sunnuntai 8. toukokuuta 2022

HAISTATTELUA MUURAHAISKANSALAISILLE

Minkälaisia viisauksia latelee suustaan ihminen joka elää itse taloudellisesti turvattua elämää ja joka voi ajatella asioita teoreettisesti ja suorastaan utopistisesti ilman minkäänlaista puutteen pelkoa? No, hyvä esimerkki on muuan professori Minna Halme  jonka aivoituksista Yle uutisoi. Otsikkokin on jo utopistisen komea:

Professori Minna Halme liputtaa hintojen nousun puolesta: "Ruoka on niin halpaa, että voimme ostaa sitä liikaa"

Ja niin on alaotsikkokin:

Vastuullisen liiketoiminnan professori arvostelee kovin sanoin ehdotuksia alentaa polttonesteen ja ruuan arvonlisäveroa. Hänen mielestään suurella joukolla suomalaisia on varaa maksaa se hinta mikä niille kuuluu ja enemmänkin.

Ja mikä on peruste? No tietenkin:

Mehän tiedämme, että ekologisesta eli ympäristönsuojelun näkökulmasta meidän pitäisi kuluttaa vähemmän.

Hyvin syöneen teoreetikon kohdalla asia voi varmaan vaikuttaa tällaiselta. Mutta kun ruuan hintojen nousuun yhdistetään polttoaineitten tolkuton hintojen nousu, asumiskustannusten nousu sekä mahdolliset kymppitonnien pakkoremontit sekä vielä bonuksena työttömyys tai pienet eläkkeet niin asia ei ole enää millään muotoa teoreettinen vaan äärimmäisen julmaa käytäntöä. Tämän tunnustaa jopa Yle joka samassa uutisessa toteaa:

Arvioiden mukaan jopa 13 000 suomalaista lasta voi pudota köyhyyteen hintojen noustessa.

Joka tapauksessa pahimmassa mahdollisessa talousahdingossa ihmiset menettäisivät varattomuuden vuoksi asuntojaan, ja lapset saisivat ruokaa vain koulussa, kun kotona ei raha ruokaan riittäisi. Niitä perheitä on jo nyt, joille tämä on todellisuutta.

Mutta hyvin syönyttä teoreetikkoa tämä ei häiritse.

Kyseinen Minna Halme on muuten kokonaiselta titteliltään ”vastuullisen liiketoiminnan professori”. Mikä helvetti on vastuullisen liiketoiminnan professori? En osaa sanoa, mutta jotenkin veikkaan että se saaattaisi liittyä erääseen toiseen tuoreeseen uutiseen:

Mikä ihmeen itseisarvo se ei-valkoisten saaminen Suomen yrityselämän johtoon oikein on?


42 kommenttia:

Pauli Vahtera kirjoitti...

Afrikan Iltalehdessä oli juttu ”Mustat johtajat pyörittävät Ambomaan yritysmaailmaa.”
Mustien johtajien taidot on nähty. Jokaisen mustan Afrikan valtion talous perustuu kehitysapumiljardeihin. Kun Suomen valkoiset johtajat on vaihdettu mustiin, saako Suomikin kehitysapua.
Niin itse asiassa mustat johtajat ovat parempia kuin valkoiset. Afrikkalaiset pärjäävät niin kotimaissaan ja etenkin Euroopassa hyvin mitään tekemättä. Se vaatii todellista johtajuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Eniten häiritsee tossa tittelissä sana vastuullisuuden

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pauli Vahteralle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Pauli: Totta joo. Ja sinänsä on aika luonnollista että Namibiassa on mustia johtajia.

Ano: Kyllä. Sen kun voi tulkita miten haluaa. Haiskahtaa newspeakilta.

Pauli Vahtera kirjoitti...

Eikös ministeri Saarikko sanonut eduskunnassa, että hyvin ansaitsevan ministerin on niin vaikeaa ymmärtää, millaista on köyhän elämä Suomessa. Sama se on vastuullisen professorinkin kanssa. Helppo ja hyväpalkkainen työ, jonka palkan maksavat yksityissektorin työntekijät ja yritykset.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pauli. Olet täysin oikeassa. Pistää miettimään että poliitikon uran pääsyvaatimuksena pitäisi olla vähintään kymmenen vuoden kokemus varsinaisessa työelämässä.

Anonyymi kirjoitti...

pääsyvaatimuksena pitäisi olla vähintään kymmenen vuoden kokemus varsinaisessa työelämässä.olen täysin samaa mieltä

Anonyymi kirjoitti...

Joidenkin ihmisten lausumat kertovat enemmän ihmisistä itsestään kuin puheena olevasta asiasta.

Anonyymi kirjoitti...

Samaisessa jutussa tuo professorisnainen taivasteli, että jokainen suomalainen heittää vuodessa 25 kg ruokaa roskiin. Paljonko se on? Se on alle puoli kiloa viikossa, eli alle 100 g päivässä. Sehän on käytännössä perunankuoret ja juuresten perheet!

Anonyymi kirjoitti...

Tuommoisia diipadaapa-professuureja ei olisi koskaan pitänyt edes perustaa. Tuokin mätös joutaisi elelemään peruspäivärahalla, niin ei tarvitsisi painiskella liian ison ruokakassin kanssa.

Hessu kirjoitti...

Ei professorin tarvitse huolta kantaa. Kun polttoaineiden ja ruoan hinta nousee sodan ja ilmastoaneiden vuoksi, yhä useampi menettää työnsä ja putoaa köyhyyteen, kuten tuossa Ylen jutussakin mainitaan.

Kataisen hallitus päätti vielä tyhjentää varmuusvarastotkin. Jos oikein iskee huonot ajat, niin ruokaa ei saa maailmalta rahallakaan, koska valtiot kieltävät viennin.

Ensi keväänä järjestetään ehkä eduskuntavaalit. Jos ruoka on silloin kortilla, Helsinki palelee Venäjän kaasun katkettua ja sähkökatkot välillä pimentävät kaupunkeja. Kun kiukkuiset äänestäjät miettivät, ketä voisi äänestää, niin mahdetaanko vaaleja siirtää vaikkapa muutamalla vuodella?

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Kannattaa istuttaa perunoita ja kerätä syksyllä marjat metsästä.

Anonyymi kirjoitti...

"Hänen mielestään suurella joukolla suomalaisia on varaa maksaa se hinta mikä niille kuuluu ja enemmänkin."

Elämän tarkoitus on maksaa veroja. Näemmä. Nämä ovat kuin mitäkin kuninkaallisia, jotka eivät kykene ymmärtämään, että tavallinen ihminen haluaisi mahdollisesti jotain enemmänkin kuin vain pysyä elossa. Vastuullinen liiketoiminta lienee tapiollista mutta se tarjonnee professorille ihanat moraaliset värinät. Näin minä tuon tulkitsen.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Varsin todennäköisesti vaaleja joudutaan siirtämään. Koronan kahdeksas aaltokin saattaa vaatia sitä. Myös Ruotsin vaalit jouduttaneen siirtämään. Yhdysvaltain välivaalit käytäneen postiäänestyksen välityksellä pandemiatilanteen vuoksi, ja 2024 presidentinvaaleja tuskin tullee. Nato myös tulee vaatimaan Puolalta ja Unkarilta sitoutumista eurooppalaisiin arvoihin ja demokratiakäsityksensä laajentamista vastineeksi suojelusta.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Professorskan mielestä ihmisillä on liikaa rahaa. Ajatus ei ole täysin uusi. Koska suoranainen ryöstäminen on ikävän tuntuista, ehdotankin, että valtio kerää liian rahan pois ja käyttää sen _ihmisten itsensä hyödyksi_, esim. näitten sairastuessa, vanhetessa jne. Myös muita yleishyödyllisiä liian rahan käyttökohteita on helppo keksiä. Win-win.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Ano3:lle, Ano4:lle, Hessulle, Ano5:lle ja Catilinalle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Jep. Tietysti myös ilman omaa syytään pitkäaikaistyöttömällä on elämän realiteeteista varsin hyvät käsitykset. Kunhan ei vaan ole broilerikoneistosta tai akateeminen suojatyöntekijä.

Ano2: Totta, ja tästä ihmisestä nuo lausumat eivät kerro mitään hyvää.

Ano3: Enkä muuten tiedä, että mistä tuo on laskettu. Se varsinainen ruokahävikki tapahtuu kouluissa, laitoksissa ja sen sellaisissa.

Ano4: Ja Suomi on täynnä tuollaisia akateemisia suojatyöläisiä. Niiden elatuksen kustantaminen on todennäköisesti miljardiluokassa.

Hessu: Se varmuusvarastojen tyhjentäminen oli täydellinen hölmön tölväys. En oikein usko niihin vaalien siirtoon mutta perunan istuttaminen voi olla hyvinkin viisasta.

Ano5: Luulenpa että tulkitset oikein.

Catilina:

Viesti1: En usko vaalien siirtämiseen Suomessa. Miksi siirrettäisiin? Kun katsoo galluppeja niin Järjestelmäpuolue voittaa ne edelleenkin mennen tullen. Jenkkivaalien perumiseenkaan en usko, tosin demokraatit yrittävät taas kikkailla parhaansa mukaan. Nato on onneksi pikkuisen eri asia kuin EU. Noin Puolan ja Unkarin kannalta. EU kyllä yrittää tuota parhaansa mukaan.

Viesti2: Näitähän on aikanaan tehty. Sitä on kutsuttu nimellä verotus. Silloin, kun verotusta käytettiin järkeviin kohteisiin.

Strix Senex kirjoitti...

Tuli taas haukuttavissa runsaudenpula, kun haukkuja ansaitsevat niin populistiset toimittajat, populistiset professorit kuin heidät virkaansa asettaneetkin.

Lähdetään nyt tuosta populismista. Sille on tietysti kaikenlaisia määritelmiä, mutta jokseenkin aina niissä nähdään peruskuviona jako köyhään ja puhtoiseen kansaan ja korruptoituneeseen eliittiin, näiden ehdottoman vastakkainasettelun kärjistäminen, käytännön asioiden yksinkertaistaminen puolesta vai vastaan asetelmiksi, kuvitteellisen kansan kosiskelu yksinkertaistetulla ja moralisoivalla viestinnällä. ja, aivan oikein, sieltä vasemmaltahan sen edustajat löytyvät.

Toimittajien juttuihin voi tietysti suhtautua olkapäitään kohauttaen, varsinkin silloin, kun lukija pääsee päättämään, suostuuko niistä mitään maksamaan. Toimittajan täytyy saada juttunsa kokoon palkkansa eteen, ja joskus vaan ei tule mieleen mitään ajatuksia, joten täytyy turvautua niihin kaikkein kuluneimpien populististen kliseiden vatkailuun. Toimittajan ammattihan on huoraajan ammatti ja, kuten tuttava toimittaja tähän osuvasti täydensi, siinäkin ammatissa on asiansa osaavia ja asiakasta arvostavia ammattilaisia, joiden palvelu tuottaa tyydytystä sekä niitä, jotka vain suoritteiden määrällä on väliä, ja tuloksena on vain pettynyt ja tympääntynyt olo.

Professorin kohdalla asia on paljon pahempi. Siinä ammatissa edellytetään kriittistä ajattelua, analyyttisiä kykyjä ja älyllistä rehellisyyttä. Ajattelun kapea-alainen alkeellistaminen ja redusointi pelkäksi moralisoinniksi kertoo ammatillisesta joko ammatillisesta kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta tai molemmista. Tämän tutkijalajin malliesimerkki oli Lysenko, joka tuhosi silloisen Neuvostoliiton perinnöllisyystieteen ja kasvinjalostuksen tuottamalla poliittisten toiveiden mukaisia tuloksia ja kampittamalla ammatillisesti päteviä kollegojaan. Hänen tieteellisen toimintansa satoa niitettiin miljoonina nälkään kuolleina niin Neuvostoliitossa kuin Kiinassakin. Ja tämän taudin ryömiminen yliopistoihimme on enemmän kuin huolestuttavaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Strix Senex. Tulee tuosta mieleen että suomalaisissa yliopistolaisissa eräänlainen lysenkolaisuus on valtavirtaa. NImenomaan yhteiskunnallisissa tiedekunnissa. Onneksi kovat tieteet ovat välttyneet tältä. Lysenkohan oli Neuvostoliiton maanviljelykselle melkoinen katastrofi. Mutta hän oli poliittisesti luotettava. Niin kuin ovat kyseisen professorin kaltaiset, no, politrukit.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Joskus viitisenkymmentä vuotta sitten toteutettiin ihan valtakunnallinen sähkönsäästökampanja, jonka paradoksaalisena loppuytulemana oli se, että sähkölaitokst joutuivat nostamaan sähkön hintaa saadakseen toiminnalleen tarvittavan katteen ja tuoton. Yksi luonnonsuojelijaystäväni kysyi kummastuneena, että mihin se kaikki käyttämätön sähkö menee.

Näissä nyky-yhteiskuntatieteilijöissä on järjestelmällisesti se vika, etteivät he pysty ajattelemaan järjestelmiä järjestelminä. He osaavat lähteä liikkeelle vain yksilöistä -- ja joskus, itse asiassa aika useinkin, ellei aina -- tuntuu siltä että naispuoliset akateemikot osaavat lähteä liikkeelle vain yksilöiden tunteista.

Kun on liian pieni pää niin niin niin täynnä tunnetta, mitä siitä seuraa. No, aikalailla päivittäin näitä esimerkkejä nostetaan tiedonvälityksessä esille. Journalistitkin varmaan tarkoittavat vain hyvää -- hekin pyrkivät yksilölähtöisyyteen -- mutta asiat, systeemiset ja yhteisölliset tosiasiat, eivät siitä miksikään muutu vaikka mututuntoja ammennettaisiin koko sydämen lämmöllä.

Ihan raakana esimerkkinä vallitsevasta sydämen sivistymättömyydestä olen toistellut tosiasiaa, ettei siitä, että kaikilla on "ihmisarvo", mitenkään seuraa se, että kaikki "kulttuurit" sopeutuisivat keskenään. Kulttuurit ovat kovia kognitiivisia tosiasioita, ja kultturisten hylkimisreaktioiden esiintyminen todistaa aidommasta ihmisyydestä kuin mussuhumanistien krokotiilinkyyneleet.



Anonyymi kirjoitti...

Valtion virastoissa siirryttiin tulospalkkaukseen joskus 2000-luvun alkupuolella. Palkkaluokista luovuttiin ja peruspalkan päälle sai lisää hyvää koulutuksesta, työkokemuksesta, tavotteiden saavuttamisesta ja erityistaidoista. Olisi reilua, jos tämä systeemi koskisi yliopistoja, Eduskuntaa ja kaikkia muitakin laitoksia, joissa palkan maksavat veronmaksajat ja yksityiset yritykset. Pelkistä jonninjoutavien lausuntojen antamisesta ja marteloihin piereskelemisestä ei pitäisi maksaa kuin peruspalkka, jos sitäkään. Siis edes jonkinlaisia näyttöjä siitä, että työpanostasi tarvitaan!

Katsoin hetken torstain Eduskunnan kyselytuntia, mutta pian tuli mitta täyteen. Saarikko kehtasi valehdella, ettei hallitus pysty tekemään energian hinnalle mitään! Maailmanmarkkinahinta lienee kaikille suurin piirtein sama, mutta kummasti muissa maissa hallitukset ovat pystyneet alentamaan veroja, joiden osuus meillä on kai kaiken kaikkiaan 60:n prosentin kieppeillä. Jossakin on jopa poistettu väliaikaisesti ruoan arvonlisävero, joka meillä sekin on verrokkimaita korkeampi. Samanlaista tosiasioiden väistelyä tarjoaa oikeusministeri, jonka mukaan rajojen sulkemiseen tarvitaan EU:n kanta. Liettua, Latvia ja Puola eivät sitten taidakaan kuulua unioniin...


Rouva Ano

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Tässä voi tutustua professorskan saavutuksiin.

https://people.aalto.fi/minna.halme

Anonyymi kirjoitti...

Lysenko ja Armenian jättiputki...
Kiitosta vain tästäkin sinne itänaapurin!

-Tvälups-

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Ja nyt kun persut ovat nöyrästi kellahtaneet järjestelmäpuolueeksi, voimmekin rauhassa todeta "Finis Finlandiae".
Globalistien pillit on soimassa, olen perussuomalainen"

Anonyymi kirjoitti...

Vilkaisin tuon professorinnan henkilökuvaa, no kaipa se hänelle suotakoon, että maksaa enemmän. Oli juuri palannut Kanadasta. Eli reissunainen.
Minä en kyllä maksaisi yhtään enempää ruuasta kuin polttoaineestakaan, vaan minkäs teet.
Iltiksen toimittelijalla ei ole vaiva hommat hanskassa, tai jos onkin on hanskat hukassa. Sillä ei ole suurtakaan merkitystä, että mitä sillä johtajalla on pöksyissään, eniten merkitsee se mitä hänellä on korvien välissä. Ei ne miehetkään aina ole niin kovin hääviä porukkaa johtajana, melkoisia kusipäitä löytyy. Niille joille on noussut virka päähän. Luulevat ressukat, että pää on vain hatunkantoteline. Ja sikseen, miksi suomalaisessa firmassa pitäisi olla jonkun muun värinen kuin valkoinen johtaja? Ei iltalahdessäkään kovin montaa muun väristä toimittajaa ole, valkoinen se hanskakin on. Enemmän taitaa niitä muunvärisiä olla siellä persvakoäijien puolella.
Kaikesta huolimatta hyvää äitienpäivää äideille.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Veronmaksajana haluan lakkauttaa "Vastuullisen liiketoiminnan professuurin" tyhjänpäiväisenä ja tarpeettomana. Kenellä on valta panna asia toimeksi?

Anonyymi kirjoitti...


Tervehdys teille.

Kovinpa on ladyoletettu professori ylimielinen.

Tulee mieleen se vihreitten puoluesihteeri jonka-nimeä.en-nyt-muista.
Sen silmät on jotenkin omituisesti.
Psykologeilla on sille syndroomalle tulkinta ja se ei ole lainkaan mairitteleva.
Kyseinen sihteeri oli sitä mieltä että eihän polttoaineen hinnankorotus koske köyhiä.
Kun eihän niillä ole varaa autoonkaan.

Kun elintarvikehukkaa syntyy kaupoissa n.10 prosenttia niin se on kansalaisten syytä ?
Kun mandariinipussissa on yksi jossa on hometäplä niin kaikki lentää roskiin.

Pakkauskoot voisi noin ensialkuun suunnitella muillekin kuin viisilapsiselle perheelle.
Yksinasuvia on käsittääkseni maassamme paljonkin.
Hinnankorotuksilla kurjistetaan jo ennestäänkin köyhiä,silläkö maailma pelastuu.

Elintarvikemyynti on kitketty toreilta,kadunvarsikojuilta ja suoramyyntiä kytätään.
Pizzaa ja kebapia saa sensijaan "edullisesti" sadan metrin välein.
Veronmaksaja senkin lystin kustantaa lopulta.

En odota professorioletetulta mitään rakentavia aloitteita.
Syyllistäkööt kansaa kun siitä kerran maksetaan.


rgds Josef




QroquiusKad kirjoitti...

Tunnetun sananlaskun mukaan koulussa ei opiskella koulua, vaan elämää varten.
Todellisuushan on juur toisinpäin!

Koulussa menestyvät minnahalmeet eli Kympin Tytöt, jotka opiskelevat nimenomaan koulua varten.
He lukevat neitsytkammioissaan kokeisiin, joista koulu palkitsee heidät antamalla kymppiä kympin päälle.
He lukevat yo-kirjoituksiin, joista yo-lautakunta palkitsee heidät antamalla lauraa ja eksaa toistensa päälle.

He pääsevät heittämällä sisään opiskelemaan huuhaa-humanismia yliopistoon, joka palkitsee heidät parhailla arvosanoilla niin tenteistä, kandintutkielmasta, gradusta kuin väikkäristä.
Sitten he jäävät sinne yliopistoon jatkamaan sitä, mitä ovat neitsytkammioissaan tehneet koko ikänsä:
elämään kirjateorioissa vailla kosketusta reaalimaailmaan, josta kuitenkin tullaan kysymään heiltä viisauksia.
Jälki on tämän näköistä.

Heillä menee silti hyvin, toisin kuin niillä Kympin Tytöillä, jotka erehtyvät oikeaan työelämään.
Siellä he kiukuttelevat, kun ylennyksiä ja palkankorotuksia ei vaan tule, vaikka he kuinka tunnollisesti tekevät kaikki heille osoitetut työtehtävät.

Erityisen katkeria he ovat siitä, että työelämässä porskuttavat ne entiset Takarivin Pojat, jotka ovat nyt yrittäjiä ja heidän työmiehiään.
He eivät vetäneet kokeista kymppejä, mutta mitä he niillä?
Heidän lukion lyhyen matikan numeronsa saattoi olla 6, eikä se johdu siitä ettei heillä olisi matikkapäätä;
he vain tiesivät etteivät koskaan tarvitse mihinkään kosinia, kotangenttia ja derivaattaa.

Heillä on ne kaikki muut ominaisuudet, joilla he ovat raivanneet tiensä jopa pörssiyhtiöiden johtoon, toisin kuin Kympin Tytöt;
asia mitä tuo itseään toimittajaksi kutsuva Hanskaanhakkajari ei ymmärrä, kuten ei sitäkään, miksi pörssiyhtiöiden johdossa ei ole kehitysmaalaisia primitiivi-ihmisiä.

Hanskaanhakkaajari kun vaikuttaa itsekin Kympin Tytöltä.

Anonyymi kirjoitti...

Kerrotaan ministeri Saarikon maakuntakierroksilla sanoneen toivovansa että, energian hintapiikki olisi väliaikainen ja ohimenevä. Otti korvaan, mahtaako olla totta, onko hän ymmärtänyt väärin tehtävän johon hänet on valittu?

Toivoa aina sopii, mutta toivominen kuuluu muurahaiskansalaisten maailmaan. Siksi he äänestävät tässä "edustuksellisessa demokratiassa" edustajansa joka saa valtakunnansalin avaimen jolla pääsee tekemään päätöksiä. Siis päätöksiä, ei toivomuksia.

Jos hän ei osaa/voi tehdä päätöksiä edustamiensa muurahaiskansalaisten eduksi, hän on väärässä paikassa nauttimassa palkkaansa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Seppo Oikkoselle, Rouva Anolle, Catilinalle, Taisteluvälineupseerille, Huru-ukolle, Ano1:lle, Josefille, Qroquius Kadille ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Seppo: Hyvin tiivistetty. Tunteen viemänä suoraan lepikkoon.

Rouva Ano: Tuon tyyppistä tulospalkkausta kannattaisin. Ja Saarikko on kieltämättä härski. Ehkä hän ajattelee – eikä välttämättä väärässä ole – että hän ja kepu saavat seuraavissa vaaleissa joka tapauksessa jatkomandaatin.

Catilina: Kiitos linkistä. Kakkosviestistä olen eri mieltä. Toki toivoisin persuilta huomattavasti lujempaa otetta mutta ei se mikään Järjestelmäpuolueen osa ole.

Tvälups: Se Lysenko oli vertaus. Ja ihan osuva sellainen.

Huru-ukko: Kyseessä on akateemisen suojatyöläisen arkkityyppi. Ja noin muuten olen samaa mieltä kanssasi.

Ano1: Kannatan. Valta lienee eduskunnalla ja siitä suunnasta ei apua tule.

Josef: Ylimielisyys kuvaa kyseistä naista hyvin. Ja hyviä huomioita.

Qroquius Kad: Kaiken kaikkiaan hyvin tiivistetty.

Ano2: Olet oikeassa.

Anonyymi kirjoitti...

Rakas Rouva Ano, ensimmäistä kertaa olen eri mieltä kanssasi. 46 vuoden kokemuksella valtionhallinnosta voin kertoa, että tämä tulospalkkausuudistus oli se viimeinen niitti natisevaan laivaan. Ei siinä työsuorituksista, kyvyistä ja kokemuksista palkittu vaan suosikkijärjestelmä legalisoitiin. Luottamus ropisi ja kilpailu alkoi. Ja koko homman taustallahan oli valtiovarainministeriön ikuinen tarve säästää. Tätä varten keksittiin ne kaikkien tarpeettomina inhoamat ns. kehityskeskustelut. Skaala oli 1-5, mutta vaikka olisit seissyt päälläsi ja heiluttanut sokeripalaa hännän päällä - noin kuvaannollisesti - niin kolmosta enempää ei herunut koska niin oli päätetty. Tämä ei toki koskenut johtoporrasta joiden numeraaliset femmat sinetöitiin toverisilla yläfemmoilla.

Hilpeä ilmaisu tuo marteloihin piereskeleminen, kuvastaa hyvin työuraani ja sallinet jakamisenkin kollegoilleni. Sitähän me tehtiin, jos paljon muutakin. Mutta vain sen kolmosen rajoissa. Ai niin, ja jos esihenkilö katsoi että yli kolmosen kyvyt ovat, niin se piti oikein käsialalla ja allekirjoituksella vahvistaa. Ufoa.

Anteeksi yksinkertaisuuteni, mutta mihin me oikeasti tarvitsemme vastuullisen liiketoiminnan proffaa paitsi että Minna saisi kovapalkkaisen duunin kertoakseen yh-mutsille tai takuueläkeläiselle että hus pois sieltä laskiämpäristä ne perunankuoret ja kahvinporot, niistä kuorista saa ihanan rapeita kun sivelee kreikkalaisella neitsytöljyllä ja hauduttaa pari tuntia uunissa. Mut kun se sähkö maksaa... No voi vittu taas teidän kanssa, haluatko olla vastuullinen liiketoiminnan harjoittaja vai joku ihme naukuva luuseri.

Vastuullinen liiketoiminta Suomessahan on tuo duopoli S ja K. Vilkaiskaa voittoja. En ole juurikaan kepumyönteinen, mutta arvostan tuottajia. On rivoa, että noiden lafkoissa on päättävissä asemissa poliitikkoja, ihan vaan että saavat sen 5 prossan alennuksen. Oli riemastuttavaa lukea maatalousministeri Kurvisen käsitys lehmänmahojen lukumäärästä. Jos Kurviselta kysytään että mikä se on mistä lypsetään, niin se ei ole utare vaan veronmaksaja.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

On ruvennut pikkuhiljaa askarruttamaan missä Suomi menee. Akateemiset suojatyöläiset miettivät pohtivat ja johtavat. Siis ihmiset joilla ei ole kosketuspintaa muurahaiskansaan, ei duunariin saati köyhään duunariin. Vähiten pieni- ja keskituloiseen. Hyväveli- -siskoverkostot ovat nostaneet kilpaa toistensa palkkoja ja ne ovat aivan sekaisin. Veikkaus Oy'n johtamisesta maksetaan tuplaten enemmän kuin valtion johtamisesta. Virkamiesten palkat ovat karanneet tähtiin. Monopoleissakin maksetaan "tulospalkkaa". Sote-johtajat nostivat ensimmäiseksi omaa palkkaansa. Mitä turhempi homma sen suurempi palkka on linja. Oikeasta työstä ei ole enää "varaa maksaa" mitään. Miten helvetissä tähän on tultu.

Median tila askarruttaa myös. Jari Hanska ja Jarno Liski ovat alkaneet kirjoittaa virallisen linjan mukaisia juttuja Iltalehteen. Virallisen linjan arvostelijoilta loppuu ilmeisesti leipä. Jari Hanska ja Sanna Kupari toimittivat Voima lehteä, jos muistan. Kävivät liikaa rakenteellisen korruption kimppuun ja lehti otettiin valtion tuen piiriin. Toimitus vaihtui/vaihdettiin. Siitä tehtiin kodin sisustuslehti joka kertoo miten 18 neliön yksiöstä saa viritettyä ihanan kodin ilman rahaa. (sarkasmia). Jarno Liski oli "vapaa toimittaja" joka kaiveli talousrikoksia. Sillä ei Suomessa elä. Nämä jutut noin ulkomuistista. Annan periksi jos muistan väärin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys tira+:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

tira+. Tässähän sinänsä kaivattiin poliitikoille jonkinlaista tulosvastuullisuutta. Miksei vastuullisuutta yleensäkin. Se julkisen sektorin palkkapisteytysjärjestelmä on sinänsä aivan täysi susi niin kuin sanoitkin. Noin muuten minulla ei ole kommenttiisi lisättävää. Täyttä asiaa.

Ano: Ensimmäinen kappale menee juuri niin kuin sanoit. Tuo toinen oli minulle uutta mutta kuulostaa erittäin ikävältä.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

"Veronmaksajana haluan lakkauttaa "Vastuullisen liiketoiminnan professuurin" tyhjänpäiväisenä ja tarpeettomana. Kenellä on valta panna asia toimeksi?"

Yliopistot ovat autonomisia ja tiede vapaata. Tähän aina kiivaasti vedotaan, kun joku esim. kiinnittää huomiota toiseustieteiden laitoksiin ja niiden kuluihin. Haluatko sinä olla tiedevastainen?

En hämmästyisi, vaikka kyseessä olisi ns. lahjoitusprofessuuri, joka muutaman vuoden jälkeen on sitten kaatunut lopullisesti veronmaksajien niskaan.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008796235.html

Ei päivää ilman apurahaa. Et kaihalua olla tiedevastainen?

"Rajalan tutkimuksen otsikko herättää huomion otsikollaan Shit made public: politics of faeces in urban spaces, art, and bioethics (suom. Julkitehdyn ulosteen politiikka kaupunkikuvassa, taiteessa ja bioetiikassa)."

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Catilina.

Viesti1: En tiedä, mutta ei liene mahdotontakaan. Ja se ”tieteen vapaus” noissa yhteiskunnallisissa tiedekunnissa on sekä vapaus että pakko poliittiseen putkinäköön.

Viesti2: Voi paska. Kirjaimellisesti.

”Hänen tutkimuksensa tavoitteena on selvittää, mikä tekee ulosteesta poliittista ja miten ulosteeseen keskittyminen politiikassa voi parantaa ihmisten hyvinvointia.”

Voi paska. Vielä kerran. Mutta tässäkin on se koukku että jos arvostelet tätä rahoitusta niin loukkaat ulostushäiriöisiä ihmisiä.

Trilisser kirjoitti...

Kad: Siitä kosinin, kotangentin ja derivaatan osaamisesta on elintärkeää hyötyä millä tahansa teknisellä ammattialalla. Esimerkiksi konetekniikan insinööriksi ei pääse osaamatta derivaattaa, kun se tulee eteen niin monessa teknisen alan laskennassa. Heikko matematiikan osaaminen on tuhoisaa.

QroquiusKad kirjoitti...

Niinhän tuo isävainaa kyllä aikoinaan sanoi, että olisi se mahtavaa tietää koulutietään aloittaessaan, mitä siellä opetettavasta elämässään tarvitsee.
Vaan ennustaminen on hankalaa, tulevaisuuden ennustaminen erityisen hankalaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Trilisserille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Ja joo, onhan matematiikka kaiken kaikkiaan hyvin tärkeää hyvin monessa asiassa. Mutta minulla oli koulussa sama homma kuin Qroquius Kadilla. Ei tiennyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mitä siellä tarvitsee.

Anonyymi kirjoitti...


Kad kertoi oikeasta työelämästä.
Siellä rakennetaan isoja laitoksia ja saatetaan ne käyttökuntoon.
Niissä kuljetaan silmät auki eikä sorruta lillukanvarsiin saati derivaattoihin.

Sinuna panostaisin luetun ymmärtämiseen.

rgds

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, rgds. Kyllähän sitä matematiikkaa niissäkin hommissa suunnitteluvaiheessa tarvitaan. Mutta ei nyt helvattu soikoon ruveta riitelemään tuosta.

Anonyymi kirjoitti...


Sorry Ykä.
Ei ollut sulle tarkoitettu vaan sille derivaattakundille.

Mokasin kun en laittanut viitettä.

rgds












Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, rgds. Joo, ymmärsin kyllä mutta ei siitä asiasta muutenkaan kannata ruveta riitelemään. Menee sen verran kauaksi itse aiheesta.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän sitä valtionhallinnon tulospalkkauksen oikeudenmukaisuutta varjosti/varjostaa (vieläkö käytössä?) pärstäkerroin ja henkilökemiat, moni osasi myös häpeämättömästi kehua itseään ja saavutuksiaan, mutta parempaakaan ei liene keksitty. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ihan kaikessa toiminnassa, mihin yhteiskunnan rahaa käytetään, tulisi olla tulosvastuu. Nyt sitä ei vaadita edes kehitysavussa eikä EU:n elvytyspaketeissa.

Mitä tulee "marteloihin piereskelyyn", niin en ota kunniaa tästä hilpeästä ja osuvasta sanonnasta. Ettei vaan olisi itse blogistin lanseerama?

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano. Näille päättäjillehän on olemassa tulosvastuujärjestelmä ja sitä kutsutaan nimellä vaalit. Valitettavasti hallintolampaat antavat tuolle porukalle vastuusta vapauttavan päätöksen kerta toisensa jälkeen. Se marteloihin piereskely ei ole minun keksimäni.