sunnuntai 26. helmikuuta 2023

HIKINAUTIT PELASTAJINA

Baikonurin avaruuskeskus, Kazakstan, Neuvostoliitto, 3. marraskuuta 1957…

Sputnik 2-raketin laukaisu oli viittä vaille valmis. Valvomossa osa miehistöstä seurasi mittaristoa silmä kovana, osa itse rakettia ja osa ympäristöä. Luonnollisesti aluetta oli valvomassa suuri määrä neuvostoarmeijan sotilaita. Kaikki näytti hyvältä mutta pari rakettia itsessään valvovaa insinööriä totesi:

- Aivan raketin huipulla, avaruuskapselin ympärillä näkyy outoa väreilyä.

Myös muut valvojat huomasivat tämän. Koko Sputnik-projektin pääjohtaja Vladimir Barmin näki myös asian ja kysyi mittaristoa valvovalta henkilökunnalta:

- Näkyykö mittareissa mitään, siis yhtään mitään poikkeuksellista.

- Ei. Kaikki lukemat ovat kunnossa.

Barmin mietti hetken ja sanoi sitten:

- Väreilyn täytyy olla alapuolella käynnistettävän raketin lämmön aiheuttamaa. Jatketaan lähtölaskentaa.

Väreily ei ollut raketista peräisin. Sen sai aikaan Kalevi Keihäsen Aikamatkojen aikaansaama aikavääristymä joka näytti valvomoon raketin huipulla olevan avaruuskapselin tilan kymmenen minuuttia aikaisemmin. Vääristymän sisältä aukeavasta aikapyörteestä astui raketin huipulle kaksi hikinauttia, tarkemmin sanoen Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Molemmilla oli vyöllään tähän tarkoitukseen suunnitellut huippuluokan Jäkitän työkalut. Lötjönen aukaisi omallaan avaruuskapselin oven ja sanoi sisällä olevalle koiralle:

- No niin, Laika. Hyppääs kyytiin.

Ykä puolestaan aukaisi toisella työkalullaan Laikan ympärillä olevan avaruuspuvun ja sanoi:

- Onhan se meinaan aivan varma että me ei anneta noitten kommuunoitten tappaa sinua kauhuun ja kuumuuteen.

Laika oli viisas koira. Se ei tuntenut noita miehiä mutta ymmärsi heidän lämpimän äänensävyn ja tajusi että miesten tarjoama kyyti oli todennäköisesti paljon miellyttävämpi kuin Neuvostoliiton avaruushallinnon tarjoama. Avaruuspuvustaan vapautuneena se hyppäsi Lötjösen pitämään koirien kuljetuslaatikkoon. Lötjönen löi laatikosta ritiläluukun kiinni, heitti Laikalle vielä pari palaa kuivattua hirvenlihaa jota Laika alkoi antaumuksella järsiä ja sen jälkeen hikinautit ja yksi pelastettu koira hyppäsivät takaisin aikapyörteeseen joka sulkeutui heidän takanaan lopettaen myös vääristymän. Se huomattiin myös Baikonurin valvontakeskuksessa:

- Väreilykin on loppunut. Kaikki lukemat kunnossa.

- Jatkakaa lähtölaskentaa.

- 10… 9… 8… 7… 6… 5… 4… 3… 2… 1… зажигание!

Raketti nousi taivaalle suunnitelman mukaisesti. Neuvostoliiton avaruushallinto saisi jälleen suuren voiton. Tai niin se ainakin kuvitteli. Aikapyörteessä hikinautit olivat tottuneet säätämään aika-asetuksia mutta nyt pysyttiin edelleenkin marraskuussa 1957 ja muutettiin paikka-asetuksia. Aikapyörre laskeutui Pinnanmaalle, Härnävän kuntaan marraskuussa 1957 jossa Aikamatkojen kanssa muutenkin yhteistyössä olevat Kernauskiksen kennelin omistajat odottivat. Ykä, Lötjönen ja Laika astuivat pyörteestä kennelin pihalle:

- Tässä me nyt ollaan. Aikataulun ja suunnitelman mukaisesti. Ja tässä on Laika.

Kennelin omistajilla oli Laikaa varten varattuna ruokaa ja vettä jota tekemättä jääneestä avaruuslennosta luonnollisesti stressaantunut koira alkoi mielellään pistellä ääntä kohti. Kennelin omistajat kysyivät hikinauteilta:

- Niin mitenkäs, huomasivatko ne neuv… venäl… no, ryssät mitään?

- Eivät. Ne luulevat että Laika on kapselissa. Aikapyörre antoi kapseliin muutamaksi tunniksi lukemia koirasta joka kuolee kuumuuteen. Kyllä ne sen tiesivät. Etukäteen. Paskiaiset. Mutta se on selvää, että kapselin painohan muuttui. Siksi saattaa olla, että se palaa vielä takaisin maan pinnalle. Ja sitä varten me jätettiin sinne jäynä.

- Minkälainen jäynä.

- Tulenkestävään kapseliin laitettu venäläinen pornolehti vuodelta 1997. Jos Neuvostoliiton avaruushallinto saa sen haltuunsa niin siinä on tovereilla ihmettelemistä. Mutta meidän on aika lähteä takaisin. Tiedämme, että Laikasta pidetään hyvä huoli. Morjens, Laika. Ja mukavaa sekä turvallista elämää.

Hau, sanoi Laika ja heilutti häntäänsä. Se tajusi, että se ei ollut enää kulkukoira Moskovassa. Eikä avaruuteen kuolemaan lähetettävä painolasti. Vaan koira, jolla oli koti. Koti, jossa oli hyvä olla. Hyvien isäntien huomassa.

Muutama päivä myöhemmin, vuonna 2023…

Härnävän kunnassa sijaitsevan Kernauskiksen kennelin pihalle ajoi punainen Nissanin pick up ja autosta astui ulos kaksi rumaa käppäukkoa jotka olivat käyneet kennelissä hikinauttien tehtävää suorittamassa jo ennen syntymäänsä. Kenneliä pitivät silloisten omistajien jälkeläiset jotka osasivat odottaa tapaamista. Käppäukot kysyivät:

- No, mites Laika elämässään pärjäsi?

- Voi kuulkaa, Laika eli arviolta kaksikymmenvuotiaaksi. Onnellisen elämän. Ja kun edeltäjämme saivat Aikamatkoilta DNA-tutkimusapua niin saatiin selville että Laika oli huskyn ja terrierin sekoitus. Laikalle etsittiin sopivia puolisoja ja tämä kennel aloitti jälkeläisten kasvatuksen. Laika on suositun Pinnanmaan pystykorvan kantaemo.

Käppäukot katselivat tarhassa leikkiviä Laikan jälkeläisiä. Kennelin omistaja kysyi:

- Meillä on tuolla kolme viikkoa vanhoja. Haluatteko tulla katsomaan?

- Ei taideta uskaltaa. Kennelhypnoosin pelko.

- Joo, ymmärrän.

Kennelhypnoosihan oli se transsinomainen tila joka saattoi iskeä ihmiseen joka katsoi kennelissä pieniä pentuja. Hän vajosi transsiin ja heräsi tuntia myöhemmin autostaan ihmetellen että mistäs nuo kuusi koiranpentua ovat tuonne takapenkille ilmestyneet.

Käppäukot hyvästelivät kennelin omistajat ja läksivät Nissanilla takaisin Huitsinnevadaan.

Tehtävä suoritettu onnistuneesti.

Hikinautit. Ajan puolesta. Ihmisten puolesta. Eläinten puolesta. Elämän puolesta.


16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Kennelhypnoosi"

Tämä termi meni välittömästi käyttöönotetettavien sanontojen työkalupakkiin.

Samaa tautia vaan eri versiona iskee helposti myös kissanpentujenkin parissa...

Liekö naisten "vaiva" elikkäs vauvakuume samaa viruskantaa?


-Tvälups-

Ihmettelijä kirjoitti...

Tuo kennelpsykoosi, pirun totta. Se on kuitenkin yli kymmenen vuotta kun lutusen karvapallon tuot kotiisi.
Koiranhommaamiselle pitäs määrätä;oisko haukortti mitään?

Ihmettelijä kirjoitti...

No, taas meni väärin kun muistista otin, haitanneeeko tuo mittään.

KKi kirjoitti...

Mukavan leppoisia nämä dystooppisen todellisuuden vastapainoksi.

Niitä todellisuudesta kertovia ei oikein aina ja jaksa enää kommentoidakaan. Tässä on kirjoiteltu ja kommentoitu sekä äänesteltykin jo kymmeniä vuosia. Tilanne senkun pahenee. Ei jaksa enää uskoa parempaan.

Noh, äänestämässä pitää kuitenkin käydä. Jos ei muuten niin vittuillakseen. On se meidänkin taloudessa kuitenkin pari ääntä pois suvakeilta.

Mietiskelin tässä taannoin kun Ykä kirjoitti vuodesta jjp jotakin. Milloin se järki lähti. Olisiko ollut silloin kun sosiaalidemokraateista tuli sosiaalifemokraatteja? Mielestäni viimeistään niinä aikoina kun T. Halosesta tuli presidentti.

Jännä miten sosiaalidemokratia aikoinaan mahdollisti duunarillekin omakotitalon, auton ja kesämökin. Sosiaalifemokratia taas ottaa mahdollisuuden minkäänlaiseen elämään pois. Antaa toki tietyille ryhmille mahdollisuuden elää duunareiden kustannuksella ilmaista ja kovin tiedostavaa elämää...

Niin, se kennelpsykoosi. Ikävä mutta varsin ymmärrettävä mielenhäiriö. Varmistetaanhan kuitenkin kykymme huolehtia hurtasta ennenkuin moista ilopilleriä/ajoittaista hermosahaa hankimme. Eivät ole ihan ilmaisia...

Anonyymi kirjoitti...

"Kääntäkää kelloja kaksikymmentä vuotta taaksepäin, saavumme Moskovaan", kuuluttaa lentoemäntä. Näin oli ilmeisesti huumori NL:ssa.

Tällä hetkellä voisi todeta, että kääntäkää kelloja 450 vuotta taaksepäin. Olette saaneet taas Iivana Julman hallitsijaksenne.

Tapsa vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Ihmettelijälle, KKi:lle ja Tapsalle vaan & kiitos kommenteistanne.

Tvälups & Ihmettelijä: Joo, kyllähän niin koiran- kuin kissinpennut ovat vaarallisen lutusia. Niitä vaan ei pidä ottaa itselleen hetken mielijohteesta. Ja se naisten vauvakuume taitaa olla enempi hormonipohjaista.

KKi: Näitä tämmöisiä on mukava aina välillä väsäillä. Ja olet varmasti oikeassa, se järjen lähteminen tapahtui juuri niitä aikoja kun sosialifemokratia nousi vallalle. Ne entisajan duunarithan eivät äänestäneet demareita minkään ideologisen utopian takia vaan juuri talon, auton ja kesämökin.

Tapsa vaan: Oikeastaan saattaisi sanoa että silloinen Neuvostoliitto oli sittenkin ehkä parempi kuin nykyinen Venäjä. Kas kun se ei aloittanut koskaan sitä suurta rähinää vaikka sen armeija oli paljon voimakkaampi kuin nykyisellä Venäjällä.

QroquiusKad kirjoitti...

Ehkä kuitenkin otan mieluummin tämän nyky-Ryssän, jonka voi paloitella kuin Suur-Saksan aikoinaan, jahka Putler on kaadettu tai itsemurhannut mahdollisimman näyttävästi ja örkit ajettu Ukrainasta.
Suuri ja Mahtava oli siihen aivan liian voimakas, ja kuitenkin uhkasi jatkuvasti maailmanrauhaa ja ihmiskuntaa.

Mitä koiran hankintaan kennelistä tulee, tietääksen siellä koiranomistajakokelas syynätään kohtuu tarkkaan sopivuudestaan ottamaan tällainen vastuu yli kymmeneksi vuodeksi.
Ihmislapsia sen sijaan saa puskea maailmaan kuka tahansa, jonka lisääntymisvehkeet toimivat.
Minkäänlaisia vaatimuksia ei siihen ole.

Seuraukset näkyvät kaduilla, tällä kertaa on vuorossa Tampere:

https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000009415673.html

Alle 15-vuotiaiden tekemien väkivaltarikosten määrä Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella on kaksinkertaistunut neljässä vuodessa, myöntää Sisä-Suomen poliisilaitoksen apulaispäällikkö Antero Rytkölä mutta kiekaisee heti perään:
"Alueella on rauhallista ja tilanne on hallinnassa."

Jengejä ei kuulemma ole kuten pääkaupunkiseudulla, mutta heti perään julistaa:
"Tampereen jengeistä puuttuu kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien jakolinja. Täällä porukat ovat sekoittuneina toisiinsa."

Tämähän se tampesterilaisia varmaan rauhoittaakin niin maan perusteellisesti.
Väkivalta on lisääntynyt, mutta turvallista on.
Täällä ei ole jengejä, vaikka jengejä onkin.

Tämähän on kuin Ryssän sotapropagandaa!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Hyviä huomioita niin koirista kuin rikollisuudesta. Mutta ei Venäjää mihinkään paloitella. Jo maantiede estää sen. Vaikka tietysti olisin mielissäni jos Suomen itänaapurina olisi Venäjän sijasta joku uudistettu Novgorod joka kattaisi vain luoteis-Venäjän.

QroquiusKad kirjoitti...

Maantiedehän se juurikin edesauttaa, kun Kiina ottaa Uralin itäpuolisen alueen jota on jo pitemmän aikaa kolonisoinut.
Lännen puoleiset alueet voidaan pilkkoa hallinnollisiin osiin.
Se ei ole tietenkään oikein realistinen odotus ottaen huomioon kautta Lännen esiintyvän valtavan ryssänmielisyyden, mutta eihän kukaan voinut uskoa neuvostoimperiuminkaan hajoavan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. En ole millään muotoa venäläismielinen mutta sinä nyljet karhua ennen kuin se on kaadettu. Millä muulla se läntinen Venäjä pilkotaan kuin sotilaallisella voimalla? Ja ketkä ovat valmiita ottamaan riskejä? Lista on lyhyt. Ellei olematon. Toiveet eivät ole totuutta. Kiina tietysti kyttää Siperian luonnonvaroja mutta siellä ollaan realisteja ja Kiinalla on aikaa.

Menipä juttu muuten aika kauas Laika-koirasta. Taisi mennä postaus vähän perseelleen.

QroquiusKad kirjoitti...

Ei postauksessa mitään vikaa ollut, siihen ei vaan oikein keksi mitään kommentoitavaa joten se lipeää sitten kommenttien kommentoinniksi.

Mito Islam kirjoitti...

Ei mennyt perseelleen, mukava hyvänmielen tarina, näitä on mukava lukea kaiken kaaoksen keskellä, koirakin tykkäsi 😂

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Mito Islamille & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Okke.

Mito Islam: Kiitokset. Ja terveiset koiralle.

Anonyymi kirjoitti...

Laika ei ollut laika, ei itäsiperian, ei länsi-, keski-, väli- eikä edes pohjoissiperian. Vaan ihan aito, oikea seropi.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Totta joo. Itse muuten käytän termiä serakki.

Anonyymi kirjoitti...

Heh, aitoja monirotukoiria olen tullut tuntemaan monia, hienoja tyyppejä. Yksi karvanaama näytti saksan keisarilta. Käyttäytyi vähintäänkin aatelisesti ja iski minulle ainakin yhden kimulin illassa. Aloitti luokkamme suosituimmista, urheilijanuorukaisia hieman harmitti. Viime syksynä sain viimeksi vastata mitä sille lurjukselle kuluu, oli kyllä missi hieman muuttunut. Punainen tukka oli harmaa.

Pyssymies