keskiviikko 15. helmikuuta 2023

SELITTÄJÄ-SYYLLISTÄJÄN VIRASTO

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä jälleen Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ajankohtaisohjelmassa ”Vielä piirun verran enemmän vituralleen” ja kerromme tällä kertaa jälleen uudesta julkishallinnon virastosta joka on perustettu ideologisesti määriteltyyn loputtomaan tarpeeseen. Kyseessähän on Valtakunnan selittäjä-syyllistäjän virasto ja sen toiminnasta kertoo lähetykseemme saapunut laitoksen uunituore ylipääjohtaja eli akateemisen käsitehässimisen tohtori Lärberttiina Vätkytän-Läkittäinen. Tervetuloa lähetykseen, tohtori Vätkytän-Läkittäinen ja kerrotteko, mistä tässä virastossa on oikein kysymys?

- Kiitos, Antero. Tässähän – niin kuin viraston nimikin kertoo – on kyse kahdesta erittäin tärkeästä asiasta. Ensinnäkin selittämisestä. Kas kun etnisesti edistykselliset uussuomalaiset ovat harjoittaneet aika ajoin hieman laillisuushaasteellista toimintaa, josta tulee mielestämme aivan turhaa porua niin silloin virastomme puuttuu asiaan. Virastomme selittää, kuinka se ei johdu varsinaisesti heistä eikä epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta vaan Suomessa ja suomalaisissa ilmenevästä avoimesta-, piilo-, rakenteellisesta-, sokkeli-, välirakenne- ja kattorasismista. Ja syyllistämisosuushan tuleekin siinä sivussa. Koska suomalaiset eivät ole suostuneet kokonaan irtisanoutumaan kyseisistä rasismin muodoista eivätkä välttämättä edes tunnusta niiden olemassaoloa, niin syyllisiä laillisuushaasteiseen toimintaan ovat nimenomaan he, eivät etnisesti edistykselliset.

- No tämähän selvittää asiaa ja varsin paljon. Kuinka virastonne kommentoisi tätä tuoretta tapausta jonka yllättäen jopa Helsingin Pravda julkaisi eli etnisesti edistyksellisiä opettavasta suomalaisesta opettajasta jonka saldona opetustyöstään on ollut useampi murtuma jalkapöydässä, murtuneita luita käsivarressa, hampaat jouduttu korjaamaan useaan kertaan, silmän ruhjevamma ja niskan retkahdusvamma. Kaikki näiden etnisesti edistyksellisten oppilaiden toimesta.

- Tuo on erittäin hyvä esimerkki selittäjä-syyllistäjän viraston toimialasta. Onhan selvää, ettei tuo väkivalta ole varsinaisesti tapahtunut etnisesti edistyksellisten oppilaiden toimesta tai ei ainakaan omasta tahdosta tai ilkeydestä, vaan suomalaisen yhteiskunnan rasismi on ajanut ja suorastaan pakottanut heidät siihen. Kyseinen väkivalta on hätähuuto joka kertoo, ettei heitä hyväksytä oikeiksi suomalaisiksi. Ei ole aitoa, pyyteetöntä ystävyyttä. Ja sinänsä väkivallan kohteeksi joutuneiden suomalaisten tulisi ymmärtää että he eivät ole oikeastaan tulleet varsinaisesti väkivallan kohteeksi, vaan oppilas on jakanut heidän kanssaan voimakkaan tunteen jonka on aiheuttanut syrjivä rasismi ja lukemattomat erilaiset mikroaggressiot. He ovat olleet, no, ukkosenjohdattimia. Heidän tulisi olla ylpeitä.

- Ja tässähän voisin väliin esittää kysymyksen tai oikeastaan veikkauksen että maahanmuuttoteollisuuteen tulee palkata aina lisää akateemisia ammattilaisia jotka etsivät, löytävät ja keksivät aina uusia rasismin sekä mikroaggression muotoja?

- Juuri näin, Antero! Sinulla on hyvä hoksa. Suorastaan hoxha. Eihän tavallinen muurahaiskansalainen pysty hahmottamaan kaikkia rasisminsa ja mikroaggressioittensa muotoa ja määrää ilman tehtävään palkatun akateemisen ammattilaisen ohjausta. Ja onhan nimittäin niin, että ei kotoutumisen onnistumista voida eikä saa mitata varsinaisilla tuloksilla sillä ne ovat aiina tulkinnanvaraisia. Se täytyy mitata sillä, kuinka paljon siihen on käytetty rahaa. Ja sitä on käytettävä aina vain lisää, kunnes kotoutuminen – nimenomaan kantasuomalaisten kotoutuminen monikulttuuriseen Suomeen – on täydellisen onnistunut.

- Ja onko kyseinen täydellisen onnistumisen tila se, että jokainen kantasuomalainen repii julkisesti ihokkaansa, suorittaa katumusharjoitukset ja pyytää anteeksi monimuotoisen rasistista kantasuomalaisuuttaan? Jonka jälkeenkin maahanmuuttoteollisen koneiston olemassaoloa jatketaan verorahoilla koska vain siten voidaan taata jatkuvan kotimaisen kotoutumisen tila?

- Nimenomaan näin! Ja siinä vaiheessa suomalaiset eivät enää valita heihin kohdistuneesta väkivallasta sillä he ymmärtävät että se on oikeutettua ja suomalaiset turpaan saadessaan antavat välttämättömän uhrilahjan onnistuneelle monikulttuurisuudelle!

- Ja näin Suomea viedään jälleen kohti suurta monikulttuurista tulevaisuutta. Akateemisen käsitehässimisen tohtori ja Valtakunnan selittäjä-syyllistäjän viraston ylipääjohtaja Lärberttiina Vätkytän-Läkittäinen, kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. Siirto rutioon.

- Ja täällä paikallisration rutio. Laitetaanpa tähän tunnelmaan sopiva 22 sekunnin oopperapätkä:


33 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meneekö tämä ironia perille? Yle voisi lähettää uusintoina 'Näin naapurissa' -ohjelmia. Parasta silloin olisi, että ko. toimittajat olisivat hengissä ja vielä kuuntelisivat. Lopuksi: Hyvä kirjoitus.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli loistava:

”Ja sinänsä väkivallan kohteeksi joutuneiden suomalaisten tulisi ymmärtää että he eivät ole oikeastaan tulleet varsinaisesti väkivallan kohteeksi, vaan oppilas on jakanut heidän kanssaan voimakkaan tunteen jonka on aiheuttanut syrjivä rasismi ja lukemattomat erilaiset mikroaggressiot.”

Saako käyttää?

JJR kirjoitti...

Turha luulo, että menisi perille tämäkin siihen osoitteeseen, mihin kuuluisi. Ykän linkkaaminen aikaansaa bannin suvaitsevassa valtamediassa.
Puolueeton ja riippumaton HeSa tarjoaa ilmaista punaviherpropagandaa digilehtenä ensi kertaa äänestäville, jotta totanoin osaavat äänestää oikein, sano.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Eilen illalla seurasin pitkästä, pitkästä, pitkästä aikaa YLE-1:n A-studiota, ja siellähän käsiteltiin naapurimaamme Ruotsin tilannetta, kun "maahanmuuttajien" toisen sukupolven toimesta veritekoja tapahtuu harva se päivä. Ampumiset ja pommien räjäyttelyt eivät jää lähiöihin, vaan niitä ilmestyy jo kantasvenssonien elämänpiiriin niin, ettei ruotsalaisille ominainen silmien sulkeminen ja peittelyn taito enää onnistu.

Ykän kertomus oli kuin suoraan tuosta A-studion keskustelusta poimittu. "Asiantuntijoilla" ei ole mitään pätevää selitystä siihen miksi "tilanne" on riistäytynyt hallinnasta, ja vasinaiseksi viestiksi jäiki pelkkä epämääräinen kantaväestön syyllistäminen. Eli todetaan vain, että segregaatiokehitys on ollut tosiasia, ja nyt pitäisi soveltaa "varhaisen asioihin puuttumisen" strategiaa. Eli lisää "ennalta ehkäisevää" sosiaalityötä, lisää rahaa ja viranomaistoimia.

Oikeastaan ainoa kohta, jossa ylimalkaan sanottiin ääneen, keitä tämä väkivaltaistumisen ongelma koskee, oli ohimennen lausuttu toteamus, että asialla ovat "toisen polven maahanmuuttajat". Sitä mistä tämä nimenomainen ilmiä kertoo, ei edes yritetty selittää.

Sen takanahan on se ikävä tosiasia, että ihminen on lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja nolkemuksellisesti yhteisöolento, ja sosiaalisesti hyvin sitovissa kulttuureissa vain omaan piiriin sulkeutuminen voi toimia perusihmisyyden ylläpitäjänä. Jokainen yksilö, joka edes yrittää sopeutua yhteiskuntaan, koetaan luopiona, ja jokainen joka onnistuu edes jotenkin irrottautumaan omasta täysin erisuuntaisia ja kulttuurisia ja sosiaalisia voimia tarvitsevasta yhteisöstään, jättää jälkeensä kaksinverroin vahvistuneen sosiaalisen yhdenmukaisuuden paineen.

Niinpä kaiken kotouttamisen loppusaldo tulee olemaan miinusmerkkinen. Liian erilaiset kulttuurit eivät koskaan sopeudu toisiinsa. Ne voivat vain hajottaa koko yhteiskunnan. Se, että jo "maahanmuuttajien" toiset sukupolvet ovat edeltäjiään radikalisoituneempia, on vasta alkua.

Tällaisia yksinkertaisia, ihan perustavanlaatuisia sosiologisia tosiasioita ei missään keskusteluissa sanota ääneen. Keskusteluja käydään täysin normatiivisella tasolla, tekopyhän yhteiskuntamoraalin raamituksissa. Edes tämä tapa, jolla oma mussuhumanistinen kulttuurimme sensuroi itse itseään ja keskittyy omien "arvojensa" mukaiseen ryhmävahvistautumiseen, jää julkilausumatta ellei kokonaan huomaamatta. Kun emme edes itse näe itseämme ja omaa tekepyhyyttämme peilistä, mitä mahdollisuuksia meillä voisi olla ratkaista kokonaan omasta poikkeavan, sosiodynaamisilta ominaisuuksiltaan tyystin eri suuntaisten kulttuurien sopeutumisongelmia?

Rajat kiinni. Rahat kiinni. Pelastakaa Eurooppa.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Media kohuilee nyt siitä miten panssarivoimien suurvallat Tanska ja Hollanti eivät annakaan Leopardeja Ukrainaan. Mistä ihmeestä ne niitä antaisivat, koska eihän niillä niitä ole. Tanskalla kourallinen ja Hollannin vaunut ovat Parolassa ja muualla meidän varastoluolissa. Sieltähän me ne jokin aika sitten ostettiin romuraudan hinnalla kun sikäläiset luulivat tuhatvuotisen rauhan koittaneen.

Anonyymi kirjoitti...

Blogger Thorvald Eskilinpoika sanoi...

Media kohuilee nyt siitä miten panssarivoimien suurvallat Tanska ja Hollanti eivät annakaan Leopardeja Ukrainaan. Mistä ihmeestä ne niitä antaisivat, koska eihän niillä niitä ole. Tanskalla kourallinen ja Hollannin vaunut ovat Parolassa ja muualla meidän varastoluolissa. Sieltähän me ne jokin aika sitten ostettiin romuraudan hinnalla kun sikäläiset luulivat tuhatvuotisen rauhan koittaneen.

Tässä saksan olof saa juuri sen mitä tilasi. Paitsi että nyt syyetään täysin värää puuta eli
Tanskaa ja Hollantia. Syy on vain ja ainoastaan siellä saksanmalla ja sen sossuhallituksella.
Olisi antaneet ne vienntiluvat heti eikä joskus mitään ongelmaa ei olisi.
Eli nyt on saksassa kova tilaus Ykän uudelle "virastolle" ja sen selittelijöille.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, JJR:lle, Seppo Oikkoselle, Thorvald Eskilinpojalle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Tuskin menisi suvaitsevaistolle. Ja tuskin ne ko. toimittajatkaan ymmärtäisivät sitä YYA-ironiaa. Eivätköhän ne olleet uskossaan vahvoja loppuun saakka. Lopuksi: kiitokset.

Ano2: Ilman muuta saa käyttää.

JJR: En ole varma suvaitsevaiston bannauskäytännöstä mutta tuskinpa näitä siellä luetaan. Ja punaviherpropagandaa on ennen vaaleja luvassa vielä aivan varmasti kiihtyvällä tahdilla.

Seppo: Allekirjoitan kommenttisi täysin. On vaan jokseenkin järkyttävää että se, mikä täällä kirjoitetaan ironiana julistetaan siellä (ja myös täällä) epistolana. Kulttuurien sekoittamisesta ja sen seurauksista voi muuten ottaa esimerkiksi Afrikan. Siellähän yksittäisissä maissa kulttuurit ovat kuitenkin paljon lähempänä toisiaan kuin esmes afrikkalaiset ja suomalaiset mutta kovasti ne vaan siellä kalttaavat toisiaan.

Thorvald: Tämä nyt oli kirjoitukseen nähden totaalinen off-topic mutta totta sinänsä. Naton eurooppalainen siipi teki ”rauhan sytyttyä” armeijoistaan luurankoarmeijoita. Niin kuin Ruotsikin, jolla oli vielä 1990-luvun alussa äärimmäisen voimakkaat puolustusvoimat.

Huru-ukko: Saksahan on koko lailla utopistien vallassa ja senkin armeija on koko lailla suoritustilassa. Saksan kohdalla veikkaan, että siellä pyritään pian kieltämään AfD.

Anonyymi kirjoitti...

Kun mikään ei riitä tässä itseruoskinnassa, tutkijatohtorittaret syyttävät menneitä sukupolvia kolonialismista ja valkoisen miehen taakka ulotetaan koskemaan kaikkia nykyisiä ja varmaan tuleviakin sukupolvia. Rahaa syydetään näihin nollatutkimuksiin surutta ja apurahat, usein satoja tuhansia, ovat verovapaita. Kelpaa siinä tutkia suomalaisia riistäjiä maailmalla satoja vuosia sitten ja lyödä kaikille meille poltinmerkki otsaan! Mitä, jos vaihteeksi tutkisivat, kun niin eteviä ovat, kuinka paljon afrikkalaiset itse olivat esim. orjakaupassa mukana hääräämässä. Isonvihan aikaisesta venäläisten orjiksi ryöstämien suomalaisten kohtalostakin ollaan aika hissukseen.

Suomalaisten harjoittaman kuvitellun riiston, rasismin ja kolonialismin takia meillä täytyy nyt olla rajat auki, sulkea silmät kaikilta ongelmilta ja palvella näitä "kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia" kaikin mahdollisin keinoin, maksoi mitä maksoi. Ja kyllähän se maksaakin niin paljon, ettei sitä haluta edes laskea. Henkisellä tasolla tuotiväkivallan aiheuttamat vammat sen sijaan eivät ole rahalla korvattavissa, mutta uhrien kärsimykset eivät tunnu "Meillä on unelma" -porukkaa ja samanhenkisiä poliitikkoja pätkääkään kiinnostavan. Lapsetkin ollaan valmiita uhraamaan sen unelman alttarille. Mitä väliä? Olla hankkimatta lapsia ollenkaan, sehän on ympäristöteko ja maailma pelastuu! Suomalaiset ei vaan ole siinä Nooan arkissa mukana.

Rouva Ano

Ihmettelijä kirjoitti...

Hyvin nikottelee natsi, miksi ei Suomi anna tankkia? Wau.
Tai nyt tuli hätä kun jossain on ravakka peli ja yhteisvastuu. No. Nähhtäväksi jää..

Ihmettelijä kirjoitti...

No mitä niillä tekee, päristellään sinnetänne?

Anonyymi kirjoitti...

Heh, eilen nähtiin a-studiossa kaksi kappaletta ihka elävää esimerkkiä,selittäjää, molemmat yliopistomaailmasta. No eipä sitä voinut loppuun asti katsoa kun savu alkoi päästä nousemaan. T. Oloneuvos

QroquiusKad kirjoitti...

Eihän tämä ole mitään ironiaa, satiiria eikä mustaa huumoria.
Eikä tämä ole myöskään poliittiselle ja mediaeliitille julistettavaa epistolaa.
Tämä on suomalaisten arkipäivää.
Tämä on Uusi Normaali, johon nyt vaan pitää tottua, koska sitä tulee aina vaan lisää.

Ja se on meille aivan oikein.
Mitäs olemme näin munattomia vätyksiä, ettemme pistä asialle stoppia.
Kärsikäämme tämä nahoissamme ja odottakaamme lisää.

Ja sitähän tulee.

Anonyymi kirjoitti...

Nuoriso onneksi heräilee todellisuuteen, kun 30 prossaa ensimmäistä kertaa äänestävistä kannattaa persuja Pravdan kallupin mukaan.

Tapsa vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, Ihmettelijälle, Anolle, Qroquius Kadille ja Tapsalle vaan & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Joo, se suomalainen kolonialismi vedettiin taas kertaalleen esille. Moneskohan kerta se mahtoi olla? Ja nythän muuten Helsingissä tilanne vain pahentuu. Kantasuomalaisia tungetaan väkisin etnisesti edistyksellisiin kouluihin:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009394296.html

Ihmettelijä: Jaa natseja? Emmää jaksa tollasta. Ja tankki on kumminkin rintamalla varsin käypä peli.

Ano: Ylehän on tunnettu siitä, keitä se valitsee ”asiantuntijoiksi”.

Qroquius Kad: Valitettavasti asia on juuri noin.

Tapsa vaan: Totta joo, sentään jotain pientä toivoa.

QroquiusKad kirjoitti...

Tuota Hell-Sinkin Totuuden galluakin oli peukaloitu alaspäin, kirjoittaa Olli Pusa:

https://beta.oikeamedia.com/o1-194900

"Hesari teki gallupin uusien äänestäjien keskuudessa. Heistä ylivoimaisesti eniten kannatusta sai persut. Seuraavaksi eniten kannatusta saaneen puolueen kannatus oli vain puolet siitä. Poikkeama yleisistä gallup-luvuista on sikäli mielenkiintoinen, että uudet äänestäjät eivät seuraa paljoa vakiintunutta mediaa vaan usein omia some-kanaviaan.

Miten Hesari uutisoi tuloksesta? Se kertoo että persujen kannatus tuossa segmentissä on 28% ja seuraavaksi kannatetuin puolue oli puolet siitä. Tuossa tuloksessa Hesari laski mukaan kantaa ottamattomat vastoin yleistä käytäntöä gallup-tuosten julkaisussa.

Jos tulos olisi ilmoitettu normaalilla ja vertailtavalla tavalla, olisi persujen kannatus tuossa ryhmässä ollut 36% eli kaksinkertainen keskimääräiseen verrattuna.

Virheen täytyy olla tahallinen. Olisi kai toivottavaa tavoitella gallup-kannatusta politiikalla eikä tuloksia väärentämällä. Olen ilmaisena neuvona esittänyt Hesarille mainoslausetta;

Hesari - valheita koko rahalla."

Eipä edelleenkään mitään uutta Ystävämme Arskan alla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Joo, Hommaforumilla oli huomattu sama. Touhu menee vain päivä päivältä härskimmäksi.

Anonyymi kirjoitti...

Saksassa kielletään AfD, Suomessa PS, ruåtsissa eivät ehtineet kiletää sverigedemokraatteja vaikka monella oli siihen haluja. Vaalit tuli liian äkkiä?
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

"Kaikkein haavoittuvimmassa asemassa" alkavat olla jo kantasuomalaiset. Jos ei pistetä puukolla lyödään pesäpallomailalla. Kohta varmaan ammutaan pyssyllä ja heitellään kranuja. On se kotouttaminen niin hyvin onnistunut.

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää tosiaan Perussuomalaisten kannatusta nuorten äänestäjien joukossa Hesari manipuloineen. Otti heti tilastomiehen silmään. Tai sitten se oli virhe. Kokoomuksessa prosenttilaskun osaamattomuus lasketaan eduksi.

Muuttuuhan nykyään kahden ja puolen prosentin palkankorotuksetkin seitsemäksi prosentiksi. Tätäkään matematiikkaa en tunne. Riku Aalto myi taas duunarit halvalla ja se pitäisi kaikille kelvata. Onneksi on vielä yksi ammattiliitto, AKT. Kaveri sanoi studiossa aivan oikein. Jos kaksi ihmistä voi sopia palkankorotuksista mitä virkaa meillä sitten enää on.

Liiton hallitushan ehdottaa nyt Riku Aallolle palkankorotusta joka on noin duunarin kuukausipalkan suuruinen. Riku Aalto ei vastusta. Asia hyväksytään nuijan kopautuksella.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Ruotsissa SD pääsi sinänsä vaikuttamaan opposition kautta. Suomessa ja Saksassa ei vastaavaa tapahdu.

Ano1: Valitettavasti on juuri näin.

Ano2: Yleensäkin näkemykseni ammattiliitoista on pitkään ollut se, että ne ovat itse enemmän liikeyrityksiä kuin jäseniensä edunvalvojia

Ihmettelijä kirjoitti...

Laskehan nyt, yksi tankki tarviaa tukena sen 1000 henkilöä kaikkiaan kun takaportaasta lasketaan. Se on logistiikkakysymys.
Sitten kun kerrot se sadoilla tai tuhansilla...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ihmettelijä. Huolto on ollut nykyisessä sodankäynnissä äärimmäisen suuri aselaji jo pitkään. Koskee niin panssareita kuin kaikkea muutakin. Pelkkä avorivissä jalkaväkimiesten voimin hyökkääminen ei oikein toimi.

Anonyymi kirjoitti...

Logistiikka, logistiikka, logistiikka siinä kolme tärkeintä voiton tai tappion syytä. Sotaan pitää varautua jo rauhan aikana, näin sen voi vallan välttää, Si vis pacem, para bellum tai jotain. nyt olisi syytä alkaa ajaa ylös 6" kranaattien tuotantoa ja suunnnitella niiden tuotannon reipasta, mahdollista sotatuotantoa. Voi tulla kysyntää. Muillekin kuin älyammuksille, raaka rautakin voi olla hyödyllistä, siis ihan tyhmä valurauta / valuteräskuorinen kranaatti. 9 miinaa kuljettava 6" kranaatti on tehokas mutta helevetin kallis.

Huitsankuusen - Tuppukylän naapurin, sivunperäntaustan rähmäsuolta ampuva MRL-patteri sulkee valtatien risteyksen romulla ja raadoilla hetkessä kymmenien kilometrien päästä. Tykistöpatteri pitää sen suljettuna ampumalla silloin tällöin muutaman 6" kranaatin. Pinohiiriä ei kovasti kiinnosta raivata sirotemiinoja, suutareita ja romuja pois kun aina välillä sataa rautaa, eikä huolto aja risteykseen sekään - eikä ainakaan pois siitä.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Totta joo. Vaikka tämä on täysin off-topicia niin olen pannut merkille tuosta Ukrainan sodan videoista joita netti on täynnänsä että siellä tulen keskittäminen on aika alkutekijöissään. Paikkoihin ampuu max yksi patteri. Siellä olisi opittavaa suomalaiselta tykistöltä.

Anonyymi kirjoitti...

Juuri kuuntelin ylen radio lähetystä. Kun muslimi teurasti/kidutti tuhansia lampaita Allahin nimeen, niin tämä ollaan nyt sallimassa. Eli ehdotetaan lakimuutosta. Vieläkö joku epäilee sitä, että eräs/eräät puolueet ovat vihamielisiä suomalaisia kohtaan, ajavat ihan julkisesti väestönvaihtoa, ovat avoimesti ns kommunisteja. Sen verran on tullut historiaa luettua jälleen kerran, että kommunistit ovat vauhdissaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Luin tuosta halal-teurastamisesta. Mutta onko sulla linkkejä tuohon lakimuutoksen ehdotukseen?

Anonyymi kirjoitti...

Jompi tai kumpi iltalehdyköistä kirjoitti, että jenkkilähetystö oli ollut kiinnostunut tuosta teuraslaista, jota ollaan erdokaanin ja kavreiden takia löysäämässä ettei musut suuttuisi ja erdo ratifioisi suomen natosopparin. maatonmetsätön ministeriö oli siitä maininnut, siitä jenkkien kiinnostuksesta. Ja oli sitä jotkut muutkin lähetystöt kyselleet. Jotkut musumaat muistaakseni.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole. Eli luotan Yleisradioon ja mitä kuulin suorassa lähetyksessä. Tosin varauksella, että olen hieman huonokuuloinen. Muuta kun on kyseessä pohjalaismies ja lampaat, niin olen varma että kuulin jotakuinkin oikein. Itsehän olen sukuani pohjalaismies. En ole kyllä ennen kuullut tuollaisista teurastuksista.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

No, ei tuossa halal teurastus jutussa ole kovin merkittävästä asiasta kyse. Hallitus olisi siis halunnut kiristää just tässä kohtaa nykyistä lakia, jossa vaaditaan tainnuttamaan samalla kuin kurkku katkaistaan, ja eläinlääkärin pitää olla paikalla varmistamassa että näin todella tehdään. Tätäkään että samalla tainnutetaan eivät muslimit hyväksy oikeaksi halal-teurastukseksi, vaan he vaativat että eläimen pitää olla tajuissaan ja kuolla verenhukkaan. No nyt hallitus oli kieltämässä tämän tavankin eli että mitään kurkunkatkomista ei sallittaisi. Se taas ei nyt ehkä ole viisain muutos just nyt, jos haluaa olla ärsyttämättä muslimeja ja etenkin Turkkia. Ihan myrsky vesilaissa, koska ei se aiempikaan tapa islamin fundamentalisteille kelpaa, eli ei nyt mitään oikeaa halal-teurastusta olla sallimassa kun hallituksen esitys lain kiristämiseksi hylättiin valiokunnissa.

Anonyymi kirjoitti...

Tänään kävimme rähmäsuolla, eilisen karttaharjoituksen hemmojen kanssa. Ihmettelevät mistäs tiesin siellä ajelevan motoja. En mistään, kuulemma hyvällä sotapäälliköllä on hyvä onni, joku napo loihelausui näin. Sille suolle pääsee ainakin neljää kantavaa tietä ja läheiselle mäentöppärälle sopii väijyyn ilmatorjuntaa. Ja sieltä yltää katkomaan isoja teitä, monia, monesta kohtaa. Paikallistuntemuksesta on hyötyä monenmoista, olen näitä mettiä laukkonut monesta syystä.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Anolle, Qroquius Kadille, Thorvald Eskilinpojalle, Johanille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistä. Noin yleensä ja erikseen voi todeta että jos uskonto haluaa, että eläimet lopetetaan kiduttamalla niin kyseisellä uskonnolla ei tulisi olla mitään sijaa sivistyneessä yhteiskunnassa.

Pyssymies: Kukas muuten paikallisen maaston tuntisi paremmin kuin paikalliset metsästäjät ja erämiehet. Kannattaisikohan PV:n kysellä näiden vanhojen miesten asiantuntemusta?

Anonyymi kirjoitti...

Toiminta alkoi joskus ammoin kun koulukaverini oli paikallisjoukoissa, muisti minun tuntevan nämä maat aika hyvin. Tapasimme hänen ja silloin vielä ei-evp kapiukon kanssa radalla ammuskelun ja karttahajoitusten merkeissä. Nyt on jo uudet hemmot näissä tapaamisissa. Homma on epävirallista, enkä saa edes patruunoita enää, en ainakaan tunnusta.

Meillä käppäukoilla on tietoa, me muistamme mitä oli joskus. Tuossa tien vieressä, vesakossa on entinen TVH:n soravarasto. Se kantaa isonkin auton,ja telatykin komeasti. Ja sitä vastapäätä on pusikon takana metsäautotie, kilometritolkulla ylänköä, kantavaa tuliasemaa. Kartassa ei ole mitään enää. Ja tuo aukea taas ei kanna edes pikkuvalmettia...

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Jep, tätä minä tarkoitin.