maanantai 11. maaliskuuta 2024

AKATEEMISTEN SUOJATYÖNTEKIJÖIDEN LIITTO

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä jälleen Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion suorassa lähetyksessä. Meillä on tällä kertaa haastateltavana Akateemisten suojatyöntekijöiden liiton eli AKATUKSEN puheenjohtaja yhteiskuntatanhuamisen maisteri Ruilikki Vätkytän-Läkittäinen joka on ottanut yhteyttä toimitukseemme huomattavan tuohtuneena. Kerrotteko, mistä tuohtuminen johtuu?

- Ja vissiin kerron. Kas kun nimenomaan teillä Pinnanmaalla ollaan kovasti vaadittu että meidän akateemisten suojatyöläisten rahoitus loppuu. Kokonaan. Kerta kaikkiaan. Niin julkisella sektorilla kuin NGO-organisaatioissa. Se on ensinnäkin äärimmäisen loukkaavaa saavuttamiamme etuja kohtaan joihin meillä on täysi oikeus ja toiseksi tulee muistuttaa että me teemme tärkeää työtä.

- Noin niinkun millä tavalla?

- Ilman meidän välttämätöntä osaamispanostamme julkisella sektorilla jäisi tekemättä huomattava määrä erilaisia projekteja ja organisaatioiden kehityssuunnitelmia.

- Ja mitä niistä projekteista ja kehityssuunnitelmista sitten seuraa?

- No tietenkin uusia projekteja ja kehityssuunnitelmia.

- Ketkä niistä varsinaisesti hyötyvät?

- No tietenkin me. Ja tuokin kysymys on johdattelevan loukkaava. Sillä onhan selvää, että hallinnollisiin johtotehtäviin tarvitaan nimenomaan laaja-alaista osaamista jota tarjoaa parhaiten yhteiskuntatanhuava koulutus. Ja lisäksi tässä tullaan arvostuskysymykseen jota ei saa ohittaa eikä vähätellä.

- Täsmennättekö tuota arvostuskysymystä?

- No katsokaas, me olemme AKATUKSESSA kaikki maistereita tai tohtoreita. Me olemme hei kuulkaa käyneet yliopiston ja silloin meillä on kaikki oikeus tulla palkatuksi asianmukaisiin tehtäviin nimenomaan julkiselle sektorille tai NGO-organisaatioihin. Muutenhan pitkä opiskelumme ja vaivannäkömme olisi mennyt aivan hukkaan. Ja oppiarvomme takia meitä täytyy muutenkin kunnioittaa. Ja tässä tulee muistaa myös tasa-arvokysymys jota ei voi vähätellä.

- Minkälainen tasa-arvokysymys?

- Suurin osa liittomme jäsenistä on naisia. Ja jos esitetään ajatuksia että työmme olisi turhaa ja tarpeetonta niin sehän on selvää misogyniaa eli toisin sanoen täysin rikollista sukupuoleen kohdistuvaa syrjintää.

- Mutta… tota noin… kai tekin siellä Akatuksessa ymmärrätte että julkinen sektori on turvonnut aivan järkyttäväksi ja sitä on pakko vähentää?

- Toki. Ja siksi mekin olemme valmiita tiettyihin leikkauksiin.

- Jotka koskisivat mitä?

- Tietenkin julkisen sektorin suorittavaa tasoa. Kai tekin ymmärrätte että yhteiskunnan kannalta tärkein tieto ja osaaminen opetetaan yhteiskuntatanhuavissa tiedekunnissa. Eikä siinä opetuksessa suorittavaan tasoon juuri puututa. Joten se ei voi olla niin merkityksellistä kuin hyvin organisoitu ja akateemisen pätevä hallinto.

- Hjuu… minä muistan ajan jolloin julkinen sektori oli olemassa nimenomaan sen tarjoamien välttämättömien palvelujen takia. Eli sen suorittavan tason. Yhteiskuntatanhuamisen maisteri Ruilikki Vätkytän-Läkittäinen, kiitän teitä haastattelusta. Ja jos tähän päälle muistelen niin silloin nuorena miehenä jo 1980-luvulla maassamme oli ajatus että mitä enemmän maistereita valmistuu niin sen paremmin maalla menee. Sitä kysymystä että mitä niillä maistereilla oikein tehdään ei esitetty silloinkaan. Esitän täältä Pinnanmaalta toivomuksen hallitukselle että sitä kysymystä ryhdyttäisiin miettimään nyt hyvin taajaan. Sillä siellä sitä leikattavaa on. Sinänsä tuo huuhaaliitto on tietyllä tavalla rehellinen. Eli se on liitto, ei ammattiliitto. Kas kun sen jäsenillä ei ole ammattia. Ainoastaan oppiarvo. Jota meidän tavallisten ihmisten tulisi kumartaa. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. Siirto rutioon.


19 kommenttia:

java valkonen kirjoitti...

Loistava kirjoitus! Suomessa julkisella sektorilla työskentelee noin 630 000 työntekijää. Luonnollisesti suurta osaa heistä tarvitaan, sitä suorittavantason osaa, mutta olisiko latvapuolella karsimisen paikkoja? Katsokaapa vaikkapa pääkaupunkiseudun yliopistojen professorien ja dosenttien määrä ja miltä aloilta heitä löytyy - samalla Suomen vientiteollisuudella on pulaa diplomi-insinööreissä.

Anonyymi kirjoitti...

PaskoSAKki se sitten lakkoilee. Tärkeintä taitaa olla, että krapulapäivältä saadaan palkka. Olen niitä yrittäjänurallani duunareille melkoisesti maksanut ja toivon, että nykyisten, ja tulevien yrittäjien ei tarvitsisi. Tympäisee katsella joka uutisissa noita ay-pamppujen viinan turvottamia naamoja. Hyi hitto.

Anonyymi kirjoitti...

1980: Lisää maistereita niin hyvin menee. 2010 - 2013: vieraskielisten luku 230 000 - 490 000, valtion velka kasvoi kaksinkertaiseksi.

Strix Senex kirjoitti...

Joskus muinoin kaveripiirissä harrastettiin sellaistakin poliittisesti epäkorrektia pohdintaa, että mikä on tuloksena siitä, jos opettajien lapset ensin käyvät koulua ja sitten opiskelevat opettajiksi ja sitten opettavat penskoja ilman mitään muuta elämänkokemusta kuin se, mitä on saanut koulun penkillä. Miten tuolta pohjalta voisi opettaa elämää varten. No, tästähän on nyt näyttöä vähän turhankin paljon. Kun penska ensin menee kouluun, jossa tekee annettuja tehtäviä ja saa hyviä arvosanoja, jos hoksaa antaa odotettuja vastuksia, menee sitten yliopistoon, jossa määrättyjä kirjoja ja tekee annettuja seminaaritöitä, joista saa hyvät arvosanat, jos hoksaa kirjoittaa odotusten mukaisia tekstejä. Hyvässä tapauksessa hän menee opettajaksi ja saa käytännön kokemusta edes sitä kautta, mutta huonossa tapauksessa hän ryhtyy tutkijaksi ja pääsee ”kehittämään” koulua, ilman mitään kokemusta ja havaintoa mistään muusta kuin siitä, mitä hän on tullut lukeneeksi.

Tuo nyt koski sitä akoittunutta koululaitosta, mutta sama pätee yleisemminkin. Meillä alkaa olla paikat täynnä henkilöitä, jotka ovat kouluttautuneet tekemään erilaisia selvityksiä ja raportteja, mutta joilla ei ole mitään kokemusta siitä, pitävätkö heidän mielipiteensä ja oletuksensa paikkaansa ja toimivatko heidän ehdotuksensa käytännössä. Jos insinööri ehdottaa sellaisia ratkaisuja, joiden toimivuutta ei ole varmistettu, sillat sortuvat, talot romahtavat ja insinööristä tulee entinen insinööri. Jos lääkäri keksii oman mielensä mukaisia hoitoja, joiden toimivuutta ei voida todentaa ja joiden tuloksen potilaat ehkä sairastuvat, häntä syytetään puoskaroinnista ja hän menettää oikeuden harjoittamaa lääkärin ammattia. Jostakin syystä näille yhteiskunnallisen alan puuhastelijoille ei ole vastaavia pätevyysvaatimuksia. He voivat puoskaroida aivan huoletta ja aiheuttaa mittavia vahinkoja seuraamuksitta. Hyvässä tapauksessa nuo suojatyöpaikoissaan puuhastelevat tekevät niitä raporttejaan, joita kukaan ei lue, vielä vähemmän niistä piittaa. Vahingot rajoittuvat tässä heidän aiheuttamiinsa välittömiin kustannuksiin ja siihen, että mahdolliset hyvät ja asialliset raportit ja suositukset hukkuvat heidän tuottamaansa roskaan. Pahemmassa tapauksessa sitten käy niin, että heidän hengentuotteitaan yritetään oikeasti käyttää päätöksenteon perustana.

Ja päivän kysymys tietysti on, että mitenkä noihin koulunpenkiltä koulunpenkille vaeltaville puuhastelijoille saataisiin järjestettyä jonkinlaista käytännön järkeä. Ennen muinoin ammattikoulusta valmistuvan piti pystyä näyttämään käytännön osaamisensa tekemällä jotkin ihan oikeasti, olipa kyseessä sitten saunan rakentaminen, kolariauton korjaaminen, talon sähkötöiden suorittaminen tai muu vastaava. Nyt nuo mitään käytännössä tekemättömät puuhastelijat ovat romuttamassa tämänkin systeemin, sen sijaan että ottaisivat vastaavan osaksi omaa koulutustaan ja pätevöitymistään.

Bogreol kirjoitti...

Akateemisia naisia hakeutuu kansalaisjärjestöihin, jotka määritelmän mukaan ovat hallituksista riippumattomia, mutta jotka käytännössä toimivat usein julkisten tukiaisten varassa. Niiden annetaan kuitenkin itsenäisesti toimia rahoittajiensa etuja vastaan. Kaikenlaiset maahanmuuttoon ja kotoutumiseen keskittyvät yhdistykset ja järjestöt elävät täysin veronmaksajien rahoilla ja työllistävät maahanmuuttajia, eikä niiden rahankäyttöä valvota tarpeeksi, jotta tiedettäisiin millaisia tuloksia yhdistyksillä on, vaikka suunnittelua ja valvontaa hoitaisivat yhteiskuntatanhuamisen naismaisterit, suojatyöpaikoissa ei ole tulostavoitteita.

Korkeamman tason järjestöt kuten SPR maksavat johtajilleen ökypalkkoja, en vuosiin ole antanut järjestölle senttiäkään. UNRWA palestiinalaisten avustusjärjestö on oiva esimerkki täysin korruptoituneesta rikollisesta organisaatiosta, jonka toimintaa valtiot rahoittavat avokätisesti kansalaistensa veroista. Näyttää, että NGO-kenttä kansainvälisissä ja maahanmuuttoon liittyvissä tehtävissä on idealistisella naisenergialla toimivaa pelkkää tuhoa kansallisvaltioille tuottavaa tekemistä.

Anonyymi kirjoitti...

Olen jakanut, ottiatuota, poliitikkojen huolen huoltosuhteen heikkenemisestä, mutta eri mausteilla. Poliitikkojen huoli on huutava työvoimapula. Siksi meille ei riitä eläkkeiden maksajia ja pyllyn pyyhkijöitä. Tarvitaan "työperäistä" maahanmuuttoa. Ja mehän olemme jo tuota työperäistä nähneet jonkin verran. Kokemusta olisi ottaa opiksikin mutta, se ei nyt vaan kertakaikkiaan käy. Onnistuminen siintää jo horisontissa. Yritetään vielä.

Sattumalta tunnen aika monta kahdeksankymppistä ja muutaman yli yhdeksänkymppisenkin jotka pärjäilevät vielä omillaan. Eläkettä tosin saavat yksityiseltä vakuutusyhtiöltä, mutta aika pientä sellaista. Palkkansa eivät olleet koskaan suuria. Kuitenkin, huolissaan ollaan kuka nuo eläkkeet maksaa. Vaikka vakuutusyhtiöiden varallisuus on moninkertainen verrattuna vaikka valtiomme budjettiin. Ja köyhälistökin alkaa kuolemaan entistä nuorempana, sanoo tilastot.

Mutta miten on noiden suojatyöpaikkojen tilanne. Palkat alk. 5 000 kuussa ja siisti sisätyö. Pitkä ikä ja hyvä eläke odottaa. Samoin on lukuisilla virastoilla, instituuteilla, virkamiehillä ja suurilla johtajilla. Samalla kirstulla käyvät. Ongelma taitaa olla siinä kuka heidän eläkkeensä maksaa. Varsinkin, kun privaattipuolella ruvetaan paikallisesti sopimaan viiden euron tuntipalkoista ja pätkätyöt ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Eivät tienaa eläkettä edes itselleen, saati noille viran ja toimenhaltijoille. Asianlaita varmaan hyvin tiedetään. Puhutaan vain koodikielellä, maan tavalla. Itse asiassa, kustaan omiin muroihin.

Yksikin virka maksaa miljoonia. Siksi olisi syytä miettiä paljonko niitä tarvitaan uusine lupalappuineen joiden tarkoitus on vain tehdä virka "tarpeelliseksi". Samoin virastojen ja instituuttien olisi toppuuteltava rekrytointia (=nepotismia). Aloittavat muutamalla henkilöllä ja kohta siellä "työskentelee" jo muutama sata ihmistä. Mm ulkopoliittisella instituutilla näyttää olevan uusi naama teeveessä joka ristuksen ilta. Vissiin jokainen valtio tarvitsee omansa. Näin vaatimattoman esimerkin mainitakseni.

Anonyymi kirjoitti...

Ammattiliitoilla on menneinä aikoina ollut tilaus yleishyödyllisenä yhdistyksenä. Kun kuuntelee uutisia tai lukee lehtiä, on ammattiyhdistyksistä tullut yleishaitallinen yhdistys. Ainakin viennin pitäisi vetää, että saataisiin maahan ulkoa rahaa. Saattaa olla, että nykymenolla vain firmoja kuskataan ulkomaille. Suomen kannalta väärää vientiä.

QroquiusKad kirjoitti...

Pekan Porstua -blogin ollessa aktiivinen muuan kommentoija kertoi tutustaan, joka opiskeli yhteiskuntatieteitä, mutta teki opinnäytteen käytännön asiasta erään organisaation käsikirjan muodossa.

Opinnäytettä tarkastava professori mutisi olevan kohtuu hyvin muuten, mutta pitäisi olla enemmän filosofista teoriaa ja teoreettista filosofiaa...
Opiskelijan vastatessa ettei se oikein sovi tähän, koska tämä on käsikirja aivan todelliseen, jokapäiväiseen käyttöön proffa mutisi että kyllä kyllä, mutta silti pitäisi pohdiskella fallosentristä paradigmaa Freudin, Marxin, Engelsin ja Jungin teoreettisten teorioiden mukaan...

Opiskelija painotti, että tämä tulee siis käytännön työtä tekevien ihmisten ohjekirjaksi sen käytännön työn tekemiseen, ei tämä ole mikään teoriapaketti!
Proffa vaan jatkoi mutinaansa, että kyllä kyllä, mutta...
Proffa ei vaan ymmärtänyt.
Hänen käsitemaailmassaan ei ollut sellaista kuin käytännön työtä tekevät ihmiset.
Hänen maailmansa koostui vain ulkoaopetelluista teorioista ja niiden filosofisesta pyörittelystä.

Asioiden korjaaminen on siis aloitettava tällaisten pölöprofessorien ja töhötohtoreiden karsimisella yliopistoista jonnekin muualle.
Sen jälkeen olisi suotava muuttaa yliopisto-opiskelua niin, ettei enää valmistuta pelkällä papukaijamuistilla opettelemalla tuhat kirjaa etuperin ja takaperin osaamatta muuta kuin hokea niiden kirjojen lauseita papukaijana.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys java valkoselle, Ano1:lle, Ano2:lle, Strix Senexille, Bogreolille, Ano3:lle, Ano4:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

java: Täysin totta. Julkishallinnon tehtävä on tarjota välttämättömiä peruspalveluja, ei olla joutomaistereiden työllistäjä. Mitä se nyt on.

Ano1: Sa mainitsemasi SAKki meinaa kirjoittaa vaalit uusiksi ja varsinkin pienyrittäjälle se on kusinen paikka. Samoin kuin sen kautta työttömiksi joutuville duunareille.

Ano2: Totta. Menestys on valtaisa.

Strix Senex: Noita samoja on tuumittu täälläkin ja samoilla johtopäätöksillä. Osaamattomat määrittelevät, mitä osaavien pitäisi tehdä. Karmeimpia ovat ne akateemiset suojatyöläiset joilla on Visio ja jotka pystyvät pakottamaan suorittavan tason toimimaan visionsa mukaan.

Bogreol: Täysin totta. Eikä minultakaan heru noille järjestölle latiakaan.

Ano3: Kaiken kaikkiaan erittäin hyviä huomioita.

Ano4: Täysin totta tämäkin.

Qroquius Kad: Tuo kyllä tiivisti yhteiskuntatanhuavan osan akateemista maailmaa. Mikä on mielestäni enemmän kuin pelottavaa.

29051453 kirjoitti...

Meidän hoodeille tuli biojätteelle uudet säännöt. Hankit biojätteen keräysastian tai kompostorin. Kompostorin hankkimisesta pitää ilmoittaa kunnalle. Kunta lähetää 5-8 hengen partion tutkimaan kompostoria. Mukavaa hommaa kesää kohti mentäessä. Tämä tarina on tosi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys 29051453. Joo, odottelen että koskahan minunkin manttaalille tulee tuo pakko.

Juhox kirjoitti...

Yrjöllä on sana hallussa ja tainnu syntyä ns. vitsi suussa ^^

Anonyymi kirjoitti...

Voisikohan olla niin, että kun nykyään yhä useamman täytyy saada yliopistokoulutus, valmistuneista on jo ylitarjontaa ja jotta syyttävä sormi ei osoittaisi opetushallitukseen ja muihin asiasta päättäviin, näille ylijäämämaistereille täytyy valtion keksiä jotakin tekemistä, vaikka siinä ei olisi mitään järkeä. Kaikkien valtion- ja kunnanvirastojen lisäksi kaiken maailman säätiöissä, instituuteissa, kansalaisjärjestöissä ja ajatushautomoissa on näitä kovapalkkaisia johtajia, asiantuntijoita, kehittäjiä, tutkijoita ja koordinaattoreita nurkat pullollaan, mutta yliopistot suoltavat lakkaamtta lisää, vaikka kysyntä lakkaa sinä päivänä kun valtio laittaa rahahanat kiinni.

Blogin aiheesta muistui mieleen tarina Neukkulan maatalousministeristä,joka oli aikoinaan käynyt Ranskassa vierailulla ja saanut tutustua sikäläiseen maatalouteen, viljelysysteemeihin, uusiin traktoreihin ja muihin koneisiin,joiden tekniikka oli vuosikymmeniä venäläisiä vastaavia edellä. Vierailun lopuksi häneltä kysyttiin mielipidettä ranskalaisesta maataloudesta,johon hän vastasi, että kyllähän tuo käytännössä näyttää hienosti toimivan, mutta miten teoriassa?

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juhoxille ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Juhox: Kiitokset. Tosin en ole koskaan mieltänyt tätä huumoriblogiksi.

Rouva Ano: Tuo oli kertakaikkisen hyvin tiivistetty.

Joppos123 kirjoitti...

Kommunistinen ay mafia jatkaa kiristystään. Mafia pitää laittaa aisoihin. Suomessa valitaan uusi hallitus aina neljän vuoden välein ja nyt ei maistunut sosisalistiselle ay mafialle.
Ihan oikein kun paperitehtaat laittavat palkanmaksun seis. Jos ei voi tehdä kauppaa niin mitäs siinä kommunistista käenpoikaa elättelemään.
Lakkoilkoot aina siihen asti kun se tuotanto siirtyy muualle ja sehän siirtyy.
Itseäni ei tässä vaiheessa hetkauta paskaakaan jos lentopetrooli loppuu.
Olen Teneriffalla ja eläke juoksee.

Joppos123 kirjoitti...

Täytyypä kertoa sellainen juttu, että tänään oli samalla lennolla eräs jo aikoja sitten eläköitynyt vekaran majuri.
Otettiin muutamat ja oli kyllä ihan kiva nähdä. Se menetti vaimonsa kolme päivää ennen eläköitymistä.
Hyvin on näköjään päässyt tolpilleen.
Maailma on pieni ja lentokone vielä pienempi.

Anonyymi kirjoitti...

Akateemiset suojatyöpaikat voidaan lopettaa. Löytävät kyllä "työmarkkinoilta" nopeasti uuden työpaikan koska Suomessa on huutava työvoimapula.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Kiitos lisäyksistä. Sen ay-liikkeen lakon seurauksena ei ole kuin työttömiä suomalaisia ja vielä paljon enemmän vittuuntuneita suomalaisia. Se ay-liikehän (tai kai lähinnä sen hyvin palkatut johtajat) yrittää mitätöidä vaalien tuloksen ulkoparlamentaarisin keinoin ja eihän se kaukana kapinasta ole.

Ano: Hähää, joo. Yksityisellä sektorilla niiden ”osaamiselle” päästetään paskainen nauru.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Yksityisellä sektorilla niiden ”osaamiselle” päästetään paskainen nauru.

Äläs nyt, meillähän on aivan mahdoton pula siivoojista, taksikuskeista, tarjoilijoista ja bussikuskeista, niin kova että niitä pitää tuoda ulkomailta asti. Kyllähän yliopistokoulutettu nuo hommat hoitaa ihan kympillä, eikö hoidakin?