tiistai 21. marraskuuta 2023

VIRKAIDIOOTIN ARKKITYYPPI

Hallitushan yrittää tällä hetkellä saada edes jotain tolkkua itärajan tilanteeseen. Ja siinähän ovat sitten tiellä virkakoneistossa olevat fakki-idiootit. Otetaan alkuun kysymys:

Muistatteko jätkän nimeltä Mikko Puumalainen?

Jep, kyseinen häiskä oli Suomen ensimmäinen vähemmistövaltuutettu koskas muulloin kuin Tarja Halosen valtakaudella. Kyseinen tyyppi oli niitä jotka muuttivat Suomessa mokutuksen übermokutukseksi.

Ahkera übermokuttaminen tietysti palkittiin ja jätkä on nykyisin apulaisoikeuskansleri. Joka jatkaa linjallaan ja pyrkii pitämään Suomen rajat auki aina uusille elätettäville:

Apulaisoikeuskansleri on pysäyttänyt itärajan rajoitustoimia tiukentavan hallituksen esityksen, koska siinä ei olisi riittävästi turvattu mahdollisuuksia hakea turvapaikkaa.

”Apulaisoikeuskansleri on arvioinut laillisuusvalvonnan näkökulmasta tiistaina toimitetun päätösluonnoksen, muistioluonnoksen ja salassa pidettävän muistion. Asiakirjojen perusteella ehdotetun sisältöisen päätöksen jatkovalmisteluun ei ole oikeudellisia edellytyksiä”, apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen totesi tiistaisessa kannanotossaan.

Puumalaisen mukaan asiakirjat eivät sisällä riittäviä takeita sille, että päätöksellä säilytettäisiin perustuslaissa, EU:n oikeudessa, Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja muissa ihmisoikeussopimuksissa turvattu aito ja tehokas mahdollisuus hakea kansainvälistä suojelua.

Eli kun tilanne on järjettömäksi ankkuroitu niin siinä on pysyttävä. En osaa sanoa, onko tuo ääliö vain fakki-idiootti joka pitäytyy pykälissä vain siksi että ei osaa ajatella terveellä järjellä. Eli Suomen on noudatettava sopimusta joka tarjoaa kehitysmaalaisille elinikäisen elatusautomaatin? Jota sopimusta ei ole olemassakaan. Vai haluaako hän maan todellakin täyteen rikollisia elätettäviä? Täysin välittämättä Suomen taloudesta ja turvallisuudesta.

Ehkä hän ja hänen kaltaisensa elävät omassa kuplassaan jota reaalimaailma ei pääse häiritsemään.

Herää muuten kysymys: Esmes Viro, Puola, Latvia ja Liettua toimivat täysin toisin mutta en ole kuullut että ne olisivat jossain kansainvälisessä ihmisoikeustuomioistuimessa. Mikä tekee Suomesta poikkeuksen? Suomalaiset fakki-idiootit viranomaiset?

Joka tapauksessa voi sanoa että virkakoneistossamme on paljon parantumatonta mätää.

Halosen aika ei ole vielä suinkaan ohi.


48 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yksi idiootti "oikeassa" paikassa kyykyttää koko valtakuntaa. Huomenta Suomi, hyvin pyyhkii...

Tapsa vaan

Pauli Vahtera kirjoitti...

Puumalaisen Haloselta saama valta ylittää eduskunnan ja hallituksen valtaoikeudet. Todellinen diktaattori.

Mitähän Suomen diktaattori sanoisi, jos pidetään raja-asemat auki, mutta varustetaan ne samoilla vesitykeillä, joita puolalaiset käyttävät estäessään tulijoiden rajanylityksen. Lapin asemilla pysähtyisi 40 asteen pakkasessa innokkainkin somali ja irakilainen.

Suomessa pitää siirtyä vallankäyttöön, jossa johtavat virkamiehet vaihdetaan hallituksen vaihtuessa. Ei noista Halosen myyristä muutoin eroon päästä.

Hullua tässä on se, että rajan ylittäjä voi hyvinkin olla rikollinen, raiskaaja ja Venäjän vihreä mies desantti. Eikä hänellä ole pienintäkään oikeutta turvapaikkaan, mutta osaa sanoa asylum. Mutta Puumalainen määrää, että tänne vaan, kaikki.

Oi jospa Eila Kännön voisi saada takaisin.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Tässä tulisi yksi kommentti, mutta: Koska minulla keittää niin, että kommentti tod. näk. bannattaisiin, niin - no, voitte vain arvata...

QroquiusKad kirjoitti...

Demla-apulaisvääryysgangsteri Puumis tekee tietysti edelleen sitä, mitä teki Tawja Havofkan valtuuksillaan valtuuttamana valtuutettuna, eli pitää rajaa apposen auki.
Mutta ei kai kukaan kuvittele, että jos hallituksen tahtotila olisi kuin Puolassa ja Liettuassa, joku Puumis tuollaiseen pystyisi ihan issekseen?

Ei Petturi Urpolla ole mitään aikeita missään vaiheessa ollutkaan rajaa sulkea.
Ikävämpää on, että perussuomalaiset poliisi- ja lakiministerittäret eivät sitten näytä oikein saavan suutaan auki ollakseen eri mieltä.

Ehkä eivät olekaan?
Onko hillo todellakin myrkkyä kansallismielisille tolpasta nuoltuna?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan, Pauli Vahteralle, Terho Hämeenkorvelle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Niin kuin todettiin, yksi idiootti oikeassa paikassa kyykyttää koko valtakuntaa. Ja niin kuin Pauli sanoi, ne korkeimmat virkamiehet pitäsi pystyä vaihtamaan.

QK:lle: Persuilla on valitettavasti se tilanne että voimassaolevia lakeja on pakko noudattaa. Lakeja, jotka tekivät ne edelliset eduskunnat. Ne lait vaan pitäisi saada heti vaihdettua.

QroquiusKad kirjoitti...

I beg to differ, Sir, sanoi John "Doc" Holliday.
Ongelma ei ole laki, vaan laintulkinta.

Muistammehan varsin hyvin, mitä kaikkea kivaa laista löytyi körinähysterian aikana:
varusveijarit saatiin nopeasti tiesuluille, kansalaisia raahattiin kotoaan kuin mitäkin rikollisia suljettaviksi psykiatrisille osastoille, elinkeinoja rajoitettiin mielivaltaisesti ynnä muuta ynnä muuta.

Kyse on vain tahtotilasta.
Samat pykälät löytyvät Suomen laista edelleen.
Niitä vain halutaan nyt tulkita demlakraattisesti (aivan kuten körinähysteriankin aikana) eli kansakunnan ja valtakunnan vahingoksi sekä noudattaa sitä tulkintaa orjallisesti.

Kuten Puolasta näimme ja Virosta sekä Liettuasta parast'aikaa näemme, mikään todellisuudessa olemassaoleva kansainvälinen sopimus ei pakota Suomea nyt nähtävään lapasteluun.
Se on hallituksen oma tahto.
Valitettavasti, sanoi Sahtivaari.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo jätkähän on niitä demla taustaisia mädättäjiä ?
Näemmä se sitten on niin, että sosialismi onkin enemmän aivovaurio kuin aate... tämmöset jätkät pitäisi potkia viroistansa.
Tuo perseilypaikan hakemisen edellyksethän ovat: taikasana asylum pitää sanoa viranomaiselle suomen maaperällä 🤔🤔🤔 ei mitään muuta...
Tämähän on kierrettävissä perustamalla "Raja Turva Oy" ja siirtämällä sinne rajavartiostosta ja poliisista + palkkaamalla vartiointiliikkeistä porukkaa. Tehtävänimike voisi olla "joukkojenhallinta konsultti" ja tehtävänä hoitaa satunnaisia joukkojenhallinta tehtäviä. Konsultit toimisivat tietysti rajaviranomaisten ohjauksessa.
Tällöin tarhapaikan hakijat eivät olisi lähelläkään lain määrittelemiä viranomaisia ja asylumin lausuminen ei ole laillisesti sitova. Eu sääntely mahdollistaa tälläiset turvallisuuspalvelu-yritykset mm. aluesuojaukseen sekä takaa niille aika laajat toimivaltuudet automaattiaseita myöten, mikäli toimeksiantaja niitä edellyttää. Suomen laki olisi helppo muuttaa näiltä osin, eikä isoja muutoksia tarvittaisi, koska jo nyt Suomessa on yrityksiä jotka hoitavat hommia joita ennen hoidettiin viranomaisvoimin.
-Lukija

Anonyymi kirjoitti...

Mutta mikä estää julistamasta valtakuntaan poikkeustilaa, jolloin pölhökustaita ei tarvitse kuunnella eikä edellisen hallituksen lakeja orjallisesti noudattaa? Jopa vasemmiston suunnasta voisi tulla tukea tälle julistukselle. Vastaus on varmaan taas Orpon päättämättömyydessä ja arkuudessa.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

On tämäkin demokratia; miten yksi virkamies voi omata niin paljon valtaa, että voi lähes koko kansakunnan olemassaoloa koskevassa asiassa kyykyttää presidenttiä, hallitusta ja eduskuntaa! Vihervasemmiston tekemät virkanimitykset tietävät suomalaisille vaikeita aikoja pitkälle tulevaisuuteen, jos meillä nyt enää mitään tulevaisuutta omassa maassa edes onkaan.

Rouva Ano

Kalle Pelttari kirjoitti...

A-Studiossa oli myös yksi näistä viisaista eli Markku Kangaspuro. Hänenkin mielestään Putinin operaatio on onnistunut, jos rajat suljetaan. Hänen mielestään oikea tapa olisi, kuten Puumalainenkin nyt sääti, että pitää päästää kaikki saapujat Suomeen, niin Putinkin nostaa hatttua, että kyllä se Suomi toimii kaikkien huuhaa-lakien mukaan. Tällaiset virkamiehet, kute Puumalainen, pitää vaihtaa, joiden MIELIPIDE määrittelee Suomen turvallisuuden. Kyllä se vanha kommunisti aina pistää kuitenkin esiin. Aikoinaan lakkautettiin kommunistinen valtiollinen poliisi. Kyllä pitäisi olla mahdollista nykyäänkin vaihtaa Halosen aikaiset virkamiehet, kun ne uhkaavat valtion turvallisuutta. A-Studiosta vielä, onneksi siellä oli älykkäitäkin ihmisiä kuten Kristi Raik, jonka tilannetaju ohittaa monta muuta Suomalaista asiantuntijaa, sekä Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen johtaja Jukka Savolainen, joka asiantuntijana pudisteli päätään Kangaspuron ajatuskululle. Uskoako vai ei.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Lukijalle, Tapsalle vaan, Rouva Anolle ja Kalle Pelttarille & kiitos kommenteistanne. Niin kuin QK sanoi, Suomen laista varmasti löytyvät tarvittavat pykälät. Enkä epäile, etteivätkö perussuomalaiset uskaltaisi panna niitä täytäntöön. Mutta me emme tiedä, että mikä kiehunta siellä hallituksen sisällä tällä hetkellä menee. Siellä kun on muitakin puolueita eivätkä persut ole pääministeripuolue. Sinänsä nuo demlakraatit ovat saaneet sanella maamme tapahtumia aivan liian pitkään ja aivan liian paljon.

Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta... suurin ongelma monessa asiassa kuten tässäkin on se, että rauhallisina aikoina hyvesignaloivat poliitikot laativat maailmaa syleileviä ja hyvää tarkoittavia lakeja sekä sopimuksia, jotka toimivat vain rauhallisina aikoina. Aikojen muuttuessa rauhattomiksi kyseiset lait ja sopimukset muuttuvat ansoiksi...
Tämäkin virkamies noudattaa vain olemassa olevia lakeja ja sopimuksia, lisäksi hän välttelee virkavirhettä eli toimii kuten edellytetään...
- Lukija

Anonyymi kirjoitti...

Ja miksi piti mennä nöyristellen kysymään pölhöltä lupaa?? Ei tälläisellä nynnyilyllä pärjää kovassa maailmassa.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Tästä puumalaisesta kirjoitti jo Eino Leino ennennen puumalaisen syntymää runon.
Runo on nimeltään rääkkö räihkä

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Lukijalle, Tapsalle vaan ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Lukija: Hyvin pitkälle totta. Virkakoneistomme on täynnä kyöstejä jotka toimivat juuri noin.

Tapsa vaan: Valitettavasti valtiosääntö vaati tekemään niin. En väitä, että siinä olisi järkeä.

Ano: Ei yhtään huono vertaus.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä mahtaa olla se "kansainvälinen sopimus" joka pyyhkii Suomen ulkomaalaislailla lattiaa. Jos on oikeus tulla ja pyytää turvapaikkaa niin tulkoot mutta, Puumalaiselle kysymys. Suomen viranomainen toteaa tulijan elintasosurffaajaksi joka ei tarvitse suojelua. Hänen henkeään uhkaa vain pohjolan pakkanen jonne hän on tullut vapaaehtoisesti. Hänelle annetaan lappu jossa sanotaan, ei oikeuta oleskeluun Suomessa. Lain mukaan hänen on lähdettävä Suomesta yhtä vapaaehtoisesti kuin tulikin. Ei vaan lähde. Minkä neuvon Puumalainen antaa viranomaisille lain noudattamiseksi?

Anonyymi kirjoitti...

Viides kolonna muotoutuu:
apulaisoikeus­kansleri Mikko Puumalainen
johtaja Markku Kangaspuro
professori Martin Scheinin
johtaja Frank Johansson

alianor d'aquitaine kirjoitti...

Onko mahdollista, että Venäjä maksaa joillekin suomalaisille virkamiehille palkkaa Venäjän auttamisesta? Kysyn vaan kun olen yksinkertainen ihminen, enkä ymmärrä vaikeita asioita.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ongelmana ole turvapaikan haku sinänsä, vaan että ne perusteettomat ja kielteisen päätöksen saaneet hakijat jäävät paperittomina maahan loisimaan. Jostain kumman syystä niitä ei kyetä palauttamaan, vaikka perusteet olisivat selvät. Ja eikun valitus vetämään ja uusi hakemus, kunnes on "läheiset siteet Suomeen" ja oleskelulupa taskussa.

Anonyymi kirjoitti...

Mikähän mahtaisi olla sellainen tilanne, jossa rajat voitaisiin totaalisesti sulkea turvapaikanhakijoilta. Vai lieneekö tällaistä tilannetta ollenkaan.
Tuntuu, että turvapaikkahakemuksen turvallinen jättäminen on korkein mahti ja voima ainakin täällä suomessa.

Olisiko ydinsota sellainen, jossa Venäjä ampuu ydinpommejaan Suomeen vai olisiko tässäkin tapauksessa joku soittamassa Putinille, että jätä nyt muutama tuhat suomalaista henkiin, koska tarvitsemme henkilökuntaa ottamaan vastaan turvapaikkahakemuksia ja pitäähän jonkun myös käsitellä ne.

Puola, Viro, Latvia ja liettua antavat piupaut näille ns. ihmisoikeussopimuksilla, tosin näissä maissahan elääkin jämäkkää porukkaa, jotka ajavat ensisijaisesti oman maansa turvallisuutta.
Suomessa ollaan enemmän huolissaan siitä minkälaisen kuvan annamme ulkomaille.

-Luca

Anonyymi kirjoitti...

Eilisten uutiskuvien perusteella ei jätkiltä sentään ollut tupakat ja älykännykät kadonneet.

Anonyymi kirjoitti...

Puumalainen on toiminut aikaisemmin vähemmistövaltuutettuna, johon virkaan silloinen presidentti Halonen hänet Tuija Braxin (vihreät?) esityksestä nimitti. Jäljet johtavat taas kerran sylttytehtaalle ja kaikelle kansalle paljastuu nyt rivosti, mikä apulaisoikeuskansleri on miehiään kun ei tunnu edes ymmärtävän, että rajaselkkauksessa ei edes ole kysymys turvapaikanhakijoista. Samaa virttä veisaa muuan Honkasalo, joka oli pöyristynyt siitä, että laittomasti maahan rajanylityspaikkojen ulkopuolelta tulleita nimitetään maahantunkeutujiksi. Eikö historia ole opettanut mitään?

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Rajavartiolain 3:s luku pykälä 16, lainailua.

"Valtioneuvosto voi päättää rajanylityspaikan sulkemisesta tai rajanylitysliikenteen rajoittamisesta määräajaksi tai toistaiseksi, jos sulkeminen tai rajoittaminen on välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi. Sisäministeriö päättää kiireellisissä tilanteissa tarvittavista välittömistä toimenpiteistä, kunnes valtioneuvosto ratkaisee asian. Sisäministeriön on esiteltävä tekemänsä päätös viipymättä valtioneuvoston yleisistunnolle.

Valtioneuvosto voi päättää kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisestä Suomen valtakunnanrajalla yhteen tai useampaan rajanylityspaikkaan, jos se on välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi, ja jos kyse on:

1) lyhyessä ajassa tapahtuvasta poikkeuksellisen suuresta maahantulijoiden määrästä; tai

2) tiedosta tai perustellusta epäilystä, että maahantulo on vieraan valtion tai muun toimijan vaikutuksesta tapahtuvaa."

Alemmassa kappalessahan tuo lukee ihan selkeällä suomen kielellä; "keskittämisestä Suomen valtakunnanrajalla".

Helsinki-Vantaa on ihan hyvä paikka ja apulaisoikeuskanslerin höpinät tosiasiallisesta hakemuksen jättömahdollisuudesta silkkaa jaskaa. Tämä ääliö vain HALUAA tulkita lakia niin, että valtakunnanraja = Venäjän vastainen raja.

Apulaisoikeuskansleri ei päätä tästä asiasta eikä sen puoleen mistään muustakaan asiasta. Hänellä on omat laissa määritellyt tehtävänsä. Valtioneuvosto sitten päättää, miten toimitaan.

Veikkaan että hallituksen sisällä ja erilaisissa lobbausporukoissa on nyt vitkaa. Sieltä olisi nyt halpatyövoimaa tulossa, pelihetkikoordinaattoreille asiakkaita ja hyviksille ihan vaan sädekehiä ja matskua itkutarinoihin medialle.

Turvapaikkahakemusten vastaanotto siis voidaan keskittää johonkin kohtaa valtakunnanrajaa eikä sen kohdan tarvitse olla Venäjän vastainen raja. Nyt vain jännitetään paljonko näitä 'uhreja' nyt sitten tulee. Varmaan aika paljon.

maallikko

Anonyymi kirjoitti...

Vihervassurifemakkokommunistit lakeijoineen pyrkivät kehitysmaalaistamaan & venäläistämään suomen. Siltä välillä näyttää. Näin kärjistäen.

Anonyymi kirjoitti...

Virka"idiootin" kotisivut on tässä: https://rauhanpuolustajat.org/

Ei kannata unohtaa, että tuija brax ehdotti ja tarja halonen nimitti, puhdasverinen neuvostomies.

-D-

Anonyymi kirjoitti...

Muistuu mieleen kansanedustaja Susi Pulliainen. Hän totesi, että huonoja lakeja ei tarvitse noudattaa. Vois tuo aatos pelata nytkin

Joppos123 kirjoitti...

Suomi jatkaa valitsemallaan linjalla. Olemme maailman hölmöin kansa. Yksi kommunistipaska voi asettaa maan sisäisen turvallisuuden vaakalaudalle yli demokraattisesti valitun hallituksen.
Muualla toimitaan toisin.
Tämä tulee päättymään katastrofiin.
Ryssä tulee pukkaamaan satojatuhansia paskavarpaita Suomeen ja siinä sivussa muutaman tuhat desanttia.
Puumalainen nauraa vatsa kippuralla ja Orpo hallituksineen istuu käsiensä päällä.
Ei Suomessa enää asiat äänestämällä muutu. Olemme vätyskansa.
Taidan muuttaa Viroon. Vituttaa katella tätä perseilyä.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö jumankauta ihmisiltä vaadita mitään vastuuta tekemisistään, jos ihonväri muu kuin valkoinen? Jos lähtee seikkailumatkalle itärajallemme pakkassäässä niin luulisi osaavan pukeutua sään mukaan tai tajuan, että ei laittomasti ole tervetullut. Miksi tätä ei paukuteta ympäri ählämijoukkoja? Luulisi ymmärtävän suomalaisenkin korruptoituneen virkamiehen vaativan vastuuta tulijoilta. Mutta ei, nämä saatanat varmaan tulijoitten pyllynkin pyyhkisivät. Näin jo kuvan, jossa rajavartija taluttaa tulijan polkupyörää, voi vittu. Venäjältä kuultua, Putin tyhjensi vankiloista muutamankin häiskän tahallisesti ja lähetti Suomea kohti. Mutta se prkl Puumalainen, joku diktaattori vai? Ainakin luulee itse niin. No eduskunta näemmä kumartaa.

Joppos123 kirjoitti...

Maahan läpsyttelevillä paskavarpailla on ainakin varusteet kohdallaan. Valtaosalla päällä "Canadian Goose" rotsit ja ei sieltä halvimmasta päästä mallit. Hinnat lähtee noin 1700 eurosta. Todellisia "hädänalaisia".
Suomalaisia tolloja voi aina jyystää kuivana kakkoseen ja me vaan inistään.
Mulla alkaa mennä lopullisesti luotto tähän maahan ja en ole ainoa.

-TR- kirjoitti...

Se vaan taitaa olla niin että sanonta hätä ei lue lakia ei pidä paikkaansa. Lakia on noudatettava vaikka olisi mikä hätä.

Sitten kun lait ovat mitä ovat niin huonosti käy.

Anonyymi kirjoitti...

Olen laittanut talteen Kari Suomalaisen piirtämän legendaarisen kuvan joulukuulta 1990. Siinä Punaisen Ristin täti-ihminen estää rahvasta etenemästä ja kantaa kylttiä "Vieraat ensin." Pieni virkamies (en muista nimeä) vieressä puolestaan kantaa kylttiä "RKP:n vaalitunnus: Pakkoruotsi kouluihin, pakkosomalit hotelleihin". Kaksi poliisimiestä pokkuroi somalilauman edessä, joka toteaa: "Poliisit ovat täällä ystävällisiä - OLEMME PERILLÄ HÖLMÖLÄSSÄ." Puomin takana touhuaa niljakkaan näköinen ihmiskauppias, joka mainostaa avoimesti väärennettyjä passeja + matkaa hintaan 2000 dollaria. Onko mikään muuttunut 33:ssa vuodessa? Voisikohan joku media julkaista tämän muistin virkistämiseksi?

Onko noloa, että on pyydetty apua EU:lta? Eihän siitä todistetusti ole mihinkään ja kenties keksii jotakin vielä älyttömämpää kuin Puumalainen. Onhan EU taas jo puuttumassa suomalaiseen juomaveteenkin, josta - kuinkas muuten - koituisi meille miljardikustannukset. Taidan lopettaa Itsenäisyyspäivän viettämisen; suo siellä ja vetelä täällä...

Rouva Ano



Anonyymi kirjoitti...

Unohdin sepustuksesta aika oleellisen, siis sen että Punaisen Ristin täti-ihmisen takana oleva porukka kantoi kylttiä: "Asunnottomat, potilasjonoon menehtyvät - köyhyysloukkulaiset ym." ja siihen tuli se täystyrmäys eli "Vieraat ensin:"

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa rajoilta läpi läpsyttelevässä joukossa on tulevia suomalaisten ryöstäjiä, pahoinpitelijöitä, raiskaajia ja tappajia, jos kaikki Suomeen jäävät, vapaaehtoisesti eivät taatusti lähde. Kansallisuudet ovat juuri niitä samoja näissä toimissa kunnostautuneita, ja jo aikaisempien rikostilastojen perusteella osoitettuja. Kun nämä karmeat skenaariot toteutuvat, suomalaisten ihmisoikeuksien perään ei itketä. Oheisvahinkoja ja pikkuvikoja monikultturismin ihanalla tiellä.

Joku rajavalvonnan rajaturvallisuusasiantuntija Lahtinen ilmoitti ykskantaan että Venäjän erikoisjoukoillakin sekä sotilailla on oikeus hakea turvapaikkaa Suomesta! Onko näillä ihmisillä minkäänlaista itsesuojeluvaistoa? Tai edes tajua siitä, mitä heidän työnsä oikeasti tarkoittaa? Hirttäydytään aikansa eläneisiin sopimuksiin ja noudatetaan niitä pilkuntarkasti aina suomalaisten vahingoksi.

Mitähän mahtaisi 1970- tai 1980-luvulta tähän päivään tempaistu menneisyyden ihminen ajatella nykymenosta?

Ikätoveritar

Anonyymi kirjoitti...

Passahti päähän, että kuinka monta"Puumalaista" jurnuttaa virkamieskoneistossa kaikkea Suomen asioiden järkeistystä jarruttamassa? Turvattu " ikivirka"! Sopiva puoluejäsenkirja takaa jatkuvuuden, vaikka yksityispuolelta olisi saanut moisilla holmöilyillä potkut jo vuosia sitten! T.Rane

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys lukuisille kommentoijille & kiitos kommenteistanne. Totean lyhyesti että on varsin järkyttävää että yksi jätkä pystyy pitämään koko maata panttivankinaan. Ja joo, minä en ole viettänyt itsenäisyyspäivää aikoihin. Vietän sitten, jos se saadaan joskus takaisin.

Anonyymi kirjoitti...

Ennakkotietoa jo löytyy, että kuinka se vihreä valo tuli. Raja-Jooseppi jää auki, että voi sitä turvapaikkaa hakea. Jos pitää paikkansa niin voi sanoa, että Puumalainen voitti ja Suomi hävisi.

Tänään tuli kuulemma n. 70 läpsyttelijää. Tasaisella vauhdilla noin 500/viikko, 2 tuhatta kuukaudessa ja sitä rataa.

Jos tässä nyt jotain hyvää on, se on se, että tätä ei tarvitse itse maksaa. Lapset ja heidän lapsensa kustantavat tämän shown.

maallikko

Bogreol kirjoitti...

Monien länsimaiden ongelma on tilanne, että maahan on saapunut turvapaikanhakijoina ihmisiä, jotka tehtailevat rikoksia ja/tai eivät saa oleskelulupaa, eikä heistä pääse millään irti, eivät lähde vapaaehtoisesti, ei vastaanoteta lähtömaahansa, tulevat takaisin, jos rahalla saadaan ensin houkuteltua pois, kotimaassa saattaa odottaa kuolemanrangaistus, joten jätetään murhaaja nauttimaan oikeusvaltion täysihoidosta. Oikeusistuimet käsittelevät heidän asioitaan vuosikaudet, puolustus toimii, humanitääriset järjestöt painostavat heidän puolestaan, heille jaetaan vapauttavia päätöksiä ja korvauksia veronmaksajien pussista.

Länsimaat ylpeilevät liberaaleilla arvoillaan, suvaitsevaisuudellaan, siksipä kaduillamme kulkee muiden maiden rikollisia, joita ei voi lähettää omiin maihinsa. Katsoin Australian tilanteesta videon, rohinga-pakolaismies raiskasi kymmenvuotiaan pojan, sai viisi vuotta vankeutta, mistä sai korkeimmalta oikeudelta lievemmän tuomion. Valtio yritti neuvotella muiden maiden kanssa ottamaan hänet, ei kelvannut, ja mies jäi pikkupoikien saalistajaksi Australiaan.

Toinen video kertoi Bangladeshin ensimmäisen presidentin tappajasta, hän elelee suojeluksessa Kanadassa, on elänyt jo 30 vuotta. EU jaksaa jauhaa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden arvoistaan, mutta jättää kansalaisensa vieraitten valtojen laittomasti maahan tulleiden rikollisten tekojen kohteeksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys maallikolle ja Bogreolille & kiitos kommenteistanne.

maallikko: Joo, se viimeinenkin asema pitäisi sulkea. Mutta sehän olisi vasta alku. Tärkeintä olisi sulkea elatusautomaatti. Silloin loppuisivat tulijatkin.

Bogreol: Olet täysin oikeassa. Länsimaat ovat ylimitoitetulla humanismillaan rakentaneet itselleen miinan joka saattaa tuhota ne maat.

Anonyymi kirjoitti...

Blogger Qroquius Kad sanoi...Tai peräti olisiko, jos vain niin haluttaisiin?
Villi arvaus QK: Olisi, mutta syystä jota ei kerrota sitä ei haluta.
Huru-ukko
PS. Nyt lienee puumalainen tullut synnintuntoon ja itäraja saataaneen lähes kiinni luki lehdykässä. Sitä vain ihmettelen, että miksi se raja-asema josta tarhapaikkaa haetaan pitää olla nimenomaan tuolla ryssän rajalla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Huru-ukolle ja Tapsalle vaan & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Vai olisiko kyse uskalluksesta? Ja joo, se Geneven sopimushan on täysin vanhentunut. Ei silloin edes kuviteltu mitään elintasosiirtolaisuutta. Olen tässä – kaiken uhallakin – venäläisillä linjoilla eli kak bumaga vot bumaga, kak praktika vot praktika tai jotain sinne päin.

Huru-ukko: Edelleenkin mietin että uskalletaanko.

Tapsa vaan: Kiitos linkistä.

Anonyymi kirjoitti...

Huvittaa nuo "valtuutetut". Paljonko niitä pitää olla. Vähemmistö- enemmistö- yhdenvertaisuus- kahdenvertaisuus- tasa-arvo- eriarvo- tietosuoja- jnejne... Ja mitä enemmän noita on sitä enemmän ovat asiat viturallaan. Poliitikkojen kavereille synnytettyjä suojatyöpaikkoja joista voi hyvin palvelleena ponnahtaa palkkiovirkaan jossa ei pätevyyttä katsota. Riittää kun on sopiva.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

"– He myös pitivät kiinni siitä linjasta, että heidän näkökulmastaan henkilöt poistuvat laillisessa järjestyksessä Venäjältä. Se tarkoittaa sitä, että heillä on laillinen oleskelulupa Venäjälle ja maasta poistumisen salliva asiakirja, kun he lähtevät."

Venäläisen rajavaltuutetunkin mukaan tällä porukalla on täydet lailliset paperit heidän oleskellessaan ja poistuessaan Venäjältä.

Pari kysymystä Suomen päättäjille ja poliittisille hörhöille:

1. Koska heillä on oikeus oleskella laillisesti turvallisessa maassa, miksi me ylipäätään kuuntelemme heidän turvapaikka puheitaan? heillähän on jo laillinen turvapaikka eivätkä he ole missään vaarassa.

2. Koska näillä tulijoilla on venäläisten mukaan paperit kunnossa vielä Venäjän puolella, eiväthän he muuten tuon lausunnon mukaan pääsisi poistumaan Venäjältä, niin miksi me käsittelemme yhtään millään lailla heidän pyyntöjään päästä EU:n puolelle, koska tänne tullessaan heillä ei enää ole kuulemma niitä papereita jotka heillä oli vielä muutama kymmenen metriä aiemmin?

Olemme vieläkin tyhmempiä näissä asioissa kuin pystyin edes kuvittelemaan mahdolliseksi. Olen aina pitänyt suomalaisia tavan kansalaisiakin naurettavina sääntöjen noudattajina jokapäiväisessä elämässäänkin, mutta en vielä edes tähän varsin kypsään ikään päästessänikään ole voinut kuvitella tällaista. Olemmeko niin hemmetin pelokkaita ja epävarmoja ihmisiä, että etsimme turvaa kaikessa aivan tolkuttomasta sääntöjen pykäämisestä ja niiden aivan älyttömyyteen saakka asti menevästä noudattamisesta, vai mikä tässä oikein mättää? Olemmeko hiiriä vai ihmisiä? Ei tämä elämä nyt niin helvetin pelottava asia ole, että sitä pitäisi yrittää hallita keksimällä säännöt ihan jokaiselle asialle istumisesta kusemiseen, ja noudattaa niitä vaikka henki menisi.

https://www.is.fi/uutiset/art-2000010010205.html

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Thorvald Eskilinpojalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Ne ovat juuri niitä.

Thorvald Eskilinpoika: Olet täysin oikeassa ja noita kysymyksiä mietin itsekin. Hyvin taajaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Thorvald. Ja hähhää, joo. Näitä kulttuurienvälisiä jännitteitähän ei Suomessa tähän mennessä ole ollutkaan…

Anonyymi kirjoitti...

Moro Ykä
Eipä tässä muuta kuin, että:
Voiko vitutukseen kuolla!

Voi Aikoja Voi Tapoja

QroquiusKad kirjoitti...

Tämä DCA-sopimus nyt pelottaa viherkommunisteja niin vallan kauhiasti, kun varmaan koskaan ei Suomessa ole mitään tuollaista kokeiltu.
Paitsi että saksalaisilla oli Jatkosodan aikana samanlainen kontrahti Suomen tasavallan kanssa.

Saksalaisilla oli Suomessa eksterritoriaalioikeudet, jotka vertautuvat tietyllä tavalla diplomaattiseen koskemattomuuteen:

jos saksalainen aliupseeri tai miehistöarvoinen syyllistyi rikokseen suomalaisia kohtaan, suomalaisilla sotilas- ja siviiliviranomaisilla oli valtuudet vain ottaa tämä kiinni luovutettavaksi saksalaisille asian käsittelyä varten.
Upseereja ei voinut ottaa edes kiinni, ainoastaan tehdä ilmoitus.
Ja sama tietysti toisin päin suomalaisten rikoksissa saksalaisia kohtaan.

Eli kokemusta on, eikä tietääkseni mitään erityisen sovittamatonta tapahtunut.
Ja mitä tulee niihin kuuluisiin diplomaattisiin koskemattomuusoikeuksiin, eivät ne tarkoita että diplomaatti voi perseillä miten lystää ilman mitään seuraamuksia:

diplomaatin lähettäjämaa hakee ensin vastaanottajamaalta tälle akkreditointia virkaansa.
On kohdemaan harkinnassa myöntää se ja myös peruuttaa mikäli tarvetta esiintyy;
tällöin diplomaatille annetaan kuukausi aikaa poistua maasta.
Sen jälkeen hänen diplomaattinen koskemattomuutensa on poissa, ja asianomainen on aivan kuin kuka tahansa laiton ulkomaalainen.

Suomessa tosin huonommassa asemassa kuin maahan laittomasti tunkeutunut ählämi;
jälkimmäisiä ei saa maasta pois millään.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, tuskin se nyt on "kultturien välinen" selkkaus kun SAK ja JHL ovat napit vastakkain. Kun SAK:n Eloranta pyyhkii puota työnatajien neuvottelukutsussa nimetyistä liitoista joita pöytään halutaan/kaivataan. Tai mistä minä tiedän, että onko kyse vain erään elonrannan omasta halusta/kiimasta kusettaa naisia? Ja naisvaltaisia aloja?
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Voi Ajoille Voi Tavoille, Qroquius Kadille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Voi aikoja Voi Tapoja: No, verenpainetta se ainakin nostaa.

Qroquius Kad: Kiitos lisäyksestä.

Huru-ukko: Saa nähdä, mitä tuosta tulee.