maanantai 3. lokakuuta 2022

DELETOITU

Helsinki, tuonnempana…

ATK-insinööri Anselmo Kyöttiä valmistautui lopettelemaan työpäiväänsä Liittovaltion Suomen maakunnan hallintovirastossa. Edessä olisi viikonloppu joka varmaankin jatkuisi tutulla kaavalla. Ensiksi Anselmo menisi raitiovaunulla Länsi-Pasilaan jossa asusti pienehkössä mutta varsin mukavassa kaksiossa ja kotimatkalla hän poikkeaisi Fed-Marketissa ostoksilla johon kuuluisi valmisruoka ja sopiva määrä mukavaa juotavaa. Viikonloppu menisi pääosin kotona ja ehkä hän pistäytyisi jossain vaiheessa baarissa tuttujensa kanssa. Eihän sitä tiedä, vaikka matkaan tarttuisi joku mukava nainenkin.

Näihin suunniteltuihin ajanvietteisiin Anselmo ei tarvinnut lompakkoa eikä avaimia. Ei sellaisia ollut tarvinnut enää aikoihin eikä Anselmo oikeastaan edes muistanut mitä ne olivat. Hänen oikeassa kämmenselässään oli mikrosiru, joka ajoi saman asian. Siru oli jatkuvassa yhteydessä Helsingissä sijaitsevaan massiiviseen Äiti-tietokoneeseen joka tallensi ja vahvisti kaikki tapahtumat jotka se kirjasi hänen viestittimeensä. Äidissä oli Anselmo Kyöttiän olemassaolo.

Anselmo kirjautui ulos työpaikaltaan heilauttamalla kättään ulko-oven lukijassa joka ilmoitti Äidille että dipl.ins. Kyöttiä oli poistunut työpaikaltaan klo 16.05. Ratikassa maksu tapahtui samalla lailla. Näin tulisi tapahtumaan myös Fed-Marketin kassalla joka vähensi ostoksien hinnan Anselmon Fed-pankin tililtä ja myöhemmin kerrostalon sekä ulko-ovella että hänen huoneistonsa ovella.

Kyseinen siru oli aikanaan kehitetty jatkoksi joskus 2020-luvulla kehitetylle digitaaliselle lompakolle. Lompakosta oli tullut valtakoneistolle hyviä tuloksia ja siru oli seuraava luonnollinen askel. Nimitettiinpä sitä ihmisen uusevoluutioksi. Jokainen vastasyntynyt vauva Liittovaltion alueella sirutettiin ja he oppivat elämään ilmaan käteistä rahaa, ilman avaimia ja, no, ilman lompakkoa. Asioiden hoituminen kättä heilauttamalla antoi elämään eräänlaisen helppouden ja ilmaisuuden illuusion.

Luonnollisesti kyseinen järjestelmä mahdollisti Liittovaltiolle täydellisen valvonnan ja teki samalla ihmiset täysin riippuvaisiksi Liittovaltiosta. Mutta eivät ihmiset täällä Helsingissä sitä miettineet. Siru oli jo niin olennainen osa elämää. Luonnollinen tapa elää.

Näin ajatteli Anselmokin ja miksei olisi ajatellut sillä kuuluihan hän kuitenkin Liittovaltion virkakoneiston edustajana nomenklaturaan. Sen jäsenenä hän oli viettänyt koko ikänsä ydin-Helsingin alueella. Muutamina kertoina mitä hän oli käynyt syvemmällä Vantaan puolella hän oli kyllä huomannut kerjäläisiä. Kerjäläisiä. Se tuntui jokseenkin oudolta ajatukselta. Koska käteistä rahaa ei ollut, pitivät kerjäläiset edessään kylttejä joissa pyysivät ruokaa, juomaa ja vaatteita. Paikalliset olivat niitä näemmä jonkin verran antaneetkin mutta Anselmo ei halunnut lähestyä noita ihmisiä enempää. Niissä oli jotenkin toisen, ja kovin vieraan maailman tuntu.

Kaiken kaikkiaan viikonloppuaan aloittelevalla Anselmolla tuntui elämä olevan mallillaan nyt ja tulevaisuudessakin. Mutta siinä hän oli väärässä. Sillä hän oli syyllistynyt kahteen pahaan virheeseen. Hän oli

a) ajatellut

b) puhunut ääneen ajatuksistaan

Ja ne puheet olivat tulleet väärän ihmisen kuulolle. Kyseinen ihminen oli Julia Hyytö, kyseisen hallintoviraston intersektionaalinen valvoja, valantehnyt feminiitta ja sitä myötä hallintoviraston vaikutusvaltaisin henkilö. Hän oli ollut sattumalta paikalla kun Anselmo oli heittänyt pari vitsiä. Huumori itsessään oli liittovaltiossa tarkoin määriteltyä ja erittäin huumoritonta mutta Anselmon heittämät vitsit sisälsivät selvästi tietynlaista feminismille naureskelua. Ja sehän ei käynyt päinsä.

Valtuuksillaan Julia Hyytö aktivoi Anselmon sirun – Anselmon tietämättä – niin että se käynnisti virastossa valvontakameran ja äänityksen aina siellä missä hän liikkui. Tämä oli Julialle mahdollista sillä itsensä viha-ajattelusta täysin vapauttanut ja kansalaisiinsa sataprosenttisesti luottava liittovaltio ajatteli kuitenkin että virallinen luottamus hyvä, käytännön kontrolli parempi, täydellinen kontrolli paras. Ja tekniikkahan antoi siihen mahdollisuuden. Sitä myös käytettiin.

Anselmon edesottamuksia oli kerättynä tallenteella puolen vuoden ajalta ja Julia leikkasi niistä noin puolen tunnin tiivistetyn version käyttäen hyväkseen algoritmia joka etsi kaikki kielletyt sanat. Sen jälkeen hän marssi Liittovaltion Turvallisuuspoliisin tutkijan luo ja näytti hänelle tallenteen. Tutkija katsoi ja kuunteli tarkasti, pysäytti välillä tallenteen ja kuunteli muutamia kohtia uudelleen. Lopulta hän nosti katseensa näytöltä ja sanoi Julialle:

- Aineisto on raskauttavaa. Aloitamme kyseistä henkilöä koskevan tarkemman tutkimuksen. Kiitän teitä tarkkaavaisuudestanne, kansalainen Hyytö. Tätä emme tule unohtamaan ja teidät tullaan palkitsemaan.

Tutkija paneutui tapaus Anselmo Kyöttiään. Jo saatu aineisto oli hyvin raskauttavaa mutta nyt hän meni koneelleen ja tutki lisää. Luonnollisesti miestä ei löytynyt verkosta muuten kuin viraston henkilöluettelosta. Mitään keskustelupalstoja euroverkossa ei ollut. Täysin ongelmattomassa ja tyytyväisessä yhteiskunnassa keskustelulle ei ollut tarvetta. Mutta yksityiset sähköpostit olivat olemassa edelleen. Kaikki tietysti euromail-tunnuksen takana ja vain omalla henkilötunnuksella käytettynä. Valvojatunnuksilla tutkija pääsi Anselmon sähköpostiin.

Sieltä löytyi lopullinen aineisto. Anselmon ja muutaman muun miehen keskinäiset viestit. Ja niissä kävi ilmi että sen lisäksi että Anselmo suhtautui pilkallisesti feminismiin, hän suhtautui suoranaisen vihamielisesti Suomenkin alueella oleviin hallinnollisesti itsenäisiin etnisiin enklaaveihin joista lähin oli Itä-Helsingissä. Asia oli selvä. Kyseessä oli väärinajattelija. Liittovaltiossa, jossa ei ollut väärinajattelijoita. Tutkija meni vielä tapauksen kanssa esimiehensä tykö. Esimies, tai oikeammin yhteiskuntateologisen koulutuksen saanut nainen totesi aineistoon tutustuttuaan:

- Asiassa ei ole epäselvyyttä. Suorita kyseistä Anselmo Kyöttiää koskeva toimenpide. Ja laita nuo muut sähköpostissa olleet miehet tarkkailuun.

- Tapahtuu.

Niin. Toimenpide.

Liittovaltiossa ei ollut väärinajattelevia ihmisiä. Siksi siellä ei ollut minkäänlaista varoitus- ja rangaistuskäytäntöä kyseistä olematonta asiaa kohtaan. Jo sen käytännön olemassaolo olisi merkinnyt väärinajattelun olemassaolon tunnustamista.

Oli vain toimenpide.

Tutkija kirjautui koneelleen, otti esille hallintatiedoston joka sisälsi liittovaltiokansalainen Anselmo Kyöttiän olemassaolon, naputti tietyn komentorivin ja painoi Enteriä.

Anselmo Kyöttiä lakkasi olemasta. Siru lakkasi toimimasta ja saadun käskyn mukaan hajotti itsensä ja sulautui nopeasti kehoon. Kaikki tiedot Anselmosta katosivat Äiti-keskuskoneelta. Anselmoa ei ollut olemassa. Anselmoa ei ollut koskaan ollut olemassa. Kello oli 16.26.

Anselmo oli ehtinyt Fed-Marketiin kello 16.23. Kaupassa hän tunsi hetken ajan outoa kihelmöintiä kädessään mutta koska se meni nopeasti ohi, ei hän kiinnittänyt siihen suurempaa huomiota vaan jatkoi ostoksien lastaamista kärryihin. Ongelma tuli itsepalvelukassalla. Eihän Fed-Marketissa muita ollutkaan. Anselmo latoi ostoksia lukijalaitteen ohi ja heilautti sitten kättään odottaen tuttua blip-ääntä ja vihreää valoa.

Mitään ei tapahtunut.

Anselmo jatkoi yrittämistä ja ihmetteli että mitä helvettiä. Vartija kiinnitti huomion Anselmon yrityksiin kun hänen takanaan oli jo pari asiakasta jonossa. Vartija oli alun perin kotoisin jostain arabimaasta mutta Anselmo tunsi hänet.

- Mikä hätä?

- Tuo lukulaite ei taida toimia. Se ei reagoi siruun mitenkään.

- Minä tarkastan.

Vartija otti vyöstään oman lukulaitteensa jolla saattoi tarkistaa oliko sirun ja kassan välillä joku ongelma. Hän pyyhkäisi Anselmon kättä kolme kertaa ja sanoi sitten:

- Sinulla ei ole sirua. Kassa ei hyväksy ostoksiasi.

- Tässä täytyy olla joku virhe. Ja tunnethan sinä minut.

Vartija mietti hetken. Niin hän kuin Anselmo ystävineen oli kuullut huhuja deletoiduista ihmisistä. Olihan niitä kadonnut. Ja jotkut olivat kertoneet nähneensä heitä kerjäläisinä Vantaalla. Vartija ymmärsi yskän ja sanoi:

- Kone ei tunne. Joten minä en tunne. Olkaa hyvä, poistukaa kaupasta. Muuten olen pakotettu käyttämään voimakeinoja.

Samalla hän oli painanut hälytintä ja paikalle oli ilmestynyt kaksi muuta vartijaa. Anselmo katsoi taakseen ja näki että toiset asiakkaat eivät katsoneet häntä vaan suuntasivat katseensa maahan.

Anselmo ymmärsi että vartijat eivät jaa kuin hopeamitaleita ja sitten peliin puuttuisi vielä fedpoliisi. Niinpä hän jätti ostoksensa ja suuntasi kotiinsa.

Kotiin?

Kerrostalon ulko-ovella hän tajusi että lukko ai aukea ilman sirua. Eikä mikään muukaan. Viestitin oli lakannut toimimasta. Hän ei voinut ottaa yhteyttä ystäviinsä. Tosin hän alkoi miettiä – muistaen sinänsä tuttujen asiakkaiden käytöstä kaupassa – että oliko hänellä niitä oikeastaan ensinkään. Joka tapauksessa hän ei saisi yhteyttä keneenkään.

Fedpoliisilta oli aivan turha pyytää apua sillä siruttomana hän olisi kerjäläinen. Ja sitä hän taisi olla nyt muutenkin. Epähenkilö. Työpaikankaan ovi ei aukeaisi ja hän alkoi ymmärtää ettei eräs Anselmo Kyöttiä ollut siellä ollut töissä koskaan. Eihän häntä ollut olemassakaan.

Jostain pitäisi saada joku yöpaikka. Joku rappukäytävä vaikka. Että voisi miettiä. Mutta hän tajusi että ei täällä Helsingissä yksikään ovi auennut ilman sirua. Sitten hän muisti ne Vantaalla näkemänsä kerjäläiset. Ehkä heillä olisi neuvoa. Ja olihan hän kuullut että Pelastusarmeijalla oli siellä Vantaalla kerjäläisiä varten yösijoja. Täältä Helsingistä fedpoliisi veisi kerjäläisen välittömästi pois kovia otteita käyttäen. Ties minne. Hän ei halunnut ottaa selvää.

Tajuten tilanteensa toivottomuuden Anselmo tuumasi että edessä oli pitkä kävely. Onneksi repussa oli sentään paksumpi takki. Ja vesipullo. Taisi olla suklaapatukkakin. Sille saattaisi olla nyt tarvetta.

Jatkuu…

36 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huh huh! Kammottava tarina, melkein nousi kylmä hiki pintaan. Mahdollistako myös joskus, ei kai nyt sentään? Sanotaan, että tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä. Saman voisi sanoa tietokoneista ja mahdollisuudesta käyttää niitä tulevaisuudessa
mitä mielikuvituksellisemmalla tavalla. Johan nyt salaliittoteoreetikot uskovat, että koronarokotuksissa ihmisille pistetään joku siru ihon alle ja uskovaiset kertovat jo Raamatun ennustaneen tulevasta pedon merkistä.


Rouva Ano

Vasarahammer kirjoitti...

Tämä dystopia on jo ihan lähellä toteutumistaan, kunhan me vielä saamme keskuspankin lanseeraaman digitaalisen valuutan ja kunhan käteinen maksuvälineenä katoaa.

Sen jälkeen tie on auku totaaliselle kontrollille eli järjestelmä tietää kaiken, mitä olet ostanut ja pystyy palkitsemaan ja rankaisemaan siunua käytöksestäsi.

Jo nykyisin pankkien tarjoamat sähköiset lompakot laskevat hiilijalanjäljen puolestasi.Tästä ei ole kuin pieni askel sihen, että Fed-Market laskee ostosten loppusummasta hiilijalanjäljen ja tarkistaa, onko sinulla riittävästi päästöoikeuksia ostoksiasi varten.

Tekemistesi perusteella järjestelmä antaa sinulle sosiaalisen luottoluokituksen, joka tarkistetaan joka paikassa. Jos nyt ajatellaan Anselmo-raukkaa, hänen sosiaalista luottoluokitustaan olisi vain pitänyt laskea. Jaettu rangaistus oli julma ja epäinhimillinen eikä missään suhteessa rikokseen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle ja Vasarahammerille & kiitos kommenteistanne. Kirjoitus pohjaa siihen että minä pelkään ihan helvetisti kaiken digitaalisen valvonnan lisääntymistä ja olen tehnyt samoja huomioita kuin Vasara.

QroquiusKad kirjoitti...

Mahdollistaahan tämä nykysysteemikin kansalaisen deletoinnin:

lähimenneisyyden aikana on uutisoitu useammastakin suomalaisesta, jotka olivat joutuneet vähän riivatunmoisiin vaikeuksiin, kun heidät oli erehdyksessä merkitty väestönkirjanpitoon kuolleiksi.

Siinä saivat olla moneen virka- ja yksityiseen portaaseen yhteydessä palatakseen elävien kirjoihin kirjaimellisesti, ja se vei aikaa ja vaivaa.
Periaatteessa valtio voisi tehdä sen nytkin tahallaan jollekulle, josta halutaan päästä eroon.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, pedon merkki on tulossa. Kukaan ei voi ostaa eikä myydä ilman sitä. Mutta sitä ennen on esim. kehitettävä maailmanlaajuinen maksujärjestelmä. Tai onhan sellainen jo ainakin periaatteessa olemassa visoineen ja mastercardeineen.

Ärsyttävä sana tuo hiilijalanjälki. Aina kun kuulen sen, niin tulee mieleen synonyymina vihervouhotus. Suomen pitäisi muka olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Paljon, paljon tärkeämpiä ongelmia olisi ratkottavana. Esimerkiksi ulkoinen ja sisäinen turvallisuus. Ilmakehä ei pelastu, vaikka lopettaisimme Suomessa hengittämisen. Katujengit ja koulujen rauhattomuus, ghettoutuminen sekä Venäjän uhka ovat sen sijaan käsinkosketeltavaa todellisuutta.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Anselmon tarina voi hyvinkin olla "arkipäivää" joskus... olemmevan me pikkuhiljaa siirtyneet kohti totalitarismia, hoitajia koskeva "pakkolaki" on siitä hyvä esimerkki. Pelkäänpä, että Yrjön tuntema pelko on aiheellista... ellei sitten "pimeistä maista" kertovat skenaariot toteudu joka myös on mahdollista...
Kokonaisuudessa suhtaudun tulevaisuuteen pessimistisesti, mutta uteliaana.
Ai niin, Jenkkeihin on vissiin palailemassa järki jossain määrin:

https://forsanity.org/

Tämänkö takia Suomessa tarvitaan maalituslakia ? Ettei typeryys tule silmille ja vasemmiston vouhotus joudu naurunalaiseksi?
Hitto vie jos Suomalaisetkin innostuisi tästä... vastaushan on... tadaa... maalituslaki!
-Raksaäijä-

Mito Islam kirjoitti...

Yrjö taitaa käydä wef:n sivuilta poimimassa ideoita tarinoihin, ovat ainakin täysin linjassa heidän visioidensa kanssa.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Tuossa dystopiassa on tavallaan sekin tragedia että ihmisen deletoimiseen ei tässä suuren yhdenmukaisuuden kulttuurissa edes tarvita noita kaikkein pisimmälle vietyjä teknisiä tarkkailumahdollisuuksia. Meillä on jo esimerkiksi internet, joka jäljittää algoritmeja.

Se, että kysymyksessä väitetään olevan vain kaupallisille toimijoille tarkoitettu ja valvottavan omaa hyötyä palveleva systeemi, on sillä lailla irvokasta, että eräänä päivänä sama systeemi voidaankin valjastaa tylysti totalitaristisen vallankäytön välineeksi.

Algoritmit voivat jäljittää teksteistä tunnusmerkkejä vallanpitäjille vaarallisesta ajattelusta, joksi tosin kohta kelpaa mikä tahansa mikä yleensä voidaan ajatteluksi noteerata. Systeemin ei tarvitse toimittaa syyttäjäviranomaiselle raskauttavaa materiaalia kuin muutamissa paljon julkisuudessa esiintyvissä tapauksissa -- niin sanottu tavallisempi kansa vetää näytösoikeudenkäynneistä johtopäätöksensä ja oppii olemaan vaiti tai ainakin hyvin hissukseen.

Vaikka meillä on nyt näin naapurissa oikea oppikirjaesimerkki siitä, mihin ihmisten pelottelulla aikaan saatu yhdenmukaisuuden paine ja vaikenemisen kulttuuri johtavat, omat sensorimme eivät siitä ota opikseen. Valtakunnansyyttäjä jäi eläkkeelle siinä vakaassa käsityksessä, että hänen "vihapuheiden vastainen" linjansa oli aivan oikea ja ainakin oikeutettu. Uudesta syyttäjästä kukaan ei tiedä, mutta kukaan ei ainakaan näytä asettavan mitään toiveita hänen suhteensa.

Lakipykälät "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" ja "uskonrauhan loukkaamisesta" pitäisi poistaa kokonaan, ja niin kauan kuin ne ovat olemassa, virkamiesten pitäisi suhtautua niihin täsmälleen sillä tavalla, jota Nürnbergin ja Jerusalemin tuomioistuimet odottivat natsijohtajilta: heidän olisi pitänyt pystyä sanomaan jyrkästi: "Ei! Minä en lähde mukaan tällaiseen!"

Anonyymi kirjoitti...

Jos haluaisi jonkinlaisen toivoa herättävän heiveröisin ajatuksen heittää, niin kiinnittäisin huomiota digitaalisen tekniikan haavoittuvaisuuteen. Yksikin valtakoneiston sisällä toimiva ihmisjoukko voi tehdä totaalista tuhoa, jos se vain päätyy tosissaan vastustamaan systeemin totalitaarista luonnetta. Myöskään luonnonvoimat eivät kunnioita viherfasisteja. Kenraali Talvi kaikkein vähiten. Toisaalta ihmisen biologinen rakenne asettaa rajat sille, kuinka kauan hän kestää totaalista kontrollia. Jo nyt joka viides aikuinen kärsii Suomessa mielenterveysongelmista. Dystopia romauttaa asian vielä kahta kolmea vertaa kauheammalla tavalla, eikä sitä kehitysuuntaa (joka näkyy selvästi jo nyt) voida millään mahtikäskyllä pysäyttää.

PS-lehdenjakaja

Isä Nicolae kirjoitti...

Totta tosiaan, tämähän ei ole niinkään fiktiota. Pikemminkin aivan arkipäivää, jollei ihan tänään, viimeistään ylihuomenna. Ykän kuvailemassa tilanteessa vieläpä joka kulmaan, näyttöön ja vaikkapa ikkunalasiin jne jne kätketyt linssit seuraavat herkeämättä jokaista askeltamme sekä henkäystämme - joista juurikin yhteiskuntateologisen käyneet laillistetut virkavirpit (ja samankaltaisiksi pakkosektioidut virkaveikot) kyyläämällä etsivät pienintäkin aavistusta/tavua väärinajattelusta.

Murheellisiksi ovat isänmaamme ennen niin suloiset kasvot kääntymässä. Ja valitettavan pian.

Anonyymi kirjoitti...

Hui helevetti! Nousi ihan niskavillat pystyyn. Tämmöistä tämä nyt on kun ei ihmisiä kiinnosta. Eikö se ensi vuonna se maalituslaki tule voimaan, kohta sitten heitellään ylävitosia kongilla. T. Oloneuvos

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä meidän vahtimisemme on nykyteknologialla niin älyttömän helppoa ja vielä kustannuksiltaan halpaa! Otetaan esimerkki: snookerin loppuottelu. Joka Jesuksen pussin takana kamera näyttämässä sitä pallon uppoamista. Eikä näy MITÄÄN HÄRPÄKKEITÄ haittaamassa pelaajien tähtäilyjä! SD kortille voi säilöä vrk kaupalla kuvaa, saati sitten jos ollaan yhteydessä nettiin! Vittumainen naapuri tilaa Kiinasta 50€ tallennushärpäkkeen ja virittää sen väliaitaanne. Selitä sitte anopille miksi heinäkuun alussa ekat lomakännit ottaneena et pystynyt vaikka vaimo vonkasi!? Missään ei ole turvassa. Patti siellä Pinnanmaan korvessa! T Rane

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Tapsalle vaan, Raksaäijälle, Mito Islamille, Seppo Oikkoselle, PS-lehdenjakajalle, Isä Nicolaelle, Oloneuvokselle ja Ranelle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Joo, tällaisia tapauksiahan on kyllä sattunut. Sinänsä lienevät olleet joitain virastomokia.

Tapsa vaan: Minua tuo sana hiilijalanjälki ärsyttää ihan yhtä paljon. Varsinkin kun sitä työnnetään joka helvatun asiaan.

Raksaäijä: Joo, maalituslakihan suojelee vain vallankäyttäjiä ja valtamediaa. Ja se suojelee niitä perustellulta arvostelulta.

Mito Islam: Kieltämättä myös wef kävi mielessä tätä naputellessa.

Seppo, Isä Nicolae & Rane: Niin. Jos tekniikka on olemassa, niin silloin myös väärinkäyttö on mahdollista. Ja ne lait ovat tosiaan vain poliittiseen käyttöön kehitettyjä blankolakeja.

PS-lehdenjakaja: Periaatteessa joo. Esmes joku sopivan tehokas virus voisi lamauttaa systeemin. Tietokoneheput osaisivat varmasti kommentoida tarkemmin.

Oloneuvos: Jos ihmeitä ei tapahdu, niin tulee voimaan.

-TR- kirjoitti...

Sammakonkeittomenetelmällähän muutokset tapahtuvat. Siis niin pikkuhiljaa että suurin osa ihmisistä ei huomaa kuinka heidän vapauttaan nakerretaan pikkuhiljaa.

Toisaalta, jonkin yhteiskuntaa vavahduttavan kriisin varjolla ihmiset itse suostuvat ns yleisen edun nimissä rankkoihinkin yksilönvapauksien rajoittamiseen. Tämä viimeiset pari vuotta otsikoita hallinnut kriisi lienee hyvä esimerkki.

Anonyymi kirjoitti...

Tätä kehitystä vastaan voi taistella.
Älä ota käyttöön "käteviä" ominaisuuksia puhelimeen. Mitä etua tuo vaikka ajokortti puhelimessa? Tai pankkikortti tai lompakko puhelimessa. Nämä kaikki ovat etäältä deletoitavissa jäljettömiin ja myös luettavissa etäältä. Siis puhelimen haltija ja liikkeensä todennettavissa. Puhelin pitää vaihtaa muutaman vuoden välein, käyttöjärjestelmää päivittää. Milläs todistat ajo-oikeutesi jos päivitys hukkaa ajokortin? Tai akku on lopussa, miläs lataat jos sähköt on poikki? Tai "poikki".

Fyysinen pankkikortti on olemassa vaikka sen tili deletoidaan, siis henkiö ei häviä olemattomiin ihan niin helposti. Tili on olemassa ja sieltä sopii tallentaa tai tulostaa välillä tiliote. Henkilökortti todistaa, että nimisesi henkilö on ollut olemassa, vaikka kortti ei olisikaan enää voimassa.

Kannattaa välillä käyttää käteistä ja pitää sitä hallussa aina. Vaikka se onkin kovin epäkätevä maksuväline.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Täysin fiktiotahan tämä ei enää ole, ei ole ollut pitkään aikaan. Verkkoa skannataan kaiken aikaa ja monien toimesta. Oikeastaan, kaikkea sähköistä liikennettä skannataan koska se on helppoa. Viestiliiketeessä ei ole salaisuutta. Paitsi niillä joilla on tarpeeksi tehokkaat salausjärjestelmät. Taviksilla niitä ei ole eikä anneta.

Alkeellisimmasta päästä ovat ns "katiskat". Niitä käyttävät mm lehtien kommenttipalstat. Voidaan valita sanat tai lauseet joilla algoritmi hylkää kommentin. Näin saadaan törkeimmät kommentit ohitettua vaikka, lukiessa näyttää usein että on tehty päinvastoin. Kehittyneimmästä päästä on esmes NSA joka pystyy tarkkailemaan suurin piirtein kaikkea. Edward Snowdwen jo kertoi hämmästyneensä kun hän pystyi katsomaan ja kuuntelemaan jopa kavereidensa puhelimia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys TR:lle, Pyssymiehelle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

TR: Tuo on totta ja se koronaepidemia oli hyvä esimerkki. Ja samalla se oli oikeastaan testi. Suostuvatko ne? Ja joo, kyllä suostuivat.

Pyssymies: Kaiken kaikkiaan totta.

Ano: Totta. Tekniikka mahdollistaa kaiken tuon.

Anonyymi kirjoitti...

Tuohan on jo tuotantokäytössä Kiinassa. Hieno nimi: "Sosiaalinen luottoluokitusjärjestelmä". ks Wikipedia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Totta joo. Tuleeko oppi idästä taas kerran?

vieras kirjoitti...

Jokaisen kannattaisi omalla esimerkillä toimia ja maksaa käteisellä aina kun pystyy. Kun tarpeeksi moni tekee näin, se auttaa käteisen säilymistä. Kotona kannattaa pitää käteistä vaikka kassalippaassa ja jos on perkeleesti rahaa, sitten kassakaapissa tai asekaapissa.

Muistaako Ykä että olisi saanut palkkaa tai veronpalautuksia käteisellä? Tai että olisit maksanut mätkyjä käteisellä. Se oli joskus mahdollista.

Monissa maissa käteistä suositaan edelleen paljon, kuten Itävallassa, Saksassa ja Välimeren maissa. Näistä maista tulisi kovaa vastustusta mikäli käteisestä alettaisiin vakavissaan luopua. Sitten on ne maat joilla on oma valuutta eli joiden ei tarvi välittää EKP:sta.

Tässä on hyvä video siitä mitä tapahtuu jos käteisestä luovutaan.
10 DANGERS of Living In a Cashless Society
https://youtu.be/63tLHGX2l-I

Homman ketju
https://hommaforum.org/index.php/topic,128885.180.html

Jukka Hankamäen bloggaus
http://jukkahankamaki.blogspot.com/2019/07/ala-koskaan-luovu-kateisen-rahan.html

https://www.suomenuutiset.fi/englantilaistutkimus-miljoonat-eivat-parjaisi-ilman-kateista/

Mikä hyöty on luopua käteisestä jos ruoka ja muut tavarat, sekä palvelut eivät halpene nykyisestä? Ei se käteisen poisto halvenna hintoja joita asikas nyt maksaa.

Tuosta sodasta on se hyöty että se on varmaan hillinnyt pyrkimyksiä vähentää käteisen käyttöä.

Mitä jos tulee sähkökatkoja isoille alueille pitkäksi aikaa? Ei silloin voi maksaa kortilla tai muilla härveleillä. Silloin jotkut sanovat että siinä tilanteessa ei voi nostaa automaatista käteistä. Ei voikaan mutta pankin kassalta voi nostaa. Muistan kun hain penskana 1980-1990-luvulla rahaa pankn tiskiltä pankkikirjalla. Heinäkuussa hain pankin tiskiltä käteistä kun olin hukannut lompakon ja samalla kaikki kortit. Passi oli se minkä avulla sain rahaa ulos.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, vieras. Mainitsemasi uhkakuvat päitävät täysin paikkansa. Onneksemme siellä keski- ja etelä-Euroopan suunnalla suositaan käteistä. Se rajoittaa digirahaintoa. Meidän nilkithän menisivät siihen innolla mukaan.

Minä olen joskus hyvin kauan aikaa sitten saanut palkan käteisenä. Verot ovat menneet pankin kautta.

Anonyymi kirjoitti...

Jos ja kun tulee iso sähkökatko ei sitä rahaa voi nostaa pankistakaan, tietoliikenne ja ne tietokoneet kun toimii sähköllä. Pankki toimii sähköllä. Rahaa pitää pitää lompakossa. Ei marketitkaan kauaa toimi ilman sähköä mutta torit toimii ja pikkukaupat, jos ei sähköä ole. Paragon-kuitit vaan kehiin ja kauppa käy. Tai vaikka ruutuvihot. Viikon ruokamenojen verran käteistä ei ole iso investointi mutta voi helpottaa oloa joskus paljon.

Rakentajille, hartiapankkirakentajille lisävinkki: Pidä kossupullo jemmassa, joskus rahalla et saa hiekkaa, timpuria, putkimiestä, tms. mutta kossupullolla saa. Heti ja ilman kuittia.

pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Totta. Kun niitä vanhoja pankkikirjoja ei enää ole. Mitenkähän muuten, mahtaako pankeissa olla minkäänlaista aggregaatti-varajärjestelmää?

QroquiusKad kirjoitti...

Tuon mukaan pankeilla sekä on että ei ole varavoimaa:

https://www.defmin.fi/files/3070/sahkoriippuvuus_modernissa_yhteiskunnassa_verkkojulkaisu.pdf

Eli konttoreilla ei ole ja ne menevät sulki kun verkkovirta loppuu, sen sijaan pankkien "konesaleilla" eli atk-keskuksilla sellaiset on, joten verkkopankit toimisivat.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad ja kiitos lisätiedosta.

Anonyymi kirjoitti...

Tietoliikennemastot toimivat noin kuusi tuntia, siten loppuu varavoima. Lankaverkot toimii ehkä kauemmiin tai sitten ei. Kaupoista tarvitaan yhteys konesaliin, kauanko toimii ISOn katkon tullessa, hyvä kysymys. Konesalin varavoima on akkujen varassa noin tunnin, sitten on aggregaattien käytävä, vuorokaudessa - parissa pitää saada lisää dieseliä. Kuutiotolkulla dieseliä tai löpöä. Sitä ei roudata jerrykannulla, eikä tarvittavaa määrää löydy autotallin nurkasta.

Osa konesaleista toki toimii kauemmin, ne voivat vetää oven kiinni ja eka ongelma on tupakin tai dr. Pepperin loppuminen.

Konttoreilla on varavoimana akkuvarmistus, nyt ei taida olla enää yhtään aggregaatin kanssa toimivaa. En ole ollut hetkeen näiden kanssa tekemisissä.

Varavoiman saanti on usein ns. herrassa, olen ollut ajamassa konesalia alas. Varalinja verkkoon - sähköverkkoon ei toinut ja diesel ei käynnistynyt. Neljän tunnin UPS kesti vajaan puoli tuntia. Virtaa riitti, että saimme ajettua serverit alas ja sitä jäi oikein 13 sekunnin reservi. Tämän jälkeen hommattiin neljä aggregaattia lisää.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies ja kiitos lisäyksestä. Suomi on pelottavan riippuvainen noista koneista ja toimii liian paljon ”jos nyt ei mitään tapahtuisi”-periaatteella.

Veikko kirjoitti...

Autoilin pohjoisessa kesällä, kun sattui kova ukkonen. Tankin valo vilkkui ja ajelin huoltoasemalle, mutta kas! Sähköt olivat katkenneet, eikä bensapumppu toiminut.

Kun valo palaa, niin tankissa riittää bensaa suunnilleen 50 km, joten päätin ajaa seuraavaan kylään. Onneksi siellä huoltoaseman pumppu toimi, muuten olisi matka katkennut.

Yhteiskuntamme tosiaan tukeutuu hyvin tiukasti jo nyt sähköverkkoon ja tietoverkkoon, siksi tuota dystopiaa voisi aika helposti haavoittaa.

Dystopia tarvitsee myös luotettavan väkivaltakoneiston eli käytännössä VHM:ä. Rikkaamman kulttuurin edustajat eivät kauan feministejä kuuntele, vaan he haluavat omat miehet valtaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Veikko. Joo, riippuvuus sähköstä ja tietokoneista on pelottavaa. Ne rikkaamman kulttuurin edustajat muuten eivät saisi tätä pohjoista maata toimimaan vaan ne ovat täysin riippuvaisia VHM:stä.

vieras kirjoitti...

Pankeilla pitäisi olla valmiudet ottaa rahaa ja antaa rahaa käteisenä niin että se tehdään mekaanisesti. Sillä tavalla kuin tehtiin ennen kuin pankeissa oli yhtään tietokonetta.

Pitäisikö hankkia pankista tallelokero ja laittaa sinne käteistä, jota sitten kävisi ajoittain hakemassa?

Toinen keino on se että hankkii kotiin kassakaapin tai jonkin palovarman kaapin. Onko asekaappi palovarma? Tämmöiseen voi laittaa käteistä. Pystyy tuommoiseen laittamaan paljonkin rahaa, jos ne on pakattu 1 sentin paksuisiin nippuihin. Eri suuruisina, eli euron ollessa kyseessä 5, 10, 20, 50 ja 100 seteleinä. Onko pakatuissa setelinipuissa yleensä sata kappaletta?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, vieras. Pitäisi olla mutta ei taida olla. Olikohan sitä sähköistä rahaa jotain kuusi kertaa enemmän kuin painettuja seteleitä. Se kassakaaappivaihtoehto ei ole huono.

Anonyymi kirjoitti...

Palosuojakaappi ei ole kassakaappi ja toisin päin sama juttu. Palosuojakaapista ei saa kassakaappia mutta kassakapin palosuojausta voi parantaa. Eka konsti on maalata se kassakaappi palosuojamaalilla. se maali on vähän kuin voitaikinaa, ohut kerros paisuu lämmössä lehteväksi, paksuksi, lämpöä eristäväksi kerrokseksi. sitten ne kerrokset hiiltyy oikein hyvin lämpöä eristäviksi. Sille kassakapille voi rakentaa palosuojakaapin, kivivillaa eristeeksi. Tämmöinen kaappi myös piilottaa kassakaapin. Ja sinne kassakaappiin voi laittaa vaikka paperia viemään happea - huomaa, kaapin pitää olla tiivis, ettei sisältö pala, hapetu. Kassakaapin on hyvä olla painava, ettei sitä kanneta muualle murrettavaksi.

Kun aseseppäilin ja -keräilin hommasin 500 kg painavan vanhan kassakaapin. Tein sille suojakaapin vesivanerista, gyprokista ja kivivillasta. Kassakaapin sisällä oli palosuojakaappi. siellä oli paperit. Pistoolit ja pitkien aseiden lukot oli kassakaapissa. Pitkät aseet asekaapeissa - näillekin värkäsin suojakaapin. Asehuone oli sekin lujasti lukittu ja vahva-ovinen. Niin ja hälyttimet, ne oli aika moninkertaiset, sireeni ulkoseinässä ja sisällä. Robottipuhelin hoiti paikalle sussari- ja rottislauman ja stevareita.

Suojauksen on hyvä olla kuin sipuli, monta kuorta päälekkäin.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Tietoa kassakaapeista

Buying a Safe Tips https://www.youtube.com/watch?v=3PK9_KEHml4
Choosing a Small Safe (Part 1) https://www.youtube.com/watch?v=1TenYHmkECI

Choosing a Small Safe (Part 2) https://www.youtube.com/watch?v=XI-f09dreUs

Choosing a Small Safe (Part 3) https://www.youtube.com/watch?v=m4ITY2il_6I

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies ja kiitos lisäyksistä. Oma asekaappihan ei minulla paina kuin jonkun 50 kiloa niin että eihän se kovin murtovarma ole.

Anonyymi kirjoitti...

Kaapppeja on mailman sivu availtu luvatta, ei ole murtovarmaa kassakaappia. On vain aina vain ikävämpiä ja hitaampia luvatta avattavia. Aina on ollut ja tullut konsteja, happi & vety, happi & asetyleeni, nitroglyseriini, dynamiitti, typpihappo, rikki- & typpihappo, elohopeafulminaatti, C4, onpa semmoinenkin vehje, joka käy koneellisesti kaikki yhdistelmät läpi yhdistemälukosta. En muista oliko se Bosnian Bill vai LockPickingLaywer, joka sitä esitteli.

Konsteja on mutta mitä kauemmin sen kaapin kansa pitää pusata, sen varmemmin jää kiinni.

Suojaus on monikerroksellinen ollessaan hyvä. Tarra "Alueella tallentava kameravalvonta" karsii osan yrittäjistä, tarra "Alarm System" samoin, riistakamera tai oikea valvontakamera lisää kiinnijäämisriskiä. Kaapin pulttaaminen seinään tai lattiaan estää kaapin roudaamisen pois.

Minulla oli ovissa avaushälytin, ikkunoissa lasinrikkomiseen reagoivat anturit. asehuoneessa & parissa muussa tilassa painematto, koko asunnossa IR-liikehälytin - kun kämppä oli tyhjä, ei siellä ole mitään luvallista liikkuvaa. Kissa voi tepastella painematolla ilman hälytystä mutta ihminen ei. Ja hälytin hutaa sisällä jos painematto hälyttää, jos kuorisuojaus hälyttää, huutaa hälytin vartin ulkona - hälytin oli ohjelmoitavissa. Jos ensin tuli kuorihäly, sitten liikehäly, lähti hiljainen hälytys ja paikalle pelmahti koiraharrastajia ja vartiointiliike. Asehuoneen ovi ja painematto taas sai huutoa sisälle, 120db.



Hyvin toimi, tieto hälytimestä levisi alamaailman pariin, kameroihin jäi kissoja, koiria ja kettuja sekä muutamia hiippareita, jotka katosivat kun otin käyttöön liiketunnistivalot. vielä näkyy välillä pöllämystyneitä katteja ja peuroja.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies ja kiitos taas lisäyksistä.