maanantai 5. huhtikuuta 2021

TULKITSIJA JA VIHATEOT

Helsinki, sisäministeriö, lähitulevaisuus…

Lottovoittoja oli monenlaisia. Yksi sellainen oli se, että ihminen sai itselleen juuri luonteelleen sopivaa, hyvin palkattua ja turvattua työtä. Tällaisen lottovoiton oli saanut itselleen yhteiskunnallisen uusteologian maisteri Barbara Pumppanen joka työskenteli sisäministeriön ajatusvalvontayksikön syyllisyystulkitsijana. Hänellä oli suuri valta, joskaan se ei näkynyt julkisuudessa. Mutta hän oli välttämättömän taustatyön tekijä. Kun hän oli tehnyt työssään oman tulkintansa niin oikeuslaitos toimi automaattisesti sen mukaisesti. Itse oikeudenkäynnit olivat teatteria ja päätös oli tehty jo ennen poliisin esitutkintaprosessin alkamista. Eikä tulkintaan tarvittu lakimiehen osaamista vaan oikeaa poliittista ajattelua.

Se kehitys, joka mahdollisti niin Barbaran kuin hänen kollegoittensa uran oli pitkäjänteisen vihanvastaisen työn tulosta ja sen eräänlainen kulminaatiopiste oli tapahtunut vuonna 2021 kun sisäministeriö otti uusien ohjeistuksiensa mukaisesti käyttöön termin ”vihateko” jollaiseksi saattoi tulkita täysin laillisenkin toiminnan ja mielipiteet. Samoja aikoja käyttöön tuli ”signaalirikos”. Kokemukset termien soveltamisesta olivat niin positiiviset että termit otettiin myöhemmin käyttöön lainsäädännössä. Tietysti sopivana blankoterminä, ihanana newspeakina joka mahdollisti loputtoman tulkinnan. Ja sehän Barbaralle sopi.

Apunaan Barbaralla oli Uudenmaan Toinen Morozovilainen Ilmiantoprikaati. Loistavia ja ahkeria vapaaehtoisia. Kyseisen prikaatin väsymätön ja uhrautuva työ teki Barbaran oman työn helpoksi. Hänen ei tarvinnut itse etsiä verkosta mitään koska prikaatilaiset lähettivät hänelle aineiston joka sisälsi sekä vihateoksi epäillyn tekstin nettiosoitteen että kuvakaappaukset. Barbaralle jäi vain tulkitseminen. Ja tulkitseminen, voi, sen hän kyllä osasi. Ja olihan hänellä siihen valmis sabluuna.

Barbara otti hörpyn soijalattestaan ja katsoi mitä väsymätön prikaati oli hänelle yön aikana lähettänyt. Jaahah, eräs mies oli facebookissaan kertonut tiettyjen somaleitten aseellisista keskinäisistä välienselvittelyistä ja samaan viestiin hän oli lisännyt tilastoja etnisesti edistyksellisistä väkivalta- ja seksuaalirikoksista.

Sinänsä kyseinen mies ei valehdellut. Mutta asiassa tarvittiin tulkintaa. Ja tulkinnan mukaan tässä tapauksessa oli faktoja selkeästi käytetty vihatarkoituksessa. Vaikka mies ei itse postauksessaan kehottanut ketään minkäänlaiseen väkivaltaan, vaan arvosteli maahanmuuttajien toimia ja maahanmuuttopolitiikkaa niin postaus oli selvästi suunnattu yhteiskunnan epävakaille aineksille jotka saattaisivat ymmärtää postauksen suoraksi yllytykseksi väkivaltaan. Kyseessä oli näin ollen vihateko ja selvä signaalirikos. Mies ei pystyisi millään todistamaan ettei hänellä ollut väkivaltaisia taka-ajatuksia jotka hän halusi toisten suorittavan. Tulkinta oli selvä. Poliisin esitutkintaan > syytteeseen > tuomiolle > vankilaan.

Ja entäs seuraava… joo, selvää pässinlihaa… taas mieskirjoittaja joka oli postannut jutun siitä kuinka vastuullisen hallituksemme vastuulliset ilmastotoimet ovat sekä suomalaiselle elinkeinoelämälle ja tavallisille suomalaisille vaikutuksiltaan lähinnä katastrofaalisia. Teknisesti ottaen postauksessa ei ollut valheita mutta faktoja oli jälleen käytetty vihatarkoituksessa jossa pyrittiin saattamaan hallitus naurettavaaan valoon. Siitä selvänä osoituksena kirjoittaja käytti sekä termejä huulipunahallitus että sukkahousuhallitus. Tämä on itsessään jo misogyniaa ja sitä myötä vihateko sillä se sisälsi halveksuntaa naissukupuolta ja sen osaamista kohtaan.

Lisäksi kyseessä on myös selvä signaalirikos. Vastuullisten ilmastotoimien vuoksi työttömäksi joutunut epävakaisempi miespuolinen aines voi ymmärtää kyseisen postauksen olevan yllytys väkivaltaan hallitusta kohtaan. Ja eihän se epävakainen aines ymmärrä että heidän työttömyytensä on vain tilapäistä. Vihreä energia ja vihreä teknologia ovat Suomen uusi Nokia. Se tulee joskus tulevaisuudessa. Ehkä se oli jo nurkan takana. Siihen uskoi hallitus ja siihen uskoi Barbara. Eli tässäkin tapauksessa tulkinta oli selvä: Poliisin esitutkintaan > syytteeseen > tuomiolle > vankilaan.

Mitäs seuraavaksi? Ahaa, tässä mennään hameen alle. Vastenmielistä. Ja viharikoksen tekijänä taas mies joka kirjoittaa että korkea naispuolinen virkahenkilö on käyttänyt tuhansia euroja veronmaksajien rahoja kauneudenhoitoon. Muun muassa sokerointiin ja brasilian bikini-waxiin. Nythän ei ole kyse siitä mihin veronmaksajien rahoja on käytetty vaan siitä että kirjoittaja paljastaa kyseisen virkahenkilön intiimejä asioita. Eikä silläkään ole merkitystä että asiaa on käsitelty valtamediassa. Kyseessä on selvä misogynia joka asettaa kyseenalaiseksi koko naispuolisen virkakunnan kyvyn hoitaa virkatehtäviään ja sitä myötä kirjoittaja haluaa selvästi saada aikaan yhteiskunnallisen tasapainon ja luottamuksen romuttamisen joka johtaa selkeästi väkivaltaan. Mokoma naisvihaan ja väkivaltaan yllyttävä vihatekoon syyllistynyt paska. Tulkinta on taas selvä: Poliisin esitutkintaan > syytteeseen > tuomiolle > vankilaan.

Mutta mitäs tämä… hä, mitä paskaa tää on… ilmiantaja on lähettänyt erään vihervasemmistolaisen naisen postauksen jossa haukutaan perussuomalaisia natseiksi, sivistymättömiksi, vaimonhakkaajiksi, lähes luku- ja kirjoitustaidottomiksi nupistaan sairaseläkeläisiksi sekä yleensäkin ihmiskunnan kuonaksi joista pitäisi päästä eroon. Mutta tottahan tuo on. Mitä rangaistavaa tuossa on? Ja ilmiantaja on vielä todennut että eikös kyseessä ole selvä signaalirikos joka saattaa epävakaat ainekset suunnittelemaan väkivallan tekoja perussuomalaisia kohtaan. Paskapuhetta. Ei vihervasemmistossa ole mielenterveydellisesti epävakaata ainesta.

Ja vielä toinen täysin tarpeeton ilmianto samalta tyypiltä. Ilmoittaa siitä että kaksi etnisesti edistyksellistä on raiskannut 14-vuotiaan suomalaisen tytön. Eihän tämä kuulu mihinkään vihatutkinnan piiriin vaan kyseessä on suomalaisen yhteiskunnan epäonnistuminen etnisesti sensitiivisissä sosioekonomisissa haasteissa. Epäonnistuminen joka on ajanut nuo nuoret miehet epätoivoiseen tekoon jolla he viestivät rakenteellisen rasismin aiheuttamaa pahaa oloa. Vaikka miehet sinänsä olivat syyllistyneet rikokseen niin he itse olivat yhtä lailla uhreja.

Molemmat ilmiannot menevät välittömästi mappiin ö. Ja kyseinen ilmiantaja poistetaan ilmiantoprikaatista. Täytyypä laittaa viesti muille ilmiantajille että alkaavat kyttäämään ja kiusaamaan tuota vihailmiantajaa kaikin mahdollisin keinoin. Mutta mikäs tää seuraava… joo, tää on vihateko pahimmillaan. Jälleen miespuolinen viha-ajattelija on julkaissut postauksen jossa irvailee feministien vitunvirkkaamista ja kiroiluiltamia. Ja muistuttaa että kyseisen toiminnan ylläpitäjät eivät ole eläissään tienanneet ensimmäistäkään veropenniä. Misogyniaa, vihateko ja signaalirikos. Poliisin esitutkintaan > syytteeseen > tuomiolle > vankilaan.

Yhteiskunnallisen uusteologian maisteri ja syyllisyystulkitsija Barbara Pumppanen jatkoi työpäiväänsä. Voisiko enää parempaa työpaikkaa kuvitellakaan? Ja parempaa, oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa? Yhteiskuntaa, jossa kaiken väärinajattelun sai tulkittua rikolliseksi. Kun vain oli valtuudet ja tulkinnanhalua. Valtuudet antoi intersektionaalisen feministinen hallitus ja tulkinnanhaluisia ihmisiä, voi, heitä löytyi paljon.

Elettiinhän sentään uudessa, paremmassa ja oikeudenmukaisemmassa Suomessa.

Lukijalle: Kirjoitus ei suinkaan ollut täyttä fiktiota. Sisäministeriö on antanut poliisille ohjeistuksen jonka mukaan poliisin tulee kytätä vihatekoja. Ohjeistuksen mukaan:

Vihateko on ennakkoluulojen tai vihamielisyyden motivoima teko, joka kohdistuu tiettyyn suojelua vaativaan ryhmään tai ihmisen ominaisuuteen. Vihateko ei kuitenkaan itsessään täytä välttämättä minkään rikoksen tunnusmerkistöä.

Boldaus ja alleviivaus oma. Pelottaako ketään? Sillä tässäkin asiassa tarvitaan vain tulkinnanhalua. Ja sitähän tässä maassa riittää. Missä vaiheessa tulee esille termi ”vihafaktat”?

15 kommenttia:

Ihmettelijä kirjoitti...

No voi vittujen kevät ja kyrpien takatalvi joka muuten alko jo, päätellen hormien huminasta.

Nimetön kirjoitti...

Moikka Ykä

Tuo vihateko onkin vänkä juttu. Käveleppä vaikka etnisesti edistyksellistä henkilöä kadulla vastaan, ja käännä kohtaamisessa katseesi muualle. Selvä vihateko. Eli niinkuin sanot, tutkinta, tuomio, ja vankilaan.

Peli alkaa olla niin selvää, kuin olla voi. Siteeratakseni erästä eukkoa Simpauttaja-elokuvassa: " Sanokaa miun sanoneen, tuo ei oo hyvän eillä"

T: Ymmi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ihmettelijälle ja Ymmille & kiitos kommenteistanne.

Ihmettelijä: Sanoisin, että tiivistit vallitsevan tunnelman osuvasti. Ja takatalvea muuten pukkaa meilläkin.

Ymmi: Ja mietipä sitä että sen ”vihateon” tosiasiassa määrittelee aivan helvetin pieni porukka. Jonka ruokahalu asiassa on pohjaton. Se löytää aina uusia vihatekoja ja uusia asioita joista loukkaantua.

Professori kirjoitti...

Sirpa Paateron reaktio tuon itseään kansalaisfoorumiksi kutsuvan porukan ehdotuksiin oli tosiaan kylmäävä. Tai sanoisinko että ehkä stalinin.. ei kun Orwell.. ei kun hitlerilä... ei kun maolaisempi... ei kun paaterolaisempi kuin ministeri itse. .

Nimetön kirjoitti...

Laitan tässä lisää via-ajattelua ja mietteitä, vihaisia. Viimeksi Turusta: Maahanmuuttajien suurempi koronasairastuvuus johtuu ahtaasta asumisesta ja siitä, että ovat töissä joita ei voi tehdä etänä. Jiku koronakoordinaattori sen toi julki. Samaa on jo ollut hallituksenkin viesteissä esillä.
No joo, minäpä tuumin niitä töitä joita mamut eivät voi tehdä etänä. Ostareilla, kauppakeskuksissa ja muissa vastaavissa paikoissa joutilaana notkumista on melko mahdotonta tehdä etänä. Kyllä sinne on raahauduttava paikalle, ei onnistu lähi-itäkeskuksessa mölyäminen ja syljeskely etänä, ei sitten millään vaikka kuinka haluaisi.
On se niin rai´sistista semoista vaatia ja olettaa.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Professorille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Professori: Paatero on hyvä esimerkki ajatuksettomasta ja mielipiteettömästä poliittisesta broilerista joka tuntisi olonsa kotoisaksi missä tahansa totalitaarisessa valtiossa.

Huru-ukko: Yep, notkuminen in the ostari is tough job, but somebody´s got to do it. Suomalaiset sitä eivät kerkeä tehdä, koska niiden täytyy olla töissä.

Tinahattu kirjoitti...

Amerikkalaiset ovat niin suomettuneita, niin suomettuneita. Jos vielä keksivät poliisileijonan niin ovat aivan suomettuneita.


FBI Prepares Massive TV and Movie Propaganda Blitz to Rehabilitate Its Image and Viciously Smear Its Political Targets
Eric Striker • March 27, 2021 • 1,000 Words •
https://www.unz.com/estriker/fbi-prepares-massive-tv-and-movie-propaganda-blitz-to-rehabilitate-its-image-and-viciously-smear-its-political-targets/

FBI, in conjunction with mass media, undoubtedly plays a role in manipulating public perception, particularly in Blue America. Last February, 47% of Democrats said “white nationalists” were America’s number one national security threat, compared with just 3% of Republicans and 29% of the population overall.


15. Chris Mallory says: [ kyseessä on Waco, Teksas, vuonna 1993, ja Branch Davidians jossa ATF ja FBI tappoivat paljon naisia ja lapsia — Tinahattu ]
March 28, 2021 at 1:32 pm GMT • 5.8 days ago   ↑
@Digital Samizdat
The ATF started that mess, but it was the FeeBI that decided it’s agents were tired and the only way to end the siege and save the childrenz was to burn down the building they were sheltering in and shoot anyone trying to escape.
____________

Feds Indict Own Informant As Gretchen Whitmer Kidnapping Case Unravels
Eric Striker • March 11, 2021 • 500 Words •
https://www.unz.com/estriker/feds-indict-own-informant-as-gretchen-whitmer-kidnapping-case-unravels/#comment-4519972

Most FBI informants are career criminals introduced into law-abiding political organizations in order to cause strife and gin up phony terror plots.

Nimetön kirjoitti...

Vertailun vuoksi, matuissa on porukkaa joka on syyllistynyt rikoksiin kotimaassaan, jopa massamurhiin. On päässyt pakoon ja tarvii näinollen kansainvälistä "suojelua", koska kotimaassa voi odottaa jopa kuolemantuomio. Ja Suomihan suojelee. Katsoo ettei rikolliselle tapahdu mitään pahaa, vaan hän saa "oikeudenmukaisen" kohtelun. Tämä ei minun järkeeni mene. Ei varsinkaan kun vertaa miten paljon panostetaan meidän tavallisten suomalaisten kyttäämiseen. Jos ei noin ylipäätään tule vihaiseksi tästäkin meiningistä, täytyy olla umpitollo.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Voimassa olevat pykälät "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" ja "uskonrauhan" rikkomisesta tosiaan käyttävät esimerkiksi "ryhmän" ja "uskonnon" käsitteitä niin, että niihin voidaan sisällyttää ihan mitä vain. Lain soveltaminen sallii sen, että "suojelukohteeksi" voidaan valita ihan mitä vain -- pelkkä jonkin "ryhmän" tai "uskonnon" nimi riittää.

Lakitekstihän ei mainitse yhtään ryhmää nimeltä, vaan tämä nimeäminen on ihan kulloisenkin syyttäjäviranomaisen oma valinta.

Niinpä sitten on päädytty esimerkiksi siihen, että suojeltaviksi valikoituvat sellaiset porukat, joilla on taipumus loukkaantua herkästi ja verisesti ja reagoida loukkauksiin väkivaltaisesti. Eli de jure suojellaan de facto nimenomaan tietynlaisia "viharyhmiä".

Todellisessa maailmassa "ryhmä" tai "uskonto" ovat jotain aivan muuta kuin ryhmän tai uskonnon nimi. Ryhmillä on ryhmäominaisuuksia, joita sosiologia voi tutkia, ja jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin. Mutta lakia sovelletaan ihan kuin ryhmä on yksilö olisivat sama asia.

Kun "uskonnoksi" riittää pelkkä uskonnon nimi, jää esimerkiksi sellainen perustavanlaatuinen kysymys käsittelyn ulkopuolelle että voidaanko demokratiassa suhtautua teokratiaan kuin se kuuluisi saman vallan alle. De jure siis suhtaudutaan, de facto kysymyksessä ovat toisensa pois sulkevat valtajärjestelmät.

Valitettavasti kaiken tämän mielettömyyden kanssa on niin, että olemassa oleva ajattelu on olemuksellisesti "uhriajattelua", joka taas luonteeltaa on sellaista että kaikki se "järki" mitä maailmassa on ei koskaan riitä kumoamaan omaksuttuja uhrirooliasetelmia. Jokainen ajattelun vaatima älyllinen uhraus vain vahvistaa vahvistaa valittua tietä.

Kun toiseen vaakakuppiin pannaan tosiasiat ja käsiteanalyyttinen järki, ja toiseen se de facto omankädenoikeus jonka syyttäjäviranomainen voi lakia soveltaessaan ottaa, on selvää että uhriajatteluun kuuluvat "suojelutarpeet" painavat enemmän. Ja niin tie ensin mielettömyyteen, sitten totalitarismiin, on pedattu.

Nimetön kirjoitti...

Tervehdys Ykä!

Jatkossa siis: puhu jotain, olet epäilyttävä. Älä puhu mitään, olet vielä epäilyttävämpi.

Yst. terv. Ano Nyymi

Nimetön kirjoitti...

"Vihateko on ennakkoluulojen tai vihamielisyyden motivoima teko, joka kohdistuu tiettyyn suojelua vaativaan ryhmään tai ihmisen ominaisuuteen. Vihateko ei kuitenkaan itsessään täytä välttämättä minkään rikoksen tunnusmerkistöä." - Jahhas, nyt siten olisi epäluottamuslausen paikka hutisalolle. Oikeasti, ei edes venezuelassa ole tämmöistä. Ehkä vanha kunnon neuvostoliitto pääsi huliganismipykälineen lähelle.

Vakavasti, paatero ja hutisalo pitäisi saada vastuuseen tekemisistään. Ei tämmöistä voi tapahtua länsimaisessa demokratiassa. Ilmiantoprikaateja ja laittomia laillisuuksia. Siis oikeasti: rikos joka ei ole lainvastainen? Mitähän seuraavaksi.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tinahatulle, Anolle, Seppo Oikkoselle, Ano Nyymille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Tinahattu: Itse asiassa se pahiten lapasesta lähtenyt vasemmistoliberalismi on tullut nimenomaan sieltä Amerikoista Suomeen.

Ano: Juuri niin. Suomi suojelee, maksoi mitä maksoi. Murhaajaa ei saa palauttaa maahan jossa häntä uhkaa kuolemantuomio. Aivan sama vaikka murhaaja olisi itse tappanut tuhat ihmistä.

Seppo: Hyvin tiivistetty. Tie totalitarismiin on jo päällystetty ja sillä tiellä ollaan.

Ano Nyymi: Koskahan meille tulee se Leninin ja Stalinin kehittämä systeemi jossa todettiin että kansanvihollisia on x prosenttia ja ne sitten löydetään vaikka summamutikassa.

Pyssymies: Ja ennen kaikkea tällainen kehitys tulisi lopettaa mahdollisimman nopeasti. Meinaan, kun tietty koneisto on saatu aikaiseksi niin milläs sen sitten enää purat?

Nimetön kirjoitti...

Mitä sellaisesta vihateosta, joka ei täytä minkään rikoksen tuntomerkkejä, tuon ohjeistuksen ja käytäntöjen tekijälleen seuraa? Pelkkä merkintä poliisin rekisteriin? Onko rekisteri salainen vai lähetetäänkö siitä tietoja joillekin tahoille, esimerkiksi työnantajille? Niin että sellaisen teon tehneen on käytännössä mahdoton saada työpaikkaa? Tai ainakaan valtion tai kunnan virkaa?
Vai seuraako siitä vain, että jos ns. viharikos tehdään eikä tekijää muutoin saada selville, aikaisemmin vihatekoon syyllistyneet joutuvat ensimmäisinä epäilyksenalaiseksi?

Nimetön kirjoitti...

Se uskonrauhan rikkomista ja jumalanpilkkaa koskeva pykälähän ei sinänsä ole uusi, vaan sellainen on ollut laissa yhtäjaksoisesti jo satoja vuosia. Säännöksen tarkkaa sanamuotoa ja rangaistuksen ankaruutta kyllä on useita kertoja muutettu. Ja nähtävästi tulkinta siitä, millaisiin tapauksiin sitä sovelletaan, on muuttunut vielä selvemmin. Vielä 1960-luvulla nimenomaan kristityt, eivät muslimit, nostivat sen nojalla muutaman hyvin tunnetuksi tulleen oikeusjutun. Sen jälkeen se jäi välillä jo käytännössä kuolleeksi kirjaimeksi. Nykyisin kristittyjen nostamaa syytettä tuskin enää edes otettaisiin oikeuskäsittelyyn, vaikka lain sanamuodon mukaan se kyllä olisi teoriassa mahdollista. Mutta sitten maahan alkoi tulla suuri joukko muslimimaahanmuuttajia, ja nykyisin sitä säännöstä tulkitaan niin, että käytännössä se suojaa vain heidän uskonrauhaansa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Ainakin siitä seuraa julkinen somen kautta tapahtuva häpeärangaistus. Ja mahdollisesti poliisin esitutkinta joka on ainakin julkisella sektorilla työskentelevälle jo rangaistus itsessään. Joka saattaa aiheuttaa sen työpaikan menettämisen. Tai sen, että työpaikkaa julkiselta sektorilta on tosiaan aivan turha hakea.

Ano2: Asiahan on juuri niin kuin sanoit ja tästä tuli elävästi mieleen tapaus Hannu Salaman Juhannustanssit.