tiistai 11. lokakuuta 2022

KÄPPÄUKOT JA AY-LIIKE

Uudessa Hyisianassa, Taemmalla Hyijärvellä pienen lahdukan pohjassa sijaitsevassa pienessä saunassa istui kaksi setärumaa ja hikistä käppäukkoa eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka kruunasivat perinteisen kaakanajahtipäivän saunalla. Niin kuin ennenkin on todettu, kyseisen mökkipaikan sauna oli mitä parhain. Siinä oli puukiukaan lämmittämä kahden ja puolen perseen löylypuoli jossa oli kuumavesisäiliö kiukaassa kiinni. Saunassa oli myös pieni, parin neliön pukuhuone ja enempää ei tarvittu.

Kiukaalla kihisi kiuaspussissa Lälläveden Läski & Leivonnaisen kolesteroolimakkara lisäten omalta osaltaan tunnelmaa. Kiuaspussissa oli myös pekonisiivuja läheiseltä sikatilalta jonka siat oli ekstralihotettu transfobisella slurrilla. Tunnelmaa lisättiin entisestään siirtymällä löylystä pukuhuoneeseen ja aukaisemalla Tsuhnan Kostot. Saunassa oltiin puhuttu siitä, että ne hoitajat saivat sitten niitä palkankorotuksia. Eikä siinä mitään, raskas ja vaativa työ, hyvin usein liian pienellä henkilökunnalla. Aukaistessaan Tsuhnan Koston Lötjönen tuumaili asian tiimoilta.

- Vaan sen minä panin taas kerran merkille sitä kuinka se AY-liike tottelee ns. vallitsevaa todellisuutta. Se suostui siihen että että siitä valtavasta määrästä Kankkulan kaivoon korvamerkittyä rahaa ei nosteta taaskaan mitään ääntä vaikka se kaikki on nimenomaan pois suomalaiselta työntekijältä ja myös niiltä sairaanhoitajilta.

Ykä aukaisi oman Tsuhnan Kostonsa otti hörpyn ja vastasi:

- Joo, samoja huomioita minulla. Ensimmäisenä tulee tietysti mieleen se haittamaahanmuutto ja siihen kytkyksissä oleva koneisto joka nielee sen kolme miljardia ja risat vuodessa. Joka on AY-liikkeellekin tabu.

- Ja toinen samanlainen tabu on se kehitysapu. 1,2 miljardia vuodessa. Miksi AY-liike ei nosta niistä meteliä ja sano että eikös tuosta riittäisi suomalaiselle työntekijälle? Miksi helvetissä se raha poltetaan joka vuosi yleisafrikkalaisena uhrilahjana. Höh, Helsingin Pravdakin otsikoi että ”Työnantajat: Kunta- ja hyvinvointialojen palkankorotukset maksavat veronmaksajille noin 800 miljoonaa euroa vuodessa”. Missä on otsikointi ”Hallituksen monikulttuurikiima maksaa veronmaksajille yli 4 miljardia vuodessa”? Vaikka sillä rahalla ei saada kuin lisää rikollisuutta ja tuulen huuhtoma perse.

-- Niin ja tietysti, jos AY-liike olisi ihan vaan suomalaisen työntekijän asialla julkisellakin sektorilla niin se nostaisi esille sen, että miten ihmeessä suorittavalle tasolle ei riitä sitä rahaa mutta julkinen sektori on itsessään täynnä hallinnossa olevia varsinaisen työn kannalta täysin tarpeettomia tyhjän paskan hiertäjiä? Ehkä se muistuttaisi että julkinen sektori on perustettu tarjoamaan kansalaisille välttämättömiä peruspalveluja eikä palkkaamaan ylijäämämaistereiden leegiota.

Molemmat miehet pistivät voimasavuke Bostonin röyhyämään ja Lötjönen totesi:

- Selkeäähän on että AY-liike on kiinteästi osa järjestelmää. Oy AY Ab jolle jäsenten edunvalvonta on vain jonkunlaisen uskottavuuden kannalta välttämätön sivubisnes. Ja siksi se ei keikuta venettä. Erityisesti julkisten alojen liitot. Ei ne ole sanoneet vastaan myöskään hallituksen ilmastokiimasta vaikka siellä aivan hyvin tiedetään että sitä myötä se julkiselle sektorille välttämätön veropotti tulee pienenemään ja ehkä jopa romahtamaan. Sinänsä, kun ei keikuta venettä niin voi esmes Kojamon kautta tienata verovapailla osingoilla.

- Hjuu… voinee sanoa että AY-liike on pitkälti demareitten yksi siipi. Vai oliskos niin, että demarit ovat AY-liikkeen yksi siipi?

- Tuo kysymys vaatii uudet löylyt ja uudet Tsuhnan Kostot. Ja tuoksusta päätellen päästään ensi tauolla natustelemaan setämiesten kolesterooliherkkua.

Näin tapahtui ja rumat, mutta aina hyvätapaiset toverukset siirtyivät löylyyn. Ulos pienestä saunasta kuului ajoittaista löylyn sihahtelua ja hyväntuulista vihapuheen solinaa. Saunaa ympäröivät syksyiset koivut pudottelivat lehtiään saaden aikaan eräänlaisen sateen vaikutelman ja muuan korppi raakkui hyväksyvästi eräässä koivussa. Sekin tunsi nuo käppäukot entisestään ja taisipa tietää myös sen että oltiin seudulla jossa hipit ei hillu eikä anarkistit askartele.


16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ystäväni todisti jokin aika sitten apteekissa tapausta, jossa vanha mummo jäi ilman sydänlääkettään, koska hänellä ei ollut tarpeeksi rahaa. Hän yritti varovasti kysyä, voisiko pakkauksesta saada edes muutaman liuskan, mutta eihän se tietenkään käynyt päinsä. Farmaseutti ehdotti, että mummo pyytäisi apua sosiaalitoimistosta, mutta sen hän tyrmäsi välittömästi, koska koki sen häpeällisenä.

Moni ns. vanhan kansan ihminen ei lähde oikeutettua apua hakemaan, eikä sitä heille tyrkytetä, toisin kuin tulkkien avustuksella sosiaalitoimiston tädit selittävät juurta jaksain, kuinka nuorella terveellä miehellä on oikeus tähän ja vielä tähänkin yhteiskunnan tukeen! Tämä valtio jättää maan hiljaiset oman onnensa nojaan ja antaa rahat mieluummin porukalle, jota ei kansan kukkarolla käyminen hävetä. Eiväthän maksajat ole heidän kansaansa ja moni uskoo vielä rahan tulevan taikaseinän kautta suoraan Allahilta. Ammattiyhdistysliike on myös kansan kukkarolla käyvä Kojamoineen ja ansiosidonnaisine päivärahoineen ja muine etuineen, joista valtio ja yrittäjät kuitenkin maksavat leijonanosan.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano. Erittäin hyvä kommentti taas kertaalleen ja noita häpeällisiä näytelmiä nähdään Suomessa nykyisin paljon.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Näitä ihmisiä joilla rahat ei riitä lääkkeisiin voisi hallitus auttaa helposti muuttamalla Kelan lääkkeiden korvauksen maksimirajaa joka nyt on 650€ vuodessa ja sitomalla sen suuruus ansioihin. Nyt se on kaikilla sama. Eli kun olet maksanut tuon verran vuodessa sairaanhoitokuluja tai reseptilääkkeitä, ne loput jotka ylilttävät tuon rajan ovat käytännössä ilmaisia. Mutta ei joku pienellä eläkkeellä oleva voi maksaa vuodessa lääkkeistään edes tuon rajan vertaa, sehän on melkein yhden kuukauden nettotulot. Raja on kaiken lisäksi sama kaikille, tienasit kuukaudessa 10000 tai 1000 €. PIdettäisiin tuo summa maksimina ja pienennettäisiin sitä reilusti jos tuloet ovat pienet. Saisivat mummotkin lääkkeensä. Mutta eihän tytteleitä vanhusten huolet kiinnosta, ovat niin epämuodikkaita.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Thorvald Eskilinpoika. Olet täysin oikeassa.

QroquiusKad kirjoitti...

Asevelisosialistien vuosien 1945 - 65 suurimmaksi ansioksi voidaan lukea AY-liikkeen pitäminen omissa käsissä torjuen kommunistien valtausyritykset.

Sitten Rafael Paasio sysäsi asevelisosialistit syrjään korjaten SDP:n kurssia Pari Piirua Vasempaan, mikä ei jäänytkään piiruihin.
Lisäksi julistettiin työväentaloissa olevan seinät leveällä ja katto korkealla, niin että tervetuloa vaan kaikki tuomiojat, havofkat ja muut kommunistien agentit!

Tämän solutuksen myötä SDP:n siipenä toimiva AY-liike päästiin sitten kommunistisoimaan ja lopullinen silaus saatiin neuvostoimperiumin romahduksen jälkeen ryhtymällä symbioosiin ääännntisten stalinistien soluttamien Virheiden kanssa.

Tässä sitä sitten ollaan ja pysytään.

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa ammattiliitot ovat jo pitkään valvoneet "yleistä" etua. Otsa rypyssä oltiin huolissaan työntekijöistä mutta periksi on annettu. Lauri Lylykin hakkasi Rautatientorilla kättä pöytään mielenosoittajille, me emme hyväksy, mutta hyväksyi kuitenkin. Oli Sipilän pakkolakiuhka silloin päällä. Palkkoja leikattiin. Riku Aalto on myynyt suurin piirtein kaikki metallimiesten saavutetut edut.

Mikäs on myydessä. Osingot tuottavat mukavasti eikä jäsenmaksuista olla enää niin riippuvaisia. Palkat suuret ja palkankorotukset ovat ay-pampuilla olleet duunarin vuosiansion luokkaa. Työntekijöille voi nakata paskat.

Paskat nakattiin ennenkin. Olin ammattiliiton jäsen joskus 90-luvulla. Töissä firmassa joka oli suuri mutta paskanpuhujien ja perseennuolijoiden paratiisi. Pääluottamusmiehet kilpailivat paikasta johtajan polvella. 90-luvun lamassa meitä lomautettiin ja palkattiin uusia halvempia. Käännyin ammattiliiton puoleen. Sympatiaa sain. Ei voi tehdä mitään jos ei luottamusmies. No hän meni sanomaan johtajalle että muut eivät valita mutta minä. Minä sain loparit ja luottamusmies pikkupomon paikan. Firmassa jatkettiin samaa rataa.

Pomojen kanssa tulin juttuun ja tein tulosta, mutta minkäs teet jos luottamusmies antaa lopputilin. Siitä hyvästä olin maksanut jäsenmaksua melkein tonnin vuodessa. Sen jälkeen en ollut jäsen. Saksassa on vielä ammattiliitot ja se näkyy palkoissa.

Anonyymi kirjoitti...

Itte olen joutunut/joudun kikkailemaan rohrojen ostamisen kanssa näin loppuvuodesta, että saisi sen täyden kolmen kuukauden satsin mahdollisimman lähellä vuodenvaihdetta. Sillä pääsee pitkälle kevääseen ennen uutta kierrosta. Sitten haetaankin vain se juuri mitä tarvitaan eli kuukausi keraallaan. Nyt kävin päivällä satsin hakemassa, sen maks 3 kk. Loppuu sopivasti juuri ennen vuoden vaihtumista. Kyllähän se monelle on tiukka tuo raja, jos ei sitä saa niin maksat kaikki itse. Mie saan sen rajan yleensä näin lopulla vuotta täyteen ja sit kansanelätyslaitos maksaa, itelle jää 2.50e/resepti. Vaan on sitä siinäkin, mitä niitä toistakymmentä lie. Eli kourallinen aamulla ja toinen illalla, jos muistaa. Joskus käynyt niinkin, että kun meet ottamaan aamunappeja, huomaat että ei perkama, eilinen jäi väliin. No, hömelö mikä hömelö, minä:) Sitä mie olen monelle sanonut, että parasta ennen päiväys mulla mennyt vanhaksi jo 40 vuotta sitten:)
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Eikä tässä vielä kaikki. Fortum hukkasi investointeihin Venäjällä ja Saksanmaalla parikymmentä miljardia ja valtion on tultava apuun. Annettiin ensihätään kahdeksan miljardin avustus ettei Fortum mene Putinin edessä polvilleen. Tyhmin lausunto mitä olen koskaan kuullut ministeriltä.

Olisihan tuon firman saanut pörssistä ostettua vähän päälle miljardilla, mutta sähkön tuottaminen edulliseen hintaan suomalaisille ei ole nyt pääasia vaan, Fortumin pelastaminen siltä itseltään. Onhan odotusarvot kovat. Fortum teki puolitoista miljardia tulosta sähkön myynnillä. Mitä tuleekaan hinnalla 50 senttiä/kWh. Virhe investoinnit kuitataan ja ensi vuonna voidaan jakaa taas muhkeat osingot ja tulospalkkiot joista puolet menee ulkomaille ilman veroja. Meille maksajille se on taas "kipeä leikkaus".

Mutta palkkojen korottaminen muutamalla sadalla eurolla kuunkierossa kaataa valtion talouden.

Anonyymi kirjoitti...

Korvausrajan säätö tulojen mukaan olisi taas yksi epäoikeudenmukaisuus lisää. Kyllä verotus jo tasaa riittävästi.
Lisäksi yksityissektorilla kymppitonnin liksaa repivä ei kauaa niitä hommia tee, jos sairaus vaatii satasien lääkkeitä. Tulos tai ulos, nääs.
Huom. En ole lääkekorvauksia vastaan, mutta kyllä se toimeentulotuki pitää sitten hakea, jos omat ei riitä.
-Puskarossi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Ano1:lle, Huru-ukolle, Ano2:lle ja Puskarossille & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Yleensäkin asevelisosialistit olivat yksi suurimpia syitä siihen ettei Suomen tie ollut Tshekkoslovakian tie.

Ano1: Myös minulla on huonoja kokemuksia ammattiliitosta. Sinänsä omalla alallani on vielä se ongelma että ihmiset ovat hajallaan monessa eri liitossa.

Huru-ukko: Ei kai tässä muuta kuin voimia ja jaksamista.

Ano2: Joo, tuo Fortum-seikkailu on käsittämätön ja veikkaan tuon tulevan sähköpommin olevan sitä että se maksatetaan tavallisilla kansalaisilla.

Puskarossi: Tässähän oli kyse eläkeläisistä eikä yksityisellä kymppitonnia tekevästä. Ja jos verotus tasaisi tarpeeksi niin ongelmaahan ei olisi.

Anonyymi kirjoitti...

Demareita on turha syytellä ainakaan työväen etujen ajamisesta. Siellä ruvettiin päästelemään pari pierua vasemmalle jo 80-luvulla. Ensimmäinen piereskelijä suuri oli Erkki Liikanen, valtiovarainministeri. Hänen johdollaan alettiin työväen ansioita leikkaamaan. Nimilistaa riittäisi, mutta otetaan viimeinen huippu, Paavo Lipponen. Meni kokoomuksestakin oikealta ohi ja sai ärkoopeeltä kallonmittaajan mitalinkin. Työväen äänillä on ponnistettu henkilökohtaiseen menestykseen. Ei muuta.

Suomessa on n 2,5 miljoonaa palkansaajaa mutta kummallinen asenne. Palkansaajilla ei saisi olla vaikutusvaltaa politiikkaan eli lainsäädäntöön. Sanakin, niin jo heilahtaa leimakirves. Kommarit ja stalinistit, hyvä ettei natsit. Ei vaikka muut käyttävät härskisti politiikkaa ja mediaa hyväkseen. Kepu = MTK, Valio, S-market ja ABC. Vai pitäisikö sanoa oli. Kokoomus on medioineen keinoelinelämän juoksupoika ja äänitorvi. Ärkoopee on takiaispuolueena joka hallituksessa vahtimassa ettei heidän säätiöitään panna verolle ja kaksikielisyys säilyy. Uusi Vasemmistoliitto keksii sukupuolineutraaleja lakeja. Jne..

Ei tällaista juuri muualla esiinny. Palkansaajien etujen valvominen on vain palkansaajien etujen valvomista. Väristä ja ilmansuunnasta riippumatta. Saksassa, jossa on vielä vahvat ammattiliitot, ne saavat ottaa kantaa jopa yrityskauppoihin. Tai niiden kantaa kysytään. Suomessa on osattu poimia huonoimmat palat Neuvostoliitosta ja Amerikasta.

Ammattiliitto rintamalla onkin ollut hiljaista. Siellä nautitaan hyvästä palkasta ja piereskellään martelaan. Mitä vähemmän murheita kentältä sen parempi. Jonkun pitäis potkia niitä jo perseelle.

Mito Islam kirjoitti...

Eläkeläisten persaukisuus johtuu monesti siitä että ainoa tulo on se pieni eläke, tulonsiirrot eli asumistuki ja toimeentulotuki harkinnanvaraisineen jää kokonaan hakematta joko häpeän tai osaamattomuuden takia. Nämä ihmiset ovat kuitenkin olleet osaltaan rakentamassa meille tätä onnelaa jota yritetään nyt romuttaa. Olisikohan se mahdoton tikki perata eläkkeensaajien joukosta ne iäkkäät minimieläkettä nauttivat ja lätkäistä pari sataa kuussa siihen päälle että pääsisivät säällisesti hautaan, kyllä sitä rahaa syydetään turhempiinkin asioihin.

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa on lähes 200 000 yksinyrittäjää. Mikä instanssi ajaa heidän etujaan? Ei mikään. Suomen Yrittäjät eivät korvaansa lotkauta yksinään yrittävien ongelmille ja kun nykyinen hallitus suunnittelee lisäävänsä kiviä rekeen uudella YEL-lailla, se saa monet laittamaan rukkaset naulaan. Pelkkä työn ilo kun ei riitä ja leivän päälle pitäisi saada muutakin kuin ylähuuli. AY-liikkeeltä ei ole koskaan edes sympatiaa irronnut ja jostakin kumman syystä yrittäjien on katsottu olevan suorastaan vihollisleirissä. Pahimmat vasemmistolaiset meuhkaajat ja agitaattorit ovat niitä, jotka ollessaan uimassa, hukkuvat lopettaessaan uimisen kun tehtaanpilli soi työpäivän loppumisen merkiksi.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Mito Islamille ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Kyllähän tuo suurin piirtein noin on mennyt. En sinänsä osaa sanoa Ay-liikkeistä Euroopassa sen enempää. Eroja varmasti löytyy maittain.

Mito Islam: Olet täysin oikeassa. Varsinkin kun Suomessa tuhlataan miljardikaupalla rahaa elintasosiirtolaisiin jotka eivät ole tehneet Suomen eteen yhtään mitään.

Rouva Ano: Tuo on totta ja kyseiset yksinyrittäjät joutuvat ottamaan hirmuisen riskin. Eikä niistä muutaman miehen nyrkkipajoistakaan pahemmin välitetä.

Anonyymi kirjoitti...

Vakituista ja jatkuvaa palkkatyötä ei juuri ole enää kuin julkisella sektorilla. Parhaat sellaiset löytyvät akateemisista suojatöistä joissa ei tarvitse tehdä paljon mitään. Enimmäkseen neuvoa kansaa asioista joista ei ymmärrä itsekään hölkäsen pöläystä. Ja mikä parasta, työehtosopimusneuvotteluja siellä ei tarvita kun kaverit säätävät palkat kavereilleen. Niissä onkin ollut havaittavissa lievää 33 prosentin nousua vuosittain.

Oikeissa ja tarpeellisissa töissä on tehty kaikki voitava joilla voi kiertää sitovat sopimukset. On yksinyrittäjää ja kevyt-yrittäjää. Kevyttä siksi, että sinä teet työt ja joku toinen ottaa rahat. Työvoiman vuokraaja näyttää olevan suosittu ammatti. Google löytää niitä sata sivua millisekunnissa.

Kevyt-yksinyrittäjäksi on melkein pakotettu. Taannoin eräs suurempi firma sanoi irti asentajiaan ja tarjosi ostettavaksi vanhat pakettiauton raatonsa sekä työtä samassa firmassa "kevyt-yrittäjänä". Olin silloin vielä vähän jyvällä hinnoista. Teollisuuteen sai asentajan työvälineineen n. 45 euroa tunti. Kysyin kevyt-yrittäjältä mitä firma sulle maksaa. 25 ekeä tunti ja siinä kaikki. Odottele siinä milloin tulee "kutsu" töihin. Olis tunnin keikka maanantaina aamulla kello kolme.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Tuo on täysin totta.