tiistai 5. heinäkuuta 2022

ITSELLEEN VALEHTELUN VIHREÄ OPPIMÄÄRÄ

Sehän on tietysti  selvää että jos ihminen kärsii hahmotushäiriöstä niin ei häntä tule siitä pilkata. Ei se mikään irvailun aihe ole. Mutta jos ihminen kärsimisen sijasta nauttii hahmotushäiriöstään ja vielä pakottaa kokonaisen kansakunnan elämään häiriönsä mukaisesti niin kyllä asiasta voi silloin huomauttaa ja lähettää kyisiä terveisiä.

Tämä tuli mieleen kun luki hahmotushaasteellisen sisäministerimme Krista Mikkosen lausumasta ehkä tämänvuotisesta pohjanoteerauksesta. Asiahan pohjautui siihen että perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen kysyi Mikkoselta että aikooko hallitus kiristää maahanmuuttolakeja johtuen maahanmuuton aiheuttamista kiistattomista ongelmista. No, Mikkonen meni sitten pokkana pläjäyttämään ettei maahanmuutolla ja sen määrän lisääntymisellä ole tekemistä maahanmuuttajataustaisen katujengirikollisuuden kanssa. Samalla logiikalla voisi tietysti päätellä esim. että naimisella ei ole mitään tekemistä raskaaksi tulemisen kanssa. Mikkonen totesi:

On täysin selvää, että jengiytymiseen liittyviä ongelmia ei voida pysäyttää tai ratkoa maahanmuuttoa vähentämällä. Maahanmuuton ongelmiin ei vastata kiristämällä maahanmuuttoa koskevia sääntöjä. Suomi tarvitsee maahanmuuttoa.

Näinhän se meni. Suomi on viimeiset kolmekymmentä vuotta saanut erityisesti kehitysmaalaista haittamaahanmuuttoa joka saa aikaan kehitysmaalaista rikollisuutta. Mutta kyseistä kehitysmaalaista haittamaahanmuuttoa ei saa rajoittaa koska Suomi tarvitsee kehitysmaalaista – suoraan pysyväiselatukselle tulevaa – maahanmuuttoa joka saa aikaan kehitysmaalaista rikollisuutta jne. jne. Mikkonen puhuu myös tyypillistä poliittista näennäispuhetta joka ei tarkoita mitään:

Sen sijaan on katsottava ketjut, joissa rasismi-syrjäytyminen-jengiytyminen-rikollisuus johtavat ikäviin kehityskulkuihin.

sekä:

Todellisuudessa rikosilmiöiden kehittymisen taustalla on useita erilaisia tekijöitä ja monimutkaisia vaikutusmekanismeja.

Koska työni puolesta minullekin viranomaisjargoni on varsin tuttua niin suomennanpa vielä tuon Mikkosen loihelausuman. Eli: ”minulla ei ole pirunkaan aavistusta siitä mitä pitäisi tehdä mutta jospa sanon hienolta kuulostavia mutta sisällöttömiä lauseita ja pääsen silloin irti suuremmasta vastaamisen vastuusta”.

Näitä ketjujahan on katseltu viranomaisten toimesta jo iät ja ajat. Kas siihen se sitten jääkin. Tämä on selkeä viesti kehitysmaalaisille rikollisille. Sama viesti mitä on annettu jo Ruotsissa. Eli tulkaa tänne perseilemään. Voitte tehdä sen kaikessa rauhassa. Siitä ei seuraa kuin aina vain lisää viranomaisten puhetta, lausuntoja ja tekemisienne ymmärtämistä.

Ja eihän vihervasemmistolainen olisi vihervasemmistolainen ellei hän pamauttaisi pöytään R-korttia:

Mikkosen mukaan maahanmuuttajiin kohdistuvaan rasismiin puuttuminen on maahanmuuton ongelmien ratkaisun ydin.

– Puuttumisella syrjäytymiseen ja rasismiin estämme jengiytymistä, väkivaltaista radikalisoitumista ja ennaltaehkäisemme rikollisuutta.

Tuttu resepti. Kun et pysty etkä halua tehdä mitään kehitysmaalaiselle rikollisuudelle etkä halua edes tunnustaa ongelmaa ongelmaksi niin menepä ja syyllistä suomalaiset. Niin kuin Suomessa on suurella innolla tehty jo kolmekymmentä vuotta. Samaan aikaan kun se jengiytyminen ja väkivaltainen radikalisointi koko ajan lisääntyy. Mikkonen ei varmasti tajua kuinka idioottina nimenomaan nämä kehitysmaalaiset rikolliset häntä pitävät. Mutta kyseessä on heidän kannaltaan hyödyllinen idiootti.

Hotellin respassa mietitään sitä että uskooko kyseinen Mikkonen edelleenkin aivan aidosti ja suurella sydämellä tuohon monikultturistiseen epistolaansa vai valehteleeko hän vain pokkana pyrkiäkseen kiven kovaan väittämään että mitään virhettä ei ole tehty.

Kumpikin vaihtoehto on tietysti suomalaisille huono. Ja muistakaa, vihreät ovat todennäköisesti hallituspuolue seuraavassakin hallituksessa.

Ja vielä sama tiivistettynä kertauksena nimenomaan Mikkoselle: Näitä maahanmuuttajien tekemiä rikoksia ei olisi tapahtunut jos kyseisiä maahanmuuttajia ei oltaisi koskaan päästetty maahan. Eikä suuri universaali ihmisrakkautesi paranna näitä rikollisia. Kas kun he eivät miellä tarvitsevansa minkäänlaista parantumista itselleen eikä tilanteeseen yleensä. He pärjäävät sisäministeri Mikkosen Suomessa oikein hyvin.

Sinä, Mikkonen, juuri sinä olet osasyyllinen suomalaisiin kohdistuvaan väkivaltaan.


55 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olikohan eka kerta kun vihjaisit edes vähän omasta toimenkuvastasi(vahinko?)

JJR kirjoitti...

Näin se on.
Vihervasemmistolle on lajityypillistä löytää syyllinen. Toimia vääryyden oikaisemiseksi ei kannata odottaa.

Tupla-J kirjoitti...

Kyse ei ole hahmotushäiriöstä sen enempää kuin vihjeettömyydestäkään. Hallitsevat tahot tietävät täsmälleen, mitä tekevät. Se, että Coudenhove-Kalergin ja WEF:n agendoja ajetaan samalla putkinäköisyydellä aivan kaikissa länsimaissa, ei yksinkertaisesti ole mahdollista vahingossa.

Meillä eurooppalaisilla on sikäli erikoinen piirre, että annamme lähestulkoon mitä tahansa anteeksi, kun saamme sen selitettyä typeryydellä. Se on käytännössä pahojen ihmisten pussiin pelaamista.

Vanha kyynikko kirjoitti...

Jossain vaiheessa se pitkäkin pinna napsahtaa poikki ja sitten on jälki rumaa Viherpipertäjäsisäministeri ym.monikulturistit pääsee kauhistelemaan omien toimiensa tuloksia.Saatan olla väärässä,kuten aiemminkin.Lampaista on harvemmin leijoniksi.

Anonyymi kirjoitti...

Jopa Ruotsin pääministeri on jengi asiassa herännyt - kenties tulevien vaalien johdosta?
Pääministeri Anderssonin puhe Almedalenin politiikkaviikon ensimmäisenä iltana keskittyi sisäpoliitiikkaan.
Uutisen mukaan hän totesi mm.

"Andersson kertoi myös aikovansa pistää Ruotsia vaivaavan jengirikollisuuden kuriin.

– Jos rikollisjengejä ei pistetä kuriin, ne uhkaavat Ruotsia ja maan demokratiaa."

Toisin sanoen koko Ruotslainen yhteiskunta on vaarassa jengien vuoksi. Nyt kun siellä on herätty, voivat myös suomalaiset poliitikot herätä. Meilläkin on vaalit tulossa.

https://yle.fi/uutiset/3-12521477

Pauli Vahtera kirjoitti...

Että voi ihminen olla tyhmä. Mikkonen on tyhmyysasteikolla Ohisalon edellä.
Yksi ihminen voi olla tyhmä, mutta miten sellaisia voi useampia päästä ministeriksi ja vielä samaan aikaan. Eihän ministeriksi päästä sillä, että mä haluun, koska olen tyhmä.
Ministerin valitsijatkin ovat tyhmiä. Selittyisikö tämä sillä, että typerät naiset kerääntyvät politiikkaan ja etenkin vihervasemmistoon, jolloin vihreiden puoluekoneistoon ei fiksuja päättäjiä eksy.
Vantaan valtuustossa opin tuntemaan vihreitä. Kyllä ne runoja lausui valtuustossa puolen yön jälkeen, mutta koin minä silti heidät muuten riittävän fiksuiksi. Ehkä se on estänyt heidän pääsyn ministeriksi asti.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, JJR:lle, Tupla-J:lle, Vanhalle kyynikolle, Ano2:lle ja Pauli Vahteralle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Ei ollut ensimmäinen kerta. Ja en muuten julkaise tämän jälkeen mitään asiaan liittyviä mahdollisia spekulaatioita.

JJR: Totta. Vika ei ole ideologiassa vaan siinä ettei sitä noudateta kirjaimellisesti. Ja siihenhän tarvitaan syyllisiä.

Tupla-J: En kiistä WEF:n osuutta ja suunnitelmia. Mutta sinä aliarvioit vihervasemmiston tyhmyyden ja muodin perässä juoksemisen. Pelkkiin salaliittoteorioihin vetoaminen vie noilta ihmisiltä vastuun tekemisistään. Ja tuosta kommentistasi sai sen kuvan että minäkin olen pelannut noiden pahojen ihmisten pussiin jo yli 15 vuotta. Hyvin olen onnistunut ihmisiä hämäämään.

Vanha kyynikko: Toisaalta viime vuosisadan alussa ennen vuotta 1918 suomalaisia pidettiin myös hyvin lammasmaisina, tottelevaisina ja rehellisinä tsuhnina. Sitten tapahtui muutos. Mikä sen saisi nyt aikaan. Ehkä totaalinen talousromahdus.

Ano2: Ruotsi on vaan totaalisen myöhässä maansa pelastamiseksi. Se tulee olemaan kaaoksessa. Suomalaisilla valtakoneiston poliitikoilla ei näytä olevan pienintäkään halua herätä.

Pauli: Olisko niin, että vihreissä johtopalleille pääsee ne tyhmimmät ja ennen kaikkea röyhkeimmät ja vallanhaluisimmat? Jotka ovat tietysti naisia. Eihän vihreät ole puolueena enää aikoihin houkutellut ajattelukykyisiä ihmisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Vihreät ei ole enää Kokoomuksen puisto-osasto, vaan lgbtitityy-osasto. Eiköhän tosiaan Orpo nouki sen hallitukseensa, jos tilanne on sama ensi keväänä.

Rasismikorttia vedellään esille surutta edelleen, vaikka rasismia ei ole missään nähtävillä. Nahkasaappaat marssivat vain suvakkien omissa mielissä. Sen sijaan mamujen edesottamukset ovat joka päivä esillä, kun kävelee tietyillä alueilla tai lukee asiasta oikein uutisoivia medioita.

Tapsa vaan

Tupla-J kirjoitti...

En itse ottaisi sanottua henkilökohtaisesti; tein itse samaa myös toistakymmentä vuotta. Ja mitä sillä saatiin? Ulkoistettiin vastuu syyllisiltä ja kieltäydyttiin katsomasta kuviota, joka siellä on. Pahuuden valkopesua, nimenomaan hyväuskoisuuden takia. Ei haluta uskoa siihen, että pahoja ihmisiä on, joten selitellään se pois.

Mitä salaliittoteorioihin tulee, voit itse käydä katsomassa vaikkapa WEF:n kotisivuilta täsmälleen samat sisällöt. Eivät juuri peittele agendojaan. Samalla tavalla vaikkapa pääministerimme löytyy YGL:n alumnisivuilta aivan avoimesti ja virnuilee leveästi hra Schwabin kanssa. Sellaisen aineiston jälkeen vaatii enemmän uskoa puhua "salaliittoteorioista" ja kuvitella kyseen olevan silkasta muodista ja tyhmyydestä.

Se sakki aivan oikeasti vihaa meitä ja haluaa meistä eroon. Se ei toki mitenkään estä heitä olemasta samaan aikaan typeriä - pahuuden kelkkaan hyppääminen on jo lähtökohtaisesti harvinaisen typerä teko.

QroquiusKad kirjoitti...

Olikohan aloittaja-Anon ensimmäinen kerta tässä blogissa vai kuinka huonosti hän on tätä oikein lukenut, kun jo otsikossa on teksti:
"Kuudettakymmentä käyvä suomalainen mies. Pitkä kokemus lastensuojelulaitoksissa".

Vai liekö hän Nuori Älykäs Nainen, joka lukee tekstin yhdellä tavalla, tulkitsee sen toisella tavalla ja vastaa siihen kolmannella, löytämättä niiden välille mitään yhteistä logiikkaa, eikä sellaista tarvitsekaan.

Mutta asiaan.
Minä ja jotkut muutkin, kuten veljemme Joppos olemme toistaneet, etteivät pimpsallituksen tuhotytöt ole tyhmiä, vaan Pahoja.
He haluavat tuhota Suomen kansakunnan ja erityisesti vihaamansa suomalaisen miehen.
Olet tähän asti vastannut, että pidät heitä pelkästään tyhminä, jotka eivät tajua mitä tekevät.

Bloggauksesta voisi nyt päätellä, ettet enää halua suoda tätä synninpäästöä sisägangsteri Miestä Rikkovaiselle, vaan syytät häntä Pahuudesta?

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Ministeri Mikkosen lisäksi aika monella on nykyään sosiologian peruskäsitteet täysin hukassa.

Pitäisi palata niihin Allardtin ja Littusen aikoihin, tai ehkäpä vielä kauemmas perusteisiin, Durkheimin aikoihin. Ymmärtää ihan ensimmäiseksi se että sosiologia tosiaankin on autonominen tiede. Että se perustuu siihen tosiasiaan, että on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin.

Että siis ihminen on lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen olento, joka on selviytynyt, ja selviytyy yhäkin, jos yleensä selviytyy, olemassaolon taistelusta vain yhteisöinä, ei yksilöinä. Että niin sanotut "kulttuuriset ominaisuudet" ovat evolutiivisesti valikoituneita ja siksi nimenomaan kaikkein "periytyvintä" mitä ihmisessä voi olla -- ja siksi siitä, että kaikilla on "ihmisarvo", ei mitenkään seuraa se, että kaikki "kulttuurit" sopeutuisivat keskenään.

Niin paljon kuin "rasisteja" demonisoidaankin, he ovat yhdessä tietyssä, aivan perustavaa laatua olevassa asiassa aivan oikeassa. Kaikki ihmisyys on kulttuurista ihmisyyttä.

Mutta mitä tällaisille mikkosille ja miekkosille pitäisi tehdä, jotta he itse ymmärtäisivät omien juttujensa täydellisen tietämättömyyden ja yhteisömoraalisen arveluttavuuden? Että heidän silmänsä avautuisivat näkemään esimerkiksi sen tosiasian, että sosiaalisesti hyvin sitovan kulttuurin piirissä tarve muodostaa projektiivisia viholliskuvia vain kasvaa sitä suuremmaksi, mitä "suvaitsevammin" heitä kohdellaan. Että tällaisista syistä johtuen jo vaeltajien toiset sukupolvet ovat edeltäjiään radikalisoituneempia.

Olen aika pessimistinen sen suhteen, miten paljon nämä ministeriressukat omaa alitajuntaansa ymmärtävät ja hallitsevat. Kyllä se narsismille ominainen viehtyminen kaikeen tois- ja toiseuskulttuuriin ajaa mennen tullen kaiken tiedollisen järjen yli. Ja se, että omassa yhteiskunnassamme tällaisista ihmisistä voi tulla korkeimman hallintovallan käyttäjiä, kertoo kyllä jotain siitä, ettei yhteisöllä ole juuri selviytymisen edellytyksiä.

Anonyymi kirjoitti...

Syyllistämisestä tuli mieleen MTV:n toimittajan juttu Kiinasta. Jos ulkomaalainen kuski joutuu Kiinassa liikenneonnettomuuteen, niin hän on automaattisesti syyllinen, vaikka ei olisi syypää onnettomuuteen. Sanovat: jos et olisi tullut ei olisi tapahtunut kolaria. Näin simppeliä kun oikein katsotaan.
Ps. älkää unohtako Skinnaria valittaessa tyhmintä ministeriä. Kovia näyttöjä antanut.

kt

Mito Islam kirjoitti...

Aikalailla tupla-j:n linjoilla itsekin, globaali eliitti on hyvin pieni posse joille on kerääntynyt lähes kaikki varallisuus ja sitä kautta myös valta. Sen lonkerot ulottuvat myös tänne pussinperälle jokaiseen puolueeseen ja jokaiseen instanssiin millä on mitään merkitystä ja jos jostain nousee tuore voima mikä voisi vaarantaa heidän agendaansa se joko tuhotaan tai sulautetaan vallitsevaan järjestelmään. Ihmiset jotka toimivat kyseisten käskyttäjien mukaan ovat hännystelijöitä(tietävät mitä tekevät ja mihin se johtaa) jotka toimivat tavoitellen omaa etuaan tai hyödyllisiä idiootteja (uskovat syötettyyn valheeseen) ja luulevat toimivansa yhteisen hyvän eteen, jälkimmäisiä voi ehkä kutsua tyhmiksi. Suurimman aasinhatun antaisin kumminkin sille suurimmalle joukolle jota ei vaan kiinnosta ja omalla välinpitämättömyydellään mahdollistavat pienen porukan yhä pahenevan tyrannian. Talloohan tätä kamaraa myös porukkaa joka kuka enemmän kuka vähemmän on kartalla siitä mitä ympärillämme tapahtuu, se sakki on vaan niin vähälukuinen ettei se paljon puhinaa kummempaa saa aikaan.

Anonyymi kirjoitti...

On täysin selvää, että maahanmuuttajien jengiytymiseen liittyviä ongelmia ei voida pysäyttää tai ratkoa maahanmuuttoa vähentämällä. -Ööö, siis HÄH?

Maahanmuuton ongelmiin ei vastata kiristämällä maahanmuuttoa koskevia sääntöjä. Miten niin, miksei?

Suomi tarvitsee maahanmuuttoa. - Mihin? Ja ihanko totta ihan mitä vaan maahanmuuttoa? Mikä toiminta tai palvelu romahtaisi jos irakit tai somalit katoaisivat NYT, mikä lakkaisi toimimasta?

Meillä on näköjään ihan pihalla oleva ministeri, onko se valehtelija vai hullu?


Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Olen sekä Tupla_j:n että Ykän kanssa samaa mieltä, noin suunnilleen. Se että poliitikot varsinkin läntisissä maissa kuin sattumalta toimivat vastoin edustamiensa maiden etuja tai ainakin kansalaistensa etuja vastaan, ei ole mielestäni vahinko.

Minusta on selvää, että jokin taho on luonnostellut suuntaviivat, mihin suuntaan maailmaa voisi viedä. Erilaiset kokoustamiset, mistä aina uutisissakin kerrotaan, ovat sopivia paikkoja tarkastella asioiden kehittymistä.

Mitä poliitikkoihin sitten tulee niin olen samoilla linjoilla Ykän kanssa - tyhmyyttä ei pitäisi ikinä aliarvioida. Kuinka monta kertaa itse kukin on joutunut toteamaan; "Luulin ettei sitä viimeistä älyttömyyttä olisi voinut enää ylittää, mutta näköjään voi." Mutta tyhmyys ei ole ainoa selittävä tekijä. Lisäksi toiminta näyttää tyhmältä meidän tavallisten sukankuluttajien näkövinkkelistä.

Poliitikot ovat tuulenhaistelijoita, jotka pyrkivät tulemaan uudelleen valituiksi. Tätä tuulta muokkaavat some ja media. Edellä mainitut tuhoavat jokaisen sellaisen ihmisen uran, jonka he kokevat olevan uhka luonnostellulle tulevaisuudelle. Mikäs ihme se onkaan, kun näissä kokouksissa on mukana päätoimittajia ja eri somejättien johtoa.

Joku oli käyttänyt apuna käsitettä 'ravintoketju', kun kuvailtiin jotain hierarkiaa. Ravintoketjun huipulta annetaan ymmärtää, että tätä mieltä ollaan täällä. No mitä alemmilla portailla olevat sitten tekevät? He alkavat kiivetä, he voivat olla vain samaa mieltä jos meinaavat menestyä kilpailussa. Eivät he osaa kuvitella elämää jossain toisenlaisessa ympäristössä.

Sitten on vielä se tärkeä selittävä tekijä. Olivatpa kiipeilijät tyhmiä tai ei, he ymmärtävät, että ravintoketjusta tulee lähtö, jos heidän näkemyksensä poikkeaa muiden näkemyksestä. Varmasti joku aina jossain tajuaa tekevänsä väärin, mutta koska heitä on niin paljon niin se vääryys ikään kuin kutistuu. Ja koska toisessa vaakakupissa on ura tai urahaaveet, se oma napa on kuitenkin niin lähellä, että valinta on helppo tehdä. Omatunto saattaa soimata, mutta sen ei anneta häiritä.

Näin homma etenee ja hiljalleen organisaatioiden huippupaikoille kasautuu yhä kelvottomampaa toimijaa. Eikös tällaisesta ollut tutkimustuloksiakin, että organisaatioiden johtoon valikoituu tavallista enemmän narsisteja ja psykopaatteja?

Länsimaissa jaksetaan kyllä kauhistella muualla esiintyvää korruptiota, mutta todella hiljaista on, jos pitäisi tarkastella länsimaiden korruptiota. On ikään kuin luonnollista, että on olemassa erilaisia ultrarikkaiden keskustelukerhoja, missä sitten poliitikot ja median edustajat ovat mukana. Tai voihan olla, että kritiikkiäkin on esitetty, mutta on mennyt minulta ohi.

maallikko



Tuhka kirjoitti...

Tuhka sanoisi että sisäministeri puhuu omille äänestäjilleen, ne ovat hänen kannatuksensa takaajat eivät vastustajat. Niin kauan kun oma vaalikarja pysyy aitauksessaan ei ole hätää.

Anonyymi kirjoitti...

Olen havainnut tuttavapiirissänikin joitakin tällaisia oman elämänsä kristamikkosia. Ihan vilpittömästi ovat sitä mieltä, että on suomalaisten vika, että matut perseilevät. Krista Mikkonen ehkä vain selittelee, ettei suurin surminkaan tarvitse myöntää erehtyneensä. Joillekin suvakeille vain menee tuo selittely sukkana läpi. Noiden tuttavien kanssa ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa,
mitkään faktat eivät mene mokutusmuurista läpi.

Ikätoveritar

Anonyymi kirjoitti...

Turun yliopistossa toimii Tulevaisuuden tutkimuskeskus, joka työllistää vakituisesti 50 henkilöä. Se on monitieteinen tutkimus-, koulutus- ja kehittämisorganisaatio, jonka johtoajatuksena on vastuullinen ja kestävä tulevaisuus ja jonka tavoitteena on antaa välineitä vastuulliseen päätöksentekoon ja herättää yhteiskunnallista keskustelua. Tämän lunttasin sen omilta sivuilta. Kuvituksena etusivulla oli autiolla heinäpellolla seisova musta mies katselemassa taivaalle. Siinäkö on Suomen tulevaisuus?

Missä tämäkin instassi näkyy suomalaisessa yhteiskunnassa? Keskustellaanko julkisesti oikeasti tärkeistä asioista? Onko tehty tutkimusta siitä, miten Suomen käy, jos kaikki haitalliset asiat jatkavat voittokulkuaan; mm. elämisen kallistuminen, kasvava valtionvelka, maahanmuutto ja rahan syytäminen asioihin, joista suomalaiset eivät ole millään mittarilla vastuussa? Tuskin. Oikeaakin tutkimusta kyllä tehdään, mutta kuvaavaa on, että keskuksesta on valmistunut tänä keväänä parikymmentä uutta monikulttuurisuusasiantuntijaa kasvaviin tarpeisiimme, kaikki naisia, uusia mikkosia.

Rouva Ano

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Laadukasta Ministeriainesta Oulun Yliopistosta?

https://areena.yle.fi/1-50961451?seek=90

Strix Senex kirjoitti...

Mahtaneeko kyse olla itselleen valehtelusta vai ihan tavallisesta valehtelusta. Mikkosen tapauksessa molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia eivätkä edes toisensa poissulkevia. Oikeastaan hänen käyttäytymiseensä on vain kaksi mahdollista selitystä, dogmaattinen sokeus tai tietoinen ja tarkoitushakuinen vahingon teko.

Dogmaattinen sokeus on sitä, että kun tietyt uskonkappaleet on opeteltu ja sisäistetty, asioita tarkastellaan vain niiden uskonkappaleiden kautta ja suhteessa niihin. Kysymys on siis siitä, onko joku asia dogmaattisesti oikein vai väärin, ei siitä, miten asiat ovat reaalimaailmassa ja mitä vaikutuksia niillä on esimerkiksi ihmisten elämään, turvallisuuteen ja hyvinvointiin. Myöskään kommunikointi ei ole kommunikointia sanan varsinaisessa merkityksessä vaan rituaaliin kuuluvien lauseparsien toistelua, olivatpa ne sitten ideologisia fraaseja, raamatunlauseita vai koraanin säkeitä.

Tarkoitushakuisessa vahingonteossa on termin mukaisesti tarkoitus aiheuttaa jollekin tai joillekin vahinkoa. Tekijä pyrkii tekemään sitä niin kauan kuin suinkin voi. Kun asia otetaan puheeksi, hän valehtelee. Taktiikka on sama kuin rysän päältä kiinni jääneellä rosvolla. Kun sanotaan, että ”sinun nähtiin kantavan ulos varastettua omaisuutta” vastaus on ”en se ollut minä” kun sanotaan, että sinut otettiin kiinni paikan päällä ja ajokorttisi mukaan se olit sinä” vastaus on ”en minä ollut siellä päinkään. se oli joku muu”. Tekijä siis luottaa siihen, että inttämällä ja valehtelemalla hän, jos ei muuta, aiheuttaa ainakin mahdollisimman paljon ko

Itse Mikkosta tärkeämpi kysymys kuitenkin on, miksi tällainen henkilö, joka on ehdottomasti tehtäväänsä sopimaton, on noin vastuullisessa tehtävässä kuin sisäministerinä. Tähän on olemassa vain yksi vastaus. Vihreiden politbyroo on todennut, että tässä heillä on täydellinen sabotööri, joka tekee ihan mitä vain siitä ilosta, että saa olla peräti ministerinä. Hänet on siis tietoisesti nostettu pätemättömyytensä tasolle ja Laurence J. Peterin mukaan mikä tahansa hierarkia, olkoon yritys taikka hallitus, kaatuu kun se on saavuttanut kestämättömän kypsyyden tilan eli pätemättömyytensä tasolla olevien henkilöiden osuus henkilöstön kokonaismäärästä nousee riittävän suureksi. Kysymys on siis siitä, missä on tätä firmaa, meidän omaa Suomeamme kaatamaan pyrkivä sylttytehdas. Se on selvää, että sillä on haarakonttorit vihreässä ja vasemmistoliiton puoluetoimistossa.

mp kirjoitti...

Ykä: "Toisaalta viime vuosisadan alussa ennen vuotta 1918 suomalaisia pidettiin myös hyvin lammasmaisina, tottelevaisina ja rehellisinä tsuhnina. Sitten tapahtui muutos. Mikä sen saisi nyt aikaan. Ehkä totaalinen talousromahdus."

”Hard times create strong men.
Strong men create good times.
Good times create weak men.
Weak men create hard times.”

Kärsivällisyyttä.

Anonyymi kirjoitti...

Vastaavilla avuilla on pärjätty historia karkeloissa ennenkin, valitettavasti. Entisen opettajansa kuvaus ulkoministeri Ribbentropista: luokan tyhmin, erittäin turhamainen ja hyvin aggressiivinen.
voijumala###

Anonyymi kirjoitti...

Loistavalla blogistilla on hyvät kommentoijat. Itse pitäisin esillä sekä typeryyden että konformismin näkökulmia vaikka myös "salaliitot" ja rahan valtavat keskittymiset pitää muistaa. Eli nykymenolle vaihtoehtoiset koalitiot uhkaavat hajota hajota heti kättelyssä ja kättelyn jälkeenkin. Mutta LÄHES toivottamassa tilanteessa voi myös toimia. -jussi n

Anonyymi kirjoitti...


Tervehdys Ykä ja kumppanit.

Väkisinkin tulee mieleen episodi tuolta tropiikista,Jaavan saarelta.
Paljonko on paljon ?
Illanhämyssä töistätullessa ihmettelin kun horisontissa näyttäytyi ikäänkuin paksu musta ohut savuvana joka kiemurteli korkeuteen.Tämä toistui illasta toiseen.

En tietenkään silloin ymmärtänyt että kyseessä on yksi maailman suurimmista lepakkoluolista.
Niitä on siellä yli miljoona noin karkeasti arvioituna.Ne lähtivät iltalennolle.
Ne syövät moskiittoja tonnikaupalla illassa siellä suunnalla.

Se luola on niin täynnä että kaikki eivät edes sovi sinne vaan roikkuvat luolansuulla.
Olen sellaisen suuaukolla kerrankin säpsähtänyt kun ihmettelin että missä se luolansuu on. Kuului ilkeä rääkäisy,hedelmälepakoita,koko luolansuu ihan ummessa.

Se luolanpohja on kirjaimellisesti lepakonpaskaa metrin kerros.Hyvin myrkyllistä.
Sen saastan seassa asuu häijy iso kuoriainen,kun poikasia putoilee niin ne syödään eläviltään.
Ne seinällä alimpana roikkuvat otetaan myös kukin vuorollaan käsittelyyn.

Jostain mielleyhtymästä tulee tuo nykyinen yliopistomaailma jotenkin esille.
Paljonko on riittävän paljon?

Röyhkeimmät pyrkyrit siellä luolan seinustoilla ja "valtamedia" siellä paskaliejussa.

Onneksi "tytöt-pärjäävät-paremmin-koulussa".Ja yliopistossa. ja ...?

Rgds. Josef

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan, Tupla-J:lle, Qroquius Kadille, Seppo Oikkoselle, kt:lle, Mito Islamille, Pyssymiehelle, Maallikolle, Tuhkalle, Ikätoverittarelle, Rouva Anolle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Strix Senexille, mp:lle, voijumalalle, jussi n:lle ja Josefille & kiitos kommenteistanne ja hyvistä lisäyksistänne.

Mitä tulee esille nostettuun aiheeseen: Minä tiedän oikein hyvin että pahoja ihmisiä on olemassa. Minua on turha syyttää valkopesusta. Tiedän oikein hyvin WEF:n ja sen agendan. Sen sijaan väitteelle siitä että koko suomalainen poliittinen eliitti olisi yksituumaisesti sitoutunut suomalaisuuden ja eurooppalaisuuden tuhoamiseen ei ole todisteena kuin väitteen esittäjän usko. Sen sijaan typeryydestä on todisteita yllin kyllin. Ehkä maallikon ravintoketju-vertaus on lähellä totuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Asiasta toiseen. Minua on ruvennut sen verran vituttamaan DNA'n joka ilta kymmeniä kertoja teeveessä esitetty mainos, että pakko on vaihtaa puhelinoperaattoria. Ja mitään tuotetta en osta jonka mainoksissa esiintyy kiintiöneekeri. Sen voin päättää demokraattisesti itseni kanssa eikä siihen ole kellään veto-oikeutta. Ei edes Mikkosilla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Kannatan päätöstäsi. Nykyisin taitaa vain olla vaikeaa ostaa tuotetta jonka mainonnassa ei olisi sitä perkeleen pakkodiversiteettiä. Taidanpa tässä lähiaikoina kaivella blogiin vanhoja mainoksia joissa ei ollut diversiteetistä tietoakaan. Ihan muistoksi ja mielen virkistykseksi.

KKi kirjoitti...

En oikein usko noiden olevan tyhmiä, eikä edes pahoja. Varmastikin ihan normaaliälyisiä, niin kovin hyviä ihmisiä.
Ovat vain niin kuplassa kasvaneita ja kokolailla naiveja. Heille maahanmuuttaja=kiva kaveri sieltä yliopistolta.

Heille maahanmuutto on "ihmisten" pelastamista, varmastikin he tuntevat ihan oikeasti surua tuskaa ajatellessaan noita "hädässä olevia", niin, juuri niitä applegeelitukkaisia nappisilmiä.

Ja tokihan kehopositiivisten ja ulkonäköhaasteellisten naisten pallerounelmatkin varmasti vaikuttavat.

Heille nämä lajityypilliset jengiytymiset se "yhteisöllisyys" ja reipastuvat raiskausmäärät ovat vain pieniä lieveilmiöitä. Ei koske heitä, on juntin kouluttamattoman tuulipukukansan ongelma.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, KKi. Varmasti tuo pitää monen kohdalla paikkansa. Ja tulee tietysti muistaa egon ruokkiminen. Tuolla tavalla voi leikkiä urheaa ihmisoikeustaistelijaa mukavissa ja turvallisissa olosuhteissa. Hyvin moni jopa ammatikseen.

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta ravintoketju-hommasta. Kun luin jutun , missä hierarkiat esitettiin tällä tavoin, muistin yhden toisen jutun. Siinä oli lähestytty matematiikka edellä aihetta 'Voiko pieni fanaatikkojen joukko kaapata vallan?' tms.

Joka tapauksessa idea oli se, että tiukasti organisoitunut fanaatikkojen porukka alkaa ajaa asiaansa. Porukka tekee pieniä 'iskuja' asiansa puolesta. Tulee mieleen vaikkapa pari hörhöä, jotka liimasivat itsensä taulun kehyksiin. He siis panostavat asiansa ajamiseen tuon verran. He voivat saavuttaa sen, että tietoisuus heidän asiasta tulee julki. Varsinkin jos media kritiikittömästi sitä pitää esillä ja some ja sen mahti pitää muistaa myös.

He saavat pienellä panostuksella vietyä asiaansa eteenpäin. Eli pieni panos suuri hyöty. Jos heitä kritisoi, ilman median tukeakin he voivat alkaa levittää juoruja somessa, nostattaa vaikka boikotin tms. Varsinkin alussa kriitikot joutuvat ottamaan huomioon oman asemansa tässä 'pelissä'. Hyöty minkä he mahdollisesti saavat on pieni suhteessa siihen, mitä se voi lopulta maksaa. Voi mennä työpaikka alta, ihmissuhteet kärsii jne. Eli suuri panos pieni hyöty.

Muuta pohdiskelua vielä. Olen miettinyt ihmistyyppiä, joka tuollaista tekee ja päätynyt tulokseen, että he ovat autoritaarisia kontrollifriikkejä. Vallanhimo on ainoa polttoaine mitä heillä on. Ei heitä kiinnosta ihmisoikeudet, faktat, reilu peli tai muut sellaiset 'lapselliset' jutut. Valta kiinnostaa ja kaikki mikä palvelee tämän tavoitteen saavuttamisessa kelpaa välineeksi.

Normaalioloissa he kutsuvat itseään esimerkiksi sosiaalidemokraateiksi tai vihreiksi. On helpompaa tulla valituksi, jos lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Tällainen ihminen ei voi olla rehellinen sitäkään vähää mitä tavallinen poliitikko. Hän ei voi mennä vaaleihin ja todeta rehellisesti mitä haluaa. Hän ei voi sanoa; "Äänestä minua, että voin vahtia ja komennella sinua."

maallikko

QroquiusKad kirjoitti...

Kun mietitään pohjia, ytimiä ja juurisyitä myöten, oikeastaan nuo Miestä Rikkovaiset ja tyttökaverit ovat itsekin uhreja;
KGB:n 1960-luvulla aloittaman kulttuurimarxismi-operaation uhreja.

Se suunnattiin Lännen yliopistoihin, erityisesti
yhteiskuntatieteellisiin,
oikeustieteellisiin ja
kasvatustieteellisiin tiedekuntiin.

Metodi oli soluttaa ne kulttuurimarxisteilla, jotka kouluttaisivat
toimittajia jotka julistavat kommunismin autuutta,
syyttäjiä jotka eivät syytä ja tuomareita jotka eivät tuomitse sekä
opettajia kasvattamaan pikku piltit Oikeaan Uskoon.

Näin saataisiin Lännen valtiot tuhoutumaan rikollisuuteen kommunistipropagandaa hokiessaan, eivätkä ne enää voisi estää Varsovan Liiton panssarikiilojen etenemistä Brittein Saarille asti, vaan monin paikoin kutsuisivat ne maahansa Pelastajina.

Nyt tuo operaatio on valmis, mutta sen aloittaja on historian romukopassa eikä sen seuraaja pysty poimimaan hedelmää.
Se on pudonnut yllätysvoittaja islamin käteen.
Lopputulos on tuhoisa myös näille Nuorile Älykkäille Naisille:

lopullisen voiton saatuaan islam pukee heidät säkkiin ja pistää nyrkin ja hellan väliin.
Elleivät tottele, lentävät parvekkeelta.

Osa heistä ikävä kyllä haluaakin juuri sitä.

Enpä usko, että Manna Sariini, hilpeä Huti-Maisa, soma Li Lystikäs tai Miestä Rikkovainen haluaisivat.
Mutta sen he saavat, jos he saavat viedä touhunsa loppuun joka on heidän kisaanpäiviensä ja meidän tuntemamme Euroopan loppu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, maallikko. Tuossa on vinha perä. Aikanaan Saksan natsit ja Venäjän kommunistit olivat myös pieni, fanaattinen ja asialleen omistautunut joukko. Nykypäivänä tilanne on sinänsä outo että sekä valtakoneisto että valtamedia kannattaa vallitsevaa itsetuhoista toimintaa mutta minulle on jäänyt epäselväksi se, että mikä oli se pieni, asian alulle saanut joukko ja kuinka se sai niin suuren vallan?

Vihreäthän muotoilivat itsensä totalitaristipuolueeksi varsin nopeasti mutta jos vaikka Tannerin ajan demarit katsoisivat puoluettaan nyt niin ne ihmettelisivät että mikä helvetti meni noin pieleen.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Oiva blogi, sisällön esiin tuonti tuttua ja turvatonta Perskeleeltä.

Aloittelin seuraamaan blogistiikan kriittisiä kirjoitelmia joskus kymmenkunta vuotta sitten. En asunut silloin enää Suomessa, joten hamuilin infoa sieltä mistä sain. Ylen hikipedia kirjoitti näin ja taas noin kirjoittivat kriittiset sivut. Elävää videota sai Suomi Ensin Liikkeen lähes päivittäin videoklipeistä, joita myös maineikas MV-lehti tarjoili. Kerroin entisille ysävillenikin katsovani kyseisiä videklippejä livenä ja lukevani MV-lehteä. Nykyään vain osa heistä on enää edes kavereita. Matuleirien touhu oli uskomatonta sikailua, mutta viherpunatulkut tuntuivat viihtyvän kulttuurien mekassa. Poliisien tekemä kantakirjasuomalaisten kaltoinkohtelu Ateneumin edustalla pääkaupunki Helsingin Rautatietorin laidalla oli kuvottavaa katseltavaa.

Muistojen arkistosta paljon kiitosta kahmiville rivipoliiseille ja heidän tukijoilleen:
https://mvlehti.net/2016/08/27/paivan-video-natsien-katyrit-kytat-siat/

Olin suuresti hämmästynyt, koska sivistyneet ihmiset ja professorit eivät silloin asioista kriittisesti juurikaan kirjoitelleet, mutta MV-lehteä muistivat kyllä moittia.

No, vuodet ovat kuluneet ja, ikävä kyllä, MV-lehden ja Ilja Janitskinin pahaa ennustaneet vihapuheet ovat nykypäivän todellisuutta. Ja kas kummaa, professoritasollakin kritisoidaan maahanmuuttoa ja matujen rikollisuutta, tosin siloitetummalla suomenkielellä toisin kuin räyhäremmit vuosien saatossa.

Luin vuosien mittaan paljon sivistyneitten (!?!) blogistien kirjoituksia, lopulta huomasin sen ajan haaskuuksi, mutta jäljelle jäljelle jäivät sentään Professorin ajatukset (!), Jaskanpauhanta ja Seppo Oikkosen kirjoitukset sekä Yrjö P, lista kovuusjärjestyksessä (kovin viimeisenä). Uuden Suomen Puheenvuoroblogia seuraan muutaman kirjoittajan terävien tekstien vuoksi. Toinen syy seurata kyseistä sivustoa on uskomaton kommenttiosuus, jossa fiksuina itseään pitävät aikuiskoulukiusaajat rienaavat blogin kirjoittajaa ja tietysti persuja. Entisen oikeistolaislehden kommenttiosasto on todiste siitä,että kristamikkoset eivät Suomesta lopu.

Seppo Oikkoselta kysyisin noista yhteisöominaisuuksista, -ilmiöistä ja -voimista, jotka eivät ole palautettavissa yksilötasolle; voisitko kirjoittaa selkokielellä ja esimerkkien kera, mitä se tarkoittaa.

Eli, Yrjö P, voit ottaa tämän kommentin kiitokseksi blogeistasi, joita edelleen seuraan. Hyvää jatkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Terve! Oikein hyviä kommentteja täällä. Sekä kiitos Ykä kirjoituksesta tietenkin. Tuo Mikkolan ulostulo oli pelkästään vahvistus sille, että maanpetturit ovat vallassa. Ok, NATO homma meni niinkuin pitikin. Muuten onkin sitten jälki jäätävää. Samaa mieltä olen, että mikään ei tule muuttumaan. Esim kokkarit ovat ihan samassa sarjassa, kuin virheet. Erona tietyt nyanssit. Kunhan valehtelevat muuta. Jos haluttaisiin siirtyä ns raskaaseen sarjaan, missä otetaan luulot pois heti pelkillä puheilla alkuun, niin esim PS:n äänestys % pitäisi todella olla se 51 vähintään. Sen jälkeen voitaisiin alkaa jaella vihervasemmistolle ensin kevyitä iskuja. Ensimmäisenä vuotena hallituksessa. Kun olisivat köysissä, niin vasenta jabia ja järkyttävä suora slegdehammer, kuin klitshckot aikanaan. Tyrmäys. Mutta haaveiluahan tämä on vain. Luulenpa, että tyhmä kansa äänestää jälleen ns " oikein ".

QroquiusKad kirjoitti...

Virheiden muuttuminen totalitaristipuolueeksi taisi tapahtua neuvostokommunismin romahduksen jälkeen, kun ääännntiset stalinistit valtasivat puolueen sysäten koijärveläiset sivuun.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Veijo Hoikalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad (meni aikaisempi kommentti ristiin): Tuossakin on vinha perä. KGB pyrki mädättämään länsimaiden henkisen selkärangan ja onnistui siinä erityisesti juuri mainitsemissasi tiedekunnissa. Jos elossa on vielä vanhoja KGB:n maskirovka-miehiä niin ne voivat panna tsajuun votkaa ja tuumia että operaatio onnistui hyvin mutta hedelmät jäi poimimatta.

Se on epäselvää, että miksi länsimaissa ei tajuttu tätä vaaraa sen jälkeen kun Neuvostoliitto hajosi ja ryhdytty tarpeellisiin toimenpiteisiin. Suomessahan tämä ei ole yllätys sillä meillä jäi YYA-ajan likapyykki täysin pesemättä. Muuan Tarja Halonen valittiin kaksi kertaa peräkkäin presidentiksi.

Mainitsemasi Sannat ja Somat Lit ovat sen ajan nuoria perillisiä. Heidän vihollisensa on konservatismi. Oikeastaan kommunismi on korvattu feminismillä. Ja joo, vihreät alkoivat sen muutoksensa 1990-luvulla. Silloin siitä puolueesta alkoi irtautua ajatuskykyiset yksilöt.

Veijo: Lämmin kiitos kannustuksesta. Et ole kommentoinutkaan pitkään aikaan. Ja joo, MV-lehden suurin synti oli siinä että se onnistui. Se haastoi lukijamäärillään valtamedian. Silloinen MV-lehti siis. Siitä uudesta en nyt puhu.

Ano: Totta. Persut tarvitsisivat seuraavissa vaaleissa 51 pinnaa että mikään muuttuisi. Eihän seuraavissa vaaleissa vielä niin tapahdu. Ehkä tarvitaan se totaalinen talousromahdus. Mutta valtapuolueille voi sanoa että kyllä teitä on varoitettu.

Anonyymi kirjoitti...

Ei minullakaan Ykä ole tuohon esittämääsi kysymykseen vastausta. Spekuloida voi aina ja minäpä harrastan sitä. Jos tämä pieni joukko ei ole koskaan ollutkaan mukana politiikassa? Mitä jos he ovat aina lymyilleet kulisseissa ja tukeneet sieltä käsin eri tavoin tällaisia pieniä ääriryhmiä? Jospa on niin, että tällaiset mikkoset ja vastaavat ovat kuitenkin vain pikku sotilaita? Suurehkoja pikku taistelijoita, joilla on kuitenkin hyvin tärkeä tehtävä. He miehittävät eri organisaatioiden hallintohimmelit ja ajan oloon ottavat hallintorakenteet kokonaan haltuunsa ja savustavat tai uhkaavat savustaa toisinajattelijat pois organisaatiosta.

Meinaan sitä, että se yksi pieni näkymätön fanaatikkojen joukko istuu alussa rahakasan päällä, mutta heillä ei ole valtaa niin paljon kuin he haluaisivat. Sitten aletaan tukea lupaavalta vaikuttavaa ääriryhmää. He ikään kuin löytävät toisensa ja saavat voimaa toisiltaan. Kumpaakaan ryhmää ei kiinnosta muu kuin valta, keppihevoseksi käy mikä vain - vaikka ihmisoikeudet tai luonnon monimuotoisuus.

Jotain tällaista se voisi olla. Tuosta kulisseissa vaikuttavasta taloudellisesta eliitistä sen verran, että tajusin tuossa koronan aikana (tai jatkuuhan se vieläkin), että tämä eliitti ei ole yhtenäinen monoliitti. Tajusin sen aika pian jälkeen, kun Wall Street Journalissa oli juttu ivermektiinistä. Jutussa ihmeteltiin sitä, miksi sitä ei käytetä koronaa vastaan kun se on halpa, turvallinen ja oikein käytettynä erittäin tehokas lääke.

Luulin että kohta rokotteet nakataan luiskaan ja vaihdetaan lääkitystä, mutta olin väärässä. Se jonka ääni kuului tuossa WSJ:n artikkelissa, osoittautui liian heikoksi verrattuna tähän rokotteita kannattavaan puoleen.

maallikko

Trilisser kirjoitti...

Ano klo 2114: Suosittelen lukemaan Rudolf von Ribbentropin tutkimuksen Joachim von Ribbentropista. Voisi näkemys muuttua. Ja J. v. B. olisi sata kertaa parempi ministeri kuin Krista M.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, joillakin ihmisillä on synnynnäinen lahjakkuus valehtelemiseen. Toiset valehtelevat muille uransa ja/tai agendansa edistämiseksi, toiset valehtelevat itselleen koska haluavat uskoa omaan erinomaisuuteensa. Osa jälkimmäiseen kategoriaan kuuluvista tulee siinä sivussa valehdelleeksi myös muille, jotka joko typeryyttään tai vastaavan itselleen valhtelun innostamana uskovat valheen. Useampikin vanhoista johtajista on todennut sen että kun valehdellaan niin valehdellaan oikein kunnolla, ihmisten on jotenkin sisäsyntyisesti helpompi uskoa kunnon paskapuhetta kun pikkuvaletta.

Nyt ollaan siinä vaiheessa missä valetta on toistettu riittävän kauan ettei kansan syvät rivit enää muista toisenlaista totuutta. Meidät vihapuhujat yritetään sitten vaientaa millä tahansa keinolla, ja se siis tehdään jotta "suojeltaisiin sananvapautta". Rasismia Suomessa on vielä olemattoman vähän, sanoisin jopa että liian vähän. Rasismi on kuitenkin eräänlaista itsesuojeluvaistoa.

Nytkin viimeaikaisten tapahtumien uutisointi näyttää selkeästi missä vika; Oslossa riehunut musu oli yksittäistapaus kuten Suomesa, Saksassa ja Ranskassa riehuneet musut ennen häntä. Rasismin uhri ja rassukka! Aktiivisesti ollaan vähättelemässä sitä faktaa että esim. Turun puukostusten jälkimainingeissa vankiloissa olevat musut juhlivat avoimesti sankariaan.

t.Puupääukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys maallikolle, Trilisserille ja Puupääukolle & kiitos kommenteistanne.

maallikko: Nuo ovat hyviä huomioita joskaan minullakaan ei ole niihin varmaa vastausta. Tuosta koronahommasta voin kyllä todeta että se muuttui nopeasti hallinnon pakkomielteeksi.

Trilisser: En osaa ottaa kantaa mutta kiitos vinkistä.

Påuupääukko: Totta. Tätä nykypäivänä vallitsevaksi totuudeksi nimitettyä valhettahan on alettu viljellä jo kolmekymmentä vuotta sitten. Siinä on ollut mukavasti aikaa että se on muuttunut totuudeksi jota ei saa kyseenalaistaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis kiitos lukuvinkistä. Tutustun mielelläni. Teksti Ribbentropista on suora lainaus kirjasta Silkkitiet (Peter Frankopan). Taas pitkä kertomus siitä, ettei historiasta ole opittu mitään.
Voijumala###

Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä kuin huru- ukko. Rasismi Suomessa on minimaalista todellisuudessa. Itselläni on kaksi esimerkkiä. Ex vaimo ruotsista. Toinen ex japanista. Sanotaan vielä kolmas. Ranskalainen. Heistä yksikään ei ole valittanut rasismista. Päinvastoin. Ruotsalaisen kanssa menin naimisiin, japanilainen sanoi, että vaatii muuttoa hänen kotimaahan, ranskalainen sanoi että, liian eksoottista, että toimisi. Jokainen oli Suomessa yöelämässä, kavereiden kanssa tekemisissä, sekä sukulaisten osalta yhteydessä. Kukaan ei kokenut mitään rasismia. Päinvastoin. Me olemme ystävällisiä. mutta perseilyt ei käy.

Anonyymi kirjoitti...

Mikkonen viestii pääasiassa äänestäjilleen. Kriittisillä kommenteilla ei ole hänelle merkitystä, koska hänen äänestäjänsä eivät niitä lue.

Vaalit lähestyvät.

Anonyymi kirjoitti...

Urbaanilagendako?
Politrukki pitkän ja paatoksellisen puhensa jälkeen, kun huomaa ettei sanoma vielä oikein uponnut: Jos ette usko, valehtelen lisää.
Huru-ukko

-TR- kirjoitti...

Vihreiden uskontoon kuuluu että bensan pitää maksaa niin paljon että kipeää tekee, rajojen pitää pysyä auki kaikissa tilanteissa ja lasten tulee saada tehdä peruuttamattomia päätöksiä kuten antaa leikellä itseänsä jonkin neuroosi takia.

Tuolle porukalle ei suomalaisten etu ole kovinkaan korkealla arvoasteessa.

Veikko kirjoitti...

Todellisuus voittaa aina lopulta. Nyt Saksassa jo varoitellaan kaasun ja sähkön säännöstelystä ensi talvena. Tehtaat eivät voi toimia, jos eivät saa energiaa ja raaka-aineita varmasti. Joidenkin juttujen mukaan Saksan öljynjalostamot on optimoitu toimimaan venäläisellä öljyllä, jota tulee putkesta varmasti. Tai siis on tullut.

Monikansalliset yritykset toimivat siellä, missä on varminta ja halvinta. Jos Saksan tehdas ei enää ole kannattava, se suljetaan. Tuotanto siirtyy vaikkapa Intiaan, joka saa edelleen halpaa venäläistä öljyä tai Kiinaan.

Aina silloin tällöin ihmetellään, miksi Hitler nousi valtaan ja varoitellaan 1930-luvusta. Vähemmän kysellään, mitä vaihtoehtoja saksalaisella äänestäjällä oli 1932.

Keskellä ääniä kalastelivat perinteiset valtapuolueet, jotka vastasivat suunnilleen kipua, demareita ja kokoomusta. Nämä puolueet, myös Saksan demarit, veivät Saksan maailmansotaan 1914. Suunnilleen jokainen tunsi jonkun sodassa kuolleen tai haavoittuneen.

Sodan jälkeen hyperinflaatio tuhosi keskiluokan säästöt. Suuri lama vei työt miljoonilta.

Vanhat puolueet olivat siis tuoneet pelkkää kuolemaa ja kurjuutta 20 vuotta. Niitäkö olisi edelleen pitänyt äänestää?

Vasemmalla ääniä houkutteli kommunistipuolue KPD. 1932 tunnettiin aika hyvin, mitä Neuvostoliitossa oli tapahtunut. Keskiluokkaa odotti omaisuuden sosialisointi, maanviljelijöitä kolhoosi. Väärinajattelija pääsi leirille tai kuoppaan.

Jäljelle jäivät natsit, jotka eivät olleet vielä valtaa käyttäneet. Jos Hitler olisi kuollut Itävallan valtauksen jälkeen 1938, hän olisi ehkä jäänyt historiaan suurena saksalaisena.

Kun perinteiset valtapuolueet ovat nyt tarjonneet pelkkää kurjuutta ja lupaavat lisää, niin markkinalle jää tilaa puolueelle, joka ei lupaa lisää kurjuutta. Kenties Itävallassa tai Hollannissa joku viiksivallu jo odottelee vuoroaan astua historian näyttämölle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys voijumalalle, Ano1:lle, Ano2:lle, Huru-ukolle, TR:lle ja Veikolle & kiitos kommenteistanne. Erityisesti tuo Veikon hyvä kommentti oli ajatuksia herättävä.

QroquiusKad kirjoitti...

NSDAP:n kannatukselle kuvaavaa on, että vielä vuonna 1960 Liittotasavallassa tehdyssä gallupissa 40 % katsoi, että Hitler olisi ollut suuri valtiomies jos vain olisi ymmärtänyt olla aloittamatta sotaa.

Vastaukset puolestaan kertovat, että tuo 40 % ei ollut vähääkään ymäärtänyt Adolfin politiikan perimmäistä tavoitetta, vaikka tämä oli sen pukenut jopa kirjalliseen muotoon:
Lebensraum!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Totta joo. Mutta niin kuin Veikko tuumaili, jos Hitler olisi kuollut vaikkapa 1938 tai 1939 niin hänet muistettaisiin suurena saksalaisena. Kas kun silloin niitä pahimpia asioita ei ollut vielä tapahtunut. Saattaa olla, että sain tuosta itselleni aiheen vaihtoehtohistorian kirjoittamiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsin ja Suomen vihrvasurit kuvittelevat olevansa arvostettuja tulijoiden silmissä. Asia on täysin päinvastainen. Heitä pidetään heikkoina, koska eivät kykene pitämään oman yhteiskuntansa puolta. Arvostusta he ( vihrvas) ei pätkääkään saa. Vahvoja kuten mamukriittisiä arvostetaan, mutta heistä ei tietenkään pidetä.
Kummankin maan vihrvas ovat vain sinisilmäisiä hyväksikäytettäviä hölmöjä ottaessaan tulijoita riveihinsä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Olet täysin oikeassa.

Anonyymi kirjoitti...


Tervehdys teille.

Vielä 1970-luvun lopulla keskiverto maallikko saksassa oli jokseenkin tietämätön sodan hirmutöistä.
Kun silloin esitettiin televisiossa "Polttouhrit" niin siitä aiheutui pitkäkestoinen polemiikki ja kauhistelu,ei ihmekään.
Ne jotka olivat henkiinjääneet ja tiesivät,eivät takuulla mainostelleet asioilla.

Aihepiiristä on jaksettu muistutella kansaa viikoittain (der Spiegel,Stern usw.)

Itselleen valehtelun kevyehkö oppitunti Youtubessa:
Alice Weidel (AfD vd.) Zuruck zur Kernkraft.
Puhumattakaan että hän on supersuloinen,briljantti retoriikka.
Niin hän saattaa Merkelin hallituksen aikaansaannokset häpeään.
He ovat eläneet itsepetoksessa ja valheessa.
Saksan lähitulevaisuus on vähintääkin huolestuttava ja näkyyse sitten aikanaan suomessakin.

mfG Josef






Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Josef. Nykyisinhän saksalaiset ovat jo pitkään opetettu pyytämään anteeksi olemassaoloaan jonkun sellaisen vuoksi jota yksikään nykysaksalainen ei ole tehnyt.

Veikko kirjoitti...

Historiaa tarkastellaan aina omasta ajasta. Me tiedämme jälkiviisaina, mitä tapahtui myöhemmin, aikalaiset eivät tienneet. He elivät ajassaan ja tiesivät, mitä oli tapahtunut lähihistoriassa.

Kun tarkastellaan Saksaa vuonna 1932, niin äänestäjät tunsivat rankasti laman vaikutukset. Monet heistä muistivat sodan kauheudet. Tuskinpa monikaan halusi uutta sotaa, mutta varmaankin useimmat halusivat lopun lamaan.

Vanhat puolueet ajoivat Saksan sotaan, inflaatioon ja lamaan, eivätkä tarjonneet mitään selvää polkua parempiin aikoihin. Ne tarjosivat vain lisää kurjuutta.

Tilannehan vaikuttaa nyt aivan samalta. Vanhat puolueet tarjoavat vain lisää samaa vähän eri kääreessä, mutta lopputuloksena sama kurjuus jatkuu.

Suomihan ei tätä suuntaa määrää, meidän poliitikot seuraavat, mitä suuremmat maat päättävät. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Veikko. Tuo pitää paikkansa.