maanantai 3. helmikuuta 2020

ERÄÄN RIKOSTUTKIJAN NORMIPÄIVÄ


Helsingin poliisilaitos, lähitulevaisuudessa…

Helsingin poliisin komisario Kauko Kiistämö istahti työpöytänsä ääreen ja valmistautui uuteen työpäiväänsä. Pitkään kenttätehtävissä toiminut mutta sen jälkeen uraputkeen siirtynyt ja yliopistollista koulutusta hankkinut poliisi oli ollut tässä uudessa työpisteessä nyt vajaan vuoden ja hänen pääasiallinen työnsä oli käsitellä ykkösluokan rikosilmoituksia. Uusi huulipunahallitushan oli päivittänyt rikosilmoitukset vanhaan postimerkkityyliin eli ykkös- ja kakkosluokkaan. Hitaammassa kakkosluokassa oli ns. rikosten bulkkitavaraa eli ryöstöjä, raiskauksia, pahoinpitelyitä, murtoja, varkauksia ja sen sellaista kiireetöntä joihin puututtiin kunhan ehdittiin. Yleensä ei ehditty. Nykypäivän päivitetyt prioriteetit olivat toiset ja viranomainenhan teki mitä käskettiin. Eli keskittyi ykkösluokkaan.

Ykkösluokka eli kiireelliset rikosilmoitukset koskivat puolestaan niitä rikosilmoituksia jotka hallitus oli määritellyt yhteiskunta- ja idelogisen rauhan kannalta erityisen tärkeäksi. Tätä ykkösluokkaa käsittelevät poliisit oli kurssitettu tehtäväänsä äärimmäisen perusteellisesti oikeaoppisten lakihenkilöiden sekä valtio-oppineiden toimesta ja jostain kumman syystä lähes kaikki – koulutukseen määrätyt – kenttätason konstaapelit olivat reputtaneet kurssin, liekö jopa tahallisesti joten ykkösluokan rikosilmoituksia käsittelivät lähinnä komisariotason poliisit. Tämä tietysti aiheutti kenttätehtäviin hieman esimiespulaa mutta minkä hallitus priorisoi niin senhän viranomainen toteuttaa. Niitilleen ja nillittämättä. Ja olihan komisario Kiistämöllä toki mukanaan kännykkä. Hän toimi takapäivystäjänä ja poliisipartiot saattoivat soittaa hänelle mikäli kyseessä oli joku äärimmäinen hätä.

Kiistämö alkoi käydä läpi hänelle käsiteltäväksi kerääntyneitä rikosilmoituksia jotka lajittelusihteereiksi palkatut akateemiset ammattilaiset olivat ennalta lajitelleet ykkös- ja kakkosluokkaan. Jaahah, katsotaas…

…no niin, LGBTQTiiTyy-aktivisti Jormatta Tupseinen on tehnyt rikosilmoituksen eräästä Verneri Romppaisesta. Tupseinen oli twiitannut että lääketiede tunnistaa kiistatta 36 erilaista sukupuolta. Romppainen puolestaan oli todennut Tupseiselle että niin pitkällä lääketiede ei vielä ole mutta toimivia ja harhakuvitelmista kärsiviä henkilöitä auttavia mielenterveyspalveluita se on kyllä jo kehittänyt. Jaa-a… kyllä tää menee esitutkintaan. Onhan tuo Romppainen selvästi kyseenalaistanut kyseisen Jormatan mielenterveyden ja syyllistynyt näin ollen sekä kunnianloukkaukseen että selvään maalitukseen. Sillähän ei ole merkitystä että kyseinen Romppainen saattaa hyvinkin olla oikeassa mutta oikeaa ideologiaa tunnustavat henkilöoletetut ovat sisäministeriön määräyksestä erityisen henkisen pipin välttämisen suojelukohteita. Kyllä tästä ainakin sakkoja ja maksettavia korvauksia tulee. Mitäs seuraavana…

…no kas, Helsingin psykoaktiiviset vitunvirkkaajat ovat tehneet rikosilmoituksen Ylilauta-sivustosta. Siellä kun leviää kuva huulipunahallituksesta jonka kuvateksti on ”Hallitus vie Suomen kirjaimellisesti päin vittua”. Jep, esitutkintaan ilman muuta. Todennäköisesti perustetaan tutkintaryhmä joka pyrkii selvittämään kuvan alkuperäisen tekijän kaikin mahdollisin keinoin. Kova työhän siinä on mutta hallitus on kaiken arvostelun ulko- ja yläpuolella. Tässäkin on sinänsä kyse nyansseista. Jos kuvan tekijä olisi laittanut kuvatekstiksi ”Hallitus vie Suomen edistyksellisesti päin vittua ja laittanut vielä kuvan nurkkaan sen ”vittu haisee hyvältä”-logon niin ongelmaa tuskin olisi ollut. Elämmehän me sentään feministisessä yhteiskunnassa. Vaan mikäs tuo seuraava juttu onkaan…

…vanha tuttuhan se tässä… Hapansilakkaryhmä – Surströmmingsgrup on tehnyt rikosilmoituksen perussuomalaisista koska puolueen ja sen kannattajien olemassaolo loukkaa heitä niin kertakaikkiaan. Siis ihan kokonaan. Loukkaa. Niin vitusti. Van niin, van niin, sanois murteella puhuja… mutta joo, kyllä tässä loukkaantumisen tunne on selkeästi aito ja nimenomaan tunnehan ratkaisee. Ainakin jos tunteen kokija edustaa oikeaa poliittista viitekehystä. Esitutkintaan ilman muuta tämäkin. Ja näinköhän tämän rikosilmoituksen myötä keksivät syyn perussuomalaisten kieltämiseen puolueena? Tämähän kuuluu selkeästi Lex Höblän alaisuuteen eli ”Kun ilmaisee itseään tavalla, joka loukkaa jotakuta toista, raja on ylitetty”. Ja persujen itseilmaisuhan – vaikka se kuinka faktoihin perustuisikin – selkeästi loukkaa hapansilakoita joten raja on kieltämättä ylitetty. Nyt onkin niin oikeus- kuin valtio-oppineilla miettimistä. No, mennääs seuraavaan…

…jaa, sehän on toimittaja Hermietta Härkkinen joka on tehnyt rikosilmoituksen Oikea Media-julkaisusta. Hermietta oli tehnyt tarkoituksellisen provosoivan kirjoituksen jossa väitti kyseisen Oikea Media-julkaisun toiminnan olevan mitä varmimmin Moskovasta johdettua. Ja mitäs Oikea Media teki? Ei mitään. Ei niin yhtään mitään. Ei kommentoinut. Ei edes maininnut. Juu… kyllä tässä on kyseessä – niin kuin rikosilmoituksessa syytetäänkin – selkeä käänteismaalittaminen eli pyrkimys eristää julkisesta keskustelusta ignoroimalla ihminen mielipiteineen kokonaan.

Mahdollisten sakkojen lisäksi Oikea Media saattaa joutua maksamaan myös vahingonkorvauksia menetetyistä ansioista eli siis käymättömän kunnianloukkausoikeudenkäynnin tiimoilta menetetyistä vahingonkorvauksista jotka oltaisiin vaadittu ja myönnettu henkisistä kärsimyksistä jos oikeudenkäynti olisi tapahtunut. Onneksi tuli oltua sillä kurssilla… muuten tämäkin itsestäänselvyys olis jäänyt hoksaamatta… tätähän voisi selkeästi verrata siihen että artisti tekee levyn mutta sitä kieltäydytään mainostamasta…

Puhelin soi:

- Kiistämö. Niin. Jaa joukkotappelu? Että astaloita mukana myös. Ketkä tappelee? Ai kurdit ja turkkilaiset. No antakaa tapella jos ei ihan ruumiita tule. Ja eristäkää alue ettei vaihtoehtomedian jätkät pääse sinne kuvaamaan. Valtamedia osaa muutenkin uutisoida että lievähkö joukkosanaharkka Itäkeskuksessa. No niin, mulla on vähän kiire. Niitä ykkösluokan asioita. Morjens.

Mikäs se olikaan se seuraava rikosilmoitus? Jaa, se Hapansilakkaryhmä taas mutta nyt siitä itsestään on näemmä tehty rikosilmoitus. Tekijä näyttää olevan perussuomalaisten aktiivi. Mitäs ne on siellä hapansilakkaryhmässä sanoneet että ihan rikosilmoitus tehdään… no joo… ”Suoran toiminnan tavoitteena on sekä häiritä äärioikeiston toimintaa että nostaa äärioikeistossa toimimisen sosiaalista kustannusta. Sosiaalisen kustannuksen johdolla pyritään siihen että äärioikeistolaiseen toimintaan lähteminen muodostaisi entistä suuremman työpaikan, ystävien ja tuttavien menettämisen riskin”. Niin no joo… onhan niillä hapansilakoilla varsin härski meininki ja niitten käsitys äärioikeistosta poikkeuksellisen laaja. Vielä laajempi kuin valtakoneistolla mikä on kyllä varsin laaja silläkin. Mutta täähän on kumminkin selkeästi kakkosluokan rikosilmoitus. Ei kansallismielisten hyvinvointi ole mikään prioriteetti. Mitähän se lajittelusihteeri on oikein toheloinut? Palautanpa tään sille takaisin. Tai oikeastaan säästän sen aikaa ja laitan suoraan silppuriin. Katotaanpas seuraava…

…tää näyttää olevan vaginaalisen tanssi- ja itkupotkuterapian feminautti Inketta Enkänen. Mikäs juttu tässä… ai jaa, se näyttää olevan rikosilmoitus huitsinnevadalaisen Some Löpö-heavybändin kitaristista. Heppu näyttää todenneen twitterissä että ”Billie Eilishin niin sanottu musiikki on täysin yliarvostettua paskaa”. Mikä helvetin Billie Eilish? Tarttee luntata… napu napu naputi ja napu… jaa, amerikkalainen… supersuosittu… ja nimenomaan angstisten nuorten tyttöjen idoli, ahaa, tää on selvää pässinlihaa. Toi Some Löpö-kitaristin halveeraava twiitti aiheuttaa selkeästi traumaattisia kokemuksia monissa teinitytöissä ja koska se tulee vielä niinkin maskuliiniselta taholta kuin heavybändistä niin esitutkintaanhan tää menee ilman muuta. Onhan kyseessä mitä selvimmin korostetun maskuliininen ja tietoisesti tehty femitraumatisointirikos. Ja taitaapa samalla Some Löpö sekä niitten tuore albumi The Löpött Show joutua täydelliseen median soittokieltoon kaikkialla muualla kuin Pinnanmaalla. Sääli sinänsä, bändillä on ihan hemmetin tiukka ote. No, katsotaas taas seuraava…

…vanha tuttavamme Arvostettu Asiantuntija tekee päivän rikosilmoituksensa persujen kansanedustajasta. No, mitäs tällä kertaa? Aijai… persujen kansanedustaja on näköjään sanonut että ilmastohysteria tuhoaa suomalaisen elinkeinoelämän ja todellinen ympäristöongelma on kehitysmaalainen väestöräjähdys. Esitutkintaan ilman muuta sillä tuostahan voi saada sen vaikutelman että kansanedustaja vertaa kehitysmaalaisia lapsia ilmastoa tuhoaviin ympäristömyrkkyihin. Ja kyllähän tuossa on myös selvää vaatimusta siitä että Suomi puuttuisi kehitysmaitten sisäiseen suvereniteettiin. Oikeassahan heppu sinänsä on ja tietysti persut vapauttavat miehen syytevastuusta eduskunnassa taas kertaalleen mutta poliisin on kuitenkin tehtävä mitä valtakoneiston edustajan on tehtävä…

Puhelin jälleen:

- Kiistämö. Jaa raiskaus. Kuka ja kenet? No niin tietysti mutta oliko se tyttö minkä ikäinen? Kahdeksantoista vai. Siis ei alaikäinen. No hittoako sinä tänne sitten soittelet? Kuskatkaa se sairaalaan ja hankkikaa paikalle penetraatiosovittelija. Jos se tyttö vaikka kuitenkin päätyisi siihen ratkaisuun että kyseessä oli vapaaehtoinen tutustumispenetraatio. Ja älkää enää häiritkö turhasta. Loppu.

Mikäs se olikaan se seuraava sitten… jaa, shout at the devil… toinen vanha tuttava eli Tunnettu Tutkija on näemmä tehnyt rikosilmoituksen persujen uusimaalaisesta kaupunginvaltuutetusta. Heppu on kirjoittanut blogiinsa listan kehitysmaalaisten maahanmuuttajien suomalaisia kohtaan tekemistä väkivalta- ja seksuaalirikoksista viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta. Listan perään heppu on vielä kirjoittanut että ilman valtakoneiston sinisilmäisen typerää lepsuilua yhtäkään näistä rikoksista ei olisi tapahtunut. Tunnettu Tutkija toteaa rikosilmoituksessaan että kyseinen kaupunginvaltuutettu levittää kyseisellä listalla rasistista ja yleistävää harhaluuloa kehitysmaalaisten maahanmuuttajien suomalaisia kohtaan aiheuttamasta vaarasta.

Komisario Kauko Kiistämö raapi päätään ja mietti. Toki hän tiesi että Tunnettu Tutkija puhuu paskaa missä taiteenlajissa hän onkin erityisen hyvä ja kaupunginvaltuutettu on aivan oikeassa. Mutta tämä menee joka tapauksessa esitutkintaan ja tuomiokin taatusti tulee sillä häiskällä ei ole pelkkänä kaupunginvaltuutettuna eduskunnan syytesuojaa. Tämähän on niin sanotun ”mustan koodin” mielipiderikos jossa täysin perustellusti osoitetaan valtakoneiston tekemät järkyttävän suuret virheet ja sehän on sekä kiellettyä että rangaistavaa. Oikeudenkäynnissä puhutaan tietysti tavanomaista kansanryhmään kiihottamisen haavaadeshalluaita ja hassukssäädäätä mutta tuomion todellinen syy on totuuden puhuminen julkisesti ja sitähän järjestelmä ei siedä. Otetaanpas seuraava…

…jaa, tää on helppo. Poliisikollega on tehnyt rikosilmoituksen kansalaisesta joka väittää kollegan harjoittavan työaikana ja työkoneellaan vihervasemmistolaista politiikkaa. No entäs jos harjoittaakin, mitä siitä? Tämähän on vihervasemmistolainen valtio eikä poliisi silloin harjoita sinänsä politiikkaa vaan julistaa kiveen hakattua politiikan yläpuolella olevaa inhimillistä totuutta. Eli kansalaisen mutinassa on kyseessä selkeä viranomaiseen kohdistuva maalittamisrikos. Ainakin ehdollista luvassa. Tuo kyseinen kansalainen ei tajua sitä faktaa että ei kunnioitusta ansaita teoilla. Se ansaitaan vain ja ainoastaan virka-asemalla. No, oppiipahan jätkä vähän virallista kunnioitusta.

Komisario Kauko Kiistämö päätti ansainneensa kahvitauon. Hän vilkaisi vielä että paljonko ykkösluokan rikosilmoituksia tälle päivälle oli jäljellä. Kaksikymmentäkuusi kappaletta. No ovatpa ne olleet maltillisella tuulella tänään. Yleensä niitä oli enemmän. Matkalla kahvioon hän hieman ihmetteli. Räjähdysmäisesti lisääntynyt rikosilmoitusten määrä oli herättänyt myös yllättävän laajalti pahaa verta. Olipa monelta taholta todettu että ihmisistä on tullut herkkähermoisia kermaperseitä. Niitä munattomia nillittäjiä.

Komisario oli asiasta toista mieltä. Olihan se ihan hyvä että sekä puhumisen, kirjoittamisen ja mikseipä ajattelemisenkin sallitut raamit määritellään ammattilaisten toimesta eikä missään lihallisessa tai virtuaalisessa Veijo Esson baarissa. Ajattelu ilman ammattilaisten opastusta on ajattelun anarkiaa. Ja olihan ihmisillä toki oikeus perätä kunniansa perään myös virkakoneiston avustuksella. Ainakin jos kyseessä olivat vallitsevaa järjestelmää kannattavat oikeamieliset ihmiset. Muille se ei samalla lailla sinänsä kuulunut. Eikä tullut kuuluakaan.

Sillä olihan myös niin että jos tasa-arvo koskisi rajattomasti kaikkia niin silloinhan olisi kyseessä myös tasa-arvon anarkia. Eikä järjestäytynyt yhteiskunta salli anarkiaa. Muuta kuin valtion suojelemien ammattianarkistien toimesta.



8 kommenttia:

Juha Kivela kirjoitti...

Huomenta Ykä ja arvon blogia lukevat!

Kiitos jälleen erinomaisesta kirjoituksesta Ykä, tästä lähtee viikko jälleen hymyillen liikkeelle :) Lukiessa ajattelin, ettei tähän ole sinällään lisättävää, mutta virkkeesi "Tai oikeastaan säästän sen aikaa ja laitan suoraan silppuriin" jäi mietityttämään.

Tuo on nimittäin kovin totta ja faktaa Suomessa, jota vielä laillisuuden ylimpien valvojien, kuten Aluehallintovirastojen, Valviran, Oikeusministeriön, Suomen Lääkäriliiton, Kuluttaja- ja kilpailuviraston ja hallituksen taholta suojellaan - etenkin jos asialla on ollut Järjestelmäpuolueen jäsen tai Järjestelmäpuolueeseen lähipiiriin kuuluva tai muuten "erityistä suojelua" Suomessa nauttiva henkilö.

Voi nimittäin olla, että asiaa suojellaan jopa Euroopan unionin taholta, josta tätä kaikkea lain ja järjestyksen vastaista toimintaa johdetaan, joten täytynee ottaa yhteyttä tuonne Euroopan unionin edustajiin ja selvittää, kuinka aktiivisesti Euroopan unioni on valmis lakia rikkoneita - todellisia sellaisia - suojelemaan..

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa materiaalia komisario Kauko Kiistämölle. (Kuva löytyy linkistä alla.)

Ruotsin evakuointisuunnitelma

Suuri osa Ruotsista on liekeissä, ja alamme lähestyä tilaa, jossa muutto maan rajojen sisällä ei ole mahdollista. Silloin on aloitettava evakuointi, jolloin kaikki evakuoidaan omalle tai vanhempiensa kotiseudulle (kuvassa återsamlingsplats on ns. jälleenkokoontumispaikka).

Kylteissä tulisi tietenkin käyttää evakuoitavien paikallisia kieliä.

https://petterssonsblogg.se/2020/02/02/utrymningsplan-for-sverige/

Johan


Seppo Oikkonen kirjoitti...

Mielikuvitusrikas kuvaelma, jonka ainoa heikkous on se, että tosipaikan tullen todellisuus kuitenkin panee vielä paremmaksi. Kuten moni kertomataiteen ammattilainen on todennut: mitään niin hurjaa et mielikuvituksessasi pysty kehittämään, etteikö kohta tulisi julki tapaus joka ylittää kaikkein hurjimmatkin kuvitelmat.

Olen yrittänyt myös tosissani paneutua noihin uhriajattelun ongelmiin, mutta psyyken syvyyksien kaivelu niin syvältä on monien mielestä vain syvältä. Sieltä ne kyllä löytyvät, mielenmekanismit jotka nyt niin vahvoina jylläävät. Viimeisin pohdintani käsitteli sitä tapaa jolla uhriajattelu psyyken perukoilla kääntyy omankädenoikeudeksi -- eli nimenomaan kysymystä siitä miten syyttäjäviranomainenkin voi ottaa lain ja oikeuden omiin käsiinsä ja rupeaa itse uskomaan siihen että hänen omat tulkintansa siitä mitkä ovat "suojelutarpeessa" olevia kohteita ovat lain tarkoittamia.

Juttuun pääsee nimeäni klikkaamalla.

Vasarahammer kirjoitti...

Kannattaa huomata modernin uusvasemmiston pakkomielle sanoja kohtaan. Sanat itsessään ovat tärkeämpiä kuin se, mitä niillä yritetään sanoa.

Sanat myös kuluvat käytössä ja muuttuvat kielletyiksi nopeaan tahtiin.

Punavihreän ajattelun mukaan puhe on teko ja sanat voivat olla väkivaltaa, jos niillä tahallaan tai vahingossa loukataan jotakin erityissuojelua tarvitsevaa vähemmistöä.

Anonyymi kirjoitti...

Käänteismaalittaminen,päivän paras! Meinas lentää karjalanpaisti ja peruna kun purskahdin nauruun. Pitää olla varovainen kun syö ja lukee samaan aikaan. Liekkö jo elävässä elämässä käytössä? T. Oloneuvos

QroquiusKad kirjoitti...

Pelkäänpä pahoin tämän systeemin todellakin olevan jo käytössä epävirallisesti. Onhan julki tullut tällainenkin tapaus:

https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=5&t=28130#p961018

ja sen kirvoittama kommentti:

https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=5&t=28130#p961081

Eipä oo kivaa, eipä oo. Ei tämän bloggauksen dystopiasta taida tosimaailmassammekaan puuttua muuta kuin sen virallistaminen poliisitoiminnan peruskäytännöksi.

thinker Dill kirjoitti...

Tilannekuva:
MAO-hallituksen poliittisia avustajia matkalla Vuosaaren ilmastokirkkoon.

https://www.visitflanders.com/en/binaries/TheParableOfTheBlind_PieterBruegelTheElder_PD_tcm13-6920.jpg

-ostaja

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervedys Juha Kivelälle, Johanille, Seppo Oikkoselle, Vasarahammerille, Oloneuvokselle, Qroquius Kadille ja thinker Dillille & kiitos kommenteistanne. Noin yleensä voin todeta, että me ollaan todellakin siirtymässä / siirtyneet totaaliseen mielensäpahoittajien aikaan jolloin aivan normaaleja ränävälejä käsitellään oikeudessa. Kerta toisensa jälkeen. Kermaperseistä touhua.

Juha: Kiitokset sinullekin. Tuolla alempana Qroquius Kadin laittama esimerkki kuvaa tilannetta varsin hyvin.

Johan: Herättäisi huomattavaa triggeröitymistä myös Suomessa. Epäilemättä asiaa käsiteltäisiin leivättömän pöydän ääressä.

Seppo: Totta joo, todellisuus painaa oikealta ohitse. Joka kerta.

Vasara: Kyllä. Ja meidän kaikkien tulisi alistua siihen, kuinka tämä moderni uusvasemmisto määrittelee sanojen ja termien käytön.

Oloneuvos: Eiköhän tuon jossain vaiheessa joku keksi ottaa ihan tosissaankin.

Qroquius Kad: Joo, tiedän tapauksen. Ei ole poliisilla pahemmin aihetta paukutella henkseleitä. Mutta sehän tekee minkä valtakoneisto määrää. Ennen kaikkea jättää tekemättä.

thinker Dill: Tuo muuten kuvaa jokseenkin ikävän osuvasti nykyistä menoa.