tiistai 25. tammikuuta 2022

ANTERO LÄRVÄNEN JA TIEDOSTAVA AHDISTUS

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat ja tervetuloa jälleen Huitsinnevadan paikallisradion lähetykseen. Aiheenamme on Suomessa viime vuosina voimakkaasti lisääntynyt ja myös valtamediassa kovasti mainostettu tiedostavan ahdistuksen määrä. Asiaa pui kanssamme lanttuasioiden rautainen ammattilainen eli ylempi aivoräätäli Veikko Vopakki Hömpstadin Vähänköehkäopistollisesta keskussairaalasta. Veikko, tervetuloa lähetykseemme.

- Kiitos, Antero ja terveiset kaikille pinnanmaalaisille kuulijoille.

- Veikko. Onko nyt niin että kyseinen tiedostava ahdistus on jollain lailla sukua masennukselle?

- Ei millään muotoa. Nämä ovat kaksi aivan eri asiaa. Oikea masennus on ihmiselle vakava tila joka lamauttaa hänen toimintakykynsä. Tiedostava ahdistus on taas, no, eräänlaista muotia. Siinä ihminen kärsii ahdistuksesta omasta halustaan ja jopa nauttii siitä. Kyseessä on se tietty ihmistyyppi jolla ei ole hyvä olla ellei sillä ole sopivalla tavalla paha olla. Asiaa voisi verrata erääseen vanhan Pahkasika-lehden juttuun masokistin päiväkirjasta. Eli ”kärsin ja nautin, nautin ja kärsin”.

- Onko tätä tiedostavaa ahdistusta sitten vain yhtä tyyppiä vai onko niitä ehkä useampia?

- On useampia. Ensimmäisenä voisi määritellä äärioikeistoahdistuksen jota voi verrata johonkin keskiaikaiseen kristinuskon ajatteluun. Siinä kun uskottiin lukemattomiin demoneihin ja varmin todiste niiden olemassaolosta oli se, että niitä ei kukaan nähnyt. Tämä oli todiste siitä, että olivat ne vaan niin pirun ovelia. Sama koskee tätä äärioikeistoa joka on yhtä lailla turvallinen ahdistuksen kohde kuin demonit. Sitä kun ei tosiasiassa tarvitse pelätä, mutta siitä voi muodikkaasti ja ennen kaikkea mahdollisimman julkisesti ahdistua. Tässä välillä oli myös samaa sukua oleva erityisesti valtamediamme edustajien kärsimä Trump-ahdistus joka osittain jatkuu vieläkin. Kyseisen ahdistuksen perusteella on haettu sairaslomiakin. Haettu ja saatu. Vaikka lääkäri olisi voinut sanoa että lyö kyynärpää kiveen, kyllä se sitten helpottaa.

- Kuulostaa kyllä kovin tutulta. Entä se toinen ahdistustyyppi?

- No tietysti ilmastoahdistus. Joka on äärimmäisen suurta nimenomaan Suomessa joka hoitaa ilmastoasiansa esimerkillisesti ja joka ei ole edes hiilineutraali vaan hiilinegatiivinen. Tätä voi sanoa suuren luokan joukkohysteriaksi ja valitettavasti kyseisestä muodikkaasta ahdistuksesta kärsivät haluavat levittää sen myös – ja nimenomaan – pieniin lapsiin ja ovat siinä myös valitettavan hyvin onnistuneet. Ja mitä useampi lapsi ahdistuu muotiahdistuneen toimesta, sen paremmin muotiahdistunut itse voi.

- Käsittääkseni tästä kyseisestä ilmastoahdistuksesta yhtäaikaa kärsii ja nauttii koko hallituksemme ja valtamediamme. Ja ajattelee, että jos tavallinen ihminen ei kärsi kyseisestä ahdistuksesta niin hänellä on selkeästi joku ongelma johon hän tarvitsee apua tai hän on jopa viha-ajattelija. Vaan onkos näitä ahdistustiloja vielä lisää?

- Johan nyt toki. On myös kuvitellun patriarkaalisen sorron aiheuttama ahdistus. Siinä merkittävää on se, että siitä kärsivät nimenomaan sellaiset naiset jotka saavat elantonsa suojatyöpaikoista joita ei olisi olemassakaan ilman tätä patriarkaalista järjestelmää. Toisin sanoen ilman miehiä jotka pitävät infrastruktuuria pystyssä ja jotka verorahoillaan elättävät kyseiset naiset jotka kokevat ahdistusta elättäjistään. Tähän ahdistuksen muotoon yhdistyy myös valkohehkuinen viha ahdistuksesta kärsivien elättäjiä eli miehiä kohtaan.

- Eikös se ole vähän paradoksaalista? Purraan ruokkivaa kättä.

- Onhan se. Ja myös se, että sitä pidetään edistyksellisenä. Erityisesti ja nimenomaan valtamedian toimesta. Mutta sitten on vielä LGBTQTiiTyy- eli transahdistus. Ja tämäkin ahdistus näyttäytyy nimenomaan vihana. Kyseisestä ahdistuksesta kärsivät purkavat ahdistuksensa vihana ja elämän vaikeuttamispyrkimyksinä niitä ihmisiä kohtaan jotka eivät usko miesten kuukautisiin, naisten erektioihin ja se kohdistuu myös miespuolisiin ihmisiin jotka eivät halua seurustella transnaisten eli toisin sanoen heppujen kanssa.

- Onko näistä ahdistustiloista jotain yleistä tieteellistä tutkimusta?

- Kyllä on. Ainakin niiden ennustettavuudesta. Hömpstadin Vähänköehkäopiston tilasto-ottiatuotailuprofessori Vöte Tsomppanen on kehittänyt algoritmin jolla voidaan ennustaa hyvin tarkasti se, mikä ahdistuksen muoto on milloinkin päällimmäisenä. Se algoritmi on loppujen lopuksi varsin yksinkertainen eli mikäli valtamedia keskittyy esim. transpropagandaan niin kahden viikon sisällä kyseisten ahdistustapauksien määrä nousee selkeästi. Kas kun se ahdistus on sillä hetkellä sitä suurinta muotia. Sitten uusi muoti ja sen myötä uusi ahdistus tulee edellisen tilalle kunnes sekin väistyy seuraavan tieltä. Kyse on tavallaan ikiliikkujasta. Mutta on olemassa vielä yksi suvaitsevais-tiedostava ja lanttutieteellisesti varsin mielenkiintoinen tapaus. Eli suvaitsevais-tiedostavat ihmiset joita ahdistaa, kun heitä ei tarpeeksi ahdista.

- Eli mennään taas tähän että ei ole hyvä olla, jos ei ole sopivalla tavalla paha olla. Pitäisi ahdistaa, mutta kun ei ahdista tarpeeksi niin se alkaa ahdistaa. Onko tällaiseen mitään hoitoa?

- Itse asiassa Hömpstadin Vähänköehkäopistossa on kehitetty sellainen. Tiedätkö kvanttimädätetyt lantut?

- Joo, toki tiedän. Niitähän käytetään Hömpstadin väsynytvesireaktorin ekstopuliittisessa valoläätässä joka on valmistettu tämpsteriitin, tiittitiitin sekä kvanttimädätettyjen lanttujen sekoituksesta.

- Kyllä. Ja noista kvanttimädätetyista lantuista me olemme onnistuneet uuttamaan lärädepressantin joka antaa käyttäjälleen hallittua ahdistusta jonka voi keskenään mieltää miksi tahansa tiedostavaksi ahdistukseksi. Tulokset kokeiluissa ovat olleet lupaavia. Ahdistukseen halukkaita tiedostavia yksilöitä ahdistaa niin merkeleesti. Ja he ovat sen myötä onnellisia.

- Eli anskumä yritän hahmottaa. On suvaitsevais-tiedostavia ihmisiä joita ahdistaa, kun heitä ei tarpeeksi suvaitsevais-tiedostavasti ahdista. Ja sitten te annatte heille lärädepressanttia jonka ansiosta heitä alkaa ahdistaa joten heitä ei sen seurauksena enää ahdista?

- Juuri näin. Tätä ei pidä ajatella maalaisjärjellä, eivätkä kysymyksessä ole normaalit eikä edes paranormaalit vaan suorastaan läränormaalit ilmiöt joita esiintyy vain suvaitsevais-tiedostavaistossa.

- Mutta onkos noille aikaisemmin mainituille tiedostaville ahdistustiloille olemassa minkäänlaista hoitoa?

- No jaa… miten sen nyt ottaa… reaalimaailmaterapiaa kyllä olisi tarjolla mutta kun kukaan tiedostavasta ahdistuksesta kärsivä/nauttiva ei halua sitä. Heille kun kyseiset ahdistustilat eivät ole sinänsä vaiva, vaan edistyksellisen ihmisen merkki. Kärsi ja nauti. Nauti ja kärsi.

- Ja näihin sanoihin onkin hyvä lopettaa lähetyksemme. Kiitos teille haastattelustanne, ylempi aivoräätäli Veikko Vopakki. Täällä Antero Lärvänen, siirto rutioon. Ja hei Veikko, lähdetkö minun, Hössen ja Pertan kanssa saunomaan Lällävedelle? Ykä on jo lämmittämässä saunaa. Tarjolla olis maailman ainoan puhuvan kiukaan löylyt, Tsuhnan Kostoa, Lälläveden Läski & Leivonnaisen Vanhan ajan lenkkiä, Uudesta Hyisianasta hankittua hyileipää ja sen päälle aleikum-salamia.

- Kiinni veti. Tuolla reseptillä lähtee tiedostavakin ahdistus ja se siirtää jopa perinteistä suomalaisen miehen perusvitutusta.

Kärsi ja nauti. Nauti ja kärsi.

22 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Just noin. Ja onnea sinne Suomenmaalle Sotesta; toivottavasti hermonne kestävät sitäkin idioottitouhua. Täällä Ruotsissa se on ollut kaaosta jo monta vuotta: esim. terveyspalvelut ovat siirtyneet aina yhä kauemmaksi pienistä kunnista, myös sairaalat.
Trendihän on, että ihmiset asuisivat kaupungissa.

Anonyymi kirjoitti...

Päivi Räsäsen lausumat ovat aiheuttaneet ahistusta suvaitsevais-tiedostavassa väessä niin paljon, että oikeutta pitää käydä kulut laskien vähintäänkin miljoonilla euroilla. Lukekaapa Teemu Keskisarjan kolumni aisan tiimoilta Iltasanomista. Siinä asia tulee selväksi. Perimän rappeuttavasta vaikutuksestakin homosuhteissa Päivi on oikeassa. Tai melkein oikeassa. Tietääkseni niissä ei synny perimää ollenkaan, mikä on ihan hyvä asia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Tämä sama on meillä ollut jo tapahtumassa ja soten myötä se vain kiihtyy.

Ano2: Räsäsen oikeudenkäynti on farssi joka näköjään aiotaan viedä Toiviaisen haluamaan loppuun.

Anonyymi kirjoitti...

Ajattelin, että tuo lärädepresantti toimii siten, että sitä nautittuaan käy samoin kuin risiiniöljyn kanssa. Ahdistus ei olisi enää korvien välissä, vaan konkreettisesti ihan jossakin muualla. Vaikutus tosin olisi valitettavan lyhytaikainen.

Sinänsä vakavista aiheista huolimatta nämä Ykän jutut ovat sellaista verbaalista ilotulitusta, että ei voi kuin ihailla. Hyviä ovat kommentoijatkin. Tämän blogin parissa aika ei mene hukkaan. Kiitos kaikille taas kerran!

Rouva Ano

QroquiusKad kirjoitti...

Asiaa sivuaa huomaamattaan myös vanhojen Koijärvi-Vihreiden Grand Old Man Odevaara, joskin hieman hakoteillä:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008563908.html

Hän harmittelee miksi Vihreiden nykyjohto näyttelee tyhmempää kuin on piilottaessaan loistavan älykkään sanomansa tunneperäiseen unelmahöttöön;
onhan Vihreät sentään Suomen koulutetuin puolue, jonka kannattajille voi puhua analyyttisesti!

Ode-parka on nyt se kehityksen kelkasta jäänyt boomer.
Hän muistelee omia opiskeluaikojaan, jolloin yliopisto-opiskelussa vielä vaadittiin rationaalista ja analyyttistä ajattelua.

Kun 5,6 miljoonan asukkaan maassa on 20 yliopistoa, maahan tulvahtaa joka vuosi tuhansittain yhteiskuntataiteiden maistereita ja tohtoreita, joiden pääaine on sukupuolentutkimus ja väitöskirjan aihe vitunvirkkaus.
Lopputuloksena meillä on valtava akateeminen rälssi, joka nielee mitä tahansa soopaa, kunhan se on naamioitu tieteellisyyden valekaapuun.

Ode-paralta on tämä kehityskulku mennyt pahemman keran ohi, siitä huolimatta että hän jollain tasolla tunnistaakin ongelman todetessaan, kuinka Vihreiden 90 valtuutetuista on naisia 77 ja miehiä 13:
"Kannnatuksen katto on aika matalalla, jos tarkoitus on menestyä vain naisten äänillä."

Se juuri on meinaus, mutta se jää silti Odelta huomamatta tai ainakin tunnustamatta.

Anonyymi kirjoitti...

Rouva Anolle: Ja näiden Ykän juttujen parissa viettämällä aikaa on pois pahanteosta. Soisin koko akkalumankin lukevan mieluummin näitä kuin kokoustavan säätytalolla, tosin paremmin nimeksi sopisi nykyisin säädytön talo.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, iltapulu tarjosi oikein kunnon naurut pitkästä aikaa (yleensä vaan hampaat kirskuu): https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2f1a84dd-5a04-49d1-8756-97541e5e6786
"Puolueesta on tullut muutaman asian ympärille keskittynyt, puhdasoppinen ja itsekritiikkiin kykenemätön uskonlahko".

Nytkö ne de dorka on herännyt tähän mitä me suvaitsemattomat käppänät ollaan sanottu jo pitkään, taas kerran kävi niin että päästään toteamaan "tätähän me ollaan sanottu jo vuosia". Voi luoja tuota itsepetoksen määrää... Mutta saahan suvaitsevaistiedostava taas muutaman illan edestä ahdistusta kun tuotakin pohtii. De dorkan pelastus lienee nopeasti uudistuva ja loputon luonnonvara, eli nuoret älykkäät naiset joita yliopistot lykkäävät meidän muide riemuksi jatkuvalla syötöllä.

Räsäsen oikeudenkäynti näyttää vaan sen kuinka turhasta ja härskistä ajojahdista on ollut kyse. Silloin kun syyttäjän ainoat kysymykset liittyvät raamatun tulkitsemiseen tai thl:n lausuntoon homouden perinnöllisyydestä pitäisi olla selvää että tuomari kopauttaa nuijalla ja toteaa syytteen raukeavan. Veronmaksajien piikkiin tämäkin.

t.Puupääukko

Anonyymi kirjoitti...

Risiiniöljystä on moneksi. Mummo lääkärissä valittu huonoa kuuloaan, ei omaa pieruaan enää kuule. Sai lääkäriltä kehoituksen nauttia risiiniöljyä. Silläkö kuulo paranee? No tavallaan, pierut kovenee.

Muuten olen mieltä että homojen pitää mennä takaisin kaappiin.

Anonyymi kirjoitti...

Ironinen oli syyttäjän kommentti Räsäsen ja Pohjolan oikeudenkäynnissä, kun totesi, että syytetyt eivät ole minkään inkvisition edessä.

Tapsa vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, Qroquius Kadille, Huru-ukolle, Puupääukolle, Anolle ja Tapsalle vaan & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Ajattelin itse että lärädepressantit aiheuttavat täsmäahdistusta korvien väliin. Risiiniöljykin toimii kyllä tilapäisesti. Ja lämmin kiitos kannustuksesta. Sillä on suuri merkitys.

Qroquius Kad & Puupääukko: Tiivistitte asian taas kertaalleen osuvasti. On selvää että jotkut vihreät – jopa naispuoliset – järkiintyvät vanhetessaan mutta yliopisto lykkää uusia jatkuvalla syötöllä. Siks toiseks minä lasken vasurit ja demarit aivan samaan vihervasemmistolais-feministiseen falangiin. Mitä tulee Räsäs-oikeudenkäyntiin niin veikkaan, että ei tämä siihen jää vaan uusia tapauksia tulee ja vielä ohkaisemmilla perusteilla.

Huru-ukko: Kiitokset. Taitaa vaan olla niin, että suvaitsevais-tiedostavaisto laskee tämän blogin lukemisen nimenomaan paljaaksi pahanteoksi.

Ano: Minulle sinänsä riittäisi kun kyseisen asian hierominen päin ihmisten naamaa lopetettaisiin.

Tapsa vaan: Totta joo. Mutta eihän fanaatikko tajua olevansa fanaatikko. Hän on vain omasta mielestään kiduttavan oikeassa.

Mito Islam kirjoitti...

Tän Antero vois laittaa soimaan 😂

https://youtu.be/zccV3A20A4U

Koittakaa kestää(puhelaulua)😂

Anonyymi kirjoitti...

On tärkeää saada Räsäsen kaltaiset toisinajattelijat ja veneenkeikuttajat hiljaisiksi hinnalla millä hyvänsä, mutta ISIS-pimuille ja kaiken maailman kaapusannoille ei kyetä tekemään mitään. Tämä on kai sitä ruukinmatruunan tarkoittamaa anarkotyranniaa: anarkiaa oikeille rikollisille ja tyranniaa lainkuuliaisille kansalaisille.

Anonyymi kirjoitti...

Ennesvanhaan hulluillakin oli sentään tyyliä.
He kuvittelivat olevansa kuninkaita,prinsessoja,suuria sotapäälliköitä ja muita merkkihenkilöitä.
Nykyään monet mieleltään järkkyneet kuvittelevat olevansa
"muunsukupuolisia".Onhan niitä kromosomihäiriöisiä luonnonoikkuja ollut kautta aikain,mutta nehän ovat todella harvinaisia.Eli kyllä se vika on yläpäässä suurimmalla osalla näistä nyky genderhörhöistä,joista esim. hesari kirjoittaa,eikä alapäässä.
Ja ne joiden järjenjuoksun on sumentanut fanaattinen ideologia,näkevät kuvitteellisia äärioikeistolaisia,natseja,rasisteja ja vihapuhujia jokapuolella.
Tämä oirehtiminen koskee lähinnä vihervasemistolaisia,erityisesti naisia.
Olihan tosin se yksi tunnettu kokoomuslainen(nainen) joka kuuli kuvitteellista natsisaappaiden kopinaa ikkunansa alla...

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys kaikille, isännälle eritoten.

Räsänen valitsi inkvisitiorinnastuksen ihan retorisista syistä, sen perusteella, mitä ihmiset sanalla yleensä käsittävät: mielivaltaista, tarkoitushakuista kuulustelua.

Syyttäjä pääsi sinänsä ihan oikein loistamaan todetessaan, että Räsänen ei suinkaan ollut inkvisition käsissä.

Ei tosiaan ollut. Inquisitio (sisäinen kysely/tutkinta) oli katolisen kirkon sisäinen uskon oikeaoppisuutta tutkiva ja tunnusteleva laitos. Ensinnä otettiin käyttöön reconquistan jälkeisessä Espanjassa, jossa epäiltiin tuhansien kristillisyyteen kääntyneiden maurien ja juutalaisten uskon todellisuutta, välillä ehkä liikaakin. Laitoksella ei ollut oikeutta kiduttaa tutkittaviaan. Sen sijaan epäilyksen alle jääneet luovutettiin kruunulle tutkittavaksi, ja siellä kaikkea jännää tehtiin. On siis ihan totta, että Räsänen on alusta asti ollut kruunun julkisessa tutkinnassa, ei inkvisitiossa. Onko tämä sitten syyttäjälle kunniaksi, on toinen juttu.

Suotavaa olisi ainakin, että rikoksia ja niihin käypiä rangaistuksia punnittaisiin kaikille yhtäläisillä vaakalaitteilla ja punnuksilla. Onhan niitä homojen kuolemaa vaatineita imaameja vaahdonnut Suomessakin. Väärien punnusten käytöstä taitaa siitäkin olla Mooseksen laissa jotain mainintaa..

Nyt pitää kysyä Yrjöltä: topicin kaltaisen ahdistuksen oireistoon on tähän asti Pinnanmaalta toimitettu Son Lönsonin ehdottoman takuulaadukasta genitaalihiekkaa. Onko havaittu tautivariantti, johon tämä ei tehoakaan?

Terv. Achtung

Terv. Ahtung

QroquiusKad kirjoitti...

Itseasiassa alkuperäinen, keskiaikainen inkvisitio perustettiin vuoden 1184 paikkeilla valvomaan katolisen kirkon opin puhtautta ja sitä häiritsemään pyrkiviä harhaoppeja.

Espanjan inkvisitio oli tästä erillinen ja siihen verrattuna jokseenkin poliittinen laitos, eräänä keskeisistä tehtävistään yhdistää Reconquistan poliittisesti luomaa espanjalaista yhteiskuntaa myös uskonnollisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Inkvisitio etenkin siinä mielessä, että testataan, onko Räsänen puhdasoppinen kansalainen. Ei tietenkään, koska homoseksuaalisuus on suojeltu, arvokas ja loukkaamaton asia nykyisessä suvakkiSuomen pride-kulttuurissa. Tuomio on lähes varma, kunhan vain löytävät sopivan lipevät perusteet.

Tapsa vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Mito Islamille, Ano1:lle, Ano2:lle, Achtungille, Qroquius Kadille ja Tapsalle vaan & kiitos kommenteistanne.

Mito Islam: Pahoittelen, mutta kun minä en kerta kaikkiaan kestä tuota räppiä.

Ano1: Tämä on tilanne. Gangsta´s paradise.

Ano2: Joo, oli esmes se ”Kellokosken prinsessa”:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Anna_Lappalainen

Mutta nykyisin nämä – omasta halustaan ja muodista – moniongelmaiset tulisi ottaa vakavasti.

Achtung & Qroquius Kad: Kiitos lisäyksistä. Ja genitaalihiekka auttaa normaaliin tiedostavaan vitutukseen. Mutta näihin oiretiloihin sekään ei auta.

Tapsa vaan: Tuo ”puhdasoppisuus” on kyllä osuva määritelmä. Ja kun Räsänen ei sitä ole, niin hänestä tehdään ennakkotapaus.

Ekku kirjoitti...

Epäilen kyllä vahvasti, että tästä jutusta ei Räsästä tuomita. Perusteet on niin hatarat, että mahdollinen tuomio aiheuttaa sen, että sitä voidaan jatkossa käyttää ennakkotapauksena myös toiseenkin suuntaan.
Jatkossa ei tarvita sitten kuin yksi tutkintapyynnön tekijä,niin meillä on joku imaami tuomiolla.
Minusta silloin liikutaan aika hataralla pohjalla, jos oikeussalissa yritetään saada jollekin tuomio sillä perusteella, väittää Jumalan näkevän jonkin seksuaalisen suuntauksen syntinä.
Käsittääkseni Suomen laki ei tunne käsitteenä Jumalaa eikä syntiä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ekku. Ymmärrän pointtisi mutta uskon että tuomio tulee. Ja se, mitä imaamit puhuvat mielletään sarjaan ”no sehän on ihan eri juttu”.

QroquiusKad kirjoitti...

Suomen laki on aiemminkin venynyt outoihin suuntiin suhteessa uskontoon.

Rautainen Rouva Syyttäjä Ritva Santavuori muistelmissaan kertoi, kuinka oli ottanut yhteyttä Patmos-säätiön Raamattusalakuljetuscasen tutkinnanjohtajaan.
Hän kysyi, miksi Leo Mellerille ja kumppaneille yritetään saada tuomio Raamattujen viemisestä Neuvostoliittoon, kun se ei ole Suomessa rikos.
Tutkinnanjohtaja vastasti hämmentyneenä, että onhan se rikos;
N-Liiton rikoslaki kieltää "uskonnollisen propagandan" maahantuonnin.

Santavuori muistutti Suomen oikeuslaitoksessa noudatettavan Suomen lakia, jolloin tj raivostui ja huusi:
"Sehän on saatana sama asia! Ei voi tuoda ellei ole jostain viety!"
Lisäksi hän huomauttti samanlaisesta casesta olevan jo ennakkotapaus eräästä pohjoiskarjalaisesta kihlakunnanoikeudesta.

Santavuori vastasi tietävänsä tapauksen, oli väärä tuomio koska ei perustunut Suomen lakiin. Siitä oli valitettu hoviin ja se kaatuisi siellä.
Hän kehotti ottamaan tutkinnan alle Patmos-säätiön varat, joiden hoito oli täysin retuperällä;
sitä kautta saataisiin tuomio.

Ei tj:tä eikä syyttäjää kiinnostanut.
He menivät mielummin käräjille vaatimaan Suomessa suomalaiselle tuomiota Suomessa tehdystä N-Liiton rikoslain mukaisesta rikoksesta...

Tämä oli yksi suomettumisen huippukohtia.
Eipä case Räsänen silti kovin paljon tuosta jälkeen jää.

Ekku kirjoitti...

Täytyisi löytää sellainen tv-toimittaja, joka kutsuu jonkun imaamin ohjelmaansa ja kysyy sitten, että mitä islamin mukaan homoille pitää tehdä?
Varsinkaan julkisesti tähän ei islamin uskonoppinut voi vastata kuin yhdellä tavalla. Muutenhan omat hankkiutuu siitä eroon.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Ekulle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Tämä oli minulle uusi juttu. Mutta kertoo kyllä siitä rähmällään olemisesta. Silloin oltiin rähmällään syystä, mm. Neuvostoliiton 190:stä moottoroidusta jalkaväkidivisioonasta. Nyt ollaan rähmällään ilman syytä.

Ekku: Tällainen ohjelmahan on jo ollut. Tässä tiivistelmä:

https://www.youtube.com/watch?v=RVM4_h66upI