perjantai 10. kesäkuuta 2022

SOVELLETUN SANANVAPAUDEN PALKINTO

Täytyypä laittaa vielä samalle päivälle toinen postaus. Se kun kertoo asiasta joka on joko loistoluokan tahatonta huumoria tai sitten jonkunlainen vihervasemmiston keskisormen näyttö tavallisille ihmisille viestillä ”me voidaan tehdä ihan mitä meitä huvittaa”.

Jaa mistä on kysymys?

No siitä, että Suomen tunnetuin oikeamielinen valtakunnaninkvisiittori Raija Toiviainen on saanut Oikeusteko-palkinnon. Laitetaanpa hieman asian uutisoinnista:

Asianajajaliiton mukaan valtakunnansyyttäjä on osoittanut poikkeuksellista kyvykkyyttä ja ennakkoluulottomuutta sananvapauden tukemisessa.

Boldaus oma. Vaatii tavallista suurempaa mielikuvitusta tulkita Toiviaisen toimet sananvapauden tukemiseksi. Ja ehkä seuraava siteeraus kuvaa erinomaisesti aikamme henkeä. Boldaus edelleenkin oma:

Asianajajaliiton puheenjohtaja Hanna Räihä-Mäntyharjun mukaan valtakunnansyyttäjänä Toiviainen on osoittanut organisaatiouudistuksen lisäksi myös poikkeuksellista kyvykkyyttä ja ennakkoluulottomuutta erilaisissa avauksissa oikeudenhoidon nopeasti muuttuvilla harmailla alueilla, kuten sananvapauslainsäädännön tulkitsemisessa.

Ja joo, tämähän pitää paikkansa. Toiviaisella on ollut sananvapauden tulkitsemisessa poikkeuksellista kyvykkyyttä ja ennakkoluulottomuutta. Onko sillä oikeusvaltion kanssa mitään tekemistä on sitten aivan toinen kysymys.

Hotellin respassa jäädään odottamaan että joku pyssyjen kanssa heiluva väkivaltatuomion saanut etnisesti edistyksellinen räppäri saa Vuoden kansalainen-palkinnon.

Raija Toiviainen. Sovelletun sananvapauden sankari.

39 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä ja edellinen postaus aiheutti oikosulun ajukopassa, mutta siitä en syytä Yrjöä, en suinkaan, vaan tätä systeemiä. Kun ei mitään näiden toilailuja voi järjellä ymmärtää. Tuon viimiesimmän mainutun kunniakansalais- ärppärin saajaksi lie ehdolla ainakin tämä milan jaff. Ja ihan "ainsiodensa" mukaan.
Huru-ukko

QroquiusKad kirjoitti...

Tämähän on täysin linjassa sen kanssa, että virheä oikeusministeritär Tuija Brax saattoi harmitella Internetin sananvapaustilaa:
monet blogit ja muut foorumit toimivat USAlaisilta palvelimilta, ja USAlaisilla oli Braxin mielestä sananvapaudesta sellainen aivan omituinen käsitys, että muka kaikkea saisi sanoa!

Tämä ei herättänyt maailmalla ällistystä.
Ajattelin tuolloin, että Länsi pitää Suomea jo menetettynä maana, mutta USAn kanssa tehdyt F-35 Lightning II -kaupat, jolliaset kskeytettiin itse NATO-liitolainen Turkilta kertoo muuta.

Ehkäpä tuolla Suuressa Maailmassa ymmärretään Päättävissä Pöydissä, ettei suomalaisen naisen pölinöitä tarvitse ottaa vakavasti?

Anonyymi kirjoitti...

Ei tässä nyt juuri paljon ole sanottavaa mutta, kiitokset Ykälle. Rautaa ovat blogisi. Kirjoittaisin noin itsekin jos osaisin. Nämä antavat henkistä tukea muurahaiskansalaiselle, et ole ajatustesi kanssa yksin.

Varmaan näitä lukevat valtamedian toimittajatkin. Mistäpä muualta löytäisi kansan syvien rivien tuntoja. Valtamediasta ei ainakaan. Vituttaa varmaan toimittajiakin kirjoittaa niin kuin käsketään, mutta asuntolainansakin erääntyvät.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Juu, oikosulun aiheuttaa vallitseva tilanne, ei lukija. Ja tuo kyseinen häiskä oli muuten minullakin mielessä.

Qroquius Kad: Yhdysvalloissa on onneksi se sananvapaus otettu vielä varsin vakavasti. Toisaalta tuon demokraattihallinnon kanssa ei tiedä, että kuinka kauan se sielläkään jatkuu.

Ano: Lämmin kiitos kannustuksesta. Ja joo, toimittajankin pääelinkeino on syöminen. Voi olla monella toimittajalla paskan maku suussa työpäivän jälkeen.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän tuo Toiviaisen palkitseminen on psykopaattien vittuilua. Hierovat paskaa heteromiesten silmille.

Anonyymi kirjoitti...

Aina palkitaan, kun on "oikeat" kaverit. Kansa nauraa tällekin. Noille paikoillehan ei pääse ilman "oikeita" kavereita ja ruskeaa kieltä.

Jos jossain joku oikeamielinen kohtuuden ihminen ilmaantuukin hetkeksi julkisuuteen, huomaatte pian sellaisen katoavan, koska "oikeilla" kavereilla ei ole oikeamielisiä ja kohtuuden kavereita, vain omanedun tavoittelijoita ja sielunsa halvalla myyviä. Ahneus ja mielipuolisuus ajanhenki.

Nils - Aslak kirjoitti...

Ei tarvitse kauan odottaa noiden mamu- räppäreiden palkitsemista. Ruotsissa jo monet murhista ja huumekaupasta vangitut mamu- räppärit ovat saaneet palkintoja ja varsinkin sikäläinen YLE on heitä palkinnut. Rikollinen tausta ei vaikuta, kun on taiteesta kysymys, ne perustelevat.

Suomessa taitaa jo enemmistö asianajajista olla naisia, mutta ainakin naiset ovat sen liiton jo vallanneet. Tyypillinen tapaus: naiset saivat enemmistön ja veivät sitten kaikki paikat?!?

Anonyymi kirjoitti...

Vähän kuin Päivi "kaikkien tulijoiden taustat tiedetään" Nerg, joka sai aikoinaan tunnustuspalkinnon "luottamusta herättävästä viestinnästä" pakolaiskriisin aikana. Hyvä on meno, joten mennään sitten pohjalle asti kun vauhtiin ollaan päästy.

Anonyymi kirjoitti...

Jos Jumala on vielä jossain olemassa ja Pietari valkkaamassa sitten joskus henkiin herätettyjä, niin pahoin pelkään, että hiiltä lapioimaan ankaran hammassäryn kanssa tässä joutunen itsekin kera lakimiesten ja asianajajien. Toivottavasti kuitenkin eri vuoroon "toiviaisten" kanssa.

Tästä tulikin mieleen toinen vanha vitsi: Mitä eroa on sillä, että kun suojatiellä auton alle jää puliukko tai lakimies? Pulin tapauksessa tiessä näkyy jarrutusjäljet..

oikein mukavaa viikonvaihdetta käppäakat ja ukot

Sepi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Nils-Aslakille, Ano3:lle ja Sepille & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Tältä mielikuvalta on vaikeaa välttyä.

Ano2: Hyvin mahdollista. Tähän on tultu.

Nils-Aslak: Joo, olen pannut merkille. Ja sen totean että räp ei ole musiikkia vaan akustinen ympäristörikos. Mitä tulee vallassa oleviin naisiin ne ne elävät omassa turvallisessa kuplassaan ja pakottavan muut uskomaan että se kupla on todellisuutta.

Ano3: Joo, kyseinen utaretutkija kävi mielessä juttua kirjoittaessa.

Sepi: En usko Jumalaan enkä varsinkaan hänen armoonsa mutta selkeäähän on että itse päädyn viha-ajattelijana tsuhnan helvettiin. Kyseisen vitsin muistan minäkin ja nykymaailmassa se pitänee paikkansa. Oikein mukavaa viikonloppua sinullekin.

Anonyymi kirjoitti...

Minun tietääkseni aprillipäivä on edelleen 1.4.

Huomenna on varmaan sitten uutinen, että Krista Mikkonen palkitaan vuoden patrioottina. Anna mun kaikki kestää.

Tapsa vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tapsa vaan. Joo ja epäilemättä hänelle myönnetään myös suomalaisen elinkeinoelämän edistämispalkinto. Ja nykyisinhän aprillipäivä on joka ristuksen päivä.

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin herä ajatus, että tuo "räppi" lie melko ahdistavaa "musiikikia". Siellä ja täällä sen tekijät/harrastajat/kuuntelijat ovat myötäänsä syyettyinä milloin minkilaisista henkeen ja terveyteen ja sen vahingoittamiseen liittyvistä rikoksista. Kuten meilläkin eräs syrjäkylän räppäsi murahsta/tapon yrityksestä. Ja tietenkään paikallinen valtamedia etlari ei kerro sen enempää, kuin että tekijä on lahtelainen. Eli valtavalemedian käytännön mukaan joku rotumuukalainen.
Vaan asiasta kolmanteen. Pari viikkoa sitten suteettisaksalaiseni läpäisi katsastuksen ja tänään sen kuski eli minä sain hyväksytyn leiman. Paitsi pieni korjauskehoitus tuli, vaan ei tarvii mennä uusintanäyttöön ennen seuraavaa katsastusta:)
Huru-ukko
PS. Mikäs sen pahan tappas..... Ket..eiku vittuillaan sen ku jaksetaan. Ja onneksi Yrjö pitää meitä hereillä, että muistetaan ja jaksettaan.
Heroen Ukraini. Heroem Slava.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Onhan se tietysti aika surrealistista, että juristeristit palkitsevat valtakunnansyyttäjän sillä perusteella, että tämä on toiminut heidän mielestään esimerkillisellä tavalla tulkitessaan tiettyjä pykäliä niiden harnmaalla alueella.

Ei sitä ihan yhdeltä istumalta oikein voisi todeksi uskoa. Jos joku, sanotaanko vaikka Orwell, olisi kirjoittanut siitä kirjaan, kyllähän nyt kävisi taas kerran toteen se hämmästyttävä seikka, ettei kukaan pysty kirjoittamaan niin hurjaa fiktiota, etteikö todellisuus kohta panisi paremmaksi.

Ja mutta taisihan hän oikeasti kirjoittaakin. Ja todellisuus siis pani paremmaksi.

Uskottava se on.

Elämme kaikenkaikkiaankin aika orwellilaisia päiviä. Putin on pannut paremmaksi Orwellin teesin, että sota on rauhaa. Nämä sananvapauden aitaajat ja itsensä omaan kuplaansa sulkeneet -- tässähän myös YLE:n Jouko Jokinen on juuri kunnostautunut -- sanovat, että orjuus on vapautta. Ja koko konkkraonkka -- presidentistä ministereiden, kansaedustajien, virkamiesten, juristeristien ja journalistien kautta itseään "suvaitsevana" pitävään kaduntallaajaan -- todistaa vallan vakuuttavasti, että tietämättömyys on voimaa.


Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja Seppo Oikkoselle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Räppihän on loistava lahja niille jotka eivät osaa laulaa, soittaa, säveltää ja sovittaa mutta jotka haluavat menestyä. Ja pidetään peukkua ukrainalaisille.

Seppo: Ja muistutetaan että me, jotka puhumme tätä vastaan olemme niitä viha-ajattelijoita.

-TR- kirjoitti...

Eikös tämä Toiviainen ole maininnut esikuvakseen Nelson Mandelan? Nuoruudessaanhan Mandela lahjoitti kanssaan eri mieltä oleville kaulakorun eli autonrenkaan joka tunnelman luomiseksi sytytettiin palamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Vanha ameriikan vitsi. Mies oli kuolemaisillaan ja pyysi että sängyn viereen tuotaisiin henkilöt, toiselle puolelle tuomari ja toiselle lääkäri. Kun mies makasi silmät kiinni eikä muuta tapahtunut kysyi tuomari, miksi meidät tähän pyysit. Haluan kuolla kuin jeesus kahden ryövärin välissä, sanoi mies. Nykyisin sängyn viereen voisi tuoda paljon muutakin porukkaa ruuhkaksi asti.

Anonyymi kirjoitti...

Onhan se kai palkinnon arvoista, että pystyy löytämään asiallisesta kritiikistä uskonrauhan rikkomista, rasismia ja vihapuhetta ja on keskittynyt näihin asioihin vielä sellaisella intohimolla, jota on vaikea ymmärtää ja ylittää. Räsäsen syytteessä oli jopa keksittyjä väitteitä, joista toivoisin edes jonkinlaisia sanktioita tulevan. Mutta odotellaan nyt kaikessa rauhassa, ehkä seuraaja pistää vielä paremmaksi! Auli Mantila? No, nainen varmaan joka tapauksessa!


Rouva Ano


QroquiusKad kirjoitti...

Timo Vihavainen kommentoi asiaa blogissaan kertakaikkisen loisteliaasti:

https://timo-vihavainen.blogspot.com/2022/06/oikeudenmukaisuutta-edistamassa.html

Tällainen saa minut aina lankeamaan kateuden kuolemansyntiin;
osaisinpa itsekin kirjoittaa yhtä hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Radio Jerevan odottaa seuraavaksi Asianajajaliiton Rauhanpalkintoa Vladimir Putinille..

Radio Jerevan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys TR:lle, Anolle, Rouva Anolle, Qroquius Kadille ja Radio Jerevanille & kiitos kommenteistanne.

TR: En ole varma tekikö Mandela niin mutta sehän on ollut hyvin yleinen käytäntö tuolla Etelä-Afrikassa.

Ano: Ehkä sen lääkärin voisi korvata toimittajalla.

Rouva Ano: Palkinnon perusteet kuvaavat nykyaikaa hyvin. Ja Toiviainen tosiaan pisti syytteeseen omiaan. Se uusi valtakunnansyyttäjä tulee olemaan Ari-Pekka Koivisto. En osaa hepusta sanoa sen enempää. Aika näyttää.

Qroquius Kad: Vihavainen iski tosiaan asian ytimeen.

Radio Jerevan: Muistaakseni myös eräs A. Hitler on ollut ehdokkaana kyseisen palkintoon.

QroquiusKad kirjoitti...

Kaiken muun hyvän lisäksi Raija Toivioretkeläinen vieläpä livisti henkilökohtaisesta vastuusta laittaen alaisettarensa syyttämään Päiviä asiasta, jonka kuka tahansa Internetiin pääsevä voi helposti tarkistaa ja valehteluksi todeta.

Vaan eipä hänelläkään hätää;
siinä jamassa on marxistis-feministinen demlakratiamme, että syyttelijätär saa valittaa hoviin roikottaen mukanaan edelleen tätä valheellista väittämää.

Till tidernapas har man levat, sanaili Jatkosodan radiokoomikko-nimimerkki Jahvetti, ja hänen päälleen huusi koliikkihuutoaan Arkangelin Tiltu Armas Äikiä.
Eivät ole ajat sittenkään kovin paljon tuosta muuttuneet.

Muuttuuko ihminen, ja mihin suuntaan, kysyi Georg Ots.
Kyllä ja turhan usein huonompaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Itse asiassa ajat ovat muuttuneet. Nykyisin ne Tiltut suoltavat propagandaansa virallisessa valtakunnan verkossa. Ja Jahvetit ovat täällä internetin piilopirteissä.

Georg Ots lauloi myös kylän parhaasta lypsäjästä. Ja niitähän hallituksessamme riittää. Ne vaan lypsävät suomalaista lehmää toisten ämpäreihin.

QroquiusKad kirjoitti...

Maailma se sen kun muuttuu.
Aikoinaan Charles Bronsonin näköinen väkivallan vihollinen teki vähäeleisesti tylyä työtään julkisessa liikenteessä.

Nyt ovat asiat toisin:

https://www.youtube.com/watch?v=_2un1aU7mT0

Ehkeivät tässä suhteessa välttämättä huonommin, vaikka tuosta(kin) voi olla monta mieltä?

Anonyymi kirjoitti...


Tervehdys Ykä ja muut.

Kun kympin tyttelit ovat käyneet "Oikiksen" ja nyt noukkivat Kristinuskoa pilkkaavalta mielisairaalta rahallisia palkkioita hänen kädestään loputtomasti.
Niin heidän mieleensä ei tietenkään juolahda että julkinen kiitollisuuden osoittaminen paljastaa heidän naurettavan haureellisuutensa.
Häpeämättömyytensä ei johdu röyhkeydestä vaan ymmärtämättömyydestä.

Suomalainen oikeuslaitos pääsee otsikoihin kun ajojahdin kohde viekin asiansa EU-tuomioistuimeen
Siellä on sattumoisin merkittävä määrä hyvin vaikutusvaltaisia ihmisiä jotka suhtautuvat Kristinuskoon kunnioituksella.
Mainittakoon että Atlantin takana on asiaan reagoitu hyvin vaikutusvaltaisella taholla.

Harmaa Eminenssi (RKP) röyhäytelköön sikaariaan takkatulen valossa konjakkilasin kera.
Jonain päivänä heillekin ehkä valkenee kenen asialla ovat olleet.
Sisäsiittoisuus tuo siihen tietenkin piirteensä,aivan samoin kuten "kansanryhmille".

With best Regards:Josef

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Josefille & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Niin no, tuohan on elokuvaa. Ei oikeassa maailmassa kukaan lähde yksinään viittä miestä vastaan.

Josef: Luottamuksesi EU-tuomioistuimeen on huomattavasti suurempi kuin minun.

QroquiusKad kirjoitti...

Minusta tuo linkkaamani pätkä oli satiirinen:

mies istuu yöbussissa varhaisneitosen kanssa nyrkkinsä verille hakanneena.
Yllättäen ja pyytämättä bussin viereen kolaroi apinajengi, jota ei pitäisi päästää sisään ja mies toivoo, että päästettäisin.

Mies sulkeekin bussittaren ulos ja ottaa revolverin esiin.

Me odotamme hänen nitistävän koko jengin, mutta hän tyhjentääkin rullan lattialle?
Pudottaa vielä revolverin viereen!

Sitten hän mättää kaikkia, tulee itsekin lähes mätetyksi, pelastaa neitosen siinä sivussa ja pelastaa lopuksi kuolevan roistonulikan hengen.

Anonyymi kirjoitti...

Täh, mies uudeksi valtakunnansyyttäjäksi? Eikös tässä nyt ole otettu aikamoinen riski? Raija saa tietenkin syyttää Päiviä (nainen on naiselle susi) mutta että sellainen mahdollisuus että Ari-Pekka jotain naista syyttäisi? Kiljukööri, valmistautukaa, teillähän sitä vaikutusvaltaa on koska äänekkyys nykyään on paljon vaikuttavampaa kuin teot tai järki. - Ja kundilla vielä rajavartiolaitos-tausta, ties mitä ihmeellisiä aatteita siellä päähänsä saanut ihan käytännön kokemuksista. Mutta katsellaan ja suhtaudutaan positiivisesti. Jos mies Toiviaisesta huonommaksi pääsee, niin kovasti saa kyllä raataa sen eteen.

Kun tämän palkinnon nimi oli Oikeusteko, niin mihinkähän nimenomaiseen oikeustekoon tässä nyt viitataan? Ja sananvapauden edistäminenkin on aika laaja määritelmä että mikä oli se tuo varsinainen teko? Ja on osoittanut poikkeuksellista kyvykkyyttä ja ennakkoluulottomuutta? Jos mä olisin duunissa valtakunnansyyttäjävirastossa, niin saattaisin ottaa itseeni jos tuon naisen kyvyt määritellään poikkeuksellisiksi. - Huomasitteko muuten, että kaikesta tuosta hehkutuksesta jäi puuttumaan eräs varsin merkityksellinen sana: puolueettomuus. No, mitäpä sitä dumari puolueettomuudella. Se on iso D niinku Danny tai Demla. Naisten asialla molemmat. Anteeksi Ilkka, lipsahti.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Hieman o.t. aiheeseen, mutta tästä kirjoitin jo aiemminkin satunnaisesti ulkomailla olevana, Suomen tärkeimpiä uutisaiheita selailevana. Nonnih, nyt on tekemisen meininki, Julkisen Sanan Neuvosto JSN on saanut vihdoinkin kantelun Marinin kuvasta! Menikin jo pari päivää, ja jos olisi viikko kulunut, jonkun JSN:n jäsenen eli toimittajan olisi ollut pakko se kantelu tehdä. Ettekö te pöljät tajua, että PM on paparazzien uhri! hesarin ja ylen kuvat ovat laadukkaita, meillä on kuulkaas ammattitaitoiset kuvaajat. No: nainen lähtee ulos ja pukeutuu kuten haluaa pukeutua. Joku ottaa siitä kuvan koska julkisella paikalla se on sallittua. Mikä tässä nyt on se valtaisa ongelma? Onko Marin itse muka valittanut vai pistetty feministinen kiljukööri taas asialle? - Jos tällä täysin makaaberilla keissillä vielä revitellään, ollaan kohta siinä tilanteessa että Ari-Pekka joutuu ensimmäiseksi tehtäväkseen pohtimaan sitä pitäisikö pääministerin persus suojata lailla, mielellän perustuslailla. Sama koskisi toki tulevaakin pääministeriä Orpoa. Speedot jalkaan ja uhriutumaan! - Tota noin, eikö meillä todellakaan ole muita murheita politiikassa?
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Räpistä: olen kuullut tasan yhden hyvän: Palefacen Helsinki Shangri-La.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: No, fantasiaahan se oli yhtä kaikki.

tira+:

Viesti1: On vaikeaa kuvitella että uusi valtakunnansyyttäjä ylittäisi edellisen ”saavutukset”. Ja se Oikeusteko-palkinto olisi kylläkin politrukki-palkinto. Jolla ei ole mitään tekemistä puolueettomuuden kanssa. Demla on syöpä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Viesti2: Eipä tähän paljon lisättävää. Jos joku kulkee julkisella paikalla vaatteissa jotka eivät jätä perseestä mitään mielikuvituksen varaan niin hän saattaa hyvinkin haluta että sitä persettä katsellaan. Ja kun kyseessä on PM niin sitä aivan varmasti kuvataan.

Viesti3: Olen tästä täysin eri mieltä. Eihän se mitään räppiäkään ollut vaan vanha Tippavaara-kappale johon se jätkä teki vasemmistolaiset sanat ja joka palkittiin vuoden vasemmistolaisena kulttuuritekona. Totean että VMP.

Anonyymi kirjoitti...

Ei heistä voi kirjoittaa parodiaa. He tekevät sen itse.

Anonyymi kirjoitti...

Just sen Mannakorven mailla-musan takia siitä tykkäsinkin, ja 50 prossaa sanoituksesta oli totta. Se, joka koski suomalaisia. Se toinen puoli sitten ideologiaa. Tai pieleen mennyttä ironiaa. Näillä kun ei toi ironia niin ole hallussa. Paleface on mielestäni näitä nenäpäivätyyppejä.

Miten räppi ylipäänsä määritellään? Riittääkö että on huppari ja salihousut puolnilkassa, jollei ole Elastinen tai Cheek vaan vain sorrettu musta? Miksi eivät nappaa edes nuorisoomme mustat barbaarit tai seksikkäät suklaat? yle toki sponssaa mutta kun kukaan ei vaan osta. Onko rotumme syytä tää? Hortto Kaaloa sentään ostettiin.

Kaiken tämän rasismisyyllistämisen keskellä on oikein kiva kuunnella vanhaa kunnon neekerijatsia. Billie Hollidayta (ehdoton raadollinen suosikkini), Ella Fitzgeraldia, ja kaikkia niitä upeita puhaltajia, pienonpimputtajia. Jokunen valkoinenkin sai olla mukana: Anita O'Day, Gene Krupa, Gerry Mulligan, ihan tasavertaisina ja hyväksyttyinä, ihoväristä riippumatta. Musiiki on taitolaji, ei värilaji.

Muisto sosialistisesta tasa-arvosta: olimme aikoinaan ostaneet liput Itä-Berliinissä Ella Fitgerldin konserttiin. Tuohon aikaanhan kaikki myöhästymiset kuitattiin "wegen meteorologischen Gruenden" mutta tässä nyt vähän hankala selitys kun tämä mikä lie neekerinainen oli jumittanut Check-Point-Charlien rajalle. Kun hän vihdoin pääsi kahden tunnin kuluttua Volkspolizein käsistä lavalle, joka tulkintansa oli niin raivoisa että ihoa karmaisi. - Että räppi?
tira+


Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Totta.

tira+: Jos nyt muistelen historiaa niin kyseinen rap on käsittääkseni tullut Yhdysvaltain mustan väestön keskuudessa eräänlaiseksi protestiksi äärettömän tekniseksi ja suureelliseksi noussutta funk-musiikkia vastaan. Vähän samoin kuin punk oli vastaveto progelle. En vaan käsitä kuinka se monotoninen jynkytys on pysynyt niin valtavassa suosiossa vuosikymmenet. Onhan selvää että Yhdysvaltain mustassa väestössä on varmasti vieläkin hyvin paljon huippuluokan musiikintekijöitä. Ne vaan eivät nouse sillä lailla esille.

Trilisser kirjoitti...

Musiikista: Kun orkestereiden rekryissä otettiin käyttöön sokkokoesoitto (rekrytoijat eivät nähneet soittajaa, vaan rekrysivät pelkän soiton perusteella), niin sepä ei kelpaa wokettajille, kun esimerkiksi New Yorkin Filharmonian soittajien värijakauma ei vastaa "newyorkilaisten kirjoa". Kertoisiko se jotain "mustan musiikin" taidollisestatasosta...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Triliiser. Mahdollista. Tietysti onhan niitä paljon loistavia mustia muusikoita. Tuli vaan kommentistasi mieleen tämä kuva joka kertoo mustan musiikin ”kehityksestä”:

https://external-preview.redd.it/rZoYpjw6WwyMBhhk3EpXR1NrIq2NmE5OP6pfXKGcLl8.png?auto=webp&s=a7f4be49decb2283e0539a7541a9cd08ded7c19f

Miksi tuhlata vuosia kovaan harjoitteluun kun täydellä nollalla tienaa miljoonia?

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, nuo boldaukset kertovat oikeastaan kaiken tarvittavan. Sananvapauden tukeminen on tapahtunut käräjöimällä tuota oikeutta käyttävien kanssa, ja tuo urhoollinen tulkitseminen on tarkoittanut ihan puhdasta "mie haluun/en haluu" rääkyä. Mitään määritelmää vihapuheelle ei ole, ei ole tarvinut miettiä linjauksiaan suhteessa lakikirjaan. Myös rangaistusasteikon on päässyt määrittelemään itse. Kaikki tämä valtamedian kompatessa hurmoksellisesti, kyllä Raija on tunnustuksenssa ansainnut!

t.Puupääukko

DuPont kirjoitti...

https://www.suomenuutiset.fi/jari-taposelle-kultainen-mitali-helsingin-hyvaksi-tehdysta-tyosta-jani-makela-tylyttaa-parodiaviikot-jatkuvat-naurettavaa-holmoilya/

Nyt myös nettipropagandisti Jari Taponen on palkittu:
"Pormestari Juhana Vartiainen sekä apulaispormestarit Anni Sinnemäki, Nasima Razmyar ja Paavo Arhinmäki jakoivat kymmenen Helsinki-palkintoa juhlavassa tilaisuudessa Helsingin kaupungintalolla, ja yhden niistä koppasi plakkariinsa ylikomisario Taponen.

Palkintoperusteeksi luettiin muun muassa se, että ”Taposen johdolla Helsingin poliisin ymmärrys eriarvoistumisesta ja radikalismista on laajentunut merkittävästi. ”"

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Puupääukolle ja PuPontille & kiitos kommenteistanne.

Puupääukko: Totta. Ei lisättävää.

DuPont: Tuo kuvaa kyllä hyvin Ajan Henkeä. Saatan palata tuohon vielä itsekin.