torstai 27. tammikuuta 2022

MUUAN SYYTTÄJÄ JA HETEROPULMA

Radanvarsikaupunki, lähitulevaisuudessa…

Radanvarsikaupungin syyttäjä Juhani Fräsk istui toimistossaan ja raapi päätään. Hänellä oli visainen pulma. Piti nimittäin saada muuan mies syytteeseen. Ja vielä kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan. Ylemmältä taholta oli annettu selvä viesti että vaikka esitutkinnan aineisto oli laihaakin laihempi ja joskus menneiden vuosien mittarilla jopa naurettava niin nyt syytetty oli saatava tuomiolle. Ajan hengen mukaisesti.

Kyseisen miehen nimi oli Jouko Jötikkä. Kaikkihan oli lähtenyt siitä, että Radanvarsikaupungin työntekijät määrättiin vapaaehtoisina yleiseen mielenosoitukseen jonka sanoma oli että homoseksuaalisuus on täsmälleen yhtä normaalia ja kaunista kuin heteroseksuaalisuus ja siitä sai puhua sekä julkisesti että yksityisesti vain positiivisessa sävyssä. Mielenosoitukset järjestettiin peräkkäisinä päivinä aina yksi kaupungin osasto kerrallaan. Ensimmäisenä oli vuorossa Radanvarsikaupungin yleinen asioita säätävä, sähläävä ja säveltävä subdiviisio.

Valtaosa työntekijöistä osallistui mielenosoitukseen. Osa ihan innolla ja osa puolestaan ymmärtäen että vapaaehtoisuuden määrittely oli saavuttanut itäsaksalaisen tason joten oli parempi mennä virran mukana ja välttyä hankaluuksilta. Mutta osaston ATK-tukihenkilö Jouko Jötikkä oli todennut että pitäkääpä tunkkinne. Jonka seurauksena kyseisen subdiviision työntekijöistä neljä oli tehnyt häntä vastaan rikosilmoituksen. Olisivat nyt perkele jättäneet tekemättä. Nyt Fräskin oli pakko panna mylly jauhamaan ja valtakunnansyyttäjävirasto tykkäsi kyseisen kaltaisista tapauksista kuin hullu polkasta. Fräsk kävi vielä läpi poliisikuulustelun materiaalia. Kuulustelijana oli ollut vanhempi konstaapeli Sirje Suhala:

*

SS: Niin te siis kieltäydyitte osallistumasta kyseiseen puolivapaaehtoiseen yleistä ja yhtäläistä homosympatiaa julistavaan mielenosoitukseen?

JJ: Niin kieltäydyin. Kai te sen itsekin tiedätte kun panitte poliisipatrullin raahaamaan minut tänne.

SS: Onko teillä väkivaltafantasioita homoseksuaaleja kohtaan?

JJ: Ei niin minkäänlaisia. Ei ihmisiä saa mennä pieksämään.

SS: Onko teillä tarkoituksena vaikeuttaa jollain tavalla homoseksuaalien elämää?

JJ: Ei niin mitenkään. Olkoot ja eläkööt.

SS: Onko teillä tarkoituksena harjoittaa jonkinlaista homovastaista propagandaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa?

JJ: Ei ole. Eikä minulla ole tarkoitus pieksää suutani homoille muutenkaan.

SS: No minkä vuoksi te tietoisesti kieltäydyitte osallistumasta tämän homomyönteiseen mielenosoitukseen?

JJ: Koska en tykkää valehdella. En itselleni enkä muille. Kas kun kyseisen sovellettuun vapaaehtoisuuteen pohjautuvan mielenosoituksen ideahan oli että ”homoseksuaalisuus on täsmälleen yhtä normaalia ja kaunista kuin heteroseksuaalisuus ja siitä saa puhua sekä julkisesti että yksityisesti vain positiivisessa sävyssä”. Ja minä kun olen heteroseksuaali niin minusta asia ei ole niin. Ajatus siitä, että kaksi miestä jörnii toisiaan on minulle vastenmielinen. Vaikka en minä niiden jätkien tekemisiin mitenkään sinänsä puutu. Mutta en minä halua valehdella. Kun ällöttää niin ällöttää enkä minä sille mitään voi.

SS: Ja sanoitteko te tuon saman kun kieltäydyitte mielenosoituksesta?

JJ: Totta kai sanoin.

SS: Kai te ymmärrätte, että tämä kuulustelu nauhoitetaan ja nykyisen opillisesti edistyksellisen laintulkinnan mukaan te tuon kertomalla tunnustitte syyllistyneenne kiihottamiseen kansanryhmää kohtaan.

JJ: Itse asiassa en ymmärrä kun en ole pahaa kenellekään tehnyt, mutta nähtävästi minun mielipiteelläni ei ole minkäänlaista merkitystä. Eli tuomio on jo päätetty. Mitäs neititoveri konsnaapeli veikkaa? Paljonko rävähtää? Mitä maksaa se vaadittu pauna lihaa?

SS: No, ennakkotapaus case Räsäsen mukaan se on ainakin 120 päiväsakkoa. Niin että kyllä tämä umpiheterous tulee teille varsin kalliiksi.

JJ: Tuskin tulee. Minä nimittäin lähden istumaan ne sakot. Vaikuttaa siltä, että nykymaailmassa vankilassa on inspiroivampaa seuraa kuin julkisen sektorin työpaikassa. Mitenkäs muuten, neititoveri konsnaapeli, te kun kyttäätte suomalaisten sanomisia kuin pikkulapsen silmää niin minkäs takia te ette ole saaneet ensimmäistäkään ISIS-terroristia tuomiolle? Niillä kun oli niitä homoja vastaan muutakin kuin muutama pakkohypetyksestä turhautunut lause. Ettei suorastaan luovia käytännön sovelluksia?

SS: Se ei ole tämän kuulustelun aihe. Kuulustelu päättyy. Kuulusteltava on tunnustanut syyllisyytensä ja juttu siirtyy syyttäjälle.

*

Syyttäjä Juhani Fräsk oli käynyt aineiston läpi useaan kertaan. Tosiasiassa – ja jossain järkensä säilyttäneessä maailmassa – kyseisillä rikosilmoituksilla olisi pyyhitty sensuroitua. Mutta nykyisen, edistyksellisen käytännön mukaan tuo kyseinen Jouko Jötikkä selkeästi tunnusti kiihotuksensa kansanryhmää kohtaan ja silloin alkaisivat toiset toimenpiteet. Sinänsä tämä oli helppoa. Jos et ole puhdasoppisessa muodissa mukana ja sanot sen ääneen, niin olet automaattisesti rikollinen.

Helppoa mutta vastenmielistä. Hirviö oli laskettu irti eikä sitä voinut pysäyttää. Juhani Fräsk oli yhtä lailla umpihetero kuin Jötikkäkin ja häntä ällötti. Hänhän ajatteli itsekin kuin kyseinen Jötikkä. Mutta toisaalta, kun kyseessä oli oma ura ja asiaa kannustamassa oli huomattava osa valta- ja virkakoneistosta, valtakunnansyyttäjänvirasto, tasa-arvo- ja pilkuviilaamisvirasto, evankelis-pervertoitu kirkko, koko valtamedia ja lukematon määrä aktiivisia hysteerikkoja jotka otettiin tässä maassa vakavasti niin se pisti umpiheteronkin nielemään ylpeytensä ja tuumimaan että homoseksuaalisuus on täsmälleen yhtä normaalia ja kaunista kuin heteroseksuaalisuus ja siitä sai puhua sekä julkisesti että yksityisesti vain positiivisessa sävyssä…

Kirjoitus on saattanut saada inspiraatiota tietystä sananvapausoikeudenkäynnistä.

28 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikä tässä vielä kaikki. Kunhan sananvapaus saadaan puristettua muottiin, tarvitaan myös liikkumisen vapauden valvontaa. Itseasiassa, se on jo alkanut, lanseerataan rokotuspassi. Vain voimassa olevalla rokotuspassilla pääset uimahalliin, kuntosalille, kirjastoon, ravintolaan, harrastuksiin, pallopeleihin, mölkkyä pelaamaan. Omalla pihalla oleskelua ei (vielä) rajoiteta. Rokotuspassi on voimassa kerrallaan kolme kuukautta koska rokotteiden "teho" hiipuu tuossa ajassa. Ottamalla uuden rokotteen passi pysyy voimassa. Passi toteutetaan digiloikalla.

Kansalaisen oikeusturvan toteutumista valvomaan perustetaan rokotevaltuutetun virasto. Se aloittaa vanhan kaavan mukaan yhdellä valtuutetulla ja kuudella virkailijalla jotka nomenklatuura valitsee keskuudestaan. Työtaakka todetaan heti liian suureksi ja joudutaan palkkaamaan kuusikymmentä virkailijaa lisää joista kymmenen projektikoordinaattoria, neljäkymmentä ylitarkastajaa ja kymmenen tarkastajaa. Henkilökunta kasvaa vuosittain tasaisesti saavuttaen kriittisen viidensadan henkilön virkailijamäärän nopeasti ja töitä ei voida ottaa enää vastaan toimiston ulkopuolelta. Toimiston sisäiset rutiinit vievät kaikki resurssit. Tarvitaan uusi digiloikka.

Ostetaan puolella miljardilla eurolla alusta suurelta ohjelmistoyhtiöltä johon aletaan sorvaamaan sovellusta jossa kansalainen palvelee ja valvoo itse itseään. Säästöä saadaan laskutavasta riippuen ainakin kolme miljardia koska uusia valtuutetun toimistoja ei tarvitse perustaa, eivätkä kansalaiset voi vaatia itsepalveluistaan maksua. Erotuksena jää suurelle kansainväliselle ohjelmayhtiölle maksettavat vuosittaiset lisenssimaksut, yhteensä vain muutamia miljoonia, ellei mukaan lasketa heidän paikalla olevia "tukihenkilöitä" joita ilman sovellus ei toimisi päivääkään.

Todetaan että kaikki mahdollinen on tehty kansalaisten terveyden ja oikeusturvan toteutumiseksi. Jos joku uskaltaa edes ajatella, että mitäpä jos ette olisi tehneet mitään, paljonko olisi säästetty. Hän on viha-ajattelija joka pitää pudottaa välittömästi sosialiturvaverkkoon, tai paremminkin sen rei'istä läpi.

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Tämä juttu ei valitettavasti ole tulevaisuuden uhkakuva vaan jo nykyisin syyttäjälaitoksen kanta. MTV Uutisten mukaan kun Räsäseltä kysyttiin mm. "Syyttäjä halusi tietää, hyväksyykö Räsänen heteroseksuaalien sukupuolisen kanssakäymisen kun hän ei hyväksy sitä homoseksuaaleilta.".

Eli tässä halutaan tuomita mielipiteiden, ei niiden ilmaisun takia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja keski-ikäiselle pikkupojalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Sinänsä tämä koronahysteria laantuu väkisinkin kuluvan vuoden aikana vaikka niin hallitus kuin valtamedia on kovasti yrittänyt pitää pelkopornoa yllä. Mutta tämä koronaepisodi oli myös valtakoneistolle merkki että tavalliset suomalaiset suostuvat mukisematta vaikka minkälaisiin rajoituksiin ja pakkotoimiin. Ja hyvin moni suhtautuu halveksivasti niihin, jotka kyseenalaistavat nuo pakkotoimet.

keski-ikäinen pikkupoika: Totta joo, ja tästä on tullut myös pakkomielle. Tiettyä ajattelutapaa juntataan väkisin ihmisten kalloon ja Räsästä käytetään ennakkotapauksena. Smalla tietysti hyökätään kristinuskoa vastaan ja se, mitä sallitaan islamilaisille ei sallita kristityille.

Anonyymi kirjoitti...

Ai että kun tuo on niin ihqu tuo ilmaisu "kiihotus kansanryhmää kohtaan". Kun sitä vihapuhetta ei ole vielä saatu juntattua rikoslakiin virallisena terminä, niin tämä korvaa sitä hyvin pitkälle. Sitä voidaan luovasti soveltaa lähes kaikkeen. Paitsi tietysti heteroihin valkoisiin jötiköihin.

Uskonpa, että monia homojakin kyllästyttää Räsäsen ajojahti. Samoin pride-kulkuekin taitaa olla monille homoille etova ilmiö.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Kanadassa tapahtuu:

#TruckersConvoy2022 of more than 70 km long, with over 50.000 truckers & 500.000 cars heading towards #Ottawa to force the government to end medical apartheid!

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Räsäs-oikeudenkäynti on todellakin indikaattori ja malliesimerkki aika monen yhteiskunnallisen kehitystrendin kriisiytymisestä.

Sananvapaus on ehkä se ydinkysymys. Ei ole mahdollista irrottaa sananvapautta ja ajattelun vapautta toisistaan. Ei voi sanoa: "Saat ajatella mitä haluat, mutta et saa julkisesti panna näkyville mitä haluat." Kuitenkin voidakseen ajatella kaikkia asioita kaikilta puolilta on kaiken ajatteluun mahdollisesti vaikuttavan oltava julkisuudessa saatavilla. Ei ole mahdollista ajatella ja oivaltaa mitään, mihin yleisessä kielenkäytössä ei ole olemassa rakennustarpeita.

Paradoksi numero yksi on, että nimenomaan yhteiskunnissa joissa vallitsee kaiken pimittävä sensuuri, ihmiset kokevat saavansa tietää kaiken tarpeellisen. Pohjoiskorealaiset ovat maailman onnellisin kansa, mutta monet suomalaiset myös ovat hyvin tyytyväisiä.

Toinen juttu joka Räsäs-farssissa myös tulee hyvin esille on se, että kitkerimmät tunnustuksellisen ajattelun käydään toisiaan lähellä olevien, kilpailevien uskontunnustusten välillä. Saman uskonnon eri lahkot ottavat toisiinsa etäisyyttä paljon kiihkoisemmin kuin kokonaan eri aaltopituuksilla olevat eri uskonnot. Tämä ilmiö johtuu yksinkertaisesti siitä, että oma tunnustuksellisuuteen pohjautuva identiteetti on eniten uhattuna juuri niiden taholta, joihin samaistuminen on eniten mahdollista -- ja juuri omasta"perhepiiristä" irti päästäkseen lasten on kapinoitava mitä kiukkuisimmin.

Siksi Räsäs-juttu on oikeastaan Toiviais-juttu. Vertaistason ideologinen yhteentörmäys. Tunnelmat ovat todella kuin Dreyfusin oikeusjutussa. Tai Kafkan. Sillä eihän näillä uskonnollisilla tunnustuksellisen ajattelun muodoilla mitään käsitteellistä järkeä ole käytettävissään. Ne eivät koskaan tule millään käsitemäärittelyillä ratkoamaan -- niin hirvittävää kuin käsitevääntö kaikessa juristerisessa naurettavuudessaan näissä yhteyksissä onkin -- vaan inkvisition päätökset tulevat lankeamaan omien omituisten ontologisten kehiensä piirissä.

Paitsi tietysti, etteivät ne oikeasti ratkea. Oikeus ei tunnustuksellisen ajattelun yhteydessä voi tehdä muuta kuin vääriä ratkaisuja, koska kaikki se käsitesekaannus joka oikeudella vaakakupeissaan on, on vailla ensimmäistäkään käsitteellisesti pitävää kosketuskohtaa reaalitodellisuuteen.

Kun noitia tuomittiin, inkvisitio kävi hyvin hyvin hyvin seikkaperäisesti läpi kaikki todisteet siitä oliko syytetty noita vai ei. Asiaa yritettiin ratkaista myös kokeellisilla menetelmillä. Kukaan ei kysynyt, että mahtaakohan sitä maailmassa edes olla olemassa sellaista asiaa kuin "noituus".

Nyt meillä on näitä kiihotusjuttuja, ja oikeutta käydään yhtä olemattomilta premisseiltä kuin noitaoikeudenkäyntejä.

Anonyymi kirjoitti...

Ja nyt Australiassa...

Onko tämä alku vapaudelle?

Strix Senex kirjoitti...

Epäilen pahasti, että tälle tarinalle on tulossa jatkoa. Ainakin elävässä elämässä näin tapahtuisi melkoisella todennäköisyydellä. Siinä Juhani Färsk tuomittaisiin viraltapantavaksi kahden vakavan ja raskauttavan rikoksen takia. Hän osoitti selvää innottomuutta tässä tarinassa esitetyn syytteen ajamiseen ja mikä pahinta, etunimestä päätellen hän oli mies. Mahtoiko hän osata edes ajaa syytettä kirkumalla, sitä ei tarina näyttänyt kertovan, mutta pelättävissä on, että tämäkään syyttäjältä vaadittava piirre ei toteutunut.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan, Ano1:lle, Seppo Oikkoselle, Ano2:lle ja Strix Senexille & kiitos kommenteistanne.

Tapsa vaan: Joo, koko laki on pelkkä blankolaki jota käytetään puhtaasti poliittisiiin tarkoituksiin.

Ano1 ja Ano2: Näitä juttuja on joo ympäri maailmaa. Suomessa tuppaa olemaan hiljaisempaa. Suomalaiset ovat kuuliaisia hallintoalamaisia.

Seppo: Sananvapaus on ydinkysymys. Suomessahan on tunnetusti maailman paras sananvapaus valtamedialla. Mutta sen valtamedian ulkopuolella asia onkin aivan toinen. Ja Toiviainen & kumppanit eivät edes tajua että hekin julistavat uskonnollista epistolaa. Tai itse asiassa uskonnon ja muodin sekoitusta. He ovat vain mielestään niin kiduttavan oikeassa.

Strix Senex: Joo, totta. Juhani Färskiltä puuttuisi asian vaatima fanaattisuus.

QroquiusKad kirjoitti...

Körinähysteriaahan siis ajetaan järjestelmällisesti alas koko ajan, Suomessa tietysti hitaammin kuin muualla, että Manna Saarini ja tyttökaverit saavat nauttia Ihanan Pelastajan roolistaan mahdollisimman kauan.
En odota sen loppumista ilolla, koska se merkitsee ilmastohysterian laukaisemista lopulliseen, täysimittaiseen vaiheeseensa.

Körinähysterian käytänteet siirretään sellaisinaan ilmastohysterian tarpeisiin, mutta körinähysterian pelkoporno säilytetään taustalla reservinä:

ilmastohysteria tulee ihmisten koteihin ja autotalleihin, riistäen heiltä omaisuutta ja rajoittaen elämä körinää pahemmin. Ennen kaikkea se avaa rajat ammolleen "ilmastopakolaisille".
Se aiheuttaa laajamittaista vastustusta, joka nujerretaan alkamalla huutaa "Körinä körinä körinä!! Ellette tottele, körinä tulee takaisin ja tappaa teidät!!!"

Siitä seuraa hätäitkun ulvahdus kautta maan ja suomalaiset heittäytyvät Äiti Pelastajan eli pillutuksen edessä taas maahan rukoillen pelastamaan.
Ja pelastaahan se, kunhan suomalainen on taas repinyt itsestään lisää selkänahkaa uhriksi ahnaalle uuden ajan Baalille, Ilmastonpelastukselle.

Mitä bloggauksen varsinaiseen aiheeseen tulee, muistammehan kaikki vielä hyvin miten Jussi Halla-aho omassa casessaan veti oikeus- ja syyttäjälaitokset komeasti kölin alta.
Nyt se kostetaan Räsäskälle, joka ei ole yhtä kova luu kuin Jussi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Kun tuo korona häipyy omia aikojaan niin hallitus epäilemättä ottaa kunnian siitä että se pelasti Suomen koronalta vaikka linjana oli koko ajan ”arvotaan päivän toimenpide”. Ja epäilemättä ilmastohysteria nousee nyt tapetille entistä enemmän vaikka tähän astinenkin on Suomen elinkeinoelämälle liikaa.

Halla-ahon tuomiossahan oli perusteena se legendaarinen:

”Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei ole todellista
merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa”.

Ja tämähän pitää paikkansa Toiviaiseen ja kumppaneihin nähden. Räsäsestä pitää saada se pauna lihaa, kun se vaan tuntuu siltä.

Anonyymi kirjoitti...

Itse ajattelen suunnilleen samoin kuin tuo Jötikkä, joka on syytettynä tässä jutussa. En minä homoja vihaa, mitään pahaa ne eivät ole mulle tehneet. Mutta mitä he tekevät makuuhuoneen puolella vapaaehtoisesti ja molemmat nauttii siitä niin mitäs siihen persaukinen mitään kommentoimaan. Itseäni ei kuitenkaan tuommonen kiinnosta, koska olen VHM ja tykkään naisista.

Ja mitä Räsäskan juttuun tulee, niin outoa on se, että hänen lausumansa siinä pamfletissa ovat kaukaa menneisyydestä, olikohan v. -03 tai jotain, ja nykyinen vihattu puhelaki tuli voimaan v. -12, eli nyt tuomitaan jo taannehtivasti ja syynä on se, että Räsänen on uskova kristitty joka siteerasi kristinuskon pyhintä kirjaa, eli raamattua. Itsehän en ateistina noihin juttuihin usko, mutta jos joku näistä satukirjoista lohtua elämäänsä saa, niin siitä vaan. ei se minun verojani alenna kuitenkaan.

Tunnen myös muutamia LGBTQTitityy -henkilöitä, ja useamman kuin yhden mielestä Pride-kulkueet ja yleinen homohype on jo jossain määrin nolostuttavaa. Eli hehän nyt sitten ryömivät vain syvemmälle kaappiin.

--Madri

-TR- kirjoitti...

Nythän puhutaan että sittenkin yksi piikki vuodessa riittää.

Peruspsykologiaa. Ensin heitetään ilmoille paljon huonompi vaihtoehto ja kun sitä lievennetään niin ihmiset huokaisevat helpotuksesta vaikka alunperin eivät sitä lievennettyäkään versiota olisi hyväksyneet.

Anonyymi kirjoitti...

Halla-ahon tuomion jälkeen syyttäjä (?) Mikael Illman totesi medialle, että nyt katsottiin kuinka pitkälle valtaapitävien arvostelussa voidaan mennä. Siitä oli kysymys, ei mistään kansanryhmän kiihottamisesta tai uskonrauhan rikkomisesta. Miten nämä muuten määritellään; kuinka monta ihmistä on kansanryhmä ja miten uskonrauhaa rikotaan, kirkkoja tai moskeijoita polttamalla vai pitäytymällä vakaumuksessaan, jonka nyt pitäisi olla jokaisen ihmisen yksityisasia maassa, jossa on uskonvapaus. Eikä tämä sateenkaariväki nyt mitään herkkiä mimosoja ole, vaan ymmärtääkseni kellokkaat ainakin tosi roisia porukkaa ulkonäköä myöten. Tilanne voi tästäkin vielä pahentua, kunhan saadaan rikoslakiin päättäjien ja toimittajien maalittaminen..

Kumma juttu, että Hussein al Taee selvisi suurin piirtein pään silityksellä, kun syytekynnys ei ylittynyt, vaikka hän Facebook-kirjoituksissaan vertasi Israelia Isisiin, somaleja terroristeihin, esitti Egyptin presidentin hirttämistä ja kirjoitti alatyylisiä ja halventavia kommentteja juutalaisista. Nähtiinpähän tässäkin, että tärkeää ei ole se, mitä sanoo ja kirjoittaa, vaan se kuka. Eräs imaamikin sai takavuosien suorassa tv-lähetyksessä kylmän viileästi todeta, että homot tulee tuomita kuolemaan. Kukaan studiossa ei pöyristynyt eikä kokenut olevansa turvattomassa tilassa kuten eräs ruskea tyttö kiltin setämiehen Esko Valtaojan kanssa, puhumattakaan siitä, että imaamia olisi kelkottu oikeuden eteen.

Rouva Ano

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Kun nuo waltawat vihreät harppaukset tulevat usein mainituksi, niin siitä pari juttua. Soininvaara oli aluevaalien jälkeen huolissaan. Vihreät esiintyvät kuulemma typerämmin mitä ovat. Minusta asia on juuri päinvastoin. Ja vihreillä on edessään uskottavuuden rakentaminen, sanovat. Jokseenkin samaa mieltä. Onnistuuko on toinen juttu. Ja vielä YLE'n studioon kutsuma huippuasiantuntija juutuupissa. Pitääkö olla huolissaan?
https://www.youtube.com/watch?v=ZFJjl3TzZsg

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Kiitokset Ygälle jälleen kerran ajankohtaisen osuvasta kirjoituksesta. Niin myös kommentaattoreille. Qrogius Kadille sanon: Räsänen on kova luu, kuten oli Halla-ahokin. Räsäsestä voin sanoa mukaillen, kuten sanottiin aikanaan Marjatta Väänäsestä: Hän oli hallituksen ainoa mies!

QroquiusKad kirjoitti...

En siis tarkoittanut vähätellä Päivin henkistä vahvuutta, vaan sitä ettei hän osaa eikä haluakaan pelata roistoja vastaan näiden omaa likaista peliä, vaan tulee puhtain asein puhtaan asian puolesta, kuten muuan ylipäällikkö.

Jussihan veti Valtakunnansyyttäjänviraston ja Korkeimman Oikeuden kölin alta vesittämällä päätöksen poistattaa Scriptasta kaksoisplusepäkivat kohdat.
Jussi teki sen poistamalla tekstit ja laittamalla niiden kohdalle ilmoituksen:
"Tästä kohdasta on Korkeimman Oikeuden päätöksellä poistettu teksti, jossa luki:..."
ja sitten alkuperäisen tekstin sanatarkka sitaatti.

Jussi kertoi poliisista otetun saman tien yhteyttä käskemällä poistamaan sitaatit, mutta hänpä vastasi tehneensä jo sen, mihin KKO oli hänet velvoittanut ja sillä siisti. Jos poliisi haluaa muuta poistettavaksi, hankkikoon KKO:lta uuden päätöksen!

Voin hyvin kuvitella, kuinka Jussin viholliset olivat kirkuneet vihasta.
Tällaiseen peliin ei Päivistä ole, mutta ei se tee hänestä Jussia huonompaa, jos ei ehkä pyhempääkään.

Anonyymi kirjoitti...

Valitettavasti polliisin virkamerkin takana,ja näin ollen voiman oikealla puolella on näitä kosnaapeleita. Juuri niissä toimistoissa joissa näitä vihaisia puheita ja maalin roiskimista ollaan tutkivinaan.
Toiset tapaukset, esim. juutikin nämä isisäistis oli jne. jää kokonaan noteereematta. Suomen oikeusvaltioperiaate näyttää niissä parhaat puolensa. Yhtään isis-sannaa tai muutakaan ei ole saatu eikä saada tuomiolle. Kuten blogissa oivasti todistetaan.
Vaan kauan eläköön vihapuhe ja maalittaminen näissä pimeän puolen blogeissa sillä misäpä soreettu kansa saa edes hieman purkaa pahaa oloaan.
Nomenklatuura ei usko, että ei nämä kanavat kieltämällä lopu. Ja toisaalta, jos ja kun nämä kielletään niin se suvakkojen pahin pelko toteutuu. Se, että sana muuttuu teoiksi. Vihapuhe saa lihaa ympärilleen ja silloin liha tummuu.
Eikä se ole hyvä eikä toivotava kuva.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Madrille, TR:lle, Rouva Anolle, Anolle, Terho Hämeenkorvelle, Qroquius Kadille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Madri: Samoilla linjoilla olen itsekin. Ja tässä case Räsäsessähän näkyy olevan tapahtumassa Suomen historian toinen taannehtiva poikkeuslaki. Ensimmäinen oli sotasyyllisyysoikeudenkäynti. Ja se piti tehdä itänaapurin uhan vuoksi. Tämä toinen tehdään vain oman fanaattisen hysterian vuoksi.

TR: Tuollaista saattaa olla ilmassa. Vaikka nämä tähänkin asti annetut piikit ovat osoittautuneet hyödyttömäksi. Nyt pitäisi piikittää piikittämisen vuoksi.

Rouva Ano: Hyviä huomioita ja ne kertovat siitä, minkälainen kaksinaismoralismi tässä maassa vallitsee.

Ano: Joo, tuo pätkä oli kyllä suorastaan legendaarinen.

Terho: Kiitokset sinullekin. Ja uskon, että Räsänen ei kovin vähällä taivu.

Qroquius Kad: Enpä muistanutkaan tuota Jussin tempausta. Siinä on hyvillä ihmisillä ohimosuoni tykyttänyt.

Huru-ukko: Niin. Poliisinkin pääelinkeino on syöminen ja heillä on perheet. He ovat vittumaisessa pakkoraossa. Tietysti poliisissakin on varmaan niitä aitouskovaisia. Ja maailman sivu on ollut totta se, että jos ihmiseltä viedään kynä pois, niin hän saattaa tarttua miekkaan.

Joppos123 kirjoitti...

Kakaroiden aivopesu ja kulttuurin rappio senkuin kiihtyy. Nyt tulee kouluihin, perinteisten "hymypoika ja hymytyttö" patsaiden lisäksi "hymyhenkilö". Kultturimarxismi lisääntyy.
Laitanpa soimaan aikaamme kertosäkeellä kaikkialla kuvaavan Matin ja Tepon "Tunnen kuinka vauhti kiihtyy".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Joo, huomasin tuon. Uutisen mukaan ”Opinkirjon hallitus päätti tuottaa uuden veistoksen vanhemmilta, huoltajilta ja lapsilta itseltään tulleen palautteen perusteella” ja minä mietin että kuinkahan paljon moista palautetta on todella tullut? Taitaa olla se palaute tullut ihan muista suunnista.

Anonyymi kirjoitti...

Rakkahin Rouva Ano: mitäpä me vanhat akat mistään tajuaisimme. Hussein al-Taeen oikea nimi on Abu Gulal, mutta ei ihan kivalta kuullosta joten hän saa liehua täällä nimellä mikä häntä miellyttää. Hän on koskematon, koska kansan rakastama ja valitsema pressamme Ahtisaari otti hänet siipiensä suojaan tuohon rauhanyhdistykseen CMIhin. Joka saa vuosittain n. 3 milliä vastikkeetonta rahaa eikä tuloksista pahemmin perään kysellä kun se rauha on niin ihana asia. Mutta kallispalkkaiset konsultit toki kertoivat Abulle, että kuules nyt idiootti, siitä vaan päätä nöyrästi lerputtamaan ja syvästi katumaan. Ja tästä lähtien pidät sen turpasi kiinni juutalaisista ja saudihovin murhasuunnitelmistasi. CMI on minun ihan oma evakko-rahasamponi. Pakkohan tuolle idioottipojalle on fyrkkaa jättää että pärjää. Ja kyllähän se pärjää, just järkkäsin Juhlaviikkojen dirikaksi, tuon hienon kolmisointubasistin.

Tuo aiempi Oregon-case räjytti pankin eli tuosta vaan etnistä matematiikkaa. Tiede ei saa olla rasistista eikä obektiivista. Jos mustasta tuntuu että 1+1 on niinku 4, niin se sitten on. 13 % jenkeistä mustia, latinoita hieman enemmän. Milloin makaamme Senaatitorilla Rositan ja Miguelin edessä rähmällään?

ylen kolumnistit ovat ehtymätön hauskuuden lähde. Auli Viitala opettaa meitä moukkia tavoille, anteeksipyytämiseen ja -antamiseen. Saatamme olla eri mieltä mutta kas näin se sopu säilyy: teet mokan frendisi kanssa, ehdotat lautapeiä Afrikan tähteä mitä penskoina pelasitte. Ei näin. Anteeksipyyntö: En ole tullut ajatelleeksi, että tämä peli on sortava. Anteeksi että edes ehdotin sitä ajanviettoomme. Just näin, nöyrä notkistus ja anteekspyyntö oikeamieliselle, näin se homma etenee (Antti Virmavirta).

Ettäpä hymyhenkilö. Tämä selvä. Ja nyt korvat höröllä te kanssakärsijät jotka luitte latinaa tasan sen yhden vuoden kun luvattiin että ehtoja ei saa. Mitäs tää nyt on, homo sapiens! Homo! Äkkiä muuttaa sanoitusta eli creatura sapiens. Ja herranjestas, mitä toi kirkkokin suuustaan päästää: ecce homo. Nuorisokielellä kato, homo.

Räsänen on Räsänen. Toivoisin että kalliisti koulutetut lekurit tekisivät sitä oikeaa duuniaan eivätkä politikoisi.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta "hymyhenkilö"-patsaan kuvasta tuli mieleen Helsingin kaupunginvaltuuston vihreä puheenjohtaja Fatima Diarreé.

Joka on selvää ulkoministeri-ainesta (ainakin vihreiden mittapuulla) https://fi.wikipedia.org/wiki/Fatim_Diarra

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys tira+:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

tira+: Kyllä te vanhat akat tajuatte sen minkä me käppäukotkin. Räsäsen kohdalla olen hiukka eri mieltä. Kyllä hänellä on oikeus ajaa hyväksi näkemiään asioita. Ja varsin moni äänestäjä on nähnyt hänen olevan heidän luottamuksensa arvoinen. Vaikka ei olisi millään tavalla uskovainen – mitä en itsekään ole – niin nostan hattua sille, että hän edes osittain pystyy vastustamaan nykyistä pakollista epistolaa.

Ano: Ja laitetaanpa tähän linkki jossa kyseinen kaupunginvaltuuston vihreä puheenjohtaja näyttää parasta osaamistaan:

https://www.facebook.com/tusi.parunen/videos/1267542270395757

Kyllä Helsinki on hyvissä käsissä.

QroquiusKad kirjoitti...

Tuosta Husseinin nimestä:

arabialaisessa nimikulttuurissa "abu" tarkoittaa isää, ja se on eräänlainen kunnioittava puhuttelu. Sillä ei miestä verrata poikaansa, vaan osoitetaan arvostusta siitä, että hän on poikalapsen saamalla varmistanut sukunsa jatkumisen.

Eräässäkin Irakin Baathin puoluekokouksessa korokkeella seisova Saddam otti vastaan yleisöstä kantautuvan hurmioituneen julistuksen:
"Vannomme sinulle uskollisuutta, Abu Uday!"

Edelleen vaikka miehellä ei edes olisi poikaa, häntä voidaan abutella isänsä nimellä, esittäen näin oletuksen, että kun hänellä on poika, hän kunnioittaa isäänsä antamalla pojalleen tämän nimen.

Hussein al-Taee on siis "Gulalin isä", Abu Gulal. Se oli hänen isänsä Assaadin al-Taeen ohella käyttämä sukunimen kaltainen nimi, joka voi olla peräisin joltain merkittävältä esi-isältä.
Vastaavasti Osama bin Laden tarkoitti "Osama Ladeninpoikaa", joka ei ollut hänen isänsä vaan jonkun esi-isän suvussa periytyvä nimi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad ja kiitos lisäyksestä.

Vasarahammer kirjoitti...

Totalitarismin pahin asia eivät ole vankilat tai vankileirit vaan se, että ihmiset pakotetaan toistamaan valtion propagandan valheita.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vasara. Joo, ja vaaditaan myös uskomaan siihen. Suomessahan ollaan jo pitkällä siinä ”kehityksessä”.