PAKKORAKKAUTTA VALTAMEDIAN VAATIMUKSESTA

Valtamediahan on tunnetusti aktiivisesti mukana muodikkaassa LGBTQTiiTyy-hypetyksessä ja sitä kuvaa varsin hyvin eräs tuore juttu. Siinähän muuan transnainen ts. leikelty ja hormonihoitoja saanut mies valittaa sitä että tavalliset heteromiehet eivät halua seurustella hänen kanssaan koska hän on transnainen.

Erittäin ikävä asia kyseisen henkilön kohdalla, myöntää täytyy, tosin tuo satojen treffien määrä pistää miettimään että onko hän paljon muuta ehtinyt tehdäkään. Mutta ajatellaanpa asiaa niin päin että minkäslainen valtamedian suhtautuminen mahtaisi olla jos toimitukseen olisi marssinut tavallinen heteromies ja olisi todennut että hänellä ei ole ollut naispuolista seuraa vuosikausiin vaikka yritys on ollut kova. Teettekö minusta human interest-jutun?

Mitä todennäköisimmin toimittajat olisivat todenneet että kuules jätkä, ei ketään voi pakottaa seurustelemaan toisen kanssa jos ei haluta. Luulitko tosiaan että me aletaan sinun takiasi syyllistämään naisia porukalla? Naisella on oikeus valita eikä hänen todellakaan tarvitse perustella valintojaan sinulle. Ja niin tavallinen heteromies naurettaisiin toimituksesta pihalle.

Hän kun ei ole muotia. Ja muodistahan tässä on kysymys.

Asiassa tulee ehkä muistaa sellainenkin seikka että miehet eivät etsi pelkästään seksiä vaan myös vakavaa seurustelusuhdetta. Tavoitteena perhe ja lapsia. Johon puolestaan tarvitaan, no, nainen.

Muistettava on sekin että lääketiede voi muokata ihmistä paljonkin. Mutta toisten ihmisten ajatuksia se ei voi muokata. Ja ehkä heillä on kuitenkin oikeus ajatuksiinsa. Jos trans ei kiinnosta, niin se ei ole vielä rikos.

Tämän postauksen pääkohde ei ole kyseinen transnainen vaan valtamedia joka hypettää jatkuvasti tämän transideologian puolesta. Hypetyksen kohteena ovat myös hyvin nuoret ja sukupuoliselta identiteetiltään epävarmat ihmiset. Ja ns. sukupuolen korjaus tarkoittaa oman ruumiin peruuttamatonta silpomista.

Vaikka kyseinen hypetys onkin muotina sitä kuuminta tiedostavaa hottia niin kannattaisiko ehkä pikkuisen jarrutella? Esim. jättää otsikoista pois kysymys ”miksi sukupuoli on niin tärkeä tieto?”.

Kas kun se on. Tuossa seurustelussa varsinkin. Ja tulisi muistaa että pakkosyöttämisellä ei saada aikaan hyväksyntää ja rakkautta vaan aina enemmän inhoa ja vastenmielisyyttä.

ORJAT

Vantaa, tuonnempana…

Eräässä Vantaan Koivukylässä sijaitsevassa kerrostaloyksiössä soi herätyskello ja kerrossängyissä nukkuvat neljä noin kolmekymppistä miestä heräsivät. He eivät olleet virolaisia keikkalaisia niin kuin muutaman kymmenen vuotta aikaisemmin vaan suomalaisia ammattimiehiä jotka asuivat tässä kolhoosissa koska heillä ei ollut vaihtoehtoa. Valtio kutsui heitä virallisesti lakisääteisiksi välttämättömyystyöntekijöiksi mutta he tiesivät olevansa käytännössä orjia.

Orjia, joiden yksi päätehtävistä oli elättää ja huoltaa sekä etnisesti edistyksellisten että nomenklaturan akateemisten suojatyöläisten lisäksi kaikkiaan 300.000 Suomessa elävää IPT:tä eli ilmastopassiivitaistelijaa. Kyseiset elätettävät olivat aikanaan perustaneet ilmastosyihin vedoten Työstäkieltäytyjäliiton jonka valtansa betonoinut intersektionaalinen feministihallitus otti enemmän kuin tosissaan ja nosti viralliseen elatusasemaan. Olivathan ne oikealla ja kyseenalaistamattomalla ilmastoasialla. Todeten että työstä kieltäytyminen oli ilmastoteko. Joten heidät elätettiin ilman mitään vastiketta, heidän mitääntekemättömyytensä nähtiin tärkeänä työnä ja heidät nostettiin sankarin jalustalle.

Hallituskin sinänsä tajusi että aivan koko kansaa ei voinut asettaa elätettävän ilmastohuilailijan asemaan joten asema myönnettiin vain ideologisesti luotettaville ihmisille joita löytyi vihervasemmistolaisissa yllin kyllin. Asiaa auttoi tietysti se, ettei kyseisistä ihmisistä olisi varsinaisen työn tekijöiksi ollut muutenkaan.

Ilmastolaiskottelijoille taattiin suhteellisen tilava ja ilmainen valtion asunto ja peruspäiväraha mutta ideologisista syistä heille taattiin myös peruspäivärahan suuruinen tili lähimpään kauppaan. Se riitti heille varsin hyvin. Sen sijaan välttämättömyystyöntekijöille tarjottiin vain sellaisia kolhoosikämppiä joissa nämä hiljattain kellon herättämät miehet asuivat. Lisäksi heillekin tarjottiin asunnon lisäksi peruspäiväraha ja sen lisäksi vain yksi päivittäinen ateria valtion työmaaruokalassa. Välttämättömyystyöntekijän tehtävästä kieltäytyminen saisi aikaan kaikkien tukien loppumisen, asumisoikeuden menettämisen ja ajautumisen kadulle kerjäämään. Nämäkin miehet tiesivät että hallitus otti ilmastotunneasiat enemmän kuin vakavasti. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin alistua ja tehdä määrättyä työtä tosiasiallisena orjana.

Tämän pienen kolhoosin asukkaat olivat kaikki putkimiehiä. He olivat tottuneet ahtaaseen ja varsin köyhään elämään. Siihen oppi ja sopu säilyi. Tiettyjä ongelmiakin oli sillä kun kaikki söivät yhtä aikaa aamiaistaan eli laihaa kahvia ja leipää jonka päällä oli kevytlevitettä ja soijajuustoa niin jokaisen suoli alkoi toimia suurinpiirtein saman aikaisesti. Onnekkain ehti vessaan paskalle ensimmäisenä yrittäen toimittaa asiansa mahdollisimman nopeasti ja muut sitten täräyttivät kiireellisen aamupostinsa paljuun. Paskanhajun sai tietysti tuuletettua pois ja kaikkeen tottuu muutenkin. Kun vaihtoehtoa ei ole. Sanovat että hirressäkin ensimmäiset viisi minuuttia ovat hankalia ja sen jälkeen alkaa kummasti helpottaa.

Yksi näistä miehistä oli nimeltään Ville Temppanen. Asemaansa tai sen puutteeseen tottunut. Hän katsoi viestitintään ja huomasi että hänen ensimmäinen pakkotyötehtävänsä oli jotain jota hän erityisesti inhosi. Hän käveli puolen kilometrin päähän varikolle, otti alleen valtion auton jossa oli tarvittavat työkalut ja ajoi etnisen erityisenklaavin rajalle jossa häntä odotti kaksi vartijaa. Vartijat hyppäsivät autoon ja koska oli varsin aikainen aamu niin yhtään kiveäkään ei autoa kohti heitetty. Joskus oli tuuri. Joskus jopa ammuttiin perään. Vaikka nuo etnomannekiinit eivät pärjänneet ilman häntä. Ei se estänyt heitä riehumasta.

Tehtävä ei ollut tällä kertaa putkitöitä vaan etnisesti edistyksellinen perhe vaati Villeä kuskaamaan asuntoonsa kertyneet roskat pois. Näköjään kaupungin siivoojia ei ollut tarpeeksi. Nehän nämä kämpät yleensä putsasivat. Ville hillitsi itsensä eikä vetänyt ilkikurisesti irvistelevää etnoa turpaan eikä edes sanonut mitään purevaa vaikka mieli kovasti teki. R-merkintä olisi tiennyt automaattisesti peruspäivärahan puolittumista kuukauden ajaksi. Niinpä hän kuskasi asuntoon kertyneen ryönän vartijoiden avustamana ulos. Tehtävän päätyttyä Ville ja vartijat puhuivat keskenään aikaa sitten opituilla käsimerkeillä. Heidän mukanaan olevat viestittimet kun välittivät kaiken puheen valvontakeskukseen eikä viestittimiä saanut laittaa pois päältä ilman pätevää syytä. Käsimerkkien sisältö oli kauan sitten opittu ja ne saattoi todellakin sanoa vihaviittomiksi.

Seuraava tehtävä oli Espoon puolella. Alueella jossa asui vain sankarillisia ilmastopassiiveja. Työn kohteena oli kaksio jossa oli vain yksi rastatukkainen nainen. Asunnossa oli hyvin voimakas pilven haju. Ville kysyi kaiken riskin uhallakin tietäen että nämä kaksiot oli määritelty minimissään kahdelle ihmiselle:

- Jaa, onkos muut asukit töissä?

Nainen vastasi narisevalla äänellä:

- Täällä asuu neljä ihmistä ja ne ovat kaikki paikalla. Minä olen feministinen noita ja oman persoonani lisäksi minä olen myös kolme aikaisempina vuosisatoina elänyttä noitaa jotka elävät sielussani. Niinpä minä olen oikeutettu asumaan tätä kaksiota yksikseni neljäkseen. Ja ongelmana on se, että tuo keittiön tiskiallas ei vedä.

Ville katsoi tiskipöytää ja huomasi että sen päällä oli pari purkkia kynttilämassaa. Tyhjää sellaista. Nähtävästi kyseinen pyryharakka oli yrittänyt valmistaa kynttilöitä noitarituaaleihinsa, ei ollut tyytyväinen tulokseen ja kaatanut sitten sulan massan lavuaariin. No, tukkihan se putket sitten. Ville tokaisi:

- Niin… luulis kumminkin että edes yksi näistä asunnossa asuvista persoonista osaisi sen verran sisälukua että hoksaisi ettei tätä massaa saa kaataa viemäriin. Kas kun se tukkii sen ja se on vittumainen aukaista.

Sankarillinen ilmastolaiskottelija katsoi Villeä ilmeellä joka kertoi kuka oli patriisi ja kuka plebeiji:

- Kuules orja. Jos sinä vittuilet vielä yhtään niin minä teen sinusta valituksen Feministisen Ilmastovalvonnan Ylikomitealle.

Ville nieli kiukkunsa, ymmärsi että nyt on turha ylpeillä sillä olihan hän tekemisissä hallinnon lemmikin kanssa. Hän painoi päänsä ja sanoi:

- Olen todella pahoillani asiattomasta käytöksestäni. Pyydän anteeksi ja käyn työhön.

Ville alkoi aukaista steariinista tukkeutunutta putkea ja sankarillinen ilmastolaiskotteleva feministinoita pisti bongin porisemaan alkaen viettää laatuaikaa itsensä ja kolmen sivupersoonansa kanssa. Saatuaan putken aukaistua ja poistuttua asunnosta Ville pisti viestittimen virka-auton penkille, käveli viidenkymmenen metrin päähän autosta ja lateli katkeran annoksen saatapeetä. Sitten hän ajoi työmaaruokalaan. Tarjolla oli tällä kertaa hernekeittoa. Tietysti lihatonta. Villellä oli repussaan vielä hieman kuivattua hirvenliharouhetta jonka hän oli saanut pimeillä mailla asuvalta serkultaan. Hän sotki sen keiton sekaan ja söi. Piru vie kun pääsisi taas käymään siellä. Saisi leivän päälle – saatana – voita.

Ruuan jälkeen pari seuraavaa keikkaa oli varsin normaalikeikkoja. Eivät nostaneet tunnetiloja.

Sitten tuli keikka nomenklaturan alueelle. Tälläkin keikalla hänellä oli mukana vartija joka vahti ettei hän vaan varastaisi mitään nomenklaturan jäsenen asunnosta. Mukavassa kaksiossa asuva nainen totesi:

- Toimi orja sitten hiljaa. Minun täytyy valmistella väitöskirjaani monikulttuurisesta sukupuolten tasa-arvosta, etnisyydestä ja seksuaalisuudesta. Niin että en kaipaa yhtään häiriötä.

Villehän toimi hiljaa. Mitä nyt vaihtoi yhtä lailla vittuuntuneen vartijan kanssa muutaman käsimerkin.

Iltapäivällä Ville sai ilmoituksen että hänen tulisi mennä harvinaisen asiakkaan luo. Kyseessä oli yli seitsemänkymmenvuotias eläkeläispariskunta joka asui aivan Espoon laita-alueella. Vanhassa rintamamiestalossa. Putkihomma kesti vain tunnin mutta pihalla jo pois lähtevä Ville sattui katsomaan liiteriä jonka ovi oli jäänyt auki. Valmiita puita ei ollut juuri ollenkaan mutta liiterissä oli suuri määrä metrisiä pöllejä. Hän kävi kysymässä pariskunnalta ja mies vastasi:

- Kun ei oikein jaksa tehdä kuin satsin kerrallaan… voimat ovat aika vähissä… mutta ei me tästä mihinkään vanhuskeskityslaitokseenkaan haluttaisi lähteä… kuka sitä kotoaan…

Ville mietti hieman ja soitti kaikille kolhoosiyksiönsä asukkaille. Kaikilla alkoi olla päivän orjatyöt tehtynä eikä kukaan ollut päivystysvuorossa. Ville kertoi tilanteen ja puolen tunnin kuluessa kaikki neljä olivat paikalla. Ei muuta kuin hihat heilumaan. Yksi pätki pöllejä moottorisahalla, pari halkoi niitä kirveillä ja yksi viskoi niitä läjään. Iltakahdeksaan mennessä liiterissä oli varmaankin kahdeksan kuutiota käyttökelpoista polttopuuta. Vanha pariskunta sanoi ääni vavisten:

- Kiitos pojat… tästä on niin suuri apu… mutta kuinkas te… vieraille ihmisille…

Ville vastasi:

- Niin… mehän ollaan orjia… kyllä me se tiedetään… me tehdään pakkotyötä mutta iltaisin meillä ei ole kuin viestittimen tarjoamaa paskaa jota me kerrossängyssä tuijotetaan… ja viikonloppuisin juodaan halpaa viinaa… mutta tätä me ei tehty pakosta… me tehtiin se vapaaehtoisesti… tämän pienen hetken ajan me oltiin vapaita miehiä… sen eteen kannatti vähän hikoillakin…

Lukijalle: Inspiraatio kirjoitukseen tuli kommentoija Acc:n kommentista yhteen käppäukkojuttuuni:

"Se kehittää silloin itselleen automaattisesti loispistiäisten yhteiskuntaluokan. "

Tämä ilmiö on todellinen. Todisteeksi käyköön Työstäkieltäytyjäliitto (TKL).

https://tk-liitto.tumblr.com/

Sivustolla on myös linkki pdf-kirjaan "Tekstejä työstäkieltäytyjlle"

Sisältö:
Vastikkeetonta rahaa kaikille! – Työstäkieltäytyjäliiton ohjelmajulistus – Työttömyyspolitiikka ja työstä kieltäytyminen – Sepät korpilakossa keskellä Helsinkiä – Poliittisten innovaatioiden laboratorio – Taistelu työvoimatoimistossa – TKL Consulting X TE-toimisto – Rottia ja ihmisiä – Karensseja työnantajille – Enemmän vai vähemmän? – Työstäkieltäytyjäliiton perhevapaamalli – Vinkkejä työn välttelyyn – Just say no to work! – Marx synapseissa – Usein kysytyt kysymykset

Vaikka TKL vaikuttaa mielisairaalta, sen edustama ajattelu voi olla valtavirtaa muutaman vuosikymmenen kuluttua. Ajatellaanpa 50-lukua. Silloiset ihmiset olisivat pitäneet mielisairaana visiota Suomesta, jossa firmat liputtavat homoilun puolesta ja nuoret haluavat vaihtaa sukupuoltaan. Mutta niin tuokin on toteutunut.

Acc

Ja tuota kommenttia kannattaa miettiä tarkkaan ja suurella pelolla. Kas kun se voi pitää paikkansa.

TYHJÄNSÄÄTÄJÄN TAIVAS

Nykyisin ei voi välttyä ajatukselta että aika, jossa elämme on kuin luotu tietylle ihmistyypille. Jo vähintään viimeiset kaksikymmentä vuotta. Joskus 1980-luvulla ja vielä aivan 1990-luvun alussa kyseinen ihmistyyppi oli lähinnä ärsyttävä ja työpaikoilla hänet tunnettiin termillä ”työpaikkasäätäjä”.

Kun kyseinen työpaikkasäätäjä tuli uuteen työpaikkaan niin hän teki heti selväksi kuinka idiootteja hänen aikaisemman työpaikkansa ihmiset olivat ja kuinka he eivät arvostaneet hänen ylivertaista osaamistaan. Tässä vaiheessa tämän uuden työpaikan ihmiset tajusivat että epäilemättä juuri me olemme niitä idiootteja jotka kyseinen säätäjä haukkuu alimpaan helvettiin siirtyessään seuraavaan työpaikkaan, mikä tapahtuu maksimissaan kahden vuoden sisällä. Sitä ennen hän onkin onnistunut säätämään työpaikkansa sekaisin koska työpaikassa varsinaisen työnteon sijasta keskitytäänkin selvittämään että kuka säätäjää on jälleen kerran loukannut ja millä tavoin. Sellainen asia kuin peiliin katsominen oli kyseiselle ihmistyypille täysin vieras. Syyhän oli aina niissä toisissa törpöissä. Törpöissä, jotka olivat tieten tahtoen loukanneet häntä.

Sinänsä kyseiselle ihmistyypille saattoi aikanaan sanoa että vedä majavan ulkosynnyttimet korvillesi ja kaikkoa mäkimaastoon. Muutenkin hänen aikaansaamansa vahinko oli ärsyttävyydestään huolimatta kuitenkin rajoitettua. Mutta sitten alkoi, no, uusi aika ja sen myötä tämä tyhjänsäätäjä on noussut valtakunnalliseen rikkumattomaan asemaan. Asemaan, jossa hänelle on annettu uusia loukkaantumisen sekä säätämisen työkaluja jotka ovat samalla uskonkappaleita. Ja niitä hän käyttää ehtymättömällä tarmolla.

Ensimmäiseksi tuli tietysti etnisesti edistyksellisten mukana maahan syntynyt monikultturismin idea. Se tarjoaa tyhjänsäätäjälle rajattoman mahdollisuuden arvostella suomalaisten rajoittuneisuutta, rasismia ja takapajuisuutta sekä tietysti korostaa omaa älyllistä ylemmyyttään ilman että hänen varsinaisesti tarvitsee edes perustella mitä tuli sanottua. Kyseisessä ideologiassa oikeaoppinen väite on fakta itsessään ja sen arvostelu tuomittavaa vihapuhetta. Se, mitä kyseinen etnisesti edistyksellinen väestönosa itse puuhailee on tyhjänsäätäjälle toisarvoista sillä monikulttuurisuus ideologiana antaa hänelle mahdollisuuden päteä ja loukkaantua mahdollisimman julkisesti. Samalla hän tietää saavansa saumattoman tuen toisilta tyhjänsäätäjiltä joilla valtamediamme on valitettavasti mieh naisitettu jo 1990-luvun puolesta välistä lähtien.

Jos tyhjänsäätäjä ei jonain päivänä jaksa julistaa pelkkää monikulttuurisuutta niin hän voi toki vaihteeksi siihen viitaten puolestaloukkaantua kulttuurisen apprpörpörjonkun vuoksi ja tehdä senkin tietysti mahdollisimman julkisesti. Puolestaloukkaantumisen aiheet ovat loputtomia alkaen jostain Pekasta ja Pätkästä sekä heidän kenkäplankkinaamoistaan edeten väärin nimetyistä sukkahousujen väristä aina joiltain afrikkalaisilta varastettuun perseen heiluttamiseen jota twerkkaamiseksi kutsutaan. Tässäkin hän pääsee tavoitteeseensa sillä nimenomaan hän on loukkaantunut ja hän myös pitää esillä sen että juuri hän älysi puolestaloukkaantua ensimmäisenä. Tosin joku muu ehti yleensä puolestaloukkaantua jo ennen häntä mutta ei se häntä häiritse.

Luonnollisesti tyhjänsäätäjällä on nykyisin työvälineenään ja opinkappaleenaan ilmastohysteria. Tukenaan hänellä on asiassa fanaattinen valtamedia ja – mikäli mahdollista – vielä fanaattisempi hallitus. Tyhjänsäätäjä tietää, että hänen loukkaantumisensa ei pelasta maailmaa mutta pystyyhän hän säätämään paikassa nimeltä Suomi. Ja kun hän saa palautetta jonka mukaan Suomen biodiversiteetti itse asiassa on koko ajan hyvän matkaa plussan puolella ja säätäjä on vain tuhoamassa Suomen elinkeinoelämää niin sehän on säätäjälle todiste ettei hänen osaamistaan arvosteta ja häntä aivan tietoisesti pyritään loukkaamaan. Hän on niin katkeran, ihanan loukkaantunut. Ja toiset säätäjät ovat loukkaantuneita hänen puolestaan.

Homojen ja lesbojen puolesta loukkaantuminen ehti tyhjänsäätäjälle hieman väljähtyä koska ihmiset alkoivat ajatella asiasta että whatever, olkoot ja eläkööt. Mutta apuun hänelle tuli transhypetys joka antaa hänelle (joka muuten on pääosin itse tavallinen heteronainen) aina uusia  henkilökohtaisen puolestaloukkaantumisen aiheita peniksellä varustettuine naisineen, menstruoivine miehineen ja eksponentiaalisesti lisääntyvine sukumonioineen. Nämä kaikki pitävät huolen siitä, että hän voi olla mahdollisimman julkisesti loukkaantunut. Veristä homoloukkaantumista (case Päivi Räsänen) pitää sinänsä vielä yllä valtakunnansyyttäjämme joka on varsin hyvä esimerkki tyhjänsäätäjästä ja hänen puolestaloukkaantumisensa aikaansaamasta täysin turhasta sekä kalliista sotkusta.

Tietenkin se pohjattomin kaivo joka antaa hänelle mahdollisuuden henkilökohtaiseen – nimenomaan henkilökohtaiseen – loukkaantumiseen on se, että hän on feministi. Hänhän on saanut puolestaloukkaantumisistaan kyistä ja – piru vie – perusteltua arvostelua. Hänelle kyseinen perusteltu arvostelu ei ole perusteltua arvostelua vaan pelkkää naisvihaa. Hänelle naureskellaan nimenomaan siksi että hän on nainen. Ei siksi, että hän toistuvasti puhuu sujuvaa horinmummoa ja vaatii, että se otetaan vakavasti. Ja koska hän saa aina puolelleen jatkuvasti kasvavan leegion samanlaisia niin tyhjänsäätämisen ikiliikkuja on loputon.

Silloin aikanaan, kun tyhjänsäätäjät olivat vielä pelkkiä työpaikkasäätäjiä niin heistä saattoi päästä eroon. Jos ei muuten niin työpaikkaa itse vaihtamalla. Nykyisin tyhjänsäätäjiä ei kutsuta enää asioita sotkeviksi hysteerikoiksi joita he ovat, vaan esimerkillisiksi ja rohkeiksi edelläkävijöiksi eikä heistä pääse eroon millään ellei laita itseään täydelliseen tiedonvälityseristykseen. Sekään ei sinänsä auta, sillä tyhjänsäätäjä on nykyisin arvostettu ja sataprosenttisesti verorahoilla kustannettu ammatti. Yliopistot, erilaiset NGO-organisaatiot, valtamedia ja, herra nähköön, poliittinen valtakoneisto suorastaan pullistelee tyhjänsäätäjistä.

Ennen vanhaan tyhjänsäätäjät saivat työpaikan sekaisin. Nykyisin he saavat koko valtakunnan sekaisin. Emmekä me pääse heitä karkuun. Elämme todellakin tyhjänsäätäjien taivaassa. Joskin reaalimaailmaan tottuneille se muistuttaa lähinnä helvettiä.

Vielä kysymys: Jos tämä alati kasvava tyhjänsäätäjien leegio aloittaisi yleislakon, niin mitä tapahtuisi? Ei tietenkään mitään, sillä kun turhat lakkaavat tekemästä tarpeetonta niin sitä ei huomaa kukaan. Muuten kuin ehkä siten että uutisia katsellessa jostain syystä närästäisi vähemmän.

Ja joo, ihan tuoreeltaan voisi esille nostaa tyhjänsäätäjän jonka Helsingin Pravda nosti esille puolestamme:

Ihan täsmennyksen vuoksi voi ilmoittaa että ei me täällä voiman pimeällä puolella käytetä noita termejä hyväntahtoisesti väärin. Me käytetään niitä ihan tietoisen pahantahtoisesti vittuillaksemme. Te ette määrittele kuinka me puhumme ja ajattelemme.

Ja kai jokaiselle lukijalle tuli valokuvasta selville että kyseessä on todellakin transaktivisti?

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CXLIII

1. Taponen ja mielensä pahoittaminen

Tunnettu ylivälikomisario Jari Taponen on sitten pläjäyttänyt useita rikosilmoituksia koska hänestä on puhuttu pahaa interwebin ihmeellisessä maailmassa. Tutkinta asiasta on jatkunut itse asiassa jo pari vuotta joten on hienoa tietää että poliisi satsaa resurssejaan siihen olennaisimpaan. Tutkinnan venyminen kertoo kyllä myös siitä että mitään raskauttavaa ei ole löytynyt ja sellaista yritetään edelleenkin epätoivoisesti etsiä. Mutta ehkä Taponen käy käräjiään julkisuudessa. Ylen mukaan hänellä on siihen oikeus kun taas Päivi Räsäsellä ei.

Taponen on ilmoittanut että tappouhkauksiakin on tullut. Näin äkkiseltään tuumitaan täällä hotellin respassa sitä - minkä Taponenkin aivan hyvin itsekin tietää - että mahdolliset julkiset tappouhkaukset ovat humalassa lähetettyjä vessanseinäkirjoituksia. Murhaamista oikeasti suunnitteleva ei uhkaa teollaan ja anna siten varoitusta.

Taposen henkinen pipi tulee myös uuteen mittasuhteeseen kun hän on tehnyt rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaisen twiitistä jossa Turtiainen haukkuu häntä munattomaksi nillittäjäksi. Normaaleilla miehen kasseilla varustettu häiskä olisi todennut että kumikuitti ei pure mutta Taponen näyttää osoittavan että ei se Turtiainen tainnut niin väärässä ollakaan. Kunnioitusta ei saa virka-asemalla eikä ruikuttamalla. Se on ansaittava.

Taposen tulisi muistaa se, että poliisi on organisaatio jolla on Suomessa väkivaltamonopoli. Poliisit ovat aseistettuja ja heillä on oikeus jopa ampua ihmisiä. Siksi poliisin tulee kestää hyvinkin rankkaa arvostelua. Erityisesti sellaisen poliisin kuin Taponen joka itse on virkapuvussa, virka-ajalla ja virkavaltuuksilla tehnyt selkeää poliittista propagandaa. Mitä viranomaisen ei kuuluisi koskaan tehdä työssään ja mikä on omiaan nakertamaan poliisin arvostusta.

Jos poliisin – ja varsinkin poliittisesti toimivan poliisin – arvostelu kielletään, siirrytään taas jälleen yksi askel kohti totalitarismia.

2. Täällä sitä aisaa vaan kannatellaan

Hotellin respasta ei sinänsä kommentoida ihmisten yksityisasioita mutta jos ihmiset tuovat niitä asiakseen julkisuuteen niin sitten siihen lienee lupa. Iltapäivälehdet ovat jo pitkään olleet kolmikymppisille kaupunkilaisille sinkkunaisille suunnattuja lehtiä jotka muun seksisitä & tätä-tuputuksen lisäksi aina uudestaan tuovat esille ajatuksen vapaasta suhteesta. Positiivisessa valossa ja nimenomaan niin että jutuissa vapaan suhteen mannekiinina on nainen. Uusimpana esimerkkinä tämä aika ajoin muodikkaasti uhriutuva citysaamelaisemme Miisa Nuorgam:

Aikaisemmin tätä on mainostanut mm. entinen Vihreän Langan päätoimittaja Riikka Suominen:

Ihmiset tietty elävät niin kuin elävät mutta tämmöisellä vanhanaikaisemmalla tulee mieleen muutama kysymys:

1. Tällaistako lehdet haluavat uudeksi normaaliksi? Millä perusteella?

2. Entä jos mies mainostaa vapaata suhdettaan? Onko hän silloin edelleenkin vanhaan malliin sika?

3. Mistä nuo naiset löytävät itselleen tommoset lapaset miehiksi? Onko ne tehty naimalla vai kutomalla?

3. Ölymppiäläisiä

Tokiossahan pidettiin ne olympialaiset jotka ovat Japanissa olleet kovasti epäsuosiossa. Mikä ei ole ihmekään sillä nehän tuottavat aika kohtuuttomasti persnettoa mikä on ollut kovasti turvonneille olympialaisille ominaista muutenkin. Lisäksi niiden jäljiltä tuppaa jäämään tolkuton määrä erinäisiä ränsistyviä suorituspaikkoja joilla ei tee paljon mitään. Täydellistä rahallista hukkapätkää.

Rupattelin tässä parin kaverin kanssa ja kaikki tuumittiin että eikös kyseiset kinkerit voitaisi siirtää pysyvästi yhteen paikkaan? Johonkin yhteiskunnallisesti rauhalliseen ja tasapainoiseen valtioon? Vaikkapa Sveitsiin? Sinne rakennettaisiin suorituspaikat joiden sekä rakentamiseen että ylläpitoon osallistuisivat kaikki kisoihin osallistuvat valtiot taloudellisen volyyminsa mukaisesti.

Joku tietysti voisi tuumia että on sinänsä epiä kun kisat ovat aina eurooppalaisella aikavyöhykkeellä. Siinä tapauksessa kisat voisivat vuorotella kolmen järjestäjän välillä lännestä itään eli vaikkapa Kanada – Sveitsi – Australia. Tietysti talvikisojen järjestäminen Australiassa on hiukka haastavaa.

Tämmönen tuli vaan mieleen.

Olympiakisojen tiimoilta tuli mieleen tämä transurheilijapelleily mikä on naisurheilun kannalta lähinnä syöpä. En nyt puutu siihen sen enempää vaan siihen että suvaitsevais-tiedostavaisto on totta kai tyylinsä mukaan puolustanut kovasti transpelleilyä. Kas kun se on muotia niin sitä pitää puolustaa. Ja sen myötä kehitetään jälleen uutta newspeakia jota tällaisen käppäukonkin pitäisi oppia ja omaksua:

Deadname? Eli kun transjoku ottaa uuden nimen niin sitä entistä ei saisi mainita ja muutenkin pitäisi käyttää jotain deadname-termiä?  Hallitse kieltä niin hallitset ajattelua, vai? Nyt on vaan niin että LGBTQTiiTyy ei vielä määrittele sitä mitä ajatellaan ja puhutaan. Ei me normaalit olla mitään hemmetin cis-seksuaalejakaan. Me ollaan normaaleja. Ja transfobinen slurri on mainio Pinnanmaalla kasvava viljakasvi. Ja ei, me ei edelleenkään oteta teitä vakavasti. Vaikka kuinka rääkyisitte.

4. Thomas Sowell ja loistava tiivistys

Loistava amerikkalainen ajattelija Thomas Sowell on ollut tässä blogissa ennenkin esillä ja hänen eräs lausumansa tiivistää nykypäivän mielettömyyttä armottoman osuvasti:

Eli suurinpiirtein kääntäen: Olemmeko saavuttaneet järjettömyydessä sen äärimmäisen asteen jossa osa ihmisistä on vastuussa asioista jotka tapahtuivat ennen kuin he syntyivät ja osa ihmisistä puolestaan ei ole vastuussa siitä mitä he juuri nyt tekevät?

Tähän viisaaseen kysymykseen lienee hyvä aloittaa uusi viikko.

JOTAIN IHAN MUUTA CVI

Eli käydään taas kertaalleen Kekkoslovakiassa. Siellähän oli viihteenä tarjolla TV1 sekä (osassa maata) TV2 ja radiossakin oli tarjolla sekä yleisohjelma että rinnakkaisohjelma. Vaikka viihteen runsaus olikin laajaa ja pursuavaa niin kekkoslovakialainen kävi mielellään myös elokuvissa jossa tarjolla oli myös mukavan kaupallista viihdettä. Tässä postauksessa katsotaan, mitkä olivat vuosien 1972 – 1981 suosituimmat elokuvat kyseisessä muuan kaljupään hallitsemassa valtiossa. Lähteenä on elokuvauutiset-sivusto joka puolestaan on saanut tietonsa elokuvasäätiöltä. Siirrytään siis jälleen Kekkoslovakiaan.

1972

Vuoden katsotuin elokuva oli romantisoitua amerikanitalialaista gangsterimeininkiä kuvaava kansainvälinen jättimenestys Kummisetä:

Elokuvan katsojaluvut komeasti 637.831. Suomalaisista menestyksekkäin oli kokonaistilastoissa sijalle kolme yltänyt Veikko Huovisen kirjaan pohjautuva Lampaansyöjät:

Lampaansyöjille katsojia kertyi 341.101 eli enemmän kuin muille suomalaisille elokuville kyseisenä vuonna yhteensä. Vuonna 2019 sitten valtamedian soijapojat päättivät olla uuden ajan airuita ja arvostelivat elokuvaa mm. näin:

Tänä päivänä elokuva on silkkaa fantasiaa. Se kuvaa jo miltei kadotettua maailmaa, jossa suomalainen mies saa vielä syödä hyvällä omallatunnolla lihaa, puhua rehvakkaasti naisista ja käyttää luontoa hyväkseen omiin tarkoituksiinsa.

*

Vuoteen 2019 mennessä tämä kulttuurillinen tulkinta oli kulunut päältä pois. Näkyville nousivat ihan muut asiat. Kaksi miestä juopottelee, tappaa kesyjä lampaita kiväärillä, mässyttää lampaan lihaa nuotiolla ja paheksuu ”akkojen kaklatusta” sekä pohtii heidän sukupuolielimiensä erityispiirteitä. Touhu näytti rasvaiselta ja vastenmieliseltä.

*

Elokuvassa hymyn hyydyttäneet asiat eivät ole yksittäisiä sanoja tai tulkintoja historian hämäristä. Elokuvan 1970-luvulle tyypilliset asenteet ja maailmankuvat ovat yhä läsnä, ja kamppailu näitä reliktejä – ”perisuomalaisia mentaliteetteja” – vastaan on käynnissä.

Sinänsä elokuva keskittyi vähän liikaa siihen ryyppäämiseen eikä siihen mainioon 1970-luvulle tyypilliseen asenteenseen ja maailmankuviin jotka eivät saa kadota nytkään. Niille soijapojille voi jälleen muistuttaa mainiosta suomalaisesta viisaudesta eli älä tyrkytä tapojasi. Lyö kyynärpää kiveen niin ehkä helpottaa.

Ykän valinta vuodelta 1972: No itse asiassa se olisi juuri tuo Lampaansyöjät mutta kunniamaininta kuuluu myös elokuvalle Kellopeli Appelsiini jossa Malcolm McDowell esittää hienosti psykopaattista sekopäätä ja joka on varsin osuva tulevaisuudenkuvaus. Pikku-Ykän valinta puolestaan oli lauantaisin klo 16 elokuvissa tulleet pätkikset joissa esitettiin häikäilemättömän kaupallista amerikkalaista animaatiota, esmes Tom & Jerryä ja Maantiekiitäjiä. Hinta näytöksestä oli silloin 50 penniä joten rahaa riitti merkkareihinkin.

1973

Ykkössijan nappasi kotimainen Maa On Syntinen Laulu:

Elokuva keräsi komeat 711.909 katsojaa ja sehän oli varsin mainio kuvaus jostain sodanjälkeisestä Lapista ja elämästä siellä. Lisäksi pääosassa ollut Maritta Viitamäki oli varsin pirteä ja onnistunut hahmo. Elokuvan menestystä saattoi tietysti lisätä sekin että siinä näkyi naisen strategisia paikkoja varsin anteliaasti mikä ei ollut silloin varsin tavallista. Toiseksi suosituin elokuva oli myös suomalainen eli se ensimmäinen Uuno Turhapuro 613.009:llä katsojalla. Ulkomaalaisista suosituin oli Viimeinen Tango Pariisissa 526.369:llä katsojalla.

Ykän valinta vuodelta 1973 on elokuva Shakaali, jossa kuvataan mainiosti palkkamurhan valmistelua. Lisäksi pääosan näyttelijä Edward Fox ei näytä The Moviestarilta vaan ennemminkin juuri sellaiselta väkijoukkoon katoavalta virkamiesmäiseltä tyypiltä jollainen palkkamurhaaja saattaisi oikeasti olla.

1974

Vuonna 1974 pisimmät pinnat veti ranskalaisen Henri Charrièren kirjaan pohjautuva amerikkalainen elokuva Papillon:

Elokuvalla oli Suomessa komeat 759.301 katsojaa. Sehän kertoo Ranskan Guyanan rannikolla olevilla saarilla sijaitsevasta rangaistussiirtolasta sekä sen vangeista ja heidän karusta elämästään. Aikanaan kyseinen Charrière pääsi pakenemaan saarilta ja muutti Venezuelaan josta hän kertoi löytäneensä paratiisin. Nykypäivinä paratiisi onkin sitten sosialistisesti päivitetty ihan uuteen uskoon. Charrière ei elä enää mutta jos eläisi niin ehkä hän pakenisi takaisin Ranskan Guyanaan.

Suosituin suomalainen elokuva oli viidennellä sijalla ollut Speden Viu-hah-hah-taja:

Elokuva keräsi 372.274 katsojaa ja se oli ainoa elokuva josta Spede sai Elokuvasäätiön laatutukea. Summa oli komeat 30.000 markkaa jota Spede – perustellusti – piti lähinnä vittuiluna. Elokuvasäätiö keskittyi tuolloin ns. taiteellisiin unilääke-elokuviin. Se viuhahtaminenhan oli tuon ajan maailmalle levinnyt muoti jossa juostiin julkisella paikalla munasillaan.

Ykän valinta vuodelta 1974: Kauhuleffa Manaaja:

Manaaja oli vuoden elokuvista sijalla sijalla neljä 392.403:lla katsojalla. Hyvän kauhuelokuvan tekeminen ei ole helppoa mutta tämä kolahti 1970-luvulla ja sitä on jäljitelty lukemattomia kertoja. Huhu kertoo, että kun elokuvaa esitettiin Helsingissä niin elokuvateatterin ulkopuolella oli ambulansseja odottamassa. Lieneekö totta, tarina ei kerro.

1975:

Kyseisen vuoden suosituin elokuva Kekkoslovakiassa oli ei-niin-todenmukainen luontoelokuva Tappajahai:

Elokuvalla oli 587.507 katsojaa ja pikku-Ykä kuvitteli silloin että Jaws tarkoittaa haita. Itse leffa tuli katsottua videolta paljon myöhemmin. K-18 kun tarkoitti elokuvateattereissa silloin K-18. Suomalaisista menestyksekkäin oli Speden Professori Uuno D.G. Turhapuro:

Kyseinen elokuva sai 455.739 katsojaa. Spedeä itseäänkin todennäköisesti ihmetytti se, miksi itse asiassa pelkkä ylivenytetty Spede-Shown sketsi sai niin järkyttävän suuren suosion vuodesta toiseen. Hepun 1960-luvun leffat kun olivat kuitenkin paljon parempia.

Vuodelle 1975 ei ole mitään erityistä Ykän valintaa.

1976:

Vuoden katsotuin elokuva Kekkoslovakiassa oli klassikko Yksi Lensi Yli Käenpesän:

Elokuvalla oli komeat 821.736 katsojaa. Elokuvaahan pidetään Jack Nicholsonin suurena näytöksenä mutta itselleni on jäänyt vielä enemmän mieleen se pirun iso intiaani (Will Sampson) sekä tietynlainen sadistisen hoitajavallan symboli Mildred Ratched (Louise Fletcher). Katsotuin suomalainen elokuva oli sijalle kaksi päässyt Loma:

Elokuva sai kaikkiaan 515.350 katsojaa. Homman ideahan oli se että Antti Litjan näyttelemä heppu oli hankkinut täysihoidolla varustetun matkan Innsbruckin olympialaisiin mutta päätyikin vahingossa persaukisena Rhodokselle ja siitäkös omanlaisensa sopat syntyivät.

Ykän valinta vuodelle 1976: Neuvostoliittolainen elokuva Dersu Uzala:

Vaikka elokuva oli neuvostoliittolainen niin sen ohjasi kuuluisa japanilainen ohjaaja Akira Kurosawa ja se on kaiken kaikkiaan hieno elokuva luonnosta, siellä liikkuvista ihmisistä ja ystävyydestä.

1977:

Vuoden katsotuin elokuva oli Kalle Päätalon tuotantoon pohjautuva Viimeinen Savotta:

Elokuvalla oli 497.346 katsojaa ja jos oikein muistan niin siinä metsuri Vikke Nilo meni lopulta vanhainkotiin kahdella taksilla. Toisessa hän itse ja toisessa moottorisaha. Korjatkaa jos muistan väärin. Vuoden katsotuin ulkomaalainen elokuva oli puolestaan James Bond – 007 Rakastettuni:

Elokuva sai kaikkiaan 434.618 katsojaa ja itselleni siitä jäi mieleen se kaikkien aikojen sympaattisin epäsympaattinen hahmo eli Jaws. Mies, joka ratkaisi asiat puhumalla:

Ykän valinta vuodelle 1977: Lätkäleffa Lämäri:

Ehkä kaikkien aikojen paras urheiluleffa nousi Kekkoslovakiassa sijalle kahdeksan ja keräsi 212 .102 katsojaa. Siihen ihan hilkulle Ykän listalla ylsi se ensimmäisen Tähtien Sota-elokuva. Ajalta jolloin Disney ei ollut raiskannut sitä.

1978:

Vuoden suosituin elokuva olikin täynnä sitä diskonjytkytystä eli Saturday Night Fever:

Elokuvalla oli 450.834 katsojaa ja sehän nosti kuuluisaksi Bee Geesin kappaleen Stayin Alive josta ehkä paras videoversio on tässä:

Tuo paraatimarssin harjoittelu on muuten sotilaallisten kykyjen totaalista hukkaamista joten suosittelen sitä edelleenkin esmes itänaapurimme armeijalle. Vuoden katsotuin suomalainen elokuva oli sitten kokonaissijalla neljä ollut Rautakauppias Uuno Turhapuro:

Elokuva keräsi 356.953 katsojaa ja mikäli muistan oikein koko leffan idea perustui jo aikanaan Spede-Showssa esitettyyn muutaman minuutin sketsiin. Se ei suosiota haitannut.

Ykän valinta vuodelle 1978: Scifileffa Kolmannen Asteen Yhteys:

Kyseinen elokuva oli Suomessa sijalla sijalla kuusi ja sai kaikkiaan                       247.127 katsojaa ja se oli maailmanlaajuinen menestys. Elokuvan – varsin mainio – juoni eteni nykypäivän mittapuulla niin hitaasti että tätä mainiota elokuvaa tuskin julkaisisi nykyään yksikään yhtiö. Ja eihän siinä ollut tarpeeksi sitä kuuluisaa diversiteettiäkään.

1979:

Vuoden katsotuin tuli taas Spedeltä eli Koeputkiaikuinen ja Simon enkelit:

Elokuva sai kaikkiaan 490.439 katsojaa. Katsotuin ulkomaalainen elokuva oli kakkossijalle yltänyt Tyttö joka tiesi liikaa 481.821 katsojalla. Ykän valinta kyseiselle vuodelle on Ilmestyskirja. Nyt:

En tosin vieläkään oikein tiedä, että oliko kyseessä sotaelokuva vai happoelokuva.

- I love the smell of napalm in the morning.

- Do you know who is in command here? Yeah.

1980:

Vuoden katsotuin elokuva oli kotimainen Täältä tullaan elämä:

Elokuva sai 382.024 katsojaa ja siitä olen kirjoittanut ennenkin. Sitähän kuvattiin shokeeraavaksi nuorisokuvaukseksi ja itse sattuneesta syystä alaa jotenkin tuntevana voi todeta että jos se ns. nuoriso-ongelma olisi jäänyt vuoden 1980 tasalle niin ei meillä olisi suurtakaan hätää. Vuoden katsotuin ulkomainen elokuva oli Kramer vs. Kramer 315.119 katsojalla.

Ykän valinta vuodelle 1979: Musiikkielokuva The Blues Brothers:

Maailmalla huippusuosittu elokuva oli Suomessa sijalla kymmenen ja sai 176.761 katsojaa. Minähän en itse välitä musikaaleista paskan vertaa. Ne eivät vaan jaksa kiinnostaa. Mutta kyseinen elokuva oli lajissaan niin hyvin tehty että se ansaitsee oman kunniamainintansa.

1981:

Kekkoslovakian viimeisenä vuonna listaykköseksi nousi sitten Kadonneen aarteen metsästäjät joka maailmalla lopullisesti sinetöi Harrison Fordin supertähteyden:

Elokuva sai Suomessa 510.790 katsojaa. Suomalaisista elokuvista menestyksekkäin oli sijalle kolme noussut Uuno Turhapuron aviokriisi joka sai 454.656 katsojaa:

Ykän valinta vuodelle 1981 on elokuva Galigula:

Elokuva oli Suomessa sijalla sijalla kymmenen kaikkiaan 166.559:lla katsojalla. Kyseinen draama-pornoelokuva oli oikeastaan aika paska mutta kun alkavalla vuosikymmenellä saatiin videolta katsottavaksi niitä kopion kopion kopioita niin huomattiin että suomalaisessa versiossa näytettiin väkivalta mutta ei naimista, ruotsalaisessa näytettiin naiminen mutta ei väkivaltaa ja tanskalaisessa näytettiin kaikki. Lisäksi muistan että pääosan näyttelijät vetivät porot nokkaansa kun huomasivat että leffaan oli lisätty huomattava määrä ihan puhdasta pornoa josta heille ei oltu puhuttu mitään.

Sitten vuonna 1981 tuli vielä se elokuva joka esitettiin Ylen uutislähetyksessä ja joka shokeerasi koko maata:

Katsojia oli, no, paljon ja siihenhän se Kekkoslovakia sitten päättyikin. Samaan aikaan sitten alkoi se VHS-aikakausi joka omalta osaltaan lisäsi entisten kekkoslovakialaisten viihdemahdollisuuksia. Ja sekin on jo kaukaista historiaa.

EPÄILYKSEN PIRU JA SIELUNSA MYYNYT

Joskus sitä törmää työtehtävään jonka tietää jo etukäteen aivan turhaksi. Näin tuumasi eräässä luksusluokan asunnossa muuan miehen työpöydän reunalla istuva Epäilyksen Piru. Tuumasipa siinä samalla että toisaalta oli hyvä aina välillä tutustua inhimillisen paatumisen äärimmäiseen tasoon ja täydelliseen moraalittomuuteen. Ne viherpimut jotka eivät nähneet ja kuulleet häntä olivat sinänsä aitouskovaisia ja tavallaan syyntakeettomia. Heillä ei ollut epäilystä teoistaan ja uskostaan koska he eivät lapsellisuudessaan olleet siihen edes kykeneviä.

Mutta tuo mies, muuan mies, joka naputteli tietokonettaan ja nautti samalla kallista konjakkia oli aivan toista maata. Toki hän näki Epäilyksen Pirun. Olipa morjestanut iloisesti ja tarjonnut konjakkia sarvipäällekin. Kyseinen mies oli eräs kokoomuspuolueen taustapiruja. Vaikutusvaltainen hahmo joka teki suunnitelmia ja strategioita joita toiset sitten puhuivat ääneen julkisuudessa. Ne toiset, jotka olivat treenanneet pokan pitämistä äärimmäiseen rajaan. Epäilyksen Piru otti huikat konjakistaan ja kysäisi sitten.

- Sinä sitten latelet propaa ja gandaa ihmisten nieltäväksi?

- Joo, paskaa tuutin täydeltä. Siitä oppii itse asiassa nauttimaan kun sitä on tarpeeksi kauan tehnyt. Siitä tulee sellainen toinen luonto.

- Sitä kokoomuksen uutta ja mukamas tiukempaa maahanmuuttopoliittista linjaakos tusaat?

- Sitäpä hyvinkin niin. Tai viimeistelen sitä. Johan se on julkisuuteen tuotu.

- Vaikka tiedät että se on paskapuhetta alusta loppuun. Sehän oli se teidän kokoomus joka oli hyvin suuressa vastuussa että Suomeen tuli 35.000 jätkää joitten ei olisi kuulunut tulla edes Eurooppaan. Ja se teidän pomo, se varamiehen varamies julistaa edelleenkin että Suomeen pitää köijätä kymmeniä tuhansia ”työperäisiä” maahanmuuttajia. Vaikka jopa sekin orpo piru tietää että maahanmuuttajia on kyllä tulossa mutta eivät ne puhu läntisiä kieliä eivätkä tule töihin,

Kokoomuksen takapiru otti hörpyn konjakistaan ja totesi:

- Aika hyvin sinä sen homman tiivistit. Mutta homman nimihän on katsos se, että suurin osa suomalaisista on siinä harhakäsityksessä että perustuslakimme mukaan ihmisillä on lupa äänestää ainoastaan Järjestelmäpuolueen alaosastoja. Ne ovat kyllä tuosta haittamaahanmuutosta ihan samaa mieltä perussuomalaisten kanssa. Ovat tilanteeseen äärimmäisen kyrpiintyneitä. Mutta kun mieltävät ettei perussuomalaisia saa äänestää kun valtamediakin – johon ne reppanat vieläkin uskovat – sanoo sillälailla niin silloin me kokoomuksessa heitämme niille tyhjän täkyn ja ne menevät taas kerran halpaan. Kuvitellen lapsenuskoisesti että nyt kokoomus tulee ja pelastaa.

Epäilyksen Piru kaatoi itselleen hieman lisää konjakkia, sytytti Pinnanmaalta ostamansa voimasavuke Bostonin ja totesi sitten:

- Ja läpi menee. Joka ainoa kerta. Jopa noissa kunnallisvaaleissa joita edeltänyt kokkareitten EU-tukifarssi meni ylitse parodiahorisontin ja muuttui itse mustaksi aukoksi. Mitenkäs, eikös teitä koskaan hävetä?

Muuan kokoomusvaikuttaja pummasi Epäilyksen Pirulta voimasavukkeen todeten että ei kunnon tupakkia oikein enää ole myynnissä ja vastasi sitten hieman huvittuneena:

- Hävetä? Siis kuvitteletko sinä tosiaan että kokoomus on joku kansanliike? Kokoomus on Oy Puolue Ab. Aivan niin kuin kepu, demarit ja niinpoispäin. Katsos, sarvipää, politiikka on yhteisten asioitten hoitamista. Mutta missä on määritelty se, että termin ”yhteinen” alle kuuluu koko kansakunta? Ei missään. Kokoomus hoitaa omia yhteisiä asioitaan. Ainoana päämääränä pysyä menestyksekkäänä Oy Puolue Ab:na. Ei kai me sitä hyväksytä että meidän kaaderiporukkaa laitettaisiin kortistoon? Se on kuule muurahaiskansalaisten osa se. Ja oletko koskaan kuullut termiä ”saavutetut edut”? Me oltiin tässä junassa ensin ja aiotaan pysyä koska meillä on siihen mahdollisuus. Se, onko meillä siihen oikeus on kysymyksenä täysin merkityksetön niin kuin termi ”oikeus” yleensäkin. Ja lisäksi kokoomus on osa Järjestelmäpuoluetta. Eikä Järjestelmäpuolue tule koskaan hyväksymään että perussuomalaiset pääsisivät valtaan. Jos niin kävisi, niin silloinhan alettaisiin piru vie tutkimaan ihan urakalla että mitäs sitä oikein on viimeiset pari vuosikymmentä touhuttukaan.

- Eli onko niin, että jos gallupit alkavat jossain vaiheessa paukkua persuille pelottavan hyvinä niin kokoomus on valmis kieltämään sen toiminnan? Vedoten ääri-, laita- ja vinkkelisyihin?

- Totta munassa ollaan. Ja tilannehan on meille silloin sinänsä helppo. Kas kun se kieltovaatimus tulee vasemmalta. Se sen aloittaa. Me vaan todetaan että raskain sydämin meidänkin on kannettava yhteiskunnallinen vastuumme. Demokratia on pelastettava demokratialta.

Epäilyksen Piru katseli tuota kokoomuksen taustavaikuttajaa hetken aikaa hiljaa, pää hieman kallellaan. Vähän niin kuin ihminen terraariossa olevaa vaarallista hämähäkkiä ja kiitti mielessään että onneksi on tuo lasilevy välissä. Sitten se totesi:

- Teillä ihmisillä on tapana sanoa sinun kaltaisistasi ihmisistä että te olette myyneet sielunne Pirulle. Mutta meillä Helvetissä on itse asiassa varsin korkea moraali tietyissä asioissa. Ja kaltaistanne moraalittomuutta me ihmettelemme. Tutkijademonit ovat pähkäilleet päänne liikkeitä jo pitkän aikaa. Nimenomaan päänne. Sieluahan teillä ei olekaan. Eikä teille voi palauttaa kadonnutta moraalista selkärankaa sillä teillä ei ole sitä koskaan ollutkaan.

Kokoomuksen taustavaikuttaja totesi lakonisesti:

- Moraalinen selkäranka on ollut jo pitkään urapolitiikassa luokiteltu lähinnä kehitysvammaksi joka estää poliittisen uran kokonaan. Mitä sinä kuvittelit meidän olevan? Valtiomiehiäkö? Ja tilanne on joka tapauksessa juuri sellainen kuin sen tuleekin olla. Totta kai maassa pitää olla hallitseva luokka. Muurahaiskansalaisilla on oikeus illuusioon siitä että se voisi vaikuttaa ja siitä, että sillä olisi edes mielipide. Muurahaiskansalaisella on oikeus ajatella meidän ajatuksiamme ominaan. Ei sille enempää kuulu.

Epäilyksen Piru lennähti pois itsevarman kokoomuslaisen luksusasunnosta todeten itsekseen että ei puhunut oikeastaan ihmisen vaan arkkityypin kanssa. Mutta se tiesi että asiat eivät koskaan olleet lopullisesti betoniin valettuja. Jotenkin sille tuli mieleen keskustelu jonka se oli käynyt erään yhtä lailla itsevarman romanialaisen kanssa joulukuussa 1989. Epäonnistuneen keskustelun jonka jälkeen kyseinen romanialainen meni pitämään parvekkeelle puhetta ja yllättyi.

HIKINAUTIT JA KYLÄKOULU AJAN VIRRASSA

Elettiin muuatta männäsyksyä ja kaksi vanhaa ja sysimiilurumaa käppäukkoa ajoi punaisella Nissanillaan kohti pienen Häkälän kunnan keskustaa jossa kaupoilla käytyään he jatkaisivat metsästysreissulle Jatsinkajauttamankankaalle. Tuttuun paikkaan ja myös tuttuun tapaan heillä oli viimeinen Häkälää edeltävä pysähdys jo aikaa sitten toimintansa lopettaneen Kirsketniemen kyläkoulun pihalla. Syrjäinen koulu sijaitsi ehkä vajaan kolmekymmentä kilometriä Häkälän keskustasta ja se oli lopettanut toimintansa jo joskus 1980-luvulla.

Toverukset panivat tyhjän koulun pihalla palamaan voimasavuke Bostonit ja tuumasivat että ajan patinassa ja menneen elämän tunnussa oli aina oma taikansa. Niin monta tarinaa. Nyt jo unohdettua sellaista. Siunasivatpa sitäkin, että oltiin syrjässä. Jossain muualla se ensimmäinen huligaani särkisi talosta sen ensimmäisen ikkunan ja se ensimmäinen särkynyt ikkuna oli muille huligaaneille jonkinlainen yleinen lupa aloittaa paikan vandalisoiminen. Mutta vanhan koulun ikkunat olivat vielä ehjät vaikka se käytön ja huollon puutteessa olikin muuten ränsistymään päin.

Miehet polttelivat voimasavuketta ja tuumivat keskenään että on se pirunmoinen sääli että kaikki tällaiset pienet koulut on lopetettu ja tehty tilalle suuria lasten- ja nuorten keskityslaitoksia joissa sadistiset psykopaatit pääsevät oikein mainiosti toteuttamaan kutsumustaan ilman että mitään valtuuksia vailla olevat opettajat saattoivat puuttua rääkkäämiseen mitenkään. Sitten tupakoinnin luonne muuttui:

- Mistäs toi vanha Warre ilmestyi tohon koulun pihalle? Ja meidän Nissan on hei muuttunut taas Volgaksi.

- Ja miksi meillä on päällä ruskeat teryleenipuvut? Oikein kauluspaidalla ja kravatilla varustettuna.

- Ja mistäs nuo mukulat ilmestyivät tuohon pihalle?

Näytti siltä että metsästysreissu oli ainakin hetkeksi vaihtunut hikinautin hommiin. Ja sen todisti noin viisikymppinen mies joka tuli heitä kohti ja tervehti iloisesti:

- Jaahah, koulutarkastajat tulivat!

- Eihän me olla koulutarkastajia. Tämmösiä käppäukkoja vaan.

- Käppäukko on tulevaisuuden termi. Josta minäkin jotain tiedän. Olen opettaja Ensio Puppa ja teen silloin tällöin sivubisneksiä Kalevi Keihäsen Aikamatkoille. Olen muuten myös Rukajärven veteraaneja. Niin että nyt te olette hetken aikaa koulutarkastajia. Tervetuloa tutustumaan Kirsketniemen kansakouluun.

No jumalauta, sanois savolainen vihilläkin kun kysyttiin että tahdotko, tuumasivat hikinautit ja samalla koulun kello soi. Oppilaat järjestyivät parijonoon todennäköisesti nopeammin kuin nykyiset alokkaat muotoon ja odottivat kiltisti sekä hiljaisesti lupaa siirtyä oppitunnille. Ensio antoi luvan ja kertoi samalla Ykälle ja Lötjöselle:

- Tämä on kahden opettajan kansakoulu. Minä pyöritän tätä vaimoni Railin kanssa. Jospa te tulisitte minun oppitunnille.

Ja se vaan passaa, totesivat hikinautit ja katselivat sekä kuuntelivat. Elettiin selvästi jotain 1950-luvun loppua tai sinnepäin. Koulun käytävillä ei ollut ensimmäistäkään töhryä. Sanaa graffiti (suomennettuna muodikas töhry) ei vielä tunnettukaan. Ennen kaikkea yhdelläkään oppilaalla ei ollut sitä hemmetin älyhärpäkettä. Hikinautit katsoivat luokkaan siirtyessään kolmannen ja neljännen luokan lukujärjestystä joka oli luokan ulko-ovessa. Sitä kovin tuttua se oli ollut aikanaan heillekin. Lukemista ja kirjoitusta. Maantietoa ja laskentoa. Luonnontietoa, piirustusta, laulua, voimistelua ja käsitöitä.

Tilapäisiksi koulutarkastajiksi ylennetyt hikinautit marssivat luokkaan opettajan takana ja koko luokka nousi seisomaan. Seisovatpa – piru vie – ihan asennossa ja istuivat kun opettaja antoi luvan. Opettaja kertoi oppilaille että koulutarkastajat ovat luokan perällä mutta tunti on ihan normaali eivätkä he puutu opetukseen. Oppitunti oli luonnontietoa kolmasluokkalaisille ja laskentoa neljäsluokkalaisille. Eivät hikinautit opetukseen puuttuneet. Vaikka mieli teki. Aplodien muodossa. Oppilaat olivat turpa rullalla, viittasivat kun kysyttiin ja nousivat seisomaan vastatessaan. Kuri ja järjestys luokassa oli täydellinen. Ja niin oli sitä myötä opiskelurauha.

Muistivathan hikinautit itsekin kun heillä aikanaan kansakoulussa oli vielä opettajina vanhoja sotaveteraaneja. Eivät he koskaan sitä erityisesti mainostaneet mutta miesten ympärillä oli tietynlainen aura joka pisti nulikan olemaan ruoto suorana eikä mieleenkään tullut sanoa noille opettajille mitään vastaan,

Tunti päättyi ja oppilaille alkoi ruokailu. Tarjolla oli kaurapuuroa ja oppilaat äyskäröivät sitä ääntä kohti näkkileivän säestämänä mielissään. Hikinautit huomasivat luokan seinällä Häkälän vaakunan joka oli taidokkaasti veistetty puusta. Vaakunassa luki pienellä Matias Rääkiö, 4. lk. Hikinautit ihmettelivät oppilaan käden taitoja ja Ensio Puppa vinkkasi pienen pojan paikalle.

- Tuohan on tämän Matiaksen veistämä.

Hikinautit kehuivat pojan käden taitoja ja miettivät samalla että heidän avuttomassa nykypäivässään neljäsluokkalaiset eivät tainneet saada koskea edes kynsisaksiin ettei tule vaan pipi. Kysäisivätpä kuitenkin:

- Mitäs sinä Matias meinaat tehdä isona?

- No niitä mettähommiahan minä. Niin kuin isäkin. Käyn sen kansalaiskoulun vaan ensin.

Hikinautit miettivät hetken, nyökkäsivät toisilleen ja sanoivat Matiakselle:

- Ihan hyvä valinta. Mutta muista tulevaisuudessa yksi sana. Sillä sanalla tulee olemaan merkitystä. Ja se sana on moto.

Matias mietti hetken ja sanoi sitten.

- Moto. Kyllä minä muistan. Mutta mitä merkittävää siinä on?

- Tulet sitten huomaamaan.

Hikinautit ja Ensio Puppa siirtyivät koulun pihalle samalla kun oppilaat siirtyivät välitunnille. Toki Ykä ja Lötjönen tiesivät että eivät ne pienet kyläkoulut sentään mitään paratiiseja olleet mutta eivät ne sentään kumminkaan olleet mitään samanlaisia sadistien harrastuskerhoja kuin nykyiset koulut. Ensio Puppa kätteli heitä kumpaakin ja alkoi sen jälkeen haihtua sumuna ajan virtaan samalla kuin oppilaatkin. Paikalla oli enää ränsistymään päin oleva hylätty koulu ja kaksi käppäukkoa normaalissa vermeissään. Volgakin oli taas vanha tuttu Nissan.

Tietä pitkin ajoi koulun pihaan varsin uusi maasturi. Siitä nousi ehkä seitsenkymppinen mies. Hän esittäytyi Ykälle ja Lötjöselle:

- Alkuehtoota vaan. Minä tuota Kirsketniemen kylätoimikuntaa olen pistämässä pystyyn. Käytettäis vähän tätä koulua. Mutta ei mulla nyt siihen liittyvää hommaa ollut sinänsä mielessä. Tuli vaan joku etiäinen. Semmonen tunne. Että pitää tulla käymään täällä. Minä olen Rääkiön Matias. Ja… tiedättekö… minä silloin kansakoulun neljännellä näin tuossa koulussa kaksi tarkastajaa. Ne sanoivat minulle että muista moto. No minähän muistin. Ja kun niitä motoja sitten tuli niin otin lainaa ja ostin yhden. Sitten toisen. Ja sitten laajensin. Olin vissiin ensimmäinen tässä kunnassa. Etten koko maakunnassa. Ja menestyin. Minä siirsin firmani sitten hiljattain pojalleni ja elän nyt vakavaraisena oloneuvoksena. Ja ne tarkastajat… tiedättekö… te olette ihan niiden näköisiä…  ihan yksi yhteen… ihan niin kuin samat heput… ja minä muistan sen kuin eilisen päivän.

Käppäukot vastasivat:

- Aikamoinen sattuma. Kas kun me ollaan kumminkin synnytty joskus silloin kun te olette käynyt sitä kansakoulua. Todennäköisesti jopa sen jälkeen. Mutta täytyy pitää peukkua pojallenne. Meinaten, nykyisin viherpiipertäjät meinaa lopettaa sen puun kaatamisen kokonaan.

- Niin… sitähän minäkin olen tässä ihmetellyt… mihin tämä maa on menossa…

- Päin helvettiä. Mutta helvetistäkin voi nousta. Kun on sen pohjalla käyty.

Miehet kättelivät toisiaan, toivottivat onnea sekä menestystä toisilleen ja käppäukot jatkoivat kohti metsästysmaita. Siinä käppäukkojen nykyisessä todellisuudessa jossa mielettömyydestä oli tehty pakollinen normi. Mutta oli hienoa viettää taas hetki ajassa jolloin sellaisesta ei ollut vielä kuultukaan.