sunnuntai 1. joulukuuta 2019

REALISMIN TUOLLA PUOLEN


Laitetaanpa tähän ensimmäiseksi pikauusintana juliste joka kertoo siitä kuinka paljon maailmassa on suomalaisia ja kuinka paljon erään uskonnon –  jota ei saa arvostella –  edustajia. Se liittyy hieman tähän tuoreimpaan postaukseeni:



Ja siirrytään siitä varsinaiseen aiheeseen. Eilen tuli muisteltua talvisodan alkamista ja osoitettua kiitollisuutta sen ajan suomalaisille. Nykyajan poliittinen sukupolvi on puolestaan suurilta osin vapauttanut itsensä totaalisesti sekä reaalimaailman että loogisen ajattelun kahleista. Nykyisen hallituksen ollessa vallan kahvassa vihervasemmisto elää etsikkoaikaansa ja suorastaan kilpailee kuinka suomalaista yhteiskuntaa voidaan murentaa vielä lisää. On vaikeaa sanoa kuka on piikkipaikalla mutta aivan siellä kärkisijoilla keikkuu sisäministerimme Maria Ohisalo joka jakoi reaalimaailmasta irtautunutta viisauttaan aivan tuoreeltaan ja kuinkas ollakaan juuri talvisodan alkamisen 80-vuotispäivänä:



sekä:



ynnä:



Eli meillä on maamme sisäministerinä ihminen jolle ei riitä, että Suomi on sekä Afrikan että Lähi-idän sosiaalitoimisto. Suomen pitäisi olla myös maailmanlaajuinen turvallisuuskoneisto joka takaa jokaisen täällä käyneen ulkomaalaisen turvallisuuden tietenkin sillä tavalla että tänne tullut saa tänne jäädä oli sitten perustetta tai ei. Lakimieskoneisto pitää kyllä huolen siitä että sitä Ohisalon peräänkuuluttamaa tulkinnanvaraa löytyy joka ainoasta hakijasta.

Ohisalolle ei näytä myöskään olevan ongelmaa siinä, että suomalaisia on tapettu, pahoinpidelty, ryöstetty ja raiskattu hänen unelmansa nimissä. Tuo komea ”kun elämä on kerran riistetty, sitä ei enää yksikään päätös palauta” ei näytä sisäministerimme mielestä koskevan suomalaisia.

Ohisalo tekee selväksi että tähän astinen suomalaisiin kohdistuva väkivalta ja älytön taloudellinen rasite ei hänelle riitä, vaan hän lyö pöytään sisäministerin arvovallalla jälleen uuden sisäänheittotuotteen sekä blankon vekselin ja viesti on varmasti edennyt jo toiselle puolelle maailmaa.

Toistetaan: kyseessä on siis Suomen sisäministeri. Sisäministeri, joka ei hahmota lukumääriä ja joka elää realismin tuolla puolen. Olettaisi että ministerin asemassa olevalla henkilöllä olisi edes jonkinlaista kosketuspintaa reaalimaailmaan mutta nykyisessä hallituksessa se näköjään mielletään vain rasitteeksi.

32 kommenttia:

Professori kirjoitti...

Yhdyn siihen, että Ohisalo näkemyksineen on valtava ongelma Suomelle ja suomalaisille. Pientä toivoa antaa kuitenkin se, että Rinteen hallitus on omien sekoilujensa seurauksena juuri nyt vaikeuksissa. Valitettavasti Ohisalon siirtäminen pois sisäministeriin paikalta riippuu Keskustan halusta kaataa sen omaakin kannatusta politiikallaan syövä punaviherhallitus. Valitettavasti siksi, että olen elämäni aikana joutunut tottumaan siihen, että Kepu pettää aina - ja pelkään niin tapahtuvan tälläkin kertaa.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Ei kai noita Ohisalon lausuntoja voi ylimalkaan minään reaalimaailmaa koskevina kannanottoina pitää. Eiköhän noissa ilmene vain täydellinen kyvyttömyys käsitellä mitään väistämättömiä kipeitä tosiasioita.

Sellaisessa on tietysti se ikävä piirre, ettei kipeän todellisuuden torjuminen koskaan lopu, ja kun reaalimaailma kuitenkin koko ajan muuttuu vain kipeämmäksi ja lopulta pakottaa valintoihin, ne valinnat konkretisoivat suomalaisten tuhoamisen ja absolutisoivat kansainvaeltajien tabunomaisen koskemattomuuden.

Noin tapahtuu jo Ruotsissa, jossa historiallisesti pitkään jatkuneet rauhan olot ovat tehneet svenssoneista mitään kielteistä käsittelemään kyvyttömiä loputtomia diskuteeraajia. Ei pystytä enää muuhun kuin diskriminoimaan ruotsidemokraatit. Sama saattaa olla edessä täällä Suomessakin.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo on tuollaista jatkuvaa nakertamista. Ei tavallinen ihminen jaksa tuota leikkiä eikä meillä ole oikeaa oikeistopuoluetta joka toimisi vastavoimana vasemmistomädätykselle. Persut eivät mielestäni ole varsinaisesti ideologiaan nojaava puolue vaan vastaus politiikan ja todellisuuden välillä vallitsevaan räikeään ristiriitaan. Olen alkanut ymmärtämään, että oikea ja ainut vastaus valheisiin on ankara ja välitön vittuilu. Because rust never sleeps. Milloinkaan ei pitäisi alentua keskustelemaan vasemmiston pelikentällä,jossa kaikki vastarinta johtuu aina ja ikuisesti typeryydestä ja/tai pahuudesta: oletko misogyyni, homofoobikko, rasisti, islamofoobikko...ikinä ei päästä keskustelemaan asiasta. Eikä ole tarkoituskaan. Kuplan puhkaiseminen vaatii vain hivenen rohkeutta ja röyhkeyttä olla ikinä hyväksymättä valheita minkään keskustelun pohjaksi. Tällaisia rehellisyyttä ei rivipoliitikossa ole. Donald Trump ei pelaa tuota peliä. Eikä Halla-aho. Suosionsa on suoraa seurausta olla suostumatta vasemmiston peliin. Tässä olisi viisaalle opetus. Näiden juhlapuheiden jälkeen vaivun taas välinpitämättömyyteen. Koska muu elämä. Eikä muutenkaan huvita sukeltaa siihen likasaaviin päivittäin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Professorille, Seppo Oikkoselle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Professori: Olen samaa mieltä että niin Ohisalo kuin koko hallitus on valtava ongelma. Olen samaa mieltä siitäkin että kepu pettää aina ja sen vuoksi uskon että ei nykyinen hallitus mihinkään kaadu. Se pidetään väenväkisin pystyssä. Ja sillä kun on eduskunnassa enemmistö niin sehän pysyy pystyssä.

Seppo: Sehän ei ole sinänsä vaarallista että joku ihminen on menettänyt kosketuksensa reaalimaailmaan. Se taas on, että kyseinen ihminen käyttää sisäministerin valtaa. Itse muuten veikkaan että niin Ruotsissa kuin Suomessa pyritään jossain vaiheessa kieltämään kansallismielisten toiminta. Niin pitkään kun se eduskunnan kautta on mahdollista.

Ano: On tosi että mitään keskustelua ei pidä käydä vihervasemmiston ehdoilla. Mutta päätökset tehdään eduskunnassa ja Suomessa ei ole nyt mitään muuta varteenotettavaa vaihtoehtoa kuin persut.

Anonyymi kirjoitti...

Tere.
Vaan nyt kuuluu hurjia hirveiden porukoista suoman turuus. Transistoreille pitäisi maksaa korvauksia pakkosterilisaatiosta, jonka ovat jotuneet hyväksymään vaihtaessaan sukupuolta. Ja sitä ei enää pitäisi vaatia tulevilta vaihtajilta. Siitä juolahti mieleen ajatus, että näin saataisiin oppikirjat vastaamaan todellisuutta. Eli mieskin voisi synnyttää. Voi elämän kevät sanon minä. Tiedän että tämä maailma on hullu, mutta en uskonut näin hullun olevan. Vaan kaikkea ne piiperöt keksii, koska ruåtsisskin niin on tehty, tottahan se pitää meilläkin.
Huru-ukko

Brainleak kirjoitti...

Onko niin, että vain Suomi on ratifioinut YK:n oikeudet, eikä kukaan muu kuin Suomi pysty niitä toteuttamaan? Entäpä, jos vaikka Romania olisi allekirjoittanut samat sopimukset, niin olisiko silloin väärin ottaa Romanialta ne ihmiset Suomeen, joiden avulla Romania voisi todistaa muille, että se noudattaa ihmisoikeuksia?

Minusta se on hyvin moraalitonta antaa niille turvapaikka, joilla muut maat voisivat osoittaa olevansa sivistyneitä (suomennos tulee myöhemmin).

Anonyymi kirjoitti...

Realismin tuolla puolella olemisesta, tähän väliin sopinee eräs Jordan Petersonin esitelmistä. Luento Alexandr Solženitsynin kolmiosaisesta romaanisarjasta Vankileirien saaristo, on tosin pitkä pätkä mutta poimisin tuosta erityisesti kohdan 1:08:00 - 1:20:40.

Kuvailee sitä kun myös tosikommunistit joutuivat gulagiin eli ns. omat koirat purivat. Taisi siinä kohtaa olla usko kovilla puoluetta ja systeemiä kohtaan? Tosin oikein pesunkestävät kommunistit uskoivat siihen että kyseessä on erehdys ja hän kirjoittaa kirjeen vaikutusvaltaiselle ystävälleen, joka korjaa erheen. P*ska tsägä, koska kirjeen vastaanottaja ei enää tunnekaan kaveriansa eikä ole koskaan hänestä kuullutkaan.

K.o. kohdan loppupuolella on mielenkiintoinen vertaus Hollannin ja New Orleansin patorakennelmista, Baabelin tornista ja mitä isommaksi rakennelma tulee, niin sitä vaikeampi hallittava plus tähän päälle vielä hallinnon korruptio. Tuleeko yhtään mieleen Neuvostoliitto ja vaikkapa nyky-EU?


- Soomepois Eestist -

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Välillä ei aina tiedä onko aito poliittinen oppurtunisti vai pahin skenaario eli ihminen joka itse uskoo siihen mitä julistaa. Minä pidän Hutisaloa oppurtinistina jonka suurin motiivi on Hutisalo itse. Hän sai muiden hölmöilyistä johtuen 10000$:n paikan puheenjohtaja kilpaan ja nyt puheenjohtajana huolehtii ettei hänen ja hänen tukijoiden asemaa puolueessa uhata. Tietysti tuo myöskin tukijoidensa ajatuksia julki ominaan ja näin varmistaa tuet. Toinen mitä minä olen ihmetellyt tuo rotukäsite. Jos ihmisillä ei ole rotuja niin miksi tuon opin esittelijät tuovat julkisuudessa vaikka nyt lemmikkikoirat esiin ja niiltä muistetaan rodut.

MikkoK kirjoitti...

Mikäpä olisi tehokkaampi kumppani kulttuurimarksilaisille kuin islam? Se on taatusti länsimaisia arvoja halveksiva ideologia, joka sanoo selkokielellä hävittävänsä demokratian (tosin EU on jo mitätöinyt käytännössä demokratian ja sananvapauden samalle tasolle kuin se oli Neuvostoliitossa). Islam haluaa myös hävittää kristillisen perustan ja perinteet, mistä osoituksena on valtakunnansyyttäjän toimeksisaama räsäsjahti. Halla-ahon saaman tuomion perusteluissa myönnettiin syytetyn olleen oikeassa, mutta tuomittiin silti syylliseksi. Joulun ja Pääsiäisen aikaan erityisesti hyökätään kristillisiä merkityksiä vastaan ja mitätöidään niitä.

Samalla tavoin isänmaallisuus on avoimen hyökkäyksen kohteena ja nyt hyökkäystä johtaa koko eliitti: presidentti, hallitus ja järjestelmäpuolueet. Hyökkäyksen tavoitteena on avata rajat nimenomaan kehitysmaista tulevalle kansainvaellukselle ja laittaa suomalaiset sen maksajiksi. Keskusta on hallituksen oslta vaa'ankieliasemassa, mutta pari vuotta hallituksessa lienee heille tärkeämpi asia kuin Suomen tuhoisan kehityksen estäminen? Timo Soini antoi tästä löyhkäävän esimerkin.

Islam on kumppanina kuin aikapommi. Aikanaan se ei säästä tuholta ohisalojen kärkihankkeita, kuten seksuaalinen poikkeavuus ja feminismi. Islan on kuin Stalin, joka tappoi toverinsa, jotka auttoivat hänet valtaan.

Anonyymi kirjoitti...

"...päätökset tehdään eduskunnassa..." tähän vastakommenttiin vielä kommentoisin, että tarkoitin omalla kommenteillani lähinnä sitä, että jokaisen meistä tulisi kahvipöydässä, työpaikoilla yms heti ja aina välittömästi haastaa mitättöminkin paskapuhe. Mutta kuka normali sellaista jaksaa. " Ei sitä nyt jaksa noin mitättömästä alkaa riitelemään." Seuraavalla kerralla valhe on pikkusen röyhkeämpi mutta vain pikkuisen eikä siihen oikein huvita tarttua silläkään kertaa. Näin valhe ujuttautuu kaikkiin yhteiskunnan rakenteisiin ja kasvaa suuremmaksi ja muotoutuu lopulta "todeksi." Samalla lailla näihin nykyajan horinoihin ollaan päädytty. Vähän kerrallaan: esim. Suhtautuminen paskakulttuureihin, meidän tulee suvaita - hyväksyä - ihailla ja lopulta alistua. Esim. Yrjöperskeles haastaa näitä horinoita kaiken aikaa. Mutta se on aika helvetin harvinaista. Itse en jaksa moiseen lähteä enkä ole ainoa. Kyllä me hiljaiset taidetaan olla tästä suuremmassa vastuussa kuin haluaisimme myöntää. Politiikka seuraa kulttuuria ja itse olemme kulttuurimme päästäneet tähän alennustilaan. En väitä etteikö mädättäjät olisi tätä meille tehneet. Väitän että välttelimme konflikteja silloin kun ne olisi vielä ollut helpompi voittaa. Näihin optimistisiin tunnelmiin...

QroquiusKad kirjoitti...

Huti-Maisan ulostulot ovat länsimaisten vasemmistoliberaalien kroonisen sairauden nykyinen oireisto.
Viimeistään iloisella 1960-luvulla länsimainen, keskiluokkainen retiisivasemmisto omaksui kommunismin kritiikittömän palvonnan;
eripuraa tuli vain siitä, oiko palvonnan kohde stalinismia, maolaisuutta vai trotskilaisuutta, viimemainitun tappioksi.

Kylmän sodan päätyttyä Lännen voittoon tämän viidennen kolonnan piti keksiä jokin uusi, laajentumishaluinen, väkivaltainen ja mahdollisimman huonosti länsimaihin soveltuva palvottava.
Sehän oli islamismi.

Tämnän oireilun, sanoisinko tulehduttavin ilmentymä tähän mennessä on ollut Aung San Suu Kyi:
rohkea nainen, joka pani itsensä likoon vastustaakseen Burman sotilasjuntan väkivaltaisuuksia omaa kansaa kohtaan. Sitä hän pokkasi Nobelin rauhanpalkinnon ansaitusti, toisin kuin kaikenmaailman obamat.

Nyt hänen toimiessaan eräänlaisena epävirallisena valtionpäänaisena häntä pyydettiin puuttumaan kauhiaan ihmisoikeusrikokseen:
Burman turvallisuusjoukot kansanmurhaavat rohingya-muslimeja! Tottapa Rauhanenkeli puuttuisi heti asiaan ja pelastaisi nämä ihanat pikku pallerot?

Aungin selitettyä, etteivät rohingya-muslimit ole mitään palleroita vaan terroristeja, joille turvallisuusjoukot puhuvat ainoaa kieltä, mitä muslimit ymmärtävät, räjähti kansainvälinen kirrrkuna!
Eikö Rauhanenkeli muka ymmärtänyt jotain kohtaa, mitä hä?! Muslimipalleroita kansanmurhataan, siksi heidät pitää pelastaa ja antaa heille vierihoitoa, rintaruokintaa ja pillua!!

Kun Aung yritti edelleen selittää, länsimaiseen järkevyyteen luottaen, rohingyojen terrorisoivat buddhalaista burmalaisväestöä ja tehneen sitä jo pitkän aikaa, ja turvallisuuden palauttamisen vaativan riittävän kovia otteita, tapahtui naps!

Aung San Suu Kyi oli vuosikaudet länsimaisten vasemmistoliberaalien Rauhanenkeli, jota palvottiin lähes jumalattarisena entiteettinä. Vaan kun hän yritti selittää palvojilleen, ettei muslimeihin voi suhtautua kuin muiden uskontokuntien edustajiin - naps! ja Rauhanenkeli muuttui hetkessä fasistiksi, rasistiksi, sadistiksi ja vastaavanlaiseksi persuksi.

Häneltä vaadittiin rauhan-Nobelia riistettäväksi.
Koska hän yritti puhua länsimaisille vasemmistoliberaaleille järkeä islamista.

Kylmän sodan aikana länsimaiset vasemmistoliberaalit saattoivat palvoa neuvostokommunismia turvallisin mielin:
he tiesivät voivansa juosta NATOn selän taakse piiloon, jos se alkaisikin rynniä heidän kotipihoilleen; Yes, in their backyards!

Nyt he eivät tunnu käsittävän, että islam on jo tullut heidän takapihalleen. Se on jo siellä, ja lisää tulee heidän toimintansa seurauksena.
Sen seurauksena terrorismi, ryöstöt, pahoinpitelyt, raiskaukset ja tapot lisääntyvät. Ne voivat kohdistua koska tahansa keneen tahansa, jonka takapihalle tunkeilijat on päästetty.

Vasemistoliberaalit ovat yhtä lailla mukana näissä kuolonarpajaisissa.
Mutta suurin osa ei ilmeisestikään asiaa ymmärrä.

Anonyymi kirjoitti...

Aina sitä välillä joku tuolla muuallakin marisee
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/emailjuuso/punavihrean-viherpunainen-valhe/

-jpt-

Simo kirjoitti...

Yrjö on mukava jalat maassa järjen ääni, tässä hirvittävässä kakofoniassa.

Hutisalon paikka olisi jossain (Joppoksen osoittamassa) kiiltomatojen koristamasa paikassa keskellä Pahkajärven kaunista korpea. Siellä missä niille ajatuksille olisi oikeasti tilaa, ihan vain koska kukaan ei niistä siellä välitä eikä Yle julkaise.

Tämä kansa on kummallinen. Valitsimmeko tosiaankin itsellemme tuollaiset edustajat, kun viimeksi vaaliuurnilla kävimme, vai kusetettiinko meitä taas sen sadannen kerran? Ovatko kadulla vastaantulevat ja lentokoneessa vieressäni istuvat ihmiset todellakin näin tyhmiä, vai vääristeltiinkö vaalitulosta? Niin paljon kysymyksiä, mutta niin vähän vastauksia.

QroquiusKad kirjoitti...

Tiedätkös veli Simo:
kyllä me äänestimme juuri tuollaiset edustajat.

Minä en äänestänyt Järjestelmäpuoluetta, etkä varmasti sinäkään.
Mutta se suunnilleen 80 % äänesti. Eikä tulosta takuuvarmasti ole vääristelty; jos olisi, olisihan se tullut jo moneen kertaan ilmi Suuren Maailman vaihtoehtomediasta.

Kas, äänestäjiä on viittä lajia:
1. traditionalisteja
(äänestävät sitä puoluetta mitä perheessä/suvussa/maakunnassa/ammattikunnassa) on aina äänestetty
2. irrationalisteja
(äänestävät sitä jolla on kiva kampaus, hieno kravatti tai on tuttu jostain hupiohjelmasta)
3. raviveikkaajia
(toisin kuin kaksi ylläolevaa seuraavat politiikkaa, mutta vain nähdäkseen kuka tai mikä on voitolla, vähääkään välittämättä tai ymmärtämättä edustaako se politiikka hänen omia arvojaan ja asenteitaan)
4. ihmeen odottajia
(äänestivät Jytkyvaaleissa Persuja odottaen heidän tekevän Ihmeen, kun voimasuhteetkin olivat peräti PS 39 - Järjestelmäpuolue 161. Äänestivät Jatkojytkyn aikaan Kepulia. Viime vaaleissa äänestivät Vihreitä ollen taas yhtä vihaisia kuin ennenkin, kun Ihmettä ei perkelevie taaskaan tullut)
5. realisteja.
Sellaisia kuin sinä, minä, muutkin tämän blogin kommentaattorit sekä blogi-isäntämme ja veljemme Yrjöperskeles, joka tämän luokittelun aikoinaan kehitti.

Me olemme olleet auttamatta vähemmistö noihin neljään muuhun äänestäjäryhmään verrattuina.
Kysymys kuuluukin:
miten noista neljästä ryhmästä, ja mistä ryhmistä, voisi olla mahdollisuus saada äänestäjiä realistien ryhmään?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Brainleakille, Soomepoisille Eestist, Patelle Pankavaarasta, Mikko K:lle, Anolle, Qroquius Kadille, jpt:lle ja Simolle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Transhysteria on osa nykymeininkiä mutta tuo on mennyt multa ohi. Olisko sulla jotain linkkiä?

Brainleak: Ne kyseisen tyyppiset oikeudet ja sopimuksethan ovat vain Järjestelmäpuolueen ihmisten omissa päissä. Niihin vedotaan eikä koskaan kerrota että mikäs sopimus nyt olikaan kyseessä. Ei tietenkään kerrota kun sitä sopimusta ei ole.

Soomepois: Joo, kyllähän moni kommunisti silloin vielä hetkeä ennen kuin saavat kuulaa ottaansa uskoivat että kyseessä oli vahinko ja jos isä Stalin tietäisi asiasta niin hän pelastaisi.

Pate: Toki Ohisalon toimintaa säätelee egon loppumaton nälkä mutta kyllä minä itse uskon että hän on ihan aito, reaalimaailmasta irrallaan oleva uskovainen.

MikkoK: Ja paradoksaalisinta on että jos se islam olisi vallassa niin kyseiset kulttuurimarksilaiset lahdattaisiin ensimmäisinä.

Ano: Ymmärrän pointtisi ja olet kiistatta oikeassa. Maukka Perusjätkä julisti aikanaan Sodan Apatiaa Vastaan mutta apatia on kiistatta voitolla.

Qroquius Kad: Erittäin hyvä katsaus ja tuo Aung San Suu Kyihin suhtautuminen kertoo hyvin vihervasemmiston kaksinaismoralismista ja suoranaisesta typeryydestä. Kas eihän islamilainen voi olla mitään muuta kuin uhri. Koska vihervasemmistolainen uskoo niin.

jpt: Ihan hyvin tuo heppu kirjoitti joo.

Simo & Qroquius Kad: Ensinnäkin kiitokset Simolle. Ja Qroquius Kad vastasikin sitten kysymykseen. Osansa on tietysti valtamedialla. Hyvin suuri osa ihmisistä seuraa vain valtamediaa ja suuri osa ei seuraa mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Verkkouutisissa siitä oli juttu...
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Huru-ukko. Pläräsin ja löysin:

https://www.verkkouutiset.fi/vihreat-suomen-pyydettava-anteeksi-pakkosterilisaatiota/

Mitenkähän, ovatkohan vihreät sitten valmiita myös maksamaan korvauksia niille, jotka ovat transhysterian myötä silvotuttaneet itsensä ja huomanneet liian myöhään että ei se ratkaisu ollutkaan oikea. Muutenkin tuo on täysin käsittämätöntä. Vaaditaan, että ihminen joka alaikäisenä ei saa ajaa autoa, ostaa alkoholia eikä äänestää saisi kuitenkin päättää että hänet voidaan silpoa peruuttamattomasti.

Zones kirjoitti...

Kyllä ulkoministerikin on ollut asiassa aktiivinen, linkistä HS:n juttu:
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006328142.html

Lainaus artikkelista.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) yritti painostaa ulkoministeriön konsulipäällikköä Pasi Tuomista tuomaan Syyrian al-Holin pakolaisleirin suomalaislapset Suomeen, kertoo Ilta-Sanomat.

Suunnitelma kulki ulkoministeriössä IS:n tietojen mukaan nimellä Operaatio Korpi. Operaation tarkoituksena oli lehden tietojen mukaan kotiuttaa pakolaisleirillä olevat lapset Suomeen ilman äitejään.

Ilmeisesti Haavisto yritti taivutella Tuomisen kotiuttamaan lapset pikavauhtia niin sanotulla konsulikyydillä ja tekemään päätöksen omissa nimissään. Tuominen ei yksittäisenä virkamiehenä suostunut operaatioon, joka rikkoisi lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia.

Haavisto syrjäytti Tuomisen kolme viikkoa sitten konsulipäällikön paikalta. IS:n tietojen mukaan yksi syy syrjäyttämiselle oli nimenomaan se, ettei Tuominen suostunut toteuttamaan operaatiota.

IS tavoitti sekä Haaviston että Tuomisen, joista kumpikaan ei halunnut kommentoida tapaukseen liittyviä yksityiskohtia. Haavisto kielsi painostaneensa ketään.

Haavisto vastasi HS:lle maanantaina avustajansa välityksellä, ettei hänellä ole ”toistaiseksi asiaan lisää kommentoitavaa”.

---------------

Mitäpä luulette, onko vasemmistolla pienintäkään aikomusta erota tai edes todeta, ettei mennyt tuubiin. He ovat just nyt onnensa kukkuloilla, kaikki on mahdollista - paitsi realismi ja analyyttinen ajattelu. Veikkauksia seuraavasta ministeristä, joka on vähän oikonut ja venyttänyt totuuden rajoja.

Anonyymi kirjoitti...

Tässäpä pari arvausta veikkausta hyvä Zone. Ohisalo, Kosonen ja kaikki muutkin virheät ministerit. Ja tietenkin suuri äijäfeministi rinne.
Huru-ukko
PS. Siihen demareiden bussikuskiin eli rinteeseen, lieneekö hällä ammattipätevyystutkintoa bussikuskin hommaan? Eppäilen ettei löydy. Vaan on se kumma kun busikuskilta vaaditaan tutkinto että on pätevä, mutta pääministeriltä eikä muilta ministereiltä vaadita. Jotenkin haisee....

Affu kirjoitti...

Idealisteille ei koskaan saisi antaa valtaa. Idealismi on kuin suola, hiiva, mauste ja sen semmoinen, joka antaa potkua tai makua, mutta pikkuisenkaan liikaa sitä voi pilata hyvänkin ruoan.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Ilmeisesti hallitus ja osa eduskuntaa on pysyvästi siirtynyt ihmemaa Oziin sinne sateenkaaren toiselle puoleĺle keijujen menninkäiste ja yksisarvisten seuraan. Haaviston touhut pitäisi ottaa hyvin vakavan tutkiskelun alle, se että yrittää pakottaa johtavan virkamiehen rikkomaan lakia virkorikoksen muodossa alkaa olla sitä luokkaa että ministeri ei nauti kansanluottamusta normaalisti pitäisi tutkia onko valtakunnanoikeuden paikka.

klova kirjoitti...

Toivottavasti hallitus jatkaa koko vaalikauden ja Sanna Marin on uusi pääministeri.

Koska kansa tarvitsee useita napakoita moukariniskuja kaaleihinsa ennen kuin uskovat.Ja saavat tuta kun ideologiaa aletaan toteuttamaan tosissaan.

Sannasta on myös toteuttamaan sitä mistä on vaalipuheissa puhunut,tämä tyttö ei laske leikkiä.

Harmi kyllä Kepu on jonkinlaisena jarruna esim yksityisautoilun kieltämisen tiellä ja lihansyöntiäkään ei ihan saada kitkettyä,mutta varmasti ainkin noiden huvien hintalappu nousee.

Seinäjoppe kirjoitti...

Hu-ru ukolle ja Yrjälle linkki. Gender ideologiasta . 15 min kohdalla kouluista, 20 min kohdalla juridiikasta, 30 min yliopistot, 45 min trans gender teollisuus https://youtu.be/8ZTYST0Fvbo

Päässälaskimen napin viilaaja kirjoitti...

Tossa kuvassa pitäs noita puolikuita olla tupla määrä, kuvan mukaan jos suomalaisia on n.6 miljoonaa, niin puolikuisia ei ole kuin 840 miljoonaa, vaikka pitäs olla ~1.6mljr? ja kahdenkymmen vuoden päästä niitä on joku 3 miljardia jolloin toi kuva onbi jo sellainen, ettei suomalaisia näy kun niitä on enää joku 3-4? miljoonaa.

Anonyymi kirjoitti...


Bussikuski https://www.riemurasia.net/kuva/Bussikuski-/221333

Johan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Zonesille, Huru-ukolle, Affulle, Patelle Pankavaarasta, klovalle, Seinäjoppelle, Päässälaskimen napin viilaajalle ja Johanille & kiitos kommenteistanne.

Zones: Jep. Tuo Haaviston toiminta kaikessa röyhkeydessään kertoo siitä vihreitten kiimasta jolla ne nyt toteuttavat utopiaansa kun siihen on mahdollisuus. Ja siinä kiimassa niin mielellään istutaan toisten perseillä tuleen niin kuin Haavistokin teki. Sama touhu on muuten edessä sisäministeriössä ensi vuonna kun siellä korkein virkamiesjohto vaihtuu ja Ohisalo pääsee suhraamaan uusia nimityksiä joten esitän veikkaukseni juuri hänestä. En muuten usko että hallitus kaatuu eikä edes pääministeri mene vaihtoon. Kepuhan esitti näennäisen ponnekkaasti että luottamus on mennyt mutta jatkoi että ”toivottavasti demarit tekevät johtopäätökset”. Toisin sanoen kepu ei Rinnettä kaada jos Rinne ei lähde itse ja eihän se lähde.

Huru-ukko: Veikkaus välitetty. Ja joo, tuo bussikuskivertaus on aika hyvä.

Affu: Olet oikeassa.

Pate: Olet oikeassa myös. Mutta veikkaanpa että Haavisto selviää kuin koira veräjästä. Ei punavihervästäräkki punavihervästäräkin silmää noki.

klova: On totta että uudet vaalit eivät juuri nyt olisi hyvä ratkaisu. Persut saisivat suurvoiton mutta eivät tarpeeksi suurta ja uusi hallitus suhrattaisiin vanhaan malliin. Kansa tarttee vielä monta iskua kuuppaansa ennen kuin se tajuaa. Varsinkin kun valtamedia toimii niin kuin se toimii.

Seinäjoppe: Kiitos linkistä.

Päässälaskimen napin viilaaja: Joo, tiesin tuon toki itsekin kun kuvaa väsäsin. Mutta ajattelin että jos mittasuhteen laittaa oikeaksi niin kuvasta tulee jo sellainen röpellys ettei siitä saa enää kunnolla selvää. Eiköhän se idea käy ilmi tuostakin kuvasta.

Johan: Tuo oli kyllä varsin osuva.

Strix Senex kirjoitti...

Olipa hyvä otsikko tuo ”Realismin tuolla puolen”. Lieneekö Ykällä suorastaan selvännäkijän lahjoja. Se nimittäin sopii täydellisesti Antti Rinteen uhoamiseen, kun hän julistaa, että ei aio erota ja vaatii kepulta vastauksia ties mihin. Kävin saman tien YouTubessa vilkaisemassa, joko sinne on ilmestynyt Antti Rinteen vuorosanoilla varustettuja tekstityksiä niihin suosittuihin ”Hitler saa kuulla ..” -juttuihin, joita joitakin aikoja sitten niin innolla tehtiin muutamien Perikato –elokuvan kohtausten päälle. Tarkoitan tietysti niitä kohtauksia, joissa Aatu siirtelee haamuarmeijoita ja saa raivarin, kun niitä ei ole olemassa. No, ei ollut vielä ehtinyt ilmestyä, mutta ihme on, jos ei ilmesty. Yhtäläisyydet kun ovat niin herkullisen ilmeisiä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Strix Senex. Nyt kun toit asian esille niin yhtymäkohtia kieltämättä löytyy ja varmasti koiranleuat tekevät tästä tapauksesta niitä Hitler-pätkiä. Samoin kuin niitä pätkiä missä on se espanjalainen vähähampainen koomikko. Noin henk koht muuten uskon että Rinne jatkaa tämänkin episodin jälkeen vieläkin pääministerinä.

Hokki kirjoitti...

Kommentti siitä mitä Ano kirjoitti alkusanoilla: "Realismin tuolla puolella olemisesta..."

Jordan Peterson on idolini. Tuota luentoa en ollut ennen nähnyt.

Olisi todella kiinnostava tietää mitä mieltä olisi Suomen opetuslaitos (tai mikä lienee nimeltään), jos vaikkapa Persut toisivat juuri tämän videon heille ja toteaisivat että "tämän pitää laittaa mukaan opetussuunnitelmaan".

Peterson siis puhuu Leninin ja Stalinin gulageista, hurjasta kansanmurhasta ja kommunismin mahdottomuudesta toimia kansalaisten hyväksi.

Nyt hiukan toiseen aiheeseen, mutta ehkä ei sittenkään...
Kommenttipalstoilla nähdään aika usein vittuilua siitä, että vihervasemmiston kannattajat ovat huumeveikkoja ja siksi ns tyhmiä.

Kävin viime viikonloppuna Las Vegasissa, jossa marijuanan ottaminen (lähes) kaikissa muodoissa on laillista.
Kaveri sitten osti "karkkeja". Tai niin, ihan oikeasti karkkeja mutta niissä oli sitten cannabista.

Jonkin verran popsin noita karkkeja pari iltaa ja ainoan asian jonka huomasin oli se, että minusta tuli ihan helvetin tyhmä.

Kännissä oltiin myös, ja olen kyllä ollut ihan helvetin kännissä monesti aiemmin, mutta tämä oli erikoinen juttu.

Vessasta kun lähdin ulos ei ollut mitään tietoa kumpaan suuntaan mennä takaisin pelipöydälle ja kun kaveri kysyi ihan normijuttuja, en osannut vastata oikein.
Muistan siis että yritin muistaa, mutta päässä vain soi.

Kerron tämän nyt lähinnä siitä syystä että ihmiset ehkä voivat yrittää ymmärtää kuinka kaheleita suuri(n) osa vihervassareista ovat koska luultavasti käyttävät jonkin verran/paljon kamaa.
En löydä parempaa selitystä siihen, että vihervassareita äänestetään. Pitää siis olla helvetin tyhmä.

Ja olen itse sen nyt kokenut.

Yli 50 vuotta olen täällä liikkunut. 33 vuotta sitten vedin yhden marijuanakessun, 25 vuotta sitten söin joitain ihmesieniä Christianiassa ja vedin yhden röökin Amsterdamissa sen jälkeen ja noin 15 vuotta sitten vedin viimeisen marijuana-röökini.
Nyt tuli sitten syötyä karkkeja.

Jos haluaa olla sekaisin niin suosittelen, jos haluaa pitää pään vähänkin selvänä vaikka onkin tullut viinaa otettua, niin en todellakaan.














Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Hokki. Ihan työni puolesta en ole ollenkaan varma kannabiksen vaarattomuudesta. Kokemusta asiasta on ns. jonkin verran. Ja juu, veikkaanpa että vihervasemmistolaisten kannattajissa on huomattavasti enemmän kyseisen ryönän käyttäjiä kuin vaikkapa perussuomalaisten kannattajissa.

kertsu59 kirjoitti...

Päätös ei kenties palauta. Mutta entäs se suosittu aaanteeksi, josko se palauttaisi kuolleet elävien kirjoihin?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, kertsu59. Eipä taida palauttaa niin. Eikä sitä edes tule.