keskiviikko 31. elokuuta 2022

JOTAIN IHAN MUUTA CXXV

Lopetellaanpa tämä kuluva elokuu ja samalla taas yksi eletty kesä näillä sotilaallisilla jutuilla. Kakkosrähinän rähinävälineistöä on tullut käsiteltyä varsin paljon mutta laitetaanpa tällä kertaa kyseisestä kahinasta muutamia hieman erikoisempia ja ei välttämättä kovin onnistuneita aseita. Tyyliin että tämmösiäkin on keksitty. Esitellään ensimmäisenä Panjandrum:

Kyseisen häkkyrän idea oli tuhota saksalaisten linnoitteita Ranskaan tehtävässä maihinnousussa. Sen kahdessa pyörässä oli raketteja jotka kuljettivat sitä eteenpäin ja niiden välissä voimakas räjähde. Testausvaiheessa vaan jo huomattiin että häkkyrä meni minne halusi ja aiheutti yhtä suuren vaaran käyttäjilleen kuin suunnitellulle kohteelle joten sitää ei koskaan käytetty tositoimissa.

Amerikkalaiset kehittivät sodan aikana lepakkopommin.

Pommin idea oli lentokoneesta laskuvarjolla pudotettavat kanisterit jotka aukesivat ilmassa ja laskivat lentoon suuren määrän lepakoita joihin oli kiinnitetty hyvin pieni ajastettu napalm-räjähde. Ideahan oli että lepakot lentäisivät paloherkkien japanilaisrakennusten sisään ja sytyttäisivät suuren määrän tulipaloja. Idea meni jo kokeiluvaiheessa mönkään kun osa ”ladatuista” lepakoista pääsi karkuun ja sytytti testirakennuksen tuleen.


Japanilaiset puolestaan yrittelivät jonkinlaista mannertenvälistä tuhoasetta jolla kiusata amerikkalaisia eli Fu-Go-ilmapalloja:

Kyseiset pallot kantoivat kaksi viiden kilon palopommia ja yhden 15 kilon sirpalepommin. Japanilaiset laittoivat näitä tuulen vietämänä kohti Yhdysvaltain länsirannikkoa useita tuhansia joista vain pieni osa päätyi perille. Vuonna 1945 sai kuusi siviiliä surmansa mennessään tutkimaan tällaista maahan pudonnutta palloa jonka lasti sitten räjähti.

Saksalaiset eivät jääneet pekkaa pahemmiksi omituisten aseitten kehittämisessä. He kehittivät tuulikanuunan:

Aseen ideana oli ampua ylöspäin voimakkaasti kompressoitua ilmaa joka sitten olisi pudottanut matalalla lentäviä vihollisen lentokoneita. Aseen merkitys jäi olemattomaksi.

Saksalaiset kehittivät myös Krummlaufin eli eräänlaisen periskooppikiväärin:

Sturmgewehr 44-rynnäkkökivääriin pohjautuva käyrällä piipulla varustettu ase oli kehitetty nimenomaan kaupunkisodankäyntiin mutta sen ongelmana oli se, ettei aseen piippu kestänyt kuin muutaman sataa laukausta.

Järeämpää saksalaiskalustoa edustaa sitten V-3-kanuuna:

Kyseinen 120 metriä pitkä hirviö koostui kanuunan pääputkesta ja lukuisasta määrästä sivuputkia joissa laukaistavat panokset antoivat kranaatille lisävauhtia ja kantomatkaa. Tykkiä ei voinut suunnata ja se olikin suunniteltu Lontoon terroripommitukseen. Liittoutuneet kuitenkin pommittivat valmisteilla olleet tykit möhjöksi ennen kuin ne ehtivät käyttöön. Aseesta tehtiin kaksi pienempää (50 metriä) versiota joilla saksalaiset ampuivat kaikkiaan 183 kranaattia liittoutuneiden jo valtaamaan Luxemburgiin.

Osattiin itänaapurissakin. Venäläinen PPSh-41-konepistooli ei suinkaan ollut epäonnistunut ase vaan yksi kakkosrähinän toimivimmista konepistooleista. Mutta venäläiset keksivät laittaa niitä pommikoneen kuiluun kaikkiaan 88 kappaletta:

Teoreettinen tulinopeus tällä aseella oli melkein 80.000 laukausta minuutissa. Tietysti tässä viritelmässä oli vain 6.160 patruunaa ja tuskin niitä lippaita lentäessä sai vaihdettua. Tämäkin ase jäi kokeiluvaiheeseen.

Briteissä pantiin sitten iso vaihde päälle ja suunniteltiin lentotukialus HMS Habakkuk:

Taiteilijan näkemys kyseisestä aluksesta

Kyseessä olisi ollut pykriitistä eli jään ja sahanpurun sekoituksesta rakennettu peräti 600 metriä pitkä lentotukialus jossa olisi ollut tilaa 300:lle lentokoneelle. Ilmiselvien rakentamiseen liittyvien ongelmien ja sotatekniikan yleisen kehittymisen myötä suunnitelmasta luovuttiin.

Suomalaisilla ei ollut ihan yhtä mielikuvituksellisia ideoita mutta epäonnistuneita projekteja kylläkin. Niistä voi esitellä BT-42 panssarivaunun:

Kyseinen tankkihan on tehty venäläisen BT-7-vaunun pohjalle johon on laitettu uusi torni ja 114-millinen brittiläinen tykki. Vaikka tykin kaliiberi oli aikaansa nähden varsin vaikuttava, siitä ei ollut vastusta neuvostopanssareille johtuen lähinnä siitä että saksalaisilta kopioitu ampumatarvike ei tahtonut toimia ollenkaan tässä brittiläisessä tykkimallissa. Näitä tankkeja oli mukana Viipurissa 1944 ja pian sen jälkeen ne vedettiin palveluksesta pois. Tosin kyseinen tankki jatkaa edelleenkin palvelustaan japanilaisessa animessa jossa se on jostain syystä saavuttanut suosiota:

Ja siinähän heitä vähemmän onnistuneita oli muutama. Siirrytään syksyyn. Taas on saatu yksi kesä lusittua. Edessä syksyn jälkeen taas talvi. Jota sattuneesta syystä odotetaankin tänä vuonna pelolla. Kun niitä epäonnistumisia voidaan tehdä aseteknologian lisäksi myös energiapolitiikassa.


40 kommenttia:

Joppos123 kirjoitti...

Ihminen on ihan helvetin hyvä keksimään erilaisia vekottimia mitä tulee tavoitteeseen tappaa toisia ihmisiä.
Mukaan mahtuu ihan suoria kusetuksiakin. Yksi nousee heti mieleeni ihan vain jo siksi, että olen osallistunut kyseisen virityksen demo-tilaisuuteen.
Kyseessä on jokin vuosi sitten otsikoissa ollut "älykäs/kaukolaukaistava hyppymiina".
Kyseinen virityshän on ja oli yhden miehen nyrkkipajan tuotos joka oli erityisesti Jussi Niinistön lempilapsi.
Kyseinen miina oli ikäänkuin viritetty versio vanhasta sakemannien hyppymiinasta joka oli oikeasti hyvä peli jalkaväkeä vastaan.
Uusi ja uljas versio olisi ollut tähysteinen eli vaatinut jonkun laukaisemaan sen vihulaisen tullessa kohdalle eli sinänsä ihan surkea idea ja sen loikkakorkeus olisi ollut jopa 20-30 metriä.
Sakemanniversio loikkasi noin vyötärön korkeudelle ja posahti siinä.
Tossuväki, myös ryssän ei juuri aukeille mene joten uuden version hyppykorkeus olisi ollut ongelma jo puuston vuoksi eli siinäkin meni vituiksi.
Lisäksi se olisi ihan tolkuttoman kallis ottaen huomioon, että sama jopa parempi vaikutus saadaan virittämällä vaikkapa 122mm tykistökranaatti 10m korkeudelle puunrunkoon ja se kosautetaan kännykän avulla. Näitähän teletapitkin A-maassa harrasti tosin tienvarteen jemmattuna.
En tiedä kuinka paljon rahaa tuohon yhden miehen nyrkkipajaan syydettiin mutta en ole sen koommin kuullut kyseisestä "mullistavasta" keksinnöstä.
Itse demossa muistan saaneeni runsaasti "pahaa silmää" kun otin edellä mainittuja havaintoja esille.
Taisi tosin joku isommilla henkseleillä varustettu kollega tehdä samat havainnot kun projekti vaiettiin hiljaiseksi.
Ette kuule osaa edes aavistaa kuinka hulluja (osa varmasti ihan hullujen lähettämiä) ideoita kaikenmaailman pelle pelottomat meille lähettää. Osa ehdotuksista on satojen sivujen laajuisia ja jotkut vetävät meloonit nokkaan kun ilmoitamme ettei juuri nyt kiinnosta, kiitos ja hyvästi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123 ja kiitos tuosta lisäyksestä. Minäkin sain aikanaan median kautta käsityksen että se miina on soiva peli mutta joo, sehän on hävinnyt mediastakin ihan kokonaan. Eli homma on haudattu. Ja varmasti ihan perustelluista syistä.

Joppos123 kirjoitti...

Olisihan se ollut soiva peli passiivisena ja pikkuisen eri tavalla toimivana
mutta ei tähysteisenä Passiivisen käytön estää punamuumin lempilapsi eli Ottawan sopimus. Paremman vaikutuksen saa aikaiseksi IED:lla tai ampumalla tykistöllä/heittimistöllä ja hinta on paljon halvempi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Joo, tähysmiinan ongelma on se, että sitä pitää, no, tähystää. Ja silloin vihollinen tietää että tähystäjä on lähellä.

Joppos123 kirjoitti...

Noita kulman taakse ampuvia kiväärejä on protoina tehty vielä jokunen vuosikymmen sitten mutta osoittautui ettei niille oikeasti ole mitään tarvetta.
Nykyisin ongelmaa lähestytään taistelijan suojavisiiriin integroidun tieto-,paikannus-ja johtamisjärjestelmän kautta.
Eli visiiriin saataisiin kaikki tarvittava informaatio tilanteesta taistelukentällä.
Ongelmaksi alkaa muodostua liika informaatio ja miten sitä yksittäinen mosuri saa käsiteltyä.
Voi nimittäin jo nykyisten havaintojen perusteella käydä niin, että informaatioähky vie pois huomion normaaleilta aisteilta ja unohtuu perusasiat kuten järjenkäyttö ja suojautuminen.
En usko, että tulee laajemmin käyttöön kuin viestijärjestelmänä ja mahdollisesti droneavusteisesti lähitiedusteluun. Molemmat vaatii toimivan puheohjauksen muutoin sormet näplää jotain toisarvoista eikä asetta.

Strix Senex kirjoitti...

Noita härveleitä voisi kai luonnehtia toteamalla, että hupaisia keksintöjä syntyy, kun on ilmaista rahaa jaossa ja keksijällä on mielikuvitusta ja hyvä supliikki. Maksajan näkökulmasta kiusaus on tietysti katsoa, olisiko jostakin tuollaisesta ideasta sittenkin saatavissa aikaan jotakin käyttökelpoista tulosta. Jos olisi, siinä saisi itsekin vähän mainetta ennakkoluulottomana visionäärinä. Eikä se raha maksajan omasta pussista mene. Riittää, että esimiehelle eli budjetin vartijalle pystyy esittämään jollain lailla uskottavalta tuntuvan selityksen. Noille vempeleille on tietysti helppo hymyillä, mutta kun sitten muistaa millaisiin kohteisiin ja millaisia summia julkista rahaa nykyisin käytetään, hymy ei enää olekaan niin herkässä. Tulevat vain mieleen erilaiset Tallinnan tunnelihankkeet feministisen tutkimuksen projekteista nyt puhumattakaan.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Tallinnan tunnelihanke on/olisi valtion rahankäytössä sieltä järkevimmästä päästä, mitä se nyt sitten kertoneekaan.

Joppos: Ongelma tuolle mitä kuvaat on se että moinen tekee taistelijasta säteilylähteen, väkisin. Ja sitä pitäisi välttää viimeiseen saakka. Jo nyt ymmärretään suojautua ip/nir, visuaali tms. tähystykseltä, mutta aktiivisen lähettimen laittaminen taistelijan varusteisiin ja sitten sotiminen toista teknoarmeijaa vastaan on, öh, lievasti sanoen typerää. Sehän mahdollistaa jopa hakeutuvien ammusten käytön. Se että radioita käytetään nyt niin hulvattomasti kuin käytetään, johtuu yksinkertaisesti siitä että kaksi teknoarmeijaa ei ole toistaiseksi ottanut mittaa toisistaan. Aina on kyseessä ollut teknisesti kehittynyt armeija ja kehitysmaan armeija. Pekään että tämä on vääristänyt käsitystä siitä mihin kannattaa mennä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, Strix Senexille ja Thorvald Eskilinpojalle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Kiitos noista lisäyksistä.

Strix Senex: Tuolloinhan oli sota ja kai kaikilla noilla härveleillä pyrittiin oikeasti saamaan jotakin aikaiseksi. Toteutus vaan tökki. Sen sijaan nykyisellä siviilipuolen julkisella sektorilla tilanne on juuri sellainen kuin sanoit. Sinne upotetaan käsittämätön määrä turhaa rahaa.

Thorvald: Näin on ollut hyvin pitkään, aina Vietnamin sodasta lähtien. Poikkeuksena Israelin ja arabimaitten sodat. Mutta nythän Ukrainassa kaksi noin suurinpiirtein teknisesti tasavertaista maata sotii keskenään.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Ukrainassa sotii kaksi vain puolittain teknisesti kehittynyttä armeijaa. Molemmat ovat teknisesti vain hieman jonkun Irakin/Egyptin tms. yläpuolella, eivät samalla tavalla kuin mitä läntiset armeijat ovat. Tuolla teknoarmeijalla tarkoitan jotain sellaista että vastaavat kuin britit ja jenkit ottaisivat toisistaan mittaa. Ovat samalla korkealla teknisellä tasolla taistelukentän hallinnan välineiden kanssa. Mutta sellainenkin sota vielä tulee. Ja ainakaan meidän ei kannata valmistautua opeilla jotka on saatu sodittaessa kehitysmaa-armeijaa vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Fu-Go oli toimiva ja olisi ollut vielä pahempi / parempi, jos se sirpalepommi olisi korvattu palopommeilla. Se torjuttiin itsesensuurilla, siis USA:n lehdistö ei julkaissut uutisia metsäpaloista. Japanilaiset eivät näin saaneet tietoa pommien toiminnasta ja lopettivat niiden lähettämisen.

Metsäpaloja oli sammuttamassa jokunenkin solttu Fu-Go-sesongin ollessa kuumimmillaan.

Krummlauf oli käytössä bunkkereiden lähitorjunta-aseena jotenkin järkevä juttu. Muuten resurssien tuhlausta.

V-3, ”ahkeraliisa” oli hieno idea, se olisi sortanut Lontoon rauniokasaksi – jos olisi saanut ampua rauhassa. Aika epistä mennä sitä silee pommitteleen. Pari vuotta aiemmin olisi toiminut, ei ollut liittoutuneilla rauhaa lennellä ranskan päällä miten huvittaa, eikä sopivia, isoja pommeja.

BT-42 EI ole, eikä ollut, panssarivaunu vaan telatykki. Aikaansa edellä ollut idea. Pari pikku vika oli toteutuksessa, tykki oli irtopanoksella ladattava, siis kranaatti ensin, sitten hylsy ajopanoksineen. Hieman hitaahko ladattava siis – mutta tarkka. Lyhyt kantama haittasi myös. Ihan käypäinen tykki ekaan maailmansotaan muttei toiseen. Ja BT-tankki oli lähes yhtä ajankohtainen, sen voimansiirto ja telat eivät vaan kestäneet.

Viipurissa nämä sitten saivat vastaansa Churchill-tankkeja, hyvin vahvasti panssaroituja, hankalia maaleja. Churchillissa oli sotkan panssaria vahvempi panssari.

Suora-ammunnalla torjunta ei onnistunut mutta olisiko epäsuora tuli sirpalekranaateilla ollut tehokkaampaa, poistanut jalkaväen pelistä? Ei tullut kokeiltua, kun kuvittelivat BT-42 vaunua panssariksi.

Hyppymiina, Bouncing Betty sai myös nimen Instant Castration. Ja oli tehokas, eikä kovin kallis. Myös sakaramiina, 40mm porapanos sakarasytyttimellä varustettuna on toimiva ja halpa. Olisiko Totuuskomission paikka, punamuumi ja hamppu-eki kuultaviksi? Ja muutama muu ryssän kätyri. Vai suoraan valtiorikosoikeus?

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Thorvald Eskilinpojalle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Thorvald: Joo, mutta ne ovat kuitenkin teknisesti suhteellisen tasaväkisiä. Suomen PV ei varmaankaan valmistaudu sotimaan kehitysmaata vaan Venäjää vastaan. Eihän muualta sitä varsinaista sotilaallista uhkaa tule. Sitä sisäistä uhkaa tulee kyllä.

Pyssymies: Kiitos lisäyksistä. Oliko niitä Churchillejä tosiaan Viipurissa? BT-42:lla ammuttiin Syvärillä vihollisen asemia ja siinä se toimi. Mitä tulee miina-asiaan niin joko totuuskomissio tai valtiorikosoikeudenkäynti sopisi minulle ihan hyvin. Kun onhan nyt pelastettu Angolan lapset vammautumasta suomalaisiin jalkaväkimiinoihin.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Runsas ympärisäteilevillä henkilökohtaisilla antenneilla varusteltu joukko on tulosta opeista kehitysmaajoukkoja vastaan sotimisesta. Tarve on ymmärrettävä, mutta ratkaisu tuhoisa jos vastassa on reaaliaikaiseen taistelukentän sähkömagneettisen spektrin tiedusteluun ja tilannekuvan kokoamiseen ja jakamiseen kykenevä vihollinen. Kaikki mitä teet ja sanot on välittömästi vihollisen tiedossa ja käytetään sinua vastaan.

QroquiusKad kirjoitti...

Tuo veli Pyssymiehen maininta Churchill-panssareista Viipurin taistelussa oli itsellenikin uutta, ja tämän lähteen

https://podarilove.ru/fi/angliiskii-pehotnyi-tank-cherchill-istoriya-sozdaniya-tanka-cherchill-2/

näin todella olisikin ollut!
Itse linkin teksti on ajettu jostain kielestä käännöskoneen läpi suomeksi ja on sen mukaista, mutta itse asiat tulevat kyllä ymmärretyiksi.

Jos olisin kuollut eilen, en tätäkään tietäisi.

Ihmettelijä kirjoitti...

Luulisin että varastoissa on sopivan kaliiberisia putken pätkiä ja niihin sopivia trotuulipätkiä, jos ne erillään varastoidaan mitä putkimiinoja ne muka on? Eikä sinne päijännetunneliin tehty mitään sivuhaaroja. Pois se meistä!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Thorvald Eskilinpojalle, Qroquius Kadille ja ihmettelijälle & kiitos kommeteista ja lisäyksistä. Se Viipurin menetyshän ei oikeastaan ollut niin katastrofaalinen kuin ajateltiin sillä siellähän oli vesi selän takana eikä joukkoja kannattanut jättää mottiin. Tali-Ihantalassahan se hyökkäys siinä suunnassa sitten pysäytettiin.

Ja luulenpa että PV:llä on kaikenlaista vittumaista suunniteltuna mutta mehän emme siitä tiedä, eikä meidän tarvitsekaan tietää

QroquiusKad kirjoitti...

Sain kiitoksen kommentista, joka ei kuitenkaan ole tullut ruutuun mutta kuitenkin perille?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Piru vie, asia korjattu. Moka.

QroquiusKad kirjoitti...

Kerkesin jo ihmetellä, olinko jotenkin onnistunut hävittämään kommenttini.

Mitä Viipurin menettämiseen tulee, asiastahan oli siihen mennessä jo sovittu liittoutuneiden ja Ryssän (jota en halua laskea liittoutuneisiin) konferensseissa, joten vaikka se olisi pystytty pitämään kesällä 1944, olisi sieltä ollut vetäydyttävä.

Edelleen tietyissä piireissä on kova tarve kiistää kesän 1944 ja Talvisodankin torjuntavoitot, julistaen että Suomihan hävisi molemmat sodat!
No, molemmissa tapauksissa Puna-armeijalla oli tavoitteena Suomen valtaaminen, eikä se onnistunut joten se oli torjuntavoitto de facto kertaa kaksi.

Talvisodan tavoite tuli selväksi Terijoen hallituksen perustamisella, kesän 1944 puolestaan viimeistään tästä:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009034461.html

Vaan kaipa Oula ja kumppanit tämänkin osaavat jotenkin selittää neuvostolaisen Rauhan ja Ystävyyden osoitukseksi.

Ekku kirjoitti...

Ei sillä väliä, vaikka "me" tiedettäisiin, kun ei vaan poliitikot tiedä eikä Hesarin toimittajat, joista osa on niin uunoja, että luulevat varmaan saavansa jonkin tietojenjulkistamis-palkinnon tekemällä juttuja salaisista papereista.
Toivotaan, että palkinto käräjillä on riittävän suuri.

Anonyymi kirjoitti...

Churchill oli vanjojen tossuväen suosiossa. Oli nimittäin hidas, ei jättänyt taakseen, eikä päässyt karkuunkaan nopeasti. Oli siis tulitukena sitkeästi. Ylvään Suuren Isänmaallisen Sodan historioitsijoita se taas viiksetti, jätettiin mainitsematta helposti. Niitä oli kumminkin paljon itärintamalla, miksei niitä tunnistettu ja tiedetty, että turha niitä on ampua 114 mm ontelokranulla.

Se kranaatti oli jonkinlainen saksalaisen 10,5 cm ontelokranaatin ja 114 mm kranaatin risteytys. Miksei toiminut, vaikea sanoa. Nykynäkökulmasta se on kummallinen, esimerkiksi se ontelon metallivuoraus, joka muodostaa läpäisevän metallisiuihkun ei ole kartio, se on lähinnä koeputken pohjan näköinen umpiputkenpätkä.

Mitäs jos olisi otettu vaunun pohjaksi T-26, aseeksi 76,2 mm tsaarinaikainen kanuuna. Olis tullut kevyempi, vähemmän vika-altis värkki. Parempi maastoliikkuvuus kun ei voimansiirto hajoile. Asiallisesti yhtä voimakas tykki. Jalkaväkeä vastaan tehokkaampi, suurempi tulinopeus näetsen. Jalkaväen upseerikin olisi ymmärtänyt sen hyödyttömyyden panssaria vastaan, ehkä. Ja ne olis päässeet pois, kun ei olis hajonneet omia aikojaan. No, jälkiviisaus on se imelin laji viisautta.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Ekulle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Jep. Neuvostoliiton tarkoitus oli miehittää Suomi. Se ei onnistunut. Ja Suomen armeija muuten 1944 oli kokonaisuudessaan Moskovan rauhan 1940 itäpuolella.

Ekku: Ne elävät omassa kuplassaan. Toivottavasti tuo kyseinen asia ravistelee niitä. Salaisen toiminnan idea kun on olla salaista.

Pyssymies: Kiitos lisäyksestä ja ottiatuotailusta johon en osaa sanoa mitään sen fiksumpaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Bloggerin laskuri on muuten jumissa jostain syystä joten tuo "popular posts" sivupalkissa ei tällä hetkellä päivity.

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta Viipurista: Minulle on kerrottu, siellä paikalla, että viimeiset suomalaiset menivät kuin mörrimöykyt ison kiven juureen, ja sieltä ne ampuivat päälle tulevaa vihulaista ennen kuin läksivät lippahivoon ettei ome henki pakene, eli parempi paeta itse. Olen siinä kiven vierellä saanut asiallisen selostuksen taisteluista ja mistä suunnasta kukakin tuli, kertojana eräs evp eversti nyt jo lakkautetun osastonja varuskunnan mukana alokkaasta asti hyörinyt.
On muuten melkoinen murikka!! Siinä tienhaarassa.
Huru-ukko

Joppos123 kirjoitti...

Tuo mitä Thorvald kirjoitti ympärisäteilevistä antenneista ja vihulaisen kyvystä kuunnella viestiliikennettä ei enää pidä paikkaansa. Viime aikoina itsekkin yllättynyt miten paljon antennit ja itse radiot ovat kehittyneet.
Takana ovat ajat kun raahattiin "venttiseiskaa tai Dead Man:a".
Nykyisin käytössä on Suomessa Bittiumin kehittämää digitaalista radiotekniikkaa missä kuulemma sekä lähetys- että vastaanottotaajuus vaihtuu jokaisella tangentin painalluksella. Ei sitä enää pysty ulkopuolinen kuuntelemaan jos ei ole hallussa ko järjestelmän sen hetkisiä ohjelmointiavaimia.
En ole sen enempää noihin perehtynyt, ei kuulu omaan alaan mutta oli mielenkiintoinen paikka kun sai käydä Bittiumin koelabrassa.
Se mikä on Suomessakin jo pikkuhiljaa mennyt jakeluun on totuus siitä, että nykyaikaisessa sodankäynnissä se joka hallitsee sähkömagneettista spektriä hallitsee tilannekuvaa ja taistelukenttää.
Uudet F-35:t tulee tuomaan tähän asiaan ihan uuden ulottovuuden.
Se härveli on hävittäjän lisäksi tiedustelun, viestinnän ja maalinosoituksen lavetti ja lentäjän ei tarvitse tehdä sen suhteen mitään.
Ryssällä, vaikka sen elektronisen sodankäynnin kyvyn luultiin olevan maailman huippua ei ole mennyt ihan putkeen.
Osoittautui kyky yhtä kehnoksi kuin muissakin aselajeissa.
Ei tosin ihme kun leijonanosa kehitysrahoista seilasi Välimerellä leoparditangaiset horot kannella.

Joppos123 kirjoitti...

Tässä kun on päässyt jonkun vuoden seuraamaan meidän ( PV:n) omien pelle pelottomien ajatuksia ja näkemyksiä siitä mitä pitäisi seuraavaksi saada taistelujoukoille, että heillä olisi etulyöntiasema ryssään verrattuna niin ei ainakaan sen suhteen ole mitään hätää.
Meillä on euroopan pienin pysyvä tutkimusorganisaatio mutta se tuottaa aikalailla paljon ihan samantien jalkautettavaa tietoa.
Kohdistus on aina sen 15 vuotta eteenpäin mutta ei ole ongelmaa tarttua sen hetkiseen tarpeeseen tai haasteeseen.
Itse en ole tutkija vaan enemmänkin edustanut sitä loppukäyttäjää.
Hyvänä onnistumisena pikatilanteessa lienee maininnanarvoinen on ihan meidän oman tutkimusorganisaation kehittämä "jammer" A-maassa palvelleille joikoille.
Ei päässyt "talkkarit" kosauttelemaan tienvarsipommejaan kun ei signaali liikkunut.
Siellä muuten kävi ratkaisun kehittäjät ihan paikanpäällä saattueissa testaamassa sitä ja ne olivat siviilijätkiä.
Näinhän se oivaltaminen menee. Meillä suoritusportaassa on ongelma ja muut pähkii kuinka sen voisi ratkaista.
Osa ammutaan alas mutta seasta saattaa löytyä kultajyviä.

nostoväen putkenpuhdistaja kirjoitti...

Tarkkuutta nyt. Irtopanoslaukaus ei ole sama kuin kartussilaukaus, jossa on hylsy, nalli ja ruutipussukat. Irtopanoslaukauksessa ruutipussukat survotaan putkeen kranaatin jälkeen ja lukkoon laitetaan nalli. Irtopanoslaukauksia käytetään mm. isoissa laivatykeissä.

Joppos123 kirjoitti...

Nyt valitettavasti pikkusen OT mutta kuitenkin ajankohtainen uutinen. Putlerin palkitsema Lukoilin johtaja on kuulemma loikannut ikkunasta ja saanut surmansa. Tuo ikkunoista "putoaminen" alkaa saada jo epidemian ulottovuudet kaalimaassa.
Suomalaisten puttefanien pitäisi oitis lähteä ryssälään mutta varoa tartuntaa joka leiskauttaa katoilta ja ikkunoista alas, hahahha.

Kissamies kirjoitti...

Jos olen oikein ymmärtänyt, BT-42n ontelokranaateissa ei toiminut sytytin. En tiedä miksi, mutta ehkä siinä käytettiin saksalaisen ontelokranaatin osia ja ammus pyöri väärällä nopeudella sytyttimen virittämiseen. Joku on muistaakseni jotain tämmöistä väittänyt.

Varmaan olen aikaisemminkin selittänyt, että vaunu syntyi siitä että oli paljon sotasaaliiksi saatuja Christie-vaunuja, joille ei ollut käyttöä. Liian vanhentuneita ja tarvitsivat liian paljon polttoainetta ja miestyötunteja huoltoon. T-26 ei ollut sen parempi, mutta halvempi käyttää. Ehkä siellä varikolla juuri jatkosodan hyökkäysvaiheen jälkeen tuntui siltä, että rynnäkkötykille oli tarvetta.

Kakarana kuvittelin lentotukialus-sukellisveneet scifiksi tai vitsiksi, mutta monet valtiot kokeilivat niitä sotien välissä ja Japani käytti ihan tosissaan. I-400-luokka lienee kuuluisin, vaikka ei oikein kerennyt tehdä mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Puna-armeijalla oli Viipurin taistelussa Churchill tankkeja, niistä on jopa kuvia Viipurin kaduilla. BT-42 olisi ollut käypä telatykki ja sitä sellaiseksi ehdotettiinkin, mutta jostain ylempien upseerien arvovaltasyistä (korkea herra on päättynyt, että se on tankki, niin sehän on tankki) se ei sellaiseksi päätynyt, vaikka ilmeinen tarve olisi ollut.
-Perttu Ahonen

Anonyymi kirjoitti...

Juu, irtopanoslaukauksia käytettiin myös ranskalaisissa linnoitustykeissä, jäykkälavettisissa, niissä joita saatiin talvisodan aikana. Nallina oli ns. kollinkulli, kaareva vetonalli. Suomalaiset piti kovempaa tulimopeutta kuin saksalaiset uusilla tykeillä. Ja piti vielä kranaatin latamisen jälkeen mitata asetussyvyys ja laskea sen vaikutus lähtönopeuteen. Kartussi oli se termi, jota en muistanut. Ei kumminkaan karpuusi, joka on jalkaväen termi. Eikä karpaasi.

Britit käyttivät vent tubea, amerikkalaiset primeria. Tykistö on termeiltään rikas.

pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Kartussilaukauksen etu on sekin, että ruutipusseja voidaan lisätä / vähentää ja säätää näin lähtönopeutta. samaan malliin kuin korohorossa. Vaan mikäs lie nimi semmoiselle lataukselle, jossa se hylsy on lyhyt, tuhkakupin näköinen, eikä hylsyyn mahdu yhtään ruutia. Hylsy sisältää vain nallin. Ja sen hylsyn idea on olla nallin sijana ja kammion tiivisteenä.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

BT-42:n suurin ongelmia alkoi jo siitä ettei pst-väki antanut projektiin tykkejään. Tykkiväki teki saman ja ainoa joutava isompikaliiperinen tykkimalli oli tuo 114mm H 18, joka nimimerkki nostoväen putkenpuhdistajan kommentin mukaisesti toimii irtopanoksin ja irtonallein.

Viipurin taistelussa yksi näistä telahaupitseista sitten sai ammutuksi 22 osumaa vihollisen T-34 vaunuun, ilman näkyviä vaikutuksia. Lienee vanjat olleet tukevassa humalassa kun antoivat vaununsa toimia maalitauluna niinkin pitkään..?

Se hyppykaveri oli ihan sitä ihtiään, ja kannattaa laittaa omaan huomioon saman toistuvan aina niin poliitikkojen kuin mediankin toimesta. Jaa minkä saman? No sen h-vetillisen hehkuttamisen ja jonninjoutavan teekoon eli propagandan kuten mm sen ilmatyynyaluksenkin kanssa tapahtui.

Kannattaa ihan oman mielenterveyden kannalta lopettaa unelmointi jostain PV:n salaisista varastoista sekä ihmeaseista. Ei ole. Verratkaa asiaa huoltovarmuuskeskukseen ja ministereitä myöten tapahtuneeseen lupailuun verrattuna sitten todellisuuteen. Ikävä kyllä tämä rauhanaika on kestänyt jo liian pitkään ja puolustusvoimat on aivan yhtä kompromnttoitunut valtion yksikkö kuten kaikki muutkin laitokset. Tietyllä tapaa jopa pahemminkin...


-Tvälups-

Joppos123 kirjoitti...

Noista IED härpäkkeistä sen verran notta ei kohtuullisen vittumainen viritys ihan tohtoritasoista miestä tarvitse.
Suomalaiset ovat aina olleet aika hyviä ansoittamaan. Kysymys ei ole niinkään tappioiden tuottamisesta vaan ansoilla aiheutetaan epävarmuutta ja pelkoa.
Ainoa mitä en ole koskaan kouluttanut on sapuskan ja lelujen ansoittaminen. Muutoin on kyllä kaikkea testattu ja kokeiltu.
Eksoottisempina lienee vanhan ajan dynamolla varustetun polkupyörän ansoittaminen.
Kokeiltiin joskus antaako dynamo riittävän virran 60 grammaselle jos se on asennettu satulan alle. Kyllä antaa. Eli mahdollinen polkupyöräilijä olisi ollut muniaan köyhempi.
Näitä löytyy myös vanhoista sotapäiväkirjoista.
Yksi tapaus tulee mieleen missä Suomalaiset ansoittivat perääntymisvaiheessa talon.
Ryssä hoksasi, että se talo lentää ilmaan jos avaa oven.
Pihalla oli kranaattikuoppa. Ryssä meni kuoppaan ja veti narulla talon oven auki. Talo räjähti mutta myös kuopassa räjähti.
Hyvä esimerkki siitä kuinka kiero noissa hommissa pitää olla.

Anonyymi kirjoitti...

Ei liity aiheeseen mutta: on j-lauta naisten jääkiekon A-maajoukkueen asiat saatu sekaisin! Selkeä hyvätyttö-järjestelmä vallitsee. Toisille suodaan lomia kesken kisojen kun taas maalivahtiosasto ei näemmä kuulu kaveripiirin.
Toimintakulttuuri haisee.

Onneksi tuleva sääntömuutos, jossa Ruotsin sarjat näyttävät esimerkkiä, eli taklaamisen salliminen ajaa maajoukkueesta sekä koko lajista kaikki vanhan liiton kaunoluistelijat ja ringettestarat.


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Joppos123:lle, nostoväen putkenpuhdistajalle, Kissamiehelle, Perttu Ahoselle, Pyssymiehelle ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistänne.

Joppos123 kirjoitti...

Tvälärille. Katselin samaa. Mimmit ovat ihan itse tehneet tuosta ööö luokan urheilua.
Sivussa on ringettee, häitä sun muuta Kesäkatua.
Johtoon on valittu ilmeisesti ei kyvykäs vaan sopiva.
Ringeteltä Suomen pelit näyttikin. Muut pelasi jääkiekkoa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Naisethan vaativat samaa palkkaa kuin miehet niin lätkästä kuin jalkapallosta. Sattuneesta syystä ymmärrän, miksi näin ei ole.

Anonyymi kirjoitti...

Jos saisin noiden päävalmennuspestin niin eka kuukausi harjoiteltaisi 90% ajasta syöttämistä ja syöttöjen vastaanottoa. Suomi on nyt valovuoden muiden kärkimaiden takana ko peruspelaamisen osalta.

Wanhan kaartin laskisin kesälaitumille kokonaisuudessaan.
Susanna Tapani, Michelle Karvinen ja Jenni Hiirikoski ovat joukkueen suurimmat epäonnistujat näissä kisoissa. Vanhoilla näytöillä sisään kun taas nuoremmat pelaajat taistelevat paikoistaan, ja näyttävät sen myös jäällä.
Joukkuejohto ja valmennus käytävä täikammalla lävitse sekä harjattava uuteen uskoon.

Paljon on maailmassa korjattavaa vaan pala kerrallaan...


-Tvälups-

QroquiusKad kirjoitti...

Taitaa tässä Lepakkojen huonossa suorittamisessa olla kyse enemmän Kuningatarmehiläis-kilpailusta kuin pelitaidoista.

Vaikka päävalmentaja on mies, hän ei saa tyttöjengiä kuriin.
En tiedä miksi;
eikö ole yritystä vai puuttuuko auktoriteettia, vai onko kanatarhassa liian kiihkeä tappelu yksinäisen miehen yrittää sovitella, kun kanat eivät tunnusta häntä kukoksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. En juurikaan seuraa naisten joukkueurheilua mutta jokuhan siinä joukkueessa on selvästi pielessä. Olivathan ne loppuottelussa vuonna 2019 ja itse asiassa voittivat mutta tuomaripäätös vei voiton.