tiistai 16. huhtikuuta 2024

KÄPPÄUKOT JA SUVAKKI-ISLAM

Pinnanmaalla, Huitsinnevadassa sijaitsevan Örnätjärven Erämiesten metsästysmajan rantasaunan savupiisistä nousi ilmoille sankasti tiedätte varmaan mitähirveetä. Saunan takkahuoneessa istui löylytauollaan kaksi huomattavan setärumaa ja asenteellista käppäukkoa eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Miehet olivat olleet koko päivän valmistelemassa metsästysmajalla seuraavana viikonloppuna pidettäviä kuivan maan pilkkikilpailuja. Ykä lisäili takkaan hieman ilmastovastaisia puita, Lötjönen aukaisi Tsuhnan Koston ja totesi:

- Minä olen tässä miettinyt että minkähänlaista sitä olisi olla suvakki. Mitäs me esmes puhuisimme islamista jos olisimme suvakkeja?

Ykä aukaisi myös Tsuhnan Koston ja vastasi:

- Niin no… Teutates meitä siltä hirvittävältä oireyhtymältä varjelkoon… mutta noin teoreettisesti ajatellen meidän epistolamme pitäisi alkaa umpivihreän Elina Grundströmin loihelausumasta eli ”Se islam, jonka itse tunnen Kaakkois-Aasiassa asuneena, on hieno uskonto, suunnilleen yhtä hyvä kuin kristinusko. Se on hyvin lähellä vihreyttä ja pohjoismaista sosialidemokratiaa”.

- Joo, se sosialidemokratia pitää nostaa ilman muuta esille. Me varmaan julistettais että kaikki Suomeenkin tulleet islamilaiset ovat pohjimmiltaan pohjoismaisia lällydemareita.

- Ja sitä myötä me todettaisiin – ehkä jopa suu vaahdossa – että islamilaisten asuma-alueilla esiintyvät ongelmat eivät johdu islamilaisista vaan siitä, että suomalaiset eivät ole onnistuneet vastaamaan sosioekonomisiin haasteisiin.

- Tähän lisättäisiin sitten totta kai se, että islamilaisten tekemät rikokset johtuvat vain täysin aiheellisesta katkeruudesta joka johtuu suomalaisten sekä avoimesta että piilo- ja rakenteellisesta rasismista.

- Eikä muuten unohdeta mikroaggressioita.

- Ja sitten hei, mitä ei saa unohtaa: yksittäistapaus!

- Joo ja sitten vielä: yksittäistapaus.

- Muistinko muuten sanoa että yksittäistapaus?

- Sitä ei voi muistuttaa liikaa. Ja sitä, ettei saa yleistää. Paitsi silloin, jos tuntee itse yhden (1) töissä käyvän järkevän ja asiallisen islamilaisen. Silloin yleistäminen on sallittua ja suotavaa. Ja sitten tulee muistuttaa että raiskaavathan suomalaisetkin. Erityisesti han-suomalaiset.

- Ja tulee muistaa, että kun me olemme kerran suvakkeja niin mehän olemme myös feministejä vaikka munia tulee raavittuakin. Ja silloin tulee siteerata taas sitä Grundströmiä: ”Muslimituttavieni käsitys naisten asemasta on lähempänä omaani kuin lestadiolaisten.”

- Joo lestadiolaiset täytyy mainita ilman muuta, tosin ilman sen kummempia perusteluja. Me suvakkeina kun ei takerruta yksityiskohtiin. Sen sijaan me julistamme että se säkkiväline naisten päällä on tietoinen, vapauttava ja voimauttava sekä täysin vapaaehtoinen päätös. Se kun suojelee naisia miesten katseilta. Eritoten länsimaisten miesten jotka ovat alistaneet omat naisensa kulkemaan paljastavissa asusteissa. Siispä islam on feministinen uskonto. Ja sitten on tärkeää että islamilaisten tyttöjen alapään silpomista ei ole, kun siitä ei puhuta.

- Ja tulee muistaa että islamilaisten toimet eläimiä kohtaan halal-teurastuksessa ja eid-juhlissa eivät ole eläinrääkkäystä vaan arvokasta kulttuuriperinnettä. Vain suomalaiset, erityisesti metsästäjät ovat eläinrääkkääjiä.

- Ja vielä tulee muistaa että islamin nimissä tehdyt äärimmäiset väkivaltaisuudet eivät ole sitä oikeaa islamia joten sitä ei tule mitenkään noteerata. Sillä oikea islam on vain meidän länsimaisten feminististen suvakkien määrittelemää.

Ykä sytytti voimasavuke Bostonin ja tuumasi:

- Mitenkä lie… ollaankohan me muuten koskaan puhuttu näin paljon paskaa yhdellä kertaa?

- Vaan eipä olla taidettu puhua. Tosin meillä ja suvakeilla on se ero että suvakit uskovat tuohon paskapuheeseen. Käydäänpä vetäisemässä voimasavukkeet ja sitten huuhdellaan löylyissä suut puhtaaksi uudella Tsuhnan Kostolla sekä sopivalla vihapuheella.

- Kautta Teutateksen.

- Kautta Belenoksen.

Asenteelliset käppäukot siirtyivät asenteellisen saunan asenteellisiin löylyihin. Asenteellisessa maakunnassa jossa hipit ei hillu eikä anarkistit askartele. Eikä suvakkilippu koskaan liehu.


22 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Media kuin media, MENA-alueelta tulleet ovat suosiossa. Ennen olivat kotiryssät tärkeitä...

Anonyymi kirjoitti...

”-umpivihreän Elina Grundströmin loihelausumasta eli ”Se islam, jonka itse tunnen Kaakkois-Aasiassa asuneena, on hieno uskonto, suunnilleen yhtä hyvä kuin kristinusko. Se on hyvin lähellä vihreyttä ja pohjoismaista sosialidemokratiaa”. Kuulostaa hirveältä jos näin on, sillä mehän emme taida tuntea vihreydestä ja sosiaalidemokratiasta muuta kuin sen julkisuudessa pidetyn puolen ja siellä takana katseilta piilossa olisi se oikea vihreä- ja sosiaalidemokraattinen aate, odottaen vain kunnollista kannatuksen nousua.

Joppos123 kirjoitti...

Elina vain vahvistaa käsitystä siitä, että vihervasemmisto palvoo muslimeja ja islamia täysin varauksettomasti ja syykin on selvä.
Vihervasemmistolainen ideologia on monelta osin yhteneväinen islamin kanssa.
Niitä yhdistää "vääräuskoisten" halveksunta ja suoranainen viha eli täydellinen suvaitsemattomuus.
Molemmissa tavoitteena on yhden aatteen tai uskonnon diktatuuri, toisinajattelijat tapetaan armotta.
Elinaa ei häiritse yhtään oma asemansa islamilaisessa diktatuurissa.
Vain nykyisen länsimaisen elämäntavan tuhoaminen on tärkeää.

Anonyymi kirjoitti...

Viime vaalien presidenttiehdokas Jutta Urpilainen joitakin aikoja sitten Arabiemiraateissa käydessään poseerasi Abu Dhabin moskeijan edessä, ei mustissa verkkosukissa vaan kokovartalokaavussa ja hunnussa ja loihe lausumaan näin: "Tuntuu pieneltä ja nöyrältä olla tässä kauniissa paikassa, joka ilmentää islamin sanomaa rauhasta, monimuotoisuudesta ja suvaitsevaisuudesta." Näin viisaita puhui, mutta jostakin kumman syystä Urpilaisesta ei tullut presidenttiä.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Ainoa oikea islam on maailma ilman islamia.

Tapsa vaan

QroquiusKad kirjoitti...

Virhetyttöset julkaisivat vaaliohjelman eurovaaleihin.
Se oli enimmäkseen sitä tuttua tyttöhuttua:

Suomen maatalous täytyy lakkauttaa, Suomen teollisuus täytyy lakkauttaa, Suomen ÄÄÄRRRIoikeisto täytyy lakkauttaa, täytyy ottaa käyttöön feministinen ulkopolitiikka jossa tunnistetaan ja korjataan seksististä ja rasistista rakenteellista syrjintää, väkivaltaa ja epäoikeudenmukaisuudesta johtuvaa osattomuutta (mutta jota ei TIETENKÄÄN sovelleta niihin maihin, joissa naisen asema on oikeasti sama kuin irtaimen omaisuuden) ja blaa blaa...

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e1b95ee2-a9de-462a-8c29-0782c3c2b04a

Mutta tämä oli ainakin minulle uutta:

EU:n täytyy ”aktiivisesti vaikuttaa sen puolesta, että vuosikymmeniä jatkunut Israelin miehitys ja apartheid-politiikka koko Israel-Palestiinassa päättyy ja Gazaan saadaan välitön ja pysyvä tulitauko”.

Vuosikymmeniä jatkunut Israelin miehitys Israel-Palestiinassa?
Siis Israelin tasavalta?
Mitä muutakaan tuo tarkoittaa.
Virhetytöt ovat nyt julistaneet avoimesti tavoitteensa:

jutkut on ajettava joelta mereen!

Joku voisi kuulla tuossa kaikuja uuninluukkujen kolinasta.
Me muut toki tiedämme, että se nyt vaan on sellaista parempaa jutkunvihaamista.

Juhox kirjoitti...

Väinö Kuisma saattaisi loihea lausumaan: "Ukko julkinen Jumala, itse Tatto Taivahinen, varjele meitä tältä oireyhtymältä, suvakkiuden hirvitykseltä!"

P.S. Taidanpa ensi juhannuksena lanseerata tuo muutaman ilmastonvastaisen (klapin) heittämisen saunan pesään, kun taas useampaa kaveria tapaan mökillä ^^

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Joppos123;lle, Rouva Anolle, Tapsalle vaan, Qroquius Kadille ja Juhoxille & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistänne. Aivan liian monelle nuo postauksessa mainitut asiat ovat absoluuttista totuutta.

Anonyymi kirjoitti...

"Pinnanmaalla, Huitsinnevadassa sijaitsevan Örnätjärven Erämiesten metsästysmajan rantasaunan savupiisistä nousi ilmoille sankasti tiedätte varmaan mitähirveetä."
Puun poltosta syntyneillä pienhiukkasilla on ilmakehän hämärtymisen vuoksi ilmastoa viilentävä nettovaikutus, mutta ne vaikuttavat ihmisten terveyteen kielteisesti joten oliko tässä tarkoitus ylpeillä sillä?
Mitä mieltä noin muuten olet ilmastonmuutoksesta? Pidätkö ajatusta ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta täysin humpuukina vai pelkästään ilmastonmuutoksen väitettyjä haittoja ylimitoitettuina? Vai oletko sitä mieltä että ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos itsessään on fakta, mutta Suomen mahdollisuudet vaikuttaa sen ennaltaehkäisyyn olemattomia?

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Vaikkei minulta mitään kysytty, vastaan silti:

Pidätkö ajatusta ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta täysin humpuukina?

Pidän koko lämpötilan nousua täysin todistamattomana asiana. Perustelen tätä sillä, että lämpötilamittausten julkaistuissa luvuissa on niin paljon hämärää, että jos niitä pidetään laskelmien perustana, se ei enää ole tiedettä vaan pseudotiedettä. Alkuperäisiä mittareista luettuja lukuja, jotka on kerätty sieltä 1800-luvulta saakka, ei ole koskaan julkaistu ja niiden on väitetty kadonneen. Vain erilaisia "adjustoituja" lukuja on julkaistu, ilman mitään metatietoa siitä mitä on muutettu, miksi, miten monta kertaa ja kenen toimesta jne. Eli tieteellisessä mielessä nuo luvut viimeisen parin sadan vuoden ajalta olisi voitu vaikka arpoa, mitään tieteellistä todistusarvoa niillä ei ole, koska vain nämä portinvartijat, jos todellisuudessa hekään enää, tietävät mitä niille luvuille on oikeasti tehty mittarien lukemisen jälkeen. Pidän tätä lämpötilan nousua todistamattomana asiana noista syistä ihan riippumatta mistä sen olemattoman nousun väitetään johtuvan. Ihan liian "sopivaa" että ne ovat kadonneet, eikä nykyisten lukujen metatietoja ole olemassa. Täyttää täysin tieteellisen huijauksen lähtökohdat moinen tietojen panttaus tai jopa tuhoaminen. En todellakaan olisi poliitikkoina laittanut senttiäkään rahaa likoon tuollaisten pohjatietojen perusteella. Ilmasto muuttuu ihan varmasti meistä riippumattomistakin syistä, on aina muuttunut, ja lämpötila on voinut nousta tänä aikana, ehkä jopa todennäköisesti noussutkin hieman, koska ihan syklien mukaankin meillä pitäisi olla lämpökausi edessä Pikku Jääkauden jälkeen, tyyliin Roomalainen lämpökausi ja Keskiajan lämpökausi jne. mutta kun emme sitä oikeasti tiedä, koska meillä on oikeiden lämpötilamittausten sijaan vain jotain keksittyä dataa jota mittauksiksi väitetään ilman todisteita niiden oikeellisuudesta.

Vai pelkästään ilmastonmuutoksen väitettyjä haittoja ylimitoitettuina?

Ne haitat ovat ihan täysin kokonaan pelkkää spekulaatiota, eivät perustu mihinkään kovaan tutkimukseen jossa olisi todettu että tapahtumasarjan x toteutuessa tapahtuu lopputulos Y XX% todennäköisyydellä. Eihän edes pseudotiedemies ryhdy laskemaan moisia, ne olisi niin helppo ampua alas jos laskentaperusteet olisivat julkisia ja jotain alkuasetelman kohtia ei tapahtuisikaan. Liian vaarallista ennustajan maineelle, siinä saa helposti vain pellenhatun päähänsä. Nyt on jo ennustettu eli spekuloitu kymmeniä erilaisia tapahtumia joiden olisi "tieteellisten" ennustajien mukaan jo pitänyt tapahtua, esimerkkeinä lumettomien talvien tulo, jäätön Jäämeri, rannikkokaupunkien ja Tyynenmeren saarien hukkuminen mereen merenpinnan noustessa jne. että voidaan sanoa että koko touhu on ihan höpötystä. Poliittisuskonnollista propagandaa. Noista on netissä käsivarren mittainen listakin olemassa, julkaistu tämän blogin kommenteissakin useamman kerran.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...



Vai oletko sitä mieltä että ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos itsessään on fakta, mutta Suomen mahdollisuudet vaikuttaa sen ennaltaehkäisyyn olemattomia?

Jos ihmisen aiheuttama lämpeneminen olisi totta ja johtuisi hiilidioksidista, niin todellakin meidän mahdollisuutemme vaikuttaa siihen eli hiilidioksidin määrän vähentämiseen olisivat olemattomat. Siis olemattomat, ihan riippumattai miten niiden pienten numeroiden pilkkuja Ilmatieteenlaitoksella ja Lukessa viilataan. Juttu on nimittäin niin, että jos me kaikki Suomessa asuvat kuolisimme pois ensi yönä, ja kaikki toiminta tässä maassa lakkaisi, ihan kaikki, eikä tänne tulisi ketään meidän tilalle, ja tästä maasta ei tulisi enää ihmisen toiminnan vuoksi yhtään molekyyliä hiilidioksia, niin tilanne olisi maapallon laajuisesti täysin sama kuin tänään iltapäivällä, ennen meidä poistumistamme, noin kuukauden kuluttua. Siis noin kuukauden kuluttua olisi kaikkien muiden maiden kasvava hiilidioksidin levittäminen korvannut meidän koko yhteiskuntamme panoksen ja sen jälkeen hiilidioksidin määrän kasvu jatkuisi kuten ennenkin. Kun matematiikka menee noin, en todellakaan ymmärrä miten voisimme vaikuttaa asiaan mitenkään edes kuolemalla pois, saati sitten millään vähemmän radikaalilla toimenpiteellä.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Ykä kirjoiittaa ilmastovouhotuksesta samoin kuin islamvouhotuksesta asiallisesti. Nämä terveiseni viimeiselle anonyymille !

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Thorvald Eskilinpojalle & kiitos kommenteistanne. Ensinnäkin voi todeta että kerrankin löytyi joku joka veti porot nokkaansa käppäukkojen puunpoltosta. Mitä tulee ilmastoon niin maailman ilmastohan muuttuu aina. Nykytilanteesta on hyvin ristiriitaista tietoa jota Thorvald kävikin hyvin läpi.

Mitä Suomeen tulee, niin Suomi on jo valmiiksi hiilinegatiivinen ja sen talouselämän kuristaminen kyseisen asian nimissä on täysin järjetöntä.

Kiitos vielä Thorvaldille kannustuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Tunnettu tosiasia on se, että kun jotakin asiaa jauhetaan, jauhetaan ja taas kerran jauhetaan tiedotusväineissä vuodesta toiseen ja jokaikisen asian yhteydessä, niin jo on kumma, jos ei uskota vaikka totuutta ei olisi siteeksikään. Sellainen on ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos tai kuten Elokapina sen ilmaisee "ilmastokriisi". Ilmasto muuttuu kuten on muuttunut miljoonien vuosien aikana ennenkin. Suurempi huoli pitäisi olla kehitysmaiden väestöräjähdys, mutta se tuntuu olevan yhtä vaikeasti hallittavissa kuin ilmastonmuutos. Rahaa ja resursseja palaa, mutta mitään ei tapahdu.

Rouva Ano

QroquiusKad kirjoitti...

Palautetaanpa taas kertauksen vuoksi muistiin muutama aiempi maailmanloppu:

1966: Öljy loppuu kymmenessä vuodessa
1967: Nälkä valtaa maapallon 1975
1968: Ylikansoitus uhkaa maapalloa
1969; Koko ihmiskunta tuhoutuu ydinsodassa 1989 mennessä
1970: Maapallon luonnonvarat on käytetty loppuun 2000 mennessä
1970: Saastuminen johtaa siihen, että ulkona on käytettävä kaasunaamareita 1985
1970: Typpi tekee maan viljelyskelvottomaksi
1970: Saasteet tappavat meristä kaikki kalat
1970: Jääkausi palaa vuonna 2000
1972: Meillä on YK:N ilmastopaneelin mukaan 10 vuotta aikaa pelastaa maapallo uudelta jääkaudelta
1971: Uusi jääkausi viimeistään 2030
1972: Uusi jääkausi viimeistään 2070
1972. Satelliittien mukaan uusi jääkausi tulee nopeasti
1974: Yhdysvalloissa aloitetaan veden ja elintarvikkeiden säännöstely
1974: Otsonikerroksen oheneminen uhkaa elämää
1974: Tutkijat yksimielisiä, planeettamme jäätyy ja tulee pula elintarvikkeista
1976: Öljy ennustetaan loppuvan 90-luvulla
1978: Alkanut pakkaskausi ei tule loppumaan
1980: Happosateet tuhoavat elämän merissä
1980: Öljyn ennustetaan loppuvan 2000
1988. Ennen näkemätöntä kuivuutta ennustetaan 1990-luvulle
1988: Sää lämpiää sietämättömäksi
1988: Malediivit ”uppoavat” viimeistään 2018
1989: Nouseva merenpinta uhkaa maailmaa
1989: New York City West Side Highway veden alla 2019
1989: Meillä on YK:n mukaan 10 vuotta aikaa pelastaa maapallo
1996: Öljy loppuu 2020
2000: Lapset eivät tiedä mitä lumi on
2000: Nälkä iskee kymmenessä vuodessa ellemme lopeta kalan ja lihan syöntiä
2002: Öljy loppuu 2010
2004: Britannia on kuin Siperia vuonna 2024
2005: Manhattan veden alla 2015
2006: Megahirmumyrskyjä
2008: Arktis jäistä vapaa 2018
2008: Al Gore ennustaa että Arktis on jäistä vapaa 2013
2008: Prinssi Charles sanoo, että meillä on 96 kuukautta aikaa pelastaa maailma
2009: Britannian pääministeri sanoo, että maailmalla on 50 päivää elinaikaa jäljellä
2009: Al Gore muuttaa ennustettaan ja ennustaa että Arktis on jäistä vapaa 2014
2013: Arktis jäistä vapaa 2015
2014: 500 päivän kuluttua maailma syöksyy ilmastotuhoon
2018: Meillä on tutkijoiden mukaan 10 vuotta aikaa pelastaa maapallo
2019: Meillä on erään pikkutytön mukaan 5 vuotta aikaa pelastaa maapallo.

En minä soimaa yliopistonuorisoa siitä, että se kokee nyt hirvittävää ilmastoahdistusta maailmanlopun pelossa:
eihän se tiedä näistä mitään, kun näitä ei ole niille koskaan opetettu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Tosin Anolle voi sanoa että älä revi peliverkkareitasi ja siirry alatyyliin. Minä totesin että maailman ilmasto muuttuu aina ja asiasta on ristiriitaista tietoa. Se, mikä on varmaa on se, että Suomen talouselämän romuttaminen asian nimissä on turhaa ja vahingollista. Sen mainitseminen ei ole mitään salaliittoteorian julistamista.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Ano KLO 15.09 otti sitten omat hörhöilynsä esiin oikein olan takaa.... ellei tuo sitten ollut kieli poskessa tehtyä trollausta, joka sekin on aivan mahdollista.

Hänen ensimmäisen esille ottamansa asian jälkeen ei edes kannata lukea jatkoa, koska se oli jotain niin tolkutonta että siihen ei jokainen enää kykene, koska tuo huuhaa on ammuttu alas jo tuhannet kerran viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vai että konsensusta.... 🤣

Jokaisella ajattelevalla ihmisellä tulisi alkaa hälytyskellojen soimaan oikein räikyen, kun sanat tiede ja konsensus mainitaan samassa lauseessa. Ei tieteessä VOI olla mitään konsensusta, eikä saa olla, se ei voi olla mikään tieteen tavoite, on vain tämänhetkinen todistettu käsitys asioista, joka voi muuttua ja muuttuu ihan varmasti kun tieto lisääntyy. Jos asioista olisi jokin konsensus, niin sen seurauksena ko tieteenala jähmettyisi dogmiksi eikä siihen kertyisi mitään uutta tietoa. Sellainen tieteenala olisi muuttunut uskonnoksi, se ei enää olisi tiedettä. Tieteellisen käsityksen muuttumiseen riittää yksi tutkija joka päätyy tutkimuksissaan uuteen erilaiseen tulokseen ja pystyy todistamaan hypoteesinsa. Mitenkäs se Einstein sanoikaan kun saksalaiset olivat keränneet hänen tuloksiaan vastustamaan sata tiedemiestä? Hän sanoi että "jos olen väärässä, yksikin olisi riittänyt". Tuo 99% konsensus on aivan tolkuton jo ajatuksena tieteessä. On vain se mikä on totta, ja se pitää pysty todistamaan. Jos pimität mittaustuloksesi, et pysty todistamaan mitään. Ja sitäpaitsi, tuo että olisi kerätty tieto 99% konseksuksesta on todistettu huijaukseksi jo aikaa sitten, yhä se elää yksinkertaisimpien mielessä. Se todistettiin huijaukseksi ihan vain selaamalla sitä mistä nämä sen väittäjät sanoivat koonneensa tietonsa.

Anonyymi kirjoitti...

Tätä blogia satunnaisesti lukevana ihmettelen vaan, että miten tätä blogia lukeva sekopääkööri eroaa enää mitenkään muista tiededenialisteista ja hulluista salaliittoteoreetikoista, kuten kuulennon ja holokaustin kiistäjistä, rokotesalaliittoteoreetikoista ja litteään maahan uskovista?

Seitsemäntoista vuoden horinan jälkeen kannattaisi jo lopettaa, Ykä. Uskottavuutesi on nollassa.

Anonyymi kirjoitti...

Isäni, viime sodan veteraani, sanoi noin 1985, ilimoja piisaa. Näkevät sitten lapsen, lapsen, lapsenlapset kuinka kävi.

Anonyymi kirjoitti...

1970-luvulla oli tiedemiehillä vahva konsensus siitä, että ilmasto kylmenee ja uusi jääkausi uhkaa...

Kenen syytä on, kun 7-vuotias ekaluokkalainen närkästyy puiden kaatamisesta ja pelkää, että meriveden nousu hukuttaa kohta meidät kaikki? Jokapäiväinen vouhottaminen näkymättömistä uhkista kasvattaa lapsista heikkohermoisia.

Rouva Ano (hörhö)

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Anonyymille 17. HUHTIKUUTA 2024 KLO 18.27 voin kertoa sellaisen hänelle ihmeellisen asian että kaikki mitä tieteeksi väitetään, ei todellakaan ole tiedettä. Jos uskot jokaisen väittämän jostain poliittisesta opista tai puoliuskonnosta että se on tai perustuu tieteeseen, olet lapsellinen. Me vähän vanhemmat tiedämme mitä vasemmistossa on pidetty tieteenä jo kauan sitten ja miten ne ovat todellisuudessa olleet täyttä fuulaa, pseudotiedettä. Tieteellinen sosialismi, lysenkolainen biologia, marksilainen taloustiede muutamia vanhimpia mainitakseni, ja nyt sitten sukupuolen tutkimus/naistutkimus sekä intersektionaalinen feminismi uusimpia vastaavia, ja muutamassa muussakin humanistisen tutkimuksen osa-alueessa on menty jo selkeästi pseudotieteen puolelle. Jos siis uskot että kaikki mitä tieteeksi väitetään on tiedettä, ja kaikki tieteellinen tutkimus tuottaa oikeasti oikeaa ja validia tietoa, olet hieman höynä. Ei tuota. Aina on pitänyt olla tarkka siitä onko tehty tutkimus oikeasti tiedettä, mutta vain harvoissa tapauksissa kokonainen tieteenala korruptoituu täysin pseudotieteeksi, joista edellä esimerkkejä, muitakin on. Ilmastotiede sellaisenaan on yhdistelmä pseudotiedettä ja vakavastiotettavaa tutkimusta, mutta sen tämän ihmisen osuuden jutut eivät makaa sellaisella pohjalla että sen voisi ottaa vakavasti. Valitettavasti asiaan uskonnonkiihkoisesti suhtautuvat ovat päässeet miehittämään sellaiset päättävät paikat joista käsin jaetaan rahaa tutkimukselle, joten jokaiseen tutkimushakemukseen pitää nykyään liittää taikasanat siitä miten ko tutkimus liittyy ihmisperäisen ilmastonlämpenemisen todistamiseen, tai muuten ei rahaa tule. Vaikka siis em tutkimuksella ei olisi mitään tekemistä koko jutun kanssa, uskontunnustus pitää olla esillä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Thorvald Eskilinpojalle, Anolle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistä. Ano kovasti mielsi lisäävänsä omaa uskottavuuttaan. Ainakin omasta mielestään.