tiistai 11. helmikuuta 2020

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CXX


1. Kumpujen kätköistä mullasta maan siittäjät katsovat jälkikasvuaan tai jotakin

Nykyinen järjestelmähän suorastaan rakastaa keksiä asioille uusia termejä vaikka entiset olisivatkin aivan toimivia. Samalla tietysti muokataan ihmisten ajattelua tai ainakin pyritään siihen. Uusin terminologinen käsitehässiminen löytyy perhevapaauudistuksesta jossa ei sitten olekaan enää isää eikä äitiä vaan kielenkäyttö muuttuu lakitekstissä sukupuolineutraaliksi ja kaikenlaisille perheille sopivaksi”. Eli:

Perhevapaauudistuksessa ei puhuta enää äidistä, sen sijaan puhutaan synnyttäjästä tai raskaana olevasta. Perhevapaan teksteissä ei myöskään ole isää, on vain vanhempia, ja perheessä yksi tai kaksi vanhempaa.

Ja perusteet asialle:

Valtaosa perheistä on edelleen: isä, äiti ja lapset, mutta on myös muunlaisia perheitä. Lainsäädännön pitäisi olla yleiskielistä, että se sopii kaikenlaisille perheille.

Pari kysymystä hotellin respasta:

1. Oliko termin isä ja äiti poistaminen aivan välttämätöntä? Oliko tämä sitä kehitystä ja edistystä?

2. Oliko taas kertaalleen niin että vertauksena voi sanoa ”kun kourallinen hiekkaa on tiettyä mieltä niin kasettikuormallisen hiekkaa täytyy sopeutua siihen?

Ehkä jatkossa pyritään siihen että termit isä ja äiti poistetaan suomen kielestä kokonaan vanhentuneina ja suorastaan haitallisina. Voihan niistä joku saada sen mielikuvan että ydinperhe olisi lapselle hyväksi.



Hyväksyttävä uusperhe?

2. Teoria, ympyrä ja neliö

Hotellin respassa ollaan aina oltu sitä mieltä että asioitten liiallinen teorisoiminen ei ole hyvästä. Siinä saadaan äkkiä selitettyä ympyrä neliöksi ja käännettyä asiat päälaelleen. Tässä on asiasta eräs tuore esimerkki eli eräs terrorismintu(t)kija Leena Malkki varoittelee suomalaisia, arvatkaas mistä… pistäs hei Lötjönen filli väliin:



Kiitos, Lötjönen. Eli kyseinen tutkiskelija varoittaa vihapuheesta. Voi todeta että hän on kyllä hoksannut asiaan uuden näkövinkkelin johon ennen ei olla törmättykään. Varoituksen alku on sitä tavallista eli:

Terrorismin tutkijan mukaan koventunut keskusteluilmapiiri voi toimia yllykkeenä terrori-iskuille.

Väkivallan uhkaa ruokkii muun muassa se suunta, johon julkinen keskustelu on Suomessa viime vuosina kulkenut.

- On puhetta, joka oikeuttaa poliittista väkivaltaa. Ei niin, että menkää ja tappakaa, vaan esimerkiksi niin, että joku tietty ihminen ansaitsisi tulla raiskatuksi tai niin, että ennen tietynlaiset ihmiset vietiin saunan taakse, Malkki sanoo.

Lausunnollaan hän viittaa etenkin sosiaalisessa mediassa koventuneeseen keskusteluilmapiiriin.

- Tällaista puhetta näkyy Suomessa tällä hetkellä eri suunnilla, mutta eniten osana maahanmuuttovastaista keskustelua.

Ja vielä:

Näillä puheilla luodaan sellaista kertomusta, jollaista joku, joka kokee olevansa toiminnan ihminen, voi lähteä tekemään todeksi.

Ja tähänhän voitaisiin todeta että ei vaan ole lähtenyt vaikka haittamaahanmuuttoa ollaan sosiaalisessa mediassa arvosteltu jo rapiat viisitoista vuotta niin arvostelu on edelleenkin puhetta ja kirjoitusta. Voitaisiin myös todeta, että sillä arvostellulla puolella niitä toiminnan ihmisiä on löytynyt yllin kyllin ja väkivallan tekoja aivan riittämiin. Mutta tutkiskelijalla onkin tähän selitys eli vesitys eli se uusi näkövinkkeli:

- Terrorismi käyttää väkivaltaa välineenä. Tekojen pyrkimyksenä on vaikuttaa ihmisten tunteisiin, asenteisiin ja käyttäytymiseen tavalla, jonka teon tekijä arvioi palvelevan poliittisia tai uskonnollisia päämääriään. Tuhon aiheuttaminen on tässä toissijaista, huomion saaminen on pääasia.

Teoreettisesti eli selitteläätiön, soveltavan spedestetiikan ja akateemisen käsitehässimisen kannalta aivan totta. Mutta se ei tee murhattuja vähemmän kuolleiksi, haavoittuneita vähemmän haavoittuneiksi eikä raiskattuja vähemmän raiskatuksi. Eikä se – edelleenkään – muuta suomalaisen sanomaa sanaa väkivallan teoksi vaikka kuinka yrittäisi. Luulisi tutkiskelijankin tajuavan että jos ihmiselta otetaan kynä pois niin se saattaa tarttua kivääriin. Antaa ihmisten pitää kynänsä. Ja keskittykää siihen väkivaltaan joka on todellista eikä tutkijan kuvitelmaa.



Siinähän heitä tällä kertaa. Tikat pärisee päivällä ja pöllöt ulvoo yöllä joten kevättä kohti ollaan menossa taas kertaalleen.

*
Lisäys: Piru ja Belsebuubi


Jos Suomi on sekaisin niin Saksa vielä tuplaten. Juuri uutisoitiin siitä osavaltiosysteemistä jossa vaalit tulee panna uusiksi kun AfD kannatti voittajaa. Ja nyt paikalliset demarit panevat vielä paremmaksi:

Sosialidemokraatit: Lakeja ei saa hyväksyä AfD:n äänin

Sosialidemokraatit ovat esittäneet Nordrhein-Westfalenin osavaltioparlamentissa sellaisten lakipäätösten kieltämistä, joissa tarvittava enemmistö on saavutettu vain AfD:n äänien avulla. He tekivät maanantaina osavaltioparlamentissa asiaa koskevan pikaesityksen (Eilantrag).

Asiasta enemmän Hommaforumilla.

Saksassa tapellaan kuviteltua pirua vastaan oikean belsebuubin avulla. Ja epäilemättä meidän nilkit painaa perässä. Pian alkaa vaatimukset puolueitten toiminnan kieltämisestä.

45 kommenttia:

Joppos123 kirjoitti...

Kuinka ollakkaan tutkiskelija oli päätynyt lopputulemaan missä islam ja sosialismi jyllää.
Mulle on ihan herttisen yhdentekevää kumpaa tyylisuuntaa vastaantulijat harrastavat mutta jos lähdetään lyömäpuolelle,käy. Jos lähdetään luotipuolelle käy sekin.
Pointti on se etten koskaan anna periksi niille mulkuille joita vastaan olen tapellut saatana valtioni lähettämänä.
Jos jollain tampponihallituksen vosulla on eriäviä mielipiteitä niin antaa tulla.
Tiktak kello käy tampoonihallitukselle.

Ekku kirjoitti...

Tuntuu se vaan uskomattomalta, kun käsittääkseni lapset vielä äidistä syntyvät ja isä ne siittää noin pääsääntöisesti. En ymmärrä tarvetta muutokselle.
Sakemannit on menneet täysin sekaisin. Jos tuolla linjalla jatketaan, niin diktatuuri siitä tulee ja silloin on ihan sama, millä nimellä sen pystyynpanijoita kutsutaan. On typerä peruste vedota siihen, että "natsitkin nousivat valtaan demokraattisissa vaaleissa". Nousivat toki, kun maan tila oli ennen sitä hässitty niin vitulleen, että väki äänesti ketä tahansa, joka lupasi muutosta.

Nimetön kirjoitti...

Käsitehässimisestä toiseen. Virkamiehet ovat esittäneet, vai oliko joku työryhmä, että dieselpolttoaineiden verotuki pitää poistaa. Siis mikä tuki? Maksan vanhasta dieselautostani veroja vuodessa toistatonnia vaikka en ajaisi metriäkään. Eikä tule päästöjä.

Mutta virkamiesmaatematiikalla kaikki mitä ei veroteta 100 % saa verotukea. Palkassakaan ei siis ole 30 % veroa vaan 70 % verotukea.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, Ekulle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Tampoonihallitus pysyy vallassa vaalikauden loppuun saakka mutta kommenttisi myötä voi esittää kysymyksen: jos valtakoneisto ei pysty tai ei edes halua turvata suomalaisten turvallisuutta niin miksi suomalaiset eivät voi tehdä sitä itse?

Ekku: Jep. Lapsella on isä joka on mies ja äiti joka on nainen ja ilman näitä ei lasta saada edes alulle. Sen kertoo biologia ja biologia ei ole mikään sosiaalinen konstruktio. Ja Saksa on pelottava esimerkki meille kaikille. Nimenomaan tämä 2020-luvun Saksa jossa ollaan pistämässä pystyyn diktatuuria diktatuurin torjumisen nimissä. Ja eikös saksalaiset muuten ole esittäneet jo aivan tarpeeksi katumusharjoituksia sen vuoksi mitä on tehty vähän helvetin kauan aikaa sitten ja jota yksikään nykyinen saksalainen ei ole tehnyt?

Ano: Olet oikeassa. Valtion näkövinkkelistä sellainen raha mitä ei ole kansalaiselta saatu ryöstettyä on verotukea. Paskat on. Se on sitä kansalaisen itse tienaamaa rahaa. Mutta valtion näkemyshän on että kaikki raha on valtion ja se raha mitä kansalaisella itsellään on, on vain valtiolta lainassa.

Nimetön kirjoitti...

Näen tässä selvän yhteyden digitalisaation myötä muodikkaiden pilvipalveluiden ja hallituksen päihdemyönteisyyden välillä. Nimittäin laillistamalla tietyt päihteet, joilla on ihmiseen leppoistava vaikutus, saadaan varmasti se muutoin ainaisesti vain kiristyvä keskusteluilmapiirikin varmasti viimeinkin löystymään. Ilmapiiriparkahan on jo kiristynyt ties kauemmin kuin voin muistaa, ja eihän mikään, edes abstrakti ilmapiirikään, varmasti kestä loputonta kiristymistä. Mitä siitä seuraisikaan, jos ilmapiiri napsahtaisi katki? Purkautuisivatko kaikki ilmapiirin kiristäneet vihapuheet yhtäkkiä ilmoille kuin seitsemännen enkelin maljasta? Vai muistaako joku, että kukaan asiantuntija tai tutkija olisi havainnut ilmapiirin löystyneen?

Nimetön kirjoitti...

Ne nääs odottaa uutta jeesuksen tulemista nää punahuulihallitsijattaret. Siksi on poistettu lakitekstistä isä ja äiti. Syntyvyyden takaa pyhä henki. Eli synnyttäjäoletetut sikiävät pyhästä hengestä.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Vihreäthän tuossa viime vuoden puolella ehtivät jo ehdottaa huumeitten käytön laillistamista. Kovienkin huumeitten osalta vaikka ne idiootit eivät tajua että huumeitten käyttäjä on vaarallinen muillekin kuin itselleen. Ja joo, mikä on se napsahtamisen raja? Suomalaisilla se venyy ehkä pidemmälle kuin millään muulla kansalla. Tai niin no, ruotsalaiset ovat sitten asia erikseen. Niitä ei lasketa mukaan.

Huru-ukko: En oikein tiedä, että mitä ne odottavat. Mutta ne ovat villityksessä mukana. Villitys vie järjen. Mulla on tulossa asiasta postaus vähän tuonnempana. Ehkä ensi viikolla.

Qroquius Kad kirjoitti...

Uudin 1:
Kaipa sitten on tarpeellista poistaa termit isä ja äiti; tokkopa siittäjä ja synnyttäjäkään voivat olla sen suotavampia?

Kas, sateenkaariperheessähän voi olla kaksi tai useampia miehiä, joista vain yksi voi olla isä, eli lapsen siittäjä. Vaihtoehtoisesti voi olla kaksi tai useampia naisia, joista joku tai vaikka kaikki voivat olla äitejä. Näin päin se käy.
Heidän tapauksessaan se siittäjä kuitenkin on kravattisonni, korjaan, valkotakkisonni. Saattaapi se olla lehmäpuolinenkin.

Vastaavasti koska kaikesta edistyksestä huolimatta edelleen ottaa liian koville, että koiras poikisi, on miesperheellä oltava synnyttäjä, ellei lasta ole hankittu postimyynnistä tai muusta adoptiosta.
Edelleen on tapauksia, joissa isä saa kuulla ettei olekaan isä eikä siittäjä, vaan vain naapurin Rane Rahtarin äpärän elättäjä.

Meneepä monimutkaiseksi. Vähimmällä päästään kun kaikista käytetään termiä henkilöoletettu.

Uudin 2:
Leena Mälkyttäjä on aivan oikeassa. Vihapuhe synnyttää todellakin terrorismia. Sitä vihapuhetta kun löytyy Koraanista kannesta kanteen ja sitä tulkitsevien islamin oppineiden puheet ovat sitä itseään. Viimeisen voi tulkita miten haluaa.
Mutta terrorismia se kaikki todellakin todistetusti aiheuttaa.

Lisäys:
Saksanmaalla oli, ei niin kovin kauan sitten, sellainen poliittinen kulttuuri jossa pahoja puolueita kielletiin ajamasta pahoja asioita. Lopulta ne pahat puoleet kiellettiin kokonaan ja oli vain yksi Puolue, joka saneli kaiken mitä tehtäisiin.

Nyt sitten saksalaiset ovat tekemässä samaa vedoten siihen yhteen Puolueeseen?
Tässä on varmaan joku logiikka, mutta se ei aivan aukene. Sen sijaan pahojen puolueiden kieltämisen logiikka aukeaa sitäkin helpommin.
Ikävä kyllä se myös toteutunee helpoimmin.

Jäljelle jää EU:ta hallitseva Nuorten Superälykkäiden Daamien Arvostelematon Puolue, lyhyesti NSDAP.

Perttu Ahonen kirjoitti...

Kun tätä typeryyttä on tullut ja joutunut seuraamaan, niin ehkä pitäisi filmata dokumentti. Dokumentin nimi voisi olla Typeryyden riemuvoitto ja se voisi alkaa Suomen 1990-luvun lamasta ja Soroksen laskeutumisesta Helsinki-Vantaan lentokentälle, jossa poliittinen eliitti ottaa hänet punaista mattoa rullaten ja hurraten vastaan, liittymisestä EU:n jäseneksi ja rahaliittoon, jatkua naisoletetun presidentin valinnalla, pakkokansainvälistämisellä, 2015 revohkalla, jossa varusmiehet kantavat elintasosombaajien laukkuja, jatkuen meillä on unelma, alpakka, silakka ja rautatieaseman sekoilutapahtumilla ja ilmiöillä, jatkuen arvopohjalla, maalittamisella, sananvapauden kuristamisella, näytösoikeudenkäynneillä jne. Ja samaa typeryyden riemuvoittoa kaikkialla Länsi-Euroopassa.

Posterissa voisi olla vanha tantta(tante)varis roikottamassa kynsissään EU-tähdillä seppelöityä kantillaan olevaa EU-tunnusta ja alla iskulause Typeryyden riemuvoitto.

Tässä uljaassa uudessa sukupuolettomassa perhe käsitteen lopullisessa ratkaisussa on varmasti käyty kova kädenvääntö joidenkin tolkullisten välillä, että edes vanhempi/vanhemmat käsitteenä on saatu siihen mukaan. Normaalisti punavihreät eivät käytä niin taantumuksellisia ilmaisuja kuin vanhempi/vanhemmat, vaan isästä ja äidistä on puhuttu huoltajina jossa lapsi on huoltajien/huoltajan huollettava(jokin) ja valtion omaisuutta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kadille ja Perttu Ahoselle & kiitos kommenteistanne:

Qroquius Kad:

1. Onhan meillä jo tämä valtamedian mainostama uusjotakinperhe:

https://1.bp.blogspot.com/-CPxC2ymXHa0/XYPY_Y7ubnI/AAAAAAAAIUs/kwKjFcLhzL4kx60IFGWTyIrvtbLlsPBrQCLcBGAsYHQ/s1600/15e32.jpg

Jossa on siis kaksi jätkää ja yksi naisen synnytyselimillä varustettu henkilöoletettu joka on saanut muutettua henkilötunnuksensa miehen tunnukseksi. Toinen jätkistä on tehnyt tämän naisen/jotakin kanssa yhden lapsen ja toinen jätkä sen toisen lapsen. Ja meidän pitäisi kaikkien taputtaa karvaisia käsiämme ja todeta että tämä, juuri tämä on sitä mitä me haluamme.

2: Olet sataprosenttisen oikeassa mutta valtionsyyttäjämme tuumii keskenään että toi QK-jätkähän puhuu vihapuhetta. Kumpi on pihalla, valtionsyyttäjä vaiko sinä? Mielestäni sinä et ole pihalla.

Lisäys: Just näin. Plus ça change, plus c'est la même chose.

Perttu: Jos tästä mielettömyydestä joskus jollain tavoin selvitään niin tuollainen dokumentti varmasti tehdään. Eikä siinä meidän sukupolvien päätä silitellä. Vaan miksi siliteltäisiin?

Nimetön kirjoitti...

Hyviä uutisisia täynnä tämä havainnointi!


Huulipunahallitus hajonnee pian. Kepun kenttä kiehuu, saa nähdä kestääkö kulmuni hallituksssa / kepulien johdossa edes synnyttäjäinpäivään asti. Tuo kantaja ja astuja -sekoilu hermostuttaa vanhemman väen, öljylämmityksen ja polttomoottoreiden kielto keski-ikäiset. Nuoret kepulit on toisaalta kaikki avustajina ministereillä. Kokkareilla alkaa kanssa olla kentällä lämpö nousussa. Jopa demarieläkeläiset alkavat ihmetellä kohta meininkiä. Eläke nousi naapurilla 10;- : nääs vappusatanen. Tilille tuli 10;- vähemmän, vero nousi. Arvaa onko tyytyväinen, äänestääkö vielä marinoitua bussikuskia. Lämmittää taloaan öljyllä, muuten.

Samaan aikaan viidakossa:

Saksalle nauraa jo swasimaan aidatkin, merkele yrittää kaappausta ja yleinen kaaos lähestyy.

Kun wuhanilainen korona leviää afrikkaan, alkaa välimerellä viimein rajavalvonta, oikea. Semmoinen, jossa meritakseja ei toivoteta tervetulleksi satamaan vaan aletaan tekemään tyhjiä hylsyjä ekan varoituksen jälkeen oikein urakalla.

Harmillinen yksityiskohta on se, että en ehdi paljoa seuraamaan tolloiluja, sorruin keräämään kaksi isoa projektia itelleni ja lupauduin kolmanteen avustajaksi. No, kuolema kuittaa univelat. Ehkä.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Ei huulipunahallitus hajoa mihinkään. Se pidetään läjässä väen väkisin ja tiukin läjässä pitäjä on kepu jossa tajutaan että seuraavissa vaaleissa tulee pleksiin kunnolla. Siksi hallitus tulee pitää kasassa ja odottaa Sipiliä-tyyppistä Messiasta.

Öljylämmityksen meinaa hallituksemme lopettaa vuoteen 2030 mennessä ja millähän ihmiset – pääosin eläkeläiset – sen vaihtavat?

Sanoisin, että Saksalle ei naureta vaan sitä pelätään. Sillä täällä seurataan Saksan esimerkkiä.

Tuo koronavirus on sinänsä median esille nostama muotivirus. Ripuli tappaa maailmassa valtavan paljon enemmän ihmisiä. Mutta se ei ole muodikasta.

Lyckaa projekteihisi ja muista kumminkin levätä välillä.

Joppos123 kirjoitti...

Mätäsalo on sitten päättänyt tehdä sitä mistä sille ei makseta palkkaa eli aikoo hillota Kreikasta "yksintulleita lapsia" Suomeen ikuisen elatuksen ääreen.
Sakki lienee samaa mitä svedustaniaan on parveillut nimikkeellä "ensamkommande".
Tosiasiassa kysymys on Iranissa ikänsä asuneista Afgaanitaustaisista aikuisista miehistä.
Mätäsälo ei välitä paskaakaan duunistaan, SM:n pitäisi olla rauhanajan organisaatio joka vastaa maan sisäisestä turvallisuudesta tarvittaessa voimalla.
Nyt se viherpillu tekee kaikkensa, että turvallisuus heikkenee.
Taitaa todellakin olla liki se aika kun kansan pitää alkaa ihan itse pitämään yllä korpilakia.
Politiikkoja se ei enää kiinnosta.

Nimetön kirjoitti...

Harvoin Ykä haksahtaa, mutta tässä koronavirusasiassa taisi näin käydä. Ensi tietojen mukaan koronaviruksen kuolleisuusprosentti on kolmen luokkaa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos koronavirus pääsee leviämään pandemiaksi, jälki on aivan hirvittävää. Ainakin jotakin sellaista kuin espanjantaudissa sata vuotta sitten. Se johtaisi kuolieisuuslukuihin, joihin verrattuna ripuliin kuolleiden määrä olisi mitätön. Nykyaikaiset menetelmät ovat onnistuneet estämään sikainfluenssan ja SARS-viruksen leviämisen pandemiaksi ja toivottavasti näin käy myös koronaviruksen tapauksessa. Ne haitat, joita matkustusrajoitukset ja vastaavat aiheuttavat, ovat pikkujuttuja pandemian aiheuttamiin haittoihin verrattuina.

Toinen professori

Frank kirjoitti...

Ja kun ei osata sitä suomea, synnyttäjä viittaa sellaiseen joka synnyttää jatkuvasti, vastavuoroisesti toista osapuolta tasa-arvon nimessä tulisi kutsua kuhnuriksi. Synyttyjä termi toisaalta sopii hyvin somaleille ja lestadiolaisille. Mutta tavalliselle suomalaiselle naiselle synnyttäjä nimitys on halveeraava.

Strix Senex kirjoitti...

Terrorismintukija Malkki on sitten taas esitellyt mielipiteitään. Tieteestä en tässä tapauksessa puhuisi. Mielipide assosioituu oitis kahteenkin uutispätkään. Ensimmäinen, blogistikollega Professorin blogista poimittu, kertoi että tiedebarometrin mukaan suomalaiset luottavat tieteeseen ja yliopistoihin - jos kohta luottamus perussuomalaisten äänestäjien keskuudessa on selvästi heikompaa kuin muissa väestöryhmissä. Toinen kertoi Isisin propagandan leviämisestä Ruotsissa.

Viittaus tiedebarometriin, jonka mukaan perussuomalaiset luottavat muita vähemmän tiedeyhteisöihin ja yliopistoihin on sinänsä paikkansa pitävä. Sen tulkinta, mitä se kertoo perussuomalaisista, onkin jo vaikeampi juttu. Sen nimittäin voidaan yhtä hyvin tulkita kertovan tieteellisestä kriittisyydestä kuin tiedevastaisuudestakin. Tieteeseen taas kuuluvat olennaisena osana sekä kriittisyys että itsekriittisyys, ja myös se, että teoria pitää pysyä todentamaan käytännön tuloksilla. Kun Malkin tapainen tutkija – hän ei ole ainoa – voi jatkuvasti toimia yliopiston leivissä tutkijan tittelillä, aihetta kriittiseen asenteeseen on. Hänestä nimittäin mieleen tulee lähinnä edesmenneen Neuvostoliiton ns. lysenkolainen tiede. Lysenko, kuten muistamme, onnistui saamaan mainetta ja kunniaa tuottaessaan omissa tutkimuksissaan sellaisia tuloksia joita Stalin halusi. Ei niitä kukaan pystynyt kenttäoloissa toistamaan eivätkä ne vastanneet todellisuutta. Niiden soveltaminen johti Neuvostoliiton kasvinjalostuksen voimakkaaseen taantumaan ja perinnöllisyystieteen tutkimuksen täydelliseen romahdukseen. Aivan vastaavasti Malkki jättää huomiotta tunnetut ja todistetusti merkittävät terrorismin syyt ja tarjoilee selitykseksi asioita, joiden vaikuttavuudesta ei ole näyttöjä. Jos Malkin teoriat nimittäin pitäisivät edes osittain paikkansa, tässä maassa pitäisi tapahtua hyvinkin runsaasti perussuomalaisten suorittamia terroritekoja.

Sen toisen uutisen lähde oli ruotsalaislehti Expressen, joka oli valeprofiilin turvin seurannut keskusteluja Isisin propagandaa tekevässä suljetussa keskusteluryhmässä. Vaikka Isis on nujerrettu sotilaallisesti, sen propaganda leviää internetissä. Keskusteluryhmässä puolustetaan Isisin toimintaa ja oikeutetaan aseisiin tarttumista. Terrorismin vastainen taistelu nähdään siellä vain tekosyynä taistelussa islamia vastaan, terroristeja kuvataan uhrin roolissa ja tämän katsotaan antavan oikeutuksen terroriteoille ja julmuuksille. Tämän assosioitumista Malkin tutkimuksiin ei tarvinne selittää.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Noista sukupuoli- ja synnytysjutuista sen verran, että Keijo julkaisi itsestään selfien, jossa hän paraikaa on synnytyspuuhissa. Lapsesta ei ole vielä julkaistu tarkempia tietoja, mutta huhujen mukaan oli lämmin ja ruskeposkinen. Ja ä-iskä onnellinen.
https://twitter.com/keijomedia?lang=en

Ei muuta tällä kertaa, ettei mene LiPPAamiseksi tämän pahemmin.

Nimetön kirjoitti...

Tässä vihapuhekeskustelussa menee vellit ja puurot sekaisin. Kunnianloukkauksesta syyttäminen on jo laissa ja hyvä niin, mutta oikeutettu kritiikki huonoa maahanmuuttopolitiikkaa vastaan ei ole vihapuhetta. Sitä paitsi valtaeliitti voisi joskus kysyä, mikä kansan tyytymättömyyden aiheuttaa, mutta se ei heitä kiinnosta samalla tavalla kuin tavallisten ihmisten saaminen jostakin varomattomasta ilmaisusta kuvainnollisesti häpeämään jalkapuuhun kirkonmäelle. Uusi keksintö ”maalittaminen” toimii sekin vain yhteen suuntaan.

Jostakin nuorille suunnatusta oppaasta luin, että kun lapsi syntyy, hän on tyttö tai poika, mutta vasta myöhemmin ymmärryksen kasvaessa hän voi ilmoittaa mitä sukupuolta HALUAA olla. ”Vanhaan hyvään aikaan” tuollaista esittäneet olisi talutettu hoitoon. Nykyään kun netin avaa, tulee aina yllätetyksi; ei mitään niin hullua, etteikö seuraavana päivänä taas laitettaisi paremmaksi! Valitettavasti nämä petraajat ovat usein vielä poliitikkoja, jotka johtavat tätä maata. Missähän vaiheessa esimerkiksi mahtaa olla Ohisalon ehdotus muslimihunnun liittämisestä poliisin virkapukuun?

Rouva Ano



Nimetön kirjoitti...

"Ehkä jatkossa pyritään siihen että termit isä ja äiti poistetaan suomen kielestä kokonaan vanhentuneina ja suorastaan haitallisina."

Ikään kuin Aldous Huxley olisi osannut ennustaa tämänkin jo vuonna 1932 teoksessaan Uljas uusi maailma. Siinähän sanat isä ja äiti eivät tosin olleet kokonaan unohtuneet, mutta niistä, varsinkin sanasta äiti, oli tullut kaikkein pahimpia kirosanoja. Niitä ei juuri koskaan lausuttu, mutta silloin harvoin kuin lausuttiin, ne järkyttivät kuulijoitaan pahanpäiväisesti. Mutta siinähän lapset syntyivät lähes poikkeuksetta keinohedelmöityksen tuloksena ja kasvatettiin eräänlaisissa laboratorioissa ("hautomis- ja olouttamiskeskuksissa"), niin etteivät he missään vaiheessa edes olleet äitinsä kohdussa. Ja jos tästä sattui poikkeus niin, että joku lapsi syntyikin "luonnollisella" tavalla, sitä pidettiin järkyttävänä.
Tämän tosin piti tapahtua vasta, kun Fordin T-mallin käyttöönotosta oli kulunut noin 630 vuotta. Nythän siitä on vasta noin 112 vuotta eikä vielä olla noin pitkällä, mutta jo kauan on monista tuntunut, että sitä kohti ollaan hyvää vauhtia menossa.


Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, Toiselle professorille, Frankille, Strix Senexille, Veijo Hoikalle, Rouva Anolle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Jep. Aina nälkäinen vihreä ego saa taas lisää kaipaamaansa ruokaa. Eikä tarvita suurta ennustajaa hoksaamaan että näille ”yksintulleille” sitten yllättäen löytyykin pari linja-autolastillista sukulaisia. Aikaisempi invaasio tuli itse Euroopan halki. Nyt hallitus käy hakemassa ne suoraan.

Toinen professori: Kiitos huomautuksesta. Myönnän virheeni ja otan opikseni.

Frank: Suomalaisia miehiähän ollaan muutenkin kovasti muuttamassa kuhnureiksi.

Strix Senex: Hyviä huomioita taas kertaalleen. Itse jakaisin termin tiede kahteen eri osaan. Kovat tieteet ovat edelleenkin tiedettä. Ehkä poislukien ilmastotiede, jossa on myös selkeästi poliittista vaikutusta. Yhteiskuntatieteet ovat taas jotain politiikan ja uskonnon sekoitusta.

Veijo: Joo, ja näytti syntyvän vielä perätilassa. Keijo on ässä.

Rouva Ano: Täysin totta. Mutta eihän valtaeliitti tosiasiassa suojele mitään vähemmistöjä vaan itseään. Tuo termi ”maalittaminen” on sitten sitä poliittista uuskieltä niin kuin ”vihapuhe” ja ”kotouttaminen”. Ja joo, ei sukupuoli ole mikään valinta-asia. Biologia on biologiaa. Sukupuoli-identiteetistä kärsivän ei kannata lähteä silpomishoitoon vaan hankkia mielenterveydellistä apua.

Ano: Olet muuten kovasti oikeassa. Hyvä huomio.

Becker kirjoitti...

Sosiaalidemokraateilla on aina ollut aivan oma käsityksensä demokratiasta. Sen opin jo aikoinaan huomaamaan Ruotsissa, jossa oli vain demarien demokratiaa, kaikki muu oli rasismia ja natsismia, äärioikeistolaista sellaista.
Kauan sitten juttelin erään Neuvostoliittolaisen kanssa, jonka mielestä heillä vallitsi demokratia kun saivat äänestää, tosin ehdokkaita oli vain yksi mutta saivat silti äänestää.
Nyt Saksassakin on vallassa demareiden versio demokratiasta, jonka sinne on tuonut DDR-aivopesty Merkele. Saas nähdä milloin siellä kattila kiehahtaa yli.

Pari kaveria on suorittamassa metsästäjän tutkintoa. Nyt on kuulema siihenkin tungettu mukaan tämä LGBTitityy osio niinkuin kaikkeen muuhunkin. Kuinka se tähän liittyy on vielä itselleni epäselvää, mutta onko pystyttävä eroittamaan toisistaan lesbo ja homoeläimet. Ja saako niitä metsästää?

Nimetön kirjoitti...

"Ehkä jatkossa pyritään siihen että termit isä ja äiti poistetaan suomen kielestä kokonaan vanhentuneina ja suorastaan haitallisina."

Siirtymävaiheessa tietenkin ruvetaan puhumaan i-sanasta ja ä-sanasta. Meillähän on jo esimerkki tällaisesta mekanismista. Syntyy keskusteluja, joissa voimakkaasti paheksutaan ihmisiä, jotka sanovat nämä sanat täydellisinä. Paheksujat eivät paheksuessaan voi tietenkään sanoa näitä sanoja täydellisinä, vaan korvaavat ne termeillä i-sana ja ä-sana.

Tästä tulee mieleeni kaksi sanaa ja niiden käyttö 50-luvulla. Nämä sanat olivat neekeri ja vittu (en ole koskaan ennen kirjoittanut enkä sanonut tätä sanaa kuin muutaman kerran samassa tarkoituksessa kuin sen nyt kirjoitan). Silloin 50-luvulla oli aivan normaalia puhua neekereistä, mutta vitusta puhuttiin vain salaa nurkan takana. Nyt asiat ovat kääntyneet päälaelleen. Jopa nuoret tytöt suorastaan hokevat vittua ja monet aikuisetkin käyttävät sanaa häpeilemättä julkisuudessa. Mutta annapas olla, jos menet sanomaan että neekeri. Silloin pahimmassa tapauksessa menetät työpaikkasi.

Aika pienenä luin Joel Lehtosen Putkinotko-kirjaa. Jossakin kohtaa joku Käkriäisten lapsista suuttuu äidilleen ja sanoo suunnilleen näin: "Rosina Kypenäinen, sinulla on v- !" Muistan ihmetelleeni, mikä tämä salaperäinen v- on. Tämän kirjan kirjoittamisen aikaan sanaa ei missään tapauksessa voinut painaa täydellisenä.

En oikein kykene käsittämään, miksi maailman ihanimmasta asiasta käytetään halventavaa nimitystä.

Toinen professori



Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Toiselle professorille & kiitos kommenteistanne.

Becker: Määrittelit hyvin demareitten demokratiakäsityksen ja sehän perustuu siihen demareitten käsitykseen että he ovat yhteiskunnallisen täydellisyyden ruumiillistuma. Kaikki arvostelu sitä kohtaan tarkoittaa automaattisesti täydellisyyden murentamista. Ja jos muuten saat – tai joku muu saa – tuosta metsästäjätutkinto vs. LGBTQTiiTyy-asiasta jotain lisää tietoa niin ottaisin sen vastaan mielelläni. Kuulostaa äkkiseltään täysin mahdottomalta mutta nykyisinhän mikään ei ole mahdotonta.

Toinen professori: Olen kovasti samaa mieltä kanssasi. Oma kuvani nuorisosta on tietysti sattuneesta syystä ehkä hieman vääristynyt mutta olen huomannut että se kirkkovene ei ole enää edes välimerkki vaan sanaväli. Kuulostaa säälittävältä eikä ainakaan lisää katu-uskottavuutta. Ja suomen kielessähän on itse asiassa varsin mainiot ja voimakkaat kirosanat mutta se v ei kuulu niihin.

Joppos123 kirjoitti...

Tässä kun itse enemmänkin niitä kalamiehiä niin pohdin josko sittenkään alan eläkeukkona metsästämään. Perkelettäkö siitä tulee jos metsästäjäntutkinnon yhteydessä ei enää lajimääritelmä, ikä ja sukupuoli riitä vaan pitää alkaa arvailemaan heinäsorsan mahdollista sukupuolista suuntaumista.
"Mahtoiko tavi olla hintti ja väärin ammuttu?".
Taidan pysytellä ihan vaan jo oman mielenterveyden vuoksi lohilinjalla.

Nimetön kirjoitti...

Kun ”äiti” ja ”isä” ovat kohta omasta mielestään edistyksellisten kansalaisten mielestä epäkuranttia hapatusta, niin miten nimitetään sitten isoäitejä, isoisiä, mummuja, pappoja ja vaareja? Nehän viittaavat pahasti menneeseen, patriarkaaliseen maailmaan ja tulevaisuudessa voivat vähemmistönä joutua kiusattaviksi sellaiset, joilla ei ole kuin kahdet isovanhemmat. Uusi uljas maailma sisältää jo sellaisia perhepopulaatioita, ettei niistä ihan heti ota selvää se kuuluisa Erkkikään. Sisarukset, sisarpuolet, serkut, entiset ja nykyiset avo- ja aviomiehet ja -naiset sekä sekalainen seurakunta enoja, setiä, tätejä sekä appeja, anoppeja, mummuja ja pappoja voi hitaammilta sukujuhlissa jäädä kokonaan selvittämättä, varsinkin kun edellisissä häissä tai ylioppilasjuhlissa ollut setä voikin seuraavissa juhlissa olla täti.

Täytyy siteerata Mielensäpahoittajaa ja todeta, että kyllä ennen kaikki oli paremmin; ainakin elämä oli yksinkertaisempaa ja asioilla oli oikeat nimet.


Rouva Ano

Nimetön kirjoitti...

Kuulin Uudenkaupungin sanomien kertoneen, että siellä jo joka kolmas synnyttäjä on mamu ja leikattuja veetä monilla synnyttäjillä. Parinkymmenen vuoden kuluttua siellä saattaa kaupunginvaltuusto olla toisen näköinen. Demarit eivät ole enää päällepäsmäreinä. Johtuu varmaan SIB-ohjelmasta joka antaa mamujen palkkaamisesta palkkion. Siksi niitä palkataan mieluummin kuin omaa väkeä. Työministeri Lindström varasi jo noihin palkkioihin 23 miljoonaa budjettiin.

Nimetön kirjoitti...

1.Isät ja äidit - nuo luonnottomat siittäjät ja synnyttäjät. Onkin jo korkea aika päästä mokomasta keinotekoisesta kuviosta eroon. Koska nykyään kaikki tuntuu perustuvan siihen, että kun minä haluan jotain minulla on oikeus myös saada se, ei biologian pitäisi tähän yrittää sotkeentua. Ihminenhän on luomakunnankin herra eikun rouva eikun hen.

Miten loogista on se, että perhehän on ikivanha tarpeeton jäänne ja suoraan saatanasta, mutta samaan aikaan kuitenkin rustataan perhevapaauudistusta? Joka tulee tietenkin massiivisesti epäonnistumaan koska kyllä yksityishenkilöt osaavat laskea mikä on heille edullisin ratkaisu - ihan kuten päättäjätkin kun on kyse heidän omista rahoistaan.

2. Vihapuhe, tuo mystinen juttu jota ei vieläkään ole onnistuttu saamaan lakiin. Milloin vihapuhe Suomessa alkoi ja keihin se tuolloin kohdistui? Muistaakseni aika uustuotantoa ja rohkeasti arvaan että jotenkin liittyi maahanmuuttajiin ja nimenomaan heidän törkeään käytökseensä. Kun se Moskovan somalilauma tuli tänne röyhkeine vaatimuksineen jotka suomalaiset pakotettiin toteuttamaan, ei vielä ollut vihapuhetta, oli vain kiukkuista mutinaa, siitä se sitten eskaloitui v. 2015 vihaisiksi kommenteiksi somessa, vaan ei käytännössä mitenkään. Valtava määrä polttopulloiskuja vastaanottokeskuksiin olikin vain noloja tussahduksia kun Ahmed ei osannut käyttää länsimaisia keksintöjä kuten uunia tai stidiä. - Jossain vaiheessa media sitten päätti että sana on teko, ja seuraavaksi sitten että vaikkei sanokaan mitään niin sekin on loukkaava teko jos ei hyväksyvästi rupattele etnisen kanssa julkisessa. Katsominen/katsomattomuus ne vasta tekoja onkin, jos toinen osapuoli sen niin kokee. Mikään ei ole niin tärkeätä kuin etnisen henk.koht. kokemus. Hän on oman itsensä kokemusasiantuntija ja se on arvokkaista arvokkainta. Tähänhän perustui tutkimus joilla todistetaan että suomalaiset ovat EUn rasistisin kansa. Kun kysyttiin vain 267 somalilta. On siis päädytty siihen, että 267 somalia määrittelevät Suomen koska he ovat asiantuntijoita Suomen ja suomalaisten suhteen. Kiva otos.

Viha edellyttää kohteen henkilökohtaista tuntemista. Joillekin tosin riittää pelkkä uskonto vihaamiseen kuten muslimeille ja imaamit lienevät pahimpia vihanlietsojia. Mutta kun ei taida se Taposen halu/kielitaito riittää tuohon puuttumiseen, niin minkäs teet. Tosin se Mellunmäen pikku-imaami Bahmanpour puhui ihan selkosuomea eli kuolema homoille, mutta varmaankin vaan läpällä, muslimithan ovat tunnettuja reteästä huumorintajustaan.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, Rouva Anolle, Anolle ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Suosittelen edelleenkin metsästysharrastusta. Saalishan ei ole pääasia vaan se koko touhu. No, kalastuksessa on kyllä paljon samanlaista. Pitäis vaan saada tietoon että oliko tuo mainittu LGBTQTiiTyy-asia faktaa vai huhua.

Rouva Ano: Menneeseen patriarkaaliseen maailmaan joo. Toisaalta muistanpa että aikanaan ja miksei nyttenkin sanotaan aina että mennään mummolaan. Nimenomaan mummolaan. Nämä ns. sateenkaariperheet ovat pisara meressä mutta jostain syystä niitä tuodaan aina esimerkeiksi. Minä muuten en ole koskaan lukenut Mielensäpahoittajaa mutta tuossa asiassa hän on kyllä aivan oikeassa. Ja muuten, tuli noista ns. sukupuolenvaihtoleikkauksista mieleen että eihän niissä sukupuolta vaihdeta vaan lähinnä silvotaan ihminen. Ei miehelle saada munasarjoja eikä naiselle kiveksiä.

Ano: Ei kuulosta hyvältä. Vaikka aika hurjalta kuulostaa. Voiko lukema pitää paikkansa? Mutta onhan esmes Helsingin kaupunki aloittanut jo sen ns. positiivisen diskriminaation jo 2000-luvun alussa. Niin kunnallisessa palkkaamisessa kuin asuntojonoissa.

tira+:

1. Tuosta tuli mieleen se hiljattain uutisoitu entinen Vihreän Langan päätoimittelija Riikka Suominen joka mainostaa olevansa avioliitossaan avoimessa suhteessa eli pannaan ketä huvittaa:

https://www.is.fi/viihde/art-2000006404711.html

Valtamedia on tällaisista jutuista kovasti mielissään.

2. Määrittelitpä muuten ns. vihapuheen historian varsin hyvin. Sehän ei ole asia joka jostain vain ilmaantui kun suomalaiset muuttuivat vittumaisemmaksi kuin ennen. Vaan siihen on selvä syy. Se on reagointia. Taposesta muuten en ole varma että onko hän tosissaan pelleilyssään vai huoraako hän ja haluaa sen myötä nostaa urakehitystään. Jätkän someviestintä kun alkaa olla ihan puhdasta Keijo Kaarisadetta.

Nimetön kirjoitti...

joppos 123 viittasi tuohon Ohisalon uuteen "antakaa kaikkien lasten tulla tyköni"-suunnitelmaan. Hädin tuskin media on selvinnyt parista al-Hol-ipanasta, kun täytyy taas pistää iso pyörä päälle. Kamalissa olosuhteissa kituvat orvot lapset ja alaikäiset, ehdottomasti otettava Suomeen koska Kreikka pyytää ja Ranskakin ottaa 400 ja koska meidän pitää auttaa maata jolla on EU-ulkoraja kuten Suomellakin. Jämeriä perusteluja.

Ohisalon olisi ehkä kannattanut lukea ylen artikkeli 14.1., jonka mukaan suurin osa Lesboksen leirillä olijoista on afgoja, jotka ovat aikaisemmin asuneet Iranissa ja Turkissa, turvallisiksi luokitelluissa maissa. Ja mitä ovat nämä orpolapset - nuoria kundeja jotka on lähetetty ankkureiksi Eurooppaan kuten ennenkin. Alaikäinen on 17 v. 364 pv. vanhakin, teknisesti. Mutta nyt ideaa myydään pikku palleroisilla joita suomalaiset lapsettomat perheet olisivat kilvan adoptoimassa. Artikkelin ensimmäisenä kuvituskuvana oli parivuotias nappisilmä, ja hesarin kommentointi oli ooh ja aah, kyllä minä tuollaisen ottaisin. Tuollaisen? Jotenkin tuli mieleen rescue-kennelit.

Päättäjät eivät koskaan ota opikseen. Kun Ohisalo on saanut tahtonsa läpi, täällä on taas muutama ikänsä alaspäin valehdellut elättiläs lisää. Ja täällä tarkoittaa Helsinkiä, ei Sipoota tai Lieksaa. Arvatkaas vaan missä ne Lieksan kuuluisat inssit nyt on?

Suomen pakolaiskiintiötä korotettiin sadalla eli 850:een. Millä statuksella nämä tulisivat? Pakolaisia eivät ole koska tulevat turvallisista maista. Eivät työlupalaisia, eivät viisumiporukkaa. Ei ole olemassa luokitusta "taakanjakolaiset". Ja tästäpä tulikin mieleeni, että Rinteen aikaan otettiin näitä Italian niskoilta, ja Rinne pyhästi lupasi että tämä on nyt tässä. Sitä ennen oli otettu hipihiljaa aika monta ei-kiintiöitettyä eritrelaista armeijalusmua.

Kun nyt on annettu kuva, että kyse on orvoista pikkulapsista, niin miten pikkulapsi matkustaa yksin Turkista Kreikkaan ja kuka hänet sinne lähettää? Jos leirillä olisi noin moni vanhemmista kuollut, siitä olisi isosti uutisoitu. Mielikuvamanipulointia, kuten sanottu. Kun tänne lompsii taas röyhkeä jätkälauma, kukahan on ensiksi halaamassa.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, tira+: Olet sataprosenttisesti oikeassa. Sanotaan, että jos kusetettava löytyy niin kusettajiakin löytyy. Ja Suomen valtakoneisto on tehnyt kusetetuksi vapaaehtoisesti joutumisesta kyseenalaistamattoman itseisarvon.

Anonyymi kirjoitti...

Suomen nykyinen sisäministeri,kaikkien ihmissalakuljettajien paras ystävä ja pikkuapuri...

Qroquius Kad kirjoitti...

Olisikohan veli Becker tarkoittanut ruotsalaista metsästäjäntutkintoa, siellä päin kun hän vaikuttaa? Ainakaan meikäläistä tutkintoa kuukkeloimalla ei löytynyt mitään LGBTÅÄÖjaloputaakkoset-touhuun viittaavaa.

Mitä v-sanaan tulee, mistähän ihmeestä voisi johtua, että tämä naisen sukuelimen vulgaarisuomen sana esiintyy myös
niin adjektiivissa, joka kuvaa hyvin epämiellyttävää ihmistä tai asiaa
kuin verbissä, joka tarkoittaa määrätietoista ja järjestelmällistä ärsyttämistä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Valitettavasti. Tosin ei varmaan ilkeyttään. Vaan hyväuskoista typeryyttään.

Qroquius Kad: Tuo metsästysjuttu voi tosiaan olla sieltä Ruotsin puolelta. Becker voi täsmentää. V-sanan suosio niissä mainitsemissasi asioissa johtunee siitä että se tietyissä tilanteissa vaan soundaa oikealta. Esmes jos minä yritän käynnistää pakkasella moottorisahaa huonolla menestyksellä ja totean että ”no nythän se vittuiloo ihan oikiasti” niin se vaan käy siihen tilanteeseen. Tai jos joku toteaa että ”se Yrjöperskeles on muuten harvinaisen vittumainen mies”. Sekin toimii. Mutta sen pelkän v:n jatkuva viljely taas ei toimi.

Tuumailija kirjoitti...

Historian ironiaa on se, että ne Länsi-Euroopan maat jotka kärsivät natsien miehityksestä (Norja, Tanska, Hollanti, Belgia, Itävalta, Ranska) ovat nyt kaikki järjestelmällisesti itsensä Saksan johdolla matkalla kohti totalitarismia liput liehuen. Kiihkeässä fasismin jahtihuumassa ne eivät tajua muuttuneensa itse fasistisiksi valtioiksi. Ja kaikki hoilaavat Uuden Uljaan Euroopan kansallishymniä: "huomispäivänä kansat on veljet keskenään"...eiku sori, se oli eri biisi... "Sun luonut on kansojen yhteinen tahto"...eiku ei se ollu toikaan...

Itä-Euroopan maat sen sijaan saivat kommunismin ansiosta rokotuksen tätä tautia vastaan. Kyllä ne saivat jo ihan tarpeeksi kansojen välisestä veljeydestä.

Nimetön kirjoitti...

Mielenhäiriöistä aikaa..
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen
huolehtii maahanmuuttajien työllisyydestä.
Siihen lisäksi muodikkaasti vihapuhe..

https://yle.fi/uutiset/3-11199310

Voi tätä journalismia, samalla niin huvittavaa
ja niin tyhmää.

Keskiviikon HS. Miksi tämän tyyppisisä galluppeja tehdään.
Eihän sitä kuitenkaan olla Yhdysvaltojen
kansalaisia. Joten koko uutinen on yhtä
tyhjän kanssa.

Jos suomalaiset saisivat päättää USA:n presidentistä,
Trumpille tulisi kirvelevä tappio

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tuumailijalle ja Anlle & kiitos kommenteistanne.

Tuumailija: Olet – piru vie – aivan oikeassa. Itä-Eurooppa sai opetuksen jota se ei halunnut eikä pyytänyt ja otti siitä opikseen.

Ano: Aikaisempi poliisijohtaja Paatero oli virassaan aivan samanlainen huora. Eläkkeelle siirryttyään hän alkoi puhua järkeviä. Saas nähdä miten Kolehmaisen kanssa on? Saisi vaan puhua järkeviä jo virassa ollessaan. Ja onneksi Suomen valtamedia ei päätä Yhdysvaltojen vaalien tuloksista. Vaikka se ressukka taitaa niin kuvitellakin.

Nimetön kirjoitti...

Siitä v-sanastahan Veijo Meri totesi kirjassaan Sanojen synty, että se on "todella törkeä sana". Suomen kieleen se on nimittäin aikoinaan lainattu ruotsin tai saksan kielen sanoista, joita kieltäydyn tähän kokonaisuudessaan kirjoittamasta (ruotsissa se alkaa f:llä, saksassa V:llä), mutta ne molemmat palautuvat lopulta indoeurooppalaisen kantakielen verbiin, joka tarkoittaa "haista pahalta, löyhkätä". Ja kirjan uudemmassa painoksessa hän vielä lisäsi, että se muinaiskielen verbi kaikesta päättäen oli johdettu interjektiosta eli huudahduksesta, jonka lähin vastine suomen kielessä on "hyi!".
Hyi! Oikeastaan se sana tarkoittaa siis jo itsessäänkin samaa kuin sen yleisesti törkeimpänä pidetty käyttötapa: Haista v...!
Tarttis tehrä jotain, että tuon törkeän sanan saisi poistetuksi yleisestä kielenkäytöstä tai sen käyttöä edes vähennetyksi tuntuvasti. Mutta mitä?
Pitäisiköhän joka kerta kun kuulemme tuon sanan, vaikka sivustakin, kysyä sen sanojalta nenäkkäästi: "Anteeksi mitä? Pitääkö sitä haistaa vai painua sinne?"

Veijo Hoikka kirjoitti...

Pikku huomio käytyyn keskusteluun. Kun käydään keskustelua kuolemansyistä, tulisi määritellä tarkoin mistä puhutaan.
Nyt puhutaan coronaviruksen kaatamista, prosenteissa kaatomääriä arvioitu olevan 1-3%. Kyllä, mutta mistä?
https://gisanddata.maps.arcgis.com/apps/opsdashboard/index.html#/bda7594740fd40299423467b48e9ecf6
Kun katsotte Kiinan Hubein kaatolukua, niin kuolleiden määrä on juuri nyt 1310, taudista parantuneiden määrä on 3441. Sairastuneiden kokonaismäärä maailmassa on 60347. Prosentteja voi itse kukin laskea mielessään. Tähän en laske, koska en luota kiinalaiseen informaatioon pätkän vertaa.

Tartuntataudeista eniten tappava maailmassa on tuberkuloosi.
https://www.globalcitizen.org/en/content/the-worlds-deadliest-infectious-disease/

Lapsia toiseksi eniten alle 5-vuotiaista tappaa ripuli.
Ripulin syyt ovatkin sitten taas oma lukunsa, joista artikkelissa myös mainitaan.
https://www.who.int/news-room/fact-sheets/detail/diarrhoeal-disease

Eli yksinkertaistaen: ripuliin johtavat peruskuolinsyy ei välttämättä ole ripuli vaan vastustuskykyä heikentävät tilat tai sairaudet. Välitön kuolisyy ripuli taas näissäkin tapauksissa voi olla.

Sekoitetaan lisää: jos kuolleen ihmisen kuolinsyy on syöpä, ei se aina merkitse sitä, että hänen välitön kuolinsyynsä on syöpä vaan esim. keuhkokuume. https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00284
https://www.stat.fi/meta/kas/peruskuolemansy.html
Jos kaikille ilman ulkoista syytä (vamma tms.) kuolleille tehtäsiiin erittäin tarkka kuolinsyyn selvitys jokaiselle, löytyisi monilla heistä erilaisia vakavia sairauksia (esim. alkavia syöpäkasvaimia), jotka eivät heillä vielä olleet aiheuttaneet heille oireita eivätkä he siis siihen kuolleet.

Coronainfektion tartunnan saaneiden määrää ei varmasti pystytä tarkkaan edes arvioimaan, koska suuri osa on aivan oireettomia ja suuri osa myös flunssana omia aikojaan paranevia.

Tulipa pitkä selittely tukemaan Yrjön ripuliheittoa, joka osui oikeaan. Eikä tämä tainnut edes olla nillittämistä eikä ministeritasolla tapahtuvaa LiPPA-dialogia (lyh. sanoista Li Puhut Paskaa A).

Loppukommentti: kommenteissa edellä mainittiin äiti- ja isä-termien väärinkäytöstä. Vaarat tiedostaen kerroin Keijon iloisesta perhetapahtumasta synnyttäjän, ä-iskän olleen onnellinen.

Becker kirjoitti...

Pyydän anteeksi ystäviltäni Ykän blogin lukijoilta epäselvästi kommentoimaani LBQTBTityy sertfikaattia. Kyse oli siis todellakin Ruotsista. Nythän tilanne on Absurdistanistanissa sellainen että kaikki laitokset ja firma olivat ne sitten kunnallisia tai yksityisiä pyritään HBTQ-sertifioimaan. Tämä myös käsittää luonnollisesti kaikki kokeet ja testit joihin myös metsästsäjän tutkinto kuuluu. Kaikki eivät tätä uusmarksilaista pelleilyä hyväksy, mutta yllättävän moni kuitenkin antaa periksi, sillä sertifikaatin puuttuminen saattaa vaikuttaa yrityksen tai seuran toimintaan. Älkää kysykö että miksi, sillä emme ole tekemisissä täyspäisten ihmisten kanssa. Pitänee vielä jätkiltä kysyä tarkennusta noihin sertifiksaatteihin jahka niitä taas näen.

Nimetön kirjoitti...

Hei Becker, olisko sulla tarjota jotain linkkiä liittyen tuohon Ruotsin metsästäjien LGBTQ-sertifikaattiin? Hakusanat "Jägarnas Riksförbund LGBT" ei ainakaan tuottanut mitään tulosta.

Becker kirjoitti...

Valitan Ano, mutta nyt ei vielä ole mitään sen tarkempaa tietoa aiheesta jahka saan jonkun metsäsätäjäksi lukevan käsiini.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Veijo Hoikalle, Beckerille ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Kyllä kyseisen sanan jatkuva viljely sekä väsyttää että ärsyttää. Tietyissä poikkeustapauksissa se toimii kuten vaikka ”vituttaa niin että veri kiertää väärinpäin” tai ”vituiks meni koko vapaussota”. Mutta valitettavasti taitaa olla niin että kuivan maan kirkkovene elää ja erityisesti nuorison keskuudessa sen käyttö lisääntyy. Alkaa lähennellä vaikkapa englannin kielen artikkeleita a, an ja the.

Veijo: Kiitos hyvästä lisäyksestä. Minä kun en ole tämän alan asiantuntija niin osaatko kertoa, että mikä itse asiassa muuntaa viruksen jostain normaalista influenssaviruksesta tällaiseksi paljon vaarallisemmaksi virukseksi? Mistä sellainen virus tulee?

Becker & Ano2: Saattoipa arvata että du gamla du fria oli kyseessä. Jos Becker saat tarkempaa tietoa jossain vaiheessa niin ilmiteeraatko? Itse veikkaisin että ruotsalainen metsästäminen itsessään ei ole sen kummallisempaa kuin suomalainenkaan vaan kyse on just joittenkin asiaan täysin liittymättömien pakkoliturgioitten ulkoalukemisesta.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Virusvikaa
https://tieku.fi/laaketiede/sairaudet/nain-koronavirus-muuttuu-todelliseksi-tappajaksi
Toinen aika selkeä viruksen mutaatiosta kertova juttu:
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/kaksi-viikkoa-riittaa-virukset-muuttuvat-nopeammin-kuin-niita-ehditaan-tunnistaa/a2627f80-562b-368f-ba78-2a95fa03684c

Eli viruskin haluaa selviytyä niillä konsteilla kuin sillä on käytettävissä tässä pahassa maailmassa. Jos ei tahdo pärjätä, pitää muuttaa itseään (mutaatio) taatakseen lajinsa menestyksen. Joskus onnistuvat niin hyvin kun nyt coronavirukset tekivät. Eli ne eivät integroidu kohteeseensa vaan muuntautuvat itse silläkin uhalla, että kohteensa eli elättäjänsä kuolee. Se vaara viruksenkin kotoutumisessa on siis olemassa.

Joppos123 kirjoitti...

Ihmettelin tässä saarella nakottaessani, että mikä helvetin karnevaali täällä thaikuissa alkoi mutta sehän on "ystävänpäivä".
Jos me härmäläiset ollaan näppäriä keksimään syy vetää perseet olalle niin näihin paikallisiin verrattuna ollaan ihan amatöörejä.
Kaikille nyt kuitenkin oikein hyvää ystävänpäivää, siis pimeäntienkulkijoille.
Suvakeille ja Ohisalolle ihan erikseen oikein paskaa päivää, toivottavasti Korona korjaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Veijo Hoikalle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Veijo: Kiitokset noista. Nuo virukset on varsin, no, virusmaisia otuksia.

Joppos123: Kiitokset ja mukavaa reissunjatkoa.