Siirrytään taas hetkeksi pois masentavasta nykyhetkestä vanhoihin aikoihin ja käydään läpi vanhoja suomalaisia sotaelokuvia. Elokuvia arvostelee lyhyesti yhden hengen raati. Tai no, kertoo vähän mielikuviaan niistä. Osaa ei ole tullut edes nähdyksi joten lukijat voivat antaa kriitikkoapua. Koska kyseessä on vanhanaikaisen miehen vanhanaikainen blogi niin pysytään viime vuosituhannella. Mennään ensimmäisenä vuoteen 1934 ja esitellään elokuva Meidän poikamme ilmassa – me maassa:
Kyseessähän on sellainen puolustusvoimien
propagandaelokuva josta mieleen jää kaksi asiaa. Ensinnäkin hyökkäävän
vihollisen koneina esiintyivät omat Junkers K43-koneet joiden
kansallisuustunnus ei ollut se oletettu punatähti vaan joku härpäke ja
elokuvassa otateltiin hyvin vahvasti sitä, että seuraavassa sodassa käytetään
kaasuasetta aivan niin kuin ykkösrähinässäkin. Muistan siitä kohtauksen kun
vartiomies tuli korsuun kaasunaamari päällä ja toinen sotilas pumppasi
käsikäyttöistä ilmansuodatinta. Myös kaupunkien pommitusta kuvaavassa
kohtauksessa potilaat oli jaettu osiin haavoittuneet ja kaasusairaat.
Sitten mennään aikanaan varsin suosittuun elokuvaan Jääkärin
morsian. Sehän kertoo ykkösrähinän aikaisista suomalaisista Saksaan menneistä
jääkäreistä:
Elokuvastahan tehtiin peräti kaksi versiota.
Ensimmäinen 1931 ja toinen 1938. Ensimmäisessä näytteli pääosassa Tauno Palo
silloin vielä nimellä Tauno Brännäs. En ole kumpaakaan elokuvaa nähnyt joten
kommentteja otetaan mielellään vastaan.
En ole myöskään nähnyt elokuvaa Ryhmy ja Romppainen
vuodelta 1941:
Käsittääkseni kyseessä oli enempi komedia kuin
sotaelokuva. Tiedän kyllä Ryhmyn ja Romppaisen salaiset aseet eli sipuliviinan
ja Mörökölli-kissan. Sodan jälkeen Ryhmyt ja Romppaiset olivat pitkään
valvontakomission vaatimuksessa kiellettyjä tai ainakin lähes kiellettyjä.
Elokuvia tehtiin kaikkiaan kolme ja niistä Jees ja Just-elokuva hyväksyttiin videolevitykseen
vasta vuonna 1988.
Sen sijaan elokuvan Tuntematon sotilas olen
nähnyt niin minä kuin lähes kaikki suomalaiset. Elokuvaahan on kolme versiota:
2017: Aku Louhimies: Varmaan elokuvana paras. Rahaa on
ollut ja se on käytetty näyttävästi. Itseäni asiaan liittyvänä puritaanina
hieman häiritsee että kirja on hieman ohitettu ja laitettu elokuvaan sen
ulkopuolisia tapahtumia.
1985: Rauni Mollberg: Ehdottomasti huonoin versio.
Elokuvaa katsellessa tulee tunne että ohjaaja naputtaa katsojaa sormella otsaan
ja sanoo että kait sä jätkä nyt tajuat että kuinka sodanvastaista elokuvaa me
ollaan tekemässä.
1955: Edvin Laine: Ei varmaankaan se paras. Mutta
Kekkoslovakiassa kasvaneelle se oikein. Kas kun sen kanssa kasvoi ja eli. Moni
elokuvan näyttelijä oli ollut mukana ihan oikeassakin rähinässä. Ja vaikka
Louhimiehen versiossa Eero Aho teki erinomaisen suorituksen Rokkana niin
tällaiselle vanhemmalle miehelle se ainoa oikea Rokka on amatöörinäyttelijä
Reino Tolvanen:
Mainitaan vielä että Laineen versiossa alikersantti
Lehdon (Åke Lindman) kuolema oli tehty niin hyvin että seuraavat versiot eivät
päässeet lähellekään.
Ja sitten tulee kolmen suora Mikko Niskasta. Niskasen
parhailta ajoilta. Ensimmäisenä Pojat vuodelta 1962:
Elokuvassahan ei oltu rintamalla ollenkaan vaan
kerrottiin nuorten poikien elämästä jatkosodan ajan Oulussa. Elokuva oli nuoren
Vesa-Matti Loirin läpimurto ja erityisesti siinä jäi mieleen hänen
juoksemisensa junan perässä kun hänen äitinsä lähti niksmannin mukaan Saksaan.
Seuraava Niskasen elokuva oli Hopeaa rajan takaa vuodelta 1963.
Elokuvassa kolme miestä käy hakemassa välirauhan aikana Kannakselle jääneitä
hopeita.
Elokuvassa nuo miehet toimivat omiin nimiinsä mutta
tosiasiassa reissulla oli pääesikunnan hyväksyntä. Mukana oli myös Esa Anttala
(Urpo Lempiäinen) ja pietarinsaksalais-ukrainalainen Eugen Wist. Se, mikä
katsojalle elokuvasta jää erityisesti mieleen on Spede Pasasen varmaankin ainoa
vakava rooli jonka Spede veti vielä varsin hyvin:
Sitten on vuorossa yksi kaikkien aikojen parhaimmista suomalaisista sotaleffoista eli edelleenkin Mikko Niskasen ohjaama Sissit vuonna 1963:
Elokuva pohjautui Paavo Rintalan käsikirjoitukseen
joka ilmestyi myöhemmin kirjana ja erosi hieman elokuvasta. Kirjasta tuli
jonkinlainen kirjasota kun siinä – niin kuin elokuvassakin – väitettiin että
rintamasotilaat ja lotat tykkäsivät naida keskenään ja sellaistahan ei sodassa
koskaan tapahtunut…
Sitten on tietysti Väinö Linnan Täällä pohjantähden
alla-kirjoihin pohjautuvat elokuvat mutta niihin en sinänsä puutu, sillä
vaikka niissä kuvataan myös sotaa ne ovat lähinnä yleishistoriallisia elokuvia.
Minä itse pidän sekä Edvin Laineen versiosta että myöhemmästä Timo Koivusalon
versiosta.
Siirrytään sitten vuoteen 1969 ja elokuvan sijasta
yhdeksänosaiseen tv-sarjaan Yhdeksän miehen saappaat:
Pentti Haanpään romaaniin pohjautuva tv-sarja kertoo
varsin mainiosti yhdeksän miehen kohtaloista jatkosodan aikana. Ja se yksi
saapasparihan seuraa heitä kaikkia. Jos lukijalla käy aika pitkäksi niin
kyseinen sarja on nähtävissä Yle Areenassa.
Siirrytään takaisin elokuvaan ja vuoteen 1970. Kyseessä
on elokuva Päämaja:
Elokuvahan kertoo vihollisen suurhyökkäyksen ja Viipurin
menettämisen aiheuttamisesta sekasorrosta puolustusvoimien päämajassa. Siitä on
hyvin pitkä aika kun olen elokuvan nähnyt mutta muistaakseni sekä Joel Rinne
(Mannerheim) ja Jussi Jurkka (Airo) onnistuivat rooleissaan erittäin hyvin. Mielenkiintoinen
kuriositeetti on se, että elokuvassa esiintyy eversti Markovilla jonka prikaati
menetti Viipurin. Oikeasti kyseessä oli eversti Armas Kemppi ja Markovilla oli
rakennus Viipurissa. Kyseisessä rakennuksessa koulutettiin heti sisällissodan
jälkeen aina seuraavaan sotaan saakka suomalaisia upseereja ja aliupseereja.
Markovilla
vuonna 1941
Vuonna 1976 tuli sitten Veijo Meren kirjaan pohjautuva
tv-elokuva Manillaköysi:
Elokuvassa oltiin sodassa mutta siinä ei pahemmin
sodittu muuta kuin paria suomalaista päästään seonnutta heppua vastaan. Lisäksi
elokuvassa ammuttiin yhden kolhoosin siat kun ne olivat syömässä suomalaisten
ruumiita. Elokuvan päähenkilö Joose Keppilä yrittää kuljettaa löytämänsä köyden
lomilla kotiinsa mutta kun köysi on sidottu liian tiukalle niin siitä tulee
kaikenlaista kommellusta. Lopulta Joose pääsee puolipökertyneenä kotiinsa, vaimo
irroittaa köyden ja elokuvan loppusanat ovat jääneet mieleen:
Joose: Mihin sinä sen köyden laitoit?
Vaimo: Tungin sontatunkioon. Minnekäs se olis pitänyt
laittaa?
Joose: Sinne.
Jossain
vaiheessa 1970-luvulla tehtiin myös Veijo Meren novellista tv-elokuva Tappaja.
Siitä ei löydy netista paljoakaan tietoa mutta kyseessä oli puna-armeijan
tarkka-ampuja joka oli liian tarkka ampuja. Hän ampui suomalaista sotilasta
keskelle otsaa niin että luoti meni aivolohkojen välistä ja kyseinen sotilas
tappoi tarkka-ampujan konekiväärillä.
Vuonna 1978 esitettiin elokuva Vartioitu kylä 1944 mutta sitä en ole koskaan nähnyt. Jos joku lukija on sen nähnyt niin kuuntelen mielelläni kokemuksia.
Samoin vuonna 1978 alettiin esittää televisiossa draamadokumenttia
Sodan ja rauhan miehet:
Sarjaa voi pitää erittäin onnistuneena varsinkin esittämisajankohtaansa
nähden. Vaikka elettiin synkkiä suomettumisen vuosia niin sarjassa nostettiin
esille Molotov – Ribbentrop-sopimus ja se, mikä osapuoli talvisodan todella
aloitti. Jos ette ole nähneet, niin löytyy Yle Areenasta.
Siirrytään sitten jo Kekkoslovakian jälkeiseen aikaan
vuoteen 1989 ja silloinhan esitykseen tuli elokuva Talvisota:
Elokuvaa on kehuttu viljalti ja ihan aiheesta sillä
olihan se yksi parhaista suomalaisista sotaelokuvista. Muistuu vaan mieleeni
että tuolloin uumoiltiin että elokuvasta tulee myös kansainvälinen hitti. Ja
eihän siitä tullut. Itse näen siihen kaksi syytä:
1. Elokuva ei kertonut ulkomaalaiselle katsojalle
pahemmin asioiden taustoja. Suomalainen katsoja kyllä tiesi mikä on talvisota,
miksi se käytiin, mikä oli Taipale ja mikä oli Vuosalmi. Ulkomaalainen
katselija ei nähnyt muuta kuin kiväärijoukkueen tappelevan nyrkit savessa.
2. Suomi nyt ei vaan ole mitenkään pop. Tuolla
suuressa maailmassa.
Otetaan sitten vielä viime vuosituhannelta eli
vuodelta 1999 elokuva Rukajärven tie:
Elokuva oli 1990-luvun katsotuin suomalainen elokuva. Ja
itselleni se oli pettymys. Ei siksi että se olisi ollut huono. Se oli erittäin
hyvä. Mutta minä katsoin sen vasta videolta. Ja kaverit, jotka olivat nähneet
sen elokuvissa totesivat porukalla että se-on-siis-niin-hyvä. Ennakko-odotukset
olivat liian suuret. Tajunta ei räjähtänyt vaikka elokuva hyvä olikin.
Tehdään vielä pieni syrjähyppy 2000-luvulle ja
mainostetaan elokuvaa Syskyjärvi 1939:
Tämähän on amatööriporukan vuonna 2012 likimain nollabudjetilla
tekemä elokuva ja siihen nähden sitä voi pitää hyvin onnistuneena. Löytyy
youtubesta:
Ja tässähän näitä oli tällä kertaa. Hyvää pääsiäistä
kaikille. Ja toivotaan, ettei uusiin suomalaisiin sotaelokuviin tule aihetta.
39 kommenttia:
Sotien välillä tiedettiin, että kaasuasetta käytetään seuraavassa sodassa. Muuan A Lahtikin tiesi ja suunnitteli siksi aseensa kaasuhyökkäyksen kestäviksi. Häh? Kommentoi nykyihminen, eikä tiedä, että kloori pikaruostuttaa kostealla ilmalla pulttilukot jumiin. Maxin käy ja kukkuu kuten myös suomi-kp ja pikakivääri m26. Väestönsuojelusta vastasi Kaasusuojelujärjestö.
Kaasusotaa ei tullut koska palopommit ja räjähdepommit sopivalla tavalla käytettynä ovat paljon tehokkaampia. Kaasupommien tehoa laskee mm. syntyvät tulipalot. Ja kaasun käyttö oli yleisesti tuomittua.
Eikä kaasu erota kuka on vihollinen ja kuka omia, tuuli tuo ja tuuli vie. Haittaa rintamalla hyökkäyksiä ja muita joukkojen liikkeitä.
Tauno Brännäs suoritti asepalveluksensa Harakan saaressa armeijan kemiallisella koelaitoksella, siellä joutui pikku onnettomuuteen. Mitä tapahtui? No, Tauno palo. Valkoinen fosfori poltti.
Se katti oli kyllä molothvi. Juoni kirjoissa ja elokuvissa oli aika hölmö – ei ryssä ihan niin tyhmä ja saamaton ollut.
Kummallinen juttu, työkaverini, vanhempi setämies asui ”Rahikaisen” naapurissa Punkalaitumella. Olen vienyt television Pylkäksen naapurille. Ollessani sairaalassa huonetoverini kertoi toisesta, että toi on muuten Koskela. Vaalea, rauhallinen, iso mies. Ikaalislainen muistaakseni.
Tappaja on kirjana tuttu, oikeastikin oli kai käynyt niin, että pään läpi ammuttu oli jänyt henkiin. Tuuria se kyllä vaatii, kovin läheltä ei pidä ampua, kuula kaatuu ja tekee räjähdysmäista jälkeä.
Parhaat tehosteet on muuten Laineen ekoluvassa, siinä ei kukkamulta pölise ja naftaliini leimua. Siinä palaa trotyli. Esimerkiksi kun ”mennääs yli, että heilahtaa”-kohtausta ennen suolle tulee tykkitulta, niin leimahtaa matala liekki ja turve lähtee vihasesti taivaalle. Trotyli räjähtää, ei musta ruuti tai naftaliini pala.
Pyssymies
Erittäin hyvä kimara
Yhdeksän miehen saappaat on vähemmän tunnettujen parhaasta päästä, ja mitä Molbergin tuntemattommaan ja Talvisotaan tulee, niin molemmat ovat käsivarakuvauksen edelläkävijöitä.Molbergiä nollataan muutenkin liikaa, kannattaa tsekata uudestaan.
Ryhmy ja Romppainen -elokuvat perustuvat Armas J. Pullan kirjoihin, joita voidaan pitää ainutlaatuisina sota-ajan propagandateoksina. Niiden pohjana on suomalaisen psyyken syvällinen ymmärtäminen, ja niiden oleellinen osa on jermumentaliteetti. Tämä on paradoksaalisesti kytkeytynyt voimakkaaseen isänmaallisuuteen, mitä ei kuitenkaan koskaan ääneen lausuta. Vain korkeat upseerit voivat puhua isänmaallisuudesta.
Ryhmy ja Romppainen seikkailevat sissiretkillä, mutta eivät koskaan tapa ryssiä, vaan turvautuvat kalauttamiseen; puukalikalla ryssältä taju kankaalle. Nämä sankarit ovat ylimpiä ystäviä, mitä ei suomalaista mentaliteettia tuntematon helposti huomaa, sillä heidän keskustelunsa on täynnä molemminpuolista nälvimistä. Se kohdistuu vahvemmin Romppaiseen, jolla on korkeampi sotilasarvo. Tämä on osa piilotettua jermumentaliteettia.
Tökeröön neuvostopropagandaan verrattuna Ryhmy ja Romppainen ovat huikean paljon korkeammalla tasolla. Neuvostopropagandakin toimi yhteiskunnassa, missä tiedon kulku oli ankarasti rajoitettua, ja muuallakin yksinkertaiset ihmiset (kuten mm. John Steinbeck) ottivat sen todesta. Ryhmy ja Romppainen -kirjat perustuivat niin syvällisesti Suomen kansan ominaislaatuun, että niitä tuskin kyettiin ymmärtämään Suomen ulkopuolella. Minulla on mielikuva (en mene tästä takuuseen), että joskus (ehkä 50-luvulla) Ryhmy ja Romppainen -elokuvia ei suostuttu esittämään Saksassa, koska niitä pidettiin sotilashengen vastaisina.
Hyvä kattaus asiallisia leffoja. DVD:lta löytyy Talvisota. Nyt kun kotiin saapui uusi perheenjäsen eli 65 tuumainen LG:n nanocell ja kotiteatteri on johdotettu uusiksi niin taidanpa katsella ko leffan nyt pääsiäisen pyhinä.
Olin aikoinaan poikalyseon oppilaana Talvisodan ennekkonäytöksessä.
On ihmeellistä, ettei Mannerheimista, ole saatu tehtyä LAADUKASTA elokuvaa. Siinähän yle jo alitti riman. Musta Mannerheim. Joka oli suoranaista
vittuilua veteraaneille jne. Minusta pitäisi tehdä LAADUKAS elokuva, koskien koko armeijan johtoa sekä kenraaleita, joilla oli ratkaiseva vaikutus siihen, että ryssän, joka nytkin syyllistyy karmeuksiin, torjuttiin. Siinä yle on , onnistunut, lue uusin dokumentti pohjolan sodasta.
Mollbergin Tuntemattoman katsoin vähän aikaa sitten uudestaan. Ei sitä suotta mollata. Vastaavasti Mollbergin filmit, jotka perustuvat Aapelin kirjoihin ovat ihan hyviä.
Ne viimeiset Ryhmät& Romppainen-kirjat muistaakseni sijoittuvat sodanjälkeiseen aikaan. En yhtään ihmettele, että ärsyttivät uudemman poliittisen suuntauksen edustajia.
Patelle sen verran, että musta marskihan oli suoraa vittuilua. Olisivat etnisessä orgasmissaan valinneet vaikkapa jonkin vanhan inkkarin kuvaamaan marskia, niitä olisi kyllä löytynyt mutta musta oli valttia koska mustankiima.
Mitä tulee vanhoihin kenuihin ja heidän saavutuksiin niin kannattaa huomata, että aika moni vaikkapa talvisodassa oli majureita tai korkeintaan everstiluutnantteja.
Ei niitä taisteluita ratkaistu teltoissa tai maakuopissa vaan siellä "työmiespuolella".
Armeija missä on enemmän päälliköitä kuin inkkareita ei vaan pärjää, ryssä on sen taas huomannut.
Voihan sitä vodkaa juodessa uhota ihan mitä vaan mutta jos se läpimärkä kentällä tulenalla oleva jantteri ei enää luota johtoon niin peli on pelattu.
Pari kommenttia näin pääsiäisen alkukiireiden alla, Kuusamoon pitäisi lähteä. Mutta:
Pojat on hieno ja realistisen tuntuinen kuvaus ilman varsinaisia ylilyöntejä. Ennen kaikkea vanha Oulu näkyy siinä erittäin selvästi. Muutamia elokuvassa näkyviä maamerkkejä on jäljellä, mutta muutoin paikkojen ja nykytilan yhdisteleminen tuottaa päänvaivaa. Hopeaa rajan takaa on virkistävän sissiromanttinen ja sopivan vanhanaikainen käppäukon katseltavaksi. Spedelle täydet pisteet. Päämajasta jäi mieleen Airon kommentti kun pari upseeria riitelivät keskenään, ja toinen muistaakseni sanoi, että "ASENTO - KUMPIKO MEISTÄ ON VANHEMPI EVERSTI!!!" Airo siihen: "Tapelkaa pojat... saatte tupakkaa."
Tuntemattomista vain pari huomiota: Eero Aho on rautaa, mutta Reino Tolvanen on alkuperäinen. Tasapeli minun mielestäni. Talvisodan ensinäytöksen kustansi minulle valtio: se näytettiin Rajavartioston saapumiserälle kokonaisuudessaan. Hyvä oli, ja rajasissit kyllä päästelivät perkeleitä ja helevettejä suustaan kun nuorempi veli meni keskeltä poikki.
PS-lehdenjakaja
Se Laineen tuntematonhan oli aikoinaan itsenäisyypäivän ns. pakollinen katsottava. Ja useimpina itsenäisyyden juhlapäivinä se katsottiinkin.
Ryhmy ja Romppainen on tuttu parivaljakko kirjoista, elokuvia en ole nähnyt. Heihin sopii kyllä se tuntemattoman loppulause: aika veitikoita..
Nuo muut sotakuvat kyllä niminä tuttuja, vaan en ole juurikaan niihin törmännyt "siviilissä".
Huru-ukko
Tuo Reino Tolvasen amatööriys teki Rokasta uskottavan hahmon. Häneen ei ollut tarttunut teatraalisuus kuten ammattilaisiin.
Tervehdys Pyssymiehelle, Ano1:lle, Toiselle professorille, Joppos123:lle, Patelle, Ekulle, PS-lehdenjakajalle, Huru-ukolle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne ja hyvistä lisäyksistänne.
Niin minusta pitäisi nostaa esille Airo, sekä erityisesti tykistö kenraali Nenonen. Nenonen kehitti Suomen tykistön siihen , missä se nykyään on. Siis laittoi alun sille. Näistä pitäisi tehdä LAADUKAS elokuva/ dokumentti. Muistaakseni kenraali Nenosen oppeja , käytetään maailmanlaajuisesti.
Toki olen näitä katsonut. Vanha Tuntematon on ollut 6.12. vakio-ohjelmaa jo 1980 -luvun loppupuolelta lähtien. Siis siitä lukien kun sitä alettiin kansallisessa tv:sssä esittämään. Vuorosanat on toki tuttuja ja usein siteerattuja. "Mikä röyhkeys!"
Muistattehanko, että Laineen elokuvasta on YLE "YYA-hengessä" lyhentänyt ja leikannut pois muutaman pätkän, mm. kun venäläiset sotilaat laskevat suksilla jossain tuliylläkössään rinnettä alas ja ampuvat... Tätä kohtausta ei taida monet nykykatsojat enää muistaa? Taisi jokin toinenkin poistettu kohtaus olla siihen Hietasen ambulanssiampumisenkin olla.
Nykyisin kelpaa mielellään uusin Louhimiehen Tuntematon, jossa Aho näyttelee tosi hyvin. Joten helppo katsoa. Taitaapa olla yhä Areenassa katsovissa useammassa pidemmässä osassa? Tai ainakin viimeksi oli, kun Areenaa selailin.
Tuo Manillaköysi on jäänyt minulle(kin) mieleen. Oli, ja on hyvä kuvaus eräästä tapahtumasta, hienoa että otit sen mukaan. Elokuvan loppulausahdukset olen muistanut, samoin kuin J.Keppilän hengenhaukkomiset junassa sotilaspoliisi -kohtauksessa "tse tse, syö koira sokeria" tjsp.
Tuo juutuupi linkki pitänee näin Pääsisäisen aikaan katsoa...
heppa
"Tuo Reino Tolvasen amatööriys teki Rokasta uskottavan hahmon. Häneen ei ollut tarttunut teatraalisuus kuten ammattilaisiin."
Kaikki tun ajan ammattinäyttelijät _olivat_ teatterinäyttelijöitä. Elokuvanäyttelijä tarvitsee toisenlaisen kiulutuksen.
Ryhmy ja Romppainen -romaaneissa itse asiassa tehtiin ainakin yksi raato. En muista, kumpi sankareista oli asialla, mutta hän ampui heidän piiloonsa kurkistavaa igoria "ja vanjasta tuli vainaja", ilmaisi asian Armas J.
Laadullisesti parhaana "Tuntematon sotilas" -versiona pidän itsekin Louhimiehen versiota, mutta Laineen roolitus oli täydellinen:
romaania lukiessa ei Rokalle kerta kaikkiaan voi kuvitella muita kuin Reino Tolvasen kasvot.
Muutkin hahmot muuttuvat mielessä aivan itsestään Laineen näyttelijöiden näköisiksi.
Yhtä onnistunut roolitus oli "Täällä Pohjantähden alla", jossa hahmot olivat tasan oikeanlaisen näköisiä.
Sekä Louhimiehen että Koivusalon uusintaversioita vaivasi molempia sama puute roolituksessa:
liian monet hahmot olivat jotenkin samankaltaisen persoonattoman näköisiä.
Toisin oli leffassa "Sissit", joka tuli tässä jokin aika sitten tv:stä, katsoin ja totesin että Matti Oravisto oli totisesti juuri eikä melkein oikea mies Erkki Takalan rooliin, joskin luin romaanin viimeksi teinipoikana.
Luin kyllä kahdesti ja ihmettelin, miksi tästä on tullut sellainen kohu:
eihän se mikään seksikirja ollut, vaan päinvastoin täynnä uskonnollista huuhaata.
Tästä kuin varmaan myös Linnan Raili Kotilaisen kohtelusta tuli sitten tolkuttoman ylimitoitettu vastareaktio, jossa lotat olivat suurin piirtein Neitsyt Marian ja Jeanne d'Arcin yhdistelmiä:
heillä ei ollut pimpsaa, jos olikin he vain pissivät sillä, he menivät naimisiin isiensä valitsemien Hyvien Miesten miehen kanssa ja synnyttivät heille neitseellisiä lapsia, jotka putkahtivat heidän navoistaan.
Noudettaessa "Hopeaa rajan takaa" odotin hieman apeana, milloin Speden näköinen ja niin mainio Toivo Paukku kuolee kuten romaanissa.
Olin sekä hyvilläni että vähän pahoillani, kun elokuvassa hän selvisikin.
"Manillaköysi" oli koruttoman ja silti totaalisen lohduton näkemys sodasta puhtaana pahantekona, josta yritys pienimmänkin hyödyn saamiseksi johtaa vain tarpeettomiin lisäkärsimyksiin ja sen vähänkin menetykseen.
"Talvisota" oli muuten loistava, mutta muutaman taistelukohtauksen olisi kyllä voinut tehdä vähän paremmin. Vaan kaipa se olisi pitänyt nähdä laajalta valkokankaalta kuten myös "Rukajärven tie";
sekin tuntui tv-ruudussa latistetulta.
Elokuva "Pojat" loppui perin lohduttomasti, mutta silti siloitellummin kuin romaanissa:
siinä äidittömäksi jäänyt poika ampuu lopuksi itsensä saksalaisen isäpuolen jättämällä Parabellumilla.
Tervehdys Patelle, hepalle ja Catilinalle & kiitos kommenteistanne.
Pate: Tuo on totta. Ehkä se laadukas dokuimentti olisi elokuvaa parempi. Ja muistetaan myös majuri Unto Petäjää joka ensimmäisenä keksi korjausmuuntimen.
heppa: Itse asiassa en ole aikoihin tuota alkuperäistä nähnyt joten en osaa sanoa leikkauksista. Ja aho oli kyllä mainio Rokkana.
Catilina: Käsittääkseni hyvin moni tuntemattoman näyttelijä tuli Kansallisteatterista.
Tervehdys myös Qroquius Kadille ja kiitos hyvistä lisäyksistä. Meillä meni kommentit näköjään ristiin.
Ei liity ketjuun mutta huomasiko Ykä että Elon Musk teki ostotarjouksen koko Twitterin osakekannan? Tarjous on 54,20 USD per osake jonka arvioidaan muodostavan 43 miljardin USD suuruisen potin.
Louhimiehen Tuntemattomasta kirjoitti joku: "liian monet hahmot olivat jotenkin samankaltaisen persoonattoman näköisiä." Olen samaa mieltä. En kaikkia roolihahmoja tunnistanut vaikka tunnen Linnan tekstin erittäin hyvin. Tämä koski tilanteita, joissa roolihahmo ei puhunut mitään, mutta oli kuitekin jo aiemin sanonut jotain.
Veteraani-isäni ennätti nähdä Mollbergin versionkin ja olisi sitä mieltä että Laineen oli parempi. Alik. Lehdon kuolema on tehty huikeana kohtauksena
Tervehdys vieraalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.
vieras: Joo, huomasin.
Ano: Totta joo. Tietysti jotkut Louhimiehen hahmot nousivat hyvin esille. Laineen Tuntemattomassa oli tietysti se ongelma että kirjan hahmot olivat pääosin varusmiehiä mutta näyttelijät keski-ikäisiä. Silti juuri nuo hahmot ovat jääneet minunkin mieleeni.
Kaikki tuntemattomat ovat saaneet sapiskaa siitä että näyttelijät eivät kaikki olleet kotoisin samalta seudulta kuin roolihahmonsa joten heidän puhumansa murre kuulosti opetellulta, siis feikiltä.
Majurit ovat kovia jätkiä.
Nykyisten taisteluosastojen komentajat ovat majureita, eikä ihan nuorimpia.
Kokemus jyllää.
Ei ole somentuomia rasitteita ja muuta paskaa.
Tuntee ryssän ja sen metkut.
Nenonen oli nero. Keksi mm. korjauskertoimen ns. kruppin standardiammuksen laskukaavaan, siis nopeuden ja kaliberin mukaan muuttuvan kertoimen ollessaan Tallinnan heksagonilla. Tämä vähensi tarvittavien laukausten määrää taulukoita ammuttaessa.
Tykistön aika oli käsite, Nenosen kello on Hämeenlinnassa, Museo Militariassa. Joka aamu Nenonen laittoi sen aikaan, radion aikamerkin mukaan. Ei YLE:N vaan saksalaisen radioaseman.
Vaarini, totinen työväen aatteen mies tapasi Nenosen Perkjärvellä. Mitä tapahtui, en tiedä. Mutta Nenonen oli Kenraali, muut mannerheim, airo, heiskanen oli ihan vaan lahtareita. Tarkka, hyvin tarkka Ammattimies tunsi toisen, arvelen.
Pyssymies
Tervehdys TR:lle, Joppos123:lle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.
TR: Tää on tietysti totta ja murteeseenhan pitää kasvaa, ei opetella. Sinänsä Reino Tolvanen (Rokka) ja Kale Teuronen (Susi) olivat alkuperäisiä kannakselaisia. Vaan eipä taida Suomessa olla enää kovin monta kannakselaismurteen taitajaa. Valitettavasti.
Joppos123: Olisko niin, että majurista ylöspäin nousemiseksi tarvitaan jo niitä poliittisia taitoja? Sinänsä toivon, että ei. Mutta kyllähän viime sodassakin hyvin nopeasti erottuivat upseerit ja seurustelu-upseerit.
Pyssymies: Nenonen oli Suomen historiassa hyvin suuri mies.
YE-miehistä tulee kaikista vähintäänkin everstiluutnantteja vaikka eivät osaisi edes kengännauhojaan sitoa.
Pomppapuolella määrää palkkaluokka, muulla ei ole väliä.
Ihan sama vaikka olisi hovissa tuomion saanut tuurijuoppo mutta jos palkkaluokka on sopiva niin natsat napsahtaa.
En tässä nyt mitään nillittele. Mulle riittää se, että entiset ja nykyiset alaiset arvostavat ja pitävät edelleen yhteyttä.
Ei arvostusta tai luottamusta jämillä hankita vaan teoilla.
Viime päivinä on mieleeni tullut kohtaus Laineen Tuntemattomasta, jossa vääpeli marssii aamulla tupaan ja vaatii miehiä valmistautumaan lähtöön. Väsyneestä joukosta kuuluu välittömästi vastaus: "Myö ei lähetä!" Pienen purnaamisen jälkeen tietysti lähdettiin, mutta mikähän mahtaisi olla kohtalo tämän päivän ja vanhankin maailman Venäjällä? Laaki ja vainaa?
USA:ssa paheksuttiin aikoinaan k.o. elokuvan kielenkäyttöä ja kiroilua,joka huvitti jo silloin, mutta vielä enemmän nyt kun f- tai v-sana on lähinnä välimerkki, oli sitten kysymys melkein mistä hyvänsä elokuvasta tai tv-sarjasta. Se kai sitten on vaan niin v-tun siistiä, vaikka minusta perkele olisi harvakseltaan ja "oikeassa" tilanteessa käytettynä paljon parempi.
Rouva Ano
Ehkei majurista everstiksi tarvita vielä poliittisia taitoja, siinähän on välissä kuitenkin selkeä koulutusporras yleisesikuntaupseerikurssin muodossa?
Kissakaulaylennykset ovat sitten jo sillä keljummalla puolella.
Niinpä taisteluosaston komentajuus lankeaa majurille luonnostaan, eversti kun lienee siihen hommaan jo hieman ylikoulutettu.
Linnan Tuntematon sotilas on niin vaikuttava kirja, ettei siitä pysty tekemään kaikille kelpaavaa elokuvaa.
Sodan ja rauhan miehet näin tuoreeltaan 1970-luvulla. Kun nyt lukee, mitä nuoremmat kirjoittavat Kekkosen ajasta, niin ihmettelee, kyllä sana oli silloin vapaampi. Ei vääristä mielipiteistä jaettu oikeudessa tuomioita, eikä joutunut vankileirille Neuvostoliittoon.
Mannerheim ja Airo. On käytetty sanoja lahtari. Luultavasti heillä oli tiedossa partisaanien teot. Stalin teloittutti suomalaisia tuhansittain. Varmaa on, että se vaikutti päämajan toimintaan. Jopa koston ajatus mielessä.
Tervehdys Joppos123:lle, Rouva Anolle, Qroquius Kadille, Hessulle ja Patelle & kiitos kommenteistanne.
Joppos123: Joo, arvostus ja kunnioitus ansaitaan. Sitä ei saa tittelillä eikä ruinaamalla.
Rouva Ano: Minun käsittääkseni Venäjällä ei ole enää kuolemantuomiota. Tai siis on, mutta niitä ei panna täytäntöön. En tiedä, kuinka tilanne nyt muuttuu. Ja totta joo, se v-sanan viljely on kyllä lähinnä säälittävää.
Qroquius Kad: Näin vissiin. Eikös pataljoonankomentajanakin ole yleensä majuri.
Hessu: Joo, kaikkia ei voi miellyttää. Se Sodan ja rauhan miehet oli aikanaan varsin uskalias sarja.
Pate: Ainakin olen siinä käsityksessä että kiinni jääneitä ”partisaaneja” ei otettu vangiksi.
Ryssä laittoi kuolemanrangaistuksen jäihin päästäkseen Euroopan Neuvostoon, jonka keskeisenä jäsenyysehtona on kuolemanrangaistuksen lakkauttaminen tai käyttämättömyys.
Vaan äskenpä Ryssä erotettiin EN:stä, jolloin he tavoilleen uskollisina kiekaisivat ehtineensäkin erota itse ennen kuin heidät erotettiin!
Joka tapauksessa Ryssä on nyt vapaa palauttamaan kuolemanrangaistuksen käyttöön.
Koskahan näemme ensimmäiset julkiset teloitukset ja ketkä mahtavat saada kunnian olla vastaanottavassa päässä?
Tervehdys, Qroquius Kad ja kiitos lisätiedosta. Veikkaanpa että nappituomio palaa käytäntöön.
Mannerheim ja jääkärit ja kentsut ansaitsi arvomimen lahtari vuoden 1819 teloitusten perusteella. Ei "partisaaneilla" ollut asian kanssa mitään tekemistä. Nenonen oli Kenraali, vaarini arvosti, en tiedä miksi. Perkjärvellä tapasivat, mitä tapahtui - en tiedä.
Vaari oli metallimies, teki piirustusten mukaan kapineen, teki sitten go- ja nogotulkit. Ja tarkasti verstaan mittalaittet ja tulkit. Osasi siis lukea piirustuksia, tajusi mitä toleranssi tarkoittaa, Osasi valmistaa tarkasti kapineita. Koneen osia, kranaatteja ja niiden tekemiseen tarvittavia tulkkeja. Vaari oli myös työväenaatteen mies, toki arvosti sitä että murhakustaa oli suomalaisten puolella. Mutta Kenraaleita oli vain Nenonen, muut oli lahtareita ihan riippumatta kaulusten tilasta.
Pyssymies
Tervehdys, Pyssymies. Sinänsä termit lahtari ja punikki olivat käytössä jo ennen sisällissotaa.
Lahtari on tietysti teurastaja, slaktare.
Mutta milloin "punikki" on otettu käyttöön ja onko se tarkoittanut jotain muuta ennen poliittista merkitystä;
eipä punikkitattikaan ole punakaartilaissieni?
Tervehdys, Qroquius Kad. En muuten osaa minäkään sanoa, että mistä se punikkitermi tuli. Voiskos olla niistä punaisista käsivarsinauhoista ehkä?
Suurin osa nuista elokuvista on katsottavissa täällä:
https://elonet.finna.fi
Tervehdys, buuri ja kiitos vinkistä.
Lähetä kommentti