perjantai 18. kesäkuuta 2021

JÄRJESTELMÄN ELÄMYSMATKAILEVAT LELLIKIT

Eli lisää leikkipartisaaneja

Edellisessä postauksessa tuli puhuttua tissejään näyttelevistä leikkipartisaaneista. Hehän ovat sinänsä harmittomia ja lähinnä huvittavia. On sitten huomattavasti haitallisempiakin leikkipartisaaneja. Helsingissä egoaan ruokkii itseään Elokapina-nimellä kutsuva liikkuva leikkipartisaanisirkus joka sitten on mennyt ja tukkinut Mannerheimintien. Jopa yön yli, sillä kyseinen sirkus sitten leiriytyi Manskille. Samalla kyseinen sirkus tietysti samalla pysäytti Helsingin pääkadun liikenteen. Performanssin hintaa voivat minua fiksummat laskeskella.

Tämän egotrippailun tekosyy on luonnollisesti ilmastohysteria. Vaikka aivan varmasti joka ainoa tyyppi tuosta sirkuksesta tietää, että Suomi tuottaa noita paljon puhuttuja luonnonvaroja huomattavasti enemmän kuin kuluttaa:

Mutta kun ruokitaan egoa partisaania leikkimällä niin faktoilla ei ole väliä. Vain tunteella on merkitystä. Ja tuo sirkus tietää hyvin, että missään muualla tuollainen ihmisten häiritseminen tuskin onnistuisi. Siksi roolileikkiä leikitään kotona Suomessa jossa hallituskin on sitoutunut samanlaiseen – faktoista välittämättömään – elämysmatkailuun. Tavallisten suomalaisten kustannuksella.

Poliisi on hiljattain osoittanut että se pystyy kohtelemaan rauhallisesti mieltään osoittavia suomalaisia suoranaisella mielivallalla. Nimittäin silloin, jos mielenosoittajien asia ei miellytä vihervasemmistolaista hallitusta. Mutta kun asialla ovat järjestelmän lellikit niin mitä tekee poliisi? Kehottaa autoilijoita ajamaan muualta ja ilmoittaa suojelevansa elämysmatkailijoilta liikenteeltä.

Jos tämä näytelmä oltaisiin näytelty vielä 1990-luvulla niin kyseessä olisi ollut hyvä tv-sketsi jolle oltaisiin porukalla höksötelty. Ja mietitty että mistä ne käsikirjoittajat keksivätkin noin mahdottomia ideoita. Nykyisin kyseessä vaan ei valitettavasti ole fiktio vaan dokumentti. Ehkä sen nimeksi voisi laittaa ”Elävä kaupunkiluonto”.

56 kommenttia:

Lissu vaan kirjoitti...

" Viime mielenilmauksessa tapahtunut sumutus oli täysi virhearvio poliisilta. Uskon, että he ovat tästä oppineet, että ei kannata." Näin summaa Jenni M, yksi kapinoiden järjestäjistä.

Nämäkö ne täällä nyt poliisia komentelevat?! Ja sisäministeritär kääntää katseensa poispäin.

Muuten, Väyrysen Paavo Polaris tv:llä tubessa haastattelee suomalaisia tutkijoita, pitkän linjan luonnontieteilijöitä, jotka tekevät selvää ilmaston luonnollisista muutoksista menneiden tuhansien vuosien ajalta. Samaa asiantuntijaporukkaa kuin Ilmastosi-seminaarissa. Nämähän eivät valtamediassa pääse ääneen.

Janne kirjoitti...

Voisivat leikkipartisaanit koettaa tukkia valtaväylän esim. Moskovassa. Kauankohan saisivat istuskella? Saattaisi miliisi tutustuttaa leikkipartisaanit nokialaiseen nuoriso-ohjaajaan.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Olen kirjoittanut paljonkin niin sanotun vihreän liikkeen psykohistoriasta, esimerkiksi tässä, enkä mitenkään halua peitellä sitä miten syvästi halveksiva oma asenteeni nykyisiä narsistisia viherpiipertäjiä kohtaan on. Narsismia ja uhrirooleihin samaistumista -- siitä heidät on tehty, eikä heillä ole mitään todellista motiivia toimilleen eikä katetta vaatimuksilleen -- vain uskonomaisia tunnustuksellisia ideologioita ja surkeita tiedollisia harharetkiä.

Sellainen elämä, joka on yksi suuri identiteettikriisi. Ihmisiä jotka eivät ymmärrä itseään mutta kokevat ymmärtävänsä esimerkiksi toiskulttuurisia. Kenen sellaisessa pitäisi auttaa ja miten. Mikä itsetuhoinen marttyyriteko voisi kirkastaa narsistiset efektit niin, että ajattelu tavoittaisi jotain pysyvämpää, todellisuuden- ja suhteellisuudentajuisempaa. Mielen osoittamisen oikeus ja kansalaistottelemattomuus sulavat samaksi omankädenoikeudeksi.

Erityisesti ihmettelen sitä, että he ottavat vastustajikseen aivan tavalliset kansalaiset -- joille he haluavat tuottaa tavattomasti haittaa ja harmia vain jotta heidät itsensä huomattaisiin. He eivät osoita vaatimuksiaan valtaa pitäville poliittisille päättäjille, vaan ovat valinneet satunnaiset kulkijat kiusantekonsa kohteiksi. -- Se ei ole vain täydellistä typeryyttä, vaan raukkamaista todellisen vastuun väistämistä ja itse asiassa pelkurimaista hyökkäämistä heikoimman kohteen kimppuun. Tässä suhteessa he tosiaan muistuttavat tänne vaeltanutta kulttuurista rikollisuutta.

Kirjoitin tuosta Elokapinasta taannoin. Juttuun pääsee nimeäni klikkaamalla.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt jos koskaan voisi esittää kysymyksen, että mitäköhän meistä ajatellaan muissa maissa.

Suomen poliisi ei saa poistettua aseettomia mielenosoittajia häiriötä tuottamasta.

Vika ei silti ole poliisissa,(pl joku taponen), vaan siinä että nuo leikkipartisaanit ovat nykyisen sisäministerin erityissuojeluksessa.

T: Ymmi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Lissulle vaan, Jannelle, Seppo Oikkoselle ja Ymmille & kiitos kommenteistanne.

Lissu vaan: Eiköhän se komento ole tullut Ohisalolta ja leikkipartisaaneille se on ilmoitettu. Ja maapallolla on ollut lämpimiä jaksoja ennen ensimmäistäkään polttomoottoria. Mutta kun asia on bisneksen ja uskonnon sekoitus niin siinä sallitaan vain yksi totuus.

Janne: Ja luulen, ettei kaasuakaan säästeltäisi ja muutenkin oltaisiin venäläisen vieraanvaraisia. Mutta eiväthän ne sinne mene vaan leikkivät täällä sankaria.

Seppo: Tuo oli erittäin hyvin tiivistetty.

Ymmi: Juuri tuosta on kysymys. Ja tilanne saattaa jatkua vuoden 2023 jälkeenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Mediat voisivat olla kirjoittamatta tempauksesta, se loppuisi pikaisesti, koska kukaan ei välitä.

Kun siitä kuitenkin kirjoitetaan, poliisin kannattaisi olla puuttumatta koko tapahtumaan. Vahvasti kuvittelen, että näin osittain tapahtuukin. Kissalan pojat ovat ottaneet onkeensa sisämininsterin nuhteet viime kerralta.

Performanssin voisi antaa jatkua aina eduskuntavaaleihin saakka, jolloin haittapuolue vihreät saisi tuntea sen nahoissaan. Toivottavasti.

akka

Lissu vaan kirjoitti...

Epäilemättä sisäministeri on
leikissä mukana ja ohjeistanut poliisia, mutta voisihan hän tulla leikisti kommentoimaan suurelle yleisölle, jota kuitenkin asia haittaa. Tämä hiljaisuus vaan osoittaa Ohisalon äärimmäistä röyhkeyttä. Samalla se antaa hyväksyvän ja kannustavan signaalin monenlaisille muillekin, paljon vaarallisemmillekin toimijoille.

Anonyymi kirjoitti...

Yksinkertainen kysymys, johon toivoisi saavansa vastauksen sisäministeriltä; miksi poliisi ei hoida virkatehtäviään? Tuota vastausta on turha odottaa, kun mihinkään muuhunkaan ei Eduskunnassa ole saatu koskaan vastausta. Keskenkasvuisten kakaroitten asteelle jämähtäneet ”kapinalliset” saavat tukkia pääliikenneväylän ja poliisi valvoo, ettei vaan HEIDÄN turvallisuutensa vaarannu kun istuvat ajotiellä ja pystyttävät sinne jopa telttoja! Maria Ohisalo, ennen kuin tilanne menee vielä pahemmaksi, nyt olisi korkea aika erota!

Rouva Ano

KKi kirjoitti...

Hihi.

Lieneeköhän siellä jonossa ollut jokunen pulllarommelikin?

Meinaan voi piiperöille olla yllätys kun kaffelatte kauppa myykin eioota. Kas kun ne piiperökauppaankin tavarat kulkee ihan dieselvoimalla.

Anonyymi kirjoitti...

Noin siinä käy kun lapset pelotellaan "ilmastokriisillä" joka on itse asiassa vain yksisuuntainen mielialahäiriö. Hyvän kelin leikkipartisaanejakin ovat. Rankkasade voi olla sellainen "ilmastokriisi" joka karkottaa leikkipartisaanit kotiin.

Sisäministerin lausuntoa asiasta odotellessa. Voiko Suomessa enää virkavalta järjestystä valvoa vai voiko lähitulevaisuudessa jokainen panna hösseliksi missä ja milloin sattuu huvittamaan.

Toinen professori kirjoitti...

Nyt tarvittaisiin oikeistolainen liike, joka järjestäisi samanlaisen mielenosoituksen samaan paikkaan. Tarvittaisiin vain riittävästi väkeä ja kekseliäisyyttä sopivan syyn löytämiseksi. Kun poliisi arvatenkin hajottaisi mielenosoituksen sangen pikaisesti, voitaisiin ryhtyä vastatoimiin poliisia vastaan. Varmastikin jostakin löytyy pykälä, jonka perusteella poliisin vastuuhenkilöt voitaisiin tuomita jonkinlaisiin rangaistuksiin. On mahdollista ja jopa todennäköistä, että oikeuslaitos ei poliisia tuomitsisi, mutta silloin täytyisi käyttää kaikki mahdolliset valitustiet ja ennen kaikkea asia tulisi julkistaa niin laajasti kuin mahdollista.

QroquiusKad kirjoitti...

Miten niin poliisi ei hoida virkatehtäviään? Sehän täyttää ne viimeistä piirtoa myöten;
jokainen sisäministeriöstä tuleva käsky täytetään.

Kun ei se poliisi edelleenkään ole mikään kansalaisjärjestö, joka tekee hyvän hyvyyttään erilaisia turvallisuustehtäviä harrastustoimintana.
Se on valtion toimintaa, jonka tehtävänä on säilyttää laillinen yhteiskuntajärjestys, selvittää rikokset ja saattaa niihin syyllistyneet tuomittaviksi lailliseen tuomioistuimeen.

Poliisi on organisoitu sisäministeriön alaisuuteen, ja sen käskyjen ja määräysten mukaisesti se toimii.

Minä en tajua, mikä ihme tässä voi olla vieläkin epäselvää?
Poliisi tekee niin kuin sen käsketään toimia, tai se syyllistyy virkavirheeseen tai -rikokseen. Virka lähtee, ja uutta työtä on turha etsiä yksityiseltä turvallisuusalalta.

Ei voi olla näin vaikeaa ymmärtää?

Anonyymi kirjoitti...

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/majuripasi/greenpeacelta-idioottimainen-temppu/
Mitenhän olisi käynyt jos poiliisi olisi ampunut, voi kyllä noissa tempauksisa viellä kyädä että tarkkaampuaja ampuu, koska ei tiedä onko se sitttenki terroristi ..

-jpt-

Anonyymi kirjoitti...

Ajoitus on kaikkein tärkeintä. Eloapina vierheät aliottivat vasta kuntavaalien jälkeen, olisi muuten tullut rankkasade virheiden laariin ja huuhtonu pölytkin pois. Samoin kepu, ennen vaaleja vastusti maakuntaveroa "henkeen ja vereen", vaalit ohi aloitti Saarikko maakuntavaeron valmistelun.
Rasmuksessa hyviä kommentteja persuista, kuinka ne on niin nekeriä, värjäävät naamansa mustiksi. Todellisuudessa eräillä oli turvenaamiot joilla hoidetaan iho-ongelmia.
Sellaista se on kun mennään tunne edellä tosiasioista tietämättä tai pittaamatta.
MItes se joku joskus sanoi: Ei pidä joutavien tosiasioden häiritä "hyvää" tarinaa.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys akalle, Lissulle vaan, Rouva Anolle, KKi:lle, Anolle, Toiselle professorille, Qroquius Kadille, jpt:lle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

akka: Valitettavasti vaan valtamedia on noitten leikkipartisaanien puolella. Samoin kuin poliisin ylin johto. Plus hallitus.

Lissu vaan: Jossain vaiheessa hän varmaan kommentoikin jotain ympäripyöreää ilmastotoimien välttämättömyydestä. Antaen sen hyväksyvän signaalin.

Rouva Ano & Qroquius Kad: Totta kai poliisi hoitaa virkatehtävänsä niin kuin Qroquius Kad sanoi. Ja totta kai se ymmärretään. Mutta sen toimia ja sille annettuja määräyksiä voi ja täytyy voida arvostella. Jos sekin viedään pois, niin ei paljoa jää jäljelle. Varsinkin kun nyt se joutuu toimimaan poliittisena poliisina. Ja Ohisalo - niin kuin hallitus muutenkin - näyttää uskovan, että se on vallassa vielä vuoden 2023 jälkeenkin. Niin kuin jopa saattaa olla. Ehkäpä niin, että kokoomus on kiilapoikana.

KKi: Niin kulkee nyt ja kulkee jatkossakin. Mutta eihän tuo pellelauma sitä tajua eikä sitä se edes kiinnosta. Saatiinpahan performanssista hyvät fiilarit. Ja joku toinen maksaa elatuksen jatkossakin.

Ano: Ei kaikki voi panna hösseliksi. Ainoastaan vihervasemmistolaista ideologiaa tunnustavat.

Toinen professori: Hyvä idea sinänsä. Mutta Suomessa ollaan jo siinä tilanteessa että esille nousee kysymys ”kuka uskaltaa ottaa riskin?”.

jpt: Greenpeace pitää itseään - ja ikävä kyllä monissa maissa onkin - lakien yläpuolella.

Huru-ukko: Joo, ajoitus oli varsin kohdallaan. Ja totuuden ei tosiaan koskaan pidä antaa pilata hyvää läppää.

veejii kirjoitti...

Voipi olla että oon taas vähän ilkeä mutta…
Vähän tuosta keloapinan mielenilmauksesta tulee mieleen vertaus veren kaivamisesta nenästä. Kakarana huomasin että kun tarpeeksi syvältä kaivaa niin kyllä sitä verta löytyy. Ehkä ryhmässä sitä vähän haetaankin että joku äkkipikaisempi tekisi yhdestä tai useammasta marttyyrin tuolle porukalle. Siinä tulisikin sitten kunnolla julkisuutta apinasakille ja kukkahattutätien/maripaitasetien syvää sympatiaa. Mutta mielestäni tuo kakaralauma ei ole edes halveksunnan arvoinen.

Lissu vaan kirjoitti...

Käytännössä Ohisalo luovuttaa komentovallan näille lellikeilleen käskyttämällä poliisia ideologian eteenpäin viemiseksi. Sieltä selän takaa on helppo lällätellä.
Tämä hallitushan on määrätietoisesti juntannut läpi tätä kehitystä olla vastaamatta tekosistaan, jopa laista piittaamatta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys veejiille ja Lissulle vaan & kiitos kommenteistanne.

veejii: Mahdollista joo, mutta itse näen että kyseessä ovat kevytpartisaanit jotka haluavat elämysmatkansa ilman minkäänlaisia riskejä.

Lissu vaan: Niin hallitus, Ohisalo kuin nuo lellikit jakavat saman ideologian. Jota reaalimaailma ei pahemmin häiritse.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Sisäministeri Hutisalon ja Pimiän uudet joukkojenhallintaohjeistus määrää että seuraavaksi Helsingin poliisi tarjoaa luomuvehnästä leivottuja voisilmäpullia vattumehun kera. Myöhemmin illalla polliisipäällikkö tuo soijamakkaraa jota sitten yhdessä grillataan ja nautitaan pasilassa asemalla itse pantua luomuolutta ja Arskan ja Väiskin tekemää aurinkoviiniä. Loppuillasta päällikkö tarjoaa tötsyt ja soittaa kitaraa sekä lauletaan poliisikuoron kanssa kumbayy.

QroquiusKad kirjoitti...

Niin sitähän mä juur tarkotin, sanoi Janne Kivivuori.
Että miksi syyttää poliisia, kun syyttävän sormen pitäisi osoittaa vain ja ainoastaan sitä sisäministeriä, joka käskee poliisiamme toimimaan tällä tavalla?

Nythän olemme samassa tilanteessa kuin Yrjö Leinon ollessa sisäministerinä, mutta ei tietääkseni Liikkuvaa poliisia ole syytetty siitä, että Leino vahvisti sen kommunisteilla nopeassa aikataulussa 700 miehestä vajaaseen 2 800 mieheen tehdäkseen itselleen ja Punaiselle Valpolle luotettavan käsivarren.

Olethan itsekin manannut moneen otteeseen sitä, ettet voi tehdä työtäsi siten, minkä tiedät ja koet oikeaksi työtavaksi ja -periaatteeksi, vaan joudut tekemään turhaa työtä koska ylempää siten käsketään.
Miksi poliisi olisi eri asemassa?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patele Pankavaarasta ja Qroquius Kadille & kiitoss kommenteistanne.

Pate: Älä unohda nyhtökauraa.

Qroquius Kad: Kyllä mä ymmärsin, sanoi Ykä. Mutta karmeeta on, että poliisi alkaa olla pian samassa asemassa kuin silloin Yrjö Leinon aikana. Ja sitä täytyy voida arvostella. Ja minun työn ja poliisin työn tietty ero vielä on, että poliisi kantaa asetta. Minä en.

Anonyymi kirjoitti...

Keskustalaiset on äänettömiä yhtiömiehiä. Ei minkäänlaista vastalausetta taida kuulua sieltä tätä ituhippien kapinaa kohtaan. Kunhan saavat sen maakuntahallintohimmelinsä. Saarikosta nyt ei ole mihinkään,mutta ei taida miestä olla rivijäsenissäkään. Vihreät mellastaa mielensä mukaan.

Tapsa vaan

KKi kirjoitti...

Jaha, keskustelua poliisista.

Osa potukasta taitaa kuvitella poliisin olevan jotenkin erillään politiikasta. Näinhän ei ole. Poliisihan on vallassa olevan politiikan aseellinen siipi.

Nykypäivän nännistis-lellistisessä femokratiassa poliisi on poli-isi. Instanssi joka ymmärtää ja tarjoilee pitsaa leikkipartisaaneille.

Sakkoja ja rangaistuksia jaellaan autoilijoille sun muille puuta polttaville ilmastorikollisille.

KKi kirjoitti...

@ Qroquius Kad

Likkuvasta Poliisista voidaan olla montaa mieltä. Vaan LP:n lakkauttamisen jälkeen raskaan kaluston valvonta on hunningolla.

Vai mitä luulette poli-isin ymmärtävän ammattiliikenteestä? Aivan, ei yhtään mitään. Nyt ovat mediassa polleina kun ovat saaneet pari polakkia narahtamaan piirturin kusetuksesta.

Voin kertoa kyseessä olleen ns. halppis kusetus. Aikoinaan pahvipiirturi aikoina tuli ajeltua yliaikojen omia aikojaan. Piirturikiekkoon nimi Aimo Kusetus.
Tämä siis ihmeellisillä ulkomailla.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Ykä!

Tässä lyhyt kaavio Elokapinan taustoista: toimivat Voima-lehteä kustantavan putiikin tiloissa. Voima-lehden kustantajan toimitusjohtaja on aktiivinen vihreä ja vielä kaupunginvaltuutettu. Kaikki tieto löytyy Wikipediasta, missä Elokapinan perustaja myöntää, että porukka on pääasiassa kommareita. Mutta yhteydet vihreisiin ovat kiistattomat ja suht korkealle tasolle vielä. Mutta niin kuin Venäjällä sanotaan, "kärpänen hämähäkin verkkoon jää, mehiläinen läpi lentää" ja senhän takia tätäkin sekoilua lähinnä kehutaan ja kannustetaan. Varsinkin kun viimeksi meni performanssi pieleen.

Yst. terv. Ano Nyymi

Anonyymi kirjoitti...

Taannoin tämmöiset kadullanotkujat valtasivat Satakunnankadun mansessa. Satakunnankadun pätkän A. Kiven kadun ja Näsilinnankadun väliltä. Pelastuslaitoksen päähyökkäysväylän länteen. Suureksi harmikseni ei tullut sopivaa hälyä länteen. Sopii itsekunkin miettiä miten olisi käynyt jos olisi tullut tarve lähteä koko kalustolla, hyökkäysauto, tankkiauto, tikasauto, & koko muu kalusto perässä. Siinä olis hippien PA-kalusto ja teltat saaneet kyytiä. Ja muutama hippi.

Siinä sattuu olemaan kohdalla ns. Lumppulinna, joka asukkaat ei tainneet arvostaa notkujien musiikkimakua. Ainakaan unimusiikkina. Oli aika lähellä, ettei alkanut läski tummua.

Sinänsä on ihan loogista, että fossiilista yksityishenkilöautoilua vastustetaan tukkimalla ratikkakiskot. Siis viher-loogista. Moottoritieliikennettä voisi vastustaa yöpymällä Riihimäen ja Hämeenlinnan valillä ratakiskoilla – ai niin eihän sinne pääse ratikalla, eikä sinne saa tilattua pizzaa. Eikä lähellä ole lattejakelua.

Tässä olis mopojengillä ollut mainio tilaisuus PR-työhön. Enkä nyt varsinaisesti tarkoita Halvatun pappoja jakamassa nakkeja yöpyjille vaan jotain sakkia avaamassa katua. Ihanko oikeasti sinivuokot olis puolustaneet hippejä kun helvetin enkelit olis häätäneet roskasakkia ?

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Ohisalo jo vastaili että poliitikko ei päätä mitä poliisi tekee. Ei niin, mutta unohtiko hän olevansa nyt virkavastuulla toimiva ministeri.

Ukonvasara kirjoitti...

Ajattelen ja toivon että kyseessä on vain poliisin vastareaktio siihen älämölöön mikä viime kerralla nousi näitten vihannesten käsittelystä. Eli nostivat tämän osalta hanskat naulaan ja katsovat mihin homma etenee naureskellen partaansa...vielä siellä nimittäin löytyy kunnon kenttäsikoja konstaapeleista. Tämä on sellainen kapinamuoto joka itselläkin saattas tulla mieleen. T. Ylipursimies

Anonyymi kirjoitti...

Maapallon kuumentamisesta vielä kun nämä leikkisissit istuvat Mannerheimintiellä asiasta huolestuneena. Lämpöennätys on mitattu Kalifornian kuolemanlaaksossa 10 heinäkuuta 1913, 56,7 astetta. Olisiko ihminen silloin päästellyt liikaa hiilidioksidia?

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkein naurettavinta että iltsari näytti tuosta perseilystä suoraa lähetystä nettiversiossaan. Se ettei sisäministeri millään tavalla tuomitse lain vastaista toimintaa on jo vanha juttu, mutta miten kauan hallituskaverit jaksavat tuota katsella, ja kuinka iso vaikutus aiemmilla performansseilla oli vihreiden heikkoon kuntavaalimenestykseen? Itselläni on vähän sellainen kutina ettei rauhallinen, lievästi ideologiassa leijuva vihreiden peruskannattaja ihan koko sydämestä kannata näitä kadun valtauksia, lentojen viivästyksiä yms. Täytyy vaan toivoa että aikuistuvat ja palaavat (koko ajan ikävämmäksi muuttuvaan) reaalimaailmaan. Ajoitus tälle ei varmasti ole ollut sattuma.

t.Puupääukko

Anonyymi kirjoitti...

Tulivatkohan nuo elonkapinalliset ajatelleeksi, että kun yksi tärkeä pääväylä on tukossa ja tuhannet autoilijat (mukaan luettuna aivan välttämätönkin liikenne ja varmaan moni sellainenkin, joka ei koko tapauksesta tiennytkään ennen kuin poliisi ohjasi hänet kiertotielle) joutuvat ajamaan jotakin korvaavaa, yleensä pidempää reittiä, joka tämän vuoksi ruuhkautuu tavallista pahemmin, niin jo tämän pidemmän reitin ja mahdollisen ruuhkissa seisomisen vuoksi bensiiniä kuluu hieman enemmän ja niitä hiilidioksidipäästöjäkin tulee hieman ENEMMÄN kuin niitä muutoin tulisi. Siitä, että näin käy, he eivät ainakaan voi syyttää hallitusta eivätkä eduskuntaa vaan itseään. Tosin tästä koituva päästöjen lisäys on tietysti marginaalisen pieni verrattuna niiden maailmanlaajuiseen kokonaismäärään, mutta lisäystä, eikä vähennystä, se on pienikin lisäys. Niin varsinkin, jos takana on jokin kansainvälinen järjestö, joka järjestää samanlaisia tempauksia tuon tuostakin eri kaupungeissa eri puolella maailmaa.

Anonyymi kirjoitti...

Vielä lisäys edelliseen:
Tästä eivät suinkaan joutuneet kärsimään vain paljon parjatut yksityisautoilijat. Mannerheimintietä pitkin kulkevat raitiovaunutkin nimittäin joutuivat tapauksen vuoksi pidemmälle poikkeusreitille Arkadian- Runebergin- ja Ruusulankatujen kautta. Mikä sekin tietysti hieman lisää energian kulutusta. Raitiovaunuista itsestään ei tosin tule pakokaasuja eikä hiilidioksidia, koska ne toimivat sähköllä, mutta Helsingissähän melkoinen osa sähköstä tuotetaan Hanasaaren ja Salmisaaren - hiilivoimaloissa.

KLS kirjoitti...

Voisikohan poliisi edes huomauttaa niille Elonkapinalaisille, että aivan vieressä Mannerheimintien toisella puolella on laajahko aukio, Kansalaistori, ja kehottaa heitä siirtymään sinne. Siellä he eivät pahemmin olisi kenenkään tiellä, kunhan heitä ei ole niin paljon, että tukkivat aukion reunoja pitkin kulkevat pyörätietkin. Osoittakoot siellä mieltään ohikulkijoiden ja myös kansanedustajien nähden mutta heidän kulkuaan häiritsemättä niin kauan kuin haluavat. Jo tämän melko uuden aukion nimikin viittaa siihen, että se on suorastaan tarkoitettukin myös erilaisia mielenilmaisuja varten, jotka halutaan pitää näköetäisyydellä Eduskuntatalosta.

Anonyymi kirjoitti...

Tulipas mieleen mainio jäynä. Jos vielä valtaavat sen satakunnankadun pätkän. Yksi tyyppi menee tipotielle, terveyskeskukseen. Ja toinen vaikka kustaa hiekan museoon. Ja sitten sovittuna aikana painavat palohälyttimen nappia. Tai tuikkaa tuleen vessassa paperirullan - ja painaa sitten sitä nappia.

Kumpaankin paikkaan lähtee aika mojova miehitys, yli satakunnansillan, kohti hämeenpuistoa. Ylämäkeen kiihdyttäen. Keulilla tikasauto ja tankkiauto. Johtoauton tai hyökkäysautojen miehistö ei kovasti neuvottele vaan avaa väylää nopeasti takana tulevalle raskaalle kalustolle.

Hippikin oppii lentämään, kun yksi palohenkilö avustaa kädestä ja toinen jalasta ja teltta siirtyy tosi nopsaan parin palohenkilön avustamana. Taustamusiikista huolehtii lähestyvien tankkerin ja tikasauton moottorien murina ja pillien pillitys.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Kun katsoi tuota hieoa kuvaa Manskun kiskojen päällä makoilevista, tunsi taas häpeää umpiperäisestä suomalaisuudestaan. Kuvahan oli kuin Intiasta, sielläkin saavat aivottomat naudat märehtiä keskellä tietä eikä puhettakaan että poliisi tulisi pois hätistelemään kun siellä uskonto kieltää, täällä taas se uskontoa vastaava ainoa oikea ideologia. Joka siis ei ole kokoomuksen.

Yritin löytää jotain logiikkaa tästä Elokapinan touhusta. Autoilu on siis Hitlerin kautta helvetistä koska se saastuttaa (päästettiinkö edes Teslat läpi?) ja raideliikenteeseen kaupunki satsaa miljardikaupalla. Ja mitäs sitten tehdään? Kas, blokataan nimenomaan ratikkakiskot. Kun ne on tota -jotain niinku julkista liikennettä jota pitää kasvattaa ja kehittää ja suosia. Autoilija duuniin mennessään voi kiroilla näitä ääliöitä, kääntää rattia ja painua sivukaduille, mutta aika suuri osa käyttää työmatkaliikenteessä nimenomaan ratikoita joita Manskulla kulkeekin eniten. Onko tämä siis sittenkin vastalause työssäkäyviä muurahaisia kohtaan? Kun me hum.kandit ei kyllä ikinä mitään duunia saada vaikka gradua on jo seittemän vuotta väkerretty. Muistakaa, duunarit, teidän pyhä elatusvelvollisuutenne! Olemme kansakunnan selkäranka. Ilman meitä ei Suomi toimisi - vrt. somalibussikuskit.

Jos poliisi alistuu Ohisalon vallanhimoiseen kutrien liehutteluun, niin äkkiä gallupmittaus suomalaisten luottamuksesta poliisiin. Saattaapi olla ikävän laskeva.

Elokapina menee siinä kuin silakatkin, sama jengi keksii taas jotain uutta. Ettei vaan missään tapauksessa tarvitsisi opiskella määrätahdissa. Kun pandemia jossain vaiheessa loppuu, loppuu myös ruikutus etäopetuksesta - sitten bailataan!

Ai niin, eihän ne ratikat muutenkaan kulje kun nyt rakennetaan innolla pyöräteitä. Tiesitkö Ykä muistaakseni ex-kalliolaisena, että nyt ei pääse julkisilla edes Brahikselta Hagikseen. Eikä Urheilutalolta Kurviin, itse asiassa ei mistään minnekään. Sen nimi on vihreä siirtymä(ttömyys).
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan, KKi:lle, Ano Nyymille, Pyssymiehelle, Ano1:lle, Ylipursimiehelle, Ano2:lle, Puupääukolle, Ano3:lle, KLS:lle ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistänne. Näitä tuli sen verran paljon ja myös saman tyyppisiä, etten vastaa kaikkeen. Mutta joo, Ohisalohan totesi tosiaan, että ei poliitikko puutu poliisin toimintaan. Mutta sisäministerin velvollisuus on puuttua. Ja epäilemättä hän on puuttunut. Tulos näkyy.

Se Kansalaistori olisi sopinut mielenosoituspaikaksi oikein hyvin. Mutta eihän tuo paskasakki olisi silloin päässyt näyttämään valtaansa.

Tuo Pyssymiehen jäynä kyllä ajatuksena hivelee.

Kysymys tira+:lle: Siis kolmonen ei enää kulje Brahiksen ja Hakaniemen väliä? Missä hemmetissä se sitten kulkee? Vai onko se lakkautettu kokonaan?

Anonyymi kirjoitti...

Toisella yleisönosastopalstalla oli hyvä idea siitä, että nämä soijapoikaoletetut ja -naisoletetut voisivat pitää hiilivapaan leirin vaikka tammikuisessa Sallassa. 40/50 asteen pakkaset ja autio kämppä sissimuonalla kolmisen viikkoa voisi saada vähän elämän realiteettien tajua näihin oman elämänsä sankareihin.

Jos tämäkään ei tepsisi, niin voisivat käydä vähän egoaan ruokkimassa Venäjän kiertueella agendaansa levittämässä. Näitä tempauksia voisin jopa vähän sponsoroida. Oletan vahvasti etteivät sen jälkeen enää hilluisi Manskulla eivätkä missään muuallakaan telttojensa kanssa.

Tapsa vaan

tira kirjoitti...


Ykä, ajatteleppa itte vanhasta muistista. Kaarlenkatu revitty pyörätien rakentamisen alta, samoin Brahis. Myös se kasinpätkä joka tyssää nyt Urheilutalolle koska Hesarista, siitä vasta tehdäänkin pyörätie. Porthaninkatua pääsee ylös Hagiksesta tasan kirjastolle asti ja siinä se. Eteepäin ei. Eli sorry kolmonen, ysi ja te muut.

Ei kuule murusein kulje ratikat enää tuolla entisillä maillasi, eikä munkaan. Busseista puhumattkaan koska raideliikennne on niin ihku. Paitsi että sitäkään ei enää ole. Joka päiväjos haluat mennä julkisella jonnekin, joudut katsomaan älylaitteet miten, millä ja milloin.

Akoinani suuri päätös ostaa asunto oli hulppeat liikenneyhteydet; kolme bussia ja 5 ratikkaa. Ennakoi tuleva tilanne eli vahuus. Huonosti ennakoitu. Mutta mea maxima culpa. Ihan vaan oma syy.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne.

Tapsa vaan: Hyviä ideoita mutta eihän se sovi nykyaktivistin hipiälle. Miten se tulikaan sytytetään? Joku koiranleuka on muuten vääntänyt tästä sirkuksesta youtubessa aika hyvän sketsin:

https://www.youtube.com/watch?v=vVmgtFeERyY

tira+: Jaa-a, times they are changing… siitä on vaan kovin pitkä aika kun olen viimeksi siellä käynyt. Taidan pärjätä ilman jatkossakin. Vaan älä suotta syytä itseäsi. Ethän sinä uutta uljasta Helsinkiä suunnitellut.

Anonyymi kirjoitti...

Vastaus Yrjön kysymykseen kolmosen raitiolinjasta, ellei muutoin niin mielenkiinnon vuoksi:
Kyseessä on rakennustyön aikainen väliaikainen, noin kaksi kuukautta kestävä poikkeusjärjestely. Mikään raitiolinja ei nyt kulje Helsinginkadun ja Kaarlenkadun risteyksen kautta. Kolmonen kulkee nyt keskustasta Mannerheimintietä pitkin Oopperan (ent. sokeritehtaan tontin) kulmalle ja sieltä Helsinginkatua pitkin Läntiselle Brahenkadulle ja edelleen Porvoonkadulle. Mutta näin on vain parin kuukauden ajan (17.5.-11.7.); sen jälkeen se palautetaan vanhalle Hakaniemen ja Porthaninkadun kautta kulkevalle reitilleen. Tarkemmin nämä poikkeusreitit käyvät ilmi täältä:
https://www.hsl.fi/hsl/uutiset/liikennetiedote/2021/04/ratikat-1-3-8-ja-9-poikkeusreiteille-kalliossa-alppilassa-ja-toolossa-17.5.-alkaen

Helsinkiläinen

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Helsinkiläinen ja kiitos lisäyksestä.

QroquiusKad kirjoitti...

Niinhän tuo hilpeä Huti-Maisa julisti, että poliisi tekee omat päätöksensä poliitikkojen puuttumatta siihen. Tämä väite on nielty mukisematta.
Entä jos puolustusministeri julistaisi, että PV tekee vaikkapa HX-hankinnassa omat päätöksensä, eikä poliitikkojen kuuluukaan puuttua niihin?

Myönnetään, eri asia, mutta silti:
miten sisäministeriö, jonka toimialaan poliisi olennaisimpana kuuluu, ei muka vetäisi poliisin toiminnalle Suurten Linjojen lisäksi myös niiden tarkennuksia?
Esim. siitä, miten on toimittava eri kansalaisryhmien mielenosoitusten yhteydessä?

Sinänsä ilahduttavaa, että hilpeän Huti-Maisan touhut näyttävät vaikuttavan jo valtamediankin asenteisiin:

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008066899.html

Vielä jokin aika sitten tällainen kirjoitus olisi voitu julkaista vain Suomen Uutisissa sekä tietysti kansalaismediassa. Nyt sen lausuu valtamedian toimittaja, joskin omana kommenttinaan, mutta valtamedian täysivaltaisena jäsenenä.
Samankaltaisia kannanottoja on nähty myös kilpailevassa iltapäivälehdessä.

Alkaako valtamedian kuherruskuukausi Nuorten Älykkäiden Naisten kanssa jo hiipua jälkimmäisten tolkuttomuuden käydessä jo heidän kannattajilleenkin sietämättömäksi?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Mehän emme niele tuota mukisematta. Ohisalo puhuu paskaa mutta hänellä ei ole niin paljon moraalia että hän tunnustaisi puhuvansa paskaa. Mutta eihän vihreillä moraalia muutenkaan ole. Poliisi toimi täysin Ohisalon käskyjen mukaisesti.

Tuosta lehtijutusta näen lähinnä pelon siitä, että vihreitten valta vähenee. Valtamedia on vihervasemmistolainen.

QroquiusKad kirjoitti...

Silläkin uhalla että tämä menisi jaanaamiseksi, haluaisin kuitenkin kysyä, mitä poliisin kuraportaan pitäisi tehdä?

Meillä on siviilimuotoinen poliisijärjestelmä (erotuksena sotilaallisista santarmijärjestelmistä), mutta sen hierarkkisuutta voi verrata hyvin vaikkapa keskussairaaloihin.
Suorittavalla tasolla ei ole eikä voi olla sellaista sananvaltaa kuin kollegiojärjestelmässä, jossa keräännytään pöydän ääreen fiikkaamaan ja jokaisella on oma puheenvuoronsa. Lopuksi äänestetään ja jatketaan fiikkausta.

Poliisissa näin ei voi tehdä. Mitä sitten pitäisi tehdä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. En tiedä. Eikä varmasti suorittavan portaan poliisikaan tiedä. Koska ei hänkään ole vielä tähän mennessä törmännyt tilanteeseen että hän on ilman omaa tahtoaan poliittinen poliisi. Mitä tulee taas meihin niin asian järjettömyyttä tulee metelöidä mahdollisimman laajalti.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Semmoinen pikkujutska pisti silmään että mainstream mediossa haastattelut antavat vain yhdet ja samat henkilöt vai onko kukaan nähnyt että neonväreillä tukkansa värjännyt jonka naamassa on lävistyksiä kuin rapalan vaappuesittelytaulussa antaa syväluotaavia haastatteluja. Katsoin tuossa kun Huhtasen Panu yritti ihan asiallisesti ja kohteliaasti kysyä jotain niin unioninkadulla iski paniikki. Nämä julkiset ulostulot ovat harjoiteltuja ja kysymykset ovat yhdessä tehtyjä tuttujen toimittajien kanssa. Kun kädikirjoituksesta poiketaan tilanne alkaa muistuttaa lähinnä Joe Bidenin lehdistötilaisuuksia täällä euroopassa. Muuten Haavisto on tehnyt taas uuden hölmöntölväyksen suututtamalla Etiopian hallituksen, siihen vielä varmaankaan kukaan maamme itsenäisyyden ajan ministeri onnistunut tekemään.

Joppos123 kirjoitti...

Jos me klanipääkäppäukot mentäisiin tuonne istuskelemaan niin sekuntikellosta voisi katsoa aikaa milloin tulisi malinois kankkuun kiinni ja kaasut naamalle.
Sisäkanisterimme on yksi noista ekoteroista. Liikkeen brittiläinen päähefe kehoittaa tappamaan yritysjohtajia eli semmosia "aktivisteja".
Elämme kaksoisstandardien maassa. On olemassa erilaista ja hyväksyttävää väkivaltaa ja sikailua.
Sitten ollaan me jotka nyt edes yrittävät elää yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaan ja päälle saa pelkkää vittuilua.

Joppos123 kirjoitti...

Patelle.
Haavistoa vituttaa kun se aikanaan linkaistiin Etiopiasta huitsunkuusikkoon. Se alkoi vähän liikaa säätämään rauhanneuvotteluissa ja YK vaihtoi sen pois.
Homon kosto on kamala kun vieläkin kantaa kaunaa omista ryssimisistään. Voisi sitä kai ylimielisyydeksi kutsua.
Haaviston reissut afrikassa ei muutoinkaan kaikilta osin kestä päivänvaloa. Palaan tähän kunhan eläköidyn, nyt ei vielä pysty.

Joppos123 kirjoitti...

Nyt kun aletaan tajuamaan, että korona on tullut jäädäkseen ja rokotusten osalta tullaan liittämään osaksi jokavuotista influenssapiikkiä niin nämä vitun ituhipit alkavat mölöttämään ilmastoangstiaan.
Jospa alettaisiin siitä, että kehitysmaiden väestöräjähdys saataisiin kuosiin, noi perkeleen pellet eivät tarvitse kännyköitä tai tietokoneita.
Eihän se noille alarmisteille käy. Jos olisi valta kuin on mieli niin eivät kauaa tuolla kekkuloisi. Ehkä ihan hyvä ettei sitä valtaa ole.

Joppos123 kirjoitti...

Voin vaan muuten arvata miten paljon yksittäistä kenttäpoliisia vituttaa paapoa noita mätäsalon lemmikkejä.
Minulla on sattuneista syistä aika paljon poliisituttuja ja ne ovat ihan kypsiä omaan johtoonsa ja varsin sisäkanisteriin.
Se ämmä kuulemma sotkee ihan normaaleja tutkintoja, varsinkin jos tekijä on ollut matu.
Näitä voisi media kaivella esiin. Kyllä sieltä joku puhuu anonyymisti.
Suoranaisista käskyistä olen myös kuullut.
Mätäsalo saadaan linnaan kun valta päättyy.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Pate: Samanlaisia havaintoja minullakin. Nämähän ovat valtamedian lemmikkejä. Niin tyhmää ideaa ne eivät keksikään etteikö valtamedia sitä komppaisi. Laitetaan se Haaviston juttu vielä linkkinä:

https://www.verkkouutiset.fi/etiopia-hermostui-suomen-ministerilla-kolonialistinen-ajattelutapa/#6357f6ac

Joppos123: Kertakaikkiaan hyviä lisäyksiä. Ei lisättävää.

Feyris Nyannyan kirjoitti...

taiteilijapiireissä täällä jossain tiedetään että tiedostavat lellikkitytöt ja pojat on kivaa riistaa jos haluu vähän niinku sex sex pus pus nus nus. Niitä on helppo johdatella. Kuten niitä johdattelee jotku fasistit ja antifasistit poliittisesti. Mut jees, ihan kivaa pusuäksönii saa sellasilta mirkuilta ja smuikkeleilta jos puhuu vaan tavallisista asioista ja pelaa korttinsa oikein. En tiiä mikä pointti täs oli. Kukaan täällä päässä ei tiedä. Siellä tunnutaan tietävän. Mutta tietääkö kukaan loppujen lopuksi ketään. Ei vaan siis. Mitään. tai jotain. Poistun etuoikealle. vorwärts marsch! EIN KLEIN THREE FOUR! tasaaTAHJTIA

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Feyris Nyannyan. Tää viesti jäi vähän epäselväksi. Kuka saa ja keltä saa?

Joppos123 kirjoitti...

Sain tuosta sen vaikutelman, että kaikki saa. Ei se vissiin väärin ole?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Juu, ainakin nuoremmat. Meillä vanhemmillahan on sillä rintamalla jo rauhallisempaa.

QroquiusKad kirjoitti...

Yleensäkin hieman kryptisestä kommunikoinnistaan tunnettu Feyris-sama taisi vihjata egonapinoitsijoilta saatavan helposti seksiä, kuten yllä todettu.
Samahan päti taistolaistyttöihin, mutta eräs oleellinen ero heillä ja noilla on:

kun stallarit olivat kauniita, soreita neitosia, ovat nämä egonapinoitsijat eläviä linnunpelättimiä. – Toinen oleellinen ero on siinä, että taistolaisten seksinhuuruisten bailujen kautta värvättiin uutta kaaderia, kun nämä egonapinoitsijat ovat asian suhteen lähinnä holtittomia.

Kuka nyt edes haluaisi panna linnunpelättiä?