keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

NE TRANSJYRÄÄ MEITIN

Siinä aikaisemmassa käppäukkopostauksessa nostin esille muotina jyräävän LGBTQTiiTyyn. Unohtui vain mainita että se ei ole enää pelkkä muoti, vaan virallinen totuus. Ja siitä tuli tuoreeltaan ikävä esimerkki Salosta. Uutinen kertoo:

Mustamäen koulu pyysi tukea tasa-arvovaltuutetulta oppilaan koulutyön takia. Yksi lause valtuutetun kannanotossa nosti äläkän.

Salon Seudun Sanomat kertoo tapauksesta, jossa Salon Halikossa sijaitseva Mustamäen koulu pyysi tasa-arvovaltuutetulta kannanottoa syrjiväksi katsottuun oppilastyöhön.

Tasa-arvovaltuutetun sivuilla julkaistussa kannanotossa kerrotaan, että kyse oli koulun mahdollisuudesta kieltää oppilastyö, joka sisältää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia vastaan suunnatun viestin.

Kannanottoa pyydettiin erityisesti virkkeeseen sukupuolia on vain kaksi.

Tasa-arvovaltuutettu sitten totesi että ”salolaiskoulun oppilaan työ oli sukupuolivähemmistöjä syrjivä”. Eli tosiasioita ääneen sanomalla syyllistytään nykyisin syrjintään. Asian virallinen puoli hahmottuu tässä:

Salon kaupungin vs. perusopetusjohtaja Jaana Talvitie toteaa Salon Seudun Sanomille, että vaikka asia jakaa mielipiteitä, koulutyötä "ohjaavat lait, asetukset ja suunnitelmat, eivät omat mielipiteet".

Eli jos asia on laki, niin se on totta vaikkei se olisikaan. Ja mikä laki se ”suunnitelma” on? Mikä on viesti oppilaille? Vastaus: Valehdelkaa, tai olette vaikeuksissa. Koskahan biologia korvataan kouluissa yhteiskunnallisella biologialla?

Lyhyen postauksen loppuun voi todeta että vaikka en hirveästi harrasta englannin kieltä, niin siinä on asiaan sopiva sanonta:

I´m too old for this shit.

Tarttee vissiin tehdä seuraava postaus jostain ihan muusta.


47 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuuluu samaan sarjaan kuin Tamperelaisen kokoomusnuoren kysymys naistutkimuksen dosentti Saresmalle. Eli määrittelle mikä on nainen? Ja mitä tekee hutkija, loukkaantuu tietysti eikä vastaa kysymykseen. Asiasta kertoi Suomen Uutiset.
Sopivasti näin naisten päivänä:)
Huru-ukko

Olaf Stephanos kirjoitti...

Pitihän se arvata, että tätä yritettiin translaillakin koplata ja näköjään varsin menestyksekkäästi: ei pelkästään setien oikeutta ilmoittaa olevansa tätejä vaikka niillä on munat, vaan myös suukapuloita lapsille jotka toteaa että keisarinnalla ei ole kalsareita.

-TR- kirjoitti...

Huomionarvoista että mania on edennyt siihen pisteeseen että lapsetkin ovat vapaata riistaa jos ajattelevat väärin.

Ihmiset jotka reagoivat tuolla lailla kanssaan eri mieltä olevista tietävät itsekin olevansa valheen asialla.

Joppos123 kirjoitti...

Tuo naisoletettu tutkija jonka Huru-Ukko mainitsi väitti, että kysymys oli samaan aikaan äärikonservatiivinen ja provosoiva. Jos ei perkele sentään alan "ammattilainen" kykene määrittelemään mikä on nainen niin olemme ihan uuden jännän äärellä.
Mitä tulee 1-6 luokkalaisen ( uutisessahan ei mainittu muuta kuin alakoululainen) mielipiteeseen totuudesta niin ei edes herra Orwell olisi voinut keksiä nykyistä dystopiaa.
Maailma ajaa miljoonaa päin helvettiä mutta pienen pieni ammattiloukkaantujien porukka survoo kauhakuormaajalla lasinsiruja ruumiinaukkoihinsa jopa lasten mielipiteistä.
Kuinkahan paljon hullummaksi tämä voi vielä mennä ennenkuin enemmistö sanoo hommalle seis?
Oisko wannabee muunsukupuolisen avioliitto alttarilla hiehon kanssa raja? En usko.

Anonyymi kirjoitti...

Sukupuolivähemmistö?

Siis miehet, miehiä on ainakin suomessa vähemmän kuin naisia.
Alkaa olla niin hullua tää touhu, ettei tätä pysty edes kommentoimaan.
Toivottavasti tää touhu törmää pian reaalimailman tosiasioihin ja
tämä hölmöily loppuu.

P.S. mitähän ne muut sukupuolet ovat? pystyvätkö ne muut sukupuolet lisääntymään keskenään?
jos eivät niin silloinhan niiden pitäisi kuolla sukupuuttoon.
Sukupuoli sanassa on sana "puoli" sehän tarkoittaa puolikasta, (50%), 1/2-osaa, eli jompikumpi
tuokin sana pitäisi viisiin muuttaa sanaksi sukudesiili = 1/10 tai sukusentti = 1/100 tms.

-Luca

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Olaf Stephanokselle, TR:lle, Joppos123:lle ja Lucalle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Totta. Laitetaanpas linkki muillekin:

https://www.suomenuutiset.fi/hammentava-naistenpaiva-suomessa-sukupuolentutkimuksen-dosentti-ei-osaa-maaritella-mika-on-nainen/

Olaf Stephanos: Jep, ja käytäntö tulee jatkossakin olemaan tällaista.

TR: Olet täysin oikeassa.

Joppos123: Joo, jos tosiasioista kysyminen on äärikonservatiivista ja provosoivaa niin mikä sitten ei ole? Ja en ole varma olisiko Orwellkaan keksinyt tätä. Mutta tämä meidän pitäisi ottaa tosissaan. Eli siis valehdella vastuullisesti.

Luca: Tulee muistaa, että tässähän on kyseessä lapasesta lähtenyt muoti. Josta on tullut hirviö, jota on vaikeaa pysäyttää.

Professori kirjoitti...

Tämä on tosiaan niin mielenkiintoinen tapaus, että sillä saattaa olla paljonkin merkitystä tulevissa vaaleissa. Voipa jopa ratkaista seuraavan pääministerin nimen.
Otetaan siis popparit esille ja jäädään seuraamaan.

Bogreol kirjoitti...

Koulun sivistysperusta on murtunut, sukupuolikysymykset ja biologian vastainen opetus on opetusohjelmien ytimessä. Opetusjärjestelmä, joka kaappaa maailman hulluja ideologioita ja kietoo aikuiset opettajat niin pauloihinsa, että he alkavat rajoittaa oppilaiden sananvapautta yrittäen samalla vääristää oppilaiden todellisuuskäsitystä, ei kyllä ole minkään arvoinen. Oikeusvaltioperiaatetta horjutetaan. Monilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta valita lapsilleen parempaa ja totuudenmukaisempaa opetusta, joten olisi aika alkaa perustaa maahan yksityiskouluja ja myös yrittää vaikuttaa vinoutuneeseen opettajankoulutukseen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Professorille ja Bogreolille & kiitos kommenteistanne.

Professori: Toivon, että olisit oikeassa mutta en usko siihen. Tulee muistaa, että valtamedia on vallitsevan tilan puolella ja suurin osa suomalaisista lukee vain sitä.

Bogreol: Luulen muuten, että niihin yksityiskouluihin olisi aika paljon hakijoita varsinaisesta opettajakunnasta.

Anonyymi kirjoitti...

Odotan innolla kun joku muslimiperhe tekee saman.

Täytyy kyllä myöntää, että tämä viisikon hallitus on saanut paljon aikaiseksi. Ei paljon kysellä vaan pöytään lyödään sellaisia uudistuksia joilla on saatu maa kaaokseen nopeammin kuin käppäukko ehtii perkelettä tuhahtaa.

- Kumis

Joppos123 kirjoitti...

Tuossa nopeasti googlasin ja onhan jo nyt yksityiskouluja. Olen tosin ihan satavarma, ettei pelkkään tieteelliseen opetukseen perustuva koulu saisi koskaan toimilupaa.
Saattaa olla, että koraanikoulu menee edelle.
Tieto ja varsinkin tieteeseen perustuva tieto on vallanpitäjille vaarallista.
On paljon turvallisenpaa pitää yllä valikoivaa tiedettä ja lumetotuutta.
Lammas on helpompi johdettava kuin kyseenlaistava susi.
Siksi se wokellus onkin jo oleellinen osa oppisuunnitelmaa.
Kakara jonka pää sekoitetaan jo pilttinä on aikuisena totaalisen pihalla ja jos ei ole suljetulla niin äänestää oikein.

Anonyymi kirjoitti...

Seku remmistä luovuttii kasvatuksessa vuosikymmeniä sitten, nii tämmöstä se on nykykasvattajien kanssa. - tästä olisi Tuurinperän Pääjohtaja saanut hyvän blogin. Kunnia hänen muistolleen.

Anonyymi kirjoitti...

Moro Ykä,

Järkyttävä juttu tosiaan, lapsia raiskataan henkisesti, meno on kuin Neuvostoliitossa!
Koululla on nyt vasta Tasa-arvo valtuutetun näkemys ja tulkinta, se ei ole vielä oikeuden päätös!
Toivottavasti lapsen huoltajat jaksavat ja taloudellisesti pystyvät hakemaan lapselleen oikeuden olla sitä mieltä mitä haluaa!
Kassi ei loukkaa ketään! Nyt vain sattui Rehtoriksi, joku joka ”loukkaantui” ja yrittää käyttää asemaansa oman agendan ajamiseen!
Toivottavasti nämä VirkaMiehet saadaan vielä kuriin ja herran nuhteeseen.
En tosin pidätä hengitystäni sitä odotellessa, mutta uskon, että järki vielä voittaa…tavalla tai toisella!

Mielenkiintoiseksi menee!

Voi Aikoja Voi Tapoja

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kumikselle, Joppos123:lle, Anolle ja Voi Ajoille Voi Tavoille & kiitos kommenteistanne.

Kumis: Totta mitä sanot ja jos joku muslimioppilas tekee samoin niin sitähän katsotaan tietysti sormien läpi. Kas kun ne ovat ihan eri juttu ne.

Joppos123: Tällä hetkellä faktat ovat vallanpitäjille vaarallisia. Siispä ne täytyy pyrkiä hiljentämään. Toivotaan, että ne kakarat pystyvät kuitenkin ajattelemaan omilla aivoillaan.

Ano: Jep, kunniaa Tapio Tuurin muistolle.

Voi Aikoja Voi Tapoja: Karmeinta lienee se, että se rehtori ei välttämättä loukkaantunut ollenkaan vaan ei uskaltanut toimia ohjeistusta vastaan. Ja se touhu on jo silkkaa itä-Saksaa se. Mielenkiintoiseksi menee, mutta ei miellyttäväksi.

Joppos123 kirjoitti...

En ole niinkään varma, että kakarat osaavat ajatella omilla aivoillaan. Nehän ovat helppoja opettaa ihan mihin vaan. Vaikkapa ISIS tai P-K tekee juurikin tätä ja meidän ala-asteilla tehdään ihan samaa. Ei ole sattumaa kun somalii halusi opetuskanisteriksi.
Pelkästään tänään oli iltapaskassa kolme eri tapausta missä kakarat ovat tappomielellä liikenteessä.
Ei tällaista ollut silloin kun olin junnu ( vuonna kivi ja jotain). Kyllähän silloinkin oli kivisotia ja tappeluita mutta ei ketään ollut tarkoitus vetää kylmäksi tai, että olisi ollut puukkoja messissä.
Somaliin ratkaisu on, tottakai lisää rahaa ihan kaikkeen ja kantisten taskusta. Se jo viestii, että rodullisesti edistykselliset riehuvat.
Aika mielenkiintoinen keissi oli se mitä tapahtui Lappeenrannassa. Kaksi 13 v tytteliä riehui ja hakkasi kaupassa aikuisia myyjiä kun jäivät kiinni lonkerovarkaudesta.
Paikalla sattui olemaan vapaalla ollut poliisi jolla on ne oikeudet voimassa 24/7.
Se otti yhden kiinni ja jouti käyttämään voimaa.
Myyjä ihmetteli kun tavikset tallasi tilanteesta ohi, minä en.
Jos meikä olisi vanhana ammattisolttuna ollut paikalla ja puuttunut tilanteeseen ja kiinniotettava olisi saanut vaikkapa pelkästään henkisen pipin niin veikkaan korvaussumman olevan aika ison, puhumattakaan jos psykomimmi olisi satuttanut itseään.

Anonyymi kirjoitti...

Noille kangaskasseille olisi nyt tilausta. Samaten kasseille, joissa sateenkaaren päälle on vedetty mustat henkselit.

Tärähtäneistö nostaisi metakan, but so what?

Tapsa vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle ja Tapsalle vaan & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Niin no, toisaalta meitäkin opetettiin silloin aikanaan YYA-liturgiaan ja me silti väännettiin välitunnilla siitä vitsejä. Muistat kyllä. Noista kakaroista voi kysyä, että kuinka moni niistä oli kantasuomalainen? Valtamedia todennäköisesti ilmoittaisi jokaisen kantasuomalaisen joten…

Minäkään en halua enää puuttua mihinkään. Koska siitä puuttumisesta saa isomman tuomion kuin itse rikoksesta. Sellainen oikeusvaltio tänään.

Tapsa vaan: Totta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Luulen, että kyseinen tyyppi ei olisi tajunnut kuinka hyvin tuo kaikki onnistuu. Ja hänhän toimi sen eteen että kommunismi leviää. Hänkin saattaisi ihmetellä nykypäivää.

Joppos123 kirjoitti...

Tänä päivänä kun lähtisi johonkin, ihan vaikka kakaroiden välisiin juttuihin väliin niin aina olisi se syyllinen. Koska entinen ammattisotilas.
Aika helposti siinä kääntää katseen pois ja jatkaa matkaa.
Jos ei yhteiskuntaa kiinnosta niin miksi sitten minua?
On noita joskus ollut.
Aina olet enemmän tai vähemmän liipillä.
Nuorempana tuli puututtua asioihin ja paskaa tuli niskaan. Ei enää ihan hirveästi nappaa ellei käydä minuun tai vaimoon kiinni. Se on taas ihan eri juttu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Minulla suht samanlainen tilanne. Onneksi asuu niin syrjässä että täällä saa olla rauhassa.

KKi kirjoitti...

Eihän penskat pöljiä ole. Taitaa suhtautuminen tähän parin julkisuuden kipeän pipipään pölhöyteen samaa luokkaa kuin meillä aikoinaan suhtautuminen rauhanvalioon.

Nämä trans- sun muut höpötyksen ja hypetykset ovat tämän päiväm neuvostovastaisuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Jo se, että tällainen asia nousee otsikoihin ja sitä monella arvovaltaisella (?) tasolla käsitellään, kertoo paljon tästä ajasta. Sen sijaan, että puututtaisiin jo kiireesti koulujen todellisiin ongelmiin, jotka kärjistyvät lasten oppimattomuuteen ja lisääntyvään väkivaltaan, aikuiset ihmiset nillittävät asiasta, joka täyspäiselle ihmiselle ja ihmistaimelle on päivänselvä. Jokainen saa tässä maassa tuntea itsensä ihan miksi haluaa, mutta ei vähemmistöjen nuoleskelun pitäisi mennä niin pitkälle, että biologisia totuuksia vääristellään, outoja lakeja laaditaan ja annetaan joillekin kättä pidempää toisten nuijimiseksi. Tässä tapauksessa aivopesun julkinen uhri on vielä lapsi.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Sitä paitsi ei missään laissakaan, ei edes siinä uudessa translaissa sanota, että sukupuolia olisi enemmän kuin kaksi.

Jos niitä on enemmän, niin mitkä ne ovat? Mies, nainen, entä mitkä muut? Eunukitko?
Entä ovatko transmiehet ja transnaiset eri sukupuolia, vai ovatko hekin miehiä tai naisia?

Anonyymi kirjoitti...

Jaa? No, minä ainakin olen kivikova femimalelesbo

Pauli Vahtera kirjoitti...

Kaikki ihmiset eivät synny ”terveinä”. Joillakin on erilaisia elämänikäisiä vammoja tai sairauksia. Osa voidaan korjata leikkauksilla, suurta osaa ei. Muun sukupuolisuus on vamma kuten kehitysvamma tai sokeus. Silti vanhemmat rakastavat heitä kuin ”normaaleja” lapsia.

Kun odottavilta vanhemmilta kysytään, haluatteko tytön tai pojan, useimmat vastaavat, että kumpi vaan, kunhan on terve. Kukaan ei sano, että olisi kiva saada homo lapsi tai muun sukupuolinen.

Strix Senex kirjoitti...

On yhdenlaisia talebaneja ja toisenlaisia talebaneja. Niin on myös yhdenlaisia koraanikouluja ja toisenlaisa koraanikouluja. Tämän toisenlaisen fundamentalistisen uskonnon imaamia näköjään kutsutaan yhdenvertaisvaltuutetuksi. Olipa sitten kyse kummanlaisista talebaneista tai koraanikouluista tahansa, oppimistulokset eivät häikäise eivätkä se koulutuksen käyneiden aikaansaannokset elikeinoelämän vainioilla mitenkään kukoista. Kun nyt lapsi on erehtynyt sanomaan ääneen (tai tässä tapauksessa tekemään käsitöitä) ja esittämään, että keisarilla (vai mikä sitä tarkoittava sukupuoleton tai muuten vain seksuaalisesti sekava ilmaus mahtaneekaan olla) ei ole vaatteita, niin eikö virkavalta kaikella mahdillaan ole käynyt tämän muksun kimppuun. Mistä löytyy se tämän päivän Cicero, joka jyrähtää ”Kuinka kauan, sinä sekoileva ja sotkeva Seta, aiot käyttää hyväksi kärsivällisyyttämme?”. Uutisten saamien kommenttien perusteella voi odottaa, että kaikupohjaa hän tulee löytämään runsaasti. Ja epäilemättä ne muutamat vinksahtaneet tulevat uhriutumaan ja räyhäämään täyspäiväisesti turuilla, toreilla ja varsinkin mediassa.

Anonyymi kirjoitti...

Jos joudutte teon kohteeksi tai puuttumaan tilanteeseen niin älkää jättääkö todistajia!

Aikoinaan vanginvartijana toiminut työkaverini kertoi kuinka oli joutunut pamputtamaan sellissä kimppuunsa käynyttä romaania. Ovelle oli heti ilmaantunut heimolaisia huutaen: "hai! Myö nähtiin mitä sie teit! Me todistetaan!"
Eipä muuta kuin pamppua annoksensa heillekin.
-Täällä ei ole todistajia, täällä on vain asianomaisia.

-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

"Kun odottavilta vanhemmilta kysytään, haluatteko tytön tai pojan, useimmat vastaavat, että kumpi vaan, kunhan on terve. Kukaan ei sano, että olisi kiva saada homo lapsi tai muun sukupuolinen."

Mä en tiedä kiitos Paulin pystynkö ensi kerralla pitämään turpani kiinni vai tuleeko suusta väkisin "Toivottovasti teille syntyy joku täysin kaheli sosiopaatti transhomo niin olis hyvät zäänssit päästä pääministeriksi" Tulee olemaan vaikeaa...

Anonyymi kirjoitti...

Ei tuo nyt vielä mitään. Parin vuoden sisään toden puhuminen asiasta on viharikos ja etusivun uutinen.

Unknown kirjoitti...

Jahas ja jassoo. Nyt sitten pitää vainotun lapsukaisen vanhempien kannella maalittamisesta, rehtori, lehtori ja mussutusasiahenkilö sytteesen törkeästä malittamisesta. Raskauttavana asianhaarana vielä ala-ikäisen maalitus, ehdollinen ei tule kyseeseen. Niin ja sananvapauteen puuttuminen, lisäkakkua pitää tulla. Montako niitä sukupuolia on ja perustelut. Kielletäänkö ehkä kassi jossa äärivanhoillinen ja ääärioikeistolainen väite 2+2=4.*

Välikysymystä sukupuolentutkimuksen tasosta, alan dosentti ei osaa määritellä mikä on nainen. Maalittaa teini-ikäisen kysyjän. Kenkää ja linnaa vaan. Ja rahoitus pois turhalta sofismilta, budjettileikkauksen paikka. Mitäsjos Valtaoja ei osaisi määritellä mikä on planeetta tai tähti, ja alkaisi vittuilla asiaa kysyneelle teinille, mitähän tärähtäneistö siitä pitäisi, entäs Li?

*Pitäisköhän ihan vaan piruilumielessä painattaa tämmöinen, hm. Vinkki PS:lle.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Seppo Oikkoselle, KKi:lle, Rouva Anolle, Ano1:lle, Ano2:lle, Pauli Vahteralle, Strix Senexille, Taisteluvälineupseerille, Ano3:lle, Ano4:lle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistänne. Kaiken kaikkiaan tämä episodi kuvaa hyvin sitä, kuinka sairasta aikaa elämme. Ja laitetaanpa vielä linkkinä se kauhea synti mihin kyseinen oppilas syyllistyi:

https://i.ylilauta.org/5c/c9/5cc95f479627ae07.jpg

2 + 2 = 5.

QroquiusKad kirjoitti...

Itse asiassa kauppamatematiikassa 2 + 2 on ostettaessa 3 ja myytäessä 5.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kissamiehelle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Kissamies: Kyllä. Genders, genders everywhere.

Qroquius Kad: No joo, totta. Mutta tämä kyseinen asia ei ole kauppamatematiikkaa.

QroquiusKad kirjoitti...

Eilen oli naistenpäivä.
Marraskuun 19. on oleva miestenpäivä.
LGB:t voivat viettää näitä päiviä, olivatpa sitten femimalelesboja tai femmefatalehomoja.

Mutta milloin saavat päiväänsä viettää ne muut Aakkoset, ne QWERTYUIOP?
Miten yhteiskunta voi heidät kaikki näin julmasti syrjäyttää?!
Eikö tästä ole kukaan vielä valittanut tasa-arvovaltiattarelle?!?
Onhan tämä nyt vielä pahempaa kuin assume someone's gender!!!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Tuo naistenpäivä kyllästyttää minua. Suomessa naistenpäivä on joka ristuksen päivä.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä lienee se hinta että saadaan kuulua "läntiseen arvoyhteisöön." Parempi tuhoutua fyysisesti sodassa kunniallisesti ja miehekkäästi ryssiä vastaan, kuin päästää amerikkalaisia tuhoamaan kansakuntamme sielua homotuksellaan ja monikulttuurisuudellaan, sillä hehän tätä paskaa tässä maailmassa työntävät väkisin alas meidän kurkustamme. Mitäpä muutakaan toisaalta voi odottaa rosvojen, vapaamuurarien ja karkoitettujen heittiöiden perustamalta sekasikiö valtiolta, joka on kääntänyt selkänsä veren perinnölle ja kaikille mahdollisille hyveille, korvaten ne "yksilöllisyydessä" sekä koronkiskonnalla, rietastelulla ja tekopyhyydellä.
Sen vielä jotenkin voisi sietää, jos eläisivät keskenään siinä paskatunkiossaan Atlantin takana, mutta kun se ei riitä heille, vaan täytyy rahan ja pommien voimalla levittää sitä alemmuustilaansa oikeiden ihmisten keskuuteen. Nämä pakolaiskriisit ovat täysin heidän syytänsä, he ovat nämä lähtömaat pommittaneet maantasalle ja heidän "avustusjärjestönsä" näitä tunkeutujia kuljettavat meille.
Saadaanpa vielä nähdä heidän apunsa "hinta" kun sinne Natoon mennään. Homodiscoa, kansallisomaisuuden myymistä ja multikultia tai mitään apua ei tule, sanovat amerikkalaiset ja Victoria Nuland tulee varmaan jossain vaiheessa pikku visiitille sanelemaan Suomelle hallituksen, niinkuin teki Ukrainallekin aikoinaan, mutta sehän on tietysti "demokratiaa". Toisaalta ehkä sitteen saadaan lisää hyviä sitaatteja häneltä. "Fuck the EU" on ehdottomasti suosikkini ja osoittaa kyllä kiistattomasti amerikkalaisten asenteen eurooppalaisia kohtaan. Setä Samuli nai Eurooppa pyllistää.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä. Kyllästyttää nämä naistenpäivät, naiset sitä ja naiset tätä. Sekä miesten haukkumiset. Miehet sitä ja miehet tätä. Ja sitten ne mielenterveys ongelmaiset siinä välissä. Ollakko vai eikö olla? Mutta pakko kommentoida , että kun esim PT- media aloitti, niin kyllä monet naureskelivat. Että mikäs valemedia se on. Kun nyt on tullut luettua ns arkistoja, KAIKKI ne ilmiöt, mistä varoiteltiin, ovat käyneet toteen myös Suomessa. Ja tämä on vasta alkua. Viimeksi tänään näin twitterissä raivostuttavan videon, missä kanta suomalaisia pikkupoikia nöyryytetään mussukoiden toimesta. Se raivostuttaa siksi, että jos tilanne olisi päinvastainen, niin mikä haloo olisi. Huostaanotto ja syytteet vanhemmille. Tämä on niin sairasta aikaa, että taidanpa jättää somen seuraamisen. Vähäksi aikaa. Realistina verenpaineet nousevat.

QroquiusKad kirjoitti...

Vapaamuurareiden lisäksi Länttä hallitsevat juutalaiset, illuminaatit, nauriinnaatit, juutalaiset, reptiliaanit, liaanit, juutalaiset, karbologit ja juutalaiset.
Mainitsinko jo juutalaiset?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ano1 & Qroquius Kad: Totean tähän lyhyesti että minä en luota Yhdysvaltoihin, en luota Venäjään enkä luota EU:hun. Ja Qroquius Kadille: mihin unohdit juutalaiset?

Ano2: Olen samaa mieltä ja täällä voiman pimeällä puolella tuosta kaikesta on varoiteltu jo 15 vuotta sitten.

Anonyymi kirjoitti...

Jospa vain me kaikki viisaat tolkun ihmiset jaksaisimme jakaa normaalin elämän sanomaa lapsillekin ja todeta kaikesta sairaasta epänormaalista jo hyvinkin pienille lapsille, että tämä ei ole normaalia ja että suurin osa, mitä internetistä löytyy ei ole totta ja opettajien sanomaa pitää kuunnella kriittisellä ajatuksella, etteivät opettajatkaan aina puhu totta ja puhua opetuksesta kotona, jossa sitten voidaan oikaista koulussa saadut vääristymät, niin uskoisin ettei peli ole vielä pelattu, paitsi jo viherpunanatsit hullu-Marinin johdolla jatkavat hallituksessa. Silloin voi olla vaikeaa, jos allekirjoittavat kaikenmaailman who-pandemiapaperit sun muut, joilla Suomen ulkopuolinen taho voi pakottaa suomenkansalaiset polvilleen.

Kerran eräs kouluterveydenhoitaja kysyi miten neuvoa vanhempia, joiden teinipoika siirtyi juopottelusta 24/7 nettiin. Vastasin, repikää seinästä adsl-boxi, ei boxia ei nettiä. Nyt ei enää niin helposti onnistu, kun on älykännyt sun muut. Jäljelle jää vain viisaiden vanhempien esimerkki ja keskusteluyhteys. Edelliseen, en tiedä mitä tekivät, repivätkö ja palasiko juopottelemaan ja en ole edes varma kumpi on pahempi. Huonoja isäntiä kummatkin, vaikka kuuliaisina renkeinä mainioita.

Olisin valmis jättämään EU:n heti! Kerran se kirpaisee kuten velanmaksu, mutta sitten elämä helpottaa.

Mie eli Iines

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Iines ja kiitos hyvistä huomioistasi. Tulee muistaa, että yhteiskunta ei omista lapsia. Perhe on se tärkein yksikkö.

Anonyymi kirjoitti...

Tavallaan ymmärrän pointtisi. Mutta. Ongelma eivät ole ne kantis vanhemmat. Loppujen lopuksi. Vaan. Ongelma on se, mistä ei puhuta. Kun oikea uskoinen laittaa lapsensa mihin tahansa, niin hänellä on oikeus. Senvsijaan kanta suomalaisella lapsella on velvollisuus. Sekä vanhemmillaan. Vaikka asumme suomessa, missä muualta tulleilta pitäisi olla velvollisuus oppia, kunnioittaa, sekä arvostaa sitä mitä saavat. Sen sijaan vittuilevat ja perseilevät. Luuletko/luuletteko, että nämä oikea uskoiset kunnioittavat vähääkään länsimaalaisia arvoja? Ne ovat tulleet tänne vain vittuilemaan, sekä ottamaan rahat. Onko se niin vaikea käsittää? Ja nauravat meille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Olet täysin oikeassa.

Anonyymi kirjoitti...

Tulee muistaa, että yhteiskunta ei omista lapsia. Perhe on se tärkein yksikkö. No joo, näinhän sen pitää olla aikuisten oikeasti, ja onkin jos maassa on olemassa järkevä hallitus.
Muuta mutta, nykyinen virhevasemmistolainen, etenkin demukat ja vassarit peesaa, lapset ovat vain lainassa vanhemillaan. On "pioneerejä" ja muita oikeaan ajatteluun ohjaavia "valtiollisia" omistajia. Ns. väärinajattelevat vanhemat sotketaan suohon lasun ja muiden sostanttojen toimesta.
Minäkin olin aikoinaan kummallinen, vein lastani neuvolakäynnille, oliko joku vuositarkistus, siellä ne tätitättähäärät, että missä äiti. Mie siihen, että töissä. ??? Mie että mulla o vapaapäivä ja yhdessä me tätä lasta hoidetaan ja kasvatetaan. Se oli rapia viiskyt vuotta sitten, ja kun lukee juttuja niin mikään ei ole muuttunut. Edelleen isiä syyllistetään etteivät osallistu lasten kanssa olemiseen ja kasvatukseen.
Valitettavsati!
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Myönnetään että käytin kiertoilmaisua "amerikkalaiset" ettei vain syytettäisi antisemitismistä.

verinen pieru kirjoitti...

Ns. yksityiskoulut ovat kyllä ihan perseestä ja ne pitäisi lopettaa ja jakaa oppilaat taviskouluihin. Kysymyksessähän on eliitin lapsille tarkoitetut opinahjot ja parempien perheiden piltit eivät pääse nauttimaan ihanasta monikulttuurista.

Ja mitä yksityistä se semmonen on, että veronmaksajat maksavat parenpien ihmisten paremmuuden oppivelvollisuudessa.

Ja sukupuolia on 1 0.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Anolle ja veriselle pierulle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Tuo mainitsemasi pitää tosiaan pitkälti paikkansa nykyisinkin.

Ano: Okke.

verinen pieru: Yksityiskoulut ovat häviävän pieni osa koulukentästä ja jos vanhemmat muuttavat asuinpaikkaansa saadakseen lapset tolkulliseen kouluun niin siinä ei liene mitään pahaa.