiedä mitään eikä edes ymmärrä ja välillä sitten miehet joutuivat kuolemaan ruotsalaisten sodissa. Olipa nälänhätiäkin joitten aikana väkiluku romahti, toisin kuin niissä nykyään niin muodikkaissa Afrikan nälänhädissä. Oli myös venäläisten miehityksien terrorijaksoja joista nykyinen suomalainen historiantutkimus ei ole kovin kiinnostunut kun se ei anna kovastikaan vahvistusta sille, että Suomi olisi jotenkin vastuussa Afrikan kolonialismista vaan ne olivat nimenomaan suomalaiset joita riistettiin, tapettiin ja orjuutettiin.

Ne Venäjän vallan ajan sukupolvet puolestaan säästyivät pahemmilta sodilta mutta joutuivat yhtä kaikki tappelemaan nälkää ja kurjuutta vastaan. Leipä ei ollut itsestäänselvyys.  Viimeinen niistä sukupolvista nousi historiassa esille itsenäistämällä Suomen ja pelastamalla sen punaisten voitolta joka olisi lopettanut Suomen itsenäisyyden hyvin nopeasti sellaisin tunnetuin seurauksin joita voi katsella itänaapurimme historiasta.

Tällaisen 1960-luvulla syntyneen häiskän näkövinkkelistä seurasi sitten se Suomen historian sukupolvi jolta onnistui kaikki. Varmasti siksi, että sen oli pakko onnistua. Kas kun muuta vaihtoehtoa ei kertakaikkiaan ollut. Se pelasti Suomen neuvostomiehitykseltä kahteen kertaan ampumalla ja sen jälkeen alkoi jälleenrakennustyön joka muutti köyhän maatalousmaan kehittyneeksi ja varsin kukoistavaksi valtioksi.

Sitä seurannut, sanotaan noin vähän ennen sotaa, sodan aikana ja jonnekin vuoteen 1950 ja risat syntynyt sukupolvi jatkoi sitä rakennustyötä ja lisäsi suomalaisten hyvinvointia. Pääosa siitä. Nimenomaan ne niin sanotut muurahaiskansalaiset jotka ymmärsivät että työtä tekemällä parannat omaa ja lähimmäistesi elämää ja siinä sivussa koko kansakunnan hyvinvointia. Mutta jo kyseisessä sukupolvessa olivat ensimmäiset tuhon sukupolven ainekset. Siitä sukupolvesta tulivat haloset ja tuomiojat joilta pöllittiin allakka vuonna 1972 ja siitä tulivat myös ne  helvetin kovaääniset ja julkiseen ääneen päästetyt kulttuuri- ja yliopistotaistolaiset.

Mitä tuon sukupolven kovaäänisimmille vasemmistolaisille tapahtui? Oliko kyseessä KGB:n mädätys joka eteni yliopistojen kautta? Saattoi olla. Oliko kyseessä myös jo sodan jälkeen kohtuullisen hyvin ruokitun sukupolven egon ruokkiminen? Jokainen sukupolvihan haluaa jättää jälkensä historiaan. Ja tämä sukupolvi ymmärsi että se ei koskaan joudu taistelemaan ja ponnistelemaan niin paljon kuin sen synnyttänyt sukupolvi. Eikä se pysty saamaan aikaiseksi mitään siihen verrattavaa. Ainoa mahdollisuus jättää oma merkki historiaan oli mitätöidä ja raastaa alas kaikki se, mitä Suomen pelastanut sukupolvi oli tehnyt. Alkaa julistaa, että Suomen pelastanut sukupolvi olikin itse asiassa joukko sotarikollisia ja todellinen pienten kansojen ystävä löytyykin Neuvostoliitosta jonka tietä Suomenkin tulee seurata. Kyseinen sukupolvi oli omaksunut tosissaan sen liturgian mitä aikaisempi olosuhteitten pakosta piti yllä rauhoittaakseen idässä olevaa hirviötä.

Tulee myös muistaa että juuri tuo kyseinen sukupolvi tai sen kasvattamat poliitikot olivat pääasiallisesti vastuussa siitä, että suomalaiset vedätettiin äänestämään EU-jäsenyyden puolesta vaikka nykyisin on varsin selvää että he jo silloin tiesivät, ettei kyseessä ollut mikään viaton kauppaliitto vaan projekti, jonka tarkoitus on lopettaa eurooppalaisten kansojen itsenäisyys.

Sitten tulikin se minun sukupolveni. Sanotaan karkeasti että se syntyi vuonna 1950 – 1970. Varsinkin sukupolveni 1960-luvulla syntyneet olivat aikaisemman sukupolven kehittämän ankaran YYA-propagandan kohteena. Tervejärkisimmät kehittivät siitä lähinnä vitsejä mutta ne tervejärkisimmät myös suuntasivat tiensä tavalliseen työelämään ja propagandan tosissaan ottaneet taas politiikkaan. Sinänsä sukupolveni jäi tuhon sukupolvena vähän välisukupolveksi mutta se on juuri se sukupolvi jonka aikana aloitettiin tolkuton ja tarpeeton akateemisten suojatyöläisten kouluttaminen ja palkkaaminen. Kas kun se omaa sukupolveani edeltänyt sukupolvi päätti että mitä enemmän Suomessa on maistereita, sen paremmin Suomella menee. Sen päätöksen hintaa maksetaan nykyisessä julkishallinnon yliturvottamisessa jonka hintaa yksikään valtapuolue ei halua laskea.

Nyt Suomessa pitää pääosin valtaa se seuraava, karkeasti ottaen 1970 – 1990 syntynyt sukupolvi. Erityisesti tässä tuoreimmassa hallituksessa. Se on vienyt sukupolvikapinansa aivan uusiin mittasuhteisiin ja pyrkii mitätöimään aivan kaiken, mitä aikaisempien sukupolvien tervejärkinen osa on saanut aikaiseksi.

- Suomen itsenäisyys tulee lopullisesti mitätöidä ja Suomesta tulee tehdä muun EU:n alueen elättäjä niin kauan kuin se siihen pystyy.

- Suomen väestörakenne tulee muuttaa hankkimalla maahan jatkuvasti etnisesti edistyksellisiä elätettäviä vaikka kyseinen tavoite on todistetusti tuhoisaa sekä Suomen taloudelle, turvallisuudelle ja yhteiskuntarauhalle.

- Suomen elinkeinoelämä tulee tuhota omaa egoa ruokkivan vihervasemmistolaisen ilmastopakkomielteen nimissä.

- Jopa suomalainen tavallinen, konservatiivinen käsitys perheestä täytyy tuhota pakkosyötettävän transideologian nimissä ja sitä ideologiaa täytyy pakkosyöttää nimenomaan lapsille koulussa. Vaikka kyseinen perheeseen perustuva ajattelutapa oli hyvin suurena perustana sille, että Suomesta saatiin aikanaan aikaan hyvinvoiva valtio.

- Ja ennen kaikkea varsinaisesta työstä mitään tietämätön pääosin naispuolinen hysteerinen ja muurahaiskansalaisten elättämä porukka joka ei saa aikaan kuin hysteerisiä vaatimuksia saa määritellä sen, mitä tässä maassa saa sanoa ja ajatella.

Takaisin omaan sukupolveeni. Voinko olla siitä ylpeä? No, en millään muotoa. Se kyllä on tehnyt töitä ja perustanut perheitä niin kuin kuuluukin mutta sen kasvattama poliittinen eliitti – ja ehkä melkoinen osa sukupolvesta – oppi uskomaan siihen että hyvinvointi on itsestäänselvyys. Se on ollut aina ja se tulee aina olemaan. Sen eteen ei tarvitse taistella eikä edes ponnistella.

Se seuraava sukupolvi – tai ainakin se osa siitä joka pääsi päättäviin asemiin – on vielä pahempi. Se uskoo, että suomalainen hyvinvointi on sekä itsestäänselvyys että loppumaton sellainen joten suomalaisten velvollisuus on jakaa sitä kaikkialle maailmaan. Nimenomaan niin, että siitä hyvinvoinnista nauttijat kuskataan tänne Suomeen nauttimaan siitä. Eikä se hyvinvointi jakamisesta vähene.

Entäs ne seuraavat sukupolvet? Aika näyttää, tuleeko niistä lopullisen alistumisen sukupolvia vai joutuvatko ne korjaamaan hirmuisen – ja ehkä verisen – urakan myötä sen mitä ne tuhon sukupolvet saivat tuhottua.

Joka tapauksessa on selvää, että ne eivät muistele muutamaa aikaisempaa sukupolvea lämmöllä. Ja emmehän me sitä ansaitsekaan.



15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tere Yrjö.
Nyt näin äkkiseltään, unijukkaa ooyellessa.Eipä juurikaa kai saavutuksillaa voi kehua. Olen ainakin mukana yrittänyt roikkua, vointini mukaan.Entisinä ajst-aikoina enempi haraasti, mieluista selaista. Kuljettelin junnuja, tyttöjäja poikiapitki poikin kotimaata jalkapallon puluumatkoilla, pienempi tässö kotinurkilla. Isiommille sitten tarjolla isommat ympyrät, vierailla maille. Ne nyt naapureihi, mutta kumminkin.
Kärtti ne sinnekentän laidalla, vaan totesit, ettö pelatkaa te, paremmmin un sen osaatte. Mie yritän nämä matkat hoitaa, etä sen puoli matkasta sujuisi turvallisesta. Ja ajallaan. Ja näim tapahtui, ei siellä ihme sattumuksia tullut. Muistelen ettei kertakaan koko ottelua tarvinnut siirtää meidän takia, aina oltiin ajoissa. Joku aloitusajan siirt saattoi vuosinevarrella olla, luokkaan enenitän vartti ja peli jatkui aj oli .
Eniten noista ajaoista kaipaan sitä rehellistä" henke ja yhteenkuuluvuutta. Ja niitä matkoja. Jossain Tanskan reissukka kuski paljoa joutanut maisemia katsoaan. Liikenteen seuraaminentärke¨ämpää.
Entiset, ei etniset;tärkeintä oli se pelireissu. Ja jos siinä vaikka sijoituttiin ja isompi pytty saatiin,eiku siihen tuulilsille. Näkee toisetki etti tää rypy/rymysakksia ole.
Kiits monen monelle, huoltajille valkuilla ja mukaan lähteneille/päässeille vanhemmille.
Minulle ne olivat yksiä elämänivuosia.

Huru-ukko

PS. Moni muistaa tuo vanhan sanonnan: Kolmas kerta toden sanoo. Piti ainakin ohdallani paikkansa, kolannelle yrityksellä Tukholman satamaan tultiin sieltä mistä pitikin, kaupungin ali Sördra Jenkeniä. Sitä kautta kun pääsee suoraan siihen Viikkrin terminaliin.

Jere kirjoitti...

Kiitoksia ajankuvasta. Tuntui kovasti tutulta kun vähän itsepäin katseli. Tekee kuitenkin mieli muistuttaa, että tilanne helpotti Suomen suhteen silloin, kun kommunismi sellaisessa muodossa joka pystyi meille tekemään hankaluuksia, kukistui omaan mahdottomuuteensa. Se tilanne antoi suomalaisille ihan erilaisen mahdollisuuden vaikuttaa isänmaan asioihin kuin tämän hitaasti kuristavan YYA-systeemin aikana jossa täällä oli lisäksi bolseviikkien yma viides kolonna tekemässä ilkeyksiään.

Eihän tilannekovin hyvä ole, nämä suomettumisen aikana ja sen jälkeen valtaan päässeet ovat ikävän hyvin pyrkineet ottamaan vanhoja juonia käyttöön, mutta täytyy koko ajan muistaa, että jos niille vastaan panee, niin ei sieltä usein suunsottoa kummempaa tule vastaan, Se on kumminkin helpommin kestettävissä kuin parilaskuvarjoprikaatia tai kolme panssaridivioonaa.

Vasarahammer kirjoitti...

Ykän ja minun edustaman sukupolven pahin vika oli se, että poliittinen vaikuttaminen jäi vihervasemmiston yksinoikeudeksi. Meidän sukupolvea se ei kiinnostanut. Konsensuspolitiikka oli muutenkin tylsää paitsi puoluekoneistojen liukuhihnalta tuottamien broileripoliitikokjen mielestä. Välinpitämättömyydellään meidän sukupolvi salli massamaahanmuuton tapahtua eikä tajunnut, että EU:ssa on pohjimmiltaan kyse jatkuvasta vallananastuksesta kansallisvaltioilta keskushallinnolle.

Monella tapaa meidän sukupolven aikaansaannokset (tai lähinnä niiden puute) tekivät enemmän vahinkoa yhteiskunnalle kuin taistolaiset aikanaan.

Tämä on ehkä vähän provosoivasti sanottu, mutta totuuden hitunen siitä vähintään löytyy.

Strix Senex kirjoitti...

Olipas kiinnostava analyysi ja se houkutteli tällaisen suuriin ikäluokkiin kuuluvan kirjaamaan oman subjektiivisen sukupolvikokemuksensa

Lapsuusajalta, kun asioita alkoi jäädä mieleen, sota tai oikeastaan sodan muisto oli hyvin läsnä oleva. Kuunneltiin vanhempien sotamuisteluja, leikittiin isän vapaudenristeillä, jollakin isän kaverilla oli puujalka, isällä selkärangan vieressä monttu kranaatinsirpaleiden jäljiltä. Meille penskoille se oli luonnollista ympäristöä ja jollakin tavoin kiehtovaakin.

Olo oli kaikilla taloudellisesti niukkaa. Kun koulu alkoi, luokat olivat täynnä, luokissa nelisenkymmentä penskaa. Olympiavuonna lähti myös viimeinen sotakorvausjuna ja olot alkoivat hissun kissun helpottua. Kauppoihin ilmestyi appelsiineja ja jopa viinirypäleitä jotka, harvinaisena herkkuna, jaettiin veljellisesti gramman tarkkuudella.

Tuli aika mennä yliopistoon, ja suuret ikäluokat olivat sielläkin suuria, luentosalissa paljon enemmän ihmisiä kuin istumapaikkoja. Opinnot rahoitettiin kesätöillä ja opintolainalla. Viimeisenä opiskeluvuotena valtiokin tosin tuli opintolainan takaajaksi. Sitä ennen normaali takauksenhankintatapa oli henkivakuutus.

Luennoilla alkoi aikanaan juoksennella taistolaisporukoita levittelemässä papereita, joissa julistettiin, että on luentolakko. Papereista sai hyviä laskuharjoituspapereita, mikä kevensi niukkaa opiskelijan budjettia. Ylkkäriin ilmestyi uusi pakinoitsijaksi Mustan Volgan Kuljettaja. Riemuitsin, että nythän lehteen on löydetty oikea parodian mestari, mutta hiljalleen selvisi, että kyllä se Jaakko Laakso väsää niitä juttuja ihan tosissaan.

Tuli siis aika mennä töihin. Tietojärjestelmien rakenteluun upposi niin korviaan myöten, että suomettumis- ja taistolaispolitiikka tuntui vain etäiseltä huminalta. Todellisuus oli duunissa. Tulot olivat kyllä hyvät, mutta kovat olivat verotkin. Yhteiskunta ilmoitti, että ”sinä tienaat niin hyvin, että et sinä mitään yhteiskunnan palveluja tarvitse” ja pankinjohtaja puolestaan sanoi että ”sinulle jää verojen jälkeen käteen niin vähän, että ei sinulle voi antaa tämän enempää lainaa”.

Päivähoidolle oli tarkoitettu vain harvoille ja valituille, joten ainoa keino oli lapsenhoitajan palkkaaminen ja vaimon sinänsä hyvä palkka kului kokonaan veroihin ja lapsenhoitajan palkkaan.

Tuli 80-luku, loppui Kekkosen kausi, loppui taistolaisaika ja suunta alkoi tuntua kaikin puolin hyvältä. Ja hyvältä se näin jälkikäteen katsottuna tuntuu vieläkin. Politiikka oli enemmän yhteisten asioiden hoitoa kuin politikointia, Helsingissä virnuiltiin sosiaalikokoomukselaisuudesta ja turhan innokkaat politikoitsija saivat osakseen huvittunutta hymähtelyä. Valitettavasti iski myös vauhtisokeus ja sen seurauksena 90-luvun lama, jonka hoidossa tehtiin tuskallisia seurauksia aiheuttaneita virheitä, mutta tehtiin jotain oikeinkin. koska sitä seurannut vuoteen 2008 ulottunut jakso oli Suomen talouden parhaita.

Vuoden 2008 lama näytti tilapäiseltä takaiskulta, joita oli ollut ennenkin ja joiden jälkeen jatkettiin nousua, käärittiin hihat ja painettiin taas eteenpäin ja ylöspäin. Tällä kertaa näin ei käynyt. Alkoi jatkuva hiljainen alamäki ja hiipuminen. Syntyy sellainen vaikutelma, että se tekemisen ja pärjäämisen etos, jonka suuret ikäluokat perivät isiltään, on kadonnut ja korvautunut vaivojen välttelyllä ja ulkopuolisen avun kaipuulla. Vaikuttaa myös siltä, että se taistolainen pintakuohunta joka lopultakin oli jokseenkin pinnallinen ilmiö, on päässyt kaivautumaan lahottajasienen tavoin yhteiskunnan rakenteisiin.

Miten sitten arvioisin oman sukupolveni tilinpäätöstä. Yleensä suurin vaikutus yhteiskunnan kehitykseen ihmisillä on 45 – 65 ikävuosien välillä, suurten ikäluokkien kohdalla suurin piirtein kausi 90-luvun alusta vuoteen 2010. Päällisin puolin tarkasteltuna tulos näyttää hyvältä. Maa kehittyi ja vaurastui, vienti kasvoi ja talous oli hyvässä kunnossa. Mutta sitten on se suuri kysymys. Miten ja millaisiksi kasvatimme lapsemme, jotka nyt ovat ottamassa maata hoitoonsa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta vanhemmasta Ruotsin vallan ajasta joka päättyi 1809 täytyy sanoa, että suomalaiset saivat ruotsalaisilta vain rupia perseeseen.

Vielä autonomian aikanakin rantaruotsalaiset olivat suomalaislle helvetinmoinen kehityksen jarru. Virkamiehet käyttivät ruotsinkieltä ja virassa piti osata ruotsia. Näin vieläkin. Kehittynyt DNA tutkimus on vielä osoittanut, että ovat enimmäkseen vain nimensä ruotsalaistaneita ja autonomian aika oli heille parempaa kuin itse Ruotsin valta. Tiedän vielä 1980-luvulla tapauksen jossa mies sai työpaikan kun vaihtoi sukunimekseen Mickesson.

Ruotsin kanssa meillä ei ole mitään syytä juhlia merkkipäiviä. Suomi olisi paljon kehittyneempi maa ilman Ruotsin ja heidän bulvaaniensa vaikutusta. Kunnioitusta vain niille jotka tulivat vapaaehtoisina sotimaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Jerelle, Vasarahammerille, Strix Senexille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Kiitos muistoista. Noihin aikoihin minä olen ollut niitä junnuja.

Jere: Näen tosin itse että se toivon aika oli varsin lyhyt Neuvostoliiton hajoamisen ja EU:hun liittymisen välillä. Bryssel ei tarvitse panssareita koska meidän nilkit nöyrtyy ja tottelee muutenkin. Totta tietysti on että Neuvostoliitolla oli järkyttävän suuri sotilaallinen ylivoima.

Vasara: Näen asian pitkälti samalla tavoin.

Strix Senex: Kiitos mielenkiintoisesta ajankuvasta.

Ano: Kyllä. Jos Suomi olisi pysynyt Ruotsin maakuntana niin maa ei olisi todennäköisesti koskaan kehittynyt valtioksi ja on epäselvää, minkälainen suomen kielen asema nykyisin olisi.

Anonyymi kirjoitti...

Ikuinen karuselli jossa vaikeat ajat synnyttävät kovia miehit, jotka synnyttävät hyviä aikoja...jne senkuin pyörii ja pyörii vaan. Ehkäpä ikuisesti, vai onko jossain esimerkkiä toisenlaisesta kehityksestä. Eikö kaikki merkittävät sivilisaatiot ole taantuneet nimen omaan tämän kaavan mukaan. Ehkäpä se on maailmankaikkeuden perusasetus? Joku mainitsi kuinka hyvinä aikoina pystyvät hakeutuivat muualle kuin politiikkaan. Ja tottahan se oli. Vaan kuinka voisi olla toisin? Eihän politiikalla ole mitään annettavaa pysyvälle ihmiselle hyvin voinnin aikana.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Kyllä tuo karuselli taitaa valitettavasti olla ikuinen.

Anonyymi kirjoitti...

Vai olit sie Ykä silloin junnu. No jos pelasitte Kyykkää vastaan saatoin mie olla kuskina:)
Huru-ukko

Tinahattu kirjoitti...



Yrjöperskeles:
“Oliko kyseessä KGB:n mädätys joka eteni yliopistojen kautta?”

Ehkä niin mutta mitenkäs myös CIA'n kylvämä mädätys. Operaatio Gladio vähän eri muodossa kuin Italiassa. Nykyinen kulttuuri on enimmäkseen 'lännestä' tullutta saastaa, olipa BLM-rähmistelyä tai ryssälle uhittelua ( Navalnyi vapautettava heti! ).
Onhan myös natotyttöjä jotka ovat herkkiä järkyttymään ja oikeuslaitos joka heitä paapoo.

Miksiköhän Tarja Halonen kutsuttiin Harvardin yliopistoon luennoimaan?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja Tinahatulle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Olen ymmärtänyt viesteistäsi että olen sen verran sinua nuorempi että olen ollut silloin junnuikäinen.

Tinahattu: Joo, epäilemättä CIA kylvi 1960-luvulla Suomeen kommunistista neuvostopropagandaa. Mitä tulee noihin natotyttöihin niin se pitää paikkansa. Mutta se on nyt. Ei silloin.

QroquiusKad kirjoitti...

Ajattele posetiivisesti:

sadan vuoden kuluttua asiat ovat joko korjatut kuntoon ja Eurooppa pelastettu tai sitten se on tuhoutunut lopullisesti barbaarien kansainvaelluksiin kuin Itä-Rooma.

Ensinmainitussa tapauksessa sinusta kerrotaan historian lähdeteoksissa oikealla nimelläsi Järjen Äänenä mielettömyyden aikakaudella. Jälkimmäistä vaihtoehtoa ei kukaan meistä ole näkemässä.

Why worry, sanoi Mark Knopfler.

Lissu vaan kirjoitti...

Olen 50-luvulla syntynyt ja vaikka aineellisesti tavan perheissä kuten meillä, elettiinkin vaatimattomasti, niin voi sanoa että vähemmän oli enemmän. Uusista vaatteista ja tavaroista iloittiin vilpittömästi ja osattiin antaa myös niille kuuluva arvo ja huolenpito; kun joutui vähän säästämään rahaa tai tekemään jotain palvelusta kotona haaveensa toteutumiseksi, niin suhdekin siihen oli toisenlainen.
Hetken mielijohteesta ei ostettu juuri mitään ja vanhemmilta sisaruksilta nuorempien perimät tamineet oli itsestäänselvää taloudenhoitoa, käytännön sanelemaa kierrätystä. Viisasta ja taloudellista vaikka ei niihin aikoihin millään tavalla egoa voidellutkaan.

Vaikka vanhempana toki haluaa lastensa parasta ja parhaansa heidän eteensä yrittää, niin loppuun asti ajateltuna, onko se helpoin tie aina se paras tie heidän itsensä kannalta. Ja onko se nyt lopulta niin kamalan traumatisoivaa jos onkin vaatimattomista oloista lähtöisin, kuten valtaosa ihmisistä on. Eriarvoisuus on kuitenkin niin suhteellinen käsite.
Näitä tulee miettineeksi, kun näkee niin usein kuinka huolimattomasti käsitellään kalliita, vanhempien rahoilla hankittuja kännyköitä, jotka helposti vaihdetaan uusimpaan malliin, kun vaan toive esitetään.
Tässä konkretisoituu se ajattelu, että sähkö tulee töpselistä ja raha seinästä.

Helpompi tuntuu olevan päättäjiemmekin vouhkata mustan väestönosan eriarvoisuudesta, kuin todellisesti huolehtia lähellä olevan ja elävän, edeltävän sukupolven ihmisarvon mukaisesta kohtelusta, jonka työn ja uhrauksien perusteella on tämä vallassa oleva sukupolvi hyvinvointinsa lahjana saanut.
Kun on käsketty kunnioittamaan isäänsä ja äitiänsä, niin se tarkoittaa myös laajemminkin juuri edeltävien sukupolvien perinnön ja työn arvostamista. Ja ylipäätään vanhemman ihmisen arvostamista.

Minun lapsuudessani lapset saivat olla lapsia ja aikuiset selkeästi se auktoriteetti. Talonmiestä toteltiin siinä kuin omiakin vanhempia. Meillä oli piha- ja metsäeikit, majanrakennustouhut, puissa kiipeilyt ja uimareissut. Ympäristö otettiin haltuun luontevasti ilman kypäräpakkoa ja kännykkävalvontaa.
Tietysti fyysinen ympäristökin oli silloin toisenlainen, mutta jotain outoa on tapahtunut, kun lapsen pahin uhka lopulta tuntuu olevan aikuinen ihminen. Eivät ole edes omilta vanhemmiltaan turvassa näiden sairaiden ideologioiden virrassa.
Jos laillisesti ja avoimesti toimiva sexpo määrittelee pedofilian yhdeksi seksuaaliorientaatioksi muiden joukossa, niin mitähän vielä keksivät alkaa vaatimaan tasa-arvon nimissä seksuaalioikeuksiin vedoten. Lapsen suojaikärajoja on jo tämän suhteen madallettu ainakin joissain paikoin Amerikassa.

Tämäkin maa on perustanut hyvinvointinsa pitkälti kristillisten arvojen ja moraalin varaan. Vaikka ei jokainen kansalainen henkilökohtaisella tasolla niin vakaumuksellinen olisikaan, niin sisäinen käsitys moraalista ja etiikasta ohjautuu siitä luterilaisesta perinteestä mikä tätä kansaa on aikojen saatossa ohjannut.
Kristinuskon alasajon kanssa tasatahtiin tapahtuu kaikki tämä hulluuden kirjon nousu, mikä tässä silmiemme edessä tapahtuu.
Sanon nyt tämän omana mielipiteenäni.
Asian havainnollistamiseksi laitetaan Raamatun kymmenen käskyä elämänohjeina vertailuun tämän ajan wiccojen ym. uskonharjoittajien kanssa, jotka ikäänkuin irtokarkkihyllyltä keräävät itselleen sopivan sekoituksen uskonsa sisällöksi.
Siihen käy kotialttarin takana olevasta tapetista sattumanvaraisesti poimitut muumihahmot, kuten eräs wicca-uskovainen neitonen radion Horisontissa (tammik. 2021) kertoili.
Tältähän tämä todellisuus ympärillämme alkaa huolestuttavasti näyttämään.









Anonyymi kirjoitti...

Jotain tahdon minäkin sanoa. Sukupolveni 70-90 syntyneet..... neljästi kirottu sukupolvi. Lapsuus meni kasarin nousukaudella mutta kun kouluun meni tuli 90-lama josta emme koskaan kunnolla selvinneet. Siinä meni usko rehelliseen työhön. Koulussa ollessaan sitä oppi tämän tietotekniikan alkeet ja ne joilla oli vanhemmat joilla oli varaa saivat sitten kotonaankin opetella tietotekniikkaa ja hetken näytti valoisalta josko It-firmoissa olisi se tulevaisuuden työ ja leipä mutta sitten It-kupla puhkesi ja tuli 2001 minilama. Usko It-teknologian kaikki työllistävään tulevaisuuteen katosi siinä. Samoihin aikoihin alkoi islamilaisen maailman hurlumhei syyskyyn 2001 tempuilla ja jo pitkään kytenyt viha länttä kohtaan nosti jälleen kerran päätään. Saavuimme terrorin ja kyttäämisen uudelle vuosisadalle.

No tarina jatkuu kun It kuplasta oli jotenkin selvitty ja perinteisten ammattien ja töitten kysyntä alkoi hissukseen kasvamaan ja hetken jo tulevaisuus näytti valoisammalta niin tuli 2008 romahdus joka muistutti ettei mikään ala ole turvassa alati kiihtyviltä yhä jyrkemmiltä syklisiltä ja systeemisiltä kriiseiltä.
Ja siinä sitten meni vuosikymmen kituuttaessa ja nollakasvussa pääosin kotimaisen päätöksen teon totaalisen surkeuden takia. Siitä 2008 lamasta kun emme koskaan selvinneet ennen kuin 2020 yksi kiinalainen virus löi jälleen suomen neljättä kertaa tonttiin.

Usko tulevaisuuteen on mennyt pysyvästi. EN näe järjellä ajatellen mitään syytä miksi suunnilleen kenelläkään olisi mitään varsinaista työtä tulevaisuudessa.
Toki toivottomia vuosikymmeniä on ollut ennenkin mutta nyt erona on se ettei suomesta voi oikein lähteä mihinkään työn perässä kun ei sitä työtä oikein ole missään muuallakaan.

Tämän viitekehyksen kun huomioi niin se että merkittävä osa nuorista haaveilee pääsevänsä julkiselle sektorille marinoimaan hanuriaan ei kuulostakkaan enää mitenkään oudolta. Onhan se todettu että julkisella on parhaat palkat ja edut ja paras työsuhdeturva.

Ne harvat joilla on jotain sellaista ammattitaitoa jolla on globaalia kysyntää yleensä häipyvät maasta sinne missä on parempi ilmasto ja suurempi palkka. Miksi nuori, lahjakas, koulutettu ja kielitaitoinen ihminen jäisi kuoliaaksi verotettuun suomeen jossa ei ole minkäänlaisia ura-kehitys mahdollisuuksia. Lojumaan sosiaaliturvalle kenties.
Vuosittain tuhansia muuttaa pois ja tilalle tulee sosiaaliturvan perässä toisia muuttajia toisista maista.

Pieni maa pienet piirit ja siitä johtuen erilaisuudelle huonosti ymmärrystä. Heikosti mahdollisuuksia suomessa jos vertaa suureen maailmaan.

Turvallisuus ja hyvä koulutus ja puhdas luonto.... Turvallisuus rapautuu vuosi vuodelta kuten myös koulutus... no luonto on suht puhdasta....

Nyt sitten viimeiset 5 vuotta yhä laajenevaa mielisairasta ja ahdistavaa menoa joka puolella läntistä maailmaa. Mikään ei näytä että meno olisi muuttumassa parempaan suuntaan.
Totalitarismi nostaa suurpääoman tuella rumaa päätään läntisessä maailmassa ja musta selitetään valkeaksi... Minne voi enää ihminen paeta. Vapauden ja järjen ja valistuksen valo on sammunut sen viimeisessä linnakkeessa. En usko että se enää meidän elinaikanamme syttyy uudelleen.
Ei voikkaan syttyä koska poliittisen koneiston on kyllästänyt samoihin poliittisiin valtasukuihin kuuluvat broilerit. Päästäkseen etenemään julkisella puolella on oltava tuttu ja tunnettu suku. Poliittisesti sopiva ja luotettava.

Vittu kun vihaan sitä mitä tää maailma nyt on. Ja siitä huolimatta en voi muuta kuin kävellä uurnalle ja äänestää sitä ainoaa vaihtoehtoa tälle hulluudelle.

Sori meni vaahtoamiseksi mutta muutenkin ahdistaa.
T labrotta joka lähtee nyt kaljalle

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Lissulle vaan ja labrotalle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Pelottava ajatus vaan on se, että sitä asioitten korjaamistakaan me ei taideta ehtiä nähdä.

Lissu vaan: Varsin samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia minullakin vaikka seuraavalla vuosikymmenellä synnyinkin.

labrotta: Kiteytit yhden sukupolven kusisen tuurin niin osuvasti että taidanpa ottaa kaljan seuraksesi.