TAHATONTA HUUMORIA

Yllättäen Iltalehdessä oli varsin asiallinen juttu siitä, mitä monikultturismi on saanut aikaan suomalaisille kouluille. Meille voiman pimeällä puolella kulkijoillehan tässä ei ole mitään yllättävää. Tästä on varoiteltu jo iät & ajat. Laitetaan muutamia otteita:

Espoossa vieraskielisen väestön osuus oli vuonna 1998 kaikilla oppilasalueilla alle viisi prosenttia, kun se vuonna 2018 kohosi korkeimmillaan yli 50 prosenttiin ja usealla alueella yli 30 prosenttiin.

Vantaalla päiväkoti-ikäisten vieraskielisten lasten osuudet nousevat asuinalueilla korkeimmillaan lähes 65 prosenttiin.

Varissuon alakoulussa lähes 90 prosenttia oppilaista puhuu äidinkielenään muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia.

Valtaosa vieraskielisistä oppilaistamme on syntynyt Suomessa. Heistä melkein kaikki ovat olleet jo päiväkodissa suomenkielisen varhaiskasvatuksen piirissä. Arviomme mukaan suurella osalla näistä oppilaista suomen kielen taso vastaa korkeintaan 2,5-vuotiaan äidinkielisen lapsen kielitaitoa. Samat oppilaat kuitenkin saattavat kokea osaavansa kieltä hyvin, koska he pärjäävät suullisissa arkipäivän kielenkäyttötilanteissa puolikielisessä ympäristössään. Vertaisoppimista ei tapahdu siis päiväkodeissakaan.

Ympäristö on mahdollistanut sen, että oppilaidemme vanhempien joukossa on niitä, jotka ovat olleet maassa toistakymmentä vuotta, mutta eivät edelleenkään pärjää yksinkertaisessa vanhempainvartissa ilman tulkkia.

Tahatonta huumoria – tai ehkä piilovittuilua – jutussa sisältää nämä lauseet. Siis se viimeinen:

Valtioneuvosto julkaisi alkuvuodesta kahden tutkijan, Venla Berneliuksen ja Heidi Huillan, raportin koulutuksen alueellisesta ja sosiaalisesta eriytymisestä.

Jostain syystä raportti on jäänyt vaille suurta julkisuutta.

Niin. Mikähän se jokin syy mahtaisi olla? Olisiko niin että todellisuus ei mennytkään utopian mukaisesti? Eikös me saatukaan niitä huippuosaajia ja kultamunia?

KUN SANANVASTUU EI KELVANNUTKAAN

Niin kuin lukija oikein hyvin tietää, on sekä valtamedia että poliittinen eliitti jauhanut toistakymmentä vuotta kerta toisensa jälkeen newspeak-termiä ”sananvastuu”. Tähän mennessä se sananvastuu on tarkoittanut lähinnä sitä, että mikäli joku valtamedian ulkopuolinen – kas kun valtamedia kirjoittaa vain hyväksyttyä epistolaa – kirjoittaa faktoja vaikkapa haittamaahanmuuton aikaansaamasta rikollisuudesta ja täysin tarpeettomasta taloudellisesta rasitteesta niin hän on käyttänyt sananvapauttaan väärin ja unohtanut sananvastuun. Joten häntä tulisi rangaista. Tai ainakin hänet tulisi vaientaa ja asettaa julkiseen häpeään.

No, nyt Helsingin Pravda olisi itse maistamassa sitä paljon mainostamaansa sananvastuuta mutta sepä ei miellytäkään. Eli kolmea Helsingin Sanomien toimittajaa vastaan on nostettu syytteet turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja turvallisuussalaisuuden paljastamisen yrityksestä. Kysehän on siitä jutusta jossa esiteltiin puolustusvoimien viestikeskusta koskevia salaiseksi luokiteltavia asioita. Asiasta voi seurata jopa ehdotonta vankeutta.

Helsingin Pravdan päätoimittaja Kaius Niemi ehti valittaa että kyseiset tuomiot vaarantaisivat vapaan tiedonvälityksen Suomessa. Sinänsä tässä voi todeta – minkä moni taatusti allekirjoittaa – että vapaa tiedonvälitys Suomessa on ollut vaarassa jo hyvin kauan ja siitä yhtenä päävastuullisena voi pitää juuri valtamediaa joka hyväksyy vain yhden totuuden uutisoinnin. Nimenomaan sananvastuuseen vedoten. Sehän on käyttökelpoinen termi ja tosiasiassa synonyymi sensuurille sekä tietysti valtamedian arvostelulle.

Oikeus itsessään päättää, mikä on tuomio. Mutta mikä on meikäläisen, maallikon näkökulma asiasta+ Tässähän on julkaistu salaista materiaalia. Puolustusvoimista. Puolustusvoimien salaisen toiminnan ideahan on siinä, että se on, no, salaista. Ja erityisen salaista se on nimenomaan puolustusvoimien tiedustelun ja varsinkin signaalitiedustelun kohdalla. Kas kun yleisen – ainakin kuvitellun – tiedon mukaan se on Suomella ollut varsin hyvällä tolalla jo kakkosrähinän radiotiedustelun ajoilta aina nykypäivään saakka.

Ja jos on joku alue, missä me ollaan jopa ehkä hieman mahdollista vihollista edellä, niin ei sen toimintaa kannata mainostaa millään tavalla. Se, mikä julkaistussa tekstissä olisi meille maallikoille merkityksetöntä saattaa hyvinkin olla vastapuolen tiedustelumiehille ahaa-elämyksen paikka. Ja näitä asioita kyseiset toimittajat eivät taatusti osanneet ajatella eikä määritellä. Kuuluipa sarjaan ”silloin se tuntui hyvältä idealta” ja totta kai valtamedian toimittelijalla tulee olla oikeus kirjoittaa ihan mistä tahansa ihan mitä tahansa.

No, joka tapauksessa Pravdan päätoimittajan – joka muuten itse onnistui välttämään käräjöinnin – asenne kuvaa valtamedian asennetta yleensäkin. Se on uusi aateli. Se on koskematon, kaiken arvostelun ja jopa lainkin yläpuolella.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CXLVIII

Pidin tässä hetkisen taukoa. Mutta suvaitsevais-tiedostava rynnistys ei pidä taukoa koskaan. Katsotaan hieman parin viikon aikana tapahtunutta.

1. Tiedostavaa kärsäntyöntämistä

Kun ilmastohysterian jumalalle uhrataan niin sehän on itseään ruokkiva prosessi jossa uhraajat miettivät kuumeisesti että mihinkäs seuraavaksi tarttua. Mitä ei olisi vielä keksitty? Tampereella hoksattiin että kun liha on jo sen verran demonisoitu ettei se enää ole mikään uutinen niin otetaanpa listalle sitten riisi:

Ilmastonmuutos otetaan tosissaan Tampereen seudulla. Tampereen, Nokian ja Ylöjärven kaupunkien sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin omistama Pirkanmaan Voimia Oy aikoo lopettaa riisin käytön.

…

Kunnianhimoisena tavoitteena Voimia Oy:llä on vähentää kokonaispäästöjä seuraavan viiden vuoden aikana kolmannes ja puolittaa ne vuoteen 2030 mennessä.

Koulujen, päiväkotien, sairaaloiden ja hoivakotien arjessa tavoite tarkoittaa sitä, että muun muassa riisipuurolle ja riisipiirakoille saadaan heittää pian hyvästit.

…

Pian lienee siis edessä aika, jolloin jouluaterialla ei syödäkään maitoon tehtyä riisipuuroa vaan kaurajuomaan tehtyä ohrapuuroa.

Kyseessä ei ole siis mikään varsinainen kampanja kotimaisten tuotteiden edistämiseksi vaan kärsän työntämistä toisten ihmisten asioihin ja jopa siihen, mitä he pistävät suuhunsa. Pelkästään ilmastohysterian ja egon ruokkimisen nimissä. Kun ottaa huomioon sen, että Suomihan itse asiassa on jo hiilineutraali niin asiaa voisi pitää lievää suurempana liioitteluna. Kyseisten toimien vaikutus yhtään mihinkään on nolla. Lukuunottamatta idean keksijöiden ruokittua egoa ja kauramaidolla pakkoruokittujen ihmisten vitutusta.

Mutta kun kyseessä on tiedostavien yksilöiden tahtotila niin mikään ei ole liioittelua:

– En tiedä, mitä asiakkaat sanovat, mutta meidän tahtotila on tarjota riisin sijaan kotimaista perunaa ja viljaa, Voimia Oy:n palvelujohtaja Susanna Järvinen sanoo.

Niin. Tahtotila. On aika ikävää että se jonkun toisen ihmisen tahtotila vie joltain hoitokodissa asuvalta mummolta sen joulupuuron ja riisipiirakat. Munavoi lienee jo haram joka tapauksessa.

Eikö ihmisellä ole oikeus päättää, mitä hän laittaa suuhunsa? Mutta asian tiimoilta tulee mieleen parikin juttua:

1. Entäs jos joku vielä tiedostavampi henkilöoletettu keksii että tämä kotimaisten tuotteiden suosiminen riisin kustannuksella on selvää nationalismia ja sitä myötä tietysti rasismia? Tiedä, vaikka oltaisiin jossain vaiheessa tilanteessa ”tapelkaa, tytöt, saatte tupakkaa”. Tässä pieni vinkki Keijo Kaarisateelle.

2. Entäs ne etnisesti edistykselliset? Koskeeko tämä pakkosyöttö heitäkin? Muistan meinaan hyvin kun Invaasio 2015:n aikana ne nostivat ihan pirunmoisen äläkän siitä kun heille tarjottiin suomalaista ruokaa. Olisi pitänyt saada riisiä ja papuja. Ja varsinkin se ohrapuuro oli ihan paskaa.

2. Kaksoisstandardien maa

Pakkorahotteisessa Ylessä on julkaistu pari uutista joissa ollaan närkästyneitä ja vaadittu jopa vastuun kantamista:

Ja:

Eikä siinä mitään. Kyllähän näihin pitää puuttua ja niistä tulee uutisoida. Ei sitä suinkaan täällä vastusteta. Mutta hotellin respassa mietitään että koskahan tulee sellainen Ylen otsikko jossa lukisi jotenkin näin:

Ministeri: Tuontitavaran suomalaisiin kohdistamat seksuaali- ja väkivaltarikokset ja se, että niihin ei olla puututtu vaan piiloteltu ja vähätelty ovat Suomen historian vastenmielisimpiä tapauksia. Asiaa peitelleet pitää saada vastuuseen. Asia vaatii nopeaa puuttumista.

Ei kannattane pidättää hengitystä odotellessaan.

3. Kirjarovioita odotellessa

Carl Barks oli yksi ehdottomasti parhaimmista Aku Ankka-sarjakuvan piirtäjistä. Story House Egmont on julkaissut nyt kovakantisena teoksen Carl Barksin joulutarinat 1950-1957.

Kulttuuriteko?

Joo. Mutta varoituksella:

Suomalaiskustantaja on varustanut arvokirjan sen alkuun sijoitetulla woke-hengen mukaisella disclaimerilla. Siinä todetaan seuraavasti:

”…Tarinoissa esiintyy välillä asenteita ja näkemyksiä esim. perhe-elämästä, tieliikenteestä ja siipikarjan hoidosta, jotka saattavat vaikuttaa auttamattoman vanhanaikaisilta ja jopa vastuuttomilta. Uskomme lukijoiden osaavan tulkita ne ajankuvaksi, ei elämänohjeiksi. Toimitus”

Koskahan vanhat ja mainot Aku Ankan tarinat siirtyvät kokonaan kiellettävien tai ainakin sellaiseksi vaadittavien listalle? Jotenkin vaan tulee mieleen tietty kohtaus ja repliikki Taru Sormusten Herrasta-elokuvasta:

4. Veikko Vallin ja vastuullinen valehtelu

Perussuomalaisten kansanedustaja Veikko Vallin piti Tampereen valtuustossa puheen, jossa hän esitti faktoja haittamaahanmuutosta, sen kustannuksista ja sen seurauksista. Puhetta seurasi vihervasemmistolainen itkupotkuraivari josta joitain otteita:

– Lopeta! Kuinka sä kehtaat.

*

Useat valtuutetut eri ryhmistä paheksuivat puheenvuoroissaan Vallinin kielenkäyttöä ja vaativat Nurmiselta puheiden keskeyttämistä. Kriitikkojen mielestä Vallinin puheet olivat rasistisia ja toista kansanryhmää vastaan kiihottavia.

*

Sdp:n Pekka Salmi pohti jopa, pitäisikö Vallinin puheet antaa poliisin tarkastettavaksi mahdollisen rikoksen vuoksi.

*

Muiden valtuustoryhmien edustajat eivät peitelleet järkytystään. Esimerkiksi demareiden Aila Dündar-Järvinen ilmoitti, ettei ollut 22 vuoden valtuustourallaan kuullut koskaan vastaavaa kielenkäyttöä.

– Nyt on hilkulla, että lähden (kokouksesta). Onko valtuutettujen ja kuntalaisten pakko kuunnella tällaista puhetta, Dündar-Järvinen kysyi.

*

Vasemmistoliiton Noora Tapio meni vielä pidemmälle.

– Olen kuullut valtuustosalissa paljon, mutta näin rasistista puhetta en koskaan. Mikäli ps-ryhmä haluaa vielä jatkaa samalla tavalla, voitte ilmoittaa siitä, niin vasemmistoliitto poistuu paikalta. Tämä kokous ei ole eettisesti kestävä kuntalaisten silmissä.

*

Vihreiden Jaakko Stenhäll piti Vallinin puheita ”oman valtuustourani pohjanoteerauksena”. Saman puolueen Matti Helimo katsoi Vallinin lietsovan polarisaatiota.

Ja mikä se itkupotkuraivarin aiheuttanut Vallinin synti oli? No se, että hän puhui totta, eikä suostunut valehtelemaan vastuullisesti.

Suomi, syksyllä 2021. Ongelma ei ole ongelma. Ongelmasta puhuminen sen sijaan on ongelma joka järkyttää vastuulliseen valehteluun uskovia.

5. Afrikkaan lähti

Afrikan Tähti-pelistäkin ehti nousta pirunmoinen itkupotkuraivari ja sitä myötä kysymys että oliko koko homma sittenkin kaikkien aikojen keijotus. Oikeastaan kysymys on turha. Keijottaa ei enää varsinaisesti voi, sillä parodiahorisontin lisäksi nyt maassamme on ohitettu se singulaariteettia vieläkin lähempänä oleva keijotushorisontti.

Mutta jos Afrikan Tähti kiellettäisiin niin onhan tarjolla vielä tämä uusvanha klassikko:

Mukavia ruuanlaitto- ja pelihetkiä kaikille.

6. Tauosta

Niin. Pidin hieman taukoa. En tiennyt tauon pituutta etukäteen. Joskus tietyt asiat elämässä ovat sellaisia että ne menevät kaiken muun yli. Ne tietyt asiat vaikuttavat edelleenkin, vaikuttavat vielä pitkään, mutta sallivat jo kirjoittamisen. Ja koska olen huomannut, että tämä blogi on tärkeä osa elämääni niin jatkan sitä. Millä tahdilla ja millä menestyksellä, sen näyttää aika.

Kommentointi on jälleen mahdollista. Jos joku kommentoi, niin pyydän, että ette kysele taukoni syytä. Pidän sen yksityisasianani. Kiitos.

BLOGI JÄÄ TAUOLLE

Blogi jää määrittelemättömän mittaiselle tauolle.

Mikään taho ei ole pakottanut minua tähän. Kyse on puhtaasti henkilökohtaisista syistä.

Kommentteja ei toistaiseksi julkaista.

Kiitos kuluneista vuosista lukijoille ja eritoten kommentoijille. Toivottavasti vielä tapaamme. Arvostan teitä suuresti.

KUINKA RYÖMIÄ SYVIMMÄLLÄ?

Niin. Jos minä olisin sellaisen puolueen johtaja joka on oppositiopuolue tai ainakin esittää olevansa oppositiopuolue niin varmaankin tarjoaisin ihmisille mahdollisuuksia saada puolueeni kautta läpi jotain, jota valtaapitävän hallituksen aikana ei tapahdu. Jotain olennaista. Jotain, joka vaikuttaisi kaikkien tavallisten suomalaisten elämään ja erityisesti lompakkoon sekä turvallisuuteen. Siis positiivisella tavalla. Ehkä pyrkisin siihen, että kaikkein utopistisimpia ja vahingollisimpia hankkeita jarrutettaisiin. Ajattelisin asiaa noin niin kuin valtiomiehenä, en urapoliitikkona.

Vaan kuinka toimii aito urapoliitikko eli varamiehen varamies eli kokoomuksen Petteri Orpo? No, hän ilmoittaa suoraan ettei hänen puolueensa pane hanttiin todellisuudentajunsa menettäneelle ämmälaumalle mitenkään. Eikä missään vaiheessa. Ilta-Sanomien uutinen kertoo:

Orpo: Kokoomus ei lähde hallitukseen, joka ryhtyy peruuttamaan ilmastotoimissa

Eli toisin sanoen Orpo ilmoittaa ettei kokoomus pane ensinkään hanttiin ilmastohysterian nimissä tehtävää ”Suomi hiilineutraaliksi vuonna 2035”-hanketta. Vaikka tietää oikein hyvin mitä se saa aikaan Suomen elinkeinoelämälle ja suomalaisille yleensä. Mikä taas kertoo vihervasemmistolle että niillä on seuraavissa vaaleissa loistava tilanne. Huorapuolueeksi voi valita joko kepun tai kokoomuksen. Lopputulos on aivan sama.

Varamiehen varamies Orpo ryömii todellisuudentajunsa menettäneen ämmälauman edessä eikä edes tajua kuinka pahasti itsensä – samoin kuin puolueensa – nöyryyttää. Mutta ei hän välitä. Häntä ei kiinnosta Suomi vaan Oy Kokoomus Ab.

Toinen ryömimisen muoto on yhteisen pakollisen valheen edessä ryömiminen. Ja sen lopulta tunnustaa ainakin hetkeksi jopa Yle joka otsikoi:

Parikymppisten miesten katujengien toiminta kovenee pääkaupunkiseudulla – Poliisi: Useita ampumistapauksia, joista vaaraa myös sivullisille.

Ja jatkaa jopa sen olennaisen:

Heinikarin mukaan suurimmalla osalla katujengeihin kuuluvista miehistä on maahanmuuttajatausta ensimmäisessä tai toisessa polvessa eli heidän vanhempansa tai he itse ovat syntyneet Suomen ulkopuolella.

Mitenkäs? Eikös täällä voiman pimeällä puolella olla varoitettu tuosta jo viisitoista vuotta? Ja varoitukset on aina tulkittu perusteettomaksi rasismiksi. Muun muassa Ylen taholta.  Ylen uutisessa mainitaan tietysti se mitä on mainittu, no, myös sen viisitoista vuotta:

Moni katujengeihin kuuluvista miehistä on ollut poliisin ennalta estävän toiminnan kohteena nuorempana.

ja

Pitää panostaa ennaltaestävään työhön ja moniviranomaisyhteistyöhön.

Niin kuin on panostettu koko ajan ja panostetaan jatkossakin vaikka tulokset ovat säännöllisesti nolla. Tai lähinnä miinus. Tilannetta voi verrata siihen että kun rantasauna palaa niin palokunta tulee tankkiauton kanssa saunan viereen, alkaa ruiskuttaa vettä järveen ja kertoo että tilanne on määräysten mukaisessa kunnossa.

Hyvinvoivat sadistit eivät tarvitse apua sillä he voivat hyvin. Koska sinisilmäinen Suomi on antanut siihen mahdollisuuden.

Tätä tilannetta ei olisi koskaan tapahtunut jos muualta Euroopasta nähtyjä varoituksia olisi kuunneltu. Mutta ei kuunneltu, koska suvaitsevais-tiedostavan ihmisen egon nälkä on niin suuri. He tarvitsivat tänne käveleviä solidaarisuuspokaleita ruokkimaan omaa egoaan. He, juuri he ovat tästä tilanteesta vastuussa.

Toivottavasti se vastuu joskus käsitellään oikeudessa. Ja niin, että siellä sinisilmäinen typeryys ei ole lieventävä asianhaara.

HIKINAUTIT JA RAKKAUS AJAN VIRRASSA

Hikinauteista taas käppäukoiksi muuttuneet Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jatkoivat matkaansa eräänä männäsyksynä kohti Häkälän kuntaa ja siellä sijaitsevaa Jatsinkajauttamankangasta jossa olisi tarkoitus vähän ulkoiluttaa pyssyjä, istua tulilla ja tiedä hänessä vaikka vähän ampuakin. Se ampuminen nyt sinänsä ei ollut se pääasia. Meneehän siinä pyssyn piiputkin likaiseksi. Samalla reissulla oltiin aikaisemmin jo tavattu muuan mystinen tuntematon, mutta hyvä kaveri joskus 1970-luvulta. Ajo eteni tyypilliseen tapaan. Oltiin varsin syrjäisillä seuduilla joissa oli muutamia maataloja mutta ei paljon muuta.

Sekä luonnon kutsu että nikkikset iskivät yhtä aikaa joten Punainen Nissan pysähtyi pienelle levikkeelle. Epäviralliselle sellaiselle. Ei siinä ollut mitään P-merkkiäkään. Eihän Tielaitos – vai mikä sen nimi nyt tällä hetkellä sattui olemaankaan – niitä parkkipaikkoja tänne väsäillyt. Joillain isommilla teillä niitä oli parin kilometrin välein. No, eihän täällä niin paljon liikennettäkään ollut. Siinä kusta lorrauttaessaan ja sen jälkeen voimasavuke Bostonia poltellessaan miehet tuumivat että mikähän levike tämä oikein on. Kun eihän tässä ole kuin häpelikköä…

…jaa, eipä ollut enää. Häpelikkö oli hävinnyt ja levikkeellä oli maitolaituri. Toverukset katsoivat toisiaan mutta huomasivat että miesten habitus ei ollut muuttunut mihinkään. Samanlaisia vanhoja rumia käppäukkoja kuin ennenkin. Ja Nissanin pick-up oli myös entisellään. Tien toiselle puolelle oli ilmestynyt pelto jossa maamies kynti sitä hevosen kanssa. Maitolaiturilla oli nuori mies sarkahousut jalassaan ja jätkäntakki päällä.  Oliskos ollut kahdenkymmenen? Hikinauteiksi jälleen muuttuneet Ykä ja Lötjönen morjestivat häntä mutta huomasivat ettei hän edes nähnyt heitä. Jaahah, tässä oli edessä seikkailu johon hikinautit eivät osallistuisi. Olisivat vaan katselemassa. Jos mentäisiin autoon.

Nuori mies oli tullut maitolaiturille polkupyörällä joka nojasi maitolaiturin seinään. Hän poltteli hermostuneena tupakkia. Taisipa olla ihan vanhaa holkissa poltettavaa Työmiestä. Selvästi hän odotti jotakin ja yhtä lailla selvästi pelkäsi että jos se joku ei tulisikaan.

Mutta tulihan se joku. Hän. Tuo nuoren miehen elämän suuri Hän. Vastakkaisesta suunnasta tuli polkupyörällä nuori tyttö joka myös laittoi pyöränsä nojaamaan maitolaituria vasten. Hame oli pitkä ja pyörä sellainen naistenpyörä. Ei selvästikään eletty vielä minihameaikaa. Eikä varsinkaan farkkuaikaa. Tyttö nousi maitolaiturille nuoren miehen luo ja vanhojen käppäukkojen elämänkokemuksella hikinautit osasivat lukea kehonkieltä. Tässä haettiin ensimmäistä suudelmaa. Ja sellainenhan sitten tuli. Ujo ja arka. Melkein anteeksipyytävä. Mutta sitä seurasi halauksista kaunein. Sellainen… tuttu… hikinauttienkin muistolle… sellainen, joka sai vanhat ja kovettuneet miehet pyyhkäisemään silmäkulmiaan.

Nuorten ihmisten kehonkielestä vanhat ja kokeneet hikinautit osasivat tulkita että tässä oltiin suunnittelemassa erästä avioliittoa. Tositarkoituksella. Ei selvästikään eletty mitään Tinder-aikaa. Eihän noille nuorille ihmisille osannut toivottaa kuin onnea ja suurta menestystä kaikissa toimissaan. Vaikka elettiin selvästi ajassa jolloin hikinautit eivät olleet vielä edes syntyneet. Pariskunta meni omille teilleen, sillä nuorella miehellä oli ilme joka kertoi että hän oli voittanut koko maailman, postiauto kävi tuomassa maitolaiturin vieressä olevaan postilaatikkoon postin ja sitten paikalla kävi pieni ajan pyörre ja maitolaiturin seinään oli ilmestynyt Hankkijan mainos. Näytti olevan vuodelta 1972. Vieressä oli pelto niin kuin ennenkin mutta hevonen oli vaihtunut traktoriksi jonka voimalla isäntä hoiti kyntötöitään.

Maitolaiturille ajoi Pappa-Tunturilla nuori mies. Kun hikinautit katsoivat hänen kasvonpiirteitään he olivat varmoja että kyseessä oli tuon äskeisen ajan virtaan kadonneen pariskunnan poika. Ja pojalla oli samat epävarman nuoren miehen elkeet kuin isällään aikanaan. Työmies oli vain vaihtunut punaiseksi Marlboroksi. Onneksi niiden elkeitten ei tarvinnut kestää kauan sillä toisesta suunnasta maitolaiturille polki pyörällään nuori kaunis nainen. Pukeutuminen hänellä oli jo Kekkoslovakian mallia. Nähtiin samanlainen kaunis näytelmä ja lupaus tulevasta yhteisestä elämästä. Toistensa löytämisen ja toistensa saamisen varmistanut nuori pari jatkoi omille tahoilleen ja ajan pyörre hävitti maitolaiturin.

Paikalla oli enää häpelikköä. Se peltokin kasvoi lepikkoa. Tuo se myöhemmin hikinauttien näkemä nuori pariskunta taisi silloin elää sitä aikaa kun sanottiin että ”Ennen oli suo, kuokka ja Jussi. Nyt on pelto, paketti ja bussi”. Hikinautit toivoivat että tuokin pariskunta olisi saanut elää elämänsä täällä rauhallisella maaseudulla. Ettei heidän olisi täytynyt lähteä Trollhättaniin vääntämään mutteria Volvon liukuhihnalle.

Hikinauteista jälleen käppäukoiksi muuttuneet Ykä ja Lötjönen menivät vielä vetäisemään voimasavukkeet. Siinä he tuumivat että mitähän Kalevi Keihäsen Aikamatkat olivat heille tällä kertaa halunneet näyttää. Ehkä se oli vain muistutus siitä että vaikka elämä on täynnä taistelua, katkeruutta, pelkoa, pettymystä ja surua niin oli siinä onneksi aika ajoin myös tarjolla kauniita hetkiä. Hetkiä, joitten vuoksi kannatti elää. Ja nauttia niistä niin pitkään kun niitä oli.

Käppäukot nousivat autoon ja kaasuttivat kohti tulevaa. Mitähän sekin toisi tullessaan? Ei sitä koskaan tiennyt.

KAKSI HÄTÄTILAA

Vihreät sitten esittelivät ministeriensä kierrätystä. Mitäänhän se ei muuta ja puolue pysyy edelleenkin tukevasti reaalimaailman ulkopuolella. Iltalehti uutisoi uudesta ympäristökuristusministeristä Emma Karista komeasti Ministeriksi valittu Emma Kari: ”Suomessa on ilmastohätätila”.

Ja sehän pistää miettimään, kuinka eri lailla hätätilan voi määritellä.

Vihervasemmistolaisilla on toki aito hätätila, tosin se tunnetaan nimellä egohätätila sillä aina vain nälkäisempi vihervasemmistolainen ego ei saa vieläkään tarpeeksi ruokaa. Se ruokkiminenhan tapahtuu Suomen elinkeinoelämän rapauttamisella sekä sillä että kehitysmaista haalitaan tänne aina vain enemmän elätettäviä syömään aina vain – egohätätilan vuoksi – pienenevää yhteistä kakkua ja vielä kaiken lisäksi väittämällä että kyseisessä paradoksissa on järkeä.

Egohätätila loppunee vasta siinä vaiheessa kun Suomella on jäljellä enää se kuuluisa tuulen huuhtoma perse. Vai loppuneeko silloinkaan.

Sitten on se oikea hätätila. Tavallisten suomalaisten hätätila. Joka on todellinen. Ja jonka aiheuttaa nuo utopistisesta hätätilastaan kärsivät / nauttivat vihervasemmistolaiset.

Mutta ainoastaan se vihervasemmistolainen egohätätila otetaan Suomessa vakavasti.

Hymyt, jotka hyydyttää hymyt