tiistai 16. maaliskuuta 2021

HARPPAUS, TUO PELOTTAVA SANA

Tässä blogissa on eräänkin kerran kommentoitu utopistihallituksemme ilmastohysteriaa ja sen vaikutuksia pohjoiselle maalle nimeltä Suomi. Aihe ei ole yhdentekevä koska sattumoisin me, no, asutaan siinä Suomessa. Jatketaan aiheesta mutta muistutetaan – asiaan liittyen – eräästä perusasiasta. Eli: Suomi ei saa EU:n tukipaketista rahapenniä. Päinvastoin se maksaa siihen miljardeja ja saa EU:n armosta käyttää osan rahoista – mahdollisesti velkarahoista – itselleen. Ja hallituksemmehan kehuu nyt että miljardin verran näistä rahoista pumpataan ns. vihreään siirtymään.

Vihreä siirtymä tarkoittaa suomennettuna keinoja, joilla suomalaisen elinkeinoelämän toimintaa vaikeutetaan entisestään. Pakkomielteensä sokaisema ympäristöministeritär Krista Mikkonen ei välitä, mitä kyseinen siirtymä saa aikaiseksi vaan hehkuttaa, että kyseisillä toimilla Suomen päästöt putoavat kuusi prosenttia. Asiallahan ei ole maailman ilmastoon minkäänlaista vaikutusta ja herää kysymys että putoavatko päästötkään. Kas kun suomalainen teollisuus liputtaa itseään ulkomaille niin ei sen päästömäärät siellä ainakaan pienene.

Mikkonen iloitsee myös siitä että näytämme esimerkkiä muille ja ne muut ovat tietysti mielissään suomalaisten esimerkistä. Raivaahan se heidän tieltään pois suomalaisia kilpailijoita. Ehkä he jopa kannustavat suomalaisia antamaan lisää esimerkkiä.

Kysymys: Mitä tuolla tuhlattavalla miljardilla saadaan loppulaskussa aikaiseksi?

Vastaus: Sillä saadaan pakkomielteestä kärsivälle hysteeriselle utopistilaumalle hyvää mieltä.

Vihervasemmiston poliittisessa retoriikassa on muuten asian tiimoilta jotain pelottavan tuttua. Totesihan kolmanteen potenssiin kunnioitettu sisäministeritär Maria Ohisalo näin:

- Kestävän kasvun ohjelma on valtava harppaus ilmastokriisin torjunnassa.

Valtava harppaus niin. Eikös sitä ole harppailtu muuallakin? Joo, sehän oli aikanaan Kiinassa. Siellä tehtiin se Suuri Harppaus. Sekin tehtiin pakkomielteisten utopistien toimesta. Eikä sekään mennyt kovin hyvin.

Olen vain keskenäni ihmetellyt että miksi suomalainen elinkeinoelämä ei metelöi enempää noita utopisteja vastaan? Voisiko jopa olla niin, että se on todennut ettei Valtavaa Harppausta voida estää enää mitenkään, pakkomielle on voittanut ja sitä myötä elinkeinoelämä elää jo vapaaehtoisessa saattohoidossa?

Aikanaan niin kommunistit kuin natsitkin pyrkivät saamaan haltuunsa kaikki tuotantovälineet. Vihervasemmistolaiset eivät pyri siihen. Ne pyrkivät lopettamaan kaikki tuotantovälineet. Valtavalla Harppauksella.

Osattiin sitä harpata ennenkin. Mutta vain Suuria Harppauksia. Nyt meidän suomalaisten on aika mennä pidemmälle ja suorittaa Valtava Harppaus.


29 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Päivän toinen uutinen, Tytti Tuppuraisen oma kansa ajattelu on haitallista.
Näin voisi vastata.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/ministeri-tytti-tuppurainen-nesteen-paatos-on-pettymys/036be2e9-3ae6-433d-b3b0-3157ebc823ed


Onhan tämä järjetöntä, miten muka kuvittelee torjuvansa mitään.
Pysähtyykö Kiinan ja muiden maiden päästöt tuohon rajalle.

Anonyymi kirjoitti...

Seurauksena on edellisessä kirjoituksessasi kuvaama Luukku. Nesta pakenee Rotterdamiin, pääsee 500 miljoonaa halvemmalla ja markkinat vieressä. Ei tarvitse rahdata sinne tänne eikä mäkeen tavaraa ja raaka-aineita.
Ja meillä rajat vuotaa koronaa ja paikallisille ulkonaliikkumiskieltoa. Onneksi mie olen tämmönen tasanen ja hitaasti kiihtyvä, ihan kun mun vanaha nokivasara. Kerkii suurimmat hiiltymät jäähtyä ennen mitään pahoja tapahtumia.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Karhunkaatajat sanoivat menneinä aikoina ettei karhua kannata nylkeä ennen kuin se on kaadettu. Se näiltä virherpeipoilta ja lautakasoilta on jäänyt huomaamatta.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Tuppurainenhan sai mitä tilasikin. Turha hänen on mussuttaa.

Huru-ukko: Kyllä. Sitä Luukkua kohti mennään. Tai pahempaa. Minäkin olen tämmönen hitaasti kiihtyvä. Voi vaan olla että tulevaisuudessa löytyy niitä nuorempia nopeammin kiihtyviä. Ja totta tuo toinen huomiosi. Siinä vihreät vaan kaatavat sekä karhun että sen kaatajat.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Tere, Ykä ja kiitos valitettavan ajankohtaisesta ja osuvasta kirjoituksestasi.
Ennen aikaan (Carl-Erik Creutzin ym.) kuuntelin mielelläni Suomen Yleisradiota ja
varsinkin STT:n uutisia. No, se oli silloin, mutta nyt...
Tulee täälläkin Ulb-ilmiö, kuten DDR:ssä Ulbrichtin aikaan. Ei täyspäinen (jollaisena vielä itseäni pidän) voi kuunnella noita ylen "uutisia". Ja aikamerkkiäkään ei enää tarvita. Katsoo vain kännykkäänsä, huokasee, juopi kahvit ja muutaku päivää päin...

Tämä oli eine kurze Einleitung zur Thema, jota käsittelit, ja jatkan: Maon suorittama "Suuri Harppaus Eteenpäin" 1958 merkitsi Kiinalle 50 miljoonaa nälkään kuollutta, teollisuuden suurta takapakkia ja muutenkin paluuta sodan jälkeiseen kivikauteen.
Seuraava harppaus olikin sitten jo Tiibetin brutaali miehitys 1959 ja sitä seuraava Suuri Proletaarinen kulttuurivallankumous 1966 - 1969.
Vasta 1975 Maon kuoltua Kiina alkoi toipua näistä helvetin harppauksista - ja voimme vain katseella seurata sen häipymistä horisonttiin ihan oikeasti !
Täältä Kelan ja kuopan puolivälistä.

Anonyymi kirjoitti...

Asian vierestä mutta kun aikanaan lupasin niin...

Eli meillä oli joskus puhetta siitä miten kaikenlaisen yhdistystoiminnan järjestäminen voitaisiin toteuttaa hiukan no paremmin.

Lähtökohtana pohdinnalle on siis se että suurin osa kaikenlaisista yhdistyksistä niin ristipisto, metsästys, kansantanhu, Judo yms. toimii vapaaehtois voimin.
Sellainen oman kokemuksen mukaan toimii aikansa. Kunnes käy se minkä olen itse todistanut useita kertoja aikaisemmin. Vetäjä taho kyllästyy/palaa loppuun.
Vetäjä tai aktiivi miten sen nyt haluaa sanoakkaan on harvinainen yksilö. Sillä on organisointikykyä ja aikaa ja intohimoa harrastukseensa. Yleensä kyseinen henkilö ei saa mitään muuta vaivan palkkaa kuin ilon tekemisestään.
Tässä kuitenkin piilee sen yhdistyksen akilleen kantapää.
Olosuhteet muuttuvat nimitttäin. Voi tulla perheen lisäystä voi tulla muuttoa toiselle paikkakunnalle työn perässä tai eläkkeen perässä. Voi työelämä muuttua vuorotyöksi tai voi henkilökohtainen terveys pettää tai ylipäätään voi käydä mitä tahansa joka rasittaa vapaaehtois soturiamme siinä määrin että rakkaalle harrastukselle ei riitä enää niin paljon aikaa että jaksaisi sitoutua yhtä paljon kuin aikaisemmin.
Ideaalitilanne olisi että silloin joku muu hyppäisi puikkoihin ja homma jatkuisi. Näin se ei kuitenkaan mene. Suurin osa jäsenistä ei ole erityisen aktiivisia. Osa on mukana satunnaisesti osa säännöllisesti mutta ns rivimiehen roolissa. Näitä rivimiehiä ei kiinnosta tylsä kokoustaminen ja tapahtumien järjestely kaikkine paperisotineen. Eikä tarvitsekkaan se rivijäsen tulee iloisesti mukaan kun joku muu on järjestänyt asiat.

Ei siinä paljoa tarvitse kun joku aktiivi toteaa ettei jaksa vuodesta toiseen kantaa kaikkea vastuuta kaikesta ja vielä kuulla narinaa siitä jos jokin ei nyt sitten toiminut täydellisesti.

Ratkaisu on raha ja dokumentointi. Tietynlainen sovellettu kapitalismi.
Selitän sen.
Yhdistys ei saa tuottaa voittoa mikä on ihan ok. Mutta se ei estä maksamasta jonkinlaista korvausta aktiiveille jotka tekevät taustalla työtä jotta muut saisivat harrastaa. Sen rahasumman ei tarvitse olla varsinaisesti isokaan sen tarkoitus on toimia motivaatiota antavana tekijänäja korvata kuluja.
Esim kamppailulaji seuran treenien vetäjä---> treenimaksu on esim 8 euroa kerta ja osallistujia on vaikka 10 ja yksi euro menee treenien vetäjälle. Ei se mikään kultakaivos ole mutta pieni kiitos vaivan näkemisestä. Verotuksellisesti se voi olla palkkaa tai kulukorvausta ihan miten halutaan laittaa.

Toinen osa dokumentointi on sitten vaikeampi asia. Kaikesta huolimatta kun yhdistyksen aktiivi jossain vaiheessa vetäytyy katoaa valtava märä hiljaista tietoa. Uusi vetäjä huomaa hypänneensä isoihin saappaisiin. Kaikki rutiinit tyyliin mistä hommaan keikkabussin tai mistä yhidstys neuvotteli paremman diilin potkutyynyihin yms.
Jos aktiivit dokumentoi ymmärrettävään muotoon nämä mistä miten ja millä lailla. On toimintaa huomattavasti helpompi jonkun toisen jatkaa. Ns tiekartta jonka avulla voi jatkaa joku toinen siitä mihin jäätiin.

Sen sijaan varsinaiseen päivän aiheeseen. On se kumma kun ammattiyhdistysliike ei laajemmin tajua asiaa. Työläisen edun ajaminen taitaa olla so last season. Palkan ja työehtojen lisäksi suurin etu jota ajetaan on se onko duunarilla ylipäätään töitä tehtäväksi.

T:labrotta

Anonyymi kirjoitti...

Jos rakennetaan sähköauton latauspaikkoja miljardilla, mutta ajetaan edelleen polttomoottoriautolla, niin miten päästöt muka vähenee.

Anonyymi kirjoitti...

Kun Eduskunnassa ”keskusteltiin” 16.2.21 tästä entisestä korona-, nykyisestä elvytyspaketista, minua jäi ihmetyttämään se, että mikään media ei puuttunut siihen, mitä Marin puhujapöntössä sanoi eli sanatarkasti näin: ” Unionin perusperiaatteisiin kuuluu elintasoerojen kaventaminen niin jäsenvaltioiden kuin yksittäisten maiden sisällä”. Eikö tämä todista, että tulonsiirtounioni on tavoitteena ja haaveena sosialismi?

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Kauppalehden keskustelupalstalla joku siteerasi vuosia sitten isäänsä näin; "Helvetissäkin pärjää kun osaa säännöt." Olen tulkinnut tämän niin, että tunne ympäristösi ja siinä vaikuttavat voimat.

Elämme aikaa jolloin Utopiaan pyritään kaikin voimin ja hyvä niin! Miksi? No siksi, että uskon myös ihmisen vapauteen hyvinkin pitkälle. Jos äänestäjät äänestävät valtaan hulluja niin heillä on siihen oikeus. Jos ihmiset haluavat tuhota sen yhteiskunnan, missä he elävät, annetaan heidän tehdä sitten niin. Ehkä he eivät tiedä mitä tekevät, mutta mikäpä minä olen sitä arvioimaan.

Pidetään me muut varamme ja seurataan tilannetta etäämmältä. Niin kauan kuin Suomesta voi muuttaa pois niin suurta ongelmaa ei ole. En minäkään ole mihinkään lähdössä, mutta seuraan kyllä tarkasti tilannetta. Voi olla että joutuu ottamaan ritolat vielä. Utopioissa tuppaa käymään niin, että osalle oleminen muuttuu ihan sietämättömän kevyeksi, osalle ihan vaan sietämättömäksi.

Ankea fakta on se, että Suomi on muuttunut banaanivaltioksi. On käynyt kuin Lilleri Lallerille; ei ole koko Suomen maassa sitä joka Lilleri Lallerin parantaa. Suomi munasi asiansa täydellisesti 1990-luvulla. NATO:on olisi pitänyt liittyä EU:n ja Euron sijaan, jos kerran turvallisuudesta oli kysymys. Että yhteinen raha muka suojaa jotenkin. Syksyllä 1939 olisi kannattanut lyödä Moskovassa ässä pöytään ja ehdottaa, että mitäs jos otammekin ruplan käyttöön myös Suomessa. Olisi siinä vastapuoli ollut hiljaa hetken aikaa.

Kyllä tuo hallituksen epäpätevyys kaikessa, on aivan käsittämätöntä. Mieletöntä on sitten se, että se ei haittaa. Siellä hallitus jatkaa ja sekoilee niin kuin ei mitään. Hiljaiseksi vetää.

Se taitaa Suomessa olla niin, että se tavoiteltavin asia ei ole itsenäisyys vaan rengin asema. Mikään ei tunnu olevan poliitikoille tärkeämpää kuin löytää ulkomailta isäntä, jonka palvelukseen pääsisi hommiin. Varmaan ihaninta on sitten se, kun isäntä sanoo rengilleen, että komennapas noita suomalaisia vähän. Muista kuinka maireana Katainen oli, kun se pääsi näpäyttämään Suomea huonosta taloudenpidosta. Siinä on korkein asema mihin suomalainen poliitikko voi päästä. Voi lällätellä jonkun selän takaa, kun sattui tuuri käymään ja sai rengin paikan.

maallikko

Anonyymi kirjoitti...

Suureen rotkoon taas harpataan. Siellä vasta huomataan että persaukisia ollaan ja velkaa parisataa miljardia niskassa. Politikkojen hankkeet tuppaavat olemaan sellaisia. Rahat häviävät eikä tuloksien perään saa kysellä. Muistaakseni Tuho-Aho heitti keskellä syvää lamaa miljardin rahasäkin johonkin biotalouden "edistämiseen". Tosin silloin markkoja. Tuloksista en ole kuullut. Ja minne hävisi Kataisen miljoonalla eurolla Himaselta tilaama tulevaisuusvisio. Varmaan kulunut loppuun politikkojen käsissä.

Tukea saaneet maat voivatkin sitten lyhentää työpäivää ja alentaa veroja entisestään. Ja miksi ei ostaa loputkin suomalaisesta teollisuudesta. Nesteestäkin on vielä noin puolet myymättä (antamatta) Sipilän jäljiltä. Suomihan on kuuluisa siitä että maksoi sotavelkansa ainoana maana. Nyt tehdään kuuluisaksi sillä, että maksaa toistenkin velat.

Strix Senex kirjoitti...

Ohisalolla ja Mikkosella todella on Suureen Harppaukseensa suuri esikuva. Kommentti on lähes suoraa lainausta historialähteistä. Siitä tuli kyllä tarpeettoman pitkä, mutta toivottavasti se tämän kerran sallitaan. Tarina on opettavainen ja ansaitsee sen takia tulla kerrotuksi. Siinä kun tulevat näkyviin niin monet tällaisten fundamentalistien toiminnalle tyypilliset piirteet.

Suuri harppaus oli vuosina Kiinan kansantasavallassa toteutettu taloudellinen ja sosiaalinen suunnitelma, jonka tavoitteena oli maan muuttaminen nykyaikaiseksi ja teollistuneeksi kommunistiseksi yhteiskunnaksi. Kiinan johtaja Mao Zedong perusti ohjelmansa tuotantovoimien teoriaan. Suuri harppaus nähdään taloudellisena epäonnistumisena ja valtavana inhimillisenä katastrofina, sillä se aiheutti valtavan nälänhädän, jossa kuoli kymmeniä miljoonia ihmisiä.

Mao oli rohkaistunut Nikita Hruštšovin kunnianhimoisista taloussuunnitelmista, ja halusi panna paremmaksi. Hän uskoi, että tarpeeksi suuren innostuksen avulla voitaisiin saada hyvin nopeita tuloksia. Mao otti Kiinan talouspolitiikan omaan johtoonsa ja julisti, ettei talouden suunnitteluun tarvittu asiantuntemusta. Valtion keskushallinnon taloussuunnittelijat syrjäytettiin päätöksenteossa. Suunnitelmia arvostelleet asiantuntijat lähetettiin maaseudulle ruumiilliseen työhön. Suunnitelmissa tuotantotavoitteet asetettiin jatkuvasti korkeammalle ja korkeammalle. Käytännöksi muodostui, että tuotantomäärät ilmoitettiin paljon todellista suuremmiksi.

Kiinan maaseudun kyläyksiköt yhdistettiin suuriksi parinkymmenentuhannen asukkaan maatalouskollektiiveiksi. Ihmiset määrättiin syömään yhteisruokaloissa ja ruoanlaitto kotona kiellettiin. Maataloustuotannon lisäämiseksi viljelyyn sovellettiin neuvostoliittolaisen Lysenkon teorioita. Nämä menetelmät johtivat kuitenkin tosiasiassa satojen tuhoutumiseen. Propagandatarkoituksessa lavastettiin koepeltoja, joissa vilja oli muka saatu kasvamaan niin tiheässä, että sen päällä saattoi seistä.

Työläisiä ja maatyöläisiä määrättiin kehittämään uutta tuotantoteknologiaa. Eräs tunnetuimmista suureen harppaukseen liittyneistä projekteista olivat ihmisten takapihoille perustetut pienoismasuunit, joiden rakentamisella tähdättiin teräksen tuotannon lisäämiseen. Useimmiten takapihoille perustetuissa pienoismasuuneissa tuotettujen rautaharkkojen laatu oli erittäin huono. Teräksestä alle kolmannes oli käyttökelpoista ja senkin valmistaminen tuli kalliimmaksi kuin tehdastuotanto.

Ongelmat alkoivat tulla esiin jo vuoden 1958 syksyllä. Ruokapulaa alkoi esiintyä, eikä kasvavaa nälkäkatastrofia tiedostettu maan johdossa. Ruokapulan väitettiin johtuvan vain viljelijöiden harjoittamasta viljan kätkemisestä, joten viljan pakko-ottoja pyrittiin tehostamaan

Kiinan puolustusministeri Peng esitti Maolle suuren ongelmia ruotineen kirjeen. Mao tulkitsi arvostelun itseensä kohdistuneeksi juonitteluksi ja tuomitsi Pengin ”oikeistolaisena”. Peng syrjäytettiin ja puolue käynnisti oikeisto-opportunismin vastaisen kampanjan, minkä vuoksi kukaan ei uskaltanut arvostella suuren harppauksen toteutusta. Satojen romahtaminen ja viljan pakko-otot aiheuttivat Kiinan maaseudulla nälänhädän, joka paisui valtavaksi. Kun nälänhädän olemassaoloa ei enää voitu kieltää, käynnistettiin kampanja, jossa ihmisiä kannustettiin valmistamaan korvikeruokia kaikesta mahdollisesta syömäkelpoisesta. Nälkäkatastrofin keskelläkin Kiina kuitenkin jatkoi elintarvikkeiden vientiä ulkomaille.

Maataloustuotannon ohella teollisuustuotantokin romahti. Suuren harppauksen aiheuttamien kuolonuhrien määrää ei tunneta tarkasti. Arviot liikkuvat välillä 15 – 60 miljoonaa. Nälänhädän olemassaoloa ei koskaan tunnustettu julkisesti.

Ps. Oletteko huomannut Maria Ohisalon ja Kim Jong-unin siskon Kim Yo-jong ilmeiden samanlaisuuden.

Juha Kivela kirjoitti...

Olisipa jännittävä lukea tavan suomalaisten ajatuksia tässä ajassa. Niitä ajatuksia, joita ei ääneen sanota. Tietää myös hallintoalamaisen mahdollinen pelko. Vai onko suomalaisista viimeinkin saatu karistettua itsesuojeluvaisto lopullisesti?

Elämä on.

Osuva kuva tuossa kirjoituksesi alla. Jotenkin itseäni huvitti tuo raketin päällä lentävä uuden ajan noita. Eräänlaisia uuden ajan bataattinoitiahan Suomessa taitaa olla yllin kyllin... Minulle riittäisi aivan hyvin ne satuolennot lastenkirjoissa ja luudalla lentämiset Harry Pottereissa...

QroquiusKad kirjoitti...

Mitäpä tämä kaikki elinkeinoelämän johtajia, noita Oman Elämänsä Sankareita hetkauttaa.
Pääasia, että he saavat kahmia taskunsa täyteen rahaa niin paljon kuin niihin mahtuu, paskat Suomen valtakunnasta ja yhteiskunnasta, suomalaisista puhumattakaan.
Paskat mistään muusta kuin heistä itsestään ja omaisuuksistaan Audeineen päivineen.

Vosivathan nuo kaikki muutkin tehdä aivan samoin, jos vaan ihan vähän viittisivät ottaa itseään niskasta kiinni. Mutta kun kerran eivät viitsi, kuolkoot paskat pois, ja Audin pakokaasut raadoille, mphöhöhöhöhöööö!

Anonyymi kirjoitti...

Vuoden tai parin päästä voidaan todeta että vituiksmän ja kalliiksi tuli.

Anonyymi kirjoitti...

On ne suomalaiset ennenkin tyhjää ostaneet kallisti Saksasta. Eikö se ollut kokoomuksesta se ministeri, Heinonen muistaakseni kun kävi Saksassa umst-kaupoilla ja osit Soneralle 500 miljoonalla ilmaa? Että huikeita kauppamiehiä ,eillä. Sonera pilkotiin ja taidettiin ilmaseksi antaa ruåttalaiselle Telialle. Vai mikä sen nimi silloin oli. Ja viherhörhö antoi Fortumin sähköverkot lahjaksi ausseille, nyt jo juutalainen eläkeyhtiö suurin omistaja.
Kaivosoikeudet ollaan lahjoittamassa ausseille ja kanukeille, siivouksen loppulastu jää kyllä kotimaahan.
Huru-ukko

QroquiusKad kirjoitti...

Tuohon Brysselin Tuppu-Tiltun kansallismielistä ajattelua käsiteelleeseen lausuntoon voisi varsin hyvin vastata "Tytti Tuppuraisen ajattelu on haitallista".
Sen tuotteena ei synny koskaan mitään hyvää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys terho Hämeenkorvelle, labrotalle, Ano1:lle, Rouva Anolle, Maallikolle, Ano2:lle, Strix Senexille, Juha Kivelälle, Qroquius Kadille, Ano3:lle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Terho: Muistan muuten kun Carl-Erik Creutz luki aikanaan 1970-luvulla televisiossa 1930-luvun uutisia. Sellainen historianpläjäys siihen aikaan. Se mies joka alkoi purkamaan Maon perintöä oli Teng-Hsiao Ping ja siihen aikaan uutisoitiin kovasti siitä ns. neljän koplasta.

labrotta: Nuo ovat ihan vetokelpoisia ehdotuksia. Yksi asia mikä mättää monelle yhdistystoiminnassa ovat myös ns. järjestöjyrät jotka pyrkivät päsmäröimään kaikkiin mahdollisiin yhdistyksiin. Loppukaneetistasi voi todeta että aikanaan sosialistikin tajusi että jos kapitalistin kyykyttää tarpeeksi syvälle niin loppuu se syöminen sosialistiltakin. Nykyisin sitä ei taideta tajuta.

Ano1: Ehkäpä ne polttomoottoriautotkin kielletään.

Rouva Ano: Juuri sosialismiahan tuossa haikaillaan. Vaikka historia kertoo oikein hyvin mihin siinä sitten päädytään.

maallikko: Valitettavasti tuo on aikamme kuva. Sillä Natolla oli muuten silloin 1990-luvun alussa vielä aivan toisenlainen syömähammas kuin nykyisin.

Ano2: Tuppaa ikävä kyllä olemaan niin että tyhmää kyykytetään kun se antaa kyykyttää.

Strix Senex: Näinhän se Suuri Harppaus meni. Tommosta on kun päästetään utopistit asialle. Kiinahan on sinänsä mielenkiintoinen maa nykyisin. Oikeastaan hurjan kapitalistinen ja kuitenkin kommunistipuolueen johtama. Ja joo, niissä ilmeissä on kyllä yhteneväisyyttä.

Juha: Tavallisen suomalaisen ääntä ei taida kuulua kuin marginaalissa. Siitä pitää valtamedia huolen. Siitä kuvasta tulee minulle muuten mieleen ajatus ”hetkeä ennen kuin kaikki upposi”.

Qroquius Kad: Suuret firmat ovat säännöllisesti pörssiyhtiöitä ja niillähän ei ole isänmaata. Tuppuraisesta totesit osuvasti.

Ano3: Joo, savolaisten sankari taas asialla:

https://pbs.twimg.com/media/CQsqwRNUkAErSL2.jpg

Huru-ukko: Totta ja erityisesti tätä kaivosasiaa ihmettelen.

Anonyymi kirjoitti...

On kyllä korruptio huipussaan...Ohisalo ja muut rikolliset ovat päättämässä näistä tukipaketeista ja palkkioksi he saavat käyttää Suomelle palautettavia rahoja omiin lemmikkiprojekteihinsa. Ei voi välttyä ajattelemasta, että koko kuvio oltaisiin sovittu jo etukäteen. Kaava noudattaa maailmalla niin suosittua tapaa, jossa poliitikot kuppaavat veronmaksajien rahat koronan varjolla kaikkeen turhanpäiväiseen paskaan. Piiri pyörii. Mutta mitäpä sitä ei Ohisalo tekisi, että pääsee kahvipöydässä pätemään pohjoismaalaisille vastinkappaleilleen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Ja EU:n kohdallahan tässä on kyse nopeutetusta liittovaltiokehityksestä.

Tinahattu kirjoitti...

Pakkomielteensä sokaisema ympäristöministeritär Krista Mikkonen ei välitä, mitä kyseinen siirtymä saa aikaiseksi vaan hehkuttaa, että kyseisillä toimilla Suomen päästöt putoavat kuusi prosenttia.

Kuinkahan ympäristöministeritär ja kumppanit laskivat tuon kuusi prosenttia? Ovatko siinä taas suomalaiset prosentti-ihmiset toimessaan?
Niillehän 1% on ihan ikkusen-pikkusen jos se koskee bruttokansantuotetta ja 50% on myös ihan ikkusen-pikkusen jos se koskee vierasväestöä.


Mikkonen iloitsee myös siitä että näytämme esimerkkiä muille ja ne muut ovat tietysti mielissään suomalaisten esimerkistä.

On saanut kiitoksia “kansainvälisissä piireissä”. On saatettu jopa taputtaa pyllylle.



maallikko
16. maaliskuuta 2021 klo 9.52:
. . . NATO:on olisi pitänyt liittyä EU:n ja Euron sijaan, jos kerran turvallisuudesta oli kysymys. . .

Voe taevas! Mistä tuo natokiima oikein kumpuaa? Pelosta? Tietämättömyydestä?
Pitäisi seurata maailman tapahtumia sen verran että näkisi mitä NATO edustaa, mikä sitä käskee ja mitä se on tehnyt.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tinahattu. Oliskos kyseessä ollut jopa se kuuluisa Annika Lapintien prosenttilaskutapa? Mitä Natoon tulee niin en ole Nato-fani mutta tuossa puhuttiin 1990-luvun alusta ja tilanne oli silloin hieman toinen.

MikkoK kirjoitti...

Suuresta harppauksesta ja Suomen hallituksesta tulee mieleen Romanian presidentti Nicolae Ceaucesku ja hänen vaimonsa Elena. Heidän kunnianhimoisena tavoitteena oli maksaa Romanian valtionvelat pois äärimmäisen lyhyessä ajassa (vrt. hiilineutraalius maailmanennätysajassa). Siitä seurasi puute ja kurjuus kansalle, joka joutui nälissään palelemaan kylmissä asunnoissaan. Eihän lämmitykseen pidä käyttää rahaa, kun on korkeampia tavoitteita! Ceauceskut itse asuivat järjettömän suuressa palatsissaan, jonka rakentaminen oli säästökuurista huolimatta etusijalla (vrt. koronapaketti, maahanmuutto, ministerien ökyasunnot ja avustajalaumat). Lopulta Ceauceskujen koeponnistus kirjaimellisesti räjähti heidän omille silmilleen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, MikkoK. Vertaus ei ollut ollenkaan huono. Niin kyseinen Ceaușescu kuin huulipunahallituksemme ovat/olivat täysin irtaantuneet reaalimaailmasta.

Anonyymi kirjoitti...

Ceaușescut joutuivat katselemaan kierreputkea väärästä päästä. Samaa voivat joutua meilän kahjotkin katselemaan. Vaan, ihan omasta halustaan. Utopisteillä dystopistinen loppu.

Eipä silti, ei saksmanneillakaan oo kaikki inkkarit kanootissa: Audi on päättänyt lopettaa polttomoottoreiden kehityksen. Ja hallitus on sulkenut ydinvoimalat. Ehkä nyt olisi NokiaMotorsin aika iskeä - polkuautoja kehiin!

Polkupyörän dynamovalaismet on vielä arvossa arvaamattomassa, tottahan hallitus kieltää kohta rasistiset riistoakut ja led lamput. Vieläköhän karpidilamppuja löytyy? Toimisivat vallan sähköttä.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Muistutan että eihän täällä haluta väkivallan tekoja kenellekään. Mutta jos maa muutetaan elinkelvottomaksi niin moni ihminen muuttuu toisenlaiseksi. Ceaușescu muuten oli varmaan teloitukseensa saakka aivan ihmeissään. Ihmisethän rakastivat häntä. Eihän näin voi tapahtua.

Saksa on maana menossa muutenkin sekaisin. Tuli lampuista mieleen se, että ne energiansäästölamputhan piti väen väkisin tunkea markkinoille vaikka ne ovat ongelmajätettä ja led-tekniikan tiedettiin olevan tulossa.

DuPont kirjoitti...

Laitan tähän Halla-aholta viimeisimmän postauksen, jos sallitte:
https://www.facebook.com/jussi.hallaaho?fref=tl_fr_box

""Poliisin mukaan hollantilaisten asiakkaina pääkaupunkiseudulla oli kaksi erillistä rikollisryhmää, joista toisen jäsenet ovat pääosin peräisin Itä-Afrikasta ja toisen pääosin Lähi-idästä."
Artikkelista on päivän aikana poistettu maininta siitä, että huumerikolliset jengiytyvät yhä useammin yhteisen kielen tai etnisen alkuperän perusteella. Artikkelin alussa näkyy päivitysajankohta, mutta päivityksen luonteesta ei sanota mitään. No, tämä ei ole oleellisinta.
"Itä-Afrikka" tarkoittaa suomalaisessa kontekstissa Somaliaa ja "Lähi-Itä" Irakia.
Perussuomalaisia paheksutaan jatkuvasti siitä, että puhumme "haittamaahanmuutosta". Usein myös kysytään, miksi vastustamme tietyistä maista tulevaa muuttoliikettä. Pelkäämmekö erilaisuutta?
Mietitäänpä asiaa. Somaliasta ja Irakista tulleet henkilöt ...
a) ... ovat huikeasti yliedustettuna sosiaalitukien saajina. Työllisyysaste on olematon. Tukiriippuvuus jopa täällä syntyneiden keskuudessa on moninkertainen kantaväestöön verrattuna. He tulevat kalliiksi.
b) ... ovat huikeasti yliedustettuna rikostilastoissa, etenkin seksuaalirikosten osalta. He vähentävät turvallisuutta.
c) ... vastaavat suuresta osasta huumekauppaa, joka tuhoaa nuoria ihmisiä ja lisää osaltaan väkivalta- ja omaisuusrikollisuutta.
d) ... ovat yliedustettuna jopa koronatartuntojen osalta. Virallisena selityksenä on tietysti "työskentely palveluammateissa", mutta on vähän vaikea ottaa tätä selitystä vakavasti, kun kyse on väestöryhmistä, jotka pääsääntöisesti eivät työskentele missään ammateissa.
On itse asiassa hyvin vaikea keksiä, missä suhteessa maahanmuutto Somaliasta ja Irakista EI olisi haitallista. Näistä maista tulleet henkilöt ovat yliedustettuna rattijuopottelua lukuunottamatta melkein kaikissa kielteisissä ilmiöissä.
Kääntäen: On vaikea keksiä, mitä hyvää näistä maista tuleva muuttoliike Suomeen tuo. Voisiko joku kertoa? Pelihetkiä?"

Minulle tulee aina sama asia mieleen. Mitä on se "rikastus", jos yhteiskuntamme saamat vaikutteet ovat varsin negatiivisia? Monikulttuuria ja maahanmuuttoa on aina perusteltu positiivisilla vaikutteilla, mutta missä ne positiiviset puolet ovat? En haluaisi olla kyyninen, negatiivinen ja jopa pahansuopa, mutta voinko muuta olla lukiessani virallisia aamu-uutisiamme?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, DuPont. Tuossa Jussin kirjoituksessa oli kyllä asia täydelleen tiivistettynä. Järjellisessä maailmassa se johtaisi koko politiikan suunnan muuttumiseen. Valitettavasti emme elä sellaisessa.

Anonyymi kirjoitti...

Energiaa alettiin säästää pienoisloisteputkien avulla -81, muistaakseni. Laskin huvikseni silloin 70:- maksavien lamppujen säästön. Tasan 0;-. Olettaen, että kestävät luvatun ajan. Ainoa säästö tule lamppujen vaihdosta. Verrokkina Airamin / Philipsin hehkulamppu. Halvin valaistus tuli radiomikron DDR-lampuilla.

Hehkulamppujen kielto oli ihan silkkaa idiotismia - tai korruptiota. Pitihän ne loistelamput saada kaupaksi ennen kun LEDit tulevat.

Nyt hallituksen kaatuminen lähestyy: Alkot kiinni, ehdottaa kiuru. Joo-o, kansa herää...

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Minäkin olen huomannut että se puhe kyseisten lamppujen pitkäkestoisuudesta on satua ja suhinaa. En muuten tiedä pitääkö paikkansa mutta kuulemma Saksassa myydään edelleen hehkulamppuja. Lämmittiminä. Jaa Alkot kiinni? Tästä varoitti aikanaan jo Eppu Normaali:

https://www.youtube.com/watch?v=Qc_SZpj-3po