maanantai 26. heinäkuuta 2021

SYY JA VÄLINE

Viime viikolla kirjoitin Kekkoslovakian toisinajattelijoista. Toisinajattelijoita on nytkin ja varmasti  enemmän kuin silloin. En kirjoituksessani keskity nimekkäisiin toisinajattelijoihin silloin ja nyt vaan mietin aivan tavallista sekä kekkoslovakialaista että Eurostotasavaltojen liitossa asuvaa suomalaista ihmistä. Jos hän tai hän halusi / haluaa olla julkinen toisinajattelija niin siihenhän tarvitaan kaksi asiaa:


1. Syy

2. Väline.

Tavallisella kekkoslovakialaisella ei ollut mitään syytä olla julkinen toisinajattelija. Perustelen väitteen:

- Hän näki kyllä YYA-liturgian läpi ja itsekseen naureskelikin sille mutta hän tiesi että Neuvostoliiton sotilaallinen voima oli silloin aivan ylivoimainen joten sen edessä kannatti hieman nöyrtyä. Näin ainakin vakaasti uskottiin ja miksei olisi uskottu. Asiaa saattoi verrata luonnonvoimaan jolle ei voinut mitään joten se tuli vain hyväksyä. Kannatti pitää suu supussa, turpa rullalla ja naama näkkärillä. Neuvostoliitto kuitenkin pysyi siellä rajan takana.

- Vallitseva tilanne ei vaikuttanut hänen lompakkoonsa eikä jääkaappiinsa. Muuten kuin positiivisesti. Päin vastoin, elettiin toivon ja tulevaisuudenuskon aikaa. Rakennettiin hyvinvointia. Tavallinen duunari saattoi toteuttaa unelmansa talosta, autosta ja kesämökistä. Työurat olivat pitkiä ja varmoja joten elämää saattoi turvallisin mielin suunnitella ja rakentaa. Yhtenä tekijänä oli muitten muassa että vienti Neuvostoliittoon veti hyvin. Kekkoslovakialainen ajatteli tilanteesta että jos se toimii, älä räplää. Varsinkin kun julkiset palvelut toimivat pienimmilläkin paikkakunnilla. Pienemmällä verorasituksella kuin nykyisin.

- Ja kaiken sen seurauksena UKK oli OK. Kekkonen nähtiin vallitsevan hyvinvoinnin ja tulevaisuudenuskon symbolina. Maan isänä. Kuinka pitkälle tilanne oli Kekkosen ansiota on tietysti aivan oma kysymyksensä mutta sellainen mielikuva oli ja mielikuvien mukaanhan ihminen pääosin elää.

Kekkoslovakialaisella ei siis ollut mitään syytä ryhtyä kapinoitsemaan sanallisesti. Ei hänellä toisaalta olisi ollut välinettäkään. Julkinen sana oli painettua sanaa sekä Yleisradion hallitsemia kanavia. Lehdet olivat hyvin tarkkoja siitä, mitä yleisönosastokirjoituksissa julkaistiin. Pieniä ja riippumattomia kustantamoja toki oli, mutta niiden kautta sana ei laajalle levinnyt. Ennen kaikkea ei ollut kanavaa jonka kautta sanoa mielipiteensä laajalti ja varsinkin henkilöllisyyttään paljastamatta.

Mutta kuinkas tilanne on nyt? Eurostotasavaltojen liitossa ja sen Suomen maakunnassa? Tavallisella kansalaisella on nykyisin hyvinkin monta syytä vastustaa nykyistä valtakoneistoa. Olla toisinajattelija.

- Ensimmäisenä syynä tuo aikaisempi kappale. Suomen itsenäisyys on luovutettu pois ja annettu maan päätäntävalta järjestelmälle joka muistuttaa rakenteeltaan niin kovin, kovin paljon Neuvostoliittoa ja joka ei Suomesta eikä suomalaisista välitä pätkän vertaa. Suomi on sille satiaisen munissa elävä kutiainen. Joka on vielä niin törppö että on valmis kustantamaan kaiken, mitä siltä vaaditaan.

- Suomen rajat on avattu poliittisen johtomme toimesta islamilaiselle kehitysmaalaiselle maahanmuutolle joka maan johdon siunauksena on elinikäisen – suomalaisten kustantaman – elatusautomaatin piirissä. Sama tuontiväestö syyllistyy suomalaisiin kohdistuvaan arkipäivän jatkuvaan terroriin väkivalta- ja seksuaalirikosten muodossa mutta poliittisen eliitin mielestä se ei ole ongelma, vaan pelkästään kyseisestä terrorista julkisesti puhuminen on sekä ongelma että rikolliseksi tulkittavaa vihapuhetta. Puhetta, joka pyritään vaientamaan.

- Maan/maakunnan poliittinen johto pyrkii aktiivisesti tuhoamaan Suomen elinkeinoelämän ilmastohysteriansa nimissä. Hysterian, joka pohjautuu vain vihervasemmistolaiseen tunne-elämän ruokkimiseen sillä Suomi on ilmasto- ja ympäristöasioittensa puolesta jo muutenkin maailman huippua. Samalla ihmisiltä on hävinnyt se Kekkoslovakiassa yleinen tulevaisuuden toivo. Ajatus pitkistä ja varmoista työurista on lähinnä scifiä. Sadat tuhannet työttömät ovat pelkkä tilastoluku samalla kun poliittinen eliitti haikailee maahan aina lisää kehitysmaalaisia. Vieläpä työvoimapulaan vedoten, mitä voi jo pitää suoranaisena vittuiluna. Samalla julkisten palvelujen taso ja määrä laskee koko ajan verorasituksen puolestaan noustessa. Poliittiselle eliitille suomalaisia ei ole enää olemassa ollenkaan ja se mieltää olevansa vastuussa vain omalle utopialleen ja EU:n määräyksille.

- Lisäksi viimeisimpänä vitsauksena on pyrkimys  normaalin perhe-elämän tuhoamiseen ja sukupuolten häivyttäminen ja korvaaminen erilaisilla seksuaalisten suuntaumisten ja mielenterveyden häiriöiden yhdistelmillä sekä tehdä kyseisestä mielettömyydestä loukkaamaton normi.

Yksikään noista purnaamisen syistä ei ole verrattavissa väistämättömään luonnonvoimaan niin kuin Kekkoslovakian Neuvostoliiton pelko oli. Kaikki ovat tietoisia päätöksiä joita ei olisi ensimmäistäkään ollut pakko tehdä. Ne on tehty siitä huolimatta.

Ei ihme, että tavallisella suomalaisella on nykyisin täysi syy purnata. Hänen ja kekkoslovakialaisen tilanne on erilainen silläkin tavoin – tällä kertaa nykypäivän eduksi – että nyt aivan tavallisilla suomalaisilla on käytössään väline julkiseen toisinajatteluun. Internet ja sen myötä sosiaalinen media mahdollistaa aivan tavallisen ihmisen mielipiteen kuulumisen laajemmalle kuin mitä Kekkoslovakian aikaan voitiin edes kuvitella.

Omana pienenä esimerkkinä tämä oma nimimerkkiblogini. En oikein tiedä, kuinka bloggerin kävijämittari loppujen lopuksi toimii mutta se näyttää noin 70.000 – 90.000 sivun näyttöä kuukaudessa. Ja tämä blogi on vain yksi pikkukala suuressa pikkukalojen meressä. Yksi nobody muurahaiskansalaisten sankassa joukossa. Mutta täysin mahdoton saavutus Kekkoslovakiassa.

En usko että Kekkoslovakialainen valtakoneisto oli missään vaiheessa huolissaan toisinajattelijoista. Ei sillä ollut siihen mitään syytä. Kas kun se tiesi, että ns. kansan syvillä riveillä ei ole mitään aihetta lähteä pyrkimään muuttamaan järjestelmää. Sillä ei ollut syytä eikä välinettä. Nykyisin tilanne on toinen. Valtakoneisto ei välitä syystä. Ei sitä kiinnosta tavallisen ihmisen tuntemukset. Se elää etuoikeutettuna nomenklaturana. Mutta välinettä se pelkää sitäkin enemmän. Koska se väline voi saada muurahaiskansalaiset ajattelemaan ja ajattelemaan liian suurella porukalla. Ja ajatteluhan on pakkovallan pahin vihollinen. Siksi se pyrkii kaikin – tällä hetkellä käytössä olevien – mahdollisin keinoin hiljentää tai vähintään sensuroida välineen kautta tulevan – perustellun – arvostelun.

Tämän vuoksi ”maalittaminen” (taas tuota helvetin newspeakia) pyritään saamaan laittomaksi. Kyseessä on samanlainen blankotermi kuin ”kansanryhmää vastaan kiihottaminen” sillä sen voi tulkita miten haluaa ja kyse onkin vain siitä, kenellä on oikeus tulkita. Niin kuin aikaisemminkin on todettu, on asiassa otettu torpedoksi vanha sananvapauden vihollinen Mika Illman jonka tekemän selvityksen eräs lause on paljon puhuva:

Erityinen merkitys sananvapaudella on esimerkiksi poliitikoille, toimittajille, tutkijoille ja esimerkiksi taiteilijoille. Näille ryhmille julkisuudessa esiintyminen on osa heidän työtehtäviensä suorittamista. Lähtökohtaisesti yhtä vakavana kuin virkamiehiin kohdistuvaa maalittamista onkin pidettävä muun muassa näihin yhteiskunnallisesti tärkeisiin henkilöryhmiin kohdistuvaa maalittamista.

Noitten etuoikeutettujen sananvapautta ei olla koskaan rajoitettu eikä haluta rajoittaa jatkossakaan. Tavallisen kansalaisen sananvapaudesta ei mainita mitään. Eikä myöskään siitä, että valtakoneisto katsoisi missään vaiheessa peiliin ja alkaisi ajatella että arvostelu onkin ehkä perusteltua. Joten mahdollisuus siihen perusteltuun arvosteluun halutaan viedä pois. Sananvapauden nimissä.

Mutta toisin kuin Kekkoslovakiassa meillä muurahaiskansalaisilla on syyn lisäksi käytössämme väline. Sitä tulee käyttää niin pitkään kuin siihen on mahdollisuus.

Nukkuva ja välinpitämätön kansa on alistettu kansa.


18 kommenttia:

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...



”Olen ihminen, jonka kaikki tuntevat, minua ei pidetä virallisena henkilönä saatikka virallisena kulissina, eikä minulla ole mitään tarvetta harjoittaa itsesensuuria”. (Vladimir Vysotski)

Olavi Koskela kirjoitti...

Ei kahta poikittaista sanaa. Mutta, onko tällä netissä länkyttämisellä lopultakaan mitään vaikutusta? Pikemminkin vaikuttaa siltä, että sitä suvaitaan tiettyyn rajaan asti, koska netissä veetutuksen purkamisen asemesta kansalaiset saattaisivat ryhtyä huoltamaan aseitaan ja käymään tarkkuuttamassa niitä ampumaradoilla. Kyrpiintyneitä ja aseistautuneita kansalaisia ei niin vain hallitakaan, ainakaan nykyisen sisäministerin toimesta ja arvovallalla. Poliiseilla on - toistaiseksi - Suomessa melko hyvä imago, mutta jos linja tulee olemaan tollojen poliittisten päättäjien myötäily, tuon taannoisen elonkapinamölötyksen hoitamisen tapaan, niin imago rapautuu aika äkkiä. Armeija, no, toivottavasti niin pitkälle ei sentään jouduta.

Anonyymi kirjoitti...

Allaolevassa twiitissä on linkki tekstiin jonkalaisia EU- ja muu eliitti tuottaa perustellakseen tulevia netin sensurointiyrityksiä:

https://twitter.com/penrowe/status/1419214357406289921

Kannattaa vilkaista kyseistä länkytystä niin saa osviittaa minkälaisilla aasinsilloilla ja epämääräisyyksillä hanketta ajetaan ja miten pihalla kyseiset tahot ovat meemi- ja nettikulttuurista.

"It's afraid..."


t: Vittuuntunu Stadilaine

Anonyymi kirjoitti...

Eipä kotikorvet, ei lämpöinen lies, meitä saata viihdyttää.
Kun soi sotatorvet, niin setämiehet ties, musta netti yhdistää.

Kenties nettilänkystä siedetään, koska sepä paljastaa ajattelijat, toisinajattelijat. Syy käyttää VPN-yhteyttä.

OT: Täällä on mustarastas korvanut kottaraiset, kottaraisilla menee huonosti koko EU:n alueella. Tämän kesän ilmiö on räkättien kato - mikä lie vienyt. Edes marjapuskissa ei näy räksiä, outoa.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Terho Hämeenkorvelle, Olavi Koskelalle, Vittuuntuneelle Stadilaiselle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Terho: Kyseiseen heppuun verrattuna me ollaan pikkukaloja. Mutta onhan meitä paljon.

Olavi: Tämä länkyttäminen suvaitaan siihen saakka kunnes se ylittää tietyn suosion rajan. Ja rajahan määriteltiin MV-lehdessä. Ja täytynee vielä yrittää. Sitä kyrpiintymisen rajaa en osaa määritellä. Nykyhallitus tekee kyllä kaikkensa että se joskus saavutettaisiin.

Vittuuntunut Stadilainen: Kiitos linkistä. Ja oliko sitaatti elokuvasta Starship Troopers?

Pyssymies: Toivotaan sitä jonain päivänä tulevaa ketsuppipulloilmiötä joka realisoituu äänestämisenä. Mustarastaita on meilläkin paljon.

vieras kirjoitti...

Oisko tämä pitänyt laittaa siihen viimeviikkoiseen Kekkoslovakia-jutun kommenttiketjuun kun puhe oli Amerikasta. Tässä ois tämmöinen video:

SHOCK POLL! AMERICANS WANT TO SECEDE!!!!
https://www.youtube.com/watch?v=CkudlWLo1Xc

Olen toisinaan miettinyt olisko paras lakkauttaa Yhdysvallat ja jakaa se muutamaan osaan. Tuon videon perusteella uudet valtiot muodostettaisin suuralueiden osavaltioista kuten koillinen, etelä, keskilänsi, vuoristolänsi ja länsirannikko. Miten Alaska ja Hawai sijoitettaisiin tässä aluejaossa, länsirannikkoon vai omilleen? Entäs Puerto Rico, meniskö jonkin kontolle vai omilleen?

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_regions_of_the_United_States#Census_Bureau-designated_regions_and_divisions

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli harvinaisen hyvä ja analyyttinen kirjoitus tästä päivästä sekä 70-luvun yhteiskunnasta, josta itsellänikin on hyvät muistot.

Jokunen vuosi sitten tarkastin Finlexistä kunnialoukkauspykälän ja siellä oli erikseen mainittu, että julkista tointa harjoittavien poliitikkojen, viranomaisten, toimittajien, taiteilijoiden ja uskontoa edustavien tahojen suhteen on oltava huomattavasti korkeampi kynnys nostaa syytettä, mikäli yksityishenkilö on esittänyt heitä kohtaan julkista arvostelua. Heidän on nimenomaan kestettävä suurempaa arvostelua esittämiään mielipiteitä ja kannanottoja koskevaa arvostelua mitä tulee tavallisiin kansalaisiin. Joku voisi tarkistaa onko pykälä jo muutettu vastaamaan sitä linjaa mikä syyttäjällä ja oikeuslaitoksella tuntuu olleen viime vuosina.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys vieraalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

vieras: Nuo on sen suuruusluokan asioita että en lähde spekuloimaan.

Ano: Kiitokset. Ja näyttää siltä että meillä ollaan lanseeraamassa majesteettirikospykälää. Majesteetin määritelmää on vain laajennettu.

QroquiusKad kirjoitti...

Onhan toki tavallisen muurahaiskansalaisen sananvapaudesta sanottu kahteenkin otteeseen, ellei nyt tällä kerralla niin tehtykään:

ensimmäisellä kerralla asialla oli itse Mr. Ill-Man väitöskirjassaan, muotoillen asian perin neuvostoliittolaiseen malliin
"asioista saa olla mitä tahansa mieltä, kunhan ääneen lausutaan vain the Valtion™ hyväksymää liturgiaa" (ei sanatarkka lainaus).

Toisella kerralla sananvapauttaan sai käyttää oikeusministeri Tuija Brax, joka valitteli miten Internetissä on paljon kaikenlaista epäkivaa kuten kansallismielisyyttä eikä sitä saa pois, koska se epäkiva julkaistaan amerikkalaisten palvelimien kautta;
amerikkalaisilla puolestaan on sellainen outo käsitys sananvapaudesta, että kaikkea muka pitäisi voida saada sanoa.

Niin.
Demokraatisesa oikeusvaltiossa hyväksytty oikeustieteen väitöskirja, jossa sananvapaus määritellään vapaudeksi ajatella, mutta turvat on pidettävä kiinni!
Demokraattisen oikeusvaltion oikeusministeri, joka valtamediallle harmittelee outoa käsitystä, että sananvapaus muka tarkoittaisi oikeasti sananvapautta!

Kummastakaan ei tullut kansainvälistä kulmienkohottelua, vaika varsinkin jälkimmäisestä olisi voinut odottaa suuremman luokan skandaalia. No, ovathan molemmat toki linjassa Globalististen Eurostotasavaltojen Liiton näkemysten kanssa.

Sen sijaan USAssa ja Visegrád-maissa Suomea pidetään ehkä jo menetettynä maana?

Anonyymi kirjoitti...

Yrjöperskeleelle:

Kyllä se sitaatti taitaa alunperin olla ko. elokuvasta ja sitähän käytetään nykyisin meeminä kuvaamaan globalistieliitin ja vastaavien järjettömiä ylireagointeja esim. suht' harmittomaan nettihuumoriin.

Tosin en usko että linkkaamani ns. tutkimuksen kirjoittajanerot sitäkään ymmärtäisivät edes selitettynä. Toivon, että sitä huumorikirjoitusta levitetään ja pidetään esillä, sillä siitä on rivienkin välistä luettavissa kaikenlaisia mielenkiintoisia agendoja joita eliitti ajaa:

https://ec.europa.eu/home-affairs/sites/default/files/what-we-do/networks/radicalisation_awareness_network/ran-papers/docs/ran_ad-hoc_pap_fre_humor_20210215_en.pdf

Muistaessa vielä kiitokset eritoten kaikista noista "JOTAIN IHAN MUUTA"-sarjan artikkeleista, jokainen niistä on ollut äärimmäisen mielenkiintoinen ja viihdyttävä.


t: Vittuuntunu Stadilainen

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Vittuuntuneelle Stadilaiselle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Tiivistit tilanteen osuvasti. Tosin herää kysymys että kuinkahan kauan siellä jenkeissäkään pidetään kiinni sananvapaudessa. Meininki on siellä varsin pelottavaa.

Vittuuntunu Stadilainen: Kiitokset kannustuksesta. En ole vielä käynyt läpi tuota linkkiä mutta jo sen nimi ”It’s not funny anymore” on, no, not funny at all.

Vasarahammer kirjoitti...

Ykä mainitsi tuossa tärkeän asian. Tulevaisuudenuskoa tarvitaan. Jokainen yhteiskunta elää ihmisten uskosta parempaan huomiseen. Kun sitä ei ole, ihmiset eivät uskalla ostaa asuntoa ja perustaa perhettä. Vain sellaiset perustavat ison perheen, joiden ei tarvitse omasta elannostaan huolehtia, koska se tulee taikaseinästä.

QroquiusKad kirjoitti...

Mitä tulee USAn sananvapaustilanteeseen, en olisi vielä kovin huolissani:

vaikka meillä on nähty jo puheenvuoroja, joissa USAn vasemmistomediaa on kutsuttu valtamediaksi (mitä se tietysti tavallaan nyt onkin, kun valtiovalta on siirretty kansalta Washingtonin Wanhan Miehen taustajoukoille), on sikäläinen oikeistomedia aivan eri luokkaa kuin meillä.

Eiköhän tuon ääni kuulu selkeänä seuraaviin POTUS-vaaleihin asti. Niissä ollaankin sitten jo totisesti jännän äärellä:
voiko nähdynkaltainen vaalivilppi mennä läpi toisenkin kerran? Jos menee, mitä siitä seuraa?

Joka elää, se näkee.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vasarahammerille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Vasara: Juuri näin.

Qroquius Kad: Tilanne jenkeissä on niin kuin sanot mutta demokraattipuolella on kyllä kova halu asiantilan muuttamiseen.

tira kirjoitti...

Olen 3. polven Kekkosvihaaja. Isoisäni muisti tasan tarkkaan millainen Kekkonen oli sisäministerinä, medialtahan tuo on näpsästi unohtunut. Media pelkää milloin mitäkin. Kekkosen vastustajia oli, jotka media törkeästi lokasi, vain kolme: Kauko Kare, Jori Ehnrooth ja Tuure Junnila. Kekkonen oli täysiverinen diktaattori.

Kekkonen teki valtiovierailun syyskuussa 1977 DDRään. Eivät pussailleet Honkun kanssa. Vain imperialisteille säästetään kielarit. Muistanemme Honkun ja Breznevin. Suomen kommarisuurlähettiläs vaati, että jokaisen henkilökunnan ipanan tulisi tulla hoilaamaan ja heiluttamaan lippuja ja kunioittamaan ihanaa Kekkosta. Kielsin tämän rivouden 13 v. tyttäreltäni. Ja sitten tulikin uhkaus että menet maitojunalla Suomeen jossei Jekkonen kelpaa sulle ja lapsellesi. - Tarvinneeko sanoakaan, että tyttäreni on 4. polven diktatuurin inhoaja.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, tira+. Tuohon aikaan Suomen henkinen selkäranka alkoi osastaan mädäntyä ja nykypäivänä mätä on vaan lisääntynyt.

Anonyymi kirjoitti...

Aseista en mitään ymmärrä, enkä metsästyksestä, mutta tämä aseisiin liittyvä video kutittaa oikeasti nauruhermoja; jos viitsitte etsiä, osoite on Youtube Monkey with AK-47.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano. Joo, tuttu pätkä. Apina näyttää närhen värkit. Pannaan linkki muillekin.

https://www.youtube.com/watch?v=QxYmm5yCJBg