maanantai 2. toukokuuta 2022

NIIN HARVA, NIIN MONELLE

Vaikka maailmassa on tällä hetkellä ja yleensäkin paljon muutakin ja huomattavasti tähdellisempää mietittävää niin Prime Timeaan elävät interperspirationaaliset utopistit keskittyvät edelleenkin leipälajiinsa johon kuuluu erityisesti sen määritteleminen mitä muurahaiskansalainen saisi sanoa tai ajatella ettei oikea tai kuviteltu promillen tuhannesosa loukkaantuisi. Ja miksipä eivät keskittyisi? Kas kun Suomessa se on heille sekä toisten maksama ammatti että elämäntapa.

Tuoreimpana esimerkkinä on muuan Elina Vainikainen joka on ammattioletukseltaan Vasemmistofoorumin tiedottaja. Hän on väsännyt muurahaiskansalaisten opiksi ja ojennukseksi teoksen ”Syrjimätön kieli – Opas inklusiiviseen kielenkäyttöön ja viestintään”. Alfa-tv hieman tiivistää olennaisia ja katsotaan hieman tätä oppia ja ojennusta:

Ensimmäinen askel kohti sukupuolitietoista kielenkäyttöä olisikin ymmärtää, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi ja että tämän tulee näkyä myös sanavalinnoissa… Niin ikään puheen voi aloittaa ”hyvät naiset ja herrat ”-mantran sijaan vaikkapa ”hyvät kuulijat”, ”läsnäolijat”, ”ystävät” tai vasemmistolaisissa ympäristöissä ”toverit”

Biologia ei edelleenkään tunne kuin kaksi sukupuolta sekä hyvin harvat kromosomihäiriöiset. Sosiaaliset sukupuolet taas ovat muodikas keksintö joka kuuluu enempi sekä psykiatrian että muodin puolelle ja joita julistamalla voi ruokkia omaa egoaan muurahaiskansalaista valveutuneempana yksilönä. Mutta jos ajatellaan kyseisen Vainikaisen mukaan inklusiivisesti niin ehkä puheen voisi aloittaa näin:

- Hyvät naiset, herrat, muodikkaasti mielenterveysongelmaiset sekä he taikka ne jotka tienaavat leipänsä ja ruokkivat egoaan näiden muodikkaiden mielenterveysongelmien levittämisestä.

Jatketaanpa uutista:

Kun teosta lukee, huomaa, että sukupuoli on niin vaikea asia, että se kannattaa jättää mainitsematta oikeastaan aina. Vainikainen opastaa: ”Esimerkiksi tilaisuuksissa puheenvuoroja vieraille ihmisille jaettaessa ”nainen takarivissä” -tyyppisten muotoilujen sijaan voi mainita vaikkapa henkilön paidan värin tai onko hänellä silmälasit.” Näin tulee oppaan mukaan toimia, koska ”kenenkään sukupuolta tai seksuaalisuutta ei tule olettaa ulkonäön, pukeutumisen tai nimen perusteella.”

Tavalliselle ihmiselle sukupuoli ei ole millään tavoin vaikea asia ja me muurahaiskansalaiset oletamme sen ihan vanhaan malliin lupaa kysymättä. Vaan mitäs jos viedään asiaa vielä interperspirationaalisemmaksi? Eli entäs jos kyseisissä tilaisuuksissa jokaiselle jaetaan hiihtokisojen tyyliin numerolaput ja puhutellaan numeroilla ettei se henkilö, joka mitä todennäköisemmin ei ole edes paikalla – tai joka on pelkkää kuvitelmaa – ei loukkaantuisi? Tosin jos hän on paikalla niin suunnitelma voi mennä kumminkin pieleen ja hän voi triggeröityä ja todeta että ”miksi minua kutsutaan numerolla 94 kun kumminkin tiedätte että minä olen androgyyninen ei-binääri intervatkaava gender queer & gender fartqueen with some refreshing herbs”.

No, mennään eteenpäin:

Vainikaisen mukaan miehiä voi kyllä kutsua setämiehiksi, koska kyseessä on ”punch-up” eli komiikan tekeminen pilkkaamalla ylöspäin.

Ja tähän minä niin setämiehenä kuin käppäukkona totean että mikä ettei. Kaikessa rauhassa. Kas kun me setämiehet ja käppäukot pidämme tämän maan pystyssä ja interperspirationaaliset vainikaiset eivät eläisi päivääkään ilman meitä. Joten voi todeta, että kumikuitti ei pure ja vihervasemmistolaiset hallitsevat lähinnä tahattoman komiikan. Mutta hei, kyseinen Vainikainen taitaa ihan oikeasti onnistua minun termistöjen muuttamisessa:

Mutta tytötellä ei saa koskaan, koska ”oli tytöttelyn tarkoitus mikä hyvänsä, se on kulttuurisena käytäntönä aina halventava ja naisia alistava”.

Muistelen nimittäin, että en ole koskaan tainnut tytötellä ketään mutta pitääpä ottaa kyseinen termi varastoon siltä varalta jos törmää näihin vainikaisiin ja alkaa häpeämättä tytötellä. Ja jatketaan sitten vielä. Perinteistä, ja varsin karmeaa epistolaa:

”Laittomia siirtolaisia ei ole olemassakaan eikä yksikään ihminen ole laiton. Jos haluaa puhua ihmisistä, joilla ei ole oleskelulupaa, on hyvä puhua paperittomista. Puhe laittomuudesta on turvallistamista ja luo mielikuvia rikollisuudesta.”

Tässä voisi tietysti kysyä Vainikaiselta että oletkos mahtanut unohtaa tietyt rikostilastot? Ne eivät ole mielikuvia vaan todellisuutta. Eivätkä kyseiset tyypit ole paperittomia vaan heillä on paperi joka kertoo, että heillä ei ole asiaa Suomeen. Samoin voisi kysyä kansantaloudesta ja kysyä, että mikä on ns. paperittomien piikin lopullinen raja ja kuka sen maksaa? Onko sitä lopullista piikkiä vainikaisille edes olemassa? Vai meneekö hän newspeak-nollatermin ”turvallistaminen” taakse ja toteaa että ette te muurahaiskansalaiset sitä kumminkaan tajua enkä oikein minäkään mutta uskokaa nyt helvetissä kun minä newspeakia puhun? Mutta kysyminen lienee turhaa sillä kyseisen Vainikaisen ajatuksia lyödään täyttä höyryä voimaan interperspirationaalisen feministisessä hallituksessamme.

Joitain aikoja sitten kyseiset Vainikaisen avautumiset olisivat olleet täyttä Pahkasika-kamaa. Nykyisin ne otetaan hyvin vakavasti niin poliittisessa kuin virkamieseliitissä. Vaikka voi perustellusti kysyä, että kuinka moni muurahaiskansalainen todella kannattaa noita ajatuksia? Onko kyseessä yksi mätä omena suuressa laarissa joka mädättää kaikki?

Väkisinkin tulee mieleen eräs siteeraus hieman muutettuna. Aikanaan Winston Churchill totesi Taistelusta Englannista:

”Harvoin niin monet ovat niin suuressa kiitollisuudenvelassa niin harvoille.”

Suomeen päivitettynä sitaatti menee nykyisin:

”Harvoin niin harvat ovat päässeet kiusaamaan niin monia”.

Yleensä en puutu blogissani ulkonäköasioihin. Mutta nyt voin todeta, että mikäli jossain törmäätte tämän näköiseen myöhäisteiniin niin on hyvin todennäköistä että kuulette vihervasemmistolaista LGBTQTiiTyy-epistolaa. Älkää häiritkö häntä. Siirtykää kadun toiselle puolelle. Ja poistukaa paikalta.

Mutta muistakaa: Hänet otetaan tässä maassa vakavasti. Nyt tässä maassa eletään näiden myöhäisteinien paratiisissa.

38 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taas kävi toteen ennestään tiedetty asia: jos naisella on varoitusväri päässä ja pyöreät lasit, ei sen suusta tule mitään järjellistä

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Joo, ja onhan luonnossakin niin että myrkyllisimmät lajit varoittavat itsestään räikeän kirkkailla väreillä.

Heikki Välimäki kirjoitti...

No nyt tuli asiaa täydeltä laidalta, juu olen samaa mieltä että miehiä voi hyvin kutsua setämiehiksi. Toisaalta ole samaan aikaan sitä mieltä että vainikaisia voi kutsua lorttohuoriksi. Lisäksi silmäni avautuivat sen suhteen että olen aina kutsunut vanhempiakin naisia tytöiksi ja miehiä pojiksi. Jatkossa siis rupean kutsumaan asioita sellaisena kuin näen, hei sinä ankanhuulinen tikkurilan/rapalan mainos tai hei sinä ryppyinen vanha nainen joka yrittää näyttää 30 vuotta nuoremmalta, hei sinä silmlasipäinen harmaaparta, hei sinä epäsiisti de grona plakaatin kantaja. Silmäni ovat avautuneet tämän itsekritiikin myötä ja tulen jatkossa olemaan parempi ihminen, sikäli kuin tällaista lähellä 60 olevaa äijää voi ihmiseksi sanoa...

Anonyymi kirjoitti...

"Vainikaisen mukaan miehiä voi kyllä kutsua setämiehiksi, koska kyseessä on ”punch-up” eli komiikan tekeminen pilkkaamalla ylöspäin"

Tekisi mieli kysyä, että miten tuossa kuplassa tunnistaa miehen? Eikö siinä sitten joudu tekemään oletuksia?

Nils- Aslak kirjoitti...

Minä olen jo hyväksynyt ja opetellut tämän intersektionaalisen feminismin sukupuolineutraaliuden, jossa naisille ja rodullisesti mustanahkaisille kuuluvat omat kiintiöt ja etuoikeudet siellä pyramidin yläpäässä.

Tästä lähtien minua saa kutsua vain nimityksellä Mahtisonni. Muuten minä saan mikroaggression ja silloin alkaa veri roiskua!

Turhautunut Kansalainen kirjoitti...

Aavistuksen off-topic, mutta tässä hiukka tylyä kettuilua JP:ltä noille LGBTQÅÄÖTiiTääTöö ihmisille siitä kun Elon Musk osti twitterin ja vaatii sananvapautta sinne. Etenkin toi LGBTQÅÄÖTiiTääTöö sateenkaaritukkahahmo on niin koominen kun ei muuhun pysty ku vollottamiseen. Repesinkö vähän kun tämän eilen näin! 😂

https://youtu.be/-T0BQl_zzCE

Anonyymi kirjoitti...

Lapsuudessani sukuloitiin paljon ja muistan, kuinka hauskalta silloin tuntui puheet tytöistä ja pojista kun sanoilla tarkoitettiin setiä, enoja ja tätejä. Ei se ole myöhemminkään närästänyt. Jokin aika sitten eräs ikämies totesi minulle, että tähän tyttöön se ei näytä aika pystyvän ja otin sen kohteliaisuutena.

Kyllä menee elämä vaikeaksi, jos täytyy k.o. oppaan mukaan alkaa elää ja miettiä tarkkaan mitä voi ja uskaltaa sanoa kun EU:kin lisää löylyä kieltämällä kaiken arvostelun ja kritiikin, josta jollekin voi tulla paha mieli. Taitaa koko EU olla varsinainen Euroopan kansojen mädätyslaitos,johon on kerääntynyt perin omituinen sakki.

Rouva Ano









Anonyymi kirjoitti...

Eikä siinä kaikki. IltaSanom...pulu jatkaa tätä tuputusta testin muodossa. Testi muka paljastaa, onko seksitiedoissasi parantamisen varaa. Ja onhan siellä ne LBGQ-kyssäritkin mukana.

Tällaisia asioita seksistä ja seksuaalisuudesta koulussa nykyään opetetaan. Joten tuosta kaikki pers'vakoäijät ja käppäukot testiä vaan tekemään ja saattamaan omat rajoittuneet sukupuolitiedot ajantasalle:

https://www.is.fi/menaiset/vapaalla/art-2000008784090.html

heppa

Pauli Vahtera kirjoitti...

Asian vierestä. Vappuna sain tietää, että 60-luvulla tänään setämieheksi nimitettävä mies kertoi naisen kyyneleistä. Niistähän on näiden titityy-naisten kesken käyty viime päivinä kilpailua siitä, kuka on viimeksi itkenyt ja miksi.
Mies sanoi, että naisen kyyneleet ovat saaneet nimensä kyyn eleistä.

Anonyymi kirjoitti...

Jos saivarrellaan, niin ehkä sanonta "laiton siirtolainen" tai "laiton maahanmuuttaja" tosiaan onkin väärin tai huolimattomasti muotoiltu. Parempi olisi "laittomasti maahan tullut". Siinä Vainikainen on kyllä oikeassa, että eihän kukaan ihminen sinänsä ole laiton, mutta ihminen voi kyllä tehdä jotakin laittomasti. Esimerkiksi muuttaa maasta toiseen.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Kirjailijat ja elokuvaohjaajat ovat minulle kertoneet, ettei kukaan pysty koskaan kirjoittamaan käsikirjoituksiin niin mieletöntä ja absurdia tekstiä, etteikö todellisuus hetikohta panisi paremmaksi.

Daniel Katz taisi yhden kirjansa alkusivulla muistuttaa, että "kirjan henkilöillä ei ole mitään tekemistä todelisuuden kanssa, kuten heillä ei todellisuudessakaan ollut".

Keskiajalla, jolloin kaikki mikä oli pantu kirjoihin ja kansiin, oli totta, ja varsinkin raamattu virelä enemmänkin kuin totta, skolastikot pohtivat kysymyksiä niin sanotuista "universaaleista". Kaikki myönsivät, että todellisuudessa oli olemassa Musti ja Peni -- mutta oliko olemassa jokin yleinen "koira"?

Yleiskäsitteet muodostivat todellisen ja kipeän ajatteluongelman. Niin sanottu "realistien" koulukunta väitti, että "koira" on "todellinen olemus", joka on ihan yhtä varmasti olemassa kuin Musti ja Penikin. Niin sanotut "nominalistit" taas kallistuivat sille kannalle, että vastaus piili jossain kielen ominaisuuksissa.

Pitkässä juoksussa nominalistit voittivat. Mutta taisi olla voitto vain väliaikaista -- koskapa tuollainen skolastinen käsiterealismi on jälleen nostamassa päätään, ja yleiskäsitteiden annetaan nyt noitua ymmärrystä mitä absurdeimmilla tavoilla. Päät ovat niin sekaisin, että taas aletaan uskoa siihen että "sanat ovat tekoja".

Itse asiassa "ihmisarvo- ja -oikeusideologiat" on muotoiltu käyttäen yliyleistäviä yleiskäsitteitä. Ne on rakennettu sellaisen ihmiskuvan varaan, joka esittää jonkinlaista ylihistoriallista, ylikulttuurista, ylikansallista yli-yksilöä -- eli jonkinlaista yli-ihmistä. Eikä kukaan ota vakavasti sitä, että juuri tällaiset yli-ihmisopit edustavat harhaista ajattelua, jolla ihmisten ymmärrys on noiduttu ennenkin.

Sellaistahan "uuskieli" on. Totalitarismit tarvitsevat sellaista kieltä. Orwell voisi nauraa katketakseen kuunnellessaan näitä nykyajan tättähääriä. Ellei sitten itkisi.

Anonyymi kirjoitti...

Bingo! Olen bongannut tyttelin muutaman kerran täällä stadissa. Nimestä en tunnistanut, mutta kuvasta kyllä. Joo, en ole mennyt keskustelemaan henkeviä hänen kanssaan. Kemiamme eivät taida synkata.

Pitää näköjään kotisivuja myös. En jaksanut ruveta lueskelemaan, koska Ykä tiivisti jo sen verran, että tietää kyllä, mitä siellä on. Neitille olisi kyllä hyvä viettää kuukausi työkokeilussa persvakoäijien työpaikassa, niin tietäisi jotain reaalimaailmastakin.

Tapsa vaan

Ekku kirjoitti...

Tässä taas tältä "naisekkaalta" unohtuu, että vähemmistö on nimenomaan vähemmistö ja vielä reilulla marginaalilla enemmistöön.
On melko turvallista olettaa, että jos joku näyttää naiselta tai mieheltä, niin henkilö on jompikumpi.
Mitä "tytöttelyyn" tulee, niin sitä voidaan käyttää monella tavalla ja kaikki niistä ei suinkaan ole halventava, niinkuin itsensä kanssa sinut olevat naiset hyvin tietää.
Voitaisiin tietysti palata vanhaan tapakulttuuriin, missä nuori ja naimaton nainen on tyttö, mutta epäilen, että se ei tälle punapäälle käy lainkaan... :)
Mitä miehiin tulee, niin olen aina pitänyt sanonnasta : " Oletko mies vai pelkät housut?".
Tämäkin lienee nykyään paheksuttavaa, mutta ei se minua haittaa.

QroquiusKad kirjoitti...

Eli jos teemme kuten Ellukanainen toivoo, avaamme tilaisuuden jossa hän on läsnä:
"Hyvät naiset ja herrat sekä sinä yksi jokinoletettu siinä!"

Kun Ellukanainen kimpaantuu jo avauksesta, hänelle voidaan jakaa myöhemmät puheenvuorot vaikkapa:
"Sinä violettipää oletettu siellä, joka on jatkuvasti äänessä."

Setämiestä saa pilkata, vaikka setämieheksi sanominen ei tosin ole pilkkaamista, kuten jo todettu. Sehän päinvastoin viittaa sihen turvallisuuteen, jota Ellukanainenkin hakee heti tilanteen alettua muuttua pelottavaksi:
hän juoksee heti setämiehen leveän selän taakse piiloon.

Hän luottaa voivansa piileksiä siellä, koska setämies ei vaadi häneltä sitä, mitä hän ei itseltänkään vaadi, eli tasa-arvoa tönäisemällä hänet selän takaa pois murahtaen:
"Näytäs ny plikka tota sun tasa-arvoos, kun oot siitä juur noinkin kauan jaksanu mekottaa!"

Ellukanainen itsekin tietää olevansa tyttö, eikä vaadi itseltään Kovan Aikuisen Naisen suorituksia, vaan setämiehen suojelua vaatimalla samalla olemaan tytöttelemättä tyttöä, joka haluaa tytön suojelua itselleen.
Logiikka on tietysti hakusessa, mutta koskas näillä ellunkanoilla olisi sitä ollutkaan?

Ellei laittomia maahantunkeutujia ole olemassakaan, silloin ei varmaankaan myös laittomia sukuelimeentunkeutujia ole olemassakaan;
onhan länsimaisten naisten yleisin seksifantasia tulla raiskatuksi, mielellään joukkoraiskatuksi.

Eiväthän he tietenkään sitä halua todellisuudessa tapahtuvaksi, mutta valitettavan usein ellunkanoilla menee fakta ja fiktio sekaisin, ja he menevät arabijätkän asuntoon fiilistellen:
"Aiiih ihanaa, olispa niin ihanan kamalaa ja kamalan ihanaa jos..."
Sitten josista tulee kun, eikä se ole ollenkaan kuin fantasia:

sitä ei voikaan ohjailla eikä lopettaa kun siltä tuntuu.

Mitä siis tästä kaikesta pitäisi todeta?
Ainakin sen, että nämä ellukanaiset pitäsi laittaa holhoukseen ja pitää siellä.
Hehän ovat kaikin tavoin kuin lapsia, miksi siis heidät pitäisi jättää heitteile tähän maailmaan, jossa he eivät selviäisi viikkoakaan ilman persvakosetämiehen suojelua?

Strix Senex kirjoitti...

On tässä maassa kaikenlaista ihmeteltävää. Kuten se, että tiedottajat ovat niitä, joilla ei ole sen enempää tietoa, ymmärrystä kuin tiedotettavaakaan. Ja ohjeita pyrkivät jakelemaan ne, jotka ovat eniten ohjeiden tarpeessa. En minä varsinaisesti sitä ihmettele, että julkisuutta hirveästi haluavat sellaiset, joilla ei oikeastaan ole sen hirveän haluamisensa lisäksi mitään tarjottavaa, mutta minä ihmettelen sitä, että joku moisesta palkankin maksaa. Toki tuollaisillakin on se luontainen oma foruminsa, jossa heille maksetaan kykyjään vastaavaa korvausta. Se on erilaisten viihdeuutisten hömppäosastolla. Mutta muistakaa: Heitä ei kannata ottaa vakavasti. He ovat omanlaisiaan trolleja, ei sen enempää.

KKi kirjoitti...

No juu, noi punatukkaiset femokraattiset tättähäärät ovat kyllä ihan oma luonnonilmiönsä. Normaalissa maailmassa he olisivat luonnontieteilijöille kiintoisa tutkimuskohde.

Tässä meidän Absurdistanissa he sen sijaan ovat Vakavasti Otettavia Mielipidevaikuttajia™. Toisaalta kun asennoituu oikein, niin onhan noilla minnasirnöillä oma viihdearvonsa.

Pate kirjoitti...

Terve! Taitaa ylellä olla nykyään tapana, että kun haastattelevat, niin sanovat että: " meillä on tässä nyt kaksi naisoletettua haastateltavana " . Eli kun kuuntelin jääkiekkoa finaalien osalta, niin eikös tällainen lyöty eetteriin. Ja punahiuksisista naisoletetuista sanoisin, että kyllä. Ns kpää tutka hälyttää omalta osaltani heti. Ok. On niitä mukaviakin. Mutta varuillaan saa ja pitää olla.

Anonyymi kirjoitti...

Ehdotanpa Elina Vainikaiselle, että hän laatisi kokonaan uuden kielen. Ja siinä sellaisia sanoja kuin mies, nainen, poika tai tyttö, ja monia muita, ei lainkaan olisi.
Sellainenkaan kielen muuntelu kuin Orwellin kuvittelema uuskieli ei kenties riitä. Sehän kuitenkin oli kehitetty vanhan kielen pohjalta; oli vain muodostettu uusia yhdyssanoja ja johdannaisia, annettu sanoille uusia merkityksiä sekä erityisesti poistettu käytöstä koko joukko sanoja, joiden sijasta noita uudissanoja oli käytettävä. Sen sijaan Vainikaisen tavoitteita kenties vastaisi paremmin kokonaan uusi kieli, jonka sanat eivät lainkaan muistuta minkään nykykielen sanoja ja josta mitään ei tarvitse poistaa eikä jättää käytöstä, kun loukkaaviksi tai muusta syystä tarpeettomiksi katsottuja sanoja ei siinä kielessä alun perinkään olisi.

Anonyymi kirjoitti...

Seppo Oikkoselle: Orwel kylläkin itkisi, luulen minä tätä nykyistä menoa. Tuskin hän oasasi kuvitellakkaan, että se, mitä hän piti parodiahorisontin ylimenevänä onkin valtavirtaa tänä päivänä.
Noista punatukkaisita isot pojat sanoi ennen, että jos epäiälet, että onko aito punapää, katso pöksyihin. No, sekään ei pidä enää paikkaansa, joissakin aikuisten kuvastoissa näkkyy, että se pöksyjen sisälläkin oleva on värjätty. Jos isellä enää on haituvaakaan jäljellä. Edes sänkeä.
Onnekseni en vielä, huom. vielä ole törmännyt oletettuihin, vaan ihan oikeisiin NAISIIN, jotka eivät ole pahastuneet tämmöisen setämiehen kahuvista sanoista, kuin että onpa sinulla tyyliisi oikein sopivat silmälasit, tai että oi kun sinulla on ihana ja hieno kampaus tänään. Mutta varovaksi nykymaailma vetää, pitää jo hieman olla ns. kuulolla vastaanottajasta eli ei ihan kaikile voi noin sanoa.
No, kukaan EI VIELÄ ole tullut silmille ja pää punaisena huutamaan ja moittimaan seksismistä jne. Ovat yleensä ilahtuneet, että vanaha äijänkupekin osaa nähdä sen arkisen myyjännutun läpi ja ohi tuommoisia pieniä asioita. Asiota jotka ovat kuitenkin oikeille NAISILLE itslleen tärkeitä. Ja kyllä, ne ilahduttavat tämöisein vanahan äijäkin silmää.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

”Yksikään ihminen ole laiton. Jos haluaa puhua ihmisistä, joilla ei ole oleskelulupaa, on hyvä puhua paperittomista. ” - Eipä sitä ihmistä kukaan ole laittomaksi väittänyt. Vaan tekojaan, laiton maahantulo on rikos. Ja ilman hyväksyttävä syytä maassa oleskelu on sekin rikos. Luvattomien aseidenkin ongelma on paperittomuus, pitäisikö sekin hoitaa myöntämällä papereita?

Pitäisikö tuota puhutella:”Aniliinipäinen herra siinä eturivissä”?


Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Heikki Välimäelle, Ano1:lle, Nils-Aslakille, Turhautuneelle Kansalaiselle, Rouva Anolle, hepalle, Pauli Vahteralle, Ano2:lle, Seppo Oikkoselle, Tapsalle vaan, Ekulle, Qroquius Kadille, Strix Senexille, KKi:lle, Patelle, Ano3:lle, Huru-ukolle ja Pyssymiehelle & kiitos hyvistä kommenteista ja lisäyksistä. Oikeastaan Strix Senex kiteytti ajan hengen mainiosti seuraavaan:

”Tiedottajat ovat niitä, joilla ei ole sen enempää tietoa, ymmärrystä kuin tiedotettavaakaan. Ja ohjeita pyrkivät jakelemaan ne, jotka ovat eniten ohjeiden tarpeessa.”

-TR- kirjoitti...

Nyt kun viimeisten viikkojen aikana on käynyt ilmeiseksi että Suomen kolme suurinta ongelmaa ovat edelleen Venäjä, Venäjä ja Venäjä ja se neljänneksi suurin ongelma, mikä se onkaan, ei ole lähelläkään kolmea suurinta ja minusta tuntuu että se neljänneksi suurin ongelma ei ole se että ihmisten sukupuolia oletetaan ulkonäön perusteella mutta ajat eivät ilmeisesti ole vielä tarpeeksi huonoja koska näitä ns edistyksille edelleen annetaan aikaa laukoa tätä höpinää.

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Itse tapaisin kyseisen ihmisoletetun mielelläni ja kertoisin hänelle kuinka syrjivää on puhe silmälasipäisistä. Sellainen kun ei täällä itämailla vetele, siinähän selkeän syrjivästi ja alentuvaan sävyyn puhutaan ihmisen heikkoudesta! Luulisi nyt tasa-arvoa etulinjassa puolustavan tuollaisen tajuavan.

Sen sijaan täällä on täysin oikein tytötellä kaikkia itseään nuorempia ja varsinkin nätimpiä ja nehän vielä tykkäävät siitä. Vaan tuon kuvan oletettua en kyllä menisi minäkään tytöttelemään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys TR:lle ja keski-ikäiselle pikkupojalle & kiitos kommenteistanne.

TR. Olet oikeassa. Tosin se neljänneksi suurin ongelma on Euroopan islamisoituminen ja pieni ongelma ei ole sekään. Mutta en osaa sanoa, että kuinka huonoksi aikojen täytyy mennä ennen kuin ymmärretään että tuo kyseinen hysteria on pelkkää pumpulissa kasvaneiden muotia jossa tehdään ongelmia asioista jotka eivät ole ongelmia.

keski-ikäinen pikkupoika: Hjuu, itse asiassa aivan kaikesta saadaan syrjintää kun oikein yritetään. En tiennytkään että asustelet jossain itämailla. Terveisiä sinne.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän tuo oikeassa on montako miestä tai naista esim. eduskunnassa on? Jos nyt niille pääsisi puhumaan tulisi keskustelu aloittaa varmaan tyyliin vitun kusipäät...

Anonyymi kirjoitti...

Oma kokemukseen nojaava ohjeeni: kierrä kaukaa nainen, jolla on leukaperät kuin Tarjalla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Valitettavan monelle kansanedustajalle voisi sanoa juuri noin.

Ano2: Kannattaa myös suhtautua varovaisesti naisiin jotka ovat värjänneet tukkansa punaisiksi ja naisiin joilla on kaksiosainen sukunimi. Oma kokemukseni kertoo tämän.

Anonyymi kirjoitti...

Varoitusmerkkejä

Luonnottoman värinen tukka, keltainen, sininen, violetti ...
Erikoinen hiuslaite, kts Syksy Räsänen, Jöröjukka ...
Oudon malliset silmälasit. Katso esim. Friikkilän veljestem Vapaavarsi Franklin.
Värilliset silmälasit, Mikko Alatalo ja tuo naisoletettu hyypiö.
Nimet luokkaa Minnastiina-Eveliina Möttönen-Dorkamoglu, Risto ei Penttilä, M Pentti J Mäkinen, Meri Kari, Kari Meri - ei vanhempiensa toilailulle mitään voi, paitsi muuttaa
aikuisena nimensä. Ainakin sen nimen kanssa pitää olla tarkana mitä laittaa tai laitatattaa lomakkeessa kohtiin "etunimi" ja "sukunimi".

Pyssymies

muuanpena kirjoitti...

“Vainikaisen mukaan miehiä voi kyllä kutsua setämiehiksi, koska kyseessä on ”punch-up” eli komiikan tekeminen pilkkaamalla ylöspäin.”
Vaikka olemmekin tasa-arvoisia, niin taitaa Vainikainen pitää setämiehiä ylempiarvoisina ja arvokkampina kuin itseään, vai miten ylöspäin pilkkaaminen pitäisi ymmärtää.
Jos käytetään sanojen mies, nainen, poika tai tyttö sijaan joitain muita sanoja, niin niillähän tarkoitetaan nimenomaan miehiä, naisia, poikia tai tyttöjä, juuri näitä kahta sukupuolta, vaikka ei halutakaan käyttää juuri näitä sanoja. Muita kun ei ole. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, mutta nekään eivät ole uutta sukupuolta, vaan enemmän tai vähemmän yhdistelmä juuri näitä kahta. Onkohan Vainikaisella esittää edes arviota, minkälainen voisi olla kolmas tai vaikka neljäs sukupuoli. Mikään harvinainen kehityshäiriö se ei voi olla, sillä sellaisenkin ilmeneminen on toistaiseksi ollut kahden sukupuolen yhdistelmä. Mulattikaan ei ole oma rotunsa, vaikka sellaisiakin on enemmän kuin näitä valitettavia kehityshäiriöitä. Voi olla, että näitä pohdiskellessani olen hukannut asian ytimen, mutta vallan ja sen käytön vähittäiseltä hivuttamiselta vallankäytön eri mahdollisuuksia ja tilaisuuksia ahnehtivalta naisjoukolta tämä näyttää. Vainikainenkin kai kuuluu siihen toiseen sukupuoleen.

Anonyymi kirjoitti...

Varoitusmerkkejä:

Kummallinen hiuslaite, esimerkiksi Syksy Räsäsen jöröjukkakampaus.

Luonnottomaksi värjätty tukka, aniliini, sininen, keltainen …

silmälasit malli Friikkilän veljesten Vapaavarsi Franklin tai vaikka tuo kuvan kammotus tai M Alatalo.

Oudot nimet, Syksy, Susinukke, Mertsi, Jukkis,, Peltsi, Artsi – siis on ihan ite vaihdettu nimi. Risto EI Penttilä, J Matti P Möttönen, Minnastiina-Eleonoora Möttönen-Dorkamoglu. Oma lukunsa on vanhempien konnuudet: Meri Kari vai oliko se Kari Meri. Pitää olla tarkana kun täyttää lomakkeita tai täytätyttää, kentät ”etunimi” ja ”sukunimi” olis syytä mennä oikein. Oma lukunsa on sitten etunimi sukunimenä tyyppiset outoudet, esmes Wolf Kari – tämän laitat väärin käyttäjätunnushakemukseen tai laitetilaukseen on sotku valmis. Ei löydy laitetilausta SUKUnimelle Wolf eikä käyttäjätunnusta. Etunimellä ei voi hakea, kiitos kysymästä.

Pyssymies

Pate kirjoitti...

Moi! Saapiko kysyä, mitä tarkoitit sillä että, punatukkainen nainen ja kaksiosainen nimi? Vaikka tässä ollaan kaikkea nähty ja koettu, niin uudet neuvot ovat aina tarpeen. On nimittäin poika, joka alkaa olemaan siinä kynnyksellä iän puolesta, että ongelmia alkaa tulemaan. Nimittäin naisista. Ei siinä mitään, itsekkin olin kova naistenmies. Olisinpa kuunnellut isääni tarkemmin.

Anonyymi kirjoitti...

Patelle ja muillekin kohtalotovereille opiksi ja ojennukseksi vanha viisaus: ”Parempi känsä kädessä, kuin kaksoset kainalossa”. Please, pass forward.

Anokas

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, muuanpenalle, Patelle ja Anokkaalle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Joo, tuossahan niitä varoitusmerkkejä oli melkoisesti.

muuanpena: Vainikainen on kai mielestään ihan nainen mutta kyllä sinä asian ytimessä olet. Vallanhaluahan tuo on ja nykypäivän Suomessa se jopa onnistuu.

Pate: Punatukkaisella meinaan punaiseksi värjättyä tukkaa. Ja kaksiosaisella sitä että nainen ottaa sukunimekseen sekä omansa että miehensä sukunimen väliviivalla. Itselläni huonoja kokemuksia tuollaisista. Mutta poikasi löytää omat kokemukset. Opetteluahan tuo on sillä elämän polulla.

Anokas: Opetus jaettu eteenpäin.

Anonyymi kirjoitti...

Äläs nyt, Anokas! Nimittäin kaksosista on kaksin verroin iloa! Kokemusta on.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Sangen merkillinen yhdistelmä oli tämäkin, mikä kerran, jo parikymmentä vuotta sitten pisti silmään, kun kävin Helsingin tuomiokirkossa Cantores minores -kuoron joulukonsertissa.

Nimittäin yhdellä kuoropojista oli räikeän vihreäksi värjätty tukka, jonka kaltaisia yleensä näkee, tai ainakin näki vielä siihen aikaan, vain punkkareilla.
Samaan aikaan hänellä kuitenkin oli samanlainen esiintymisasu kuin muillakin Cantores minores -kuorolaisilla, siis pitkä musta takki ja suurikauluksinen valkoinen paita.
Sellainen, joita näkyy esimerkiksi tässä kuvassa:
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/d1/Cantores_Minores_C_IMG_7410.JPG
jossa tuo vihreätukkainen tosin ei ole mukana.

Vihreäksi värjättyjä hiuksia olen toki muillakin nähnyt, mutta yhdessä tuon esiintymisasun kanssa se muodosti kyllä ennennäkemättömän yhdistelmän.

Voi vain arvata, oliko hän joutunut pahoinkin riitelemään kuoronjohtajien ja myös vanhempiensa kanssa, kun hän oli värjännyt tukkansa, ja ollut vähällä saada potkut kuorosta. Heidän mielestään se saattoi olla täysin sopimatonta, varsinkin tuonlaisen arvostetun kirkkokuoron jäsenille, mutta hänen hyvän lauluäänensä vuoksi he nähtävästi he kuitenkin olivat antaneet periksi, ja hänkin pääsi muiden kuorolaisten joukossa esiintymään joulukonsertissa. Mutta mitään punkkariasua hän ei siinä tietenkään saanut käyttää, vaan samanlaista Cantores minores -asua kuin muutkin kuoropojat.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Riippuu tietysti siitä että ne on tehty yhteisymmärryksessä ja halutun ihmisen kanssa eikä humalapäissään vahingossa väärän ihmisen kanssa.

Ano: Tuohon on vaikeaa sanoa mitään kun en kyseisen kuoron käytäntöjä tunne.

Anonyymi kirjoitti...

Vedätsä Yrjö käteen siellä koko ajan?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Et sitten yhtään parempaan pystynyt?