MIELIPITEESEEN OIKEUTETTU

Helsinki, nomenklaturan asuinalue, tuonnempana…

15-vuotias Inka Särkiö istui tietokoneensa ääressä ja oli onnellinen. Hän otti pienestä, lahjapaperein koristetusta laatikosta esille muistikortin ja asetti sen tietokoneeseen. Kortissa oleva ohjelma asensi itse itsensä ja muutamassa hetkessä Inka oli muuttunut internetissä pelkästä vastaanottajasta myös lähettäjäksi. Nyt hänellä oli oikeus pelkän lukemisen sijasta julkisesti esitettyyn mielipiteeseen.

Euroopan Intersektionaalinen Federaatio oli jo kauan aikaa sitten katkaissut lähes kaikilta kansalaisiltaan aivan ylintä puolue-eliittiä lukuunottamatta  verkkoyhteydet Federaation ulkopuolelle ja kehittänyt tilalleen oman euroverkkonsa. Euroverkon, joka oli vapaa sekä viha- että separatistisesta ajattelusta. Oli toki tiedossa että väärinajattelijoilla oli laitteistoja joilla ne pääsivät omiin, pimeisiin verkkoihinsa mutta turvallisuuskoneisto etsi näitä lainrikkojia jatkuvasti. Laittoman nettilaitteen  hallussapito tiesi välittömästi kahta vuotta vankeutta. Ja näiden laitteiden valmistus ja jakelu puolestaan viittä vuotta. Sananvastuu otettiin Federaatiossa enemmän kuin vakavasti.

Varsinaisesti euroverkko ei näyttänyt kovin erilaiselta kuin vanha internet. Siinäkin oli paljon turhaa hömppää joka itse asiassa kiinnosti ihmisiä kaikkein eniten. Vaaratonta ajanvietettä. Ja olihan euroverkossa myös keskustelupalstoja. Joita jokainen saattoi lukea. Mutta Federaatio suojeli kansalaisiaan viha-ajattelulta. Tietokoneet olivat vain vastaanottimia. Niin kuin televisio aikanaan. Verkkoon ei voinut viestittää mitään ilman erityislaitetta jonka Inkakin oli juuri laittanut koneelleen.

Ainoa poikkeus tähän oli välttämättömäksi katsottu sähköposti eli Eurolittera. Sinnekään ei kirjoiteltu mitään arveluttavaa sillä Eurolitteraan ei päässyt antamatta tarkkoja henkilötietoja ja valtuutusta, että turvallisuuskoneisto sai tarkastaa sähköpostin sisällön milloin tahansa. Jostain syystä perinteinen kirjeposti oli noussut taas suureen suosioon.

Kirjoitus- ja kommentointimahdollisuuden mahdollistavaa laitetta ei voinut saada ilman asiaan liittyvää kolmen viikon kurssia. Ja sen kurssin Inka oli juuri käynyt. Koska hänen vanhempansa eli päivitetyn lakitieteen juristina toimiva isä sekä intersektionaalisen biologian professorina toimiva äitinsä olivat Intersektionaalisen Federaatiopuolueen kaaderijäseniä, oli Inkalla mahdollisuus päästä kyseiselle kurssille jo 15-vuotiaana. Puolueen jäsenten perheisiin kuulumattomilla mahdollisuus oli aikaisintaan 18-vuotiaana ja siihen vaadittiin tarkoin perusteltu hakemus. Inka pääsi nomenklaturan jäsenenä kurssille ilman hakemusta.

Vastuullisen verkkoajattelun kurssia saattoi nomenklaturan lapsille verrata tavallaan joskus aikaisemmin pidettyyn ja nykyisin kiellettyyn rippikouluun. Kurssihan pidettiin – niin kuin rippikoulutkin aikanaan – erillisessä paikassa, yleensä luonnon keskellä ja kurssipaikalla asuttiin koko kurssin ajan. Inkan kurssi pidettiin Hämeenlinnan Vanajalinnassa, entisessä Sirola-opistossa joka nykyisin tunnettiin nimellä Valerie Solanaksen SCUM-oppikeskus.

Oppitunteja oli kuusi päivässä maanantaista perjantaihin. Muu oli vapaa-aikaa jota nuoret, samanhenkiset ihmiset viettivät nuoruuden innolla keskenään. Krapulakaan ei vaivannut sillä alkoholin käyttö ei ollut muotia vaan tilalla olivat Federaation hyväksymät kannabiskaramellit ja kannabislimonadi. Opiskelu oli oikeastaan varsin helppoa sillä kurssilaisille opetettiin asioita jotka he olivat kotinsa ja koulunsa kautta jo muutenkin omaksuneet ja oppineet ulkoa. Kaikki perustui intersektionaaliseen uhriutumisluokitukseen ja sen analysointiin mutta oikeastaan kaiken saattoi tiivistää:

KOSKEMATTOMAT: Heistä saattoi kirjoittaa ainoastaan positiivisessa sävyssä:

- Mustat

- Värilliset

- Värilliseksi itsensä mieltävät

- Kaikki mahdolliset transihmiset

- Islamilaiset

- Lesbot sekä homot

- Feministit

Poikkeuksena koskemattomiin olivat sellaiset kyseisiin ryhmiin kuuluvat henkilöt jotka julkisesti arvostelivat intersektionalismia ja woke-ajattelua. Esimerkkinä yhdysvaltalainen musta taloustieteilijä Thomas Sowell joka oli epähenkilö ja jonka sanomisiin ei missään olosuhteissa saanut viitata.

Luonnollisesti Euroopan Intersektionaalinen Federaatio oli koskematon. Minkäänlaista separatistista ajattelua ei hyväksytty.

OSITTAIN KOSKEMATTOMAT: Heteromiehet, jotka tunnustivat intersektionaalisen uhriutumisluokituksen ja woke-ajattelun ja pyysivät tarpeeksi usein anteeksi olemassaoloaan. Osittain koskemattomia olivat myös naiset, jotka eivät aktiivisesti vastustaneet intersektionaalista järjestelmää mutta eivät sitä myöskään aktiivisesti kannattaneetkaan.

VAPAA RIISTA: Valkoiset, lihaa syövät heteromiehet. Myös sellaiset henkilöt jotka olivat olleet intersektionalisteja mutta muuttuneet aatteen ja järjestelmän luopioiksi. He olivat virallisesti kaikkein vihatuimpia.

Luonnollisesti opiskeluihin kuului väkivallan hyväksymisen uudelleenmäärittely. Sen saattoi tiivistää BLM-määritelmällä eli kaikki mustiin kohdistuva väkivalta on tuomittavaa ja rikollista, mutta jos musta kohdistaa väkivaltaa valkoisiin tai aasialaisiin on väkivallan syynä valkoinen ylivalta. Musta ei ole siihen itse syyllinen vaan hän on uhri. Mustien toisiin mustiin kohdistama väkivalta oli keskustelun aiheena yksinkertaisesti ohitettava. Sitä ei ollut olemassakaan.

Mielenkiintoinen osa opiskelusta oli intersektionaalisen huumorin opiskelu. Siinä opiskelijan annettiin ymmärtää, että huumorin tehtävä ei ole naurattaa tai huvittaa, vaan intersektionaalinen huumori koostui jutuista ja tarinoista ihmisistä jotka eivät olleet hahmottaneet omaa paikkaansa ja arvomaailmaansa intersektionaalisessa todellisuudessa. Nämä olivat opettavaisia tarinoita joitten pääsisältö oli aina se, että ihminen ei ollut kokonainen eikä onnellinen ellei hän hyväksynyt intersektionalismia ihmiskunnan lopullisena huipentumana joka lopetti historian tarpeettomina. Hyvä vitsi ei naurattanut vaan sai aikaan sääliä vitsin kohdetta kohtaan.

Kävi niin ikävästi että huumorinopetuksessa tapahtui kaksi ensimmäistä kurssilaisen hylkäämistä. Kurssilaisille näytettiin vanhoja, viime vuosituhannelta peräisin olevia ja jo kauan aikaa sitten kiellettyjä huumoriohjelmia. Kurssilaisista kaksi naurahti pariinkin kertaan ja sen jälkeen heidän kurssinsa päättyi saman tien. He saattaisivat seuraavan kerran hakea kurssille vasta 18-vuotiaana samalla tasolla muurahaiskansalaisten kanssa. Inka ajatteli kauhuissaan sitä, minkälaisen pettymyksen nuo kurssitoverit aiheuttaisivat heidän vanhemmilleen.

Myös historiankokeessa yksi poika reputti. Kas kun hän oli kirjoittanut koevastaukseensa että myös suomalaisia oltiin aikanaan viety Suomesta orjiksi etnisesti edistyksellisiin maihin. Opettaja muistutti kurssilaisia että vaikka tämä teknisesti ottaen olikin totta, niin sitä faktaa saatettiin käyttää viha-ajatteluun ja intersektionalismin vastaiseen propagandaan. Siksi tietyistä historian asioista tuli vaieta uuden, paremman tulevaisuuden puolesta. Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen. Se tuli muistaa. Kaikista asioista ei saanut puhua. Se oli sananvastuun hinta.

Trans-ajattelu oli yksi kurssin pääaiheista ja kurssilaisille muistutettiin että vanhentunut ja putkinäköinen biologia ei saanut olla esteenä uudelle, kehittyneemmälle ja mielikuviin perustuvalle trans-ajattelulle. Asia kiteytettiin näin:

Ei ole mitään epänormaalia. Ainoa epänormaali asia on vanhan ja pikkuhiljaa kuolevan maailman arvokonservatiivien tukahduttava näkemys siitä, mikä on normaali.

Tämä oli helppo oppia ja omaksua. Olihan Inkakin oppinut sen äidinmaidossaan vaikka hänen vanhempansa olivatkin epämuodikas cis-heteropariskunta. Inka läpäisi kurssin kolmanneksi parhaana.

Ja nyt hän oli tietokoneellaan. Kello oli 22.00 jolloin keskustelupalstoilla, erityisesti TRANSWOKE-palstalla oli suurin liikenne. Muurahaiskansalaisten asuinalueilla sähkön- ja lämmönjakelu katkaistiin kesäisin säästösyistä kello 22.00 – 06.00 mutta Inkan kotona sitä ei huomattu. Hän kytkeytyi keskustelupalstalle ja antoi palaa kaiken sen, minkä hän oli oppinut, omaksunut ja minkä hän saattoi nyt sertifikoituna sanoa. Ja hänet otettiin lämmöllä vastaan uutena kommentoijana. Omalla nimellä tietenkin. Olihan TRANSWOKE-palstan yläpalkissa viesti:

NIMIMERKKI ON UHKA SANANVASTUULLE JA OIKEALLE VAPAUDELLE!

Meni tunti. Inka kirjoitti. Inka kommentoi. Ja yllättäen Inka tunsi olonsa tyhjäksi. Hän ei ollut varsinaisesti tyhmä. Olipahan vaan elänyt kuplassa joka rajoitti ajattelun tiettyyn suuntaan. Antamatta mahdollisuutta muuhun. Mutta hän kaipasi väittelyä. Riitelyäkin. Hän halusi voittaa väittelyn. Mutta eihän tuolla palstalla ollut sellaista. Ei ollut mitään väittelyä. Oli vain keskinäistä yksimielistä hyminää. Inka alkoi ajatella että oliko hän sittenkin vain tabula rasa? Tyhjä paperi, jonka joku muu täytti omalla kirjoituksellaan.

Ja sitten hänen mieleensä juolahti pelottavampi ajatus. Minkähänlaista siellä viha-ajattelijoiden sivuilla on? Siellä kielletyssä pimeässä verkossa? Mitä siellä puhuttaisiin?

Inka hätkähti ja löi itseään avokämmenellä poskeensa. Sitten hän otti kaksi kannabiskaramellia. Hänellä oli edessään loistava tulevaisuus. Peruskoulun jälkeen hän menisi femnasiumiin, sieltä yliopistoon lukemaan yhteiskuntateologiaa ja sen jälkeen nomenklaturan jäsenelle olisi vain taivas rajana. Ehkä hän pääsisi puoluekoneiston korkeaksi virkailijaksi aina Brysseliin saakka.

Ellei hän syyllistyisi synneistä suurimpaan. Eli ajatteluun. Ja hän päätti, ettei syyllistyisi siihen enää koskaan. Hän oli oikeutettu mielipiteeseen. Hyväksyttyyn mielipiteeseen.

Ja se saisi riittää.