torstai 24. kesäkuuta 2021

PIENI JUHANNUSTARINA 2021

Broidien reissu

Nyhtänköljä, menneinä vuosina…

Siinähän vietettiin vuotta 1991. Alkukesää Suuren Laman runtelemassa Suomessa. YYA-Suomen viimeisillä hetkillä vaikkei sitä vielä silloin tiedettykään. Suuri ja Mahtava oli vielä mahtava ja sellaisenahan sen uskottiin pysyvänkin vaikka natinaahan senkin ruhossa alkoi olla. Vähän sitä ihmeteltiinkin. Olihan sitä ajateltu jonkinlaisena pysyvän synonyyminä. Tosin täällä, kahden järven välisessä kapeassa salmessa ei maailman mahtavilla ollut suurtakaan merkitystä. Salmen yli kulki pieni silta ja sitä oli metsätietä pitkin lähestymässä kaksi varsin nuorta, vähän yli kaksikymppistä miestä jotka kulkivat rinkat selässä ja jotka olivat hetkeä aikaisemmin tulleet metsätielle umpimetsästä. Tai olihan siinä jonkinlainen ikivanha ja umpeenkasvanut metsätienpohja ollut.

Nuoret miehet olivat veljeksiä, broidien yhteisellä reissulla. Niitä oltiin tehty ennenkin mutta tällä kertaa lähdettiin juhlistamaan nuoremman broidin hiljattain päättynyttä inttiä kulkemalla tutuissa maastoissa. Edellinen yö oli tullut vietettyä etelämpänä parin järven välissä sijaitsevan pitkän ja kapean kannaksen eteläpäässä jossa virtasi pieni sahi. Tutussa ja hyväksi havaitussa paikassa monilta muilta vuosilta. Tänään matka oli vienyt kohti seuraavaa tuttua yöpymispaikkaa. Ensiksi pitkin sitä kapeaa kannasta. Sitten poikki pienen, mutta hankalakulkuisen suon yli. Tietysti suon reunaa pitkin. Suon keskusta oli nimittäin jo ihan lettoa. Reunoillakin joutui taistelemaan Lapistakin tutun tappajakoivun kanssa ja kyllähän siinä kumpainenkin tuiskahti pari kertaa turvalleen suomen kielen kuvaavimpien sanojen säestämänä. Broidin käsi oli paras apu ylös noustessa ja sehän tarjottiin sekä siihen tartuttiin. Kerrankos sitä turvalleen tuiskahtaa näissä hommissa. Jos joku muuta väittää, niin se valehtelee. Siinä suolla kulkiessa tuli taas kertaalleen tuumittua että mäkärä on ihan ok kaveri mutta kun se perkele tuo aina miljoona sukulaistaan mukanaan.

Suon jälkeen kuljettiin jonkun matkaa polutonta kangasmetsää ja päädyttiin eräälle metsäautotien kääntöpaikalle. Siinä oli aikaa vääntää ansaitut Aroma-sätkät ja nykäistä perstupakit. Ja samalla huomata, että puolen Suomen paarmat oli pitämässä kesäkäräjiään juuri siinä taukopaikassa. Ne oli nopeat tupakit jotka kruunattiin vesihörpyllä ja lähdettiin kääntöpaikalta takaisin metsään puolijuoksua. Onneksi suurin osa paarmoista oli niitä lehmäpaarmoja jotka hitaina saattoi läiskiä hengettömäksi ennen kuin ne ehtivät asialleen. Se pienempi ja kapeampi suppupaarma oli hankalampi ja erittäin pahaluontoinen. Se kun lensi iholle valmiiksi leuat auki ja jurskautti samantien.

No, kääntöpaikalta alkoi polku ja metsän suojassa pöppiäisinvaasio hellitti nopeasti. Varsinkin kun polku eteni tietyn pitkän järviketjun rantaan ja siinähän oli hyvä kulkea kun tuuli piti pöppiäiset loitolla. Kuljettiinpa siinä erääseen niemenkärkeen ja keiteltiin trangialla kahvit. Palanpainikkeena oli näkkileipää, koskenlaskijaa sekä kovaa ja suolaista pötkömetvurstia joka tiedettiin entisestään hyvin säilyväksi. Sitä veisteltiin puukolla leivän päälle. Nyt saattoi sätkätkin poltella ilman suurempaa kiirettä ja katsoa mukavan tuttua järvimaisemaa joka ei ollut aivan niin postikorttitavaraa että siitä olisi tullut turistikohde mutta ei se sellaisesta paljoa jälkeenkään jäänyt. Samanlaisia maisemiahan on Suomi pullollaan. Toki näidenkin järvien rannalla alkoi jo silloin olla mökkejä suurinpiirtein sen verran mitä kaavoitus salli.

Tauon jälkeen matka eteni mukavasti pitkin järviketjun viereistä polkua kunnes täytyi tehdä pieni rämpivä mutka niin sanotun epätoivohäpelikön kautta jonka jälkeen päädyttiin sille vanhalle umpeenkasvaneelle metsätien pohjalle mistä tarinamme alkoi. Sitten broidit olivatkin jo sillä järvien välisellä kannaksella sijaitsevalla sillalla ja tekivät huomion. Tätähän on viime kerrasta vahvistettu ja vahvistettu reippaasti.

Sehän ei tiedä kuin yhtä asiaa. Ja sehän selviäisi pian.

Broideilla oli tarkoitus kulkea sillalta vajaan kilometrin verran koilliseen. Erään pienen, muutaman sadan metrin mittaisen kapean järven rannalle, johon leiriydyttäisiin. Järven itäpuolella oli komea kallio ja sen kummassakin päässä oli purot josta saisi hyvää vettä. Pian veljekset huomasivat, että koko alue oli viime reissun jälkeen parturoitu niin kuin sillalla saattoi arvatakin. Vain siemenpuita oli jätetty. Kokemattoman silmiin hakkuuaukko näytti helpolta kuljettavalta mutta broidit tiesivät että edessä olikin pirunmoinen rämpiminen. Viime kerralla tässä oli hyvä kangasmetsä.

Mutta päästiinhän siinä rannalle kuitenkin. Maisema oli muuttunut aivan toiseksi mutta ranta oli ennallaan. Ja rantaan oli jätetty pystyyn hieman enemmän puita. Edessä oli työnjako jota miesporukassa ei tarvinnut tehdä, sillä kaikki sujui itsestään ja sen kummemmin sopimatta ja suunnittelematta.

Koska aurinko paistoi vielä korkealta, laitettiin puun oksaan roikkumaan jätkän jääkaappi.

Sitten pantiin teltta pystyyn. Halpa huoltoasemateltta. Mutta olihan siinä ulkotelttakin joten piti se kuivana. Absidiakin sen verran että sai saappaita ja muuta sälää suojaan. Halpaa huoltoasemakamaa olivat myös kenttäpatjat ja makuupussit. Niillä pärjäsi kesällä oikein hyvin.

Sitten tehtiin valmiiksi nuotiotarpeet. Paikalla oli hyviä tervaskantoja joista sai syttypuita ja joista oli hyvä veistellä kiehisiä.

Välillä väännettiin ja polteltiin tietysti sätkätkin.

Kahvia ei enää keitetty vaan pantiin sapuska trangialle tulemaan. Tämän päivän gourmet oli yhdistelmä: tölkillinen hernekeittoa ja tölkillinen lihapullakastiketta sekaisin sotkettuna. Aivan ykkösevästä. Höysteeksi näkkileipää ja koskenlaskijaa. Eilen oltiin syöty makarylliä ja sika-nautaa. Elettiin sitä aikaa, kun sika-nauta oli vielä kunnon evästä eikä gelatiinilla kasassa pidettyä vettä, kamaraa ja rasvaa. Hernesoppa- ja lihapullakastikesäilyke ovat pitäneet pintansa aika hyvin tähänkin päivään saakka.

Siinä sapuskaa odotellessa pantiin tulet palamaan. Tehtiin vielä ihan hyvät roihut. Tulevan pohjaksi. Broidit olivat nimittäin huomanneet että moto oli repinyt yhden tervaksen hajuisen kannon melkein irti maasta. Kun sapuskointi-, röyhtäily- ja sätkärituaali oltiin saatu suoritettua, hakattiin se kanto kokonaan irti ja lyötiin nuotion päälle. Se palaisi useamman tunnin.

Ja kun se paloi, saatettiin sitä katsellessa keittää trangialla teetä ja lyödä sekaan hieman Röh-rommia. Oli aika istuskella ja vähän jutellakin. Poltella siinä välissä seittemät tupakit. Tulevaisuus mietitytti. Isompi veljeksistä oli jo löytänyt uransa. Ainakin siltä vaikutti. Mutta se oli vienyt hänet pääkaupunkiin jota hän syvästi inhosi. Pikkubroidi ei ollut vielä aivan varma. Vaihtoehtoja oli. Mutta mikä olisi viisainta? Pysyäkö täällä? Täällä, missä vaihtoehdot olivat vähissä. Ettei jopa olemattomat. Lähteäkö siis muualle, maalikyliin niin kuin isobroidi vaikkei se pahemmin huvittanut? Olisiko se koulutus, minkä nyt luen kahdenkymmenen vuoden päästä täysin hyödytön? Ja minkälaiseksi ne tään maailman muutenkin pistäisivät? Etteivät ne saisi sotaa aikaiseksi? Mitä tuolla suuressa ja mahtavassa tapahtuu? Kun se Berliinin muurikin meni ja kaatui? Ja koska se Suuri Lama loppuu? Loppuuko se?

Sitähän veljekset eivät tienneet että nyt elettiin myös viimeisiä vuosia jolloin lautamiesjärjen käyttö oli vielä suotavaa ja hyväksyttyä. Suomi siirtyisi muutaman vuoden sisällä suvaitsevais-tiedostavaan aikaan.

Siinä otettiin muutama muki ja tuumailtiin. Ei sen enempää. Huomenna oli tarkoitus jatkaa pätkän matkaa takaisin ja siitä luoteeseen eräälle jääkauden muovaamalle kalliojärvelle. Veljekset sammuttivat nuotion ja kömpivät telttaan. Uni tulisi helposti ja olisi tuttuun tapaan mukavan rauhallista. Mielessä oli tietysti paljon kysymyksiä. Ja tieto siitä, että niitä kaikkia kysymyksiä ei ollut vielä hoksannut kysyäkään. Ne nousisivat vielä aikanaan esille.

Mutta kysymysten vakavan pohtimisen aika oli tuonnempana. Nyt oli vain tässä ja nyt. Ja tässä ja nyt oli broidien reissu. Vain sillä oli merkitystä.

Hyvää ja rauhallista juhannusta kaikille

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kova, suolainen metwursti - mihin sekin hävisi. Viimeksi sitä toi kävijät pietarista, nyt ei sekää lähde enää toimi. Kummallista pehmeää, vaaleaa rasvapötköä enää tarjolla. Vai pitäisikö sitä värkätä ite, kuivattaa kaupan tuotetta vaikka kylmäsavun avulla?

Vaan polttiaisiako ei ole tarjolla reissussa, se on kyllä puute. On ne niin kivoja.

Täällä on sähköllä toimivat raidin karkottimet, verkot ja thermacellit turvana. Alkaa olla kivan viileää terassilla / verannalla / rappusilla. Viime yönä oli kuuma, nyt ei. Mistääs sais koulutetun siepon? Vaikka kesyn kirjosiepon, semmoisen suojelusiepon, että nappaa paarman ennen kuin se ehtii nahkaan kiini. Meinas alkaa ärsyttää hieman halkoja hakatessa, kun paarma käy kiinni, sylkäisee pahanmakuisen palan pois - hyttysöjy kun maustaa ikäväksi. Ja kiroile ihan selvästi.

Tuossa on rantahiekalla metrin haloista kasattu häkkyrä, ristikko, miehen korkuinen. Kokonkorvike, valmiina hoitamaan hommansa. En jaksanut alkaa kokkoa kokoamaan tuohon luodolle, liian kuuma ja työtkin haittas.

Alkaa siitä suuren ja mahtavan kaatumisetakin jo olla aikaa, nin se aika kuluu.

Hyviä jusseja itse kullekin, rämpijöille ja kirjaajille ja seuraajille.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Ihania tunnelmia herättävät aina Ykä nämä sun nuotiotarinasi. Itse halusimme tehdä ne systerin kanssa kahdestaan koska emme halunneet mukaan "isä tietää kaiken"-häiriötekijää. Faijan kanssa kun meni verkoille, se oli yhtä kiroilua, souda, huopaa ja aina väärin teit. - Aamuviideltä hipihiljaa matolaatikko ja vavat mukaan, pystari kokkaan ja vene vesille. Koko valtaisa Vanajavesi oli vain meidän. Isoäiti oli pakannut salaa eväät. Hän oli aikansa feministi joka tajusi että kyllä se onki likankin kädessä pysyy. Ja mitä upeita saaliita saimmekaan! Tuolloinhan järvet olivat täynnä kalaa, pulleita ahvenia ja kuhaa. Särkikaloja, vimpaa tai pasuria ei arvostettu, ne vietiin ämpäreillä maalaistaloon kananruuaksi. Iso lahna päätyi saunan uuniin voipaperiin ja hesariin käärittynä, rannikolla toki hoblaan.

Marjat eivät olleet miehille soveliaita, sieniä sopi poimia ja siis itse asiassa osoittaa naishekilölle että tuossa on koivutatti, otapa ylös ja matka jatkui erämiehen kintereillä. Vähin äänin vaimoväki sitten liiskasi sen osoitetun sappitatin ja vielä vähemmin äänin tyhjäsi tietämänsä kanttarellipaikan. Näin sopu säilyi.

Mutta ihan valtava ikävä on metsämansikoita, onko niitä edes enää olemassakaan? Upeimmat löysi aina lehmänläjien vierestä. Kun jouduimme evakkoon Sysmään, siellä oli ojanpohjat täynnä mesimarjoja. Tylsänmakuisia, mutta jostain se esanssi kai tuohonkin kalliiseen likööriin on saatu.

Mutta safkasta. Purkkihernekeitto on oikeasti hyvää. Ei siihen tarvitse modernisti shampanjaa vispilällä sotkea. Sinappia saa vähän laittaa. Savuahven/kuha, maailman paras ruoka. Jo tuoksu saa pään pyörälle. Mutta voi Ykä, mistä näitä elämyksiä autoton stadilanen saisi enää edes kokea?
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Ruuan laatu heikkenee jatkuvasti. Tosin ns. asiantuntijathan sanovat että kyllä niissä sama ravintoarvo on. Mutta kyllä maullakin on oma, eikä ihan pieni merkitys. Pötkötavarahan on sinänsä kyllä edelleenkin paljon parempaa kuin valmiiksi viipaloitu.

Tarina – tosi sellainen – ei tapahtunut Lapissa ja siellähän polttiaismäkärää löytyy harmiksi saakka. Ei auta hytyverkot. Tulevat kehnot läpi.

Tuo koulutettujen pikkulintujen koulukunta olis ihan hemmetin hyvä idea. Ja joulukuussahan tulee 30 vuotta täyteen siitä kun Suuri ja Mahtava totesi että tää oli tässä.

Oikein mukavaa juhannusta sinullekin.

tira+: Suuret kiitokset. Minulle se isä antoi perusopin noihin asioihin. Tosin välillä tiuskien hänkin. Samoja kokemuksia kuin sinullakin. Kun ei tullut opittua aina tarpeeksi nopeasti. Mutta kannustustakin oli. Ja loput sitten opettelin myöhemmin itse. Kyllä metsämansikoita vielä on. Meidänkin tontilla niitä löytyy. Purkkihernesoppa on hyvää edelleenkin. Mutta näitä elämyksiä lienee autottoman stadilaisen vähän vaikeaa löytää. Toivottavasti sinullekin on niitä kuitenkin vielä tarjolla.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunista Juhannusta täältä lahden takaa. Tätini kanssa käytiin kalassa ja sienessä; hän opetti minulle paljon elämän suuria asioita. Nyt asun pientä mökkiä ja sytytän illalla pienen nuotion ja tuijotan sitä muistellen mukavia elämyksiä.

Sinulle suuret kiitokset kivoista tarinoistasi.

/Eija

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä polttiaisia löytyy etelästä, keskisuomestakin, riittää kun on virtaavaa vettä huutohollin päässä. Vaan mökillä ei ole, siitä hurraa ja 2*hip.

Hernekeitto on muuten mainiota levitettä leivän päälle. Kylmänä, suoraan purkista.

kadonneista ruuista yksi mystinen juttu on semmoinen pikkukalasäilyke, sardiinina se mulle myytiin, muttei sitä näy enää missään. Pikkupojan pikkusormen mittainen, öljyyn säilötty. Päätömiä pikkukaloja, pehmeitä ja hyviä. Avattiin semmoisella avaimella joka kääri kannen itsensä ympäri. Rasiansa oli pieni, tupakkiaskia pienempi. Ainakin 60-luvulla niitä oli joka kaupassa, hävisi joskus 80-luvulla. Olisko ollu joku tyynenmeren laji? Ainakin joku laji ylikalastettiin sukupuuttoon taannoin Perun rannikolta?

Mustan ja valkian kirjava kärväistemppaaja alias mustawalkia kärväistemppaaja olis mainio aljo. Moniko googlaamatta tietää elukan?

Yksi ärsyttävimmistä elukoista muuten on se pikkukärpänen, joka pyrkii suuhun ja silmiin. Kun vauhti putoaa pyörälenkillä tai -kisoissa isoissa ylämäissä tuppaa menemään henkeen nämä peijakkaat. Ja vattupuskissa niitä pyörii ympärillä ihan tarpeksi. Kyllä niillä pari lintua elättäis.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Ykä!

Kiitos tarinasta ja jälleen kerran hattu lähtee päästä sen kunnon nötkötin muistolle. Nyt on kaupoista hävinneet ulkomaisetkin säilykkeet mitkä olivat edes lähellä. Tiedä sitten etsinkö väärästä paikasta vai olenko vain paranoidi vai molempia.

Statin kuntina täytyy sanoa se, että kyllä juhannus on toisaalta aina lungia aikaa kun kaupunki tyhjenee ja jossain kohtaa alkaa kunnon ukonilma mitä voi seurata ikkunan läpi tai vaikka ulkona sateessa seisten ja ei-niin-voimasavuketta poltellen. Maailmankiertämiset on tehty ja nyt riittää kun ei lue liikaa uutisia vaan odottelee ajan kulumista seuraavaan etappiin.

Hyvää Juhannusta kaikille!
Yst. terv. Ano Nyymi

Joppos123 kirjoitti...

Kovaa, hyvin säilyvää metukan kaltaista makkuria löytyy kyllä tankoina ihan lähikaupoista, ovat vaan ulkomaista tekelettä. Rasvat ja kolestroolit kohdallaan.
Juhannus menee ensiviikon valmisteluissa,paljon vielä tehtävää.
Kengät pitää rasvata,vaappujen koukut vaihtaa, siimat tarkastaa, rasvata kelojen laakerit ja muuta pientä.
Ensi maanantaina Volvon keula viimeistään 0700 kohti pohjoista. Pieni huipsaisu Haaparannan puolelle hakemaan nuuskaa, kaljaa ja halvempaa tupakkaa.
Siitä matka jatkuukin Juoksenkiin missä odottaa mökki ja vene.
Tiistaina heti aamusta "Väylälle" ja siellä pysytäänkin torstaihin asti, aina jaksamisen mukaan, tarvittaessa 24h.
Sen jälkeen saunaa kaljaa ja sapuskaa . Perjantaina joko takaisin etelään tai pieni koukku "roin" kautta, ei voi tietää.
Kolmen "veljeksen" voimin ollaan lähdössä taas kerran lohta soutamaan.
Sen tietää, että vaikka kalaa ei tulisi niin ainakin reissun jälkeen vatsalihakset ovat hapoilla nauramisesta ja onpahan saanut raikasta ilmaa hyvässä ja samanhenkisessä seurassa.
Hyvää jussia kaikille ja pitäkäähän itsestänne ja toisistanne huolta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Eijalle, Pyssymiehelle, Ano Nyymille ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Eija: Kiitokset sinullekin ja oikein mukavaa Juhannusta sinne lahden taakse.

Pyssymies: Nyt kun otit asian puheeksi niin eipä niitä sardiinipurkkeja enää taida olla. Tai sitten en ole osannut etsiä. Pieniä ne rasiat joo olivat. Piti muuten googlata, kun ei tieto muuten kärväistempaajaan riittänyt. Ehkä se harmaasieppo saundaa paremmalta. Ainakin tutummalta.

Ano Nyymi: Hyviä riistasäilykkeitä on kyllä vielä myynnissä. Ainakin pienemmillä tuottajilla. Mukavaa Jussia sinne Stadiin.

Joppos123: Mukavaa juhannusta ja oikein antoisaa reissua. Ne ovat mukavia ne reissut vaikkei saalistakaan tulisi.

vieras kirjoitti...

Jos pääsen käymään kaverin mökillä, otan mukaan sixpäkin lonkkua, valkoviiniä ja jälkiruokaviiniä. Tokajia on kaksi pulloa.

Jos huonosti käy, sähköjä ei saada kuntoon joten sinne ei kannata mennä. Se äijä sanoi noin mulle.

https://www.alko.fi/tuotteet/567907/Bird-s-Tree-2020/

https://www.alko.fi/tuotteet/926486/St.-Stephan-s-Crown-Tokaji-Asz-5-Puttonyos-2013/

Ostin noi viinit tuen osoituksena Unkarille ja sille kun se sääti sen lain josta suvakeillä paloi päässä sulakkeet.

https://oikeamedia.com/o1-161700

Toinen tuen osoitus on siitä että unkarilaiset eivät polvistu. Kristitty saa polvistua vain Jumalan edessä.

https://www.youtube.com/watch?v=18j6IGrFeAk

Harmi kun Unkari ei mennyt kisoissa jatkoon, mutta lohko alunperin ennustettiin ns. kuolemanlohkoksi. Siksi kaksi tasapeliä on siihen nähden kelpo tulos. Unkari kuitenkin ehti mennä johtoasemaan sekä Ranska- että Saksa-pelissä.

Ois ollu hurja jos Unkari olisi voittanu Saksan. Silloin olisi voinu sanoa ettei stadionin valaiseminen sateenkaariväreihin ja sateenkaaren värinen kapteenin nauha auttanut.

Kun Unkari ei jatka, ehkä tässä pitäisi toivoa Kroatian, Tsekin tai Ukrainan menestystä. Tai mikä tahansa joukkue joka ei polvistu.

Huomasin että Italian joukkueen kokoonpanossa on kolme brassia. Ne eivät ole samalla tavalla mamuja tai mamutaustaisia kuten jollain Ranskalla tai Belgialla. Italian joukkueen brassit ovat valkoisia brasseja joilla on osoitettavissa italialaiset sukujuuret. Ne ovat siis paluumuuttajia. Lisäksi yksi pelaaja on osittain kanadalainen, kun hänen isä on kanadanitalialainen ja äiti italialainen.

Jos Ranskan tai Belgian joukkueet toimisivat samalla kaavalla, ne etsisivät pelaajia joita voi pitää paluumuuttajina eli on osoitettavissa sukujuuria Ranskassa tai Belgiassa. Tällöin Ranskan joukkue näyttäisivät Ranskalta ja Belgian joukkue Belgialta.

Jos tuota periaatetta sovellattaisiin Ranskan ja Belgian mamu- ja mamutaustaisiin pelaajiin, tällöin he edustaisivat niitä Afrikan maita joista he tai heidän vanhempansa ovat kotoisin.

Anonyymi kirjoitti...

Kaipa niistä osani olen saanut minäkin, niistä luonnossa liikkuvista siipiveikoista, vaan ei hätiä mitiä, ne jää sinne luontoon. Ei niitä kovinkaan monia ole tunkemassa "ihmisten" ilmoille kuten nämä eräät häiriköt. Näistä nykyhäiriköistä kun ei pääse eroon, varsinkaa urbaanissa ympäristössä.
Suuri harmistuksen aihe kun ei enää kunto anna myöten lähteä tuonne oikeaan luontoon (ruma sana jos toinenkin). Se on vähän kuten yksi silmälääkäri totesi vuosi sitten, että näössä ei ole mitään vikaa tuon ikäiselle, paitsi ulkonäössä, mutta se kuuluu tuohon vuosimalliin:) Ei se oikeasti noin sanonut, mutta tulkitsin sen niin ettei tuu itelle paha mieli.
Aamulla tulee vanhempi tytär lapsensa kanssa käymään, ruoka on vielä mietinnässä vaan jälkiruoka on jo mietitty. Nyt kun sen ohjeen löysin ja tähän väliin matkailumainos: Hämeenkyrössä on sellainen Maisemakahvila oleva, aivan ihastuttava paikka, ja sen kahviossa on aivan upea kahvin kanssa kastettava. Raparperipiirakka. Sen mie aattelin osaperikunnalle väsätä. Ja on hyvää jos edes puoliksi on niin hyvää kuin alkuperäinen. Maisema ei kylläkään vastaa aitoa,mutta kaikeahan ei voi saada.
Tuli mieleen yksi juhannusaatto ajalta ennen muinoin.
Lähdettiin nuoremman tyttären tuleva enon kanssa Pieliselle kalaan ja kotiin jääville kerrottiin, että tullaan sit huomenna johonkin aikaan.
Vedettiin siinä uistinta, taidettiin joku kalakin saada, mutta se oli kuin tuo Ykän keroma veljesreissu. Se retki tai matka oli se tärkein. Nahka paloi auringossa veden ääressä, nuotiokin oli, ei metsäpalovaaraa, autio kivinen luoto keskellä isoa selkää.
Seuraava päivä hieman kivulias, vaan kotipihassa sauna ja leppeät löylyt, tuore koivunoksanippu jolla hellästi löyhytteli, läiskytteli niin parani se aurinkoihotumakin melko nopsaan.
Vaan oikein hyvää juhannusta kaikille lukijoille, kommentoijille ja itselleen sanamestari Yrjölle ja kaikille kuulolla oleville.
Huru-ukko
PS. Entisajan juhannustaika: Kun neito katsoo alastomana lähteseen hän näkee tulevan sulhasensa. Nyt: Kun neito katsoo alastomana läheteen hän näkee lähteen reunalla pelastuslaitoksen hätäpelastusryhmän pudottuaan sinne humalassa toikkaroituaan selfietä ottaessaan.
Pidetään toisistamme huolta silti ja otetaan ne kuvat selvinpäin. Jookokosta jookos?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys vieraalle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

vieras: Toivottavasti sulla se mökkireissu onnistuu. Minä en ole jaksanut noita nurmisukelluksen em-kisoja seurata mutta nostan noin yleensä ottaen hattua unkarilaisille ja itäeurooppalaisille. Siellä sentään pidetään yllä tervettä järkeä. Lätkän puolellahan suomalaisia meni ihan tuoreeltaan Stanley Cup-finaaliin.

Huru-ukko: Eihän se meikäläisenkään ulkonäkö korjaannu kuin kantopommilla. Ja mainos välitetty eteenpäin. Pieniä ja paikallisia kannattaa aina suosia. Ja tuo kertomasi reissu kuulosta aivan mainiolta. Ne on sellaista mielenpääomaa ne. Oikein mukavaa juhannusta sinullekin.

Anonyymi kirjoitti...

Mustawalkia kärväistemppaaja on kirjosieppo, pelkkä kärväistemppaaja on sitten harmasieppo. Wanahat lintujen nimet on hauskoja. Kissapöllö, pissihaukka ...

Sen pikkukalan häviö on kyllä tappio. Setsuuria, päälle kalaa ja tomaattia tai kurkkua, nam. Ruokajuomaksi kylmää appelsiinitiivistestä tehtyä mehua, semmoista vähän sameaa, hapanta, eikä yhtään makeaa. Muistan vieläkin tämmöisen helleyön välipalan - taisin olle 7 tai 8 silloin. Miten hyvältä se kylmä mehu maistui ja se leipä.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Joo, sieppojen kanssa meni noin. Minä olen itse jäänyt kaipaamaan sitä huikeaa tunnetta kun vuonna 1979 pisteli näkkileivän päällä silloista sikanautaa ja ajatteli että eihän tää oo tottakaan.

Joppos123 kirjoitti...

Aikoinaan töpinästä löytyi sellaisia 750 gramman sikanautatölkkejä. Kannatti olla hyvää pataa vääpeleiden kanssa niin niitä sai joskus pummattua. Tuli meinaan hyvää kun leikkasi noin 2 sentin siivuiksi ja paistoi trangialla tai ihan avotulella.
Joskus "havu-aikoina" tuli norkoiltua töpinöiden liepeillä noita utelemassa. Lupasin ettei ainakaan tänne tehdä koottua iskua ja ei tehty.

QroquiusKad kirjoitti...

Minä se en tänä Jussina sitten erinäisistä syistä johtuen päässyt veden äärelle, vaan vietän yksinäistä juhlaa täällä Radanvarsikaupngissa;
onneksi on kokemusta.

Veden äärelle päässeitä opastan opettavaisella juhannuslorulla:

Oikein hyvää juhannusta!
Muista, kun sa aiot kusta
toivo että joku estää
tekemästä venehestä!
Siihen yks ja toinen hukkuu,
muiston päälle käki kukkuu!
Oisko hauskaa? Eipä sille
nauraa vois kuin mättähille
joiden päälle sopii kusta:
se ei tuota pahennusta.
Henkikulta siinä säilyy
kun vain antaa veden päilyy
raukeassa katsehessa
Tsuhnan Kostoo nauttiessa!

Tätä kaikki asianosaiset tarkoin noudattakoot!

Anonyymi kirjoitti...

Miehen ja mielen on vallannut laiskuus, kun ei jaksa lähteä sotavaltion tahi metsäyhtiön mailta vastaksia riipimään. On kaadettava koivu omasta pihasta, sillä omatekoinen vasta on juhannussaunaan saatava. Jonkinlainen opittu perinne sekin.

Hukkumatonta keskikesän seremoniaa koko seurakunnalle.
voijumala###

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, Qroquius Kadille ja voijumalalle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Muistanpa nuo sotavaltion tölkit minäkin. Jos niitä saisi jostain ostettua niin ostaisin trukkilavallisen. Se oli hemmetin hyvää evästä.

Qroquius Kad: Siinä oli asiallista juhannusviisautta joka on kyllä mennyt aika hyvin perille. Hukkuneitten määrät ovat nimittäin jostain 1970-luvulta vähentyneet reippaasti. Oikein hyvää Jussin jatkoa sinulle sinne Radanvarsikaupunkiin.

voijumala: Ja oikein hyvää juhannuksen vastallista ja hukkumatonta jatkoa sinullekin.