maanantai 14. tammikuuta 2019

TOIMITTELIJAN TILASTOLLINEN PAJUNKÖYSI


Tuontitavarana hankitun seksuaalirikollisuuden paise on päässyt puhkeamaan ja ryönää tulee niin ettei saappaanvarret piisaa. Suvaitsevais-tiedostavan fysiikan lakien mukaisesti löytyy myös huomattava määrä ihmisiä jotka alkavat porukalla etsiä näille rikoksille omasta mielestään järkeenkäypää ja jopa hyväksyttävää selitystä. Yhtenä monista nostetaan esimerkiksi asian suhteen muutenkin perin innokas Ylen toimittelija Eero Mäntymaa joka loihelausui asiasta näin:



Pakkohan Eeron on jotain yrittää ja älysihän hän sentään jättää väittämättä että edes kyseisessä tilanteessa suomalaiset tekisivät yhtä paljon noita rikoksia kuin hänen lemmikkinsä. Mutta voihan asiaa silti fundeeraa. Ei muuta kuin etsii käsiin tilastot jota todistavat suomalaisten nuorten miesten järkyttävän suuren taipumuksen niin raiskauksiin kuin lastenraiskauksiin. Samoin voisi kattella saman tyyppisiä tilastoja joskus 1960-luvun puolenvälin jälkeen. Silloinhan Suomi oli suurten ikäluokkien myötä pullollaan nuoria miehiä. Todisteita pitäis kyllä löytyä.

Vaan kun ei löydy. Asiaan lienee kaksi mahdollista selitystä.

1. Rasistiset poliisi ja tilastokeskus ovat lavastaneet luvut uusnatseiksi tulkittujen vaatimuksesta.

tai

2. Eerolta pääsi ns. hätänen.

Hotellin respassa sinänsä ymmärretään niin Eeroa kuin hänen kaltaisiaan. Jos on koko aikuisikänsä saarnannut monikultturismin ihanuutta niin kovillehan se ottaa kun huomaa että se kusee niin omille kuin muitten reisille. Siksi on paljon helpompaa yrittää etsiä rikoksille jotain hyväksyttävää selitystä. Siinä etsiessä voi vielä mukavasti unohtaa kaksi faktaa:

1. Jos näitä jätkiä ei olisi alunperinkään päästetty Suomeen niin yhtään noista rikoksista ei olisi tapahtunut.

2. Noiden rikollisten lisäksi osasyyllisiä ovat sekä se taho joka päästi nuo maahan – eli hallitus – ja se taho joka hoilasi asialle ihastunutta hoosiannaa. Eli valtamedia.

Kumpikaan ei voi sanoa, etteikö olisi varoitettu.

Eikä kumpikaan välittänyt varoituksista vaan tuomitsi varoitukset valheeksi ja vihapuheeksi. Ja miksipä he eivät niin olisi tehneet. Sillä helppohan toisten perseillä on tuleen istua.

32 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin tästä irvokkaasta näytelmästä, jota Suomessa on esitetty jo ainakin toistakymmentä vuotta, tuli mieleen jonkun tuntemattoman kehittelemä ”Projektin vaiheet”:
1. Valtava innostus
2. Jumalaton hämminki
3. Helvetillinen sekaannus
4. Järkiintymisvaihe
5. Syyllisten etsintä
6. Syyttömien rankaisu
7. Niiden palkitseminen, jotka eivät osallistuneet projektiin.

Jokainen voi mielessään arvuutella, missä kohtaa ollaan menossa ja toteutuuko kohta 7 koskaan?

Rouva Ano

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

No, se mitä Mäntymaa ei joko tahallaan "tiedä" tai sitten usko on vain sokaissut, on että ne luvut mitä julkisuudessa on ollut 30-40 kertaisista raiskausluvuista kantasuomalaisiin nähden, ovat jo oikaistuja kaikkien tilastotieteen sääntöjen mukaan. Myös iän ja sukupuolen osalta. Että siinä meni pohja tältäkin ajatusten tonavan aivopierulta.

Lauri Stark kirjoitti...

Kannattaa muistin virkistykseksi lukea tämä Jaska Brownin kirjoitus neljän vuoden takaa. Siinä lausutaan muutamia faktoja Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen lukuja käyttäen. Muutamia poimintoja:

Keskeisten demografisten ja sosiaalisten taustatekijöiden huomiointi vähensi, muttei poistanut (korostus omani), kantaväestön ja korkean rikollisuusriskin maahanmuuttajaryhmien välisiä eroja rikollisuustasossa ja uhriksi joutumisriskissä. Aikuisväestössä korkean riskin maahanmuuttajaryhmien ero kantaväestöön liittyi osin nuorten miesten suureen osuuteen ja alhaiseen tulotasoon. Näiden tekijöiden huomioiminen ei kuitenkaan selittänyt maahanmuuttajaryhmien välisiä eroja.

...

Tämä tarkoittaa siis sitä, että tietyt maahanmuuttajaryhmät tekevät pahoinpitelyjä kuusinkertaisesti ja kaikkien selittelyjenkin jälkeen kolminkertaisesti. Kyynikko voisi tietysti todeta, että kunhan sitten vakioidaan myös älykkyys-, kulttuuri- ja uskontotekijä, varmuuden vuoksi vielä yleinen kusipäisyystekijä, eivät kyseiset ryhmät varmaan syyllisty rikoksiin yhtään sen enempää kuin suomalaisetkaan.

Toisin sanoen ikärakenne selittää taipumusta seksuaalirikoksiin, kuten rikoksiin ylipäätänsä. Mutta se ei selitä sitä kokonaan. Ja voi kysyä, kuinka mielekkäitä nämä vakioinnit edes ovat. Meillä on jo omat rötöstelijämme, emmekä kaipaa niitä ainakaan lisää! Kuten Jaska totesi, sitä voidaan vakioida vaikka loputtomiin. Vakioidaan vielä ihmistekijä pois, niin oikeastaan mitään rikoksia ei koskaan tapahtunutkaan.

Soijapojat jaksavat yrittää. Hulppeimmat ehdottavat tähän maahanmuuton aikaansaamaan ongelmaan ratkaisuksi vieläpä lisää maahanmuuttoa: tuodaan partalapsien perheet lisäksi tänne. Aivan kuin matut eivät aiheuttaisi ongelmia muutenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Mäntymaa on mohammedin tiltu.Kuvottava propagandaa tuottava mädättäjähuora joka on arvottomampaa kuin koiranpaska.Toivon hartaasti että tuo saatanan kommarihuora tulee pian jossain sopivassa paikassa vastaan - se propaganda loppuu..

Joppos123 kirjoitti...

Voihan tuon jätkän aivoripulin ymmärtää myös niin, että Suomessa ei ole kantiksissa edes sitä 32 000 nuorta, varsinkaan MIESTÄ ja siksi ei raiskailla. Taitaa toimittelijan nuoren miehen mitta olla alttius raiskaamaan, varsinkin lapsia.
Ei aivojensa tuottamassa oksennuskohtauksessaan ehkä tätä tarkoittanut kutta voi sen noinkin ymmärtää.
Yhtäkaikki, paskaahan tuo hippi jauhaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, Thorvald Eskilinpojalle, Korppi on oikeudelle, Anolle ja joppos 123:lle & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Toi sattui kyllä jotenkin komeasti kohdalleen.

Thorvald Eskilinpoika: Täysin totta. Mutta pakkohan hänen on edes jotain yrittää. Niin hänen kuin (aivan liian monen) hänenlaisensa.

Korppi on oikeus: Jaska puhuu aina asiaa ja tuo kommenttisi on täyttä totta.

Ano: Hjuu… kehityskaari: Moskovan Tiltu, Petroskoin Tiltu, Mohammedin Tiltu. Mutta jätetään hei se uhoaminen vähemmälle. Vaikka kuinka kyrpii. Me ollaan tässä yhtälössä kuitenkin se sivistyneempi osapuoli ja kaiken lisäksi vielä oikeassa.

joppos 123: Kyllähän muuan suvaitseva toimittaja sa 1 v 11 kk ehdollista noista raiskailuhommista joten ehkä kyseinen toimittaja täytti islamilaisen miehen mitan. Mutta joo, jätkä jauhaa paskaa. Onko hänellä oikeastaan vaihtoehtoa? Tunnustaa olleensa koko ajan hyödyllinen idiootti? Itse asiassa jos hän pystyisi siihen niin silloin hän olisi todellakin mies.

Anonyymi kirjoitti...


Tuntuu olevan liikkeellä tällaista heräämistä näin vaalien alla, tosin aivan liian vähän...
http://kimmohoikkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267464-maahanmuuttopoliittinen-kantani-nyt

Julia Caesar: Sinulle, joka vielä nukut
https://mvlehti.net/2017/11/28/julia-caesar-sinulle-joka-viela-nukut/

Johan

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Fiksu olisi edes hiljaa, ei nolaisi itseään jatkamalla samalla linjalla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Johanille ja Thorvald Eskilinpojalle & kiitos kommenteistanne.

Johan: Toi demariheppu tunnustaa julksesti virheensä joten voisin sanoa että hän on Mies. Ja Julia Caesar puhuu aina asiaa.

Thorvald Eskilinpoika: Näinhän tää on, mutta ehkä epätoivo pakottaa yrittämään edes jotakin.

Anonyymi kirjoitti...

-Kunnianarvoisa presidenttimme Xi. Meille tulee vieras Suomesta.
-Anteeksi mistä
-Suomesta, arvoisa...
-Vai niin, kuka hän on?
-Suomen tasavallan presidentti Niinistö vaimoineen, arvois...
-Ai niin, nyt minä muistan, oletteko järjestäneet seremoniat
-Kyllä olemme arvoisa...
-Mistä hän haluaa keskustella
-Arvoisa... listalla ovat ihmisoikeuskysymykset, maapallon ilmasto, arktinen alue, Kiinan ja Suomen yhteistyö ja suhteet
-Kuinka he ovat hoitaneet omansa
-Arvoisa pres... eivät hyvin, heillä on lukuisia ongelmia mutta eivät halua ottaa esille
-Selvä, korostamme siis hyviä suhteitamme mutta emme ota esille heidän ongelmiaan
-Asia selvä, arvoisa presidenttimme Xi
-Mitä heidän pääasialliset ongelmansa ovat
-Arvoisa presidenttimme, niitä on paljon, he eivät ole enää itsenäinen valtio, heillä ei ole omaa valuuttaa eikä itsenäistä talouspolitiikkaa, kansantuloa, palkkoja ja sosialiturvaa on leikattu ja veroja korotettu, noin miljoona tarvitsee vapaaehtoisten antamaa ruoka-apua joka tekee noin neljänneksen väestöstä, maahan muutto on rajoittamatonta valtioon tukemaa ja jopa rikoksiin syyllistyneitä ulkomaalaisia ei enää karkoiteta vaan heille tarjotaan asuntoja ja työtä ohi kantaväestön
- Onpas omituinen valtio tuo Suomi, miten suhtautuvat sijoituksiin
-Erittäin hyvin arvoisa pres... sijoituksia halutaan, niille annetaan valtion takuut ja tuet jotka salataan vähintäänkin 25 vuodeksi, usein jopa sadaksi, eikä veroja tarvitse maksaa tuloksesta
- Oikein hyvä. olemme siis kohteliaita ja järjestämme Suomen presidentille parhaat seremoniat
-Käskystä, arvoisa presidenttimme

Anonyymi kirjoitti...

Voi Eeero Eero, nyt lirahti jo vähän löysempi kakka. Tämä oli kurjan maanantain pelastus, sillä meinasin tikahtua, niin tragikoominen oli tuo ylenanti. Kjäh kjäh kjäh...

Lemminkäinen kirjoitti...

Jos Eerolla ei olisi munia niin Eero olisi Elli ja mistä vitusta näitä ellejä tulee jotka eivät ota huomioon että kulttuuriset tekijät ovat avainasemassa kun eläimestä yritetään muokata ihmistä! Persläpitakapajulassa aikansa viettäneellä on ihan toisenlainen käsitys ihmisoikeuksista, mitä demokraattisessa yhteiskunnassa kasvaneella on. Esimerkiksi kunniamurha. Meille kunniamurha on täysin käsittämätön kulttuurinen ilmiö, mutta persläpitakapajulassa tapetaan oma lapsi ilman sen isompia seremonioita, koska kunnia vaatii sen. Ja tällaisia yritetään integroida normaaliin demokraattiseen yhteiskuntaan!

Anonyymi kirjoitti...

Sytytä Pahavoimasavuke, ite en polta.

Becker kirjoitti...

Niinkuin arvata saattoi niin nyt on kauhia kaakatus käynnissä ja on jotenkin tragikoomista että norsu seisoo huoneessa eikä kukaan ole sitä huomaavinaan.
Ainoa lääke nykyisen kaaokseen on yksinkertsisesti se ettei muslimeja lasketa ollenkaan maahan. Heistä ei ole kuin riesaa, ennemmin tai myöhemmin. Ei tunneta koraania eikä islamia, siinä ovat ongelmien juurisyyt.

Kun pahimmat laineet ovat laskeneet, valmistellaan joitakin lakeja ja asetuksia joilla kuvitellaan tilanteen saatavan hallintaan kunnes paska lentää taas propelliin, aivan kuten Ruotsissa. Imaamit käyvät valehtelemassa medialle ja taas kaikki uskovat tähän rauhanuskontoon. Kysehän on vain yksittäistapauksista.

Varsin mielenkiintoinen dokumentti löytyy netistä. Lyhyesti todettakoon että Ruotsin demarit solmivat eräänlaisen yhteistoimintasopimuksen paikallisten muslimien kanssa. Idea oli se, että jos mulimit äänestävät demareita niin muslimeille tarjotaan paikkoja politiikassa ja hallinnossa. Ja näinhän Ruotsissa on tapahtunut. Demarit olivat olleet huolissaan äänestäjien vähenemisestä, joten maassa löhöävä kasvava muslimien määrä olisi mukava äänestäjien lisä.
Tässä dokumentti:
https://www.ebay.co.uk/itm/142791007712

Demarien ja muslimien allianssista kertoo tämäkin Ruotsin vähä-älyisen demari ulkoministerin muslimeja ihannoivasta puheesta. Se on på svenska, mutta tekstit ovat helpot ymmärtää:
https://petterssonsblogg.se/2019/01/14/utrikesminister-margot-wallstroms-karleksforklaring-islam-ger-vardefulla-bidrag-till-vart-samhalle/

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Lemminkäiselle, Ano3:lle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Tuosta tuli jotenkin elävästi mieleen tämä Speden sketsi:

https://www.youtube.com/watch?v=Vg47QZsGch4

Ano2: Tulee muistaa että kyseinen Eero on vain yksi monista. Jotka pitävät hallussaan valtamedian sananvaltaa.

Lemminkäinen: No näinhän tää on. Yritetään kuvitella että tänne elätettäväksi tulleet ovat samanlaisia kuuliaisia lällydemareita kuin mekin.

Ano2: Täytynee mennä ja pistää voimasavuke Boston palamaan.

Becker: Olet oikeassa. Toi ensimmäinen linkki vie muuten vaan johonkin mainokseen.

Becker kirjoitti...

Sorry, tässä on oikea linkki dokumenttiin:
http://www.assyriatv.org/wp-content/uploads/2017/06/Broderskapsro%CC%88relsen.pdf

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Tattis.

Anonyymi kirjoitti...

Ettei vain kävisi Yrjö sillä tavalla että taas kerran voisi todeta että eipä mitään uutta auringon alla. Vähän aikaa on kauhea meteli asiasta. Sitten taas yhtäkkiä tulee jotain muuta ja koko asia unohtuu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Juuri näin tulee tapahtumaan. Järjestelmäpuolue toteaa että on tää vaan kauheaa. Mutta ei tee asialle mitään sillä silloin se joutuisi tunnustamaan että on itse tilanteeseen syyllinen.

Kummastelija kirjoitti...

Tuosta sivupalkista Mediaseurannan jutusta:

KOLEHMAINEN korostaa nyt erityisesti vanhempien vastuuta. Hänen mukaansa vanhempien pitää jutella lasten kanssa heidän ”nettituttavuuksista”.

Nyt kun joku jaksaisi kaivella ne jutut joissa kouluissa on suorastaan käsketty pitämään seuraa näille sankareille...
Päitä (ammatillisesti) saisi nyt alkaa tippumaan urakalla...

Becker kirjoitti...

Sen verran täytyy avata tuota mainintaani muslimeista että Suomessahan on asunut jo itsenäisyyden alusta asti pienehkö islamilainen tataari yhteisö, joka on elänyt omissa oloissaan ja harrastanut uskontoaan siitä sen enempää meteliä nostamatta. Ovat sopeutuneet suomalaiseen yhteiskuntaan ja osallistuneet sotilaina viime sotiin menttäen jäseniään kaatuneina. Arvatkaapa ovako mielissään tästä haittamamujen aiheuttamamasta raiskaus, tappo ja rikosvyörystä. He joutuvat syyttömänä kärsimään "aateveljien" aiheuttamista tuhotöistä.

Sikäli aika mielenkiintoista että meitä pimeän puolen kulkijoita haukutaan mielellään natseiksi.
Tämä on erityisesti Ruotsalaisten poliitikkojen kutsumanimi Sverigedemokraattien edustajille. Euroopan islamilaismyönteisin maa Ruotsi on aihettanut juutalaisten joukkopaon maasta, lähinnä Israeliin. Esim. Malmö on tyhjenemässä kokonaan juutalaisista koska tuntevat olonsa siellä erityisen turvattomaksi.
SD:n edustajat haluaisivat hillitä erityisesti muslimien maahanmuuttoa. Herää vain kysymys että keitä nämä natsit oikein itseasiassa ovat. Ketkä ovat aiheuttaneet juutalaisten joukkopakoa aikaisemmin. Tämä olisi myös kotimaisten punavihreitten hyvä muistaa ennekuin avaavat turpansa eräälle haukkumasanalle.

Strix Senex kirjoitti...

Näyttää jo moni nostaneen esille sen, että Mäntymaa puhuu puuta heinää väittäessään, että demografiset tekijät selittäisivät irakilaisten, afgaanien ja somalien huiman yliedustuksen sukupuolirikosten tekijöinä. Demografisia tekijöitähän kyllä käytetään aivan perustellustikin tilastojen oikaisussa tai selittämisessä. Tässä tapauksessa se tarkoittaa tietysti sitä, että kun sukupuolirikoksia tekevät etupäässä nuoret ja keski-ikäiset miehet, eri ryhmiä verrataan niin, että ikä- ja sukupuolijakaumat vakioidaan. Noiden vakiointien jälkeenkin noiden ryhmien yliedustus on suunnilleen 10 -15 kertainen. Laiska kun olen, en nyt kaiva niitä Optulan tilastoista tarkkoja lukuja, mutta sieltä ne löytyvät. Ja sieltä ne tiedot on saanut myös Mäntymaa, koska se on se virallinen lähde, joka on helpoiten käsille saatavissa. Mäntymaa siis valehtelee tietoisesti ja lisäksi kirjoittaa valheensa sillä tavoin muotoiltuna, että tiukan paikan tullen pääsee selittelemään, että ei suoraan väittänyt että noiden ryhmien sukupuolirikosluvut olisivat vakiointien jälkeen samat kuin kantaväestöllä.

Mitä opimme tästä. Kun epärehellinen henkilö on oikein syvällisesti epärehellinen, hän muotoilee valheensa niin, että jättää selittelylle jonkinlaisen takaportin. Ja heidän selittelykykynsähän on rajaton.

Anonyymi kirjoitti...

Minun asteikolla tuo Mäntymaa ei ole toimittelija, jotka ovat pääosin pelkästään harmittomia ja/tai tyhmiä. Määrittelsin siis möyhöttäjäksi tai politrolliksi. En valitse, kun ole avautumisiaan aiemmin noteerannut.

-.- thinker Dill

Krypta kirjoitti...

Olipa heppu tymäkästi kuplassa.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri Orpo ratkaisi juuri lapsien raiskausongelmat. Ouluun lähetetään 1-2 miljoonaa valtion (meidän) rahaa ja katso, ongelmat ovat ratkaistu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kummastelijalle, Beckerille, Strix Senexille, thinker Dillille, Kryptalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Kummastelija: Niin, noita tyyppejähän on käytetty kouluissa ja päiväkodeissakin ja vielä mainostettu että tämähän on sitä kotouttamista parhaimmillaan. Tulokset näkyy nyt.

Becker: Aivan totta. Tataarit ovat olleet aina ihan järkevää ja asiallista väkeä. Ja tuo natsikortti taas lyödään pöytään kun se on niin helppoa. Samalla herkkään kuvitellaan että tällähän se pöytä putsattiin. Vaikka tosiasiassa natsikortin käyttäjällä ovat omat argumentit loppu. Ja totta tuo juutalaisasia. Islamilaisilla on ihan niitä ykkösasioita juutalaisten ajaminen mereen. Me ”natsit” taas vastustetaan moista.

Strix Senex: Suurinpiirtein noin. Aika pitkälti tuollaisilla tyypeillä on kyse myös itselleen valehtelusta. Julkaisen asiasta hetken päästä ymmärrysharjoituksen.

thinker Dill: Hepun työ on sen verran systemaattista että käyttäisin kaikessa rauhassa termiä politrukki.

Krypta: Jep. Yhtenä valitettavan monista.

Ano: Hienoa! Eli tehdään just sitä mitä on tehty tähänkin saakka.

Anonyymi kirjoitti...

Beckerin esille nostamista Suomen tataareista: he ovat ylivoimaisen enimmältään misääritataareja, perheensä lähtöisin Nizhni Novgorodin liepeillä olevasta Aktukin kylästä. Heidän esi-isänsä taistelivat 1300-luvulta lähtien mm. Iivana Julman sekä muiden Rus-tsaarien puolella toisia tataariheimoja vastaan. Heidänkin avullaan venäläiset saivat siis kukistettua Kazanin kaanikunnan. Mistä palkkiona ruhtinas Morozov heille tuon kylänkin lahjoitti. Olivat varmaan jo aiemmin vannoneet uskollisuudenvalat niin tsaareille kuin ruhtinailleenkin.

Heillä on siis ylisukupolvinen perinne tehdä aitoa yhteistyötä mieluummin muiden pohjoisten naapurien, vaikka vääräuskoisten kanssa, vaikka sitten ns. uskonveljiään vastaan - mieluummin kuin mälistä uskonnostaan, jota pitävät omana asianaan.

Kohta sata vuotta sitten vahvistetu Hallitusmuodon 8§ takasi Suomen kansalaiselle oikeuden "julkisesti ja yksityisesti harjoittaa uskontoa, mikäli lakia ja hyviä tapoja ei loukata..niin myös vapaus luopua siitä uskonnollisesta yhdyskunnasta, johon hän kuuluu, sekä vapaus liittyä toiseen uskontokuntaan". Ulkomaalaisilla oli jo Ruotsin vallan loppuajoilta ollut oikeus yksityiseen vierasuskolaisuuteen tai uskonnottomuuteen.

Nykyisen perstuslain 11§ taas antaa jokaiselle (ei siis vain kansalaiselle) uskonnon ja omantunnon vapauden - ihan riippumatta laista ja hyvistä tavoista. Lieköhän jo demlassa tulkittu tuo Oulunkin kärmeenpesä vain omantunnon vapauden mukaiseksi uskonnon harjoittamiseksi ja tähän kuuluvaksi "vakaumuksen ilmaisuksi"?

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Achtung ja kiitos lisäyksestä. Tuossa oli minulle paljon uutta. Mistä kautta olet saanut tuon tietoosi? Ja tuo viimeisen kappaleesi kysymys on osuva. Eikös meidän pitänyt juu arvostaa vieraita kulttuureja ja heidän tapojaan…

Anonyymi kirjoitti...

Terve, Ykä, taas

Tämä tataaritieto on kaiketi ihan suomalaisesta Wikipediasta. Aihe on niin "pieni" ja eksakti, ja varmaan niin neutraalina pidetty, ettei siihen ole tehty "korrektia" kuohintaa. Olisko hakusana ihan yksinkertaisesti "Suomen tataarit"? Siis varsinainen fakta lienee sieltä peräisin. Kulttuurisen johtopäätöksen johdin tuosta faktasta itse. Perustuslakien pykälät tarkistin Finlexistä, ja muistikuva ulkomaalaisten vierasuskolaisuusasetuksesta lepäili jossakin muistini pohjilla - lain vahvistamista muistaakseni ajoi Ruotsin valtiopäivillä Sotkamon kappalaisen poika, sittemmin Kokkolan kirkkoherra, valistuspappi ja valtiopäivämies Anders Chydenius (tuhannen markan seteli, anyone?) Chydde ei ajanut asiaa missään nykyaikaisessa suvakkimielessä, vaan talousopillisin perustein - hän kannatti vapaakauppaa, eikä pitänyt viisaana tehdä venäläisten turkiskauppiaiden, semminkään ranskalaisten tai italialaisten liikemiesten (tervanostajien) oleskelua kuningaskunnassa liian tukalaksi.

Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Achtung. Okke ja kiitokset.

Anonyymi kirjoitti...

Heh. Pitäisikö muuten tässä genressä käytettyä ilmausta "kulttuurinrikastin" joissakin tilanteissa alkaa korvata termillä "vakaumuksen viisari"?

Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Achtung. Ihan käyttökelpoinen termi sekin. Ja noissa kuvioissahan se viisari on tunnetusti värähdellyt.