maanantai 13. marraskuuta 2023

WOKELLUSMYYMÄLÄ OSA II

Radanvarsikaupunki, vuonna 45 jjp eli jälkeen järjen palautumisen

Pari vuotta oli vierähtänyt. Radanvarsikaupungin keskustassa sijaitseva antikvariaatti näytti edelleenkin yhtä rähjäiseltä kuin ennenkin, mutta itse asiassa se menestyi mainiosti. Antikvariaatin omistaja Juuso Koskelo tuumi että rumat ne vaatteilla koreilee ja oli pitänyt paikan ulkonäön entisenlaisena. Koska elettiin järjen palautumisen aikoja ihmiset olivat löytäneet pysyvästi kirjat ja hyvin moni oli heittänyt älykännykkänsä lepikkoon.

Lehtien ja kirjojen lisäksi antikvariaatin toinen menestystuote oli edelleenkin wokelluksen historia ja nuo käsittämättömät, aikanaan suvaitsevaisten toimesta – kasvojen edes osittaisen säilyttämisen vuoksi – hävittämät aivopierut olivat keräilijöiden keskuudessa edelleenkin hyvin kysyttyjä ja arvokkaita. Juuso oli saanut kovan etsimistyön jälkeen jälleen talteen taas hieman pölyä historian lehdiltä ja oli laittanut asiasta ilmoituksen nettiin. Niinpä tasan klo 9 kun antikvariaatti aukesi oli ovella jo odottamassa vanha tuttu asiakas eli Korsubaari-ketjun omistaja Eino Räinestö. Miehet löivät kouraa:

- Mites Korsubaarilla pyyhkii?

- Muutama uusi baari on taas avattu ja kauppa käy. Perinteisen hyvää formaattia on turha muuttaa. Tosin meillä on baareissa nykyisin uutuutena erään työntekijän kehittämä peli ”Lyö konsulttia” joka on saanut aika huikeaa menestystä. Nyt neuvotellaan, että yksi pelifirma ostaisi siihen oikeudet. Mutta minä olen nyt kyllä vähän malttamaton. Sinä olet siis ihan totta löytänyt alkuperäistä LGBTQTiiTyy-wokellusta ja vähän feministisiä pläjäyksiä lisäksi?

- Olenpa hyvinkin.  Kun liukkaasti liikkuu ja yhteyksiä pitää niin aina jotakin löytyy. Kas tässä olis ensimmäinen. Aito ja alkuperäinen. Silloisen femakkopuolueen puheenjohtaja:

- Ai juma örde! Tää on klassikko.

- Jep. Ajalta jolloin koko biologia samoin kuin ydinperhe yritettiin ihan tosissaan hässiä vituralleen.

- Minä muistan tuon. Se oli sitä aikaa Ylellä. Eukko puhuu pehmosia ja toimittelija senkun nyökyttelee eikä kysy että oliskos sulla jotain näyttöä väitteellesi. Minä haluan tään. Paljonko tää maksaa?

- Odotas. Katellaan ensin nämä kaikki ja jos ostat useamman niin lasketaan könttähinta. Hyvälle asiakkaalle. Muistatkos sitten sen, kun jätkät ilmoittautuivat naisiksi ja menivät pokkaamaan kaikki pokaalit naisten urheilussa?

- Joo, ja Suomessakin nää kirjanoppineet menivät siihen hössötykseen mukaan. Sanoivat että jos siltä tuntuu, niin kyllä se saa luvan riittää.

- Ja tää seuraava wokellus liittyykin juuri siihen:

- Häh hää… nykytietämyksen vastaisesti… minä muistan kyllä kun sitä oikeaa tietoa silloin kovasti rukattiin, etten sanoisi suorastaan runkattiin ”nykytietämykseksi”… olisko tietämys sitten tiedon vastakohta…

- Joo, ja asiaanhan kuului että nuo kirjanoppineet olivat lähes kaikki mukana noissa muodeissa. Mitä hullumpi, niin sen parempi. Tietysti siellä yliopistolla jossa oltiin täysin reaalimaailmalta suojassa asiat alkoivat näyttää helposti ihan omanlaisiltaan. Ja yksi hulluimmista muuodeistahan oli tämä ydinperheen tuhoamisen ylistys jota esmes silloinen Helsingin Pravda propagoi oikein turpa kuolassa. Kas tässä. Historian hämärästä. Perhe, jossa on kaksi isää ja äiti joka kuvittelee olevansa isä:

- Hjuu… tääkin on kyllä klassikko… vaikka puistattaakin… kun muistaa että tuota vaahdottiin silloin ihan tosissaan… opetettiin kouluissakin… mies on synnyttänyt kaksi lasta… mies…

- Jep. Ja tuo oli silloin niin pop kuin vain olla voi. Pistää miettimään, miten niiden mukuloiden kävi. Toivottavasti selvisivät täysjärkisinä. Ja kun oli puhe niistä kirjanoppineista niin pelastin pölyn alta yhden kirjanoppineen joka mainosti yhtä aikaa sekä wokellusta että monikultturismia. Yliopistossa, veronmaksajien elättämänä:

- Hjep… siinä toinen yliopiston kammiossa levottomia ajatuksia omaksunut… ydinperhe halstariin ja suomalaisille naisille geelitukkia miehiksi…

- Onneksi nuo tiedekunnat lopetettiin. Eihän niistä kirjanoppineista ollut kyllä sen jälkeen kuin maksimissaan baariapulaisiksi mutta vähemmän haittaa ne siinä hommassa tekevät ja verorahoja saattoi sitten käyttää johonkin tarpeelliseen. Mutta mulla olis näiden lisäksi sitten hieman feminismiä niiltä ajoilta jolloin se jyräsi. Kun sen annettiin jyrätä. Niin kuin tiedät, ne silloiset sukupuolentutkimuksen laitoksethan olivat täynnä ämmiä. Jotka tunnetusti eivät tule keskenään toimeen. No, kuinkas ne yrittivät parannella tulehtuneita välejä?

- Hei, anskumä arvaan, onks sulla se…

- Jep. On:

- Ja sitten lisää. Eikun paranee. Silloinhan ihmisoikeudet olivat määriteltyjä ihmisoikeuksia. Ne ei suinkaan koskeneet tietynlaisia miehiä. Niin kuin esmes meitä. Kattos, mitä minä löysin:

- Hähhää, kas siinähän on tuo ansiottoman arvonnousun arkkityyppi. Minä ostan tämän ilman muuta. Minulla on jo niitä vitunvirkkaajien tuotoksia mutta tämä multa vielä puuttuu.

- Ja kun kerran puhe tuli vitunvirkkaajista niin mulla on vielä yksi. Jackpot:

- Joo, tää on The Ultimate klassikko. Hienoa että pelastit pölyn alta. Eihän tässä idea sinänsä ole se, että joku huuhaa työntelee esineitä tavaraansa vaan se, että silloinen valtamedia teki tällaisista ihan oikeasti uutisia. Uutisia, hitto vie.

- Niin… se oli sitä aikaa kun valtamedia oli suunnattu pääosin kaupunkilaisille sinkkunaisille jotka olivat aivan uskomattoman kiinnostuneita jalkovälistään. Mutta juu, tässä nämä tällä kertaa olis.

- Mitä nää kustantaisi? Minä haluan ne kaikki.

- Kokonaishinta olis 15.000 riikintaaleria mutta jos ostat kerralla kaikki niin sovitaan että se olis 12.000. Ja nää tulee siis tietysti kaikki kehystettynä.

- Sovitaan pois. Ei muuta kuin riihikuivaa pöytään. Sulla ei ollut siis muuta?

- Onhan minulla. Mutta tää menee huutokauppaan. Tää kun on niitä historian itselleen valehtelemisen huipputapauksia. Lähtöhinta on 8.000 riikintaaleria:

- Siis tämä! Kun ottaa huomioon mitä historia opetti niin ei ihme että tää yritettiin hävittää. Mutta löysitpäs, piru vie. Minä tulen mukaan sitten huutamaan. Netissähän se huutokauppa käydään.

- Niin käydään. Ja kun tuli puhe siitä, mitä on yritetty hävittää niin minulla on sinulle ylimääräinen lahja. Ilmaiseksi. Hyvälle asiakkaalle.

- Hitto vie. Minkälainen.

- No tämmönen:

- Juman gegganen! Tuo hahmo jolla pelotellaan nykyisin tuhmia lapsia! Jos et oo kiltisti niin Tytti Tuppurainen tulee ja tekohymyilee sut demareitten helvettiin! Kiitos. Täytyy nostaa sulle hattua että jaksat tehdä tätä historiallista työtä.

- Kiitos. Ja selitys siihen että jaksan löytyy tuosta seinällä olevasta kyltistä.

Eino Räinestö katsoi kylttiä, nyökkäsi ja latoi riikintaalerit pöytään. Molemmat miehet tuumasivat kaupat tehtyään ja kouraa lyötyään että niin nykyisiä kuin tulevia sukupolvia tuli varoittaa mennetten sukupolvien virheistä jotka aikanaan muuttuivat dogmeiksi. Sitä ei saisi unohtaa.

Ei koskaan enää.

Jatkoa osasta yksi. Muutin antikvariaatin nimen woketusmyymälästä wokellusmyymäläksi koska se sopii mielestäni paremmin.


22 kommenttia:

Mito Islam kirjoitti...

Miesihanne voi vaikuttaa käytökseen
Tutkija Veera Ehrlén arvioi, että suomalaisessa urheilukulttuurissa ihaillaan edelleen heteroseksuaalisia, kilpailunhalusia ja kovia miehiä.
Siitä vaan wokellus divariin talteen.
https://yle.fi/a/74-20059123

Kyllä on urheilukulttuurikin toksista,kun fanittavat kavereita jotka tahtovat voittaa.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Nuo julisteet kuuluisivat ikiomaan museoonsa, sellaiseen johon on kerätty ja tallennettu tekijöidensä ihan vakavasti otettaviksi tarkoitettuja mutta jo julkaisuaikanaan huvittaviksi muuttuneita ihmisyyden ideologisia ilmenemiä.

Sellaisen museon nimi voisi olla sitaatti Paavo Haavikolta: "Parodia kävi mahdottomaksi. He tekivät sen itse."

Muutama tuntemani antiikkikauppias on kertonut minulle saman idean: tarvittaisiin museoita, joihin olisi koottu valikoima "maailman hirveimpiä esineitä". Yhden mielestä esimerkiksi vaaleanpunainen muovinen leluvasara voisi täyttää kriteerit.

Itse oman henkiöhistoriani hirvittävimmäksi esineeksi voisin valita Greenpeacen merkin, jonka se aikanaan varasti ydinaseiden vastaiselta rauhanliikkeeltä, siis tuolta, ja otti käyttöönsä vetäen lokaan mm. Russellin ja Einsteinin elämäntyön.

Mahtavia julisteita nuo kaikki. Ei vain arkijärki, vaan arki-ihmisyyskin on näiltä vouhakkeilta totaalisesti hukassa.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa melkoisia makupaloja! Järkiintymistä ei valitettavasti taida ihan pian olla odotettavissa. Vahinko, että on niin vanha, että kasvaa luultavasti jo koiranputkea jos jonakin päivänä satu keisarin uusista vaatteista käy toteen, mutta ottakaa silloin ilo irti te nuoremmat!

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Voi kunpa joskus päästäisiin elämään jjp aikaa. Eikai tuo särmä oikea juttu ole? Eihän tuota nauramata voi katsoa. Hyvähän se on että välillä naurattaa tässä niin hullussa maailmassa. T. Oloneuvos

QroquiusKad kirjoitti...

Maailman sivu on nähty monenmoisia älynnyrjähdyksiä:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kirja-arvio-ydinisku-kuuhun-ja-muita-jarjettomia-sotilashankkeita/7964256#gs.0w9gzv

Noita olivat tekemässä miehet, ja siksi ne haudattiin koskaan kokeilematta.
Wokeltelu sen sijaan on naisten keksimää ja kehittämää, ja sitä pannaan surutta täytäntöön.
Joskus joku vielä kirjoittaa wokeltelusta samanlaisen kirjan kuin tuo esittelyssä oleva.

Mutta milloin?
Mitä kaikkea siihen mennessä sallitaan tapahtua?
Kirjoitetaanko se mandariinikiinaksi, kun eurooppalaisille kielille ei enää löydy kirjoittajaa?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Mito Islamille, Seppo Oikkoselle, Rouva Anolle, Oloneuvokselle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Mito Islam: Jep. Selkeää wokellusta.

Seppo: Kyllä tällaiselle museolle olisi tilaus. Ja nimikin on keksitty, niin kuin totesit.

Rouva Ano: Pelkään pahoin että minäkin olen siinä vaiheessa jo tups´ahossa.

Oloneuvos: Kyllä se Särmä on näin loihelausunut.

Qroquius Kad: Toivottavasti kirjoittaa ja toivottavasti eurooppalaisilla kielillä. Vaan eihän tämä hyvältä näytä.

Anonyymi kirjoitti...

Nää on kyllä Ykältä ihan legendaarisia vetoja. Odottelinkin jo jatko-osaa.

Näistä pitäisi perustaa Kiasman paikalle ihan oma inhorealistinen rappiotaiteen museo. Kaikille stadin yläkoululaisille pakollinen vierailu sinne opetussuunnitelmaan merkittäväksi. Päivityksistä ei tulisi puutetta.

Tapsa vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tapsa vaan. Tällaista rappiotaiteen museota kaivattaisiin. Sillä kaikki postauksessa esille nostetut asiat ovat järkyttävää paskaa joka otetaan nykyisessä Suomessa täysin tosissaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tuota särmän saaran kuvaa katsoessa herää ajatus: Onkohna kaikki feministit naisia ollenkaan? Syöttösialta enempi näytää, tai ainakin kaikki lihaa syövät heteromiehet kiertää kaukaa moisen ilmestyksen. Voisiko jopa sanoa ilmestskirjan p(b)edoksi??
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Huru-ukko. Eihän ulkonäkö sinänsä meinaa jos ihminen puhuu asiaa. Särmä tosin puhuu kaikkea muuta. Sanotaanko, että kyseinen nainen on aikamme tuote.

Antifilatelisti kirjoitti...

Sananvapaus voitti lopulta. Tämä koko Räsäs-keissi on ollut aivan uskomattoman ruma ja irvokas farssi, mutta jokaisessa ideologiassa naiset ovat aina kaikkein fanaattisimpia ja kiihkomielisimpiä kannattajia.

Anonyymi kirjoitti...

Räsäsen farssi sai sitten osittaisen päätöksen. Mutta tottakai jatketaan. Korkeimpaan. Milloinkahan niille paremman uskon/ideologian kivapuhujille aletaan jaella syytteitä? Ai niin. Meillä se on eri asia.

Anonyymi kirjoitti...

Jonnekin ajanlaskumme aikaan saakka ydinperhe oli se jolle kaikki perustui ja jotain hyvää saatiin aikaan. Nykymenosta en tiedä. Saara Särmää ihmettelen, onko hän ihminen laisinkaan. Miksi hän on mediassa?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Antifilatelistille, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Antifilatelisti & Ano1: Jep, jotain järkevääkin välillä. Sinänsä tuo tolkuttoman pitkä prosessi on jo itsessään toiminut rangaistuksena ja sehän oli sen valtakunnanhaukan tarkoituskin.

Ano2: Ydinperhe on elämää ja yhteiskuntaa säilyttävä tekijä. Särmä on mediassa koska hän on feministi ja media itsessään on feminismin mädättämä.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Tuo Räsäsen keissi kertoo meille miten täysin politisoitunut valtakunnansyyttäjän (Generalstaatsanwalt) koko toimsto on. Ja samahan on Rydmanin tapauksessa, jossa vain ja ainoastaan Generalstaatsanwalt ajaa syytettä, varsinainen tutkintaorganisaatio ei näe mitään rikosta edes tapahtuneen.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi 14. marraskuuta 2023 klo 14.02
"Räsäsen farssi sai sitten osittaisen päätöksen. Mutta tottakai jatketaan..."

Hyvin todennäköistä. Ja mikäs on jatkajilla jatkaessa, kun se on heidän virkatyötään ja saavat siitä palkkaa valtion varoista.

Räsäsen syytettä ajanut taho saattoi vain voittaa. Pääasia ei välttämättä ollut rangaistuksen saaminen Päiville, vaan kansalaisten luottamuksen heikentäminen oikeusjärjestelmään. Bonuksena tietysti tuli Päiville aiheutettu murhe ja haitta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Thorvald Eskilinpojalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne. Palaan asiaan tuoreessa postauksessa hetken kuluttua. Aukaistaan sille oma kommenttiketjunsa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Ja sähläsin sitten Kaarlo Markkasen kommentin hylätyksi vaikkei ollut syytä. Sehän on siis tämä:

***


Kaarlo Markkanen on lisännyt kommentin postaukseesi "WOKELLUSMYYMÄLÄ OSA II":

Tuo kuva näyttää vähän Jyväskylän Vanhan Antikvariaatin ikkunalta

PS.
Älä julkaise tätä jos ei huvita

***
Ja joo, sehän se on. Muokkasin vähän.

QroquiusKad kirjoitti...

Taas kommentti kateissa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Ja taas korjattu. Minä en kerta kaikkiaan käsitä tätä. Ettei sulla itselläsi olisi joku bugi siellä koneellasi? Minä kun en ole sorkkinut kommenttejasi.

QroquiusKad kirjoitti...

Et varmaan ole sorkkinut, koska silloin olisit tietysti poistanut omat vastauksesikin niihin, jolloin katoamista ei huomaisi.
Mutta eikö siitä jäisi jälki sinne päähän, jos koneeni lähettelisi jonkinlaisia virusroskakorikomentoja?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Minulla on kyllä virusturva eikä se ole hälyttänyt. En kerta kaikkiaan ymmärrä, mistä on kysymys.