AKATEEMINEN SUOJATYÖTÖN

Helsingin työvoimatoimisto, vuonna 1 jjp (jälkeen järjen palautumisen)…

Työvoimatoimiston virkailija Elviira Sora istui toimistossaan ja odotti uutta asiakasta. Hän oli kuusikymppinen nainen ja piti työstään. Tai oikeastaan oli pitänyt siitä viimeisen vuoden ajan kun järki jollain ihmeellisellä tavalla palautui ja Suomi alkoi rakentaa itseään uudestaan. Sitä ennen hän oli ankarasti suunnitellut jäävänsä nupistaan sairaseläkkeelle koska koko työkkärin työ oli muuttunut lähinnä työttömien kiusaamiseksi erilaisilla kiusaamismalleilla joita hallinto nimitti kannustusmalleiksi ja joita henkilöstö ei missään nimessä saanut kutsua muilla nimillä.

Nyt tilanne oli muuttunut. Yritykset palkkasivat jälleen työhalukkaita ihmisiä. Ja turhasta oppiarvopelleilystä oli luovuttu. Firmat opettivat työn itse eikä Valviran hyväksymiä papereita kyselty. Itse Valvirakin oli supistettu minimitasoon. Oli tietysti väliinputoajiakin. Itse asiassa varsin paljon. Mutta Elviira ei jaksanut sääliä heitä. Hehän olivat olleet eräänlaista uusaatelistoa jo vuosikymmeniä. Kalliita, ylpeitä ja totaalisen tarpeettomia. Verorahoilla elätettyä turhuutta.

Yksi sellainen oli hänen seuraava asiakkaansa. 42-vuotias entinen yhteiskuntateologian tutkijatohtori Sössica Cuntunen. Nykyisin työtön. Kas kun yhteiskuntateologia lopetettiin järjen palauduttua lopullisesti ja uusi hallinto totesi että uskonnon, muodin ja poliittisen julistuksen sekoitus ei ole tiedettä vaan huonoa pamflettikirjallisuutta. Sitä voi toki harrastaa keskenään aivan halunsa mukaan mutta verorahoja siihen ei uhrata penniäkään.

Lisäksi kyseisellä naisella – ellei tässä tapaamisessa tapahtuisi jotain myöhempien aikojen pyhien ihmettä eli työllistymistä – olisi edessä majanmuutto. Nainen asui Kalliossa Toveriasunnot Oy:n (entinen Kojamo, entinen VVO) omistamassa kaksiossa jossa hän asui todellakin toverihinnalla. Uusi hallinto oli ottanut Toveriasuntojen omaisuuden haltuunsa ja uusaatelistenkin vuokra nousisi reaalitasolle.

Elviira pyysi Sössica Cuntusen sisään.

- Olkaa hyvä ja istukaa.

- Kiitos. Minunhan ei oikeastaan kuuluisi olla täällä… tämä ei ole arvolleni sopivaa… tällainen… anelu… muille kuuluva anelu… mutta kun säästöt alkavat loppua… vaikka vuokra on ollut puoli-ilmainen… mutta nyt se ei kohta ole… ja vanhemmatkaan eivät enää auta… eivät ole koskaan tykänneet ammatinvalinnastani… sanoivat vaan että mene plikka oikeisiin töihin… on se perkele, kun ei edes pidetä huolta omista lapsista…

- Niin. Onhan se kovin traagista se. Kun ei pidetä huolta 42-vuotisista lapsista. Mutta nyt pitäisi etsiä teille töitä. Ja siitä seuraa kysymys. Mitä te osaatte?

- Minä olen yhteiskuntateologian tutkijatohtori.

- Tuota noin, nyt ei kyselty oppiarvoa vaan osaamista. Siis ammattia. Onko teillä joku sellainen? Osaatteko te tehdä mitään?

- Minulla on laaja osaaminen. Olen tutkimustyössäni erikoistunut sekä LGBT:een että QTiiTyyhyn.

- Ymmärsitte kysymykseni väärin. Noita oppiarvojanne ja tutkimuksianne esitetään nykyisin MTV3:n uutisten loppukevennyksinä. Ovat muuten kovasti suosittuja. Niistä tehdyillä ja YouTubessa julkaistuilla koosteilla on miljoonia katsomiskertoja. Mutta oletteko te tehnyt koskaan mitään varsinaista työtä?

- Niin no… minä menin yo-kirjoituksista suoraan yliopiston yhteiskuntateologiseen tiedekuntaan ja… ja olen ollut siellä siitä saakka. Eikös se ole… totanoin… työtä?

- Ei. Se on turha menoerä josta maassamme on luovuttu. Haitallinen sellainen itse asiassa.

- No tuota… mitäs… työtä… teillä olisi minulle tarjolla?

Elviira aukaisi pöytälaatikkonsa ja otti sieltä erään rannekkeen:

- Laitatteko tämän ensin käteenne?

- Mikä se on?

- Se mittaa ruumiintoimintojanne. Kas kun tämä hetki on hyvin monelle akateemiselle suojatyöllistetylle ensimmäinen varsinainen kohtaaminen reaalimaailman kanssa. Ja se voi olla raskas. Haluamme pitää huolen hyvinvoinnistanne.

- Jaa… no jos nyt sitten…

Elviira katsoi, että ranneke lähetti signaalia hänen läppäriinsä ja aloitti:

- No niin, tässä olisi ensiksi tarjolla puhelinmyyjän hommia.

- Puhelinmyyjän? Siis minun pitäisi puhua ihan ventovieraitten ihmisten kanssa ja yrittää myydä jotain tuotetta? Kuulkaas, minä olen tottunut puhumaan vain yliopistolla vertaisteni kanssa ja ehkä joskus valtamedian haastatteluissa. Ei kuulkaa tuollainen minulle ja arvolleni sovi. Ei niin kertakaikkiaan niin. Minä olen kumminkin tohtori ja ansaitsen sen myötä kunnioitusta. Enkä anelua siitä että joku ventovieras ostaa jonkun viikkolehden tai jotakin.

Elviira katsoi läppäriään. Pulssi oli noussut varsin paljon ja verenpaine myös. Hän katsoi hieman Sössican itseriittoista ilmettä ja totesi itsekseen että puhelinmyyntifirma todennäköisesti maksaisi hänelle ettei hän koskaan soittaisi kenellekään. Tuumasipa vielä itsekseen että nykyisin oli palattu siihen aikaan jossa kunnioitus ansaitaan. Sitä ei saa tittelillä, oppiarvolla eikä varsinkaan ruikuttamalla. Mutta hän ei sanonut sitä ääneen ettei vaarantaisi asiakkaan oppiarvolle rakennettua haurasta egoa ja sen myötä turvallisuutta. Sen sijaan hän jatkoi:

- No sitten olisi tarjolla normaalia palvelutyötä johon koulutetaan. Hesburgerit ja sen sellaiset ja sitten huomattavaan suosioon noussut suomalaishenkinen Helppo Nakki-snagariketju palkkaa koko ajan uusia työntekijöitä. Työhön kuuluu snagariannosten valmistaminen sekä tietysti normaali siivous- ja varastointityö. Työ opetetaan työpaikalla.

- Siis minähän olen hei vegaani. Vegaani, ymmärrätkö? En minä sinne liharasvankäryyn. Ja en minä osaa laittaa ruokaakaan. Olen syönyt aina ennen ravintoloissa ja tilannut Foodorasta. Nyt vaan ei rahat riitä siihen. Ja jynssäämään joitain rasvoja vai? Ei tule kuuloonkaan.

- Jaa, no sitten hyvin monet baarit, huoltoasemat ja sen sellaiset ovat alkaneet jälleen palkata baariapulaisia. Yksinkertaista työtä. Helppo oppia. Astioiden keruuta, pöytien pyyhkimistä ja sen sellaista. Onnistuisi varmaan jopa yhteiskuntateologian tohtorilta.

- Siis minäkö palvelemaan joitain muurahaiskansalaisia? Persvakojätkiä! Ei tule kuuloonkaan!

- Itse asiassa muurahaiskansalaiset ovat jälleen kansalaisia ja hehän ovat elättäneet teidät koko ikänne. Mutta nyt näyttää siltä että pulssinne ja verenpaineenne alkaa olla aivan turhan korkea. Ottakaapa hieman vettä ja tämä rauhoittumispilleri ja huokaistaan hieman.

Sössica otti vettä pullosta ja nielaisi samalla Elviiran antaman kalkkitabletin. Uskoihan se siihen kumminkin. Ruumiintoiminnot alkoivat asettua.  Rauhoituttuaan Sössica kysyi:

- Olisiko kumminkin jotain muuta?

- No olisihan tässä vielä assanvessan…

Jaaha. Nyt se pyörtyi. Elviira otti puhelimen ja soitti vartijoille:

- Tulkaas hakemaan taas yksi reaalimaailmasta säikähtänyt ja viekää se toipumishuoneeseen.

Lääkintäkoulutetut vartijat laittoivat Sössican paareille ja veivät hänet toipumishuoneeseen missä asiaan erikoistunut psykologi alkoi valmistella häntä elämään peruspäivärahalla ja muuttamista hallinnon tarjoamaan soluasuntoon Mellunmäessä. Hän saattaisi jopa viihtyä siellä sillä kyseinen kerrostalo oli jo muutenkin täyttä työttömäksi jääneitä entisiä akateemisia suojatyöllistettyjä. Olisipa ainakin samanhenkistä seuraa.

Elviira alkoi valmistautua uutta asiakasta varten. Nuori mies joka oli kiinnostunut lähtemään Helsingistä turvehommiin Pohjanmaalle. Häntä odotellessaan hän tuumasi että ajat olivat muuttuneet. Parempaan päin. Vielä hetki sitten työtön yhteiskuntateologi oli murhenäytelmä jolle piti ilman muuta hankkia akateeminen suojatyöpaikka ja työtön duunari oli taas pelkkä tilastoluku ja tarpeeton menoerä. Nyt se duunari oli haluttu ammattilainen ja yhteiskuntateologi puolestaan pelkkä tilastoluku ja tarpeeton menoerä. Niin kuin kuului ollakin.

Kuinkas ne amerikkalaiset sanoivatkaan… joo… poetic justice…

*

Lukijalle: Inspiraatio kyseiseen fiktioon tuli siitä kun twitterissä törmäsin muutaman vuoden ikäiseen uutiseen, jossa esiteltiin yhteiskunnan priorisoimaa rahankäyttöä:

Kun katsoo noita ilmeitä niin tulee mieleen että siinä oliot ovat päässeet itselleen täydelliseen ekologiseen lokeroon. Jonka jotkut toiset elättävät.

Aikaisempia jälkeen järjen palautumisen-kirjoituksia:

Woketusmyymälä

Kaupunkiluontoon palautetut

Mitenkäs se menikään… joo… köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus…