keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

ALISTUJIEN MAAT

Olen tässä aika ajoin keskenäni miettinyt että mitähän ne täällä asustelevat etnisesti edistykselliset jätkät tuumailevat Suomesta ja suomalaisista. Samoin kuin naapurimaasta Ruotsista. Siis nämä turvapaikkastatuksella ilman mitään perustetta Suomessa asustelevat afrikkalaiset sekä lähi- ja keski-itäläiset häiskät. Varmaan se tuumailu on sellaista ihmetyksen ja huvittuneisuuden sekoitusta. Että onks tää totta vai trikkikuva ehkä?

Otetaan vaikka keksitty esimerkki – jolla on kymmeniä tuhansia vastineita reaalimaailmassa – eli heppu nimeltä Äblän Ibilää. Hän kuuli aikanaan kotimaassaan että siellä pohjoisessa on maita joissa elämä on ilmaista ja kantaväestön kustantamaa. Ei tarvitse kuin saada jalat kyseisen maan kamaralle ja sanoa että asylum. No, Äblän Ibilää ajatteli että vaikka hurjalta kuulostaa ja liian hyvältä ollakseen totta niin eihän se ota jos ei annakaan jos yrittää ja läksi kymmenien tuhansien muiden tavoin kokeilemaan onneaan.

Ja Suomessa hän huomasi että ei ne jutut mitään legendaa olleetkaan. Se elatusautomaatti piti paikkansa. Annettiin elatus, asunnot, mööpelit ja kaikki tarvittava. Sosiaalihuollosta. Ilman mitään vaatimuksia. Erityisen huvittavaa Äblän Ibiläästä on se, että hyvin monet äblän-ibiläät ovat edelleen saman elatusautomaatin parissa vaikka he ovat saaneet useita hylsyjä turvapaikkahakemuksestaan. Eli oikeuskin on katsonut, että ei äblän-ibilöillä ole mitään asiaa Suomeen. Mutta joka kerta heillä on oikeus valittaa. Ja kuka siinä auttaa? Kuka tekee sen valituksen heidän puolestaan, kun he eivät oikein tuota suomen kieltä hallitse? No tietenkin, suomalaiset lakimiehet kalliilla palkallaan. Suomalaisten kustantamana.

Äblän Ibilää kuulee vielä uutisista että hallitus pyrkii keksimään kaikki mahdolliset keinot että Äblän Ibilään ei tarvitsisi lähteä pois suomalaisesta elatusautomaatista. Ja se sama hallitus vielä pokkana sanoo että Äblän Ibilää on Suomelle välttämätön tulevaisuuden voimavara. Äblän Ibilää päästää röhönaurun ja tuumii elävänsä elävässä komediassa. Hyvin palkattuna pääosanäyttelijänä.

Äblän Ibilää on myös pannut merkille että turvapaikkaoikeuden saaneet toiset äblän-ibiläät voivat lomailla kotimaassaan. Kotimaassaan? Siinä kotimaassaan jossa he ovat oman ilmoituksensa mukaan hengenvaarassa. Eikä suomalaisten typerä valta- ja virkakoneisto reagoi asiaan mitenkään. Muuten kuin jakaa äblän-ibilöille Suomen kansalaisuuksia niin kuin muoviämpäreitä jonkun supermarketin avajaisissa.

Erityisesti Äblän Ibiläätä ihmetyttää se suomalaisen valtakoneiston ja valtamedian reagointi siihen, että äblän-ibiläät harjoittavat jatkuvasti kasvavaa suomalaisiin kohdistuvaa katuterroria ja seksuaalirikollisuutta. Kuinka suomalainen koneisto reagoi? Reagoiko se niin kuin ehkä hänen kotimaassaan ja toteaa että nyt tämä riekkuminen loppuu ja jos ei muuten lopu, niin sitten pannaan kovat piippuun ja tuli on vapaa? No eihän se niin reagoi. Vaan se pyrkii vaimentamaan nimenomaan suomalaisten netissä äblän-ibilöitä kohtaan kohdistamat hyvin perustellut rumat sanat. Vihapuheiksi se niitä nimittää. Äblän-ibilöitten vihateot se puolestaan selittää lähinnä noiden suomalaisten rasismilla ja sillä, että suomalaiset eivät ole onnistuneet vastaamaan äblän-ibilöitä koskeviin etnosensitiivisiin sosioekonomisiin haasteisiin. Äblän Ibilää ei voi uskoa sitä, minkä näkee, kuulee ja kokee.

Ei hän voi oikein uskoa sitäkään mitä siinä Suomen naapurimaassa Ruotsissa tapahtuu. Siellä kun se touhu on mennyt astetta pidemmälle ja maa on hyväksynyt että Ruotsissa on täysin itsenäisiä etnisiä enklaaveja. Ja ketkäs ne enklaavit elättävät? No ruotsalaiset tietysti. Eikä Äblän-ibilää voi uskoa uutisia Ruotsista. Siellä paikalliset äblän-ibiläät pistävät maan ympäri pystyyn väkivaltaisia mellakoita ja hyökkäävät poliisinkin kimppuun. Mutta mitä se poliisi tekee? Poliisi, jolla olisi aseet ja varusteet lahdata koko porukka? No, se juoksee karkuun. Ei Äblän-ibilään kotimaassa niin taatusti kävisi.

Ehkä kaikkein eniten Äblän Ibiläätä ihmetyttää niin Suomessa kuin Ruotsissa vallalla oleva feminismi. Jolle tavallinen pohjoismaalainen mies on vihollinen mutta Äblän Ibilää taas puolestaan jalustalle nostettu solidaarisuuspokaali. Vaikka Äblän Ibilää edustaa kaikkea sitä, mitä nimenomaan suomalaisen feministin tulisi kauhuissaan kavahtaa.

Äblän Ibilää ei ymmärrä suomalaisia. Eikä ruotsalaisia.

Ehkä hän päätyy siihen johtopäätökseen, että niin suomalaiset kuin ruotsalaiset ovat alistuvien lampaitten lauma. Raukkoja. Pelkureita. Alistuvien pelkureiden kansa joka saa äblän-ibilöiltä juuri sitä, mitä se ansaitseekin. Samalla, kun se elättää äblän-ibiläät. Ehkä ne kaipaavatkin sitä alistajaa? No, sehän äblän-ibilöiltä kyllä onnistuu.

Mutta sitä Äblän Ibilää ei oikein ymmärrä, että kuinka tällainen alistuva lammaslauma on onnistunut saamaan aikaiseksi näinkin toimivan yhteiskunnan? Jopa niin toimivan, että sillä on vara elättää kaikki äblän-ibiläät ja vielä valtavan suuren joukon kantaväestöä jotka elävät siitä että he palvelevat äblän-ibilöitä.

Ehkä Äblän Ibilää tuumii, että tässä on kyse jostain paholaisen kieroudesta. No, toisaalta kun ne hullut suomalaiset maksavat hänen elämisensä Suomessa ja nostavat hänet vielä jalustalle ilman minkäänlaisia omia ansioita niin mitäs hän valittamaankaan.


43 kommenttia:

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

Ruotsin maahanmuuttoministeri on jo sanonut, ettei Ukrainan pakolaisille makseta sosiaalitukia samalla tavalla kuin muslimeille. Meillä on sisäministeri vihreä Krista Mikkonen ja monista uutisista on voinut päätellä, että Ukrainan pakolaisten oleminen Suomessa tehdään mahdollisimman vaikeaksi.


https://nyheteridag.se/inga-pengar-till-ukrainska-flyktingar-vill-inte-att-nagon-ska-fastna-i-ett-bidragsberoende/

Anonyymi kirjoitti...

Mahdollistajat löytyvät niistä äänestäjistä, jotka äänestävät punavihreitä, kommunisteja ja vasemmistososialisteja sukupuolen perusteella.
Esim kokoomusnaiset äänestivät Haloskan valtaan. Viherkommunistien eduskuntaryhmässä on heteroksi oletettuja miespuolisia 2. Toinen pyytelee anteeksi tai on hiljaa.

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko syy siinä, että täällä pohjoisessa uskotaan vielä "Tuhannen- ja yhdenyön" satuihin?

Anonyymi kirjoitti...

Iltalehti oli onnistunut "löytämään" yhden äblään,
Ali nimeltään, joka on notkunut täällä jo kolme vuotta ihan omia aikojaan.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin hyvin sanottu sieltä taka, eiku etulinjasta!
Ihmettelijä.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Juu, anteeksi OIKEAT lampaat - ei Ykä teitä tahtonut loukata !

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Nils-Aslakille, Ano1:lle, Ano2:lle, Huru-ukolle, Ihmettelijälle ja Terho Hämeenkorvelle & kiitos kommenteistanne.

Nils-Aslak: Joo, toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Ja toiset ovat lemmikkejä, toiset ei.

Ano1: Totta joo, mutta kepu ja kokkarit ovat olleet touhussa myös innolla mukana.

Ano2: Ei pelkästään uskota, vaan keksitään niitä itsekin.

Huru-ukko: Niin näkyy, mutta on maksumuurin takana:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/07d9fb03-4cc1-4506-8e87-8faa93fdabbf

Ihmettelijä: Kiitokset. Ja tässä kaikessa on kirjaimellisesti ihmettelemistä.

Terho: Totta. Lammashan on itsessään ihan mainio eläin.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Kyllähän suomalaisilla miltei tuhat vuotta vieraalla hallintokielellä alistettuna kansana on ihan omat ominaisuutensa, joita kehitysmaista tänne seikkailevien kansainvaeltajien on helppo käyttää hyvkseen. Mehän olemme asenteiltamme varsin kaksinapaista porukkaa -- esimerkiksi sosiologiamme grand old man, Erik Allardt, painotti sitä että suomalaisessa yhteiskunnassa kuilu hallitsevan eliitin ja niin sanotun tavllisen kansan välillä on korostuneen suuri.

Ja itseään sivistyksen ynnä kaiken muun hyveellisyyden esikuvana pitävä eliitti on tietysti se, jonka suosiossa myös nämä kehitysmaiden karvaiset kansainvaeltajanuorukaiset ovat. Ja iso osa tuosta barbarian palvonnasta nousee siis historian projektioista -- on eliitin itseidentiteettiä ja itsetuntoa kohottavaa erottua silläkin tavalla oman kansanosan "populistisesta" arvomaailmasta eli alempaan sivistyskerrokseen luokitelluista "vihapuhujista".

Jos tänne tulisi laskeutuisi joku totaalisesti ulkopuolinen, sanotaan marsilainen, hän ei kyllä absurditeettajamme ymmärtäisi. Että siis muutaman prosentin vähemmistö, joka edustaa entisen herrakansan tabuasemaa, voi pakottaa kaikki sivistystä tavoittelevat suomalaiset opiskelemaan oman kielensä? Että siis noille vaeltaville ulkomaaneläville ominainen uskonto, johon sisältyy barbaarinen verisyys, loukkaantumisherkkyys ja reaktiivisuus, jolla he vastaavat väkivaltaisesti omien "pyhien arvojensa" loukkauksiin -- että se on täällä ihan erityisillä lakipykälillä julistettu suojelukohteeksi?

No, pitää muistaa, että näiden kasvavien kansainvaellusten kanssa ovat toki muutkin eurooppalaiset maat ihan samanlaisissa vaikeuksissa. Eivät nämä sosiaalisesti äärimmäisen sitovista kulttuureista tulevat tyypit koskaan tule sopeutumaan demokratiaan -- he ovat teokratian kasvatteja, ja sellaisiksi jäävät. Euroopalla on huonoja aikoja edessään, ja taitaa olla todennäköisintä, että Eurooppa romahtaa omaan "rasismin" pelkoonsa.



Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Seppo. Hyviä huomioita. Mutta pakko on myös sanoa, että ehkä tässä länsimaisessa / pohjoismaisessa demokratiassakin on tullut tietty valuvika. Kas kun valtapuolueet kaikki – persuja lukuunottamatta – pitävät tätä jalustalle nostettua alistumista kiveen hakattuna inhimillisenä totuutena jota ei saa muuttaa eikä edes arvostella. Ja samoin tekee valtamedia jota syytän suuresti vallitsevasta tilasta. Eikä tähän muuten tarvita sitä marsilaista. Jo kirjoituksessa mainittu Äblän Ibilää ihmettelee touhua ihan yhtä lailla. Tosin hän hyötyy vallitsevasta olotilasta.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä kuvaelma ja ihmettely on niin totta kuin olla ja voi. Tätä samaa olen itsekin pyöritellyt päässäni, että miksi homma on näin Suoomessa? Parempi lopettaa pähkäily ajoissa oman terveyden ja verenpaineen nimissä, sillä muuten pää räjähtää...!

Itse muistan 1990-luvun somaliryntäyksen alkupuolen toimintatapoja, josta kaikki varmaan on lähtöisin. SPR:läiset suvakkitytöt kuljetti somppuja kaupasta kauppaan. Niistä tultiin isot muovikassit uusia ja kaliita muotivaatteita pursuten ulos.

Puhelinkaupoillekin piti mennä, vaikka Afrikassa varmaan toimi bongorummut viestivälineenä. Kuulin loihe lausumaan eräässä silloisessa Sonera-kaupassa, kun SPR:n vastaanottokeskuksen avustajatyttö selitti somalille, että: "Otahan vaan tuo kallein (Communicator) puhelinmalli, ethän sitä sinä maksa. Sen maksaa yhteiskunta"

Jos tätä silloin arvostelit tai edes ihmettelit, niin silloin näiden SPR-avustajien toimesta neuvottiin ja lanseerattiin uussana "rasisti" yleiseen suomenkieliseen käyttöön, jolla näppärästi hiljennettiin hämmentynyt arvostelija. Näin se meni.

Olen itse rivien välistä jotenkin päätellyt, että esim. napakat vakiokommentoijat Joppos123 ja Pyssymies ovat käväisseet eräissä kansainvälisissä tehtävissä hallitsemassa kriisejä ja nähneet siten maailmaa omaakin postilaatikkoa pidemmälle. Kuten heppa on myös käynyt ja nähnyt. On niitä täällä muitakin.

Näissä ns. kehitys- ja kriisimaissa on tiukka ja kova kuri. Omille kansalaisille! Siellä ei yleensä ählyt eikä neekerit hillu. Eivät he usko päänsilittelyä, paapomista ja humaania ymmärtämistä. Pitävät sitä toimintaa heikkouden merkkinä.

Tämmöinen henkilö ei ansaitse arvotusta eikä kunnioitusta, eikä sitä tarvitse uskoa saati totella. Sille voit valehdella silmät suut täyteen ja silti se tyhmä valkonaama kippaa lisää rahaa. Hölmöhän se on. Koiraa ja kuppaisinta katuhuoraa alempi.

Mikä näin onkin.

heppa

QroquiusKad kirjoitti...

Ei se Äblän Ibilää mitään ihmettele. Hän on kuullut oudosta maasta, jossa naiset hallitsevat miehiä.
Hän ei ole voinut uskoa sellaista hulluutta mahdolliseksi, ennen kuin on tullut paikan päälle katsomaan ja tottahan se on!

Naiset istuvat jopa valtakunnanhallituksessa, josta tulevat pokkuroimaan paskanvärisille maahantunkeutujille sankan etsrogeenipilven keskellä.
Naiset huokuvat kouristuksenomaista tarvetta antaa seksiä ja suorastaan imeä jalkoväleillään ympärileikattu sisäänsä, osaltaan aivan selvästi vittuillakseen miehilleen.

Ja ne miehet;
niin, moni heistäkin näyttää muistuttavan enemmän naista.
He ovat löysäkehoisia ja -naamaisia, tollottavat veltosti suu puoliavoimena ja ovat kaikin puolin vätyksiä. – On siellä taustalla sellaisiakin miehiä, joista huokuu pelottava uhka, mutta eipä hätiä:
he kaikki ovat naisten käskyläisiä, totellen heidän jalkoväleistään kaivelemia oikkuja edes sanomatta mitään.

Mikä tässä muka voi olla kenellekään vaikea ymmärtää?
Vuonna 1906 tapahtui Suomen toiseksi suurin poliittinen katastrofi:
naisille annettiin heidän seksuaalisen valtansa eli Pillun Ylivallan päälle poliittinen osallistumisoikeus vailla velvollisuksia.
Tässä nyt sitten kärsitään siitä.

Mikäkö oli se suurin katastrofi?
No tietsti joutuminen Ruotsista eroon!
Ilman sitä ruotsalaisista ei olisi tullut möfföttäviä föfföjä, vaan heidän olisi pitänyt olla alati teräksenkovana itärajallaan Imperialistista Roistovaltio Ryssää vastaan sekä kotimaassa sen orjallis-huoramaisia kätyreitä vastaan.

Suomalaiset eivät kiukuttelisi pakkoruotsista vaan kilpailisivat keskenään kuka osaa parhaiten herrakieltä.
Kaikki olisi paremmin sekä ruotsalaisten että suomalaisten kohdalla.
Mutta kun ei, niin tässä sitä nyt sitten perkele ollaan ja kärsitään!

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Ei piip piip piip taas katkesi muutama hiusverisuoni päästä.... ***kele...

https://www.is.fi/autot/art-2000008762348.html

Ja ruottalaiset lentelee taas Puolassa (hakuruutuun SVF) https://www.flightradar24.com/52.27,21.33/7#

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys hepalle, Qroquius Kadille ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

heppa: Nuo olivat kerta kaikkiaan hyviä huomioita.

Qroquius Kad: Asiaahan sinä puhut mutta jätä hei jatkossa nuo jalkovälihommat vähemmälle. Ne vie huomion itse asiastasi. Sinä pystyt kyllä parempaankin. Mitä tulee tuohon Ruotsiin niin olen eri mieltä. Ei Suomea ja suomalaisia pahemmin olisikaan jos oltaisiin pysytty Ruotsin alamaisuudessa.

VNV: Oli muuten harvinaisen järkyttävä uutinen. Ekototalitarismi here we come. Flightradarista ei saanut taaskaan tolkkua.

QroquiusKad kirjoitti...

Kyllähän minä yritän mutta kun se on totuus, ja se punkeaa itsensä esille.
Me olemme tässä tilanteessa vain ja ainoastaan siksi, että naisen seksuaalinen valta on päästetty rehottamaan valtoimenaan hillitsemättömänä.

Tähän se johtaa:
naiset hallitsevat miehiä, jättävät lapset synnyttämättä ja tuovat maahan vaarallisia lemmikkejä omakis ilokseen mutta miesten vahdittaviksi.

Se voidaan hillitä järkevästi kuten aikoinaan juutalais-kristillisissä kulttuureissa, tai järjettömästi kuten islamilaisessa, mutta niin on tehtävä kuten Visegrád-maissa edelleenkin;
siten että miehet ovat Miehiä ja naiset Naisia.

En tiedä, miten asian voi sanoa ellei sitä saa sanoa?

Anonyymi kirjoitti...

Jos musut ihmettelevät tätä suvakkitouhua, niin on minulla ja heillä sentään jotain yhteistä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Saat toki sanoa. Olenhan minä kommenttisi julkaissut. Mutta onhan niitä järkeviäkin naisia. Valitettavasti he eivät ole poliittisen ja mediavallan kahvassa. Ja kyllä, nykyfeminismi on yhteiskunna syöpä.

Ano: Ja meitä on kolme. Minäkin ihmettelen.

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan se H-A:n keksintö tuo sana Hölmölä, mikä kuvaa mainiosti nykysuomen tilaa? Ykän tekstin kun luki, niin ei mitään muuta voi kyllä todeta.

Lampailla pitää olla paimen. Nykypaimenet kun vain ovat niin ahneita ja egoistisia palkkapaimenia, niin tulos on tämä. Tosin lampaat ovat hyvin usein tyytyväisiä heihin (mikäli vaalit ovat rehelliset, mitä epäilen), mikä herättää myös ihmetystä.

Tänne ei voi paratiisia rakentaa maan päälle, jossa tyystin erilaiset ihmiset voisivat elää harmoniassa keskenään. Kommunismin totaalinen epäonnistuminen jo osoitti tämän. Demarivetoinen internationalistishenkinen sinisilmäisyytemme ei tätä usko ja tulos on tämä. Siksi dablandiblanit voivat rauhassa vedättää meitä. Tietyt kansat ja kulttuurit vain eivät sovi yhteiseloon. Piste.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Miettinyt tässä kun katellut uutisia Ukrainasta. Jos Suomessakin jouduttaisiin kovan paikan eteen, vaikka liikekannalle, mitä tehdä Äblän Ibiläiden kanssa. Meillä on noita muutamia kymmeniätuhansia ja tuhansilla ei edes lupaa oleskella maassa. Asevelvollisiakaan eivät ole. Jos kotirintamaille jäisivät, saattaisivat ryöstöt ja raiskaukset nousta uusille lukemille. Ukrainassa kyllä tunkivat ensimmäisiin evakkojuniin. Miten kävisi meillä? Internoidaanko?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Tapsa vaan: Olet pitkälle oikeassa. Ja tulee muistaa, että tässä monikultturismissa on kyse muodista. Ihmiset – ne nenästä vedettävimmät – menevät aina muodin mukana. Tajuamatta mitä saavat muodillaan aikaiseksi.

Ano: Luulenpa että siinä tilanteessa äblän-ibiläät painelevat Ruotsin puolelle ihan vapaaehtoisesti. Ja leikkivät sotamarttyyriä siellä Ruotsissa sitten.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Tuosta Ilta-Pravdan auto-uutisesta.

Lausuntoja on pyydetty siten, että noin 1/6 osa on yhdenasian ilmastoliikkeiltä (tai sellaiseksi tulkittavilta).
Lausuntoaika on myös valittu taktisesti hyvin, alkamaan juuri ennen pitkiä pääsiäispyhiä jättäen käytännössä vain 3 viikkoa vastausaikaa.

https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=d10bc350-8679-468e-9d04-8e07cd5114f7

Pepsi Max kirjoitti...

Muokkasin vähän tuon kuvan tekstiä. :)

https://i.imgur.com/ep7eLme.jpg

DuPont kirjoitti...

Umayya abu-Hanna aikoinaan sanoi Halla-aholle sitä, että nuo nuoret siirtolaiset tulevat ottamaan tilaa ja paikkaa yhteiskunnassa. Tuota hän juuri tarkoitti. He ottavat tilaa väkivalloin.

Niin, jotkut varoittelivat, Halla-ahot, Ykät ja muut, ne "natsit".

Suomi saa tottakai tuota samaa, koska Suomi seuraa Ruotsia.
Taponen on valehtelija, ei väärässäolija. Hänenkaltaisensä tietävät olevansa väärässä. Mutta se ideologia ja asema.

Olemme kulttuuri/yhteiskunta, joka on hyökkäyksen kohteena.

Anonyymi kirjoitti...

Ykän kanssa samaa mieltä Ruotsin vallan ajasta ja ruotsalaisuudesta. Ei mitään hyvää. Jostain 1000-luvulta alkaen tulivat vaan ja läänittivät Suomea uskollisille knihteilleen jotka panivat kanta-asukkaat verolle. Sotaväen pakko-ottoja ja veroja tuli kansan maksettavaksi Ruotsin epäonnistuneiden sotien seurauksena liiankin kanssa. Nälkä- ja sotavuosina, jopa isovihan aikana Ruotsi jätti suomalaiset oman onnensa nojaan. Ai niin, yhden helpotuksen Ruotsin kuningas antoi 1600-luvun lopun nälkävuosina. Aateliston ei tarvinnut valkaista peruukkejaan koska siihen kului vehnäjauhoja.

Kun Suomen sodassa saatiin turpiin ja alkoi Venäjän autonomian aika, se oli virkamiehille lottovoitto. Saatiin omaa päätäntävaltaa, oma rahakin ja ruotsinkielen käyttö jopa laajeni. Suomalaisia hallittiin edelleen ruotsinkielellä. Sieltä on kotoisin meidän virkamiesvalta jossa he eivät ole kansan palvelijoita vaan hallitsijoita. Sieltä on kotoisin myös rakenteellinen korruptio jossa virkaa ei saa pätevä vaan sopiva. Sieltä sikisi myös kuningasmielinen kokoomus. Kun tsaari kaatui, tekivät kaikkensa ettei Suomesta olisi tullut tasavaltaa.

Sortovuodet alkoivat 1899 manifestilla ja jatkuivat itsenäistymiseen saakka Se herätti aktivismin itsenäisyyden puolesta jota ajoivat fennomaanit. Aikamoisia terroristejakin olivat. Itsenäistyihän Suomi lopulta, mutta perintönä meille jäi "ruotsalaiset" virkamiehet. Helvetinmoinen jarru ovat olleet Suomen kehityksessä. Ovat halveksineet suomalaisia ja yrittäneet estää heiltä korkeamman koulutuksenkin. Onneksi oli miehiä, kuten Antti Ahlström, joka hankki Poriin ensimmäisen suomenkielisen lyseon jo 1800-luvulla, vaikka kovat työn takana oli "ruotsalaisten" jarruttaessa hanketta kaikin keinoin. Heidän mielestään suomalaisille riitti muutaman viikon kiertokoulu.

Hessu kirjoitti...

Yhteiskunnat sekoavat toisinaan. Ei ole mitään uutta auringon alla.
Vanhassa testamentissa profeetta Jesaja julistaa (Jes. 3:12-15)
[12] Kansani valtiaat ovat lapsia,
ja naiset hallitsevat sitä.
Kansani, sinun opastajasi vievät sinut harhaan,
he ovat hämmentäneet askeltesi suunnan.
[13] Herra asettuu käymään oikeutta,
hän ryhtyy tuomitsemaan kansaansa.
[14] Hän tulee ja vaatii tilille
kansansa vanhimmat ja hallitusmiehet:
– Te olette riistäneet tyhjiin, te olette tärvelleet viinitarhan,
köyhien omasta te olette koonneet omaisuutenne.
[15] Millä oikeudella te ruhjotte minun kansaani,
iskette köyhiä vasten kasvoja?
Näin sanoo Jumala, Herra Sebaot.

Anonyymi kirjoitti...

Se on tietysti monelta kantilta hyvä asia, että ollaan sopuisuuteen ja ihan kiltteyteen taipuvaista väkeä. Mutta kylläpä vaan ihmetyttää se aivan käsittämättömän miellyttämisen tarve joka suuntaan. Mitä röyhkeämmin joku uhriutuu ja syyllistää niin sitä enemmän täällä koetaan tarvetta alistua, aivan epäsuhtaisiin vaatimuksiin. Tuntuu että meitä on niin naurettavan helppo vetää höplästä, että tulee ihan epäuskoinen olo siitä vastavuoroisuuden puutteesta. Miksi ei kyetä edes pyrkimään sellaiseen terveeseen vuorovaikutukseen, jota ohjaisi terve järki ja ihan luonnolliset vaatimukset sääntöjen noudattamisesta ja molemminpuolista kunnioituksesta. On kyse sitten maahanmuuttajista, AY-liikkeestä, EU:sta, Ahvenanmaasta tai ruotsinkielestä.. läpi menee mikä vaan ja jotenkin kaikesta suostumisesta huolimatta syyllisyys silti kasvaa "pihit, rasistit, riistäjät; ...kehtaavat kyseenalaistaa Meidän oikeuksia..."

Kinastelusta ja torailusta ei väliksi, mutta todella toivoisi, että löytyisi sellaista tervettä kykyä sanoa ei ja miettiä miten vahvistaa ja kehittää sitä mikä on hyvää ja vaalimiseen arvoista täällä kehittyneessä tavassa tehdä ja niissä perinteissä mistä me noustaan, sen sijaan että koko ajan nöyristellään ja vetäydytään jokaisen edessä, jolla pokkaa valittaa ja vaatia.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ruotsalaiset varmasti mitään absoluuttisia pyhimyksiä olleet, mutta kyllä yhteiskunnallinen kehitys Suomeen on pitkälti Ruotsin kautta on tullut, eikä Ruotsi ole sitä mitenkään pyrkinyt estämään tai muuten Suomea alistamaan tai nöyryyttämään. Suomi oli joka tapauksessa osa valtakuntaa. Ei keskeisimpiä tai merkittävimpiä osia, mutta kuitenkin tietyllä tavalla tasavertainen valtakunnan osa, edustus valtiopäivillä jne. Ei nämä asiat olleet mitään itsestäänselvyyksiä Euroopassa (tai muuallakaan maailmassa).
Jostain on tullut vastaan, että lukutaitoisten osuus Suomessa oli Venäjän valtakunnan alaisuuteen siirryttyä imperiumin osista korkein. Ei siis voi sanoa että Ruotsia olisi syyttäminen Suomen takapajuisuudesta, koska Suomi oli tavallaan hyvässä valmiudessa edistykseen. Tietysti kunnia kuuluu ennen kaikkea edistysmielisille suomalaisille ja suomenmielisyydelle, protestanttisuudelle, ja kirjapainotaidolle; mutta ajatus kansan sivistämisesta tai yhteiskunnan rakenteet eivät olleet suomalaisten omia keksintöjä. Varmasti voi ajatella että siirtyminen Venäjän alaisuuteen oli monin tavoin myös terveellinen sysäys kohti erillisyyttä ja omaa kehitystä. Joka tapauksessa hallinto Ruotsissa on kuitenkin ollut suhteellisen kehittynyttä ja myös talonpoikia huomioivaa ja olisi helposti voitu omaksua paljon huonommat. Ja kyllä Ruotsi on Suomea aina kuitenkin tukenut, vaikka ehkä meitä eivät ihan vertaisinaan kaikilla tasoilla pitäisikään. Aika lailla samaa perhettä ollaan.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Ruotsin vallan aikana oli hallitsijan valtaoikeudet suuremmat kuin Venäjän tsaarilla. Vai miksi luulette Ruotsin lakien jääneen voimaan sen jälkeen kun Suomi liitettiin Venäjään? Se vain oli tsaarille niinpäin edullisempaa, siis suhteessa aatelistoon jne. ei kansaan, ei kansalla mitään väliä ollut.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Pepsi Maxille, DuPontille, Ano1:lle, Hessulle, Ano2:lle, Ano3:lle ja Thorvald Eskilinpojalle & kiitos kommenteistanne.

VNV: Kaiken kaikkiaan tarkoitushakuista. Ilmastohysteriaa ajetaan nyt väkisin.

Pepsi Max: Tuo oli kieltämättä hyvä.

DuPont: Olet täysin oikeassa.

Ano1, Ano3 & Thorvald: Sitähän emme osaa loppulaskussa sanoa, kuinka Suomen olisi Ruotsin vallan säilyessä käyunyt. Joka tapauksessa on selvää että Venäjän vallan aikana Suomen valtiorakenne pääsi kehittymään. Ruotsin vallan aikana niin tuskin olisi käynyt.

Hessu: Ihan hyvä vertaus.

Ano2: Tuo on täysin totta.

Anonyymi kirjoitti...

Ad Heppa:
”Joppos123 ja Pyssymies ovat käväisseet eräissä kansainvälisissä tehtävissä hallitsemassa kriisejä ja nähneet siten maailmaa omaakin postilaatikkoa pidemmälle. ”

En ole ollut kriisinhallinta hommissa, olen ollut maailmalla töissä, huvikseni, turistina tai treenaamassa pyöräilyä. Ihan uteliaisuudesta olen käynyt myös afrikassa. Niin ja töissä Kapkaupungissa.

Töiden takia olen ollut tutustumassa systeemeihin, kouluttamassa suomen konttorin hyviä käytäntöjä. Lokalisoimassa ohjelmistoja, käyttöliittymiä enimmäkseen. Ja työasemien hallintaan koulutettavana.

Työreissuilla olen tietysti harrastanut kaikenmoista, muun muassa käynyt itsepuolustuskursseilla, USA.ssa nämä ovat suosittuja, opiskellaan tekniikkaa, taktiikkaa, strategiaa ja lakijippoja. Mm. muuan evp-eversti Cooper ja ase- & lakiasiantuntija Massad Ayoob ja muutama muu, suomessa vähemmän tunnettu heppu vetivät kursseja.

Myös asekeräilijöitä tapasin koko liudan, Mauser 7 mm oli kova juttu jo sata vuota sitten. Ja muu Mauserin veljesten tuotanto. ”Amo Lathi” oli myös kiinnostava, samoin tuotantonsa. Ja muuan ”Saimou Hoywha” kiinnosti kovasti.

Muitakin tuttuja tuli tavattua, mm. asekirjoittajia joiden kanssa oli kirjeenvaihdossa. Käänsin suomalaisia, saksalaisia ja venäläisiä armeijan aseprujuja. Selvyyden vuoksi: en osaa yhtään venäjää. Yksi tuttu tyttö osasi. Saksaa osasin kutosen verran, Kennenblat für Fremde Heeres Waffen on kieleltään perisaksalaista byrokratiaa ja parhaat läpyskät on tietenkin painettu fraktuuralla.

Istuteltiin mökin takapihalla, juotiin bourbonia, torjuttiin jääkaappien – käytettyjen – hyökkäystä ja parannettiin mailmaa. Coltin hogleg toimii ihan hyvin puolen mailin matkalle, kauempaa ei saa oikein selvää osuuko vai ei. Osumaääni ei kanna jos tuulee.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies ja kiitos jaetuista muistoista.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä, koska minulla on 15 - joskin vastahakoisen - vuoden kokemus kanssakäymisestä näiden kanssa, haluan korjata yhden väittämäsi. Eivät he ihmettele yhteiskuntaa joka paapoo heitä, he ottavat sen as granted koska he ovat kaiken sen kunnioituksen arvoisia. Heidät on kasvatettu siihen jo äidinmaidossa. Muslimimies on maailman paras mies. Jos et kunnioita muslimimiestä, olet alhainen vihollinen. Niin se vaan menee. Olet luku- ja kirjoitustaidoton, se on jonkun muun vika. Olet totaalinen mäntti, ruma, nolo, mitä vaan, vika ei ole koskaan muslimimiehen koska hänelle on kerrottu että hän on paras. Ja tämän kertoo se hakattu muslimiäiti.

Suomi on ottanut kannan että musimit ovat viattomia uhreja vaikka on kaikkia ikäviä tilastoja. Henk.koht. inhoan tuota siipeilevää roskasakkia. Ettäpä laittommille opiskeluluvat? Just.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, tira+. Käsittääkseni melko lailla juuri samaa olen kirjoittanut itsekin. Ehkä kirjoitin juttuni huonosti.

tira kirjoitti...

Ykä ei, et kirjoittanut huonosti. Olen vain kiukkiuisempi.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Ano 3 tuolla aikaisemmin puolusteli "ruotsalaisuutta". Mitä historiaa lie lukenut, mutta Suomen historiaa se ei ole.

"Talonpojat otettiin huomioon". Kyllä. Sotilaiden linnaleirit verottivat talonpojat hengiltä 1500-luvulla. Se johti Nuijasotaan jonka johtajilta katkaistiin kaulat.

Sivistystä. Piispa Henrik sitä toi 1100 luvulla. Hän oli katolinen. Erehtyi vaan tyhjentämään Lallin ruokavarastot ja saattoi kuksaista vaimoakin. Lalli torjui tarun mukaan tällaisen sivistyksen kirveellä.

1500 luvulla opiskeli neljä suomalaista Wittenbergissä Saksassa Lutherin puhdistamaa luterilaisuutta jonka toivat Suomeen. Saksasta tuli myös painotekniikka ja lukutaitoa. Ei siis tullut Ruotsista nekään.

Olen suomenkielinen mutta asunut ruotsikielisellä Pohjanmaalla. Vielä 2010 "ruotsalaiset" sanoivat meidän olevan mongoleja ja tulleen Uralin takaa ja he itse Ruotsista. Sukututkimusseuran piirissä ollaan puuhasteltu DNA testien kanssa jotka kertovat että suomalaisten perimä ei juuri poikkea muista eurooppalaisista, nämä meidän "ruotsalaiset mukaan luettuna. Kaveri joka on "ruotsinkielinen" ja noiden DNA tulosten kanssa puuhastellut sanoi, että vihapostiakin on tullut ennen niin hyviltä "ruotsalaisilta" kavereilta kun heidän tulokset ovat olleetkin N-ryhmää eli idän suunnasta tulleita.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys tira+:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

tira+: Kiukkuisuuteen on epäilemättä syytä.

Ano: Joo, eihän se Svea-mamma kovin lempeä suomalaisille ollut. Ja mitenkäs se meni, Hannes Kolehmainen ja ”mongolien päivä stadionilla”.

Anonyymi kirjoitti...

Oletkohan lukenut muuta kuin Suomen historiaa ja sitäkin kummallisen uhriutuvalta pohjalta.

Enpä väittänytkään että kirjapainotaito, protestanttisuuden ydin tai kansallisaate olisivat syntyjään ruotsalaisia, siksi ne erotinkin erillisinä merkittävinä tekijöinä. Tosin tietysti Ruotsin valtakunta oli ensimmäisiä protestanttisia valtioita, mutta siinä muutoksessa tunnetusti oli vähemmän "edistys" motivaattorina.

En ymmärrä mitä tuolla Lallin tarinalla yrität sanoa. Se ei liittyne mitenkään Ruotsiin. Katolinen kirkko monista puutteistaan huolimatta oli tosin ensimmäisiä kulttuurillista linkkejä Eurooppaan ja ensimmäiset koulut Suomessa ymmärtääkseni siltä pohjalta, jos ulkopuolelta tulleeseen sivistykseen halusit sarkasmilla viitata.

Kerroppa missä päin maailmaa talonpojilla sitten oli paremmat oltavat? Venäjällä? Saksassa? Baltiassa? Puolassa? Kiinassa? Japanissa? Irlannissa?
Myös manner-Ruotsissa talonpojat kapinoivat ja Kalmarin unionin lopusta moni muistaa että Ruotsin ylimyksiä joukolla niitettiin. Ei historia ole mitään ihmisoikeusunelmaa. Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa, syrjäinen, kehittymättömämpi osa, aggressiivisen naapurin raja-alue. Miten sinun mielestä historian olisi pitänyt mennä, että asiat olisivat tasapainossa? Ruotsalaisten olisi pitänyt erityisesti ihastella suomalaisia ja olla keräämättä veroja? Ruotsalaiset kuitenkin pyrkivät myös kehittämään hallitsemiaan alueita, esimerkiksi toisella puolella naapurissa lähestymistapa oli hyvin erilainen. Kaikki suomalaisten yhteiskunnallisten instituutioden: postin, lainsäädännön, yms mallit tulivat ensisijaisesti Ruotsista. Suomalaisilla oli asema täysivaltaisina kansanedustuslaitoksen jäseninä. Tämä ei koskenut mitään siirtomaita, Eestiä, Puolan osia ym.. Ilman Ruotsia Suomessa olisi ollut paljon vähemmän yhteiskunnallisesti järjestäytynyttä toimintaa.

Tottakai valtion johtamista on kautta historian ohjannut pienen piirin oikut ja heikompien hyödyntäminen.
Mutta tosiasiassa Ruotsi on monessa historian vaiheessa kuitenkin ollut yhteiskunnallisesti ja myös teknologisesti/tieteellisesti hyvin edistynyt ja Suomi on siitä hyötynyt, eikä Ruotsi ole kohdistanut Suomeen mitään erityistä vainoa tai sadismia. Samalla puolella on oltu ja itsenäistymisenkin jälkeen meidät on otettu luonnollisesti mukaan pohjoismaiseen toimintaan, eikä ole tarvinnut pelätä uhkaa kuin yhdestä suunnasta, mikä on Eurooppalaiselle valtiolle aika harvinaista. En näe syytä katkeruudelle Ruotsia kohtaan. Ei meidän Ruotsia tietty palvoakaan pidä, mutta eipä nuo aikalaisiinsa verrattuna mitään paholaisia ole olleet ja nykyaikana hyvinkin luotettavia ja hyväntahtoisia naapureita. Varmasti ovat osaltaan pitäneet meitä yksinkertaisempina, rumina peikkoina. Ja jos pitävät meitä yhä alempina niin sitten pitävät, mitä väliä. Onpahan suomalaisissakin olemassa ajatusta, että meissä on kyvykkyyttä ja sivistystä enemmän kuin jossain tietyissä muissa kansoissa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano ja kiitos lisäyksestä. Minä muuten en kirjoittanut Ruotsista mutta keskustelu näköjään turpoaa siihen suuntaan. Joka tapauksessa voi sanoa, että se Suomen valtiorakenne muotoutui Venäjän vallan alla ja Ruotsille Suomi oli kuitenkin pelkkä lääni.

QroquiusKad kirjoitti...

Ei ollut bloggauksen aihe Ruotsi, ei.
Se liittyy silti oleellisesti asiaan:
kristinusko ja valtiollinen järjestäytyminen tuotiin suomalaisille Ruotsin toimesta (Henrik-piispa ja Lalli ovat sivumennen sanoen taruhahmoja). Heistä itsestään ei ollut järjestäytymään valtioksi.

Ruotsin osana suomalaiset saivat kehittyä länsimaalaisiksi;
toisin olisi ollut Novgorodin alamaisuudessa, jos tämä olisi ehtinyt ensin.
Olisimme silloin nyt samanlaisia hybridimongoleja kuin ryssät eli moskoviitit.

Ryssä organisoi valtaamastaan Svenska Österlandista Suomen suuriruhtimaskunnan, jolle soi kaikki itsenäisen valtion elementit paitsi itsenäisyyttä.
Suomi oli tuolloin suvereeniton valtio.

Suvereniteetin saavuttamisen jälkeen täällä mentiin ruotsalaisten eväillä II maailmansota sekä sitä edeltänyt että seurannut aika.
Sitten ne eväät alkoivat olla syödyt.

Nyt niistä ei ole enää mitään jäljellä.
Sen sijaan Ryssän Suomeen tuoma mongoliperustainen hallintotapa elää ja voi hyvin suomalaisten käsissä.
Lopputuloksena on nykyinen vaginallisten ja peniksellisten Toksisten Feminiinien kontrolloimaton valta yli miesten ja miesaivoisten naisten, jonka seurauksena kaikki menee päin Sitä Yhtä Asiaa, paitsi munat.

Suomen nykytila osoittaa suomalaisten kyvyn hallita itseään valtiona.
Se on olemattoman surkea.
Suomalaiset ovat orjamielinen ja huorasieluinen kansa, jolla on oltava jokin kehittyneempi kansa hallitsijanaan, jolle se saa nöyrimmin alistua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Niitä vaginoita ja peniksiä tuli taas. Mutta uskotko että suomalaiset sinänsä haluavat olla alistettuina jollekin toiselle valtiolle?

QroquiusKad kirjoitti...

Valitettavasti suurin osa uskoakseni haluaisi;
kaikki asianosaiset eivät välttämättä tiedosta asiaa ainakaan kokonaan.

Luulin siistineni kielenkäyttöäni, mutta en sitten ollutkaan.
Ydinasia on siis, että miehillä ja naisilla on erilaiset aivot, kehittynet eri tehtäviin:
miesten ryhmätoimintoina suoritettaviin suurristan mtesästykseen ja taisteluun.
Naisten aivot puolestaan ovat kehittyneet yrittämään tulkita puhekyvyttömän vauvan tarpeita.

Joillakin miehillä on naisaivot, samoin kuin joillakin naisilla miesaivot.
Ongelma on, että valtiotamme ovat päässeet hallitsemaan naiset ja miehet, joille on kehittyneet naisaivot.
Niillä he tekevät tunteisiin pohjautuvia päätöksiä, jotka vaihtelevat tunnetilojen ja Kuun vaiheiden mukaan.
Asioihin ei suhtauduta sellaisina kuin ne ovat, vaan niitä tulkitaan ja toimitaan sen tulkinnan pohjalta.

Terve asiantila olisi toisinpäin:
valtiota hallitsisivat miesten rinnalla miesaivoiset naiset, kuten Eila Kännö, tekemässä päätöksiä älyn, järjen ja loogisen päättelyn tuloksina.

Kun jokin ilmaisutapa jää päälle, sille tulee tietyllä tavalla sokeaksi.
Tästä eteenpäin yritän kaikkeni, etten huonontaisi kommenttiosion tasoa.
Tuossa tuli vain kauhea ajatus, että mitä jos en enää osaa?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Uskon, että pystyt. Ja olet oikeassa. Suomen asioita päätetään jnykyisin tunteiden ja nimenomaan naisellisten tunteiden mukaan. Ja se tie vie tuhoon. En muuten usko, että valtaosa suomalaisista haluaisi vieraan isännän. Hyvin moni vain uskoo itsenäisyytemme illuusioon.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Yrjölle kohteliaista vastauksista. Lähinnä tuolle toiselle anonyymille kohdensin sanat, mutta huomasin myöhemmin itsekin että tuli vähän turhaakin vänkäämisen ja kiihtyneen väittämisen sävyä..

Tuosta paljolti samaa mieltä.

Terv Anonyymi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Pyritään kohteliaisuuteen puolin ja toisin.