perjantai 10. kesäkuuta 2022

KÄPPÄUKOT JA KAKSI UHKAA

Huitsinnevadan Örnätjärvi, Örnätjärven Erämiesten metsästysmajan sauna, näinä päivinä…

Ötnätjärven Erämiesten metsästysmajan saunan savupiipusta nousi ilmoille oikean ajattelun vastaisia pienhiukkasia ja saunan kuistilla istui kaksi setärumaa käppäukkoa eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Miehet olivat päivän aikana käyneet Itkuntirauttaman Häpelikössä kunnostamassa passilavoja tulevan syksyn sikanautajahtia varten. Lavoja oli vielä muutamia kunnostettavana joten toverukset olivat päättäneet yöpyä metsästysmajalla. Saunatauolla Ykä aukaisi Tsuhnan Koston ja totesi Lötjöselle:

- Hjuu, täytyy todeta että Suomea uhkaa kaksi uhkaa. Molemmat ovat ilmeisiä mutta toiseen on varauduttu ja toiseen taas ei.

Lötjönen oli aukaissut oman tölkkinsä, sytytti siinä samalla voimasavuke Bostonin ja vastasi:

- Jaa… taidan tietää nuo uhat. Se uhka johon on varauduttu ja joka otetaan vakavasti on se itäinen uhka eli Venäjä.

- Jep. Onhan meillä huomattavan suuri reserviläisarmeija, kohtuullinen kertausharjoitussysteemi ja toimiva LKP-järjestelmä. Onhan meillä myös läntisen Euroopan suurin tykistö. Ja armeija muutenkin läntisen Euroopan tasolla varsin hyvässä kunnossa. Vaikka ainahan sitä sotavaltion valmiutta voitaisiin parantaa. Mutta ei nyt sentään ihan Ruotsin tilanteessa olla. Siellä kun aikanaan päätettiin että nyt syttyi se rauha joten hittoakos sillä armeijalla tekee.

- Joo. Siitä tykistöstäkin on vähän turhan suuri määrä vedettävää tykistöä. Itsevetävää tykistöä voitaisiin hankkia lisää. Samoin kuin muuta kalustoa. Sitä ei ole koskaan liikaa. Ja sitten on tietysti se Nato. Johon molemmat suhtautuu ottiatuota. Kun meillä ei ole sitä kristallipalloa niin kuin kovin monella muulla tuolla interwebin ihmeellisessä maailmassa. Me voidaan vain ottiatuotailla.

- Ottiatuotailla niin. Jos ollaan pessimistejä niin Suomi ja Baltian maat voivat olla Natolle puskurivyöhykettä jossa viivytetään ja kulutetaan hyökkääjää ja pysäytetään se sitten jossain Ruotsin ja Puolan rajalla. Suuressa mittakaavassa ihan ymmärrettävää strategista ajattelua mutta ei kovin mukavaa miehitetyn alueen asukkaille.

- Näin voi olla. Toisaalta, jos ollaan optimistisempia niin ainakin sieltä saataisiin sitä kalustoa. Kun se nykyinen tekninen kalusto ei ole sellaista jota väsätään nyrkkipajassa. Täydennykset ovat välttämättömiä ja kalusto on muutenkin lähes kokonaan Nato-kalustoa. Ja voidaan sieltä saada ainakin sitä – pääosin amerikkalaista – ilma- ja meritukea. Vaan joka tapauksessa ei pidä kuvitella – niin kuin jotkut varmaankin kuvittelevat – että se neljä kirjainta eli Nato tappelee tappelun meidän puolestamme. Kyllä se on tapeltava itse. Jos apua saadaan niin sehän aina sopii.

- Niin… ja onhan meillä se salainen ase. Jonka venäläiset ovat antaneet meille. Eli se dedovshina-systeemi. Jossa vanhempi venäläinen saapumiserä rääkkää nuoremman järjettömäksi.

- Hähhää, joo… onhan se venäläiselle varusveijarille tietenkin pirun ikävää mutta meidän kannalta on kyllä eduksi jos venäläinen mosuri vihaa esimiestään enemmän kuin vihollista. Mutta joka tapauksessa itäinen uhka on tunnistettu ja siihen on varauduttu. Mutta sitten on se toinen uhka.

- No sepä se. Se sanotaanko läntinen uhka. Joka tulee Afrikasta, Lähi- ja Keski-idästä ja jota ei saa sanoa uhaksi vaan yhtä aikaa mahdollisuudeksi, välttämättömyydeksi, väistämättömyydeksi ja velvollisuudeksi. Se on kaiken arvostelun yläpuolella.

- Just näin. Se läntinen uhka saa aikaan hirvittävän rasituksen meidän kansantaloudelle ja sen myötä suomalaiset ovat päässeet nauttimaan jatkuvasti kasvavasta määrästä väkivalta- ja seksuaalirikoksia. Kuolleet, hakatut, ryöstetyt ja raiskatut suomalaiset eivät haittaa valtakoneistoa tippaakaan.

- Niistä nimenomaan. Ja koska läntistä uhkaa ei saa sanoa uhaksi vaan mahdollisuuden ja velvollisuuden sekoitukseksi niin nämä rikokset täytyy jotenkin tulkita meidän suomalaisten omaksi syyksi. Kas kun me ei olla määritelty uhkaa mahdollisuudeksi vaan uhaksi. Vaikka se muuttaa jo kansojen väestörakennetta niin kuin erityisesti Ruotsissa tulee tapahtumaan. Ja Suomi tulee perässä. Mikäs se oli se tuore uutinen espoolaisesta koulusta? Yli 60 prosenttia muita kuin suomenkielisiä. Eikä ole ainoa. Ja Espoohan oli aikanaan suomalainen unelma ja menestystarina. Niin ainakin mainostettiin.

- Näinpä mainostettiin vaan ei mainosteta enää. Niin oli silloin, toisin on nyt, kun on järkikin päästä jo pois lähtenyt…  samoin kuin moni espoolainen Espoosta kehyskuntiin… ja mietitäänpä sitä Vahteran Paulin laskelmaa. Haittamaahanmuuttoteolliseen kompleksiin uppoaa vuodessa 3,2 miljardia. Sen sijaan PV:n vuosittaiset hankintamäärärahat ovat siinä puolen miljardin kieppeillä. Eli Suomi maksaa hirveät rahat siitä, että se ylläpitää läntistä uhkaa ja kiistää samalla sen olemassaolon. Samalla kun se valmistautuu itäiseen uhkaan. Niin kuin kuuluukin. Mutta huomattavasti vähemmillä rahoilla. Suorastaan nakkirahoilla. Ja toisaalta se itäinen uhkakin voi halutessaan tuupata sata tuhatta kehitysmaalaista Suomeen. Nehän otetaan vastaan, elätetään ja annetaan vielä kansalaisuuskin päälle.

- Voisihan sanoa että Suomi on kuin talo joka pitää etuovensa tiiviisti lukossa mutta samalla mainostaa että takaovi on sepposen selällään eli tulkaa veikkoset viemään mitä lystäätte ja riehukaa minkä ennätätte. Ja oikeastaan voi sanoa että samalla talon katto on porattu täyteen reikiä. Siinä on meinaan se kolmas uhka. Eli vihervasemmistolainen ilmastohysteria jonka myötä tuhotaan koko suomalainen elinkeinoelämä. Ja samalla ne verorahat joilla pidetään ne täysin hyödyttömät vihervasemmistolaiset hyvällä elatuksella.

- Mutta onneksi tässä saunassa katto on kunnossa. Eiköhän lähdetä ottamaan taas pienhiukkasten aikaansaamat löylyt?

Näin tapahtui ja käppäukot siirtyivät löylyyn. Piruko sen tiesi, mitä ne siellä puhuivat? Varmaan lisää niitä paljon mainostettuja vihapuheita. Ei niistä käppäukoista koskaan tiennyt.


12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siteeraan nyt Jussi Halla-ahoa: "Jos veneen pohjassa on reikä, paraneeko tilanne, jos siihen porataan lisää reikiä?" Tätähän Suomen hallitus tekee koko ajan, poraa Suomi-laivaan lisää reikiä. Marin ehti jo kuuluttaa koko maailmalle, ettei Suomi hänen "vahtivuorollaan" liity Natoon ja Mikkonen perään, ettei Suomi missään tilanteessa käännytä turvapaikanhakijoita rajoilta. Kuralla olevaa taloutta hallitus hoitaa Anderssonia tuuranneen Saramon mukaan vastuullisesti niin, että kymmenen vuoden päästä ollaan tasapainossa! En keksi oikein mitään asiaa, jossa nykyinen hallitus olisi onnistunut muussa kuin velanotossa ja yhyeiskunnan turvattomaksi saattamisessa. Koronakin hoitui median mukaan paremmin kuin monessa muussa maassa, mutta tätäkin "saavutusta" pitäisi verrata johonkin sellaiseen maahan, jossa on yhtä vähän asukkaita kuin täällä.

Tuuliajolla on Suomi-laiva, mutta onhan se Sanna niin ihqu, oikein kävi Ukrainassakin poseeraamassa luotiliiveissä, sen jälkeen viettämässä laatuaikaa lapsen kanssa ja esittelemässä pakaroitaan pääkaupungin kaduilla valkoisissa kalsareissa (vastuullisen median mukaan ne olivat urheiluhousut). Viimemainittuun ei moni mies pystyisi.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano. Sanoisin, että tiivistit nykytilanteen osuvasti.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän se valtiolaiva lakkaa keinumasta holtittomasti sitten, kun on samassa tasapainossa Titanikin kanssa, siis pohjassa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Siihen suuntaan ollaan hyvää vauhtia menossa. Ja orkesteri soittaa niin kuin Titanicissakin.

QroquiusKad kirjoitti...

Tälläkin on hoettu, että täytyy vajota pohjalle ennen kuin voi nousta.

Missä on nyt "Titanic"?
Pohjassa.
Entä missä on nyt "Estonia"?
Pohjassa.

Nousevatko ne sieltä ja miten?
Eivät nouse.
Mitenkään.

Siellä ovat ja pysyvät aivan samoin kuin Valtiolaiva Suomi, jos sen annetaan upota pohjaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Niin no, tietysti Saksakin oli totaalisen pohjassa vuonna 1945. Ja kyllä se sieltä nousi. Kun oli oikea kansa ja kun siihen annettiin mahdollisuus.

QroquiusKad kirjoitti...

Ettei olisi näin synkkää, otetan pieni off-topic -kevennys.
Suomessa on vieläkin olemassa yksi Veijo Esson baari:

https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000008869721.html

Ei kun fiilistelemään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tuo oli kyllä kerta kaikkisen asiaa.

Anonyymi kirjoitti...

EKP:n Lagarde ilmoittaa nostavansa korkoja neljännneksen prosennttiyksiköllä ja valmius on vielä korkeampaankin. Päätöstä pidetään historiallisena.

Minun mielestäni historiallista oli se, kun terveyskeskuksen ruokapöydässä kaveri sanoi, että kun korko oli 16,5, loppui perheeltä huumori. Erohan siitä tuli.

Velkaantuminen ei osoita mitään taittumisen merkkejä. Ihmiset olettavat, että Valtiokonttori maksaa velat aina uudella velalla ja kaikki jatkuu. En ole koskaan kuullut antolainauksesta, jossa sijoittaja (1) ei halua korkoja, ts tuottoa pääomalleen ja (2) ei halua pääomaansa takaisin. Jos sinä otat aina uutta velkaa entisten päälle, niin kuka niistä sijoittajista saa lopulta omansa takaisin? Varsinkin, jos otat velkaa maksaaksesi korot?

PS-lehdenjakaja

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, PS-lehdenjakaja. Muistanpa tuon velka- ja korkohelvetin Suuren Laman ajoilta. Se on tulossa nyt uudestaan.

thinker Dill kirjoitti...

Saatiin taas tänäkin kesänä seinänaapuri. Jostain itäafrikasta ne kai tuli. Kyselyihini eivät ole vastanneet. Eivät ymmärrä kieltä, enkä minä niiden. Pariskunta, ja perheenlisäystäkin taitaa olla tulossa.

Onneksi eivät kuitenkaan verorahoilla elä. Riitti, kun laitoin hirsinurkkaan tuen. Siihen pesän rakensivat, harmaasiepot.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, thinker Dill. Tuollaisten vieraitten kanssa jakaa tonttinsa mielellään.