maanantai 9. elokuuta 2021

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CXLIII

1. Taponen ja mielensä pahoittaminen


Tunnettu ylivälikomisario Jari Taponen on sitten pläjäyttänyt useita rikosilmoituksia koska hänestä on puhuttu pahaa interwebin ihmeellisessä maailmassa. Tutkinta asiasta on jatkunut itse asiassa jo pari vuotta joten on hienoa tietää että poliisi satsaa resurssejaan siihen olennaisimpaan. Tutkinnan venyminen kertoo kyllä myös siitä että mitään raskauttavaa ei ole löytynyt ja sellaista yritetään edelleenkin epätoivoisesti etsiä. Mutta ehkä Taponen käy käräjiään julkisuudessa. Ylen mukaan hänellä on siihen oikeus kun taas Päivi Räsäsellä ei.

Taponen on ilmoittanut että tappouhkauksiakin on tullut. Näin äkkiseltään tuumitaan täällä hotellin respassa sitä - minkä Taponenkin aivan hyvin itsekin tietää - että mahdolliset julkiset tappouhkaukset ovat humalassa lähetettyjä vessanseinäkirjoituksia. Murhaamista oikeasti suunnitteleva ei uhkaa teollaan ja anna siten varoitusta.

Taposen henkinen pipi tulee myös uuteen mittasuhteeseen kun hän on tehnyt rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaisen twiitistä jossa Turtiainen haukkuu häntä munattomaksi nillittäjäksi. Normaaleilla miehen kasseilla varustettu häiskä olisi todennut että kumikuitti ei pure mutta Taponen näyttää osoittavan että ei se Turtiainen tainnut niin väärässä ollakaan. Kunnioitusta ei saa virka-asemalla eikä ruikuttamalla. Se on ansaittava.

Taposen tulisi muistaa se, että poliisi on organisaatio jolla on Suomessa väkivaltamonopoli. Poliisit ovat aseistettuja ja heillä on oikeus jopa ampua ihmisiä. Siksi poliisin tulee kestää hyvinkin rankkaa arvostelua. Erityisesti sellaisen poliisin kuin Taponen joka itse on virkapuvussa, virka-ajalla ja virkavaltuuksilla tehnyt selkeää poliittista propagandaa. Mitä viranomaisen ei kuuluisi koskaan tehdä työssään ja mikä on omiaan nakertamaan poliisin arvostusta.

Jos poliisin – ja varsinkin poliittisesti toimivan poliisin – arvostelu kielletään, siirrytään taas jälleen yksi askel kohti totalitarismia.

2. Täällä sitä aisaa vaan kannatellaan

Hotellin respasta ei sinänsä kommentoida ihmisten yksityisasioita mutta jos ihmiset tuovat niitä asiakseen julkisuuteen niin sitten siihen lienee lupa. Iltapäivälehdet ovat jo pitkään olleet kolmikymppisille kaupunkilaisille sinkkunaisille suunnattuja lehtiä jotka muun seksisitä & tätä-tuputuksen lisäksi aina uudestaan tuovat esille ajatuksen vapaasta suhteesta. Positiivisessa valossa ja nimenomaan niin että jutuissa vapaan suhteen mannekiinina on nainen. Uusimpana esimerkkinä tämä aika ajoin muodikkaasti uhriutuva citysaamelaisemme Miisa Nuorgam:

Aikaisemmin tätä on mainostanut mm. entinen Vihreän Langan päätoimittaja Riikka Suominen:

Ihmiset tietty elävät niin kuin elävät mutta tämmöisellä vanhanaikaisemmalla tulee mieleen muutama kysymys:

1. Tällaistako lehdet haluavat uudeksi normaaliksi? Millä perusteella?

2. Entä jos mies mainostaa vapaata suhdettaan? Onko hän silloin edelleenkin vanhaan malliin sika?

3. Mistä nuo naiset löytävät itselleen tommoset lapaset miehiksi? Onko ne tehty naimalla vai kutomalla?

3. Ölymppiäläisiä

Tokiossahan pidettiin ne olympialaiset jotka ovat Japanissa olleet kovasti epäsuosiossa. Mikä ei ole ihmekään sillä nehän tuottavat aika kohtuuttomasti persnettoa mikä on ollut kovasti turvonneille olympialaisille ominaista muutenkin. Lisäksi niiden jäljiltä tuppaa jäämään tolkuton määrä erinäisiä ränsistyviä suorituspaikkoja joilla ei tee paljon mitään. Täydellistä rahallista hukkapätkää.

Rupattelin tässä parin kaverin kanssa ja kaikki tuumittiin että eikös kyseiset kinkerit voitaisi siirtää pysyvästi yhteen paikkaan? Johonkin yhteiskunnallisesti rauhalliseen ja tasapainoiseen valtioon? Vaikkapa Sveitsiin? Sinne rakennettaisiin suorituspaikat joiden sekä rakentamiseen että ylläpitoon osallistuisivat kaikki kisoihin osallistuvat valtiot taloudellisen volyyminsa mukaisesti.

Joku tietysti voisi tuumia että on sinänsä epiä kun kisat ovat aina eurooppalaisella aikavyöhykkeellä. Siinä tapauksessa kisat voisivat vuorotella kolmen järjestäjän välillä lännestä itään eli vaikkapa Kanada – Sveitsi – Australia. Tietysti talvikisojen järjestäminen Australiassa on hiukka haastavaa.

Tämmönen tuli vaan mieleen.

Olympiakisojen tiimoilta tuli mieleen tämä transurheilijapelleily mikä on naisurheilun kannalta lähinnä syöpä. En nyt puutu siihen sen enempää vaan siihen että suvaitsevais-tiedostavaisto on totta kai tyylinsä mukaan puolustanut kovasti transpelleilyä. Kas kun se on muotia niin sitä pitää puolustaa. Ja sen myötä kehitetään jälleen uutta newspeakia jota tällaisen käppäukonkin pitäisi oppia ja omaksua:


Deadname? Eli kun transjoku ottaa uuden nimen niin sitä entistä ei saisi mainita ja muutenkin pitäisi käyttää jotain deadname-termiä?  Hallitse kieltä niin hallitset ajattelua, vai? Nyt on vaan niin että LGBTQTiiTyy ei vielä määrittele sitä mitä ajatellaan ja puhutaan. Ei me normaalit olla mitään hemmetin cis-seksuaalejakaan. Me ollaan normaaleja. Ja transfobinen slurri on mainio Pinnanmaalla kasvava viljakasvi. Ja ei, me ei edelleenkään oteta teitä vakavasti. Vaikka kuinka rääkyisitte.

4. Thomas Sowell ja loistava tiivistys

Loistava amerikkalainen ajattelija Thomas Sowell on ollut tässä blogissa ennenkin esillä ja hänen eräs lausumansa tiivistää nykypäivän mielettömyyttä armottoman osuvasti:

Eli suurinpiirtein kääntäen: Olemmeko saavuttaneet järjettömyydessä sen äärimmäisen asteen jossa osa ihmisistä on vastuussa asioista jotka tapahtuivat ennen kuin he syntyivät ja osa ihmisistä puolestaan ei ole vastuussa siitä mitä he juuri nyt tekevät?

Tähän viisaaseen kysymykseen lienee hyvä aloittaa uusi viikko.


27 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taponen on neitimäinen Ohisalon käsikassara. Toteuttaa kuuliaisena ylhäältä tulevia käskyjä.

Taponen yrittää vaan kiillottaa julkisuudella kilpeään, kun tietää että valtamedia komppaa täysillä suvakkia, joka valittaa ahdistustaan julkisesti. Jos Halla-aho olisi vastaavassa asemassa, niin mediassa ihmeteltäisiin, eikö ole miestä kestää painetta poliisin virassaan.

Mikään ei kuitenkaan ole estänyt Taposta itseään käskyttämästä omia joukkojaan kovakouraisesti käsittelemään rauhallisia mielenosoittajia. Silloin ei neitimäisyydestä ole tietoakaan. Mutta sitten heti itketään, jos joku persu julkisesti tohtii häntä tästä arvostella.

Tapsa vaan

Euvostotaivas kirjoitti...

Olen itsekin ollut jo kauan sitä mieltä, että olympialaisiksi kutsuttu urheilu- ja viihdepläjäys tulisi sijoittaa pysyvästi yhteen paikkaan. Sinänsä kummallista, ettei edes ympäristötärähtäneistö ole ryhtynyt moista ajamaan jo pelkästään luontoasäästävien kertaluontoisten rakennusprojektien vuoksi. No, logiikkahan ei maailmanpelastajien kohdalla ole koskaan ollut vahvoja puolia.

Jos kukin osanottajamaa osallistuisi suorituspaikkojen ylläpitoon ja itse tapahtumakuluihin osanottonsa mukaan, saattaisi myös mammuttitauti lievittyä eikä aivan kaikkia rotan kävelyttämiskilpailuja tungettaisi samoihin kisoihin.

Toivottavasti uudistuspaineet alkaisivat laajemminkin ottaa tuulta purjeisiinsa.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Kävelevä huono vitsi koko taponen. Ikävää on vain se, että hän on väkivaltamonopolin edustaja, joka voi pistää meikäläisenkin poseen noin niinkuin tosta vain. Miksi, en kyllä tiedä. Mutta laitoinpa hänelle kopsun tuosta mainiosta kirjoituksestasi, Ykä.

KLS kirjoitti...

Eikö 1980-luvulla ehdotettu julkisuudessakin, että tästedes olympialaiset pidettäisiin aina Ateenassa, tai sitten jollakin varta vasten rakennettavalla kisa-alueella Etelä-Kreikassa mahdollisimman lähellä antiikin Olympiaa?

Kahden vuoden karkoitus kirjoitti...

Tervehdys, Ykä

1. Ehkä munattomaksi nillittäjäksi haukkumisessa ei olekaan kyse kunnianloukkauksesta vaan yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.

2. Emme ole saavuttaneet järjettömyyden ylintä astetta, vaikka siltä tuntuukin ja sitä toivoisi. Aina löytyy tapa mennä vieläkin pidemmälle. Joskus vielä muistellaan vuotta 2021, jolloin kaikki oli niin paljon paremmin.


t. Bobrikov

Anonyymi kirjoitti...

Silloin kun sekä poliisivoimat että media on valtaapitävien käsissä ja sensuuri kukoistaa, aletaan lähestyä tilaa josta esim. tuota meidän Itäistä naapuria on koko ajan syytetty. Tapola on tämän vallitsevan tilanteen mannekiineja.

Tuo transpelleily tulee vielä saamaan pelottavat mittasuhteet, toivottavasti kovin moni nuori ei koe vallitsevaa ilmapiiriä pakottavaksi ja tee jotakin mitä ei voida enää korjata. Valavuori (vaikka en kovin paljon miehestä yleensä pidä) osui tällä kertaa naulan kantaan. Southpark teki jo kauan sitten jakson jossa Heather Swansson osallistui Strong Woman -kilpailuun, youtubesta voi katsoa kuinka kävi. Myös UFC:n puolella on muutaman ottelun naisten sarjoissa kokeillut Fallon Fox -niminen mies (nyk. "nainen"). Hänen kokeilut sentään päättyivät muutamaan otteluun, viimeiseksi jääneeltä vastustajalta murtui kallo.

t.Puupääukko

Anonyymi kirjoitti...

Tokiossahan on kerran ennenkin pidetty olympiakisat, nimittäin vuonna 1964. Näin ollen luulisi, että siellä olivat jo kisapaikat valmiina. Onhan niissä sillä välinkin pidetty muita pienempiä urheilutapahtumia. Mutta ei, vanha stadion purettiin ja tilalle rakennettiin kokonaan uusi.
Silloin kun uuden stadionin rakentamisesta päätettiin, ei tietenkään vielä tiedetty, että pandemian vuoksi katsomot tulisivat olympiakisojen aikana olemaan tyhjillään. Tulivatko siis katsomot rakennetuiksi aivan turhaan, tai ainakin turhan suuriksi, vai onko niillä vielä käyttöä?

Joppos123 kirjoitti...

Tuo idea olympialaisten pitämiseksi jatkossa aina samassa paikassa on hyvä ja kannatettava mutta ei tule koskaan menemään läpi.
Ensinnäkin jo paikan valinnassa on mukana niin suuri määrä muhkeita ruskeita kirjekuoria ettei KOK halua siitä tulonlähteestä luopua.
Toisekseen kisapaikkojen rakennusprosessissa liikku tolkuttomasti pimeää rahaa myös päättäjien taskuun ettei siitäkään haluta luopua.
Sama ilmiöhän koskee mm jalkapallon mm kisojen isäntämaan valintaa.
Jääkiekkoon on Faselin johdolla tulossa samaa kuraa mutta pienemmässä mittakaavassa kun turnausten vuoksi aika harvoin rakennetaan vain kisoja varten uusia jäähalleja.

QroquiusKad kirjoitti...

Uudin 1:
Kuten olen aiemmin sanonut ja sanon vastakin, minusta on koko lailla selvää, että ylikomissaari Tapsa-Japsa on kerännyt ja kerää aineistoa Lakiin poliisin maalittamisen kieltämisestä.
Jahka se on saatu valmiiksi seuraa Laki journalistien maalittamisen kieltämisestä eli Demokratian Suojelulaki. Sen nojalla voidaankin sitten alkaa lakkauttaa demokratianvastaisia maalitusvoimia, joihin kuuluu mm. Perussuomalainen pulue.

Uudin 2:
Onhan näitä vapaita suhteita aiemminkin nähty, ja saatu se havainto miten ne kaatuvat:
halutessaan seksiä naisen tarvitsee vain peseytyä, pukeutua puhtaisiin vaatteisiin ja mennä ravintolaan valitsemaan mieleistään.
Miehen on oltava todella tasokas, jos tuollainen riittää. Useimmat meistä eivät ole.

Niinpä vapaat suhteet tapaavat kaatua siihen, kun miesoletettu joutuu kuuntelemaan ehtoisan emännän pilluttelujuttuja joutuessaan itse tyytymään tapaamisiin rouva Kämmenen ja hän viiden tyttärensä kanssa.

Uudin 3:
Ölunviäläisten vakiosijoitus kolmeen kaupunkiin ympäri Maan olisi todella hyvä idea toteutettavaksi.
Mitä transistoriseksualisteihin tulee, saapa näkyä kuinka kauan feministit jaksavat kannattaa lainsäädäntöä, jossa kuka tahansa voi fiilispohjalta päättää sukupuolensa:

naisurheilu loppuu aika pian, kun naisten sarjoissa seisoo kilpailun jälkeen podiumilla aina kolme Peniksellistä Miestä.

Uudin 4:
Pelkäänpä pahoin, että aika moni Varsinainen Musta (BLM) pitänee selvänä, että Thomasilla on veljenpoikia eikä hänen asumuksensa ole kovin mittava kartano.

QroquiusKad kirjoitti...

Korjaus uutimeen 3:
luonnollisesti kyse oli Peniksellisistä Naisista!

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Tuo tapaus Taponen on sikäli mielenkiintoinen, että se johdattaa ajattelemaan yleisemmin kysymystä, mitä virkavallan edustajan mielessä noin niinkuin tajunnallisesti tapahtuu, kun yksilö tulee sokeaksi omaksumilleen poliittisille ideologioille ja alkaa toimia niiden pohjalta kuin ne olisivat jonkinlaisia koko yhteiskuntaa läpäiseviä ja legitimoituja premissejä.

Luin tänään Pasi Saukkosen pitkän blogitekstin, jossa kysymyksiä yksilön, yhteiskunnan ja valtion suhteesta erityisesti niin sanotun "monikulttuuristumisen" kontekstissa yritettiin perusteellisen seikkaperäisesti yhteiskuntateoreettisten käsitteiden varassa selvittää, ja sellaisessa tiedollisessa ajattelussa on juuri tuo sama ongelma -- omaa positiota, josta kaikki tarkastelu tapahtuu, ei missään eksplikoida, vaan kaikki käsitteellistäminen otetaan ja koetaan itsessään tiedollisesti pätevänä, niin että oma "yleiskatsauksellinen" (Wittgenstein) paketointi vaikuttaa omissa silmissä yleisesti pätevältä.

Miten kuvata tiedollisia "totuuksia" tavoittelevaa yksilöä, joka itse sitä huomaamatta ja ymmärtämättä näkee yleiskäsitteitä reaalitodellisuudessa? Kun keskiajan koko ajattelu oli nimenomaan yleiskäsitteiden kokemista olemuksellisesti "todellisina", heitä kutsumme skolastikoiksi ja heidän ajatteluaan "käsiterealismiksi". Mutta omat käsiterealistimme ovat ihan yhtä sokeita havaitsemaan oman ajattelunsa todellisuudentajuttomuutta kuin mitä heidän keskiaikaiset virkaveljensä olivat.

Keskiajalla oli kyse uskonnollisista dogmeista ja niiden tulkinnasta. Mutta ne siis otettiin ihan "todellisina" ja "totuudellisina", legitiimeinä lähtökohtina -- ihan niinkuin joku tunnustuksellinen ajattelija -- olipa hän rotuvihaansa käpertynyt natsi tai vihreisiin ideologioihin samaistuva haihattelija -- nyt ottaa omat oppinsa ja kuvittelee ja kokee, että maailma todellakin muodostuu hänen omaksumistaan yleiskäsitteistä.

Ymmärryskuilut ovat valtavia. Kuinka sokealle selitetään mitä merkitsee jokin asia näkeville? Kun omassa tajunnassa kerta kaikkiaan ei ole sitä ominaisuutta, joka tekisi ymmärtämisen mahdoilliseksi?

Pekka kirjoitti...

Vuosi pari sitten Miisa valitteli twitterissä huonoa psykiatrista palvelukokemustaan. Hän oli kertonut psykiatrilleen, että poikaystävästä oli tullut kylmä ja etäinen. Psykiatri erehtyi varovasti kysymään, voisiko se johtua siitä, että poikakaveri odottaa Rovaniemellä samalla kun neiti itse pitää "lorttobileitä" Helsingissä.

Siitä tuli hänelle paha mieli. Eihän psykiatrin tehtävä ole kiinnittää huomiota haitallisiin elämänvalintoihin, vaan myötäillä ja tukea asiakasta kaikissa päähänpistoissa. Lisäksi pitäisi ymmärtää, että hän nyt vain ei ole monogaaminen ja sillä selvä, joten ei mikään ongelma ainakaan siitä voi johtua, että hän elää luontaisten vaistojensa mukaan.

Kuten tiedämme, kaikki on aina jonkun muun syytä, koska Minulla On Oikeus.

Niiden miehistä sen verran, että epätoivoisen miehen kompromissikykyä ei voi yliarvioida. Kerran oli aika psykedeelinen kokemus, kun katsoin vierestä, kun muutama ihan normaalin ja fiksun näköinen 30v jätkä vonkasi porukalla seksiä lihavalta 60v thaimaalaisrouvalta, koska thaikuilta kuulemma saa helposti.

Näiden aisurimiesten kohdalla luultavasti on kyse siitä, että he ovat tehneet laskelmat ja todenneet, että suhde tuollaisenkin naisen kanssa on parempi kuin suhde pelkän pornhubin kanssa. Esitellyt naisethan ovat ihan miellyttävän näköisiäkin.

Ja helpostihan noita miehiä löytää. Tinderissä riittää tarjontaa ja baarissa vielä lisää, joten tarvitsee vain ottaa poikakaveriksi se hoito, joka vähiten uskaltaa sanoa vastaan.

Toivottavasti tuo Miisan mies on edes vaatinut isyystestin. Tai no, mitäpä se minulle kuuluu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan, Euvostotaivaalle, Terho Hämeenkorvelle, KLS:lle, Bobrikoville, Puupääukolle, Anolle, Joppos123:lle, Qroquius Kadille, Seppo Oikkoselle ja Pekalle & kiitos kommenteistanne.

Tapsa vaan: Taponen sopii hyvin nykyhallitukselle mutta käsittääkseni hän on pitänyt tuota linjaa jo ennenkin. Ja totta, poliisin otteet ovat edelleenkin kovia jos kyseessä on ns. väärät mielenosoittajat.

Euvostotaivas, KLS, Ano, Joppos123 & Qroquius Kad: Tämä olympiaidea olisi varmasti toimiva ja 1980-luvulla – niin kuin KLS sanoikin – oli jotain puhetta siitä. Mutta niin kuin Joppos123 hyvin perusteli, ei se tule koskaan toteutumaan. Raakaa bisnestähän se on.

Terho: Huono vitsi joo, mutta tosiaankin väkivaltamonopolin vitsi.

Bobrikov: Jep. Valitettavasti joudumme menemään vielä syvemmälle.

Puupääukko: Sitä tilaa lähestytään ja naapuria haukutaan vaikka musta kylki on kummallakin. Olen nähnyt jonkun pätkän tuosta Fallon Foxista ja tuossa touhussa tosiaan leikitään ihmisten hengellä.

Qroquius Kad:

1. Nämä kokemukset tullaan epäilemättä ottamaan huomioon tulevassa lainsäädännössä.

2. Tuo oli kyllä hyvin tiivistetty.

3. Käsittääkseni aika monet naisurheilijat ovat tuosta jo avautuneet. Mutta kun trans on pop niin sama touhu levenee ja laajenee.

4. Ja BLM-pomoilla puolestaan on niitä mittavia kartanoita. Uhriutuminen ja varsinkin uhriutumisen johtaminen on hyvää bisnestä.

Seppo: Se, mitä kerroit Taposesta koskee varsin pitkälle myös nykyistä hallitusta. Se on sokea omaksumalleen poliittiselle ideologialle ja pitää sitä kiveen hakattuna ikuisena inhimillisenä totuutena.

Pekka: Tuo, mitä kommentoit kertoo kyllä kyseisestä naisesta varsin paljon. Niin kuin ajan hengestä yleensäkin.

Anonyymi kirjoitti...

Jossain oli äskettäin tämän Fallos Foxin avautuminen twitterissä tai sellaisessa. Kehui juurikin tuota puupääukon mainitsemaa "ottelua" ja nauttineensa suuresti kun sen vastustajan kallo hajosi.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Huru-ukko. Ei voi välttyä ajatukselta että jätkä kehuu kun se hakkasi naisen tappelussa. Raukkamaiseksi tuo on ennen tulkittu mutta kun se on trans niin se on pop ja ei kai siinä ole väliä jos muutamia ruumiitakin tulee.

Anonyymi kirjoitti...

Kisojen kustannuksia jyvitettäessä otetaan kyllä huomioon millainen urheilun suurvalta Suomi on aikoinaan ollut. Kokoistaan suurempi.

Anonyymi kirjoitti...

Ennen käytettiin noista "avoimen" suhteen naisiat h:lla alkavaa nimitystä, tai sanottiin että se on semmonen jakorasia, eikä sillä tarkoitettu mitään sähkötekniikkaan liittyvää. Partisaanin sivulla näkyi olevan sen fallos foxin twiitti jossa kehuu nauttineensa kun sen naisen kallo rusahti. Linkin olisin laittanut, muttaa kai se käy näinkin.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Oli niillä toinenkin nimi näillä avoimen suhteen naisilla, unohtui äsken, sopii hyvin tähän jälkimmäiseen: kieropalkinto.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Vaan ei ole kyllä enää. Jos reilua peliä harrastettaisiin niin taloudellista volyymia katsottaisiin. Mutta eihän tuo tietenkään koskaan toteudu.

Huru-ukko: Ihminen – varsinkin vapaa sellainen – elää tietysti niin kuin elää eikä siinä sinänsä mitään mutta jos parisuhteessa elävä tekee noin niin tiettyjä termejä voi kyllä käyttää. Laitetaanpas se linkki tähän:

https://www.partisaani.com/columns/2021/08/08/nyrkkeikyhaaste-valavuoren-jahtaajille/

vieras kirjoitti...

Woke-sekopäisyyttä on käsitelty näissä Heikelä & Koskelo 23 minuuttia jaksoissa:

https://www.youtube.com/watch?v=uoKEfNSMJbU

https://www.youtube.com/watch?v=0TyPyOgQ2EQ

https://www.youtube.com/watch?v=PlXIt5hIaFM

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin alkaa nykymenosta mieleeni putkahdella " sodoma ja gomorra". Ja baabelin torniakaan ei voi olla ajattelematta.

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy todeta näin ikäihmisenä, että kyllä seksuaalinen vallankumous ehkäisyn ja abortinsaannin helpottuessa toteutunut yli odotusten. Kun aikoinaan tyttöjen kanssa mietittiin, että jos antaa ensimmäisen kerran saatille lähteneen pojan heti suudella, onko silloin helppo nakki. Nykyään lähdetään baarista kämpille ennestään tuntemattoman kanssa ja jotkut eivät ehdi edes sinnekään, matkan varrella oleva puistikko kesäaikaan käy hyvin. En ole mikään nipottaja, mutta kyllä ihmispolon pitäisi hiukan enemmän itseään arvostaa. Julkisuuden henkilöt voisivat myös vähän miettiä intiimien paljastusten tekemistä medialle. Monilla on sentään lapsiakin kasvamassa.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Ihmettelit sanaa "deadname". Siitäkin on muuten artikkeli englanninkielisessä Wikipediassa ja monessa muussakin kieliversiossa, joskaan ei (ainakaan vielä) suomenkielisessä: https://en.wikipedia.org/wiki/Deadnaming.

Ainakin sen artikkelin mukaan tätä termiä käytetään vain, kun on kysymys transsukupuolisista. He eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka eivät pidä siitä nimestä, joka heille on pienenä annettu, ja haluaisivat vaihtaa sen. Kyllä sellaista tyytymättömyyttä esiintyy muillakin kuin transsukupuolisilla. Ja kyllä etunimen muutos onkin lain mukaan mahdollinen, nykyisin Suomessa siihen ei edes vaadita mitään erityisiä perusteluja, jos sen vaihtaa vain kerran eläessään.

Ja on kyllä hyvin ymmärrettävää, että nimensä vaihtaneita ärsyttää tai jopa luokkaa, jos heitä yhä kutsutaan entisellä nimellään. Ehkä moni heistä haluaisi päästä alkuperäisestä nimestään niin täydellisesti eroon, että soisi, ettei edes kukaan, eivät edes hänen vanhempansa, sisaruksensa, muut sukulaiset ja lapsuudentuttavat muistaisikaan hänen alkuperäistä nimeään. Mutta kun se lienee yleensä turha toivo, ainakaan he eivät halua, että sitä koskaan enää käytettäisiin tai edes mainittaisiin, niin, että se ei tule kenenkään sellaisen tietoon, joka ei sitä jo tiedä.
Yksi sukulaistyttönikin (joka ei suinkaan ole transsukupuolinen) vaihtoi 18 vuotta täytettyään nimeään eikä enää haluaisi sitä entistä nimeään kuulla koskaan mainittavankaan. Valitettavasti en kuitenkaan mahda mitään sille, että kyllä edelleenkin muistan hänen entisen nimensä aivan hyvin.
Siitä linkittämästäsi esimerkkitapauksesta: Voi vain arvata, mitä mieltä Jade itse on siitä, jos hänen entinen nimensä mainitaan (kerrottaessa siitä, mitä hän teki ennen nimenmuutostaan). Mutta lienet huomannut itsekin: sitä linkittämääsi kommenttia, jossa asiaa sanottiin "riman alle menemiseksi", "häpeälliseksi" ja jopa "uskomattomaksi", ei kirjoittanut hän itse vaan aivan toinen henkilö, jota voisi sanoa vaikkapa "puolestaloukkaantujaksi".

-TR- kirjoitti...

Sitähän on sanottu että jos voisi mennä aikakoneella ei edes kauemmaksi kuin esim vuoteen 1980 niin he kysyisivät että teillä siellä v2021 on varmaan jo lentäviä autoja ja siirtokuntia Marsissa niin voisi vain vastata että ei sentään vaan meillä on useita sukupuolia ja naisia joilla on penis ja jos sitä kyseenalaistaa joutuu systeemin hampaisiin.

Voisi olla että v1980 ihmiset toteaisivat että eivät halua elää vuoteen 2021 asti.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys vieraalle, Ano1:lle, Rouva Anolle, Ano2:lle ja TR:lle & kiitos kommenteistanne.

vieras: Kiitos linkeistä.

Ano1: Tai sitten Rooman rappio.

Rouva Ano: Niin. Jos katsoo valtamediaa niin vastuuton, sitoutumaton ja hedonistinen elämäntapa on tapetilla. Ehkei se sinänsä ole ihan niin yleistä.

Ano2: Olis kai tää muutenkin ymmärretty. Enkä ihmetellyt termiä vaan termien kehittämistä ja tyrkyttämistä. Enkä minä kirjoittanut siitä korkeushyppyhäiskästä vaan nimenomaan siitä puolestaloukkaantujasta.

TR: Osuit muuten naulan kantaan.

Trilisser kirjoitti...

Nyt on pakko vihapuhua. Nimittäin suoraan sanottuna v*tuttaa nämä olympialaisista kitisevät ja vinkuvat juipit. Esimerkiksi ajatus kisojen pysyvästä järjestämisestä yhdessä (tai kolmessa) paikassa on niin mieletön, että kyseisten henkilöiden intellektuaalinen taso epäilyttää. Heiltä unohtuu jo sellainen perusseikka, että jos järjestämisestä ei kilpailla, niin se johtaa monopoliin ja monopoli taas näivettää kaiken, koska asiaan ei tarvitse panostaa mitään. Kommunismin kokemukset pätevät tässäkin.

Samaten puheet "mammuttimaisuudesta" ovat populistista sanahelinää. Kylmä tosiasia kun on, että suurin osa uusista lajeista (kokonaan toinen juttu on, että kuuluuko vaikkapa skeittaus tai surffaus kisoihin; mielestäni eivät kuulu) ei vaadi kummoisia lisäpaikkoja. Vaikkapa karate. Kuten Lontoo osoitti, laajat kisat on mahdollista järjestää myös kohtuukustannuksin.

Kreikkaa pysyväksi paikaksi ehdottanut lienee umpimasokisti. Kreikka on rapakunnossa oleva paskavaltio, jossa maratonreittikin muistutti jotain sodan jäljiltä olevaa rauniokasaa, kun joka paikka oli rempallaan.

Ehkä niitten, jotka kisoista valittavat, kannattaisi tehdä se yksinkertainen ratkaisu eli jättää kisat katsomatta ja keskittyä vaikka Perähikiän kyykän piirinmestaruuskisoihin. Ei vaivaa "pöhö" eikä "ruskeat kirjekuoret".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Trilisser. Täällä esitettiin mielipiteitä ja tuumailuja asiasta ja se kyllä sallitaan. Esitit itsekin mielipiteen. Mutta sen esittäminen niin että samalla halveksuu muitten ajattelukyvkyä ei anna mielipiteellesi vahvistusta vaan antaa lähinnä mielikuvan itseään täynnä olevasta kusipäästä. Olen minä sanonut tästä sinulle ennenkin mutta et taida oppia. Se lienee se omasta mielestään kaikkia muita viisaampien ihmisten ongelma.