maanantai 5. syyskuuta 2022

YMMÄRRYSHARJOITUS TYHJÄSTÄ

Tämän postauksen inspiraatio tuli suuresti arvostamien kommentoijien Rouva Anon ja tira+:n kommenteista. He kun nostivat esille tämän Fatim Diarran joka on tietynlainen Ajan Hengen arkkityyppi. Hänhän on Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja hän on päässyt asemaansa laajan substanssinsa ansiosta. Substanssi koostuu seuraavista merkittävistä asioista:

1. Ihonväri

2. Sopiva vihervasemmistolainen puolue

3. Ihonväri

4. Feminismi

5. Ihonväri

6. Tavallisiin suomalaisiin kohdistettu halveksunta

7. Ihonväri

Postaus ei koske sinänsä kyseistä Diarraa vaan vihervasemmistolaisia feministejä yleensä. Kas kun siinäkin – jopa siinä – porukassa saattaa olla ajattelevia ihmisiä. Leipäpapittaria. Olosuhteiden pakosta. Nämä ihmiset, joilla on tietysti takanaan sopiva yhteiskunnallinen yliopistokoulutus – tai ainakin osa sitä, niin kuin eräillä – toimivat valtamediassa, yliopistoissa, NGO-organisaatioissa ja osa heistä on päässyt jopa kansanedustajaksi. Merkittävissä asemissa. Vaadittua epistolaa julistaen.

Se vaadittu epistolahan on sinänsä vain feminististä valittamista, ruikuttamista ja uhriutumista mutta he tietävät että se menee valtamediassa ja omassa samanhenkisessä lössissä heittämällä läpi eikä muuta tarvitakaan. Kas kun siitä on tullut muotia eikä keisarinnan paljasta persettä uskalleta paljastaa. Jos he joutuvat puolustuskannalle, he vastaavat että tämä on epäsensitiivinen ja turvaton tila niin kuin se eräs indoeurooppalainen toimittelijatar joka halusi esittää jotain muuta kuin indoeurooppalaista. Tietysti onnistuen. Hänkin on yksi Ajan Hengen arkkityyppi.

Mutta jos tässä porukassa on ajattelukykyisiä ihmisiä niin mitä he ajattelevat kun he katsovat kotonaan peiliin? Jos he  ovat itselleen rehellisiä?

Se olisi heille aika karua kertomaa. Se sanoisi:

Minä olen aikani tuotteena jalustalle nostettu nolla, jolle kenelläkään ei ole tosiasiallista tarvetta.

Minä olen luonut urani valittamalla, ruikuttamalla ja uhriumalla pelkästään sukupuoleni perusteella ja minulla on ollut niin uskomattoman hyvä tuuri että elän aikaa, jolloin se on muotia ja se mahdollistaa sen, että toiset elättävät minut vaikka eivät haluaisi.

Minä en osaa tehdä mitään.

En rakentaa, en korjata, en huoltaa. Yksityisellä sektorilla ei ole minulle mitään käyttöä.

Ei minulle ole tosiasiallista käyttöä julkisellakaan sektorilla. Ainakaan sen siinä osassa jossa varsinaisesti tehdään jotakin. Niitä ihmisille välttämättömiä palveluja.

Olen lukenut yliopistossa jotakin jota kukaan ei tarvitse. Minulle on tarjolla vain toisten maksama suojatyöpaikka joka on nostanut minut nykyiselle jalustalleni. Mutta toki minä haluan siellä pysyä.

Jos minun, ja kaltaisteni suojatyöpaikat katoaisivat, niin kukaan ei huomaisi mitään. Kuin ehkä sen, että jostain syystä närästäisi vähemmän. Ja ehkä ihmeteltäisiin, että minkä ihmeen takia meitä täysin turhia jalustalle nostettuja elätettiin.

Toimiiko tuo järkevä vihervasemmistolainen feministinainen joka on tavallaan vain leipäpappi ajatustensa mukaisesti? No ei tietenkään. Sillä hän tietää, että jos – ja ehkä kun – tämä mieletön muoti menee ohitse ei hänelle ole tarjolla kuin Hesburgerin kassan hommaa.

Ja se haisee liikaa työnteolta.

Siksi hän jatkaa epistolan julistamista. Jalustalle nostettuna ilmapallona jonka sisällä on pelkkää tyhjää.

Sellaisia minä tässä viikon aluksi tuumin. Tällaisena käppäukkona. Mutta käppäukkona on helpompaa.

Ei tarvitse valehdella itselleen.


39 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ykä on unohtanut tärkeän diarhean meriitin, fatima on lähiöva - eiku kehopositiivinen. Ja kusipää.

Pyssymies

QroquiusKad kirjoitti...

Etno-, keho- ja interfempsapositiivinen Fat I'm Diarrhea tekee sitä mitä tekemään hänet ja hänenlaisensa on tänne tuotettu.
Hän tekee sitä jopa hyvin, saaden siitä kiitosta.

Se ei vain ole meidän kannaltamme hyvää, mutta eipä häntä tänne hankittukaan tekemään meille mitään hyvää.

Anonyymi kirjoitti...

Diarrea selkosuomeksi ripupaska/oksennus ainakin wikipedian mukaan. Ei mulla nyt muuta näin alkuun sano....
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Onpa jääny nuo heset ja mc kuppilat aika hyvin väliin, ei uppoo kun sitä elttaantunutta rasvankäryä haistelee.
Makunsa kullakin.
Ihmettelijä.
Jos vielä rasvapallomainos fatima ois siinä tarjoilemassa, ei tarvii enempää vissiin kertoa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Qroquius Kadille, Huru-ukolle ja Ihmettelijälle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies, Qroquius Kad & Huru-ukko: Täytyy tähän sanoa, että postaus ei ollut sinänsä kyseisestä henkilöstä vaan vihervasemmistofeministisistä akateemisten suojatyöntekijöiden leegiosta. Ihmisen ylipaino on sinänsä yhdentekevää jos hän puhuu järkeä mutta se ei kuulu kyseisen naisen olennaiseen osaamiseen.

Ihmettelijä: En tiedä, mistä nuo burgerit tähän kaivoit mutta en minäkään ole niitä harrastanut.

QroquiusKad kirjoitti...

Mutta kun veli Pyssymies alotti ja mä hyppäsin kaivoon sen perässä!

No joo, olisin toki voinut jättää sen kehopositiiviaspektin pois, kun en edes tiedä onko D. sellainen.
Enpä ole itsekään ollut koskaan laiha, mutta se on eri asia:
miehellä paino on voimaa, ylipaino ylivoimaa!

Pointtini oli siis ja on edelleen se, minkä ilmaisin kommenttini kahdessa viimeisessä lauseessa:
Diarrhea ja hänenlaisensa on tuotettu tänne tekemään sitä mitä he tekevät, ja he tekevät sitä hyvin;
Dank des Vaterlands gewiss!

Se mitä he tekevät ei sitten olekaan hyvää meille kantakirjasuomalaisille, mutta eipä sitä ole sellaiseksi tarkoitettukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Täällä nousee käsi pystyyn virheen merkiksi, mutta kuitenkin, tou nimi herätti aiheen etsiä, että mitä se tarkoittaa selkosuomeksi. Eli samaa koko viherhapatus loppupeleissä. Ja toisaalta, mieluummin minä runkkaan Lieksassa kuin tsaidssa jonkun fatiman kuvalle/kuvatukselle tai kaltaisensa kuvia katsellen. YÄKS!
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Kyllähän ne lauseesi osuivat kohdalleen. Hän on pakollista ja vahingollista muotia jota ei tarvita mutta joka jostain syystä on pop.

Huru-ukko: Sitähän se viher- ja feminismihapatus on loppupelissä. Juuri sitä meille syötetään.

Anonyymi kirjoitti...

Viherfemakoilla on tietysti natsikammo. Mutta samalla ihmetyttää, että miksi he Hitlerin tapaan syövät kasviksia, vihaavat juutalaisia (vrt. palestiinalaiset) sekä ihannoivat luomua ja eläintensuojelua?

Tapsa vaan

Joppos123 kirjoitti...

Joskus on vaan parasta kun murisee.
Ei tartte selittää mitään.
T joppos123 maailmalta.

Anonyymi kirjoitti...

Unohtui lisätä, korruptoitunut kelmi on neitokainen myös.

Ulkonäköään kommentoin, eipä jätä femakotkaan nillittämästä toksisesta maskulinisuudesta, kalapuikkoviiksistä, sotilaallisen lyhyestä hiusmallista, skinityylistä, sukista sandaaleiden kanssa, tennissukista ilman tennisasua, Saville Roadin räätäleiden tekemistä kalliista maskuliinisista status asuista, varustelekan reisitaskuhousuista, tokmannin tuulipuvuista, kärkkäisen nastsiasusteista, halpahallin t-paidoista, salihousuista, farkuista, suorista housuista, ylipainosta, kuntosalin tuomista lihaksista, lihasten puutteesta...

Pyssymies

Sir Ilkka kirjoitti...

Hesen burgerihommat olisi tuolle ihmisryhmälle liian vaativaa työtä.

Turhautunut Kansalainen kirjoitti...

Erinomainen analyysi! Kiitos siitä.

Anonyymi kirjoitti...

Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Tämähän opittiin aikoinaan koulussa myös toisella kotimaisella.

Maata johtaa viisikko, joista muutama (Marin ja Andersson) sujuvalla puhetyylillään pystyy hämäämään kuulijoita ja saamaan aikaan vaikutelman, että nuohan ovat päteviä ja osaavat asiansa. Siitäkin huolimatta, että puheet menevät usein asian vierestä ja varsinkin Marin puhuessaan jankuttaa yhtä ja samaa vähän sanajärjestystä muuttaen. Puhekoneesta käy myös Annika Saarikko, jonka avatessa suunsa voi vain kuvitella, että monelle miehelle käy kuten Popedan kappaleessa Kersantti Karoliina; ääni saa kivekset kutistumaan.

Vähän eri sarjaan kuuluu entinen presidentti, joka pyrkii aika ajoin epätoivoisesti julkisuuteen. Siinä meillä on Justiina, joka on valmis vetämään kaulimella jakaukseen miehiä, vaikka eivät olisi mitään tehneetkään. Noin varmuuden vuoksi, jotakin hautovat naisia vastaan kuitenkin.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Kahdeksantena kohtana voisi olla ihonväri. Yle tuo näitä ruskeita ihmisiä ohjelmiinsa paljon enemmän, kuin heidän osuutensa koko väestöstä on. Se kai on sitä positiivista syrjintää, mikä on jo ajatuksena kaistapäinen.

Strix Senex kirjoitti...

Vihreistä kertoo paljon, että he ovat nostaneet kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi tällaisen henkilön, joka on puuhastellut opintojen parissa parissakin yliopistossa, saamatta aikaan mitään tutkintoa ja on puuhastellut erilaisissa järjestöhommissa tekemättä päivääkään oikeaa työtä. En kyllä muista, että Helsingin valtuuston puheenjohtajana olisi ennen ollut röyhkeämpää ja moukkamaisempaa henkilöä. Vihreät yrittävät esiintyä jonkinlaisena koulutettujen puolueena. Lähinnä kuitenkin tulee mieleen sellainen äänekkäimmän, röyhkeimmän ja vallanhimoisimman vedätettävänä oleva lauma, jollainen muodosti myös Hitlerin kannattajakunnan ytimen.

Anonyymi kirjoitti...

On toisaalta hyvä että joku töräyttää tyhmyyttään julki mitä siellä vihreässä vasemmistossa meistä kantasuomalaisista (miehistä) ajatellaan. Vastaan ei pidä tietenkään mennä sanomaan yhtään mitään koska silloin on natsi ja vähintäänkin rasisti.

Kun aloitin kansakoulun joskus 50-luvulla me harjoittelimme lukemaan mm lauseella: "Neekeri pesee kasvojaan muttei valkene ollenkaan". Ei koulu minusta silti rasistia saanut kasvatettua. Sen tekivät neekerit ihan itse kun olin Afrikassa töissä. Mitä nyt nämä fatimdiarrat ovat tulleet vielä Suomeen rasismiani viimeistelemään.

Anonyymi kirjoitti...

Vihreistä ilmastonmuutoksista vielä. Katselin äskettäin dokumentin Rooman valtakunnan noususta ja tuhosta. Esiin otettiin kelit jotka suosivat maataloutta ja edesauttoivat Roomaa kukoistamaan. Sitten kelit muuttuivat huonommiksi ja valtakunnalle kävi kalpaten. Oli yksi syy sotien ohella. Vihreän epistolan mukaan Rooman tuho johtui varmaan siitä, etteivät ymmärtäneet aikanaan siirtyä sähköautoihin. Hevoset päästelivät liikaa hiilidioksidia ja biokaasuja.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

"En kyllä muista, että Helsingin valtuuston puheenjohtajana olisi ennen ollut röyhkeämpää ja moukkamaisempaa henkilöä. Vihreät yrittävät esiintyä jonkinlaisena koulutettujen puolueena. Lähinnä kuitenkin tulee mieleen sellainen äänekkäimmän, röyhkeimmän ja vallanhimoisimman vedätettävänä oleva lauma, jollainen muodosti myös Hitlerin kannattajakunnan ytimen."

Mielenkiintoista on että nämä vihreät totalitaristit sanovat persujen olevan juuri siä mitä kuvasit....

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan, Joppos123:lle, Pyssymiehelle, Sir Ilkalle, Turhautuneelle kansalaiselle, Rouva Anolle, Ano1:lle, Strix Senexille, Ano2:lle, Ano3:lle ja Thorvald Eskilinpojalle & kiitos kommenteistanne.

Tapsa vaan: Luulen sinänsä ettei viherfemakoilla historian tuntemus mene noin pitkälle.

Joppos123: Oikein antoisaa reissua.

Pyssymies: Totta joo, ja femakollehan tuollainen on ihan asiallista arvostelua mutta jos sitä tekee vähänkin toisinpäin niin naisvihalla kajauttelee.

Sir Ilkka: Hyvin paljon mahdollista.

Turhautunut kansalainen: Suuret kiitokset sinullekin.

Rouva Ano: Juuri niin. Tärkeää ei ole sisältö vaan muoto. Ja mikäs on selittäessä kun valtamedia on jatkuvasti tukena.

Ano1: Totta ja tuo koskee myös mainoksia.

Strix Senex: Hyviä huomioita. Kyseinen nainen kuvaa vääristynyttä ajan henkeä erinomaisesti.

Ano2: Tuo on totta mutta valtamediahan pitää huolen siitä että typerimmät lauseet eivät leviä kuin täällä marginaalissa. Ja se pakkosyöttäminen nimenomaan lisää rasismia.

Ano3: Rooman kohdalla taisi myös kyse olla – yllätys – maahanmuutosta.

Thorvald: Johtuisikohan siitä, että persut säännöllisesti osoittavat kyseisen lauman olevan idiootteja ja siitä tulee ankara henkinen pipi?

Strix Senex kirjoitti...

"Katselin äskettäin dokumentin Rooman valtakunnan noususta ja tuhosta". Rooman valtakunnan tuho johtui monesta tekijästä, mutta pohjimmiltaan tapahtumaketju oli varsin selkeä. Severuksista alkaen keisarivalta nojasi jatkuvasti enemmän armeijaan ja suoraan keisarista riippuvaiseen byrokratiaan. Tämä systeemi oli kallis ja johti jatkuvasti kiristyvään verotukseen. Sen seurauksena keskiluokka, käytännössä itsenäiset maanviljelijät, katosi. Sen seurauksena katosi myös se väestönosa, josta armeija rekrytoi sotilaansa. Tätä ongelmaa paikattiin sallimalla germaanien maahanmuutto ja rekrytomalla armeijaan gootteja ja muita germaaneja. Germanisoituneilla legioonilla ei ollut kovinkaan suurta intressiä taistella muita germaanrja vastaan, eikä tarvittu kovinkaan voimakasta tönäisyä, kun koko rakennelma sortui.
Vallan keskitys, paisuva byrokratia, kiristyvä verotus ja maahanmuutto. Siinäpä se lyhyesti.

Joppos123 kirjoitti...

Diarree on sekarotuisena äärifemakkona "koskematon". Ihan sama mitä se kehopositiivinen sekasikiö tekee tai laukoo niin se on vaan fantsua.
Jos joku raappahousujätkä kiristäisi itselleen lahjuksena fillarin ja haukkuisi vaikkapa fätimän kaltaiset läskeiksi munahaukoiksi niin taas jälleen kerran voisi mitata sekkarilla aikaa kuinka kauan olisi virassaan.
Säännöt, ei edes alkeelliset koske fätimöitä.
Totuus on,että fätimät voivat lähteä viidakosta mutta se viidakko ei koskaan lähde fätimöistä.
T: Karlovackolla itseään marinoiva joppos123 Brac:n syövereistä.

Joppos123 kirjoitti...

Veli Strix Senex:n kannattaa luupata myös Areenassa oleva kolmiosainen sarja sivilisaatioiden tuhosta.
Aika iso rooli Rooman tuhossa oli myös ruttopandemialla ja ylläripylläri ilmastonmuutoksella jota meikän nokivarasara ei aiheuttanut.
Noita ilmastonmuutoksia on ollut kautta historian.
Yleisimpinä syinä ovat olleet ja ovat jatkossakian muutokset auringon aktiiviisuudessa ja tulivuorten purkaukset mutta jos ituhipeiltä kysytään niin se itse saatana on meikän diesel volvo.
joppos123.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Strix Senexille ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Strix Senex: Olisko niin, että ”plus ça change, plus c'est la même chose”?

Joppos123: Jep. Hän on koskematon. Teki hän mitä hyvänsä. Ja maapallollahan ilmasto on muuttunut kautta historian ennen ensimmäistäkään polttomoottoria.

QroquiusKad kirjoitti...

Tuota tunnettua ranskalaista lausahdustahan voi soveltaa sellaisenaan ilmastoon:
mitä enemmän se muuttuu, sitä enemmän sekin pysyy ennallaan.

Jo edellisvuosisadan alussa oli Tuomiopäivän Profeettoja, joka huusivat hysteerisinä ilmastonlämpenemisen tappavan meidät kaikki aivan kohtapian ja hetihetiheti, ellei aleta välittömästi tehdä kuten he käskyttävät!

No ei tehty, eikä kuoltu.
Nyt ovat asiat muuttuneet sikäli, että hysteerikkojen ei tarvitse huutaa tuuleen, vaan he saavat istua hallituksissa käskyttämässä järki-ihmisiä.
Mutta ilmasto se vaan pysyy samana, ja eiköhän tämä hullujen huutamisenkin aikakausi päättyne, kuten aiemmatkin Pimeät Aikakaudet.

Tai päättyyhän se, mutta miten?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Totta. Ja toivotaan, että tämäkin pimeä aikakausi päättyy. Joskus.

Anonyymi kirjoitti...

Britikin saivat sitten taas naisministerin ja nuorehkon, reilusti alle 5-kymppisen. 47-vuotias on nuorehko, 36-vuotias on nuori koska Marin. Hiukkasen on kuulemma Lizz taipuvainen thatcherismiin, vieläkös siellä on kaivoksia suljettaviksi?

Tämä länsimaiden hinku haalia naispäättäjiä vain naiseuden vuoksi, tämä alkaa olla yhtä pelottavaa kun muslimien miesylivalta. Naiseus ei ole haitta jos ei etukaan vaikka tätä kalloomme taukoamatta taotaankin. Lähitulevaisuudessa ei Suomessa naispressaa tultane näkemään; Haloskan esimerkki oli senverran karmaiseva. Ja, kyllä, miehetkin häntä innolla äänestivät. En kyllä ikinä tajunnut että miksi. Itseään vastaan. Tuskin siksi että Tarja on niin söde. Jos kansaa tökkii vaihtoehto valkoinen aikuinen mies, niin sittenhän voi äänestää tuota Dorian Grayn muotokuvaa. Jota Haavisto muistuttaa päivä päivältä enemmän.

Vaikka mitenpäin me stadilaiset täällä äänestettäisiin, pormestarin tai valtuuston puheenjohtajaan emme voi vaikuttaa. Puolueet valitsevat keskuudestaan ne parhaat, de bästa. Eli siis Vartiaisen ja Diarran. Pitkään (luojan kiitos) Ruotsissa toimineen umpidemarin joka heti Suomeen palattuaan muuttuikin kuin taikaiskusta kokoomukselaiseksi. Ihonvärisen opiskeluissaan alisuoriutuneen puolimalilaisen jonka kyvyistä on pelkästään negatiivista näyttöä. Vilkaisin stadin vihreät läpi, no joo. Mutta olishan nyt edes Soininvaara ollut, tai Atte Harjanne. Varmaankin hyviä feministejä hekin jos se nyt kynnyskysymys oli. - Tuo Fatima on märkä rätti stadilaisen äänestäjän kasvoille. Ja mikä ihmeen insesti- ja runkkausvimma sillä on, varsinkiin Lieksaan yhdistettynä? Ettei nyt olisi jotain kahdenvälisiä Malin ja Somalian välillä? Näitä hommia voitte kuulkaas häipyä selvittämään ihan omiin maihinne. Sen 1,3 mrdia toki lähetämme perässä kuten luvattu.

Jos joku asia on varma niin se, että historiasta ei ole ikinä opittu mitään. Kansan ja hallitsijoiden historia kas kun ei ole sama, mutta historiankirjoittajat eivät ole tietenkään kansan asialla. Rahvas tiesi tasan tarkkaan mitä suomettuminen oli, mutta historioitsijoille tämä on hyshys kunnes se viimeinenkin suomettaja kupsahtaa - sinne arkkuun valtion kustannuksella juhlamenoin. Viittaamatta mitenkään Haloseen tai Tuomiojaan.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Veikko

Veikko kirjoitti...

Kun katselee Ylen tai Hesarin toimitusta, niin kovin näyttää ankean valkoiselta. Eipä ole suutarin lapsilla kenkiä.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, kyseiseen henkilöön tiivistyy aika monta vihervasemmiston piirrettä:
1) Absoluuttinen röyhkeys, mitä vaan voi sanoa kunhan se ei sodi virallista mantraa vastaan. Valkoinen kantasuomalainen on vapaata riistaa, varsinkin miehistä voi sanoa mitä vaan ja koska kannattajakunta tulee kaupungista ovat kehä III:n ulkopuolella asuvat yhdentekeviä/vähempiarvoisia.
2) Täydellinen typeryys, ihmisellä ei ole mitään kosketusta todellisuuteen koska on puolueensa mannekiini pelkän ihonvärin takia. ÄÖ lienee siellä oman alueensa keskitasolla.
3) Ulkoiset tekijät kunnossa: ihonväri, sukupuoli tai muodikas psyykkinen ongelma ovat nykyään hyväksyttäviä perusteita joiden perusteella kaiken kritiikin voi kääntää kritisoijan suvaitsemattomuudeksi ko. ominaisuutta kohtaan.
4) Hyöty yhteiskunnalle koko elinkaaren ajan negatiivinen. Henkilöllä ei edes ole mitään kykyjä joill aolisi mahdollista tehdä hyvää yhteiskunnan hyväksi. Onnekseen hänellä on kunnossa se tärkein, eli...
5) Ihonväri, tämä tuo immuniteetin ja pätevyyden kaikkeen eli lienee perusteltua nostaa se vielä omana kohtana esiin.

t.Puupääukko

Anonyymi kirjoitti...

ONkohan jossain pidetty aivoriihi, kun parissakin mediumissa on, jos suoraan kritisoitu, niin ainkin ihmetelty television jatkuvasti esittämää natsiutta. Joku toimittelia jopa ilkeni kirjoittaa että natsidokumentäärit ovat uusi James Bond ja Gelsingforskaja Pravdassa oli kolumni https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009051487.html

Kohta ei ole ainuttakaan aitoa natsia elossa. Viimeisiä tuomitaan oikeudessa lähes satavuotiaina. Mitä tekee massiivinen natsinmetsästäjäkoneisto kun viimeinenkin on kuollut? Ehkä muutamaksi vuodeksi riittää nuorisojäjrestöläisiä ja saattaapa muutama kääpiökin olla hengissä. Ja ehkä vielä löytyy joku Hitlerin naapurina ollut.

QroquiusKad kirjoitti...

Miksikö niin moni mies äänesti Tawja Havofkaa, eli itseään vastaan?

Monella demarimiehellä lie painanut niskassaan kipeästi traditionalismin ies, eli SDP:tä on PAKKO äänestää, vaikka ehdokas olisi millainen.
Asiaa helpotti toki kovasti, että päävastaehdokas oli vasemmiston keskuudessa vihatuin ihminen, Esko G. Pula-aho.

Muuten naisia naiseuden takia äänestävissä ja muutoinkin hännystelevissä miehissä on kaksi perustyyppiä.

Ensimmäinen on Valkoritari, joka on ylentänyt itsensä mielessään uuden ajan Sir Galahadiksi, joka polvistuu Guineveren Pyhän Naiseuden eteen.
He heittäytyvät rapalammikkoon suoden naisen kävellä puhtain jaloin selkänsä yli saamatta ja vaatimatta mitään palkkiota. – Suuri osa heistä toki toivoo salaa hiljaisessa mielessään saavansa Sen Palkkion, kunhan olisivat tarpeeksi ritareita, ymmärtämättä että sillä metodilla ei ainakaan saa muuta kuin uusia nöyryytyksiä.

Toinen ryhmä ovat janeriklapaset, jotka traumatisoituivat yksinhuoltajaäidin lopetettua imettämisen jo seitsenvuotiaina, perustellen etteiväthän he voi tulla kouluun imettämään.
Janeriklapaset ovat siitä lähtien laahustaneet kenen tahansa minkäänlaista auktoriteettiasemaa omaavan naisen perässä äännellen vasikkamaisesti löysiä huuliaan suipistellen, toivoen Uuden Äidin imettävän taas, edes pienen hetken.

Viimemainitut eivät ole ainakaan vähenemään päin, joten odotettavissa on yhä lisää tyttövaltaa.

Ihmettelijä kirjoitti...

Löytyy blogin 5.viimeisestä kappaleesta viittaus hesburgeriin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys tira+:lle, Veikolle, Puupääukolle, Anolle, Qroquius Kadille ja Ihmettelijälle & kiitos kommenteistanne.

tira+: Hyviä huomioita taas kerran. Halosen kohdalla ihmetytti se äkillinen suosion nousu. Ämmän kannatus oli vielä vaaleja edeltävänä joulukuuna vähän kymmenen prosentin päälle. Ja teitä helsinkiläisiä käy kyllä sääliksi tuon johtonne kanssa. Vihreistä sinänsä ne vähänkin järkevimmät ovat häipyneet aikaa sitten. Ne suomettajathan silloin 1990-luvulla vaihtoivat sujuvasti kumarruksen kohdetta. Pääasia oli kumartaminen.

Veikko: Mutta hyvin se mokutus onnistuu valkoisellakin.

Puupääukko: Siinä oli kyseisen henkilön substanssi hyvin tiivistettynä.

Ano: Tähän kuuluu tietysti Suomen natsimenneisyyden kaiveleminen. Tai keksiminen. Sillä saa yliopistollista uskottavuutta.

Qroquius Kad: Tuossa lienee vinha perä. Onneksi Halosella ei ollut Kekkosen valtaa.

Ihmettelijä: Joo.

Anonyymi kirjoitti...

Ei suoranaisesti liity tämä Ylenannon uutinen juuri tähän juttuun, mutta mustia pilviä jälleen sananvapauden yllä. Eihän toki varsinainen kiusanteko ja yllytys jotain henkilöä vastaan ole asialllista toimintaa ja siihen varmaan olisi jo nyt laissa mahdollista puuttua. Jos tämä esitys menee läpi niin tätähän on mahdollista soveltaa ihan mihin tahansa.

Oikeusministeriö ehdottaa maalittamista rangaistavaksi rikokseksi

Oikeusministeriö esittää arviomuistiossa, että maalittaminen tulisi rangaistavaksi rikokseksi, josta voitaisiin tuomita sakkoja tai enintään vuosi vankeutta.

Muistiossa maalittamisella tarkoitetaan sähköisessä tietoverkossa tapahtuvaa ja useiden ihmisten tekemää järjestelmällistä häirintää, joka liittyy kohteena olevan ihmisen työtehtävien tai yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen. Esimerkkeinä tällaisista ryhmistä esitetään muun muassa poliisit, syyttäjät, toimittajat ja tutkijat.

Muistioon sisältyvän lakiluonnoksen mukaan rangaistavaksi tulisi maalittamisen käynnistäminen ja siihen osallistuminen. Luonnoksen mukaan myös televalvontaa voitaisiin käyttää salaisena pakko- ja tiedonhankintakeinona maalittamisen selvittämisessä ja estämisessä.

Lausuntoja lakiluonnoksesta voi antaa 31. lokakuuta asti.

Sepi.

Anonyymi kirjoitti...

Pöpöttävän lampaanperseen valinta porvarien ehdokkaaksi oli haloskan voiton salaisuus. Aho onnistui munimaan niin ruhtinaallisesti pankkikriisin hoidon, ettei kukaan järkevä semmoista voinut äänestää. Hyvä niin, myöhempien aikojen ryssänkätyrin toiminta sen valinnan järkevyden vahvisti. Haloska sai sentään kissan, aho pikku kuukausipalkan.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Sepille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Sepi: Totta, ja tuotahan on ajettu kuin käärmettä pyssyyn jo pitkän aikaa. Asiallinen arvostelu halutaan hiljentää.

Pyssymies: Epäilemättä moni äänesti Halosta protestina Ahoa vastaan. Mutta ei se ollut ainut syy. Siinä oli mukana se hysteria että nyt täytyy saada presidentiksi nainen.

Joppos123 kirjoitti...

Tavjan äänestivät valtaan naiset ja siinä sivussa joku joka luuli itseään mieheksi.
Naiset eivät välittäneet siitä millainen hirviö se nauta oli tai on edelleen. Sitä äänestäneistä miesoletuteista lienee riittää kun katsoo millainen lapanen sen aviomiesoletettu on.
Joppos123.

Rere kirjoitti...

Fatim Diarran isä oli kokoomuslainen Neuvostoliitossa koulutettu lääkäri. Hän oli saanut tarpeekseen neukkusysteemistä, joten puoluevalinta oli luonnollinen. Hän oli varsin tunnettu henkilö Munkkiniemessä missä asui. Olin joskus hieman avittamassa häntä vaalityössä, kun hän jakoi mustaa makkaraa ja mainosti itseään patamustana porvarina. Varasijalle muistaakseni pääsi valtuustovaaleissa. Eipä voi muuta sanoa, että kauas on omena puusta pudonnut kun tuon Fatimin toilauksia seuraa. Ei taida huumorintajukaan olla samaa luokkaa kuin isällään.