tiistai 8. marraskuuta 2022

TUONTIRIKOLLINEN, KUVA JA KYSYMYKSIÄ

Törmäsin mainion uutiskanavan PT-Median kautta uutiseen jonka valtamediakin vahvisti eli tämä räppäririkollinen Milan Jaff vapautui muutaman muun kaverinsa kanssa murhan yritystä koskevasta syytteestä vaikka aseilla oli ihmisiä kohtaan ammuttukin. Peruste oli se, ettei oikeus voinut näyttää, kuka painoi minkäkin aseen liipaisinta.

Tarinan opetushan on siinä, että Suomen lait ja tavat on tehty suomalaisia varten ja tuontitavaralle ne ovat gangsta´s paradise. Kun tarpeeksi isolla porukalla perseilee niin saattaa selvitä syytteistä vaikka tuloksena olisi konttilavallinen ruumiita.

Ja tästä päädytään kysymyksiin. Suvaitsevais-tiedostavaistohan on edelleenkin sitä mieltä että monikulttuurisuus on rikkaus. Todellisuus on tämä:

Eli tuontitavarajätkiä jotka käyttäytyvät maassamme kuin miehittäjät. Koska heidän annetaan tehdä niin.

Kysymyksiä:

- Tätäkö me olemme halunneet?

- Tämänkö me olemme ansainneet?

- Tätäkö meidän tarvitsee sietää?

- Mitä helvettiä nuo jätkät Suomessa yleensäkään tekevät?

Ja sitten vielä toinen kysymys. Suvaitsevais-tiedostavaistohan – erityisesti ns. asiantuntijat – on tästä tuontitavararikollisuudesta toistuvasti sanonut että kovat keinot eivät auta.

Kysymys: Missäs vaiheessa niitä kovia keinoja on kokeiltu? Minulta asia on mennyt ihan ohi.

Ja vielä muistutus suvaitsevais-tiedostavaistolle: Te, juuri te toitte tuon paskasakin Suomeen. Te olette vastuussa.


27 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

"Tätäkö me olemme halunneet?"
Emme me, mutta viidesosa Suomen kansasta, jota kolme viidesosaa peesaa mölisevänä nautakarjana.

"Tämänkö me olemme ansainneet?"
Kyllä. Kansalla on juuri niin hyvät hallitsijat kuin se ansaitsee.

"Tätäkö meidän tarvitsee sietää?"
Kyllä, koska meistä ei ole tekemään konservatiivista kurinpalautusta.

"Mitä helvettiä nuo jätkät Suomessa yleensäkään tekevät?"
Väestönvaihtoa.

Suvaitsevais-tiedostavaisto toi tuon paskasakin Suomeen, muistä ei se ole eikä voi olla vastuussa.
Se kun muodostuu Nuorista Älykkäistä Naisista, jotka ovat Kaikkien Alojen Asiantuntijoita mutta samaan aikaan syyntakeettomia kuin sylivaavit.

DuPont kirjoitti...

Anteeksi, kun vedän heti vähän ohi asian, mutta tutkija Markku Ruotsila mainitsi oivassa haastattelussaan:
"Miksi Amerikka on polarisoitunut? Markku Ruotsila":
https://www.youtube.com/watch?v=dkbm0xgiqSs
... kirjoittajan nimeltä "Michael Knowles" - Speechless - kirja...? Onko tuttu? Käsittelee ilmeisesti woke-ilmiötä kriittisesti. Onko joku tutustunut kirjaan vielä?

Tuo Ruotsilan pitkä haastattelu sinänsä on aika katsomisen arvoinen, tunnin mittainen, mutta sen arvoinen. Hän USA:n tuntijana oikeasti pitää sisällissotia mahdollisena USA:ssa ja ehkä Euroopassakin konservatiivien ja liberaalien välillä...

Anonyymi kirjoitti...

Eniten tässä vituttaa se, että suvaitsevais-tiedostavaisto syyttää noiden marakattien perseilystä meitä suomalaisia perusjätkiä. Me kun ei osata olla. Ollaan rasisteja eikä sen vuoksi näiden "kotouttaminen" ole onnistunut. Mutta kun pannaan muutama kymmenen miljoonaa lisää kotouttamiseen ja Iiris Suomela käy antamassa marakateille jaksuhalit, niin kyllä lähtee. Jengit rupeavat käyttäytymään ihmisiksi ja vastustamaan kaikkea pahaa maailmassa. Ilmastonmuutosta tietenkin ensimmäiseksi. Toimiviakin ratkaisuja olisi. Kotiuttaminen tai saksalainen manuaali, mutta niitä ei voi edes ehdottaa joutumatta paskamyrskyyn.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille. DuPontille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad. Olen hieman eri mieltä. Ei valtaosa suomalaisista tätä halua. Mutta ne äänestävät – valtamedian ohjeistamana – Järjestelmäpuoluetta joka jatkaa samalla linjalla. Kuinka se muuttuisi? Miten paljon tarvitsee tapahtua?

DuPont: Yhdysvallat on kyllä pahasti polarisoitumassa.

Ano: Jep. Syy on meidän. Suvaitsevaisto elää omassa kuplassaan.

Anonyymi kirjoitti...

- Tätäkö me olemme halunneet?

Suurin osa ei, osa uskoo että kotouttaminen oikeasti toimii

- Tämänkö me olemme ansainneet?

"Kyllä. Kansalla on juuri niin hyvät hallitsijat kuin se ansaitsee."
Qroquius Kad

- Tätäkö meidän tarvitsee sietää?

Valitettavasti siltä näytää

- Mitä helvettiä nuo jätkät Suomessa yleensäkään tekevät?

Hakevat helpompaa elämää koin kotimaissaan.


Kaarlo Markkanen

Nils -Aslak kirjoitti...

Ruotsissa ei viime yönä ilmeisesti ammuttu ja räjäytelty ollenkaan, mutta Malmössä 19 autoa poltettiin, jolloin myös viereinen kerrostalo vaurioitui.

Suomessa on viime aikoina ollut jo monta tapausta, joissa mamut ovat selvinneet ilman tuomioita tappotöistä. Se on taas uusi epänormaali.

Tanska kokeili pehmeitä keinoja vuosikymmeniä, mutta ei toiminut. Nyt siellä kokeillaan kovia ja hyvin toimii.

Suomessa al-Holin naisia ei edes kuulustelu, vaikka ne olivat tehneet reissun aikana kymmenien tuhansien Kela - petoksia. Tanska vangitsi heti ja kaksoiskansalaisille karkotus sinne toiseen maahan. Jossa ne kuitenkin ovat lomailleet .

https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/4oB41V/15-bilar-i-brand-risk-for-spridning

Anonyymi kirjoitti...

Pitää kuitenkin muistaa (= poliitikkojen suosima vastauksen aloitus vaikeaan kysymykseen), että äärioikeisto on suurin turvallisuusuhka Suomessa. Siksi ryöstelevät ja väkivaltaiset katujengit vaiettiin kuoliaaksi viimeisimmässä turvallisuusselonteossa. Pää pensaaseen, niin pysyy paha maailma kaukana.

Onneksi tälle Jaffille lienee tulossa muista rikoksista kakku istuttavaksi (suomalaiselle veronmaksajalle ei niin hyvä juttu). Nyt tuomiolla olleelle porukalle kävi sanoin kuin irtopäiden roikottelusta tunnetuille irakilaiskaksosille. Häiskät vapautettiin, kun ei tiedetty kumpi oli ollut asialla ja korvaukseksi annettiin parisataatuhatta euroa kouraan "turhasta" istumisesta. Asian vierestä, mutta en ymmärrä alkuunkaan, miksi irakilaista sotarikosta puitiin Suomessa? Mitä se meille kuuluu, sen paremmin kuin viisi miljoonaa euroa maksanut oikeidenkäynti ruandalaista pastoria vastaan? Sen ymmärrän, että suomalainen lepsu oikeuslaitos antaa hyviä esimerkkejä rikollisille vapautua syytteistä; kun porukalla perseillään, kuten nuo raukkamaiset tyypit tekevät, ei ketään voi syyttää.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitit:
"suvaitsevais-tiedostavaistolle: Te, juuri te toitte tuon paskasakin Suomeen. Te olette vastuussa."

Nehän ei pätkääkään välitä tästä vastuusta vaan nauravat paskasta naurua onnistuttuaan matuttamaan myös Suomea.
Kevään eduskuntavaaleissa jokaisen todella vastuuta kantavan suomalaisen tulee äänestää, jotta suvaitsevais-tiedostavaiset saadaan pois vastuusta.
Pitää vaan äänestää oikein!

Jännä muuten miten se kirjoitettu ja puhuttu kieli muuttuu.
Muutama vuosi sitten puhuttiin turvapaikanhakijoista, joita suvaitsevaiston mielestä oli ihan pakko ottaa vastaan mutta nykyisin etelästä saapuukin siirtolaisia.
Siirtolaisiahan ei tientenkään ole pakko ottaa vastaan.

Samoin muutama vuosi sitten aina kun jotain ikävää "tapahtui", se oli yksittäistapaus.
Nyt kun näitä "tapahtumia" tulee jatkuvalla syötöllä sekä Ruotsissa että Suomessa niin kukaan ei puhu enää yksittäistapauksista.

Näillä harkituilla ilmaisuilla suvaitsevais-tiedostavaiset kansaa huijaa ja kansa uskoo :(

Strix Senex kirjoitti...

Tarinan opetushan on, jälleen kerran siinä, että silloin, kun on kyse todellisesta väkivallasta, henkirikokset mukaan lukien, Suomen laki on hyvin lempeä ja Suomen oikeuslaitos puolestaan nostaa näyttökynnyksen niin korkealle kuin suinkin mahdollista. Ja tasa-arvon nimissä joillekin rthmille näyttökynnys on suoranainen Berliinin muuri. Päivänselvistäkin tapauksista löytyy sellainen hiven epäilyksen varjoa, että syytetty voidaan jättää tuomitsematta.

Toisaalta, kun puhe on vihapuheesta, silloin rikoksen tunnusmerkit täyttyvät niin, helposti, että normaali-ihmisen havaintokyky ei eiitä teon havaitsemiseen eikä tunnusmerkistön tunnistamiseen. Näyttökynnyskin on on pikemminkin viettävä luiska kuin kynnys. Ja samasta kertaalleen hylätystä jutusta voidaan nostaa uudelleen syytteitä, jos ja kun intoa riittää, vaikka ne bis in idem on yksi oikeudenkäynnin perussäännöistä, ja tällainen kielto syyttää ja rangaista oikeudenkäynnissä kahdesti samasta rikoksesta sisältyy esimerkiksi Euroopan unionin perusoikeuskirjaan. Mutta kyllä innokas syyttäjä tällaisessakin tapauksessa porsaanreiän löytää.

Tietyllä tavalla sarkastisia tuntemuksia herättää se vihapuheen kohdalla hoettava kliseemäinen väite, jonka mukaan vihapuhe johtaa vihatekoihin. No, kaikkihan me tiedämme, että siinä on kyse siitä orwellilaisesta kielenkäytöstä, jossa Iso Sisko päättää, mikä on milloinkin totta ja mikä mikin sana milloinkin tarkoittaa.

Bogreol kirjoitti...

"Peruste se, ettei voitu osoittaa kuka painoi liipasinta." Luin teoksen Mafian tyttäret, mikä käsitteli Calabrian mafiaa, joka on leviämässä Italiasta pohjoiseen sen tähden että Italian lainsäädäntö on tiukka ja sallii laajan klaanirikollisten seurannan. Yhteistyö mafian kanssa on rangaistuksen alaista. Klaanirikollisuus on yleistä myös muslimiyhteisöissä, ja kun Italiassa mafian jäsenet tekevät yhdessä rikoksen, kaikkia asianomaisia olipa osuus kuinka mitätön tahansa tullaan rankaisemaan saman kaavan mukaan.

Kun ei tiedetä kuka painoi liipasinta, niin ei rikoksesta noin vain selvittäisi Italiassa, vaan koko joukolle syyte murhan yrityksestä ja rangaistus myös. Valitettavasti meidän lintukoto katosi muslimimaista tulevan maahanmuuton myötä, ja rikoslain tulisi meilläkin ottaa huomioon kulttuurinen muutos.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Hauska seurata median kiemurtelua Nokian nuoriso uutisoinnin tiimoilta... hyvin ovat osanneet toistaiseksi sanansa vääntää, ei moni tiedä mitä porukkaa se suurin osa noista on. Tosin mukana taitaa olla normaalia suurempi osa myös alkuasukkaiden kognitiivisen alaluokan jälkikasvua.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

" Ei valtaosa suomalaisista tätä halua. Mutta ne äänestävät – valtamedian ohjeistamana – Järjestelmäpuoluetta joka jatkaa samalla linjalla. "

Olisin tässä kyllä Kadin kanssa samaa mieltä. Jos ei tykkää tai halua jotain, ei pidä äänestää valtaan niitä jotka sen aiheuttavat. Jos äänestää, niin sitten tykkää asiasta tai se asia on samantekevä (joka on sama asia kuin että tykkää) tai sitten on susityhmä ja äänestää omia halujaan vastaan. Osa on susityhmiä, mutta loppujen lopuksi aika harva.

QroquiusKad kirjoitti...

Niin sitähän mä juur tarkotin, sanoi Janne Kivivuori.
Että viidesosa haluaa tätä ja kolme viidesosa peesaa sitä Viidettä Kolonnaa, vaikka ei ole edes samaa mieltä;
se vaan mölisee nautakarjana juurikin valtamedian paimentamana.

Kuinka se muuttuisi?
Vaihtamalla mediaeliitti täysin toisenlaiseen.
Miten paljon tarvitsee tapahtua?
Se mitä tapahtuu, tapahtuu jossain muualla.
Ei Suomessa.

Ei ole realistista toivoa suomalaisten järkiintymistä unkarilaisiksi tai virolaisiksi.
Liian paljon pahaa on tehty liian kauan tieten tahtoen tahallaan, että Suomen kansa voisi tästä enää omin voimin tehdä korjausliikkeen.

USAn tilanne on näyttänyt, että siellä aletaan olla jo paikoin aika kyrsiintyneitä viime vuosien poliittisen kehitykseen, ja Konservatiivisesta Korjausliikkeestä on nähty jo merkkejä.
Ehkäpä meneillään olevissa välivaaleissa nähdään lisää.

Aika näyttää.
Selvää on vain se, että jos asiat parantuvat tästä, se tapahtuu siksi että muualla alkanut järkevöitymiskehitys laajenee Suomeen tuontitavarana.
Suomalainen politiikka on rikki, eikä sitä enää voi kotimaisin voimin korjata.

Anonyymi kirjoitti...

Kuka teki mitäkin -ongelmaan on jo keksitty ratkaisu, siis semmoiseen ongelmaan, ettei tedetä ihan 101% varmuudella kuka rosvojoukosta veti liipasimesta. Nimittäin tämmöistä ongelmaa oli USA:ssa taannoin, kun koko suku serkkuineen lähti ryöstämään karjaa, pankkeja tai mitä nyt sattui löytymään. Niin, eipä selvinnyt kuka ampui ja ketä.

Mutta ei hätää: Kyseessä on salaliitto, kun joukkio lähtee tekemään rikoksia yhteistuumin, jokainen jäsen kantaa vastuun kaikista rikoksista. Koko sakki hirteen, vaikka vain yksi raato saatu aikaan. Tylyä mutta toimivaa.

Kun nämä löyhät kaveriporukat katsotaan salaliitoiksi, alkaa löytyä selvyyttä tapahtumiin. Kun koko sakkia uhkaa istumaan ja ulos maasta lähtö, alkaa löytyä halua asian selvittämiseen.

Toinen konsti on siten korpilaki. Valinta on on ihan vapasti poliitiikkojen tehtävissä. Tätä sopii kysellä poliitikoilta, nyt ennen vaaleja. Kumpi?

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys!

Olen aina ihmetellyt tuota "kotouttamista".

Olen toki nähnyt SPR:n videon, jossa kerrotaan, ettei kanaa saa panna suoraan levylle, vaan väliin pitää panna paistinpannu. Olen myös nähnyt videon Ruåtsista, jossa neekeriperhettä viedään kerrostaloasuntoon ja kerrotaan, että katkaisimesta ovenpielessä syttyvät valot, sekä toisen jossa neekerimamma pesee keittiön yläkaappeja heittämällä niihin ämpärillä vettä.

Tunnen itse pari maassamme asuvaa inkeriläistä, pari englantilaista, pari saksalaista, yhden ryssän, yhden irlantilaisen, yhden romanialaisen, yhden kiinalaisen, yhden thaimaalaisen ja yhden meksikolaisen. Nämä ovat kaikki tulleet maahamme töihin tai avioliiton kautta, käyvät töissä ja elättävät itsensä ja käyvät selvänä ihan ihmisestä.

Ehkäpä tuon kalliin "kotouttamisen" jota ei koskaan tunnu olevan riittävästi voisi korvata jonkinlaisella pääsykokeella?


+ULF+

Anonyymi kirjoitti...

Nostettiinko syyte juurikin itä-uudenmaan oikeudessa, jos ja kun tidettiin siellä olevan suvakkituomareita joille näytöksi riittää se, että syyttäjä/polliisi on itse nähnyt ko. ampumisen? Kyllä nuo olisi voinut tuomita jo osallisuudesta kun kerran paikalla olivat. Näin on menetelty ainakin kantisten kohdalla.
Huru-ukko

QroquiusKad kirjoitti...

Jos Jaffa-Milla kavereineen täytyi vapauttaa syytteistä kun ei saatu selville kuka teki mitä, miten sitten taannoisessa Hell-Sinkin Koskelan tapauksessa ikätoverinsa kuoliaaksi kiduttaneet 16-vuotiaat voitiin kaikki tuomita murhasta elinkautiseen?

Oikea vastaus:
koska olivat kaikki kantakirjasuomalaisia, kuten uhrikin.

Maahantuotu väki nauttii ihonvärisuojaa, vaikka olisivat valkoisia kuten Esko Valtaojan kanssa rassismiuhriutumista huonoin tuloksin yrittänyt aitoarjalaistyttö Re-Natsi.
Joku toinen olisi niin pahasti neille saatuaan ymmärtänyt pitää sordinoa, mutta eihän Re-Natsi!
Hän on taas vauhdissa löytämässä kauhiaa suomalaisten sanomisista:

https://www.is.fi/musiikki/art-2000009185768.html

Maanmiestensä ja muiden sieltä päin tulevien todellisista tekemisistä hän ei sitten olekaan niin kiinnostunut.

Ekku kirjoitti...

Eikös siellä jenkeissä mafian vastaiset toimet alkaneet purra sen RICO-lainsäädännön jälkeen. Ei ole niin tarkkaa, kuka tekee mitäkin, jos samassa porukassa olet, niin tuomio tulee.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kaarlo Markkaselle, Nils-Aslakille, Rouva Anolle, Ano1:lle, Strix Senexille, Bogreolille, Thorvald Eskilinpojalle, Qroquius Kadille, Pyssymiehelle, ULFille, Huru-ukolle ja Ekulle & kiitos kommenteistanne sekä hyvistä huomioista ja lisäyksistä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ha-nostri. No eivät varmasti laita. Mutta tulee muistaa, että eivät ne lapset ole syyllisiä vanhempiensa idioottimaisuuteen. Ja muistanpa muutama vuosi sitten kun yhden helsinkiläisen kovasti mokuttavan vihreän poika hakattiin rikastuksen toimesta niin häiskä totesi että ei hän silti melipiteitään muuta.

Anonyymi kirjoitti...

No niin, ei yllätä ketään tuo että porukkaa vapaalle jalalle. Kuka muistaa taannoisen Kaivohuoneen edustan surman ja siihen liittyvät muut pahoinpitelyt? Ketään ei ole saatu tuomiolle, liekö niin hyvä suojaväri porukalla ettei voida tunnistaa? Yhteisöllistä porukkaa, kukaan ei tiedä mitään. Yhteisöllisyyttä se omertakin.

Jos olisivat olleet toisinpäin väriasetelmat, niin varmaankin kymmeniä poliiseja tutkimassa ja mediassa valtava kohu. Kiveäkään jättämättä kääntämättä.

Muistan kyllä sellaisenkin tapauksen että ihan kantasuomalaiset kaverukset vapautettiin koska ei voinut todentaa kumpi oli puukottanut kolmannen henkilön kuoliaaksi. Surmavälinettäkään ei koskaan löydetty, kuka lie auttanut sen katoamisessa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Näitä tapauksiahan on. Laki mahdollistaa porsaanreiän. Niitten suomalaisten kohdalla kyseessä lienee sinänsä se tyypillinen eli jätkäporukka herää viiden päivän ryyppäämisen jälkeen, yksi on hengetön eikä kenelläkään ole mitään muistikuvaa.

Anonyymi kirjoitti...

Haavisto tilasi näitä tänne lisää urakalla ja mikä on tulos. No kalluppien kakkosena pressanvaalien suhteen, melkein ykkönen.

Tapsa vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tapsa vaan. Joo, tuo Haaviston suosio menee ymmärräyksen tuolle puolen.

Dena kirjoitti...

Näissä pitäisi aina kiittää Johanna Suurpäätä joka ne suomen ensimmäiset somalit toi suomeen _LAITTOMASTI_ ja "200 henkilöä enempää ei tule ja nämä palaavat heti kotimaahansa kun tilanne rauhoittuu." ja tuollaisesta paremmasta lakien rikkomisestahan luonnollisesti kommunistisessa suomessa saa palkkion josta jokainen nuorempi joka ei tiedä henkilöä voi lukea vaikka tuosta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Johanna_Suurp%C3%A4%C3%A4 Tuo demokratia osasto oikeusministeriössä kuvaa hyvin tuiki tärkeää "vallan kolmijakoa" suomessa: https://oikeusministerio.fi/virkamiesjohto

Dena kirjoitti...

Piti muuten tuohon kirjoittaa kuvaa korruptiota jota myös asian laimentamiseksi kutsutaan yleensä nimillä poliittinen virkanimitys, hyvä-veli, rakenteellinen"ihan mikä sana vaan tähän" mutta kyllä tuo kolmijakokin tuohon sopii oikein hyvin yhtä vitsi sekin on suomessa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Dena. Hyviä huomioita ja Suurpäähän oli oikeastaan se ”patient zero”.