tiistai 7. joulukuuta 2021

VALTAMEDIAN RAKASTAMA KATASTROFI

Onhan selvää että sääli on sairautta, varsinkin valtamediaan kohdistuva sääli. Toisaalta minussa – vaikka hirvittävä käppäukko olenkin – on vielä hieman inhimillisyyden rippeitä jäljellä joten aika ajoin käy valtamediaa sääliksi kun se yrittää pitää yllä mielikuvaa Sanna Marinista Sanna I Pyhänä.

Kyseinen pimuhan oli valtamedialle suoranainen taivaan lahja tullessaan pääministeriksi. Olihan hän valtamedian näkemyksen mukaan äärimmäisen pätevä. Äärimmäisen päteväksi hänet teki se, että hän on nainen, nuori, nätti, feministi ja vihervasemmistolainen. Eihän valtamedialle muuta tarvittukaan. Siinä oli se kaikki olennainen.

Kyseinen, Rinteen törttöilyn vuoksi varahenkilönä pääministeriksi noussut nainen on vaan tehnyt pyhimysasemansa ylläpitämisen valtamedialle kovin vaikeaksi. Jos mietitään ensin asioita tällaisen tavallisen, ei vihervasemmistolaisen näkökulmasta niin pyhimysasemaa haittaa esim:

1. Marinin halu tuhota jo valmiiksi hiilineutraalin Suomen talous hiilineutraalisuuden nimissä.

2. Marinin halu tuhota suomalaisten turvallisuus – ja osaltaan myös talous – järjettömän maahanmuuttopolitiikan nimissä.

3. Marinin halu tuhota osaltaan Suomen itsenäisyys lahjoittamalla EU:lle kuusi miljardia törsättäväksi ja samalla kehua että me tienattiin tällä kaksi miljardia.

4. Kun Kemi menetti miljardi-investoinnin Rotterdamiin niin Marin meni ja pläjäytti eduskunnassa että se on osa tätä vihreää siirtymää, ja sitä on syytä tukea.

Nuo neljä kohtaa eivät tietysti valtamedian näkökulmasta ole ongelma ensinkään vaan päinvastoin ihastuttavaa sillä valtamedia on itsekin vihervasemmistolaisuuden ja federalismin totaalisesti mädättämä.

Mutta kun kyseinen Sanna – piru vie – temppuilee muutenkin. Jokaisen temppuilun jälkeen valtamediassa täytyy miettiä että mikäs human interest-ylistysjuttu tai vaikka persuihin liittyvä skandaali me nyt keksittäis että huomio kiinnittyisi muuhun kuin pyhimykseemme.

Sanna vaan tekee valtamedian yrityksen kovin, kovin vaikeaksi:

Kun hänen hallituksensa saa perusteltua arvostelua niin mennään ja tilataan tutkimus että onkin kysymys vain naisvihasta ja kiukutellaan kuin pikkutytöt hiekkalaatikolla. Sillä onhan se niin että nainen on pätevä ja osaava. Koska hän on nainen. Muu on törkeää pilaa. Mutta kun se meni sitten lällättämään siihen päälle. Ja vielä englanniksi.

Ja sitten se Sannan kehno meni ja maksatti ne aamiaisensa verorahoilla.

Ja sitten se meni esittelemään sitä tissivakoaan siinä korumainoksessa.

Ja sitten se meni painostamaan sen Huoltovarmuuskeskuksen johtajan huuthelvettiin ja totesi vaan tylysti että ”itsehän se irtisanoutui”. Vaikka samaan aikaan hallituksenkin koronalinja oli että ”arvotaan päivän toimenpide”.

Ja sitten se menee esittämään nelipäiväistä työviikkoa muutenkin vekselivetoisessa ja pankrotin partaalla olevassa maassa.

Ja sitten se menee pitämään niitä myöhäisteinibileitä siellä Kesärannassa. Samaan aikaan kun se estää muita bilettämästä sen koronahysterian takia.

Sitten se vielä menee niissä bileissä suoraan vittuilemaan vanhemmalle väestölle. Vaikka pimulle itselleen sana ”työ” tarkoittaa Savon murteen pronominia sanasta ”te”.

Ja sitten se myöhäisteinibilettää ilman pääministerin virkakännykkää  ja vielä korona-altistuneena kaupungillakin aamuneljään ts. toteaa koronan nimissä kyykyttämilleen ihmisille että ”tehkää niin kuin minä sanon, älkää niin kuin minä teen”. Ja kun se kehno vielä on ollut sitä ennen taktisessa karanteenissa aina silloin jos siltä oltais kyselemässä hankalia.

Sitten se – voi juma örtsy – menee poseeraamaan Instagramissa jonkun kaksoismurhaajan kanssa suu niin maireena että.

Valtamedialla on pirunmoinen urakka pitää yllä Sanna I Pyhän sankarikuvaa mutta täytyyhän sen tehdä niin sillä onhan Sanna sentään paras mahdollinen pääministeri. Kas kun hän on nainen, nuori, nätti, feministi ja vihervasemmistolainen.

Vaan miettikääpä piruuttanne jos Sannan asemassa ja ”ansioilla” olisi

a) miespoliitikko

tai kauheempaa

b) ei-vihervasemmistolainen miespoliitikko

tai sitten ihan hirveetäkamalaa

c) perussuomalainen miespoliitikko

Silloinhan me muurahaiskansalaiset saisimme seurata valtamedian taholta haisunäädän kusimyrskyä non-stoppina.


30 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, aloin itsekin miettimään noita kaikkia törttöilyjä näiden viimeisimpien jälkeen, että mitäs näitä myt on ollut. Mutta tuossahan ne tulikin ansiokkaasti koostettua. Lisäisin itse vielä ehkäpä historian (ulospäin) riitaisimman hallituksen ansiolistaan, yleensä pääministerin auktoriteetti on riittänyt jonkinlaiseen yhtenäisyyteen mutta ei tällä kertaa. Ei tuollaista pikkukakaraa kukaan aikuinen ihminen voi tosissaan ottaa. Ilman median jatkuvaa palvontaa kyseinen kakara olisi vedetty kölin alta jo moneen kertaan noista touhuista.

Minun silmään alkaa näyttämään että Sannatyhjäpää on jo itsekin huomannut ettei ole oikea henkilö hommaan. Ei esimerkiksi jaksa enää toimia puskurina hallituksen sisäisissä nokitteluissa, tai olla hokemassa valmiiksi kirjoitettuja mantroja kameroille. Hän on viime aikoina keskittynyt enemmän... noh, kaikkeen sellaiseen mitä joku yleensä n.10v nuorempi tyttönen tekee. Bilettää, poseeraa muotilehdissä yms. niin kauan kun kysyntää vielä on, Sannatyhjäpää ei ole niin poikkeuksellisen kaunis ilmestys että erottuisi ilman titteliä. Minulle tuosta tulee sellainen luovuttamisen fiilis, ja kun ei tosiaan joudu millään tavalla vastaamaan julkisuudessa siitä että vetää pääministerin hommat vihkoon niin mikäs on bilettäessä.

t.Puupääukko

Seppo Oikkonen kirjoitti...

"Minun olisi pitänyt lauantai-iltana käyttää parempaa harkintaa ja tarkistaa saamani ohjeistus vielä toiseen kertaan. Siitä, etten ymmärtänyt näin toimia, olen todella pahoillani."

Näin pääministeri selittelee syitä tekemisilleen. Poliittisen retoriikan mestarinäyte. Ikään kuin siinä olisi kyseessä vain ihan pieni ero, sellainen joka esimerkiksi erottaa kaksi peräkkäistä säveltä tai ajatusta toisistaan. Harkinta ja vähän parempi harkinta. Ymmärryksen puute koskee vain tätä nimenomaista pientä eroa. Ikään kuin niissä tippaleipäaivoissa ihan kaikki olisi tapahtunut ihan oikein, ja vain pieni murunen jostain olisi lohjennut.

Voi taivas tätä käsitteellistä "hallintaa". Tuo pitäisi painaa politiikan oppikirjoihin malliksi siitä, miten valtakunnan turvallisuuden kokoinen asia saadaan käsitteellisesti pyöritellyksi piperoksi ja luodaan ihmeellinen illuusio siitä että yhdeksänkymmentä yhdeksän prosenttia tilanteesta oli hallinnassa.

Retoriikka on ihmeellistä. Kaikkien totalitarismien johtajat ovat olleet aina nimenomaan suuria puhujia -- ei esimerkiksi kirjallisia älykköjä. Kyllä Mariinissa on selvästi sitä paljon kaivattua johtaja-ainesta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Puupääukolle ja Seppo Oikkoselle & kiitos kommenteistanne.

Puupääukko: Paljon hyviä huomioita. Vihreäthän vievät hallitusta kuin litran mittaa. Tosin Marinhan sinänsä kannattaa ihan samoja asioita kuin Ohisalo ja muut vihreät. Ei vihervasemmistopuolueet toisistaan juurikaan eroa.

En tiedä sinänsä ajatteleeko Marin itsestään niin kuin tuumit. Hänhän on esimerkki nuoresta nykyisin ilman omia ansioitaan jalustalle nostetusta naistyypistä joten hän saattaa mieltää että totta kai hänellä on oikeus kaikkeen. Aivan kaikkeen. Koska hän on sillä jalustalla.

Mutta joo, kirjoitus koski oikeastaan mediaa. Media sai tässä hallituksessa sen, mitä se halusi ja pysyy sen tukena ylpeänä vaikka kyseinen hallitus on Suomelle täysi katastrofi. Kertoo paljon valtamediastamme. Vaan tämähän ei ollut kenellekään yllätys.

Seppo: Erittäin hyviä huomioita. Ja tulee muistaa, että kyllä Marin tietää että jo huomenna tai viimeistään ylihuomenna valtamedia uutisoi jo jostain ihan muusta ja Sanna on ihan yhtä loistava naispuolinen, nätti, nuori, feministinen ja vihervasemmistolainen pääministeri kuin aina ennenkin.

Qroquius Kad kirjoitti...

Itsekin näkisin maailman nuorimman, kauneimman, pimpseimmän ja tyhmimmän pääministerin Cannah I Suuren vain tekevän sitä, mistä absoluuttisen vallan makuun päässyt teinipissis milloinkin sattuu tykkäämään.

Mediaeliitti on nostanut hänet kansakunnan kaapin päälle, polittinen eliitti seisoo yhtenä naisena (niin vaginallisena kuin peniksellisenä) hänen takanaan eikä kukaan tai mikään voi hänen asemaansa horjuttaa.
Hän voi halutessaan jatkaa keväällä 2023 tällä samalla kokoonpanolla, ehkä vaihtaen Kepulin KaKoon.

Hämmästelen hieman, miksi mediaeliitti ei ole riemuinnut tämän enempää vaarallisen ääärrioikeistoterroristijärjestön Kankaanpään Kovimmat Kiljuskinit (KKK) paljastamisesta ja tuhoamisesta. Sehän on juuri sellainen makupala, että ellei sitä olisi ollut, se olisi pitänyt keksiä.

Aavistan ja uumoilen silti, että sitä saatetaan tuomioiden jälkeen hyvinkin käyttää perusteena Demokratian Suojelulain säätämiseen.
Ja sen lain nojallahan sitten lakkautetaan demokratianvastaiset puolueet ja estetään uusien perustaminen.

Ensin lähtee Turtapään pellejengi, jota vain harva jää kaipaamaan.
Sitten lähtee Perussuomalainen puolue.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Kommenttisi alusta voin sanoa että vähän samaa kommentoin ylempänä itsekin. Ja sama koskee koko hallitusta tai ainakin sen feministipuolueen ulkojäseniä joihin Marinkin kuuluu. Linja on ollut nähtävissä eli ”nyt me ollaan vallassa ja v**tu me voidaan tehdä ihan mitä meitä huvittaa. Ja heitähän on huvittanut.

Mitä tulee tuohon Kankaanpään juttuun niin veikkaan, että hiljaisuus johtuu siitä että kyseessä ovat todellakin kiljuskinit eikä mikään varteenotettava terroristiporukka. Mietin sitä sen vuoksi että takavarikot tehtiin jo 2019 ja jos poliisi olisi mieltänyt porukan todella vaaralliseksi niin vangitseminen olisi tapahtunut jo silloin.

Siks toiseks, kun katson noita esille tuotuja ja julkaistuja aseita niin siellähän on mm. ilmakivääri, ikivanha hanallinen haulikko, yhtälailla ikivanha todnäk 6,35-millinen taskupistooli ja sitten vielä se Kalashnikov jollaista en muista kyllä ikinä nähneeni. Ettei olis jonkinlainen airsoft-pyssy?

Qroquius Kad kirjoitti...

Itseänikin huvitti se luftari, joka esiteltiin ilmeisen tosissaan Tappavana Aseena. Sillä 6,35 mm Baby-Browningilla sentään voisi tappaa lähietäisyydeltä, mikäli se toimisi.

Mutta tarkemmin kun ajattelen tuota puolueiden mahdollista lakkauttamislakia – mihin sellaista tarvittaisiin?
Eihän PS kuitenkaan voi saada yli 50 pinnaa ek-vaaleissa, ja vähempi ei riitä muuhun kuin puolueen poliittiseen itsemurhaan lähtemällä hallitukseen KaKon ja Kepulin kanssa joutumaan syömään sanansa ja pettämään äänestäjät vielä Soiniakin pahemmin.

Schwamm drüber, sanoi saksalainen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Veikkaanpa että olet valitettavan oikeassa. Suomen tulevaisuus ei näytä hyvältä. Vaalikoppikooma pitää siitä huolen. Ei kai meidän auta toivoa kuin yleistä järkiintymistä. Toisin sanoen ihmettä.

Anonyymi kirjoitti...

Näin isoäitinä minua ihmetyttää, että nainen, jolla on pieni lapsi, vaativa työ ja kaikenlaista menoa; milloin on avaamassa uutta Tampereen jääkiekkopyhättöä, milloin antamassa haastattelua ja kuvauttamassa itseään mediaan, osallistumassa kirjamessuille ym., niin vapaa-ajan koittaessa suunnistaa kapakkaan ja viihtyy siellä aamutunneille saakka. Nuoruus tuntuu olevan venyvä käsite, se taitaa kestää nykyään ainakin nelikymppiseksi asti ja vastuuntunto kehittyy vielä myöhemmin. Vastuu Suomesta ja suomalaisista ei kiinnosta, kun ei taida edes oma perhe sitä tehdä.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

007 ja lupa tappaa. Vihreä passi ja lupa tartuttaa.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Niin, minun on mahdotonta päästä Marinin kaltaisen ihmisen pääkoppaan. Mutta se nelikymppiseksi kestävä nuoruus taitaa pitää paikkansa. Ja kehittyykö kyseistä nuoruutta elävillä se vastuuntunto itse asiassa koskaan? Loppuuko se nuoruus koskaan?

Huru-ukko: Tämä koronatouhu on sinänsä lähtenyt jo pois käsistä. Poikkeustilaa pidetään keinotekoisesti yllä. Kun ottaa huomioon että kuinka paljon siihen oikeastaan Suomessa on ihmisiä kuollut.

Anonyymi kirjoitti...

Sannan kyvyt menee tällä hetkellä täysin hukkaan. Kassalla ja vaikkapa meikkiosaston tuote-esittelijänänä hän olisi edelleen loistava. Ei tarvitsisi huolehtia mistään virkapuhelimista bileissä.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Eikös se virallinenkin thl:n ohjeitus mene niin, että vaikka kuolisit kolarissa ja sen jälkeen todetaan altistuminen/mahdollinen tartunta, eilma että ko. henkilö ei ole vielä saanut edes oireita: Selvä koronakuolema.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Tapsa vaan: Näin minäkin asian näen. Mutta hän, juuri hän päättää meidän asioistamme.

Huru-ukko: Näin minäkin olen asian ymmärtänyt.

Qroquius Kad kirjoitti...

Jos keski-iän yleisesti ajatellaan alkavan neljänkympin kohdalla, eikö siihen asti sitten ollakin nuoria;
samalla tavoin kuin 18-19 -vuotiaat ovat myöhäisteinejä, ovat 30-39 -vuotiaat myöhäisnuoria?
Sitten siirrytään varhaiskeski-ikään.

Mitä körinäpröjektiin tulee, sehän toimii loistavasti:

suurin osa kansaa on peloteltu puolipöhköiksi alistumaan mielihyvin mielivaltaisiin vapauksien ja oikeuksien rajoituksiin, ja pyytämään covid-papistolta aina vain lisää, että säilyisivät hengissä.
Suurin kiitos elossapysymisestä annetaan silti Manna Sariinille ja hänen kaikkien aikojen parhaalle hallitukselleen!

Minkä rajoittaminen mahtaa tulla seuraavana, ja millä verukkeella?
Oli mitä oli, siihenkin alistutaan ja pyydetään lisää.

DDRn johtajat eivät olisi edes kyenneet unelmoimaan tällaisesta:
itse itseään orjuuttava kansakunta!

Anonyymi kirjoitti...

Kun on lueskellut hesarin ja usarin kirjoitusten kommentteja, tilanne näyttää olevan n. 60-40 Marinin eduksi. Perusteluina mm. nuorten oikeus bailaamiseen vapaa-ajallaan, eihän kukaan muukaan kuikuile kännykkäänsä kaiken aikaa (ai ei vai?), pitääkö muka kantaa peräti kahta puhelinta mukanaan, tunnollisesti on ottanut molemmat rokotukset, ei ole missään yökerhossa ollutkaan, ihan vaan kertomansa mukaan aviomiehensä kanssa syömässä jnejne. Siis piirun verran pyhempi kuin äiti Teresa. Mutta kun ne perkeleen tohelot virkamiehet!

Nuivalla puolella on sitten kaiveltu kaikenlaisia VN:n oppaita pääministerille ja jo 26.11. annettuja ohjeita joiden mukaan altistuneet eivät lähde väkijoukkoihin rilluttelemaan. Marinin perustelu ministeripuhelimen kotiinjättämisestä ei myöskään mennyt läpi: jätin sen kotiin koska en halunnut kadottaa sitä. Sillä puhelimella pidän pääasiassa yhteyttä ulkomaisiin tärkeisiin henkilöihin. Tämä selvä. Eduskunnan puhelimen osalta voi toki ottaa kadottamisriskin, koska sillä pidetään yhteyttä vain suomalaisiin jotka nyt mitään tärkeitä ole. Arvatenkin turvallisuussyistä puhelimia ei voi turvamiehille jättää biletyksen ajaksi? Eikä tarvitse kahta kapulaa kanniskella jos on kaksi SIM-korttia. Toki tässä saattaisi olla sekaannuksen vaara jos eduskunnan simiin kujertaa "mon cher Emmanuel" ja ministerisimiin tiuskaisee "mitä helvettiä te törpöt taas haluatte".

Mutta Haavistollehan tämä kohu on ollut lottovoitto. Kukaan ei enää muista kuinka tuo altistaja patsasteli Tampereella kutsuvierasaitiossa kylki kyljessä muiden turhakkeiden kanssa. Kuvassa ei näkynyt yhtäkään maskia.

36-vuotias nainen ei ole maininnan arvoisesti nuori, paitsi ilmeisesti pääministerinä. Ja on aika ällistyttävää, että vaikka hänen valmistumisensa kesti peräti 10 vuotta, ei aikaa biletykseen jäänyt. Huono organisoija.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

"Mutta joo, kirjoitus koski oikeastaan mediaa. Media sai tässä hallituksessa sen, mitä se halusi..."

Niin varsinkin iltapäivälehdet lööppeineen. Niillehän Sanna Marinista on parin vuoden ajan epäilemättä ollut paljon taloudellistakin hyötyä, vaikka hänen pääministerikautensa muiden kannalta onkin ollut surkea. Onhan hänestä voitu tuon tuostakin kirjottaa juttuja repäisevine otsikkoineen, jotka saavat ne lehdet menemään hyvin kaupaksi. Niin kuin nytkin. Erityisesti hänestä on voitu kirjoittaa muutakin kuin monista tylsiltä tuntuvia talouspoliittisia juttuja. Ja koronapandemiankin aikana hän on antanut aihetta otsikkoihin muustakin syistä kuin hallituksen tuon pandemian vuoksi antamista rajoituksista ja suosituksista.

Anonyymi kirjoitti...

”Eikös se virallinenkin thl:n ohjeitus mene niin, että vaikka kuolisit kolarissa ja sen jälkeen todetaan altistuminen/mahdollinen tartunta, eilma että ko. henkilö ei ole vielä saanut edes oireita: Selvä koronakuolema.” Ei. Ei mene.

Kuolemansyy selvitetään aina kolaroineelle tai muuten äkillisesti kuolleelle kuolemansyy tutkimuksessa. Oikeasti, oikea syy.
Että jos mälläät jonkun hengiltä, ei sen hemmon covidtartunta vapauta sinua vastuusta.
Mutta lääkeaine- tai rokotushaittarekisteriin se merkitään.

Mistäs tiijän? No, olen ollut ja olen aina välillä yliopistollisessa sairaalassa töissä, potilaana ja koehenkilönä. Ja muutamalla sairaanhoitopiirillä ja sairaalalla erilaisissa projekteissa. Ollessani viime vuosituhannella koehenkilönä tutkimuksessa, jossa tutkiskeltiin munuaisten vajaatoiminnan vaikutusta lääkeaineenpitoisuuteen veressä, tuli puheeksi haittavaikutukset ja sivuvaikutukset. Jos olisin aamulla mällänyt autoni, olisi sen korvannut tutkimuksen vakuutus – ihan syystä riippumatta. Ja sekin olisi liitetty haittavaikutusrekisteriin jossa se olisi näkynyt maailman tappiin. Kuulostaa hassulta, että kun löin varpaani portaaseen, sen tropin haittavaikutuksena näkyy varpaan murtuma. Mutta näin se menee, jos ei kukaan muu murra varvastaan katoaa se haittavaikutus muiden sekaan. Siis yksi murtunut varvas, tuhatkolmesataa allergista reaktiota, kuusi keskenmenoa, 12 hikkaa… - muttei vielä yhtään kolaria, tietääkseni.

Tutkimuksesta maksettiin kilometrikorvaus ja ansionmenetyskorvaus, olin silloin muutenkin sairaalassa töissä niin, että työmatkani oli ilmainen tai oikeasta työmatkasta maksettiin minulle, kun kävin labrassa muina päivinä piti ajaa omalla kustannuksella. Ansionmenetyskorvauksia ei tullut, kun työnantajani ja tutkiva lääkäri sopivat, että voin jonottaa labraan työajalla.

Pikatilastoihin merkitään mahdollinen kuolemansyy aina välillä, lopullinen tilasto korjataan sitten joskus. Tilastot kun ei valmistu reaaliajassa, vaan kuukausia tai vuosia myöhemmin. Juu, olen asennellut ja opastanut tilastointiohjelmia käyttämään jo yli kaksikymmentä vuotta. Tohtoriksi tullaan laatimalla väitöskirja ja tilastoanalyysi on osa prosessia. Ja hyvin kauan sitten opiskelin pari kurssia tilastomatikkaa universtaalla.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...


Paikallinen porttomedia on saanut taas kelvon palstantäytettä.
Poliittiset kilpailijapuolueet ovat innoissaan
Kuin vesikauhuinen rakkilauma ryhtyivät räkyttämään.
Mitään asiaahan heillä ei koskaan ole kun joutuisi ajattelemaankin ja kaikkea.

Kuvitelkaa itsenne johtamaan norsunkokoisia ämmiä joilla on hiiren aivot.
Ja sitten sovittelemaan sanansa kuten kulissien takana virkamiehet ovat määränneet.
Takaovella odottaa jono loputtoman ahneita gryndereitä,rikollisia lakimiehiä,koronkiskureita,täydellisen osaamattomia valtionvirastojen ylijohtajia jne.
Että saataisiin bruttokansantuotetta,että luottoluokitus säilyisi vääristelyn avulla että halpakorkoista ulkomaanlainaa saataisiin loputtomasti.

Sanna Marin on pääministeri kun demarit niin halusivat.
Sanna on myös sivutoimisesti ihminen.
En ihmettele kun joskus haluttaisi vähän rentoutua.

Olli Rehn presidenttiehdokkaaksi???. Hänelle nauretaan euroopassa edelleenkin kaakattaen.Suomen luottoluokitus aivan varmasti menisi lopullisesti.
Pekka Haaviston ehdokkuutta odotellaan Kremlissä popcornien kanssa.
Hänen nuoruudenseikkailunsa Leningradin homoklubeilla alaikäisten kanssa on nauhoitettuna ja visusti tallessa.

So nebenbei.in Ukraina wird es tatsächlich bald losgehen (laut insiderwissen)

MfG :Josef






Anonyymi kirjoitti...

Tarkoitin sillä nuoruusiällä aikaa, jolloin irtaudutaan lapsuudenkodista ja aletaan elää omaa elämää, opiskellaan, biletetään, seurustellaan, nautitaan vapaudesta ja tehdään tyhmyyksiä. Tämä aika ei kuulu enää pääministerille. Olen se boomeri, jonka kuuluisi ottaa kaikki poliittinen törttöily coolisti, mutta tiukkaa tekee kun näkee, mihin malliin maan asiat on luisumassa niiden käsissä, joilta puuttuu luottamus ja arvostettu taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Tässäpä sitten vastapainoksi todellinen suomalainen naisjohtaja - joka onnistui kyykyttämään sekä Hilja Riipistä että komukkahuntsuja. https://fi.wikipedia.org/wiki/Fanni_Luukkonen

Qroquius Kad kirjoitti...

Surullinen se Fanninkin loppu oli, kun komukkahutsut pääsivät kostamaan korkojen kera.

Kaikki hänen rakentamansa ja arvostamansa poljettiin paskatunkioon, ja kotiin tuli paskapostia ja häirikkösoittoja.
Se vei ennenaikaiseen hautaan kahden kurjuudessa eletyn viimeisen vuoden jälkeen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, tira+:lle, Ano1:lle, Pyssymiehelle, MfG Josefille, Rouva Anolle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Nämä lauseet kommentissasi:

”Minkä rajoittaminen mahtaa tulla seuraavana, ja millä verukkeella?
Oli mitä oli, siihenkin alistutaan ja pyydetään lisää.”

Ovat olleet usein minunkin mielessäni. Tämä koronahomma on hyvä signaali valtakoneistolle. Kansalaiset alistuvat ja hyväksyvät. Ja niin ne tekevät jatkossakin.

tira+: Hyviä huomioita. Myös Haavistosta. Mediahan elää lööpistä toiseen ja Pekka pääsi vaihteeksi pälkähästä.

Ano1: Lisätään tähän koronauutisointi eli pelkoporno jolla media saa jatkuvaa lööppitavaraa vähällä vaivalla.

Pyssymies: Kiitos lisäselvityksestä.

MfG Josef: Meinasitko siis että oppositiossa ei ole ajattelukykyisiä ihmisiä ensinkään? Noista presidenttiehdokkaista olen kanssasi aivan samaa mieltä.

Rouva Ano: Ei kuulu pääministerille. Nuoruus ja aikuisuus ovat tietysti aika yksilöllisiä. Joku on täysin aikuinen kaksikymppisenä. Joku taas elää teini-ikää vielä nelikymppisenä.

Ano2 & Qroquius Kad: Tapaus Fanni Luukkonen liittyy Suomessa heti sodan jälkeen alkaneeseen pakolliseen itselleen valehteluun. Niin Lotta Svärd- kuin Suojeluskuntajärjestöthän jouduttiin lopettamaan fasistisina vaikka eiväthän ne niitä olleet.

Anonyymi kirjoitti...

Tiesitte ehkä, että Sanna I Suurella meni 10 vuotta maisterin tutkintoon eli loppututkintoon. Kaksi viimeistä opintovuottaan opiskeli loppututkintoaan varten eduskunta opintotukenaan eli ollessaan kansanedustaja. Kiva bonus, kuten ministerinä aamiaiset ja täysi pakastin + kaljajääkaappi. 10 vuodessa opinto-oikeus olisi mennyt ja tehdyt pisteet rauenneet.

Anonyymi kirjoitti...

Itse asiassa sekä suojeluskunnat että Lotta Svärd lakkautettiin puolisotilaallisina organisaatioina, ei fasisteina. Mutta Lotta Svärdin omaisuus ja arkistot saatiin muilutettua turvaan, ja omaisuutta hallinnoi Suomen naisten huoltosäätiö, joka alkoi harjoittamaan hotelli- ja ravintolatoimintaa. Amica-ketju on alkujaan Työmaahuolto OY, jonka perustivat entiset muonituslotat. Myös helsinkiläinen ravintola White Lady on entisten lottien perustama.

Fanni Luukkonen joutui sodan jälkeen todella törkeän kohtelun kohteeksi. Mutta häntä ei ole unohdettu ja hänen elämäntyönsä muisto elää. Myös Suomen naisten huoltosäätiö on jälleen nimeltään Lottasäätiö.

IKL:n Hilja Riipinen on puolestaan ollut Suomen politiikan ehkä kaikkein oudoin hahmo. SDP:n presidenttiehdokas totesi hänestä: "Hän on ollut kaikkein fanaattisin poliitikko, johon olen milloinkaan törmännyt. Ja kun hän on nainen, hänen fanatismillaan ei ole mitään rajoja"

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Ehkä näille poliittisille broilereille hankitaan se tutkinto vaikka väkisin. Tosin eihän se tutkinto järkeä päähän tuo muutenkaan.

Ano2: Kyllä valvontakomissio luokitteli Lotta Svärdin nimenomaan fasistiseksi järjestöksi ja vaati sen lakkauttamista. Tosiasiassahan syy oli juuri se puolisotilaallisuus, samoin kuin Suojeluskunnan kohdalla. Niitten lakkauttaminen heikensi Suomen puolustusta ja se oli tarkoituskin. Ja mitä nykyaikaakin katsoo niin ne pahimmat fanaatikotkin ovat nimenomaan naisia.

Anonyymi kirjoitti...


Ykälle.

Harmittaa vietävästi kun kommenttiin tuli vähän epäselvästi.
Poliittisilla kilpailijoilla tarkoitin niitä jotka istuvat siellä samassa ministeriaitiossa.
Eihän virallisella oppositiolla ole huolta,suosio senkuin kasvaa tällä menolla.

T: Josef

Qroquius Kad kirjoitti...

Sanamuoto ei tainnut olla järjestöjä lakkautettaessa "fasistinen" vaan "hitleriläinen".

Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -järjestöjen lakkauttamiseen liittyi vielä sellainen tragikooominen seikka, että valvontakomission brittijäsenet vastustivat sitä.
He ymmärsivät, etteivät ne olleet mitään poliittisia, vaan vapaaehtoisia maanpuolustus- eli kodinturvajärjestöjä;
Britanniassakin toimi samanlaisia.

Neuvostolaisten kanta oli, että ne ovat valkobandiittien järjestöjä ja lakkautetaan juuri siksi! Britit protestoivat, etteihän siitä olisi edes mitään hyötyä, koska suomalaiset vain perustaisivat ne uudelleen.
Siihen jyrisivät neuvostolaiset, ettei todellakaan perusteta uudestaan! Siitä pidettäisiin huoli, job tvoje madj!!

Ja niin pidettiin ja on pidetty.
Perin kuvaavaa on, että puheet SK:n uudelleenperustamisesta on huudettu kumoon äänekkäimmin PV:n eikä kommunistien taholta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Josefille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Josef: Viesti ymmärretty.

Qroquius Kad: Taisi mennä niin että

”Suomi sitoutui ”heti hajoittamaan kaikki sen alueella toimivat hitleriläismieliset (fascisminluontoiset) poliittiset, sotilaalliset ja sotilaallisluontoiset samoinkuin muutkin järjestöt, jotka harjoittavat Yhdistyneille kansakunnille ja erityisesti Neuvostoliitolle vihamielistä propagandaa”.

Käsittääkseni muuten nimenomaan britit vaativat Suomen puolustusvoimille silloin niitä ankaria rajoituksia. Ajattelivat varmaan että Suomesta tulee mitä välittömimmin osa itäblokkia.

Kyllä suojeluskuntia on vastustettu vasemmallakin mutta PV:n piireissä taidetaan ajatella ihan omia työpaikkoja. Ei haluta kilpailijaa. Mikä taas ei ole maanpuolustuksen kannalta hyvä. Jopa Ruotsissa on Hemvärnet.

Anonyymi kirjoitti...

Vahvasti vaikuttaa siltä että Sanna I Pyhä on jostain muualta ohjattu.Näitä "kohuja"on ollut sattumalta ollut juuri vaikeiden päätösten kohdalla.Lisäksi mielestäni sannaa kammetaan vallasta kokoomuksen tieltä kun sekoomuksesta ei ole juuri mitään kirjoitettu, silloin tällöin petterin omahyväinen virne näkyy lehtikuvissa.
T:JaskaParru

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, JaskaParru. Minä itse en etsi salaliittoja siihen minkä voi omalla typeryydellä selittää. Ja ei kokoomus saa sellaista äänisaalista että se voisi sanella seuraavan hallituksen. Persujen kanssahan se ei kimppaan mene joten jäljelle jää vain vihervasemmisto.