perjantai 7. lokakuuta 2022

RUOKAYMPYRÄSTÄ REHUNELIÖKSI

Lukija on varmasti oikein hyvin perillä siitä että vaikka maailmalla soditaan ankarasti ja suomalaiset suunnittelevat talojensa myyntiä keinotekoisen sähkön hinnan korottamisen vuoksi niin estrogeenihallituksemme ei anna tuumaakaan periksi sen päämissiosta eli ilmastohysteriasta.

Tämähän tuli selville taas kertaalleen tuoreesta uutisesta jossa kerrottiin hallituksen suunnittelemasta ilmastoruokaohjelmasta jolla se tunkisi kärsänsä aivan tavallisten ihmisten ruokapöytiin saakka. Käydään vähän läpi tuota suunnitelmaa:

- Lihan kokonaiskulutuksen vähentäminen kolmanneksella nykytasosta. Punaisen lihan sijasta siipikarjalihan ja kalan suosiminen

- Nykyisten ravitsemussuositusten mukaisesti lihavalmisteiden ja punaisen lihan osuuden rajaaminen enintään 500 grammaan viikossa

- Kasvisten (vihannekset, juurekset, marjat ja hedelmät) kulutuksen lisääminen vähintään 500 grammaan vuorokaudessa

- Suositellaan kasviproteiinia (kuten palkokasveja) monipuolisesti päivittäiseen käyttöön

- Juuston kulutuksen vähentäminen

- Kalan kulutuksen lisääminen 2,5 annokseen viikossa siten, että kulutuksen kasvu perustuu pääosin kotimaiseen kalaan

Mitäs tämä vaikuttaisi suomalaiseen talouteen? No, suunnitelma itsessäkin tunnustaa:

Kasviperäisten tuotteiden osuuden kasvaminen ruokavaliossa voi kasvattaa tuonnin osuutta ruuankulutuksesta. Tämä johtuu siitä että Suomen kilpailuedut ovat perustuneet tehokkaaseen kotieläin- ja kasvihuonetuotantoon, eivät niinkään kasvintuotantoon. Kasvipohjaisempaan ruokavalioon siirtyminen edellyttää myös välijalostus- ja esikäsittelyyn sopivia laitoksia, joissa kasvipohjaisista raaka-aineista voidaan jalostaa kulutukseen sopivia tuotteita.

Ja ne laitoksethan vaativat mitä? Olisko ehkä rahaa? Suunnitelmahan on vasta suunnitelma mutta miksi se tehdään? Miksi halutaan työntää hallituskärsä ihmisten ruokapöytään? Vastaus: turhan takia. Syynä on utopistien ilmastohysteria joka Suomen kohdalla on aivan turha. Muistutetaan taas kertaalleen että Suomi on biokapasiteetiltaan jo plussan puolella ja ainoa asia jota tuo suunnitelma palvelee on utopistisen ihmisen ego. Että hän saisi tunteen, että on vaikuttanut johonkin.

Mutta kyseessähän on siis vasta suunnitelma? Kuinka hallitus sen toteuttaisi? Ottaisiko se käyttöön joskus sotien aikana käytössä olleet elintarvikekortit?

Tuskin sen härskiys siihen riittää. Mutta onhan sillä käytössä sen hyväksi havaitsema keino eli verotus. Verotetaan lihan ja maitotuotteiden hinta niin korkealle että sen käyttö väkisinkin vähenee. Miettimättä, mitä se saa aikaan suomalaiselle karjataloudelle. Tai no, ehkä sekin on mietitty. Eikä välitetä. Ehkä se on jopa tavoite. Että maailma pelastuu.

Mutta muistakaa. Hallitus suunnitelee kärsänsä tunkemista ruokapöytäänne vaikka siihen ei ole mitään tarvetta. Se ruokkii vaan egoaan ja elää muodissa mukana. Ja laitetaanpa vielä muistutus siitä kun varusveijareille alettiin pakkosyöttää kasvisruokaa. Tunnelmapala varuskunnan roskiksesta:

Omana inttiaikana tuota pizzavaihtoehtoa ei sotkussa ollut mutta todennäköisesti silloin lihis-lenkkiyhdistelmä olisi ollut kovaa valuuttaa.

Uutisen mukaan muuten tätä suunnitelmaa on hidastanut vastustus kepun puolesta. On aika karmeaa kun toivomme järkilinjasta lepää sen porukan varassa joka pettää aina.


53 kommenttia:

KKi kirjoitti...

Onhan toikin taas rojekti. Nooh, hyvänä puolena romauttaa kepuleiden kannatusta entisestään. Kepuleiden ruokaprojektiksi tosin riittäisi puheenjohtajalle jonkinlainen ruokaprojekti.

Sinänsähän tuolla ei ole mitään tekemistä ilmaston kanssa. Viherpunatytöt puppelipoikineen vain nyt ovat keksineet jälleen uuden tavan vittuilla pers'vakoäijille ja heidän muijille.

Tuo ilmasto sinänsä. Varmaan muuttuukin. Vaan oikeastiko joku kuvittelee näiden viherpiperrysten vaikuttavan asiaan paskanvertaa. Planeetat ovat sikäli isoja kapineita ettei niiden toiminta prosesseja pipertämällä pysäytetä.

Suurin ihmisen aiheuttama eko-ongelma on liian suuri määrä ihmisiä. Ihmisiä jotka etelän lämmössä sikiävät kaniineitakin tehokkaammin. Ja länsimaiden wokeltajat vielä auttaa kehitysapuruokinnalla.

Pitäisi ensin saada se ihmisten määrä järkevälle tasolle ja kattella sitten sitä ilmastoa. Voisihan sitä elintasoakin olla mahdollista jakaa jos jaolla olevia olisi kertaluokkaa vähemmän.

JJR kirjoitti...

Sangen mielenkiintoista, kuinka kotimaisen tuotannon myynnin rajoittaminen pysyy taistolaiskommunistien kärkihankkeena.
Mitähän poikkeusruokavalioita on suunnitteilla lähi-Itäläisille ja itä-Afrikkalaisille työperäisille moniosaajille?

Anonyymi kirjoitti...

Luulisi hallituksella olevan tärkeämpiäkin asioita hoidettavana kuin tunkea ohjeineen kansalaisten ruokapöytiin! Onko noin sadalla avustajallakin työnpuute? Miten olisi vaikka talous, työttömyys, energian hinta, sote, koulurauha tai rikollisjengit; löytyisikö mitään muita ideoita kuin lisää velkaa? Sarkaa piisaisi, mutta kuten EU, hallitus työntää kärsänsä asioihin, jotka eivät sille kuulu. Sitä paitsi kaalisopalla ja muilla rehuilla ei ainakaan raavas mies kauan pärjää kun on jo uusi nälkä ja kasvaville lapsille sellainen ruokavalio on suorastaan vahingollinen.

Rouva Ano

J. Jörgensen kirjoitti...

Tuon biokapasiteetin määrittely Wikipediassa on malliesimerkki siitä, miten pelkällä Googlen kääntäjällä ei saada aikaan juuri mitään järjellistä ymmärrettävää tekstiä. Mutta se siitä. Olisi mielenkiintoista - ei siis hauskaa - tietää mikä näille kotimaisille ilmastohysteerikoille riittäisi, että he tyytyisivät pitämään turpansa tukossa suomalaisten aiheuttamasta ilmastokriisistä ja hirveästä hiilijalanjäljestä. Ei vissiin mikään. Ainakaan mitkään kiistämättömät tilastotiedot tai täysjärkiset ja tieteellisesti perustellut laskelmat eivät siihen pysty. Voi vain toivoa, että tulevissa ek-vaaleissa nämä hörhöpuolueet saadaan potkittua ulos hallituksesta. Kun kepulienkien kannatus on selvässä laskussa, niin ehkä on mahdollista saada muodostettua hallitus, joka tuommosilla 'ilmastoruokaohjelmilla' pyyhkii sanonkomäämitä.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Vai ilmastoruokaohjelma, perkele! Muistanpa jo pikkukakarana leikelleeni kahvi- ja sokerikuponkeja. Osaan kyllä leikellä edelleenkin, mutta mitä pirua nuo virheämmät tekevät minun ruokalautasellani. Eikö näistä saatanan turhakkeista vahinkolajeista päästä koskaan eroon?

Anonyymi kirjoitti...

Hallitus ei tainnut ottaa huomioon millä rahalla me noita elintarvikkeita ruokapöytään hankimme. Se on noissa hallitusohjelmissa toisarvoista. Nythän meidän vähistä rahoista käyvät kilpaa ruoantuottajien kanssa öljyn- ja sähköntuottajat. Kuka ensin ehtii meidän lompakolle.

Esson baarissa me tuota pähkäilimme. Tulimme tulokseen että, me emme elinaikanamme enää näe viiden sentin kilowattituntihintoja emmekä juuri alle kahden euron polttoainehintoja kun ne ovat kerran ylös saatu. Hallitus on täysin sijoittajien ja spekulanttien edunvalvoja meitä kansalaisia ja kuluttajia vastaan. Niin kauan kuin on. Pää tulee sielläkin vetävän käteen kun meidän rahat eivät riitä enää mihinkään. Mutta sehän huomataan vasta sitten kun kauppa ei enää käy. Tyhmyys on ainoa 100 % uusiutuva luonnonvara. Kehityksen pyörää käännettiin 100 vuotta taaksepäin.

Anonyymi kirjoitti...

Ovatko ne helvetti soikoon tulleet hulluiksi. Tärkeämpää olisi näillä hinnoilla tehdä samanlainen ruokaohjelma kuin Siperian vankileireillä joissa taattiin jokaiselle vähintään 250 grammaa leipää päivässä.

Tupla-J kirjoitti...

Ruokavalio, jolla saadaan aikaan heikkoja, hädin tuskin hengissä pysyviä rääpäleitä, jolleivät sitten tuon lisäksi vedä kilotolkulla karkkia alituiseen krooniseen nälkäänsä.

Ihan linjassahan tämä on kaiken muunkin kanssa: Suomi ja sen kansa on tuhottava mahdollisimman nopeasti kaikilla kuviteltavissa olevilla keinoilla.

QroquiusKad kirjoitti...

Kyse on todellakin vain ja ainoastaan Suomen kansakunnan ja valtakunnan järjestelmällisestä tuhoamisesta Globalististen Eurostotasavaltojen Liiton globlastiksi vailla omaa ruoan- ja energiantuotantoa, teollisuutta ja liikennettä.
Kaikki tuodaan globlastiin Brysselin käskyistä ja toimesta sen mukaan, miten nöyrästi suomalaiset tottelevat.

Ja hehän tottelevat.
Se tuottaa suurimmalle osalle suomalaisista aivan uskomatonta mielihyvää.

Anonyymi kirjoitti...

No sanotaanko vaikka vitsillä. Kun vihervassurisossut yms kommunisti järjestöt, ovat toitottaneet vuosikymmeniä siitä, että länsimaalainen syö liikaa. Eli elintaso on liian korkea. Sitä pitää tasata jne. Muistaakseni joku/jotkut niistä esittivätkin, että meidän on alennettava Suomessa elintasoa,jotta ymmärtäisimme paremmin nälkää. no, nälkää täällä nähdäänkin. Leipäjonot ovat ns muodissa. Tosin niissä leipäjonoissa ei pahemmin näy niitä, jotka ovat nälkää, kidutusta, vainoa sekä sotaa paenneet. Paitsi ukrainalaisia äitejä lapsineen. Ne muut ajelevat Mersuilla jne, sekä käyvät lomilla kotimaassaan. Kärjistettyä? En usko. Ja ei tämä kommentti tainnut ollakaan ns vitsi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys KKi:lle, JJR:lle, Rouva Anolle, J. Jörgensenille, Terho Hämeenkorvelle, Ano1:lle, Ano2:lle, Tupla-J:lle, Qroquius Kadille ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne. J. Jörgensen tuumaili että mikä riittäisi ja eihän näille tosiaan riitä mikään. Jos todettaisiin että toimenpiteitä ei tarvita, niin se veisi sen egoa ruokkivan aikaansaamisen tunteen.

Anonyymi kirjoitti...

Tuon mainion kuvan varuskunnan roskiksesta luulisi kertovan tarpeeksi näille tättähäärille, mitä mieltä tavis on heidän vouhkauksestaan. Mutta ei. He jatkavat hullua projektiaan yhtä päättäväisesti kuin se yksi kaheli siellä idässä tällä hetkellä. Loppu on samanlainen molemmille.

Meiltä voi kyllä pyytää, mutta on paha tulla vaatimahan...

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Katselin äskettäin jotain dokumenttia amerikkalaisesta elokuvaohjaajasta, oman tiensä kulkijasta. Sanottiin hänen sanoneen, "Yläluokka jauhaa paskaa. Eivät välitä kansasta hevovvittuakaan". Hevovvittu oma lisäykseni. Hyppäsin tuolissa. Näinkö se oli jo kauan sitten. Näin se on vieläkin.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä on kirjoitellut paljon käsitehässimisestä ja se on levinnyt jo "ekonomistien" puheisiinkin. Joku valopää keksi "hintainflaation", mutta onneksi ei kuulemma vielä ole "palkkainflaatiota". Siinä käsitehässimistä aluksi.

Kun hinnat nousevat vaikkapa vain 50 %, se ei ole vielä inflaatio. Se tietää vain että hinnat ovat nousseet 50 % ja palkalla saamme 50 % vähemmän tavaraa. Jos ja kun palkat nousevat myös 50 % (utopiassa), silloin on tapahtunut inflaatio eli, rahan arvo on heikentynyt 50 %. Tämä rautalankaesimerkkinä joka jättää paljon tilaa saivartelulle, mutta perusasia lienee selvä.

Oikean inflaation tapauksessa keskuspankit ovat nostaneet korkoja kysynnän hillitsemiseksi ja hintojen vakauttamiseksi. Nyt inflaatiota ei ole ollut ja korkojen nosto köyhdyttää meitä hintojen nousun lisäksi. Rahamaailman huipulla, jossain BIS-pankin yläpuolella on näin meinattu ja uskolliset knihtit juoksevat. Tätä taustaa vasten ymmärtää miksi keskuspankkeihin ei saa valita viisasta miestä tai naista.

Suomessa on vain pari oikeaa ekonomistia jotka yrittävät vääntää asioita rautalangasta, mutta nykyisen utopian vallitessa eivät saa ääntänsä kuuluviin. Jos esmes Aki Kangasharju ja Sanna Kurronen ovat ekonomisteja, minä voin olla vaikka astronautti.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Tapsa vaan: Tuohon roskiskuvaan tiivistyy kyllä paljon. Ja eihän tavallinen ihminen muuta ruokatottumuksiaan jonkin utopian takia. Se ei onnistu kuin pakolla.

Ano1: Kyllä se on näin nykyisinkin. Korostuneesti.

Ano2: Tuossa asiassa minä pelkään eniten sitä että saadaan aikaan hyperinflaatio. Se kun sitten syö – omatkin – säästöt olemattomiksi.

Anonyymi kirjoitti...

JJR sanoi...

Sangen mielenkiintoista, kuinka kotimaisen tuotannon myynnin rajoittaminen pysyy taistolaiskommunistien kärkihankkeena.
Mitähän poikkeusruokavalioita on suunnitteilla lähi-Itäläisille ja itä-Afrikkalaisille työperäisille moniosaajille?
Olisiko heille tarkoitus järjestää sianlihakuuri? Sikaa edestä ja takaa, possua kylkeä potkaa jne taidettiin jossain laulussa mainita?
Ja nuo palkokasvit, pavut ym. sukuun kuuluvat aiheuttavat ainakin minulle sellaisia väänteitä vatsaan, että oksat pois ja osa latvukistakin. Sama kala, korkeintaan kerran puolessa vuodessa, eli jos ohjetta seuraan, niin ehkäpä kerran kuukaudessa saattaisin kärsiä, tai sitten en.
Kiinnostaisi kurkistaa näiden huuhailijoiden keittiöihin, että mitäpä siellä kokataan, jos kokataan? Vai tuoko voltti ym. kuskit mäkkärin ja hesen pöperöitä? Vai kenties food ora? No, yhtä kaikki, toi kuka hyvänsä, roskarukaa kaikki tyynni.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

No minun lapseni ovat aikuisia. No joo toinen. Nuorempi paria vuotta vailla. Ruotsin kieli. Niinpä niin. Tein lapset riikinruotsalaisen kanssa. He ovat äidinsä kautta oppineet riikinruotsalaisen kielen. Puhuvat ihan suomea myöskin. Nyt haastan teidät rantaruotsalaiset. Te ette ole ruotsalaisia. Te ette ole suomalaisia. keitä te olette? Sipsien tekijöitä, jotka nyt vain ottavat veronmaksajien miljoonat?

QroquiusKad kirjoitti...

Eihän ne Matti ja Maija Meikäläinen muuta ruokavaliotaan muuten kun pakolla.
Ja sen pakon hallitusta leikkivät tytöt järjestävät nostamalla kotimaisen lihan ja muunkin ruoan hinnan niin korkealle, ettei Matin ja Maijan raha enää riitä.

Aivan, he eivät tule pyytämähän saatikka vaatimahan, vaan ottavat väkisin.
Ja he tekevät sen Matin ja Maijan omaksi parhaaksi.
Nämä ovat suomen kielen kaksi ruminta lausetta:

"Me haluamme vain auttaa!"
"Tämä on vain sinun omaksi parhaaksesi!"

Anonyymi kirjoitti...

Mitä hyperinflaatiosta tiedän, sellainen on saatu aikaan valtakunnissa jotka ovat sitoneet valuuttansa kiinteään kurssiin, painaneet rahaa älyttömästi ja yrittäneet sillä maksaa velkansa ulkomaille. "Markkinat" eivät tuota kiinteää kurssia hyväksy eikä sellainen valuutta kelpaa maksuvälineeksi. Se menettää arvonsa kansainvälisessä kaupassa ja sen myötä kotimaassakin. Suomikin yritti sitä 90-luvun alkupuolella ja huonosti kävi. Selvittiin vasta kahden devalvaation jälkeen kun markka laskettiin kellumaan.

Euron arvo on kelluva, eli markkinat määräävät sen vaihtoarvon muihin valuuttoihin. Hyperinflaatio ei pitäisi olla eurossa mahdollinen, mutta minkäs näistä tietää. Utopiassa kun eletään. Palkkojen nousua jarrutellaan nyt kaikin keinoin että inflaatiota saataisiin hillittyä. Sehän käy köyhään joka yrittää pienillä tuloillaan selvitä hintojen kohotessa. Ja köyhien määrä tässä räjähtää kohta käsiin.

Kaksi keinoa jolla meiltä rahaa viedään ovat, inflaatio ja korko. Matalankin inflaation vallitessa säästöille ei saa korkoa ja säästöjen ostovoima heikkenee hintojen noustessa. Kaikki raha on korollista velkaa. Näin on eletty jo vuosia. Ja ennen kuin raha saavuttaa meidät muurahaiskansalaiset sen arvo on jo inflatoitunut. Malliksi käy vaikka vilja tai sähkö. Sen salaisuus on pörssi ja futuurit.

Spekulantti (sijoittaja) ostaa viljaa, sähköä tai vaikka polttoaineita etukäteen (futuuri) huutokaupalla joita ei ole vielä tehtykään. Sähköstä hän maksaa vaikka 10 senttiä kilowattitunnilta. Me joudumme sitten ostamaan saman sähkön hintaan 50 senttiä kilowattitunnilta. Näin meidän käteen jäävä palkkamme kärsi sähkökaupassa viisinkertaisen inflaation vaikka sähkö tuotettiin samoin kustannuksin.

Ja että mikään ei muuttuisi, valtio myöntää sähköntuottajalle kahden miljardin lainan vaikka halvemmalla saisi pörssistä ostettua koko firman (Fortum).

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Ano1:lle, Qroquius Kadille ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Minä muuten törmäsin muutama vuosi sitten islamilaiseen ruokaympyrään ja siinä lihan osuus oli paljon suurempi kuin meillä pottunokilla. Sitä ei vaan enää netistä löydy.

Ano1: Tämä ei kyllä sinänsä liittynyt kirjoituksen aiheeseen. Mutta joku rantaruotsalainen voi vastata. Ja taitaa olla niin että mantereen rantaruotsalaiset ja ne sipsien tekijät ovat hieman eri sakkia.

Qroquius Kad: Pakolla niin, ja sehän onnistuu kun valtakoneisto tietää että Matti ja Maija alistuu eikä kapinoitte millään tavoin.

Ano2: Kiitos lisäyksistä. Tällaiselle tavalliselle pitkään säästäneelle ihmiselle tilanne on pelottava.

Joppos123 kirjoitti...

Taidanpa aloitella tuota metsästyspuuhaa juuri oikeaan aikaan, kalastus on jo tuttua kauraa 50 vuoden ajalta.
Ei jää saalis ainakaan ampumataidosta kiinni.
Ei sitä kovin montaa peuraa tai kaurista tarvitse vuosittain ampua niin pysyy ihan hyvin lihan maussa. Siihen päälle linnut.
Saa ituhipit imeskellä ikeniään ja järsiä naurista ihan keskenään.
Tietyissä ruoka-aineksissa on hyvä pyrkiä edes jonkinlaiseen omavaraisuuteen. Se näkyy positiivisesti myös kukkarossa.

Pate kirjoitti...

Totta yrjöperskeles. Sanooko mitään SFG? Ei tietenkään. Kyseessä on ruotsin tulkkien johtaja asemassamassa oleva järjestö. Puheenjohtaja on täysin miesvihamielinen 🌈 lesbo. Vaarallinen älykäs ihminen. Eli jonkun jonka tunsin. Kävi Vaasassa pitämässä luennon.

Anonyymi kirjoitti...

"Vihreille ihmisille" tiedoksi, että maapallo on vain kivipallo jonne on miljardien vuosien aikana kertynyt orgaanista ainetta. Ja kyllä tämä pallo tässä vielä muutaman miljardia vuotta pyörii. Ihminen on se joka tuhoaa täällä oman elämänsä edellytykset, eikä se johdu siitä mitä me syömme. Jos on epäselvää miten se tehdään, kannattaa lukea uutisia. Voi tässä syödä vaikka joka päivä kikherneitä bioöljykastikkeessa, mutta ei taida paljon auttaa ihmiskunnan selviämiseen tulevaisuudessa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, Patelle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Tervetuloa porukkaan. Mitenkäs, oletko päässyt seuran jäseneksi vai meinaatko valtion maille? Ja tälle omavaraisuudelle saattaa jatkossa olla hyvinkin tarvetta.

Pate: Tuo SFG oli minulle ihan uusi tuttavuus.

Ano: Ainakin väestönkasvu on tuhoisaa. Kohta tulee se 8 miljardia täyteen. Sinänsä kaikki on loppujen lopuksi turhaa sillä sen muutaman miljardin vuoden päästä aurinko muuttuu punaiseksi jättiläiseksi ja nielaisee maapallonkin.

Joppos123 kirjoitti...

Ykälle. Aluksi meinaan katsastella vierasluvilla Kouvolan varuskunnan metsästäjien tontteja ja mahdollisesti myöhemmin haen jäsenyyttä.
Siihen porukkaan vaaditaan jokin yhteys paikalliseen Prikaatiin ja sitä löytyy 8:n vuoden verran.
Lisäksi valtaosa porukasta on tuttua.
Peurahommia ja seuraa pitänee katsella tästä Uudeltamaalta. Täällä meinaan sitä elukkaa on enemmän kuin tarpeeksi.
Valtionmailla sitten pohjoisempana metsäkanalintuja.

QroquiusKad kirjoitti...

Eipä löytynyt islamilaista ruokaympyrää, mutta tällainen kartta, eli lihan kulutus maittain per nuppi vuodelta 2013:

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_meat_consumption#/media/File:Meat_supply_per_person,_OWID.svg

Huomaamme, että Saudeissa ja Omanissa syödään lihaa per syöjä saman verran kuin Suomessa, eikä moni muukaan arabimaa jää paljoa vaille.
Ruotsissa syödään enemmän!

Aikooko hallitustamme leikkivä tyttöjoukko siis laittaa maassamme oleskelevat arabit samaan ruotuun ja Äiti Gaian nuhteeseen ilmastoruokavaliolla kuin kantakirjasuomalaiset?
Pidetäänkö maassamme oleskeleville riikinruotsalaisilla vielä kovempaa kuria?

Retorisia kysymyksiähän nämä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Ei muuta kuin mukavia metsästysreissuja. Kokemuksesta muuten tiedän että hyvin monet valtion maat ovat sellaista hoitamatonta ja vittumaista ryteikköä.

Qroquius Kad: Hjuu, luulenpa että hallituksemme keskittyy vain kantakirjasuomalaisiin ja antaa tuontitavaran äyskäröidä ääntä kohti ihan mitä sitä huvittaa. Ja halalia tietysti.

Anonyymi kirjoitti...

Ad Joppos123

Ryhdy vegaaniksi, riistavegaaniksi. Syö vain riistalihaa, itseammuttua. Tämmöisen termin näin männäviikolla.

Saat syödä kunnon ruokaa ja voi moraaliposeerata.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Se on vaan niin että jos pelkän riistalihan kanssa meinaa pärjätä niin lihansyöminen jää aika vähälle.

Anonyymi kirjoitti...

Voi hittolainen. Tuo Pyssymiehen kommentti nauratti ihan ääneen. Riistavegaani, mikä oivallus:)
Ja Yrjö, kyllä siinä kotvasen lihansyönissä pysyy, jos vaikka peuran ampuu, kolmisenkymmnetä kiloa kuitenkin lihaa kertyy, kun eihän sitä syö erkkikään pelkkää lihaa, vaan siihen kylkeen juureksia ja muita kasviksia, niin jopa siinä maha kiittää, tai valittaa, että kuinka paljon sinne kerralla mättää.
Itte en metsälle enää kykene vaan hirvipaisti on varma. Tiasin viimekis käydesäni luottolihakaupastani, että kun jahti alkaa ja lihaa tulee niin mulle kans. Ja jauhelihaa kanssa hirvestä.
Huru-ukko
PS. Se on muuteks huuhaata se, että hirvipaistiin tarvii sikaa laittaa. Ei tarvii, mutta aikaa sen kypsentämiseen tarvitaan tuomonen, no sanotaan yön yli maks sata-asteisessa uunissa. Ja mieluimmin valurautapadassa kun se pitää hyvin sen lämmön jne. Tämä nimimerkillä kokemusta on:)

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko syytä muistaa vanhoja, 1860-lukua. Pari kylmää vuotta, tulivuoren purkaus syynään, aiheutti kadon viljakasveihin. Nälkään kuoltiin suomessa ihan laajasti. Miksi tämmöisen pitäisi palata?

Yksi syy älkävuosien pysymiseen epäajankohtaisena on ollut siirtyminen karjatalouteen, timotei, ayshire ja osuusmeijerit toi hyvinvointia kyliin. Elintarvikeomavaraisuus alkoi nälkävuosista, karjatalouden noususta. Ennen karjaa oli vähän ja se ruokittiin metsälaidunten ja rannoilta & soilta kerätyllä ruoholla ja kortteilla. Karja tuotti jonkin verran maitoa ja lihaa - ja ennen kaikkea paskaa peltojen lannoitteeksi. Laaja karjatalous, ruohon viljelyn tukemana muutti tilanteen.

Karjanrehu kasvaa jopa kainuussa, vehnää siellä on aika riskaabelia kasvattaa.

Systeemi, jossa osa pelloista on rehukäytössä, osa viljantuotannossa ja karjanlanta ajetaan pellolle, on paljon kestävämpi kuin pelkän kasvinviljelyn varassa oleva. Yksi kylmä yö vie salaatit, kaalit, kurpitsat yms. mutta timotei ei ole moksiskaan. Ja lehmät ei tarvi rucolaa ja palsternakkaa, tulevat toimeen ilman vehää tai tattaria.

Riistavegaaneja oli muuten jo sata vuotta sitten, olen muistelmia aiheesta kuunnellut. Ihan ilman kalliita herrojen lisessejä tultiin toimeen. yksi hirvi syksyssä särvitti niin. Kansahuollosta kun ei saanut lihaa myöhemmin sodan aikana, silloinkin omatoimisuus pelasti. Potut ja kaalit ja rukiit omasta pellosta ja hirvet ja linnut naapurin metsästä, tässä oli sukin menuu sota-aikana.

Pyssymies

Joppos123 kirjoitti...

Kepun kannatusromahdus on ihan itsekudottua. Takiaispuolue joka pyllistää jokaisen vihervasemmiston esityksen edessä.
Otetaanpa esimerkkejä.
1. Turvetuotannon alasajo. Idioottimaisin päätös koskaan ja nyt maksellaan sitten euroopan kalleinta hintaa sähköstä
2. Jatkuva venkoilu matujen vastaanotossa. Desantteja ja muita paskoja tungetaan parhaillaankin samoihin tiloihin Ukrainalaisten naisten ja lasten sekaan. Vihervasemmisto nauttii tilanteesta, minä en.
3. Velkaa otetaan ja kaikki se raha laitetaan samantien vaikkapa italiaanojen remontteihin. Samaan aikaan esmes perusterveydenhoito ei Suomessa toimi paitsi toki laittomasti maassa perseileville irakiaanoille ja muille paskavarpaille. Nyt on aikomus vielä laajentaa laittomien oikeuksia.
Samaan aikaan kantis saa odottaa omaa vuoroaan kuukausia.
4. Oman maan etu ja hyvinvointi on taka-alalla kun jahdataan miljoonapestejä EU:n koneistossa. "Karjakko" eli lienee vain salaattia märehtivä läskiperse Saarikko on jo valmistautunut uuteen virkaansa ja perse senkuin leviää.
Kansa saa syödä vaikka nurmikkoa.

Joppos123 kirjoitti...

On tässä harmaudessa välillä ihan hyviäkin hetkiä. Vanhin poika laittoi juuri viestin, että olen nelinkertainen isoisä.
Kyllä tämän kunniaksi täytyy yksi bisse avata.

Joppos123 kirjoitti...

Pyssymiehelle.
Mähän olen vegaani ja kaikenlisäksi lesbo.

Anonyymi kirjoitti...

Niinhän tuota sanotaan että asetukset koskevat vain muurahaiskansalaisia. Ylemmälle luokalle se on valinnaista. Arvoisa valtiovarainministerimmekään ei ainakaan esimerkillään näytä että olisi jo siirtynyt uusiin ruokaohjeistuksiin.

Ja mikäs on valitessa ruokaympyrää kun kansan karttuisa käsi maksaa hyvää palkkaa. Sellaista joka on muurahaiskansalle unelmaa. Vilkaisin yksi päivä hätäseen mitä sanoo palkoista tilastokeskus. Julkinen sektori, virkamiehet, mediaani n. 7 500 kuunkierrossa. Yksityisellä on 2 500 yleisin palkka ja sekin tiukassa.

Muistelen parikymmentä vuotta sitten sanotun, että julkisen sektorin palkankorotukset pitää sitoa vientiteollisuuden palkkoihin. No, puheet on puheita. Kävi niin kuin aina käy kun kaveri kaverilleen pääsee palkkaa säätämään.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea vaan nelinkertaiselle isoisälle. Minusta tulee kuulemma viisinkertainen tuossa marraskuun lopulla.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Pyssymiehelle, Joppos123:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Joo, meinasin lähinnä pienriistajahtia. Isommista elukoista irtoaa toki enemmän. Ja onnea pian viisinkertaiselle isoisälle.

Pyssymies: Totta. Tuo tajuttiin jo silloin. Mutta tajuaminen ei ole vihreille ominaista.

Joppos123: Minä ihmettelen että kepua kannattaa edes tuon verran porukkaa. Se kun on kussut juuri omien äänestäjiensä muroihin urakalla. Onnittelut nelinkertaiselle isoisälle ja kiitos yksityisviesteistä.

Ano: Joo, tuo julkishallinnon virkapöhö on aivan järkyttävä rasite Suomen taloudelle.

QroquiusKad kirjoitti...

Muuan Anakharsis, joka vaikutti kreikkalaisella kulttuurialueella kuudennella esikristillisellä vuosisadalla filosofoi lakien olevan kuin hämähäkinseittejä:

kun pieni ja mitätön juuttuu niihin, ne pitävät tiukasti kiinni, mutta vähänkin isompi ja vahvempi vain rikkoo ne ja pakenee.

Sellaista asiaa kuin riistavegaani ei olekaan, ellei sitten termiä "riista" laajenneta pelkästään luonnosta keräiltyyn kasvisravintoon.
Pelkkää lihaa syövä on karnivori, ja kaiken lihansa metsästävä on sitten kai riistakarnivori ellei peräti vallan peto?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Tuo lakivertaus oli kyllä aika osuva. Mitä tulee vegaanitermeihin niin niistä en välitä. Minä kun olen normaalia ruokaa syövä käppäukko.

Joppos123 kirjoitti...

1.1.2023 minustakin tulee käppä jonka ei enää tarvitse miettiä mitä "Konserni" ajattelee.
Lyödä eivät uskalla, lyön takaisin ja raskaaksi eivät voi saattaa.
Näillä mennään.

Anonyymi kirjoitti...

Ad QK:

Onkos laktovegaaneille kasvimaitoa? Ovovegaanit syö kasvinmunia? Mitä fennovegaanit syö? Tuo riistavegaanius on vegaanin itsestään käyttämä nimitys, ei siis syö kotieläimiä, vain vapaana eläneitä ja kuolleita. En muista missä läpyskässä tuli vastaan, AL, IL, IS...
Kelpaako lanttukukko vegaanille?
Termien sekamelska kuvastaa koko ruokanirsoilun syvyyttä, olenkin ajatellut ryhtyväni kohta Michelinvegaaniksi. Siis liha käy, kunhan on ravintolan, jolla on Michelin-tähtiä, valmistamaa.

Ykä kenties on käppävegaani.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Sinä olet ollut kunniakäppäukko koko ajan. Minä joudun vielä oman konsernini mielihaluja jonkin aikaa sietämään.

Pyssymies: Minä en ole minkään sortin vegaani vaan täysjärkinen käppäukko.

QroquiusKad kirjoitti...

Laktovegaania ei ole olemassakaan, kuten ei myöskään ovovegaania.
Vegaani syö vain ja ainoastaan kasvikunnan tuotteita.
Ei lihaa, ei kalaa, ei munia, ei maitotuotteita.

Sens sijaan laktoVEGETAARI syö kasvisten lisäksi maitotuotteita.
OvoVEGETAARI syö kasvisten lisäksi munia.
PescoVEGETAARI syö kasvisten lisäksi mereneläviä.

Mutta VEGAANI ei syö muuta kuin floraa, joka ei tarkoita tässä margariinia.
Mitäpä jos käytettäisiin vain sellaisia sivistyssanoja, jotka ovat olemassa ja joiden merkitys tiedetään?
Muussa tapauksessa vaikutus on täysin päinvastainen, kuten sanoisi observadoooooriossa dorbeeeeeeeedon osumaa seuraava gynegölögin tutkinnon suorittanut diblomaaddi.

Anonyymi kirjoitti...

Vuodesta 2016 alkaen EU:n pörssiyhtiöiden hallituksissa pitää jäsenet valita sukupuolielinten perusteella (transuista eivät sanoneet, tulee olemaan mielenkiintoista). Sanovat, että se on tasa-arvoa.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ddbd1e23-0e46-435d-9a49-73cf371241d5

Timppa

-TR- kirjoitti...

Jotenkin ei ole voinut välttymästä ajatukselta että kun 2020-luku alkoi niin pistettiin uusi vaihde silmään.

Olemme uudessa ajassa eikä se aika ole hyvä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Timpalle ja TR:lle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Tuli kommentistasi varsin elävästi mieleen tämä:

https://external-preview.redd.it/4QztVhznELDydP7cOxwDAkCEMUUGo3jdNJ9m8OPJbfc.jpg?width=640&crop=smart&auto=webp&s=527ffa57d1e04495a3718b7ef5281311155d75bb

Timppa: Se on sitä päivitettyä tasa-arvoa.

TR: Totta. Ainakin Suomessa vihervasemmistolla on prime time ja sen huomaa.

Anonyymi kirjoitti...

Se olikin YLE:n uutinen

Veera Kivistö, 25, on riistavegaani, joka metsästää välillä ruokansa: "Pääpointti on se mitä syö arkena"
- https://yle.fi/uutiset/74-20000291
Kenties Veera ei tiedä mikä on tai ei välitä pilkunnussijoiden pätemisen tarpeesta. Vegetaari on kasvissyöjä, vegaani lie siten hieman tarkempi pappikastin hindu, jos ei kasvissyöjä.

No, ehkä KQ on puhdasmielien, itsehillinnältään aatteellinen vegaani. Välillä niuhot reaktiot tuovat nimittäin mieleen mainoslauseen ”Hyvä ruoka, parempi mieli”. Kokeile joskus vaikka possunkyljystä tai maksapihviä. Usko pois, omnivorina on paljon hauskempaa.

Omnivori oli yhden kirjan nimi 70-luvulla, kaikensyöjä. Sen kannessa oli hieman Hjallis Harkimon näköinen otus, kuulemma valkohai 1700-luvun eläinopista.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Minun käsittääkseni Qroquius Kad on kyllä ihan normaali lihansyöjä.

QroquiusKad kirjoitti...

Juuri sellainen olen.

Anonyymi kirjoitti...

Joo taas muistaakseni lihassa
jonka olen aikaisemmin lukenut
vitamiinia. Kuitenkaan liikaa syödä..
https://www.hs.fi/ruoka/art-2000009043136.html

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Näin minä muistelin.

Ano: Kiitos linkistä. Olen kuullut tuosta mutta en ole lähemmin tutustunut.

QroquiusKad kirjoitti...

Nämä veli Pyssymiehen kommentit ovat joskus ajatuksenkulultaan aavistuksen verran haasteellisia seurattavia, kun siellä tunnutaan toisinaan tehtävän muiden teksteistä ikiomia pikku tulkintoja tavalla, jota esiintyy tavallisesti Y-kromottomalla sukupuolella.

Asiaa ei auta, että me Y-kromolliset emme edelleenkään osaa lukea ajatuksia ja kun sanomme jotain, tarkoitamme vain sitä emmekä todellakaan halua siitä tehtävän hatusta tai jostain muusta -tusta-loppuisesta vedettyjä tulkintoja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Ainakin kyseinen vegaanitulkinta meni koko lailla metsään.