lauantai 18. joulukuuta 2021

JOTAIN IHAN MUUTA CX

Koska elämme maassa joka on jatkuvassa interpiereskelevän feminismin vapaapudotuksessa on jo oman mielenrauhan vuoksi välillä keskityttävä aiheisiin joissa on jotain järkeä. Järkevän määritelmiä on monenlaisia mutta ainakin voi sanoa että jos jotain voi syödä ja se maistuu vielä hyvälle niin siinä on järkeä.

Käydään siis läpi hieman suomalaisia perinne- tai muuten yleisiä ruokia. Joita kyllä syödään vieläkin. Ei tämä doubleshitburger-foodorakulttuuri ole sentään vanhoja ruokia hävittänyt. Jotkut, me vanhempi väestö ainakin vielä ihan oikeasti laitamme ruokaa. Lista ei ole täydellinen eikä mitenkään paremmuusjärjestyksessä. Herättääpähän hieman makumuistoja.

Karjalanpiirakat ja munavoi

Tämä alun perin – niin kuin nimikin kertoo – karjalainen eväs on levinnyt kaikkialle Suomeen. Ahvenanmaasta en osaa sanoa. Alun perin täytteenä oli riisin sijasta ohraa tai perunaa, tosin voihan niitä käyttää vieläkin. Munavoista voi sanoa että siihen käytetään voita. Margariini ja muut kevytlevitteet ovat tässä tapauksessa törkeää pilaa.

Hernekeitto

Kun puhutaan hernekeitosta niin ilman muuta kuvaan kuuluu myös soppatykki. Onhan tuota herkkua tietysti tullut syötyä intistä päästyäkin paljon, usein ja taajaan. Luonnollisesti hernekeittoon kuuluu possunliha. Hernesoppasäilykkeet muuten ovat niitä harvoja säilykkeitä jotka ovat säilyttäneet laatunsa suht mukavasti.

Karjalanpaisti

Tämäkin eväs saapui muualle Suomeen evakkojen mukana, tosin saman tyyppisiä pataruokia tietysti on valmistettu muuallakin Suomessa. Reseptejä on tietty monenlaisia mutta yhteistä niillä kaikilla on että hissukseen hauduttamalla hyvä tulee. Seuraava – aikanaan hyvin yleinen – ruoka sitten alkaa olla jo katoavaa kansanperinnettä:

Perunat ja kastike

Kyseinen eväs alkaa olla niin harvinaista että netistä ei tahdo löytää kuvaa missä on perunat ja ruskea jauhokastike samassa kuvassa. Vaan kyllä tuota vielä Kekkoslovakian aikaan säännöllisesti pisteltiin ja mikäs sitä oli syödessä. Kyllä se nälkää siirsi varsin mukavasti kun kyytipoikana oli vielä:

Ruisleipä

Perinteinen ruisleipä on tainnut menettää paljon asemiaan ranskanpullalle ja muulle sellaiselle mutta suomalaiset ovat vieläkin suhteessa maailman suurimpia rukiin kuluttajia. Itä- ja Länsi-Suomen ruisleiväthän eroavat hieman toisistaan. Jos perunoitten ja kastikkeen kanssa pisteltiin menemään ruisleipää niin toki se oli kyytipoikana myös tuhdimmassa kastikkeessa joka on tietysti:

Läskisoosi

Ja tässähän perussääntö on se, että mitä enemmän pläskiä, sen parempi sillä pläski miehen tiellä pitää. Siksipä tämä olikin suosittua ruokaa siihen aikaan kun maa- ja metsätöitä tehtiin muutenkin kuin konevoimalla. Se ei antanut nykyisin suosittua synergiaa mutta energiaa kylläkin. Yhtä lailla tuhti työmiehen eväs on nykyisinkin varsin suosittu savolaislähtöinen:

Kalakukko

Kalakukkoahan tehdään joko ahvenesta tai muikusta. Kyseinen eväs on ollut aikanaan sissimuonaa ennen kuin sissimuona on keksittykään. Vakikommentoija Taisteluvälineupseeri osasi kertoa asian talvisodan ajalta:

Minulla oli kunnia tuntea ja haastatella erästä Mantsinsaaren sissiosaston veteraania.

Eipä ollut tuolloin vielä sissimuonista tietoakaan vaan osaston tärkein eväs oli kalakukko.
Oli kuulemma hyvää mutta sen suolaisuus aiheutti aivan julmettua janoa.

Siirrytäänpä sitten Lappiin ja sieltähän on ilman muuta tuotava esille:

Poronkäristys

Lapin lahja maailman ruokakulttuurille. Reseptihän on varsin yksinkertainen – niin kuin monet hyvät asiat ovat –  ja käryä voi tehdä periaatteessa mistä tahansa jäisestä lihasta. Itse olen tehnyt myös hirvikäristystä. Olenpa syönyt jopa strutsikäristystä ja se maistui vallan mainiolta.

Poronliha on mainiota mutta niin on myös lammas ja ehkä paras tapa nauttia lampaasta on:

Lemin särä

Kerrotaan, että särän resepti on tuhat vuotta vanha ja se valmistetaan hissukseen uunissa puisessa kaukalossa. Särään ei sitten kuulu lihan lisäksi kuin perunat ja Säräpirtti Kippurasarven isäntä Esko Hietaranta on todennut että jos särälautasella on vihreää niin silloin sen on oltava hometta.

Siirrytään lihasta kalaan ja totta kai täytyy muistaa:

Muikku/silakkapihvit ja muusi

Tämähän oli silloin 1990-luvulla hyvin suositun Hyvät Herrat-sarjan kauppaneuvos Paukun jokaisessa jaksossa nauttima herkku. Onhan sitä nauttinut moni muukin suomalainen ja nauttii edelleenkin.

Siirrytään Tampereelle ja kun Tampereesta on kyse niin ruokana on tietysti:

Mustamakkara

Kyseiselle eväälle synonyyminä on tietysti Tapola:

Aivan länsisuomalaista ruokaperinnettä edustaa sitten:

Klimppisoppa

Itselläni ei ole tästä ruokalajista minkäänlaista kokemusta joten jos jollain lukijalla niitä on niin kokemuksia otetaan mielenkiinnolla vastaan. Laitetaanpa vielä hieman yksinkertaisempaa perinne- tai ainakin yleistä ruokaa. Tätä toki syödään paljon nykyisinkin, lähinnä aamuisin mutta aikanaan tämä oli kouluruokailussa se yleisin sapuska:

Kaurapuuro

Ja onhan meinaan niin että aterialla kaurapuuro on paljon parempi sapuska kuin ei sapuskaa ollenkaan. Laitetaan vielä pari ei niinkään perinne- vaan välttämättömyysruokaa joihin suomalaisten ei ole enää onneksi tarvinnut aikoihin turvautua.

Vesivelli

Tätä reseptiä voi jokainen kokeilla helposti kotonaan. Litra vettä, desi ruisjauhoja sekä suolaa. Keitetään tunti. Ja se toinen aikanaan olosuhteitten pakosta syöty ja nykyään harrastusmielessä tehty eväs oli:

Pettuleipä

Nykyisiä perinneruokia taitavat olla kaikenlaiset valmispizzat, nuudelit ja mitä niitä onkaan mutta kyllähän hyvä kotiruoka on kuitenkin vielä kunniassaan. Mutta pannaan silti vielä näytille se uusi suomalainen perinneruoka eli Saarioisten roiskeläppä:

Ja tässähän näitä tällä erää. Muistakaa syödä aina aika ajoin. Se on kuitenkin ihmisen pääelinkeino. Ei ole läheskään niin nälkä kun välillä syö.


52 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mainio kattaus suomalaisesta ruokaperinteestä. Kaikki ei tuosta serviisistä uppoa, mutta useimmat kylläkin. Omat suosikkini eli karjalanpiirakat ovat kaupasta ostettuna valitettavasti vain kalpea aavistus siitä, kun on joskus sattunut saamaan oikein aitojen karjalaisemäntien tekemiä piirakoita. Näinhän se on yleensäkin, mutta kuten Ykä totesi, hernekeitto on purkissa ostettuna yllättävän hyvää. Ja kaikille niille, jotka sairastavat keliakiaa tai saavat muuten rukiista vatsanväänteitä, voin suositella kalakukon kuoren leipomista tattarijauhoista. Eipä juuri häviä alkuperäiselle!

Mukava joulunalusaikaa kaikille!

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Karjalanpiirakoita saa täällä Ruotsissakin. Hyvin varustettu Lidl -kauppaketju myy niitä päivittäin ainakin suurimmissa myymälöissään. Mums! Tosin itevalmistetut on niitä parhaita.
Mutta ei ei; mustaamakkaraa syärään kylmän mairon kanssa! Ja niinku kuvakin jo sanoo: parasta se on se Tapolan musta ja syödä se kuuma pätkä 25 asteen pakkasessa Tammelan torilla.

Kyllä suomalainen ruoka on hyvää. Mummuni keitti parasta kaurapuuroa ikinä ja äitini läskisoosi perunoilla saa vieläkin kyyneleet silmiini; oli se niin hyvää.

Anonyymi kirjoitti...

Lemin särä on jäänyt tuntemattomaksi. Pitänee laittaa jossain vaiheessa kokeiluun ja paikata tämäkin aukko sivistyksessä.

Noista roiskeläpistä saa muuten ihan kohtuullisen eineen kun niihin suhtautuu pizzapohjana. Vähän jotain kastiketta kostuttamaan, reilulla kädellä vapaavalintanen valikoima lihaa ja kunnolla juusta päälle. Uunissa käyttäminen parantaa kokemusta huomattavasti.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Joo, kyllähän tässä hymy tuli huulille, kun Ykän kirjoitusta taas lueskeli. Useimpia näistä tuotteista olen syönyt tai ainakin oikeasti maistellut. Myös hernekeittoa ja mustaamakkaraa, joihin olen sittemmin pitänyt, hmm. hajurakoa.
Noh. pettuleipää en ole nauttinut, mutta ei kai lie moni muukaan.
Ja roiskeläppää en suuhuni pistä, se on jämpti niin !

QroquiusKad kirjoitti...

Pettuleivästä nousee parhaiten mieleeni aina muisto, kun kysyin varhaisteininä ikäluokkaa 1920 edustaneelta mummultani miltä se pettuleipä oikein maistui?
Hän melkein suuttui ja tokaisi, ettei ole pettuleipää ikänään syönyt!
Äkkiseltään reaktio hieman oudoksutti, mutta jo samassa tilanteessa tarkemmin ajatellen huomasin itsekin viattomaksi tarkoitetun kysymyksen mahdollisesti loukkaavan sisällön.

Kalakukosta kehitettiin sotavuosina eräänlainen sissieväsmuunnos nimeltään savikukko:
perattu kala leivottiin savikuoreen niin, että pää ja pyrstö jäivät esiin. Sitten se laitettiin nuotioon;
kukko oli kypsä, kun pää ja pyrstö olivat kokonaan palaneet.
Sen sitten saattoi laittaa vaikka reppuun myöhemmin nautittavaksi. Suomutkin irtosivat samalla, kun savikuoren purki pois.

Roiskeläpästä sanoisin, että se on hyvä pienimuotoinen hiukopala, jonka voi syödä taitettuna voileivänomaisesti.
Sen sjaan pizzaksi se on erittäin huono;
voin kuvitella miten se napolilainen Pierluigi Pizzacuono raivostuisi, jos joku kehtaisi esitellä hänelle roiskeläpän muka pizzana!

Anonyymi kirjoitti...

Kalliossa pärjää nykyään pähkinöillä ja kaurapuurolla (jos osaavat keittää). Ennen wanhaan tarwittiin noita Ykän mainitsemia vahvempia eineksiä.

Tapsa vaan

Strix Senex kirjoitti...

Nyt ollaan oikein kunnolla asian äärellä.
Yhden tähän listaan lisäisin ja kahta kommentoisin.

Se lisättävä on leipäressu, jossa kuivamaan päässyt ruisleipä pilkotaan paloiksi, joita ensin paistetaan pannulla voissa, lisätään maitoa ja haudutetaan. Sodanjälkeisen pula-ajan ruoka, mutta herkullinen.

Karjalanpiirakka on nykyisin sellainen harvinaisuus, että ykkösluokan piirakoita saa käytännössä vain jos on tuttava tekijä. Sellaisessa on hyvin ohut ruiskuori. Se on suhteellisen pieni, kauniisti ummisteltu ja täytettä ei saa olla liikaa. Paistetaan kuumassa, leppäpuilla lämmitetyssä kiviuunissa. Parhaimmillaan suoraan uunista otettuna. Kyllä oikeasta paikasta ostamallakin saa kelvollisia, mutta vain melkein.

Ja sitten on se kiviuunissa vastapaistettu ruislimppu, jota ei vielä kunnolla pysty leikkaamaankaan ja jonka päällä voi sulaa.

On muuten niin, että noille ei fiinimpienkään ravintoloiden tarjoomukset pärjää. Ja itse asiassa jokunen Michelin-keittiömestari on sanonut aivan saman.

Pinlaareni kirjoitti...

Kiitokset Ykälle katsauksesta, ja kommentoijille näkemyksistä.

Olen sukujuuriltani Satakuntalais-Karjalainen. Äidin puolelta menetetystä Karjalasta. Multa löytyy hyllystä mm. "Satakuntalainen keittokirja", sekä "Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat".

Tästä saankin aasinsillan yhteen joillekin hirveän tärkeään aiheeseen: kulttuuriseen omimiseen. Jos muodikasta kokkausta harrasteleva pottunokka laittaa kotonaan sushia, pizzaa, shavarmaa, vindaloota, kebabia, moussakaa, pastaa yms., eikö pottunokka silloin syyllisty (ruoka)kulttuuriseen omimiseen? Onko wokejoke-poppoo miettinyt tätä, kun ovat somessa riehuneet jonkun vääränvärisen julkkiksen braidseista...

Anonyymi kirjoitti...

Savolaisten syysherkkua oli ja on vieläkin tappaisrokka eli mykysoppa. Tehtiin syysteurastusten aikaan, verestä ja ruis tai ohrajauhoista tehtiin mykyjä eli semmoisia noin lapsen kämmenen kokoisia puolisen sentin paksuisia mykyjä keitettiin sisäkalujen eli maksaa munuisia sydäntä ja tietenkin sianlihaa, perunoita ja sipulia pipuria ja suolaa. Oli hyvää ja parani seuraavana päivänä uudelleen lämmitettäessä. Itsekin pitäis taas joskus kokeilla vieläkö äitivainaa opit on pojalla tallessa.
Karajalan piirakoiden kuoren paksuus: Siitä pitää näkyä läpi seitsemän kirkon tornit sanoi jo edesmennyt Suojärven evakko aikoinaan. Ja teki vain perunapiirakoita, tyttärensä ja tyttärentytän tekivät myös riisipiirakoita. Mutta sen kuoren kaulivat kyllä yhtö ohueksi:)
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Klimppisoppaa syödään ainakin Etelä-Pohjanmaalla. Se on lihasoppaa, johon on lisätty taikinapaloja, niitä klimppejä. Itse koetan saada omalle lautaselleni vähintään oman osuuteni klimpeistä - kaikki eivät kyllä tykkää...

Anonyymi kirjoitti...

Karjalaishämäläisen liiton siunauksena syntyneelle piirakanpaisto on hyvinkin tuttu rituaali. Puu-uunissa, piiraspulikalla, lähes joka viikonloppu. Siihen vielä lanttutsupikkaita samoilla lämpimillä, avot.

Jotain kertonee suomalaisesta elämästä sekin, että kun poraa remontoitavan kerrostalon betonikattoon reiän, niin irtoava pöly haisee epäilyttävästi läskisoosille.

Seuraavien asukkien sapuskan pinttyneestä kärystä en menisi takuuseen.
voijumala###

klova kirjoitti...

Tuo läskisoosi on ihan liian vaaleaa, se kastike kuuluu olla todella tumman ruskeaa ja lähes kaikki läski sulanut kastikkeeseen.
Luultavasti ihmisten inho läskisoosia kohtaan johtuu siitä kun esim kouluissa sai 70-luvulla sianlihakastiketta jossa sianliha oli sellaista huonosti paistettua läskistä roipetta ja kastike vaaleaa vehnäjauhokeittoa.
Läskisoosi on helvetin hyvää hyvin tehtynä ja helvetin kaameaa huonosti.
Kaikki alkaa pannusta, ei ole kuin valurautapannu, muut ovat surkeita kopioita.
Suomalaisesta ruokakulttuurista on vaikea sanoa mitään, aika lainatavaraahan se on, näillä leveysasteilla kun on kulttuuria ollut että on yleensä saanut syötävää. 1800-luvulla porvarisperheissä sitten alettiin syömään muutakin kuin leipää,silakkaa ja sianlihaa pyhisin. Sieltä se vauraus sitten levisi alempiinkin kerroksiin.
Mitään ruokakulttuuria ei Suomessa tunnettu tavallisen rahvaan keskuudessa kuin vasta hyvin viimeaikoina, ihmiset söivät mitä saivat ja esim teollisuustyöväen ruoka oli ennen sotia linjalla perunaa, leipää, voita, läskiä ja kaljaa. Pohjois-Suomessa nähtiin suoranaista nälkääkin joinain vuosina vielä itsenäisyyden alussa.

Niistä aineista ei kovin monimuotoisia ruokia rakennettu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, Ano1:lle, Ano2:lle, Terho Hämeenkorvelle, Qroquius Kadille, Tapsalle vaan, Strix Senexille, Pinlaarenille, Huru-ukolle, Ano3:lle, voijumalalle ja klovalle & kiitos kommenteistanne. Keskitalvella kevyemmin. Tosin ei tää ruoka kovin kevyttä tainnut olla. Mutta eihän tämä mikään terveysblogi olekaan.

Rouva Ano: Sitä aitoa evästä olen saanut äitini valmistamana. Leivinuunissa tietysti. Oikein mukavaa joulun odotusta sinullekin.

Ano1: Ehkä Ruotsilla on sittenkin vielä toivoa.

Ano3: Särää kannattaa ehdottomasti maistaa. Sitähän myydään aika laajalti:

https://www.sarapirtti.fi/?lang=fi&page=sarakauppiaat

Minä nuorena miehenä harrastin usein sitä että laitoin roiskeläppään lisäksi puolikkaan lenkin.

Terho: Hernekeittoa minä pistelen säännöllisesti mutta mustaamakkaraa en ole kyllä syönyt vuosiin.

Qroquius Kad: Se taisi olla kapinavuosi 1918 kun Suomessa on viimeksi pettua syöty. Tuo savikukko oli minulle uusi tuttavuus. Savisorsan tiedän. Tehdään samalla reseptillä.

Tapsa vaan: Joo, ei taida nää eväät olla tiedostavaiston suosiossa.

Strix Senex: Joo, leipäressun tiedän minäkin. Olisi sinänsä voinut laittaa listalle.

Pinlaareni: Tiedostavaiston mielestä varmasti syyllistyy. Siksipä emme kysy sen mielipidettä.

Huru-ukko: Tiedän mykysopan mutta en ole koskaan maistanut.

Ano3: Kuinkahan yleinen klimppisoppa siellä Pohjanmaalla nykyisin vielä on? Tuskin se on kokonaan kadonnut.

voijumala: Onneksi itse olen päässyt kerrostaloista eroon.

klova: Makuasioitahan nuo. Koulussa erityistä inhoa herätti kanaviillokki ja tilliliha. Suomalainen ruokakulttuuri on tosiaan ollut nälän siirtämistä käytettävissä olevin keinoin. Itse olen joskus tiivistänyt suomalaisen ruokakulttuurin historian näin:

1. Nälkä on aina vieraanamme
2. Nälkä on joskus vieraanamme
3. Nälkä ei ole enää vieraanamme
4. Hifistely

Anonyymi kirjoitti...

Lista on herkullinen, mutta lisäisin sinne ohrarieskan. Näitäkin on monenlaisia riippuen siitä missä päin Suomea ollaan. Minulle rieska tarkoittaa linkissä olevan näköistä leipää ja näitä tekevät muutkin leipomot lähialueella. Tai ainakin nuoruudessani tekivät.

https://kursulainen.fi/tuote/iso-ohrarieska/

Oleellista on paksuus. Rieskoja on sellaisiakin, jotka ovat niin ohuita, että viipale on ihan lötkö, kun siihen päälle lataa juustoa/suolakalaa tai muuta herkkua. Tuoreena tuollainen paksu rieska on jopa parempi kuin ruisleipä.

maallikko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, maallikko. Niin kuin totesin, ei lista ollut täydellinen ja ohrarieska – samoin kuin perunarieska – ansaitsee suuren arvostuksen.

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta läskisoosista tuli muistuma nuoruuteen: Oltiin veljen kanssa naapurissa sokerijuurikkaan harvennuksessa ja ruokana oli sitten läskisoosia. Veli ei vielä silloin sitä osannut arvostaa ja siirteli läskinpaloja lautasen reunalle. Isäntä siihen, että syö poika läskiä, läski se miehen tiellä pitää. Veli siihen, että niin vaan kun meiän pitäs päästä pellolle.
Kuten Klova sanoi, tuo kuvassa oleva voi olla nimeltään läskisoosia, tai paremminkin sianlihakastiketta, tosin melko kehno sellaista. Läskissosin kuuluu todella olla tummanruskeaa, läskit,(siis se rasva) on sulanut ja sekoittunut jauhoihin niitä ruskistettaessa. Se vaan ettei nykyisin tahdo kaupoista löytyä sellaista sian kylkeä josta kunnon läskissoosin saisi aikaiseksi.
Huru-ukko
PS. itsellä "työn alla" hevoskuiskaajan lasagne:)

klova kirjoitti...

Huru-ukon kanssa samaa mieltä mitä läskiin tulee. Sama ongelma kalakukon teossa, siankyljessä liikaa lihaa ja vähän läskiä, sen läskin on tarkoitus sulaa sinne kalan joukkoon ja lopputuloksessa ei sais olla juurikaan lihaa, lihakukko on erikseen.

Trilisser kirjoitti...

Osa vallan maukasta evästä, mutta liian hiilihydraattipitoista vhh-syöjille. Läskisoosi ehkä poikkeus. Mieluummin siis kassleria, kanansiipiä, hyviä makkaroita (aito mortadella on taivaallisen hyvää). Päälle vitamiinipitoisia rehuja tai paprikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Sairastuin keliakiaan 90-luvulla, pystyin ennen syömään kotimaisia viljoja, nykyään en.

Karjalanpiirakat ja munavoi

Perunapiirakka & voisula on herkkua, riisipiirakka & munavoi on sekin hyvää evästä. Pakkasessa repusta kaivettu riisipiirakka oli sekin ihan syötävää ja voimaannuttavaa evästä.

Hernekeitto

Hernekeitto & ruisleipä, huippueväs reissussa. Siis kylmä hernekeitto suoraan purkista leivän päälle levitteeksi. Mettäeväs parhaasta päästä.

Hernekeitoissa eroja kuin viineissä, säilykehernekeitoissakin. OTK:n hernekeitto erosi perinteisestä rasvaisuutensa vuoksi, maistui myös hieman erilaiselta. SOK toi 80-luvulla saksalaista, porkkanoilla maustettua keittoa. Sitten se vaan katosi. Myös keltaisista herneistä valmistettua lajia oli saatavilla, mm. Lämmin kuppi oli tämmöistä.

Itse keittämällä tulee parasta keittoa. Kinkunjämät tuottaa erikoisen mainiota soppaa. Luut antaa makua. Muutoin voi kokeilla vaikka pekonia, savulihaa, silavaa tai vaikka kylkipalaa lihaksi. Retkikokkina voin kertoa, että mitä kylmempi keli, sen rasvaisempi keitto kelpaa. Kaloreita kun kuluu kylmässä enemmän.

Karjalanpaisti

Liha kuin liha mureutuu, kunhan sitä hauduttaa tarpeeksi kauan. Ja makua tulee, kun sekoittaa eri lihalajeja ja tajuaa ruskistaa lihat. Pippuri ja sipuli sopii sekaan. Paistoaika ja -lämpö on aika kriittinen, mautonta mössöä vs. kuivaa pöperöä – epäonnistuminen on helppoa.

Perunat ja kastike

Yllättävän vaikea valmistaa, helposti jauho palaa tai jää raa`aksi. Karua evästä, lihalisäyksen kera on paljon parempaa.

Ruisleipä

Revitty, kuiva ruisleipä oli herkkua. Sopi hyvin retkievääksi, kuiva kun säilyy hyvin, eikä painanut paljon. Mutta hyvin upposi kotosallakin, teessä uitettuna ja ihan kuiviltaankin. Jälkiuunileipäkin kelpasi oikein hyvin, samoin pehmeä reikäleipä. Ja hapankorput… Odotan kovasti lääkettä / parannuskonstia keliakiaan.

Läskisoosi

Pitää paistaa kuumalla pannulla – ja tarjota kylmällä kelillä.

Kalakukko

Savolaisten ylimainostettu erikoisuus. Pahanmakuinen – mauton – taikinakuori laskee pisteitä. Kun ahvenet ja silavat latoo pataan ja paistaa uunissa, saa suosikkikohteeni pienille pilkkiahvenille.

Poronkäristys

Kätevä ruoka, suoraan jäisestä pannuun ja pannulta suuhun. Liha paistetaan poron rasvassa, poron kuussa. Höysteeksi voi laittaa pottuvoita. Etelän vetelien, neitien ja junantuomien kokkien vegaaniversio on väärä, sipuli, puolukat ja muut rehut ei kuulu käristykseen.

Lemin särä – kovasti mainostettua mutta muuten ihan outo.

Muikku/silakkapihvit ja muusi

Tätä ei juuri voi pilata. Harmikseni joka penteleen paikka käyttää keliaatikolta kiellettyä jauhoa. Syrjäisellä etelärannikolla on parikin kippolaa, jossa tapasin takavuosina käydä vieraillessani kylässä aterialla, nauttien silakkapihviä. Ihan kävelymatkan päässä linja-autoasemalta.

Mustamakkara

Normaalia perusevästä Tuppukylässä, tarjolla torilla. Löytyy normaalia ja rasvaista versiota. Jos haluaa hifistellä, niin vesipuolukat / puolukkasurvos käy. EI puolukkahillo tai mikä hirveintä tomaattisose. Hyi saatana.

Nykyään kuulemma tarjolla Tampereellakin.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, klovalle, Trilisserille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko & klova: Yleensä läskin määrä lihassa on vähentynyt. Hyvä vertauskohde on joulukinkku. Vielä 1970-luvulla siinä oli reippaasti läskiä. Huru-ukko: onko se lasagne siis hevosenlihasta vai onko siinä muuta koukkua?

Trilisser: Ihan hyviä eväitä nuokin.

Pyssymies: Kiitos lisäyksistä.

Anonyymi kirjoitti...

Se on hevosenlihaa vain ja ainoastaan ja sitten teen sen niin, että en tee erikseen sitä valkoista juustokastiketta ja jauhelihakastiketta, vaan mie oikasen hieman. Siihen valko/juustokastikkeeseen lisään sen hevosen jauhelihan, sästyy aikaa ja vaivaa. Juustoksi suosittelen Kuusamon juuston emmentalia, hakkaa mennen tullen valion ym. töhnät. Pinnalle vielä juustoraaste. Kippo uuniin ja kotvanen ja eiku syömään.
Ohrarieskasta sen verran, että Iisalmessa oli muinaisina aikoina E-ossuuskaupalla pma leipomo ja se niiden ohrarieska oli juurikin tuollainen iso ja pullea ja hiton hyvä maultaan. Siksipä sitä ei enää iltapäivällä ollutkaan.
Huru-ukko

QroquiusKad kirjoitti...

Oma makuaistini kaipaa mustamakkaran kera puolukkaan jonkin verran makeutta, mutta kenen mieleen on mitenkään voinut tulla tomaattisose? Hyi saatana pelkkää ajatusta.

Yleensä läskin määrä lihassa on vähentynyt, mikä pätee myös naiskauneuteen:
tänään Marilyn Monroe olisi Plus- tai XL-malli.
Ilmaisuni oli rumempi kuin ns. "kehopositiiviset" ovat;
pidän itse kauniina kaartuvista täyteläisistä muodoista, eikä niitä saa kuivalla, luisella lihalla.

En tiedä mitä Hevoskuiskaajan lasagne sisältää;
onko siinä hevosta laisinkaan vai viittaako se orhille kuiskuttelevaan heppatyttöön, joka syö vain kasvisruokaa, ettei loukkaisi rakasta heppaansa.
Ruokalajien nimet voivat viitata johonkin suoraan tai olla viittaamatta. Niinpä maailmalla on varsin tunnettu tällainenkin pastaruokalaji kuin

https://en.wikipedia.org/wiki/Spaghetti_alla_puttanesca

eli Palveluntarjoajattaren spagetti. Sen nimestä on eri käsityksiä, mutta se tuoksuu kalaisalle (ei liian!), se on pehmeää kielellä ja maistuu suolaiselle, joten...?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Kiitos reseptistä.

Qroquius Kad: Tomaattisose ja ketsuppi käy moneen grilliruokaan mutta ei oikein mustaan makkaraan. Ja joo, onhan muuten niin että Marilynin kropalla varustettu näyttelijätär ei nykymaailmassa saisi minkäänlaista sopimusta. Mitä muuten tulee noihin pastaruokiin niin minä olen sitä sukupolvea joka ei käytä nimitystä pasta vaan kaikki on joko makaroonia tai spakettia. Ja joo, tuosta spagettiruuasta tuli tiettyjä mielleyhtymiä.

Joppos123 kirjoitti...

Kyllähän näin sekasyöjälle kaikki esitellyt sapuskat uppoaa ilman nurinoita. Joku mainitsi ettei ole koskaan lampaansärää syönyt? Kokeile ihmeessä jos on mahdollisuus, on meinaan lammasta parhaimmillaan.
Kalakukko, tuo sissimuonien aateli oli ennen sotia savottajätkien evästä.
Se täyte säilyy siellä ruiskuoren sisällä aika pitkään ilman pilaantumista.
Ikuisuuskysymys on ahven-vai muikkukukko? Tätä olen pohtinut yli 50v ja edelleen menee tasan.
Pieni mainos lienee paikallaan.
Maailman parhaat kukot ovat joko Irene tai Hanna Partasen kukkoja, molemmat Kuopiosta. Tästä makuasiasta ei voi kiistellä.
Kaikki ruhon kakkososista tehdyt liharuoat ovat hyviä kun malttaa hauduttaa maltilla ja alhaisessa lämmössä.
Parhaimpana esinerkkinä lienee kaikkien tuntema kasler.
Parasta kasleria mitä olen saanut naatiskella ( itse tekemäni lisäksi) oli Berliinissä.

Joppos123 kirjoitti...

Pieni vinkki niille jotka aikovat joskus suunnistaan Unkarin suuntaan. Kokeilkaa ihmeessä hanhenmaksaa. Olin jo unohtanut miten hyvää se on.
Maksanystävät mieltävät maksan kiinteysasteen yleensä koossa pysyväksi ja varsinkin poronmaksan maun voimakkaaksi.
Ei koske hanhenmaksaa.
Se on käytänössä juoksevaa,eli vain pieni kalvo pitää sen kasassa ja maku todella mieto verrattuna ihan muuhun maksaan tahansa, jopa broilerin.
Suomeksi sanottuna ihan perkeleen hyvää.
Alkupalaksi sopiva.
Iso suositus jos saa jostain käsiinsä.

QroquiusKad kirjoitti...

Olemme samaa sukupolvea, mutta silti minulle pasta on se perusasia josta eritellään spaketti, makaroooni ja ne muut. Yleiskäsitteen ja erityiskäsitteen ero.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle & Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Kiitos lisäyksistä. Partasen kalakukothan ovat käsite. Hauduttamalla hyvä tulee ja – vaikka tämä ei kuulu suomalaiseen sapuskaperinteeseen – niin se itse tehty pulled pork on kyllä hemmetin hyvää. Vinkki Unkariin matkustajille välitetty. Itse pysyn täällä Huitsinnevadassa.

Qroquius Kad: Kukin tyylillään. Asia ei liene haudanvakava.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, makoisan setin olet kasannut! Ei voi muuta kun toivoa että tämän nykyhullutuksen jälkeenkin noita muistellaan vielä perinneruokina, nykyään kun on tahtotaso tehdä kaikesta nykyhömpästä vanhan korviketta. En minä oikein näe sushia tai kebabia (molemmat ihan ok ruokia, ei fantastisia mutta ok) Suomen perinneruokina vaikka kuinka avoimella mielellä yrittäisin ajatella.

t.Puupääukko

Anonyymi kirjoitti...

QK. Se minun lasagneni nimi juontaa menneisiin vuosiin: oli elokuva Hevoskuiskaaja ja sitten se kohu kun Finduksen valmispöperöstä löytyi hevosen lihaa, vaikka sitä ei ollut tuoteselosteessa. Siitä Finduksen pöperöstä alkoi minun hevosharrastus, tai paremminkin sen syönti. Ja tuo elokuva+Finduksen pöperö jalostuivat sitten oman pöperön nimeämiseen Hevoskuiskaajan lasagneksi.
On mulla muutamia itse nimitettyjä ruokia, kun siinä ruoassa on puoli nautintoa se nimi, toinen puoli on sen maku. Esim. Kaskenpolttajan lihapata. Puoli kiloa possun palaa, kasler käy mainiosti, puoli kiloa hevosta palapaistina, muutama sipuli, minä käytän punasipulia, muutama nauris, musta- ja maustepippureita noin puoli kourallista yhteensä, pari lihaliemikuutiota jos ei ole itse tehtyä (mulla harvoin). Vettä niin että tarpeet juuri ja juuri peittyy ja pata uuniin. Sata astetta. Laita illalla uuniin niin saat aamulla sellaista syötävää, etä sitä voi tarjota hampaattomaalekin eikä se ota sitä kettuiluna. Eli sitä voi syödä hampaatonkin. Astiaksi paras noin 10 l vetoinen valurautapata. Keittele siihen lisäksi vaikka tuppipotut.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Puupääukolle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Puupääukko: Eihän niitä perinneruokina oikein voi ajatella. Kebabia olen kyllä syönyt ja se on ihan pisteltävää sinänsä mutta sushia en ole koskaan maistanutkaan.

Huru-ukko: Kiitos taas vinkistä.

Anonyymi kirjoitti...

Taas yksi kaapusanna tilittää, kuinka islam on niiiiiiin ihqu uskonto ja varsinkin naiselle: https://www.iltalehti.fi/iltv-doc/a/73d331e6-45b7-452f-aaad-d58173da0dad

Käännynnäisillä on tapana ottaa uusi nimi uuden uskontonsa mukaan. Esteri on kristillinen nimi. Itse voisin suositella uudeksi nimeksi al-Dehydi, niin pysytään samassa tematiikassa.

veejii kirjoitti...


Karjalanpiirakat ja munavoi. Se on todella nannaa munavoin ollessa voihin tehtynä.
Hernekeitto. Tölkissäkin hyvää mutta olen olen lisäillyt sekaan paistettua pekonia ja paahdettua sipulia.
Karjalanpaisti. Veli tekee tuota joka joulu mutta sitkeeksi on vielä jäänyt.Kesällä ostin valurautapadan johon hän saa pistää paistin muhimaan.
Perunat ja kastike. No tuossa on tullut kokeiltua jauhelihan lisäämistä ruskeaan kastikkeeseen. Ja mausteitakin. Se kastike sopii moneen muuhunkin lisukkeeksi.
Ruisleipä. Hampaani ovat nyt siinä kunnossa että ei pysty kuin pehmeempään leipään.
Läskisoosi ei yrityksistäni huolimatta maittanut.
Kalakukko. Sama juttu kuin läskisoosilla.
Poronkäristys. Mmmm,nannaa...
Musta makkara. Mielletään Mansen herkuksi mutta oli se herkkua täällä kaakossakin. Olen sitä ikäpolvea että muistan kuinka kesän kasvatettu sika sai syksyllä lyijynapin otsaan ja lähestulkoon kaikki käytettiin ruoaksi. Suolet pestiin huolella ja täytettiin veri- riisi- ym seoksella. Samassa hötäkässä tuli isäukolle punsatarpeet.
Klimppisoppa, vesvelli ja pettuleipä ovat jääneet kokemati. Kaurapuuroa olen voinut maistaa kuten muikku tms pihvejä. Mutta särää aion kokeilla.

Anonyymi kirjoitti...

Ketsuppia lisäsi joku humu mustaan tammelan torilla, hyi saatana, pyhäinhäväistys. Olimme lounaalla kesken asennuskeikan vuonna kivi ja keppi.

Tässä yhteydessä pitää mainita toinen manselainen perinneruoka, kebap. Takoa vastapäätä oli ja on kai vieläkin paikka, jossa sitä on tarjolla. Oikeaa lihaa, jota leikataan pyörivästä vartaasta. Ei siis jotain kämyistä jauhelihapuristetta. Kolmas mansen perinneruoka on pärämäts vai kuuluiko se kirjoittaa peremec. Linkosuon Siilinkari-kahvila piti takavuosina myynnissä.

Yksi, ruisleivän lisäksi, harmittava juttu keliakian kieltämänä, on pasta. Oikea italialainen durumvehnästä tehty pitkä spagetti. Tuli joskus 80-luvulla suomeen myyntiin, Oli pyöräilykauden pääruokaani, tankkaus kävi kätevästi. Ja oli hyvää, olisi vieläkin mutta kun ei suolisto kestä. Kastikkeen värkkäsin 5 litran kattilassa, Kourallinen valkosipulia, kahmalollinen sipulia, tomaattimurskaa muutama litra, ketsuppia puoli isoa pulloa, parmesaania vartikilo, oliiviöljyä voyräästi, mustapippuria kourallinen. timjamia, oreganoa. Paistijauhelihaa ja pekonia. Loraus kermaa makua pyöristämään lopuksi. Paistetaan paistettavat, aloitetaan laittamalla kylmät pekonkuutiot kattilan ja levy päälle, sitten jauheliha, lisätään loput, keitetään kasaan noin puoleksi. Jos halua hifistellä, sopii lurauttaa tuikku pernodia kattilaan.

Pakastetaan annosrasioihin. Samalla kun pasta kiehuu, sulatetaan kastike mikrossa. Päälle raastettua parmesaania ja rouhittua mustapippuria. Röyhtäys irrottaa maalia, sen verran pitää olla valkosipulia.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Senverta tulee mainostettua, että halpahallis on aika hyvät keittolounaat, ainakin tuossa missä silloin tällöin tulee käytyä syömässä, lohikeitto, hernekeitto ei ole paljoa 7,5e ja kuuluu kaikki madot leivät jälkiruuat siihen, kerran tyttö sanoi kun kysyin että syödä sa niin paljoa kun haluaa? joo jos ei kattila riitä tuodaan toinen tarjolle ..

-jpt-

Pinlaareni kirjoitti...

"Kolmas mansen perinneruoka on pärämäts vai kuuluiko se kirjoittaa peremec. Linkosuon Siilinkari-kahvila piti takavuosina myynnissä."

Teiskontien ja Ilmarinkadun risteyksessä olleessa grillissä oli myös myynnissä pärämätsiä. Helppoa valmistaa myös kotosalla kulttuurisen omimisen hengengessä. Mausteeksi perinteisesti "pelkät kuivat".

Kanssakommentoijilta paljon herkullisia huomioita. Kiitos niistä, ja maukasta joulua.

Ekku kirjoitti...

Pettuleipää ja klimppisoppaa en ole maistanut. Kaikki muut tällä listalla maistuu kyllä hyvin.
Tällä hetkellä noin paikallisesti parhaat kalakukot tuntuu saavan vietnamilaisen Kannonkoskella tekemänä. Siinä mielessä kysymyksessä on muunnelma, että se on sellaisen ison uunivuokan kokoinen,josta sitten leikataan myydessä pala. on reilusti muikkua,lihaa pohjalla,kuori ohuehko. Partasen kukkoja olen välillä ostanut, ihan ok nekin.
Mummo aikoinaan leipoi ohrarieskoja, jotka oli sellaiset 3 senttiä paksuja. Niitä ei löydy kaupasta. Muori on vielä hengissä, mutta muistisairas. Eiköhän noihin resepti löydy.
Isä tekee aina välillä leivinuunissa merimiespataa ja jotain, mitä se sanoo "uunihutuksi", joka on kohtuullisen kiinteää perunapuuroa,jossa on joukossa kuutioiksi leikattuna siankylkeä eli "raitalihaa". Herkkua molemmat.
Ohrapiirakoita on nykyisin jo myynnissä melko usein. Niillä on ilmeisesti menekkiä. Vähintään yhtä hyviä, kuin riisistä tehdyt.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, veejiille, Pyssymiehelle, jpt:lle, Pinlaarenille ja Ekulle & kiitos kommenteistanne ja hyvistä lisäyksistänne. Nuo makuasiat ovat siitä mukavia että niissä jokainen on omalla kohdallaan aina oikeassa.

Anon linkki ei liittynyt makuasioihin vaan oli hyvä esimerkki valtamedian vastenmielisestä islam-propagandasta.

Joppos123 kirjoitti...

Yksi tärppi vielä perinneruokiin.
Viimekesänä "Väylältä" pyydetyn 10 kilosen lohen siivu nuotiolla paistettuna.
Kunnon ruisleipää, paljon ihan oikeaa voita päälle ja siihen kalaa.
Kylkeen tarttee yhden kaljan ja taas joelle.
Nokipannukahvit "brutal" kuuluu asiaan. Konjakit nautitaan kun kalahommat on hoidettu.
Suolaa maun mukaan ja loput lohesta pakkaseen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Kerrassaan vetokelpoista evästä. Mutta noissa reissuissahan se eväskään ei oikeastaan ole tärkein vaan se reissu itsessään.

QroquiusKad kirjoitti...

Tuossa kun mainittiin perunapuuro läskikuutioilla, oli kyseinen ruokalaji mytomaani Børge "Sven Hasel" Pedersenin luoman fiktiivisen hahmon ylikorpraali Joseph Portan mielimuonaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Hasselin kirjat ovat käsittääkseni täyttä huuhaata. Olen lukenut vain yhden jossa saksalaisilla oli käsissään Kalashnikov joita ei kakkosrähinässä vielä ollut ensinkään. Perunapuuro läskikuutioilla saattaisi olla sinänsä ihan vetokelpoista evästä.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

vähän myöhässä (isännän uusi juttu jo julkaistu) tämä. Klimppisopasta nimittäin. Laji ei ole vain pohjalainen, vaan levinneisyys yltää yli Satakunnan rannikon varsinaissuomalaiseen Vakka-Suomeen asti. Äitini, tuolta seuduin kotoisin, teki silloin tällöin tätäkin juhlaruoaksi mainittua keittoa. Lapsuuteni muistoissa vehnätaikinasta tehtyjen klimppien maku vaikutti mielenkiintoiselta, joskaan ei ihan koukuttavalta.

Myöhemmin, kun johkaannuin Baijeriin, törmäsin ruokalajiin nimeltä Knödel, vapaasti suomennettuna klimppi. Knödel on helvetillisen kokoinen vehnä- tai perunataikinasta (bzw. Brot- oder Kartoffelknödel) tehty klimppi, joka keitetään kypsäksi. Tarjoillaan varsin hyvän valkoisen soosin kanssa. Tunnistin Knödelit heti äidin sopasta tuttujen klimppien megalomaanisiksi sisaruksiksi. Sekä saksalaisen Knödelin että länsisuomalaisen soppaklimpin idea on sama: tehdä taikinasta kiinteä, silti pureskeltava klöntti. Taikina pitää suolata ja maustaa sopivasti. Niin myös Knödelien soosi, tai klimppisopan liemi. Oikein tehtyjä klimppejä arvostan oikein kovasti, olivat sitten suomalaisessa sopassa tai eteläsaksalaisella lautasella.

Terv. Achtung

Ekku kirjoitti...

Se muuten on. Pitää kinuta ukolta resepti, kun seuraavan kerran käyn.

QroquiusKad kirjoitti...

Hasselin mukaomaelämäkerralliset opukset on osoitettu mielikuvituksen tuotteiksi. Sen sijaan Knödelit olivat todellisen Ison Kakkosrähinän merkittävän henkilön, Varsovan gheton tuhoajan SS- ja poliisikenraali Jürgen Stroopin mielimuonaa.

Anonyymi kirjoitti...

Missä muuten kalakukko käy soitimella? Järvessä vai maalla - ja koska. Lanttukukkojen soitimen kuvasin keväisellä kankaalla videolle, philipsin 70-luvun versiolle. Valitettavasti siirto DVD-levylle epäonnistui. Viimeinen nauhuri kun oli rikki vuonna -85, siis viimeien vanha formaattia käyttänyt.

severi Saksanpähkinä

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille, Ekulle, Qroquius Kadille ja Severi Saksanpähkinälle & kiitos kommenteistanne.

Achtung: Kiitos lisäyksestä. Minulle tutuin knödel on muuten kaupassa myytävä meisenknödel eli pikkulinnuille oksaan ripustettava talipallo.

Ekku: Toivottavasti saat reseptin.

Qroquius Kad: Se Hassel sinänsä teki mielikuvituksellaan melkoisen tilin. Vaikka se täyttä huuhaata olikin.

Severi Saksanpähkinä: Kas tässäpä ykkösluokan ornitologinen kysymys.

Joppos123 kirjoitti...

Jokainen Hasselin kirja tullut luettua ja vaikka huuhaata onkin niin aika viihdyttävää sellaista.
Mitä noihin lapinmatkoihin tulee niin kyllä se reissu on se tärkein. Jos tulee saalista niin se on vain plussaa. Aika monta kertaa siellä on nuohottu ilman tärpin tärppiä mutta vatsalihakset kipeenä ollaan tultu takaisin, nauramisesta.
Sitä ei voi vaan käsittää millaista sekoilua muutama solttu saa välillä aikaiseksi ja ihan selvin päin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Joo, se reissu on tärkein. Itselläni samanlaisia kokemuksia metsästysreissuilta.

Anonyymi kirjoitti...

Ryynäri ja tomaattisilakat olis saanu päästä (kuuluis ainakin omalle listalleni. Ensinmainittu ehkä ton Tapolan tilalle ku se ei niin nappaa. Veriletut sit ehkä ennemmin?) mukaan geimeihin? Ruskeesta kastikkeesta ja potuista tuli se mieleen et sehän oli kans nannaa apetta jos potut sattu loppuu kesken niin mursi siihen kastikkeen sekaan vähä ruikkarin paloja niin: AVOT! :P

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Joo, kyllä ryynäri on myös ykkösluokan evästä. Ja ruisleipäähän on perinteisesti käytetty siihen että kaavitaan lautanen tyhjäksi kastikkeesta.

Ekku kirjoitti...

Se ruoka, mistä puhuin puhelimessa on Rautulainen perinneruoka Uunhuttu. Löytyy resepti googlella. On herkkua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ekku ja kiitos vinkistä. Oli minulle uusi tuttavuus.