perjantai 10. joulukuuta 2021

JOTAIN IHAN MUUTA CIX

Siirrytään taas hetkeksi interpiereskelevästä ja transkoohotetusta nykypäivästä takaisin Kekkoslovakian tunnelmiin. Synkkiin sinänsä, mutta järjellä selitettäviin. Edellisessä autokatsauksessa käytiin läpi brittiläisiä autoja ja nyt katsastetaan vuorostaan ranskalaisia automerkkejä noilta ajoilta.

Ranskalaisista autoista itselläni on hyvin vähän kokemusta mutta asiantunteva taho ts. monet kaverini kertovat että niiden tekniikka on varsin omaperäistä ja huoltomiehille varsin haastavaa. Tuo ”haastava” on muuten yksi nykypäivämme muotisanoista jolla kierretään monen asian todellinen merkitys. Esim. jos näet työpaikkailmoituksen jossa lukee ”haluatko haastavan työn” niin osaat lukea sen muodossa ”haluatko vittumaisen ja huonosti palkatun työn”.

Tässä katsauksessa poiketaan aikaisemmista ja lopetellaan katsaus joka merkin kohdalla 1970-luvun alkupuolelle. Myöhemmin kun alkoi tapahtua se, että kaikki automerkit alkoivat muistuttaa toisiaan. Muistutetaan taas että tämä katsaus ei ole täydellinen tekninen manuaali vaan muistojen herättäjä. Joten aloitellaan Sitikasta eli Sätkästä eli Citroënista ja luonnollisesti ensimmäisenä on sympaattinen Rättäri eli Rätti-sitikka eli Citroën 2CV:

Kyseinen auto tuli markkinoille vuonna 1948 eli reippaasti ennen Kekkoslovakiaa ja sitä valmistettiin vuoteen 1990 eli vielä yhtä lailla reippaasti Kekkoslovakian jälkeenkin. Autossa oli kaksisylinterinen bokserikone tilavuudeltaan  375–602 kuutiosenttiä. Tätä rättikattoista sympaattista vessukkaa ei voi pitää Suomen oloissa varsinaisesti talviautona mutta muistelenpa että suomalaiset rättäriharrastajat tekivät isohkoja porukka-ajoja talvisin Murmanskiin joskus 1970 – 1980-luvulla. Tekniikan Maailmassa siitä silloin kirjoiteltiin. Oletan että ajoasuna pilkkihaalari on ollut suht välttämätön. Kyseistä Rättäriä tehtiin myös tyylikkäänä pakuversiona:

Vuoteen 1980 mennessä Rättäriä oli tuotu Suomeen 7.261 kappaletta. Kaiken kaikkiaan maailmalla valmistettiin Rättäriä 3.8 miljoonaa kappaletta. Vuonna 1967 Rättäristä tehtiin hieman modernisoidumpi versio Citroën Dyane:

Dyanen piti olla alkuperäisen Rättärin korvaaja mutta se ei pärjännyt suosiossa ja normirättärin valmistus jatkui. Dyanea tehtiin kuitenkin kaikkiaan 1.8 miljoonaa kappaletta. Vuonna 1955 markkinoille tuli sitten Citroën DS:

Autohan oli siihen maailman aikaan teknisesti hyvinkin edistyksellinen ja sen konekin oli jo 1.9-litrainen. Aikanaan pikku-Ykä ja muut nöösipojat ihmettelivät kyseisen – keulastaan vähän sammakkoa muistuttavan – auton yksipuolaista ohjauspyörää:

Pauli Toivonen voitti DS:llä vuonna 1962 Suomen rallin ja Rallin SM-sarjan sekä vuonna 1966 Monte Carlo -rallin, tosin vähän tuomaripelin jälkeen kun neljä nopeampaa kuljettajaa hylättiin väärien valojen vuoksi. Toivonen kieltäytyi vastaanottamasta palkintoaan. DS:ää valmistettiin kaikkiaan 1.45 miljoonaa kappaletta ja Suomeen niitä tuotiin vähän yli kaksi tuhatta.

Vuonna 1961 tuli sitten markkinoille äkkikatsomalla kovasti brittiläistä Angliaa muistuttava Citroën Ami:

Vuoteen 1969 asti valmistettu ja koko ajan 602 kuutiosentin koneella varustettu auto oli aikanaan Ranskan myydyin automerkki mutta Suomeen niitä tuotiin vain 165 kappaletta. Vuonna 1974 tuli myyntiin Citroën CX eli tavallaan se viimeinen ”aito Citroën” koska Citroën fuusioitui Peugeotin kanssa vuonna 1976 muodostaen PSA-groupin:

Autoa valmistettiin 1.17 miljoonaa kappaletta mikä oli varsin suurikokoiselle autolle melko suuri lukema. Suomessa näitä rekisteröitiin muutama sata. Autossa oli 1.985 – 2.500 kuutiosentin nelipyttyinen kone.

Aitoakin aidompi Citroën on sitten puolestaan vuosina 1947 – 1981 valmistettu pakettiauto Citroën H, jossa rumuus ja kauneus yhdistyvät äärimmäisen tyylikkäällä tavalla

Tätä mainiota ja kuljetustilavuudeltaan suurta lättänokkaa valmistettiin 470.000 kappaletta. Vuoteen 1970 mennessä niitä tuotiin Suomeen 650 kappaletta.

Siirrymme Pösöön eli Pesoseen eli Peugeotiin:

Peugeot 203 tuli myyntiin samana vuonna kuin Rätti-Sitikka mutta Pösö oli ratkaisuissaan varsin toisenlaisilla linjoilla:

Auto oli selvästi Sitikkaa suurempi ja varustettu 1.290 – 1.468 kuutiosentin koneella. Näitä valmistettiin vuosina 1948 – 1960 kaikkiaan 685.000 kappaletta mutta sitä en osaa sanoa, onko näitä tuotu Suomeen.

Vuodesta 1955 vuoteen 1966 valmistettiin Peugeot 403:sta. Näitä tehtiin noin 1.2 miljoonaa kappaletta ja niitä tuotiin Suomeenkin. Vuoden 1957 vuosimallin hinta olisi ollut nykyrahassa 18.570 euroa. Kekkoslovakialaiselle auto oli tietysti tuttu Columbo-sarjasta:

Tämän Columbon kulkupelin korvaajaksi tuli vuonna 1960 Peugeot 404:

1.468 – 1.948 kuutiosentin koneella varustettu ns. ylemmän keskiluokan auto oli varsin suosittu ja sitä valmistettiin kaikkiaan 2.77 miljoonaa kappaletta. Suomessa näitä rekisteröitiin noin 6.000 kappaletta. Malli oli varsin susosittu myös kehitysmaissa jossa sitä valmistettiin vuoteen 1988 saakka kun valmistus Ranskassa oli loppunut jo 1975.

Kyseisen mallin seuraaja oli sitten vuonna 1968 esitelty Peugeot 504 jonka moni suomalainen muistaa Pirtamon isännän autona (farmarimalli) vuoden 1975 suositussa tv-elokuvassa Simpauttaja:

Ja laitetaanpa tuo Pösön sisältänyt videopätkäkin tähän. 3 min 33 sek pohjois-karjalaista arkirealismia:

Mainitaan Peugeotilta vielä vuosina 1965 – 1976 valmistettu Peugeot 204:

Auto oli Pösön ensimmäinen etuvetoinen malli ja muutenkin teknisesti varsin edistyksellinen. Se oli Ranskassa erityisen suosittu. Suomessa sen suosiota vähensi suhteellisen kallis hinta.

Se kolmas suuri ranskalainen autovalmistaja on tietysti Rellu eli Renault josta esitellään ensimmäisenä Renault Dauphine:

Tämä vuosina 1956 – 1967 valmistettu ja mukavasti pallosilmäistä saippuanpalaa muistuttava auto oli rekisteröity pikkuautoksi mutta poikkesi neliovisuudellaan muista sen ajan pikkuautoista. Alkuperäinen Dauphine oli kolmevaihteinen ja heikkotehoinen. Siitä tehdyssä Dauphine Gordini-versiossa oli jo neljä vaihdetta ja kyseinen malli oli Suomessakin varsin suosittu. Dauphinea valmistettiin kaikkiaan kaksi miljoonaa kappaletta.

Tämän Dauphinen korvasi sitten vuonna 1962 Renault 8 jota valmistettiin vuoteen 1976:

Auto oli siinä mielessä tekniikaltaan moderni että siinä oli levyjarrut kaikissa renkaissa. Kuriositeettina mainittakoon että kyseistä automerkkiä valmistettiin myös sosialistisessa Bulgariassa vuoteen 1970 saakka.

Varsinkin kekkoslovakialaisille se kaikkein mieleenpainuvin Rellu lienee Renault 4 eli Tipparellu:

Tämä vuonna 1961 myyntiin tullut ja kaikkiaan vuoteen 1993 saakka valmistettu auto oli kaikkien aikojen myydyin ranskalainen auto 8,1 miljoonan myynnillä. Suomessakin se oli varsin suosittu. Vuonna 1975 rekisterissä oli 7.000 Tipparellua.

Vuonna 1965 Renault toi sitten markkinoille Renault 16:n joka oli siihen aikaan harvinaisella hatchback-korilla varustettu isompi ja etuvetoinen perheauto:

Se saattoi olla niitä ensimmäisiä autoja joita nimitettiin tila-autoksi. Auton moottori oli sijoitettu erikoiseen paikkaan eli etuakselin takapuolelle ja edessä oli vararengas. Autoa valmistettiin vuoteen 1981 saakka ja se oli tuotantonsa loppuun saakka yksi Euroopan suosituimpia perheautoja. Sitä valmistettiin kaikkiaan 1.85 miljoonaa kappaletta.

Vuonna 1969 tuli markkinoille pienempi Renault 12:

Mallia valmistettiin vuoteen 1999 saakka ja sitä tehtiin neljä miljoonaa kappaletta. Sosialistisessa ja myöhemmin ei-sosialistisessa Romaniassa mallia valmistettiin Dacia-nimellä vuodesta 1969 vuoteen 2004.

Vuodesta 1969 vuoteen 1981 valmistettiin myös pientä Renault 6-perheautoa:

Näitähän tuotiin kyllä Suomeenkin mutta en muista itse koskaan nähneeni ensimmäistäkään. Mutta laitetaan Rellulta vielä rumuuden kauneutta – joskaan se ei ihan pärjää Citroën H:lle – eli Renault Estafette:

Tätä pakettiautoa valmistettiin vuosina 1959 – 1980 yli puoli miljoonaa kappaletta. Suomeen niitä oltiin tuotu vuoteen 1969 mennessä 1.101 kappaletta.

Ne kolme suurta ja nykysuomalaisellekin tuttua merkkiä tuli tuossa käsiteltyä mutta onhan jäljellä vielä toimintansa lopettanut Simca joista Simca 1000 oli Suomessakin varsin suosittu:

Kyseistä autoa myytiin maailmalla kaikkiaan 1.6 miljoonaa kappaletta. Muitakin Simcan malleja tuotiin Suomeen mutta tämä on jäänyt itselleni parhaiten mieleen.

Tässähän näitä oli näitä ranskalaisia autoja Kekkoslovakian ajalta. Laitetaan vielä yksi kaksipyöräinen. Kas kun nykyisinhän on näitä sähköfillareita ja sähköpotkulautoja ja mitä merkeleitä niitä onkaan. Mutta ranskalaiset keksivät niiden esimallin jo vuonna 1948 eli Velosolexin:

Tietysti vehje on nykyajattelun mukaan haram sillä siinä on polttomoottori. Se antoi kulkuapua fillarointiin maksiminopeudella 30 km/h. Ranskassa Velosolex oli erittäin suosittu ja sitä valmistettiin kahdeksan miljoonaa kappaletta. Niitä tuotiin Suomeenkin mutta ne eivät käyneet kaupaksi ja maahantuoja möi niitä poistohintaan.

Tässä näitä tällä erää. Ensi kerralla jotain ihan muuta jotain ihan muuta.


42 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Peugeotin kaksinollakolmosta tuotiin Suomeen, se ei ollut täällä edes erityisen harvinainen. Malli oli kaupparatsujen suosiossa, ajo-ominaisuudet sopivat pitkillekin matkoille. Vaihdekeppi ja sen asennot olivat niin sanotusti mielenkiintoiset.

Anonyymi kirjoitti...

Ja autokatsaus sykähdytti taas moottorisydäntä.

Amisaikoihin saman vuosikerran, mutta alkuvuonna syntyneellä, kaverillani oli ensiautoprojektina Renault Dauphine. Sitä rassattiin 1970-luvulla ajo- ja katsastuskuntoon kaverin vanhempien autotallissa.

Periaatteessa automalli oli tekniikaltaan yksinkertainen peli. Siinä 17-18 v. huitteilla, kun autoajokortit alkoi olla ajankohtaisia, tällä takapainoisella autolla sai ajokokemusta harjoitella talviliukkailla.

Ilmeisesti Ranskan tauti oli levinnyt samaan taloon, kun kaverin isällä oli Tippa-Rellu eli Renault 4, jonka kyydissä kuljettiin talvella mäenlaskuun.

Eikä siinä kaikki, sillä heidän naapurissa oli Renault 16 perheautona.

Toisella kaverillani oli Peugeot 404. Se oli tosiaan ylemmän keskiluokan tilava vaunu, jolla kuljettiin jo baareissa 1980-luvun alussa. Ruostuminen näissä oli omaa luokkaansa siihen aikaan.

Eikä se ranskalaisten riesa tähän loppunut, sillä hepalla itsellään oli pari-kolme vuotta sitten yhden talven käyttöautona Renault Megane Coupe vm. 2003 (ei se sammakkokorinen).

heppa

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Suomessa erittäin harvinainen ranskalaisauto Facel Vega: https://en.wikipedia.org/wiki/Facel_Vega_FVS
taiteilija Charles Aznavourian tietääkseni omisti tälläisen aikoinaan, upea auto!

Anonyymi kirjoitti...

No joo. Onhan näitä itsellänikin ja perheessä oolut näitä "ranskan rapeita". Simca tonni, korjaamoiden onni sanottiin, sellainen oli ensimmäinen tuttavuus, edesmenneellä isälläni. Itselläni muutamakin pesonen, 403 columbo special kuten kaverit sitä sanoivat. Muutama 406, oli muuteks hiton hyvä, paitsi että etujouset tuppas katkeemaan kun se yläpään kääntölaakeri oli vähän, no hutoi. Veljellä oli tuollainen Rellu R8, sininen jonka lempinimi, siis yleensä ja varsinkin suomalaisten rallikuskien menestyksen tuoma sinisorsa. Kas kun ne taisi olla kaikki juurikin sinisiä, ne ralleissa pärjänneet.
Nelosrelluahan mainostettin aikoinaan: ei vettä ei öljyä, vain tippa bensaa.
Citikan 2CV, apinakiikku, sätkäkone, trapetsi jne, rakkaalla lapsella oli monta lempinimeä. H4eikoin kohta oli vetonivelet, kun olivat ainakin alkuun tavan ristikkoniveliä. Eli ei ollut vielä nykyisen kaltaisia ns. vakionopeusniveliä (birfielrzeppa). En nyt muista varmaksi, mutta austin/morris mini taisi olla ensimmäisiä sen käyttäjiä. Iso kissa eli citikan ds:ssä se jo oli. Siitä on mainoksia kun iso kissa vetää kolmella pyörällä jotain 150 km/h vauhdilla menemään, eli otetaan yksi pyörä pois ja matka jatkuu silti. Ei tarvii vararengasta.
Ja sellainenkin, että olen saanut kunnian kuskata pösölläni uuden ihmisen silloiselta Kätilöopistolta kotiinsa Espooseen. Isän velikin olisi ollut halukas moisen kyydin tarjoamaan vaan lapsen isä ja äitä halusivat jostain syystä minut siihen tehtävään.
Onneksi siinä pesosessa oli jo ilmastointi, hellepäivä kun sattui olemaan.
Tämmöisiä muitui mieleen.
Huru-ukko

Qroquius Kad kirjoitti...

Kuplanmuotoinen Kansanvaunu suunniteltiin kaupunkien kaduille ja Autobahneille, kun taas Rättäri maalaisille:
Kuplan suunnittelijoiden vaatimuksena oli kehittää alle 1 000 Reichsmarkan hintainen auto, jolla kolmilapsinen perhe voi matkustaa mukavasti 100 km/t huippuvauhtia.

Citroënilla suunittelijoiden haasteena oli auto, jolla kaksi maanviljelijää voisi viedä sadan kilon kuorman torille 60 km/t ylittäen tarvittaessa kynnöspellot yhdenkään kuljetettavan kananmunan rikkoutumatta, kuluttaen gasoa korkeintaan kolme litraa satasella.

Citroën Ami puolestaan on kokenut toisen tulemisensa, joskin hieman matkan varrella muuttuneena:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Citro%C3%ABn_Ami_(2020)

Vaan onhan se aikansa näköinen, toki...

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Oli tässä autonvaihdon aika hiljattain: Hyvä Toyota Yaris Verso alkoi lahota pelleistä liikaa (ajamallahan sitä ei saa rikki !). Sain pojalta kokeilla Citroen C3:ta. Ihan mukavantuntuinen pikku peli, mutta kun vein sen tutulle huoltoasemalle, niin äijä katseli (myös alle), kierteli ja kuunteli ja sanoi: Kyllä kai, mutta, muttamutta...! Niin palasin tuttuun (jo viides) ja turvalliseen Tojotaan !

Ja muistuma menneisyydestä: Esimiehelläni oli v:n 1963 Pösö 403 dieselinä. Minä tulin taloon v. 1986. Kyllä se äijä vain ajoi Pösöllään vuoteen 1993 ! Aika roisia oli pakkasella kuunnella sen lähtöä, ja roisia oli myös olla kyydissä 20 asteen pakkasella
Mutta sillä äijä meni - ja varsinkin juuri talvella !!!

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, pakko myöntää ettei itselläni ole juuri noista autoista minkäänlaista käytännön kokemusta. Ainoat ranskikset joiden kanssa olen ollut tekemisissä olivat legendaarinen Simca 1000 (olisi ollut korjaamon onni ellei isäukko olisi ollut niin kätevä noiden kanssa) jollainen meillä joskus lapsuudessa oli, ja sitten jo huomattavasti uudempi Sittari jolla itse jonkun aikaa ajelin. Velipojalla oli joskus Rellukka joka sai aikaan sen ettei heidän perheeseen ole enempää ranskalaisia tullut.

Noista kulkupeleistä voi olla monta mieltä, mutta itse arvostan sitä että autot oikeasti ovat persoonallisen näköisiä. Eivät ehkä toimivimpia, mutta muotoilussa uskallettiin erottua ja kokeilla uutta.

t.Puupääukko

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä niitä 203 pösöjä on täne tuotu, serkullakin sellainen oli. Moni ensivilkaisulla luuli piikkinokka-mosseksi.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

”Poika, ranskalaisia tilataan vain snagarilla.” - Kukas sanoikaan näin?

Kekkosslovakian aikana oli ranskalaiset autot helppo tunnistaa vaikkei olisi tekniikka kiinnostanut. Niissä oli keltaiset valot edessä. Jutun mukaan sumuisuuden vuoksi, Cherbourgin satama syynä. Uskoo kuka uskoo. Oikea syy taitaa olla ranskalaisuus, pitä tehdä toisin, ranskalaisittain.

Citroën 2CV – näitä on ollut tuttavapiirissä monta, jumalainen varjelus on ollut mukana, koskapa olen näiltä itse varjeltunut. Hauska ja ihan kamala auto. Hauska auto kiireettömästi ajella pitkin mutkaista pikkutietä, pöripöri ja vuorotellen kummankin puolen ovenkahva raapii maata. Mäkinen tie on vähän eri juttu, ihmettelin kerran kyydissä ollessani, että mitä vipua kuski veivaa, bensapumppuako vai mitä. Oli kuulemma vaihdekeppi, se hantaaki kojetaulussa.

Sisätiloiltaan etevä, mukaan mahtui känninen jukka, könninkello ja jukkapalmu. Kesällä, kuivan kelin aikaan. Mahtui ne talvellakin, mutta oli liian kylmää kyytiä ajella katto auki.

Renkaiden kierrätys oli muista autoista tuttua puuhaa, sätkäkoneessa piti tulppiakin kierrättää. Kas, kumpikin tulppa kipinöi yhtä aikaa vaikka vain toinen sylinteri syttyi. Ja sähkö kulki kummankin tulpan läpi. Toisen tulpan kärki kului, toisen sivuelektrodi, kun ne vaihtoi, toipui tulpat kun kulunut osa sai pintaa takaisin.

Hippien suosiossa, siksi kovin kallis käytettynä,

Citroën DS – DS, Deesse, jumalatar.

Näitäkin on ollut tuttavapiirissä monta, terve järki on suojellut hankkimasta. Kovin eksoottinen tekniikka vierastutti. Pehmeä kyyti oli hienoa ja arvokasta. Vielä arvokkaampaa siitä tuli jos värkki vikaantui. Naapurilla oli aito 50-luvun malli, kunnosti sen 70-luvulla, 80-luvun lopulla laittoi sen uudelleen pukeille tarkoituksena kunnostaa uudelleen. 10-luvulla se nostettiin lavetille, kohti uutta kotia.

Citroën Ami – Rättärin tekniikka, ankan ulkomuoto. Suosionsa ei lie yllätys, tai siis suosion puute.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Isällä oli aikoinaan pari Volvo Amazonia ja 70-luvulla siirtyi Opel Kadettiin. Kerran erehtyi ostamaan Pösön ja kirosi sitä hankintaa kuolemaansa saakka. Oli näet viimesen päälle self-made-man ja itseoppinut automekaanikko, joka korjasi tarvittaessa tuttavienkin autot. Ranskalaisiin autoihin tarvittiin kuulemma joka helvetin paikkaan omat korjausvälineet ja olivat viimesen päälle hankalia korjata tarvittaessa.

Vanha sanonta onkin: näitä kolmea karta. Norjalainen kutun juusto, ruotsalainen hapansilakka ja ranskalainen auto.

Noh, nykyäänhän se on sama minkä auton ostaa. Kaikki näyttävät samoilta ja korjaamoon pitää viedä minkä tahansa pikkuvian vuoksi.

Anonyymi kirjoitti...

Koska ilkeimmät väittävät, että olen syntynyt Vw:n merkki otsassa, niin ei omakohtaisia käyttökokemuksia ko.laitteista ole. Koltiaisvuosilta näköhavaintoja kylläkin.

Kun ensimmäistä autoa harkitsin, sain joltain hairahtuneelta ohjeen: Ranskalaiseen älä koske pitkällä kepilläkään. Tiedä hänestä sitten.

Yhdellä sukulaisukolla oli joskus useampikin Rättäri peräkkäin. Kunnes kertoi kyllästyneensä, kun pyöräilijät menivät ylämäessä ohi. Vaihtoi Warreen, eli piti kai kuitenkin edes äänestä.

Harrasteautoina upean näköisiä vehkeitä, jos jostain sattuu ehjän löytämään.
voijumala###

thinker Dill kirjoitti...

Isot kissat oli edellä aikaansa DS, sekä CX. Kalliita ylläpitää, mutta ei haitannut sitä, jolla rahaa oli. DS:n jarrut tosin omanlaisensa ...

Itsellä noista oli vain Renault 12TS. Mainio peli sekin. Kulki vähällä, kun malttoi ajaa sellaista nopeutta, ettei kaasarin kakkoskurkku auennut. Hölmöyksissäni sitten vaihdoin sakemanniin, joka levisi tielle 3 kuukautta takuun loppumisen jälkeen.

Uudemmista sitten Peugeot 406. Sen ajo-ominaisuudet peittoavat suuren osan nykyautoistakin.

Anonyymi kirjoitti...

Minun ensimmäinen auto tuossa 80-luvulla oli citroen GS https://fi.wikipedia.org/wiki/Citro%C3%ABn_GS_ja_GSA
tuli sillä ajeltua parivuotta, monta reissua tuli tehtyä Hämeenlinnaanki täältä pohjosesta,
ilmajäähdytteinen, bokserri, keinu sellasesti kuin veneellä olis mennyt :)

-jpt-

Obb kirjoitti...

Unohdit sitten kaikkein hienoimman citikan. Nimittäin Citroen traction avantin.
Oli kuulemma ajo-ominaisuuksiltaan erittäin hyvä.
Olisko ollut peräti ensimmäinen etuvetoinen Citikka

Anonyymi kirjoitti...

Yllättävän paljon ranskalaista autokalustoa tuntuu Ykän lukijakunalla olevan. Itellä yli 40 vuotta akortti ollut. Uutta autoa ei ole pystynyt ostamaan mutta paljon ajettuja citikoita on ollut montakin, kuin myös pari rellua ja peugeottia. Paskin auto mikä omaa pihaa on rumentanut oli Wv Polo. Japsiautoa ei ole koskaan ollut eikä varmaankaan tule edes harkittua ostamista. Kaasunestejousitusta ei korvaa mikään, C5 on jo varsin luotettavakin vaikka siemensin sähköt:)

Auton hankintaa perustellaan järkisyillä, mutta kyllä se vahvasti tunteisiin perustuu.

Sepi

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän noita Renault 6:ia Suomessakin oli. Isäukolla oli komea hopea ja viininpunaiset veluurit sisällä. Kersana olin monet mummolamatkat kyydissä ja aika pehmeästihän se meni. Lopussa myös katsurin piikki pohjasta ja siihenpä ajelut sitten loppuikin. Aika laiska kulkemaan, mutta mikäs kiire sitä olis ollu. Vaihdekeppi oli hauska sateenvarjonkahva aika ylhäällä kojelaudasssa samaan tapaan kuin tipparellussa. Aina piti ranskalaisen jotain tehdä erilailla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, hepalle, Ano2:lle, Huru-ukolle, Qroquius Kadille, Terho Hämeenkorvelle, Puupääukolle, Pyssymiehelle, Ano3:lle, voijumalalle, thinker Dillille, jpt:lle, Obbille, Sepille ja Ano4:lle & kiitos kommenteistanne, lisäyksistänne ja jaetuista kokemuksista. Itselläni on hyvin vähän kokemusta ranskalaisista autoista.

Anonyymi kirjoitti...

Simca oli paljon muutakin kuin tuo "korjaamoiden onni". Muistaako kukaan mm. Chambord, Beaulieu, Aronde, Vedette Versailles, Simca 1307 joka valittiin vuoden autoksi 1967. Ja monta monta muuta. Myöhempinä aikoina siitä tuli sitten Talbot ja se lie ollut tarun loppu.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Huru-ukko. Se Talbotin petroli-versiohan oli aikanaan kuuluisa pahasta hajustaan. Jos rehellisiä ollaan niin en minä kyllä sen haisevan huomannut. Tosin niitä näki vaan teillä ohimennen.

Catilina kirjoitti...

Ei se haju mikään paha ollut, mutta kyllä sen huomasi. Se tuntui tiellä vielä kauan sen jälkeen, kun auto oli mennyt.

Anonyymi kirjoitti...

Talbotin käry vaivasi täällä ruuhka-suomessa. Ohi ei päässyt vastaantulevan liikenteen takia ja talbotistit köröttelivät alle nopeusrajoituksen. Ja joka jumalan päivä, kun piti käydä Kaupungissa oli semmoinen menossa tai tulossa. Talvella tämä ongelma oli erikoisen paha. Onneksi se petroli poistui myynnistä.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Ranskalaista autoista Cottereau on jäänyt Suomen kieleen pysyvästi. Näin tuollaisen kotteron livenä pari vuotta sitten.
-Puskarossi

Anonyymi kirjoitti...

Citroën H ja Renault Estafette – Juku, nyt alkaa atsalea vaivata, jompikumpi oli mulla työautona päivän ja toinen piti ostamani, mutta kumpi oli kumpi? Sitikka näyttää ihan Ju52:lta eikä se toinenkaan ole häiritsevän moderni. Siitä ostokohteesta irtosi muistaakseni ovi tai tuli jotain muuta pikku häikkää. Ja toisesta putosi tavaratilan pohja – rapeat ranskalaiset. Mutta kumpi oli kumpi - ööö.

Peugeot 404 – Pösö. Naapurilla oli tämmöinen 60-luvulla. Hieno ja arvostettu auto. Sittemmin Peugeot alettiin lausua ”besööö” ja puhekielessä pökötti.

Myöhempien aikojen pösöjä oli 205 ja sen kuttaperkkakoppinen versio eritoten oli jännä peli. Mutta ei siitä enempää.

Renault Dauphine – tämmöinen oli isukin serkulla, äreä peli 60-luvulla. Istuin kölvinä takapenkillä, kun pitkin mutkatietä menimme tai tulimme – kiireesti kumminkin. Pieni, äänekäs auto.

Renault 8 – Sininen, Gordini, oli luokkakaverillani. Onnistui melkein kaatamaan parkkipaikalla koheltaessaan. Opetus: älä näytä, jos et osaa. Hauska kärry, merkkivalo ”huile” kertoi huilaustauon tarpeesta. Ihme juttu, ei luulisi olevan vaikeata kirjoittaa ”huilaa” oikein.
Renault 4 - Renault pisara. Suosittu auto 70-luvulla. Säilytti hintansa hyvin, kas kun oli pieniruokainen ja bensa oli kallista. Iso sisältä, askeettinen mutta tilava. Ihan kiva ajeltava.

Renault Carte noir Extra jäi puuttumaan Ykän kirjoituksesta, toki se tuli vähän myöhemmin ruotsin laivalle tax freehen. V. Huovinen mainosti Lampaansyöjissä, hyvällä menestyksellä.

Simca 1000 - Simca 1000 E sillä ei mitään tee. Kyllä suomalaisten runosuoni sykki Simcalle. Simca tonni, korjaamon onni.

Pyssymies

Qroquius Kad kirjoitti...

Cottereau olikin uusi tieto, jos olisin kuollut aamulla en tätäkään tietäisi!

Termi "Hyrysysy" sen sijaan on edelleen mysteeri akuperältään:

https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit_artikkelit_ja_esitelmat/kieli-ikkuna_%281996_2010%29/hyrysysyn_tarina

Olen huvitellut mielessäni sen johtuneen ensimmäisten Chrysler-automobiilien saapumisesta Suomeen:

"Vaan onpas sitä saatu vallan ameriikkalainen automobiili meillekin päin! Mikä lie heimonimenänsä lienee?"
"Chrysler."
"Mutta kun tuossa ei kuiten lue niin...?"
"Hän on toki hyvä ja lukee tuosta? Chrysler, eikö?"
"Muttako muttako ei siinä lue mikään ka...kar...kraiseleri?!"
"Vaan mitä?"
"No hrysl...hyryslh...hyrysysylr..."
"Vaan tottapa Te ymmärrätte sen olevan juurikin Ameriikassa puhuttua engelskaa? Se äännetään 'kraisler'!"
"Muttako muttako miksei siinä sitte lue silleen vaan tuollanen hyrysysy...?"

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Catilinalle, Pyssymiehelle, Puskarossille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistä. Ja niin kuin Qroquius Kad totesi, ei hukkaan mennyt tämäkään postaus sillä kotteron alkuperä tuli selville. Kiitos Puskarossille.

Anonyymi kirjoitti...

Talbotti oli minullakin 90-luvun puolella, mutta siinä oli pösön 1,9l diisseli, joka oli hyvä kone
ostin se käytettynä yhdestä liikkeestä, oli ollut vanhalla pariskunnalla, joka oli ajanut niin kiltisti että oli ihan tukossa, ei meinannut kulkea millän yli 120 ja kulutti yli 7l 100 no ajelin sitten yhde päivän tallapohjassa pakoputki tulipunasen, niin alkoi kulkeen yli 140km/h ja kulutus tippui 5-6l 100km ..
SItä ennen oli 205 pösö jossa oli sama kone, kulki pitkässa mataajossa melkein edellä kulkevan auton hajulla ..

-jpt-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, jpt. Eli polttelit karstat pois. Tuttu ilmiö liian rauhallisesti ajetuissa autoissa.

Anonyymi kirjoitti...

Jep, moottorin saa silläkin rikki että ajelee liian siististi kokoaika, yhdellä tutulla oli hiace aikoinaan, jolla oli jaettu jo 700t, yksi ihmetteli miten se on kunnossa pysynyt, kaveri sanoi että kun ajaa aina tallapohjassa :)
nyt se on kyllä romutettu, mootori olis toiminut mutta tais alkaa kori lahota ..

-jpt-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, jpt. Joo, autot tykkää kun niillä ajaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hiacen motti on tuhoutumaton, siksipä siihen ei ole tarjolla vaihtomoottoreita. Paitsi romiksilla, motti kestää useamman korin iän.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Mainitaan sitten myös Toyota Hilux. Top Gearissahan kokeiltiin että saako sen millään hajotettua ja lopputulos oli että ei saa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuli tuossa sellainen ajatus, että kun sinä Ykä olet näitä Kekkosslovakian ajopelejä listannut, että oletko ajatellut tehdä juttua myöskin sen ajan kurma- ja linja-autoista. Eli millaisilla vehkeillä kuljetettiin ihmisä ja tavaroita sinne-tänne ja takaisin?
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Huru-ukko. Minähän olen itse asiassa jo tehnyt tuollaiset postaukset.

Linja-autoja:

http://yrjoperskeles.blogspot.com/2020/02/jotain-ihan-muuta-lxxvii.html

Kuorma-autoja:

http://yrjoperskeles.blogspot.com/2020/02/jotain-ihan-muuta-lxxviii.html

vieras kirjoitti...

Päätin käydä täällä että olen maisemissa. Olen vaan pyörinyt pitkin syksyä muualla joten Ykän blogi on ollut hieman unohduksissa.

Tämä varmaan sopisi tähän ketjuun. Rikospaikalla-sarjan (Tatort) Schimanskin jaksoja on restauroitu HD-kuntoon ja niitä on nähtävillä ARD-kanavan media-arkistossa.

https://www.ardmediathek.de/sendung/tatort-schimanski-oder-restauriert-in-hd/Y3JpZDovL3dkci5kZS90YXRvcnRzY2hpbWFuc2tpcmVzdGF1cmllcnRoZA/

Tässä ei ole kaikkia Schimanskin jaksoja laitettu kerralla tarjolla. Niitä varmaan tulee ajan kanssa. Näihin saa säädettyä kuvan laatua ja valittua tekstit saksaksi.

Sen jälkeen hän sai oman Sarjan joka ei ollut enää Rikospaikalla-sarjan osa vaan.

Rikospaikalla-sarja alkoi 1970 ja pyörii edelleen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rikospaikalla

"ARD:n paikalliset yleisradioyhtiöt sekä Itävallan ORF tuottavat kukin omat Rikospaikalla-jaksonsa, joissa kussakin on omat päähenkilönsä. Tunnetuin sarjan poliisihahmo on Götz Georgen esittämä Horst Schimanski. Sarjaa esitettiinkin 1980-luvun lopulla Suomessa nimellä Schimanski."

vieras kirjoitti...

Miten yleisiä rattivaihteet olivat tuohon aikaan? Oliko autoissa vähimmillään kolme vaihdetta ja pakki?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, vieras. En ole sinänsä autospesialisti mutta kyllä lattiavaihteet olivat niitä yleisimpiä eikä rattivaihteisia enää juuri tehdä. Tosin en ole varma noitten jenkkiautojen osalta.

Ekku kirjoitti...

Taisi rattivaihteet alkaa häviämään jo 60-luvun puolella?
Ranskalaisista autoista ei paljon ole henkilökohtaista kokemusta, paitsi kahdesta Renusta.
Ihan pienenä poikana olen ollut jonkin aikaa Renault Dauphinen kyydissä. Sitten kun se hajosi,niin se seisoi ladon lipan alla jonkin 20 vuotta. Pienenä poikana siinä tuli sitten leikittyä. Muistan vieläkin sen hajun siellä sisällä ja komeat mittarit ja vaakunan ratin keskiössä.
Se myyntiin sitten joillekin harrastajalle joko varaosiksi tai entisöintiin. Auton pohja oli siinä vaiheessa yllättäen ihan kovassa kunnossa. Se kun oli seissyt tiiviissä savessa pohjaa myöten siinä ladon nurkalla.
Myöhemmin papalla oli Renault 9. Sillä pääsin jo ajamaankin. Kevyet vaihteet ja kaasu, pirun raskas ohjaus ja kytkin.
Ihmetystä herätti ilmausruuvi ylävesiletkussa sekä nelikulmainen kanta öljypropussa. Vesipumppu oli koneessa vähän oudossa paikassa eli oli ehkä haastava ilmattava?
Myöhemmin on ollut pienen hetken hallussa Peugeot 306, kun tuli vaihdossa yhteen hankalasti hävitettävään autoon. Hyvä ajaa,mutta pirun kevyesti tehdyn oloinen laite.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ekku ja kiitos lisäyksistä. Minulla ainoa rattivaihteinen jolla olen ajanut on Saab 96.

Qroquius Kad kirjoitti...

Itselläni on rattivaihteisista lyhyt kokemus sukulaismiehen 1980-luvun mallisesta Hiacesta. Kuskinpukille istuttuani kävin läpi vaihdekaavion kahdesti alhaalta ylös ja takaisin.
Liikkeelle lähdettyä hämmästyin helppoa ajettavuutta:
ohjaus oli miellyttävä, samoin polkimet ja hallintalaitteiden keskinäiset mittasuhteet.

Koin sen paremmaksi ajettavaksi kuin minkään sinänsä harvoista ajamistani henkilöautoista. Mainittuani tästä sukulaismiehelle hän kommentoi itsekin ajavansa kauppareissut ja sensellaiset mieluummin Hiacella kuin perheen farkkumallisella ykkösautolla.

Ennakko-odotukseni oli ollut kolhosta työkalusta, mutta liikkeellelähdön hämmästys katosi nopeasti:
sehän on nimenomaan työmiehen työkalu, ja Toyotan suunnittelijat olivat juuri siksi ajatelleet ergonomiaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Itselläni se Saab 96 eli läskinpala oli ihan miellyttävä ajaa. Hiacehan on työmiehen kalu. Samantyyppisistä pakuista taas Fiatin Mira oli vittumainen ajaa. Siinä kun oli kaasupoljin niin että kantapäätä ei voinut pitää lattiassa. Jalka alkoi krampata melko nopeasti.

Anonyymi kirjoitti...

Pösöissä oli 203, 403 ja 404 rattivaihteet. 406 lattiakeppi. En muista varmasi miten oli 504, kumpi siinä oli vai oliko sekä että. Jotenkin on jäänyt sellainen mielikuva, että ranskikset käyttivät rattivaihdetta pisimpään.
Huru-ukko
PS. Joo tarviikin katsoo ne isommat kuljettimet.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Huru-ukko ja kiitos lisäyksistä. Ne vanhat linjurit ja kuormurit ovat kieltämättä varsin tyylikkäitä.