torstai 29. huhtikuuta 2021

VAPPUTARINA: PUHELANNOITUS

Pinnanmaan maakunta, Äkkölämäkölän kunta, näinä päivinä…

Pinnanmaalainen monialayrittäjä Son Lönsön istui toimistossaan. Toimisto ei ollut millään muotoa pröystäilevä, olipahan vaan työmaaparakki genitaalihiekkalouhoksella lähellä Hääränlärpättämänjärveä. Lönsön oli aina tuuminut että rumat vaatteilla koreilee. Hänen kanssaan samassa toimistossa istui kaksi nuorta äkkölämäköläläistä poikaa, 15-vuotiaat Liivin Lyy ja Ötte Ööt. He olivat tulleet työpaikkahaastatteluun, tarkoituksena päästä kesätöihin transfobisen slurrin viljelyksille. Lannoitustehtäviin.

Alkuun Lönsön oli kysynyt pojilta että mikä on teidän perimmäinen syy hakea tätä kesätyötä. Pojat eivät olleet selittäneet mitään korkealentoista vaan todenneet että lompsa on lompsa vasta sitten kun siinä on fyrkkaa välissä eikä vanhemmilta ilkeä koko ajan ruinata. Son Lönsön oli todennut että periaatteet pojilla oli enemmän kuin kunnossa ja siirtyi sitten itse asiaan:

- Niin, tehän pojat tiedätte että kesätyöntekijöitä palkataan nimenomaan lannoittamaan transfobisen slurrin peltoja. Ja työ on kovaa.

- Tiedetään joo. Eikä me talikkohommia pelätä. Paskanhajukaan ei haittaa. Ja ollaan me ehditty olla jo risusavotassakin.

- Mutta tässä ei ole kyseessä talikkohommat eikä orgaanisen paskan talikointi.. Työ on enempi henkisesti raskasta. Ja nyt testataan, onko teistä siihen. Pankaapas nämä kuulokkeet korvillenne. Seuraavat kymmenen minuuttia te kuuntelette sitä lannoitetta mitä pelloille pusketaan eli luureista tulee yhdistettynä potpurrina niin vihreitten, vasemmistoliiton, demareitten kuin ennen kaikkea feministisen puolueen puolueohjelmaa. Feministinen puoluehan pitää käytännössä valtaa Pinnanmaan ulkopuolella. Onneksi ei sentään täällä. Nyt teidän täytyisi ensiksi kuunnella tuo epistola läpi. Jos tuntuu, että ette kestä, niin ottakaa ihmeessä kuulokkeet pois. Ei täällä ole tarkoitus ketään rääkätä. Sanon suoraan, että alle puolet työpaikanhakijoista ovat kestäneet tuon testin.

Pojat löivät luurit korvilleen ja kuuntelivat puhelannoitetta tuutin täydeltä. Son Lönsön tarkkaili heitä koko ajan. Välillä näkyi ankaria päänpudistuksia, hä- ja mitä vttua-toteamisia ja silmien teevati-ilmiötä mutta pojat näyttivät selviävän tulikokeesta kuitenkin varsin hyvin. Kun testi loppui, niin Son Lönsön totesi:

- No niin, pojat, sana on sitten vapaa ja pakollinen. Eikä rumia sanoja tule pelätä. Miltäs tuntui ja kuulosti?

- No, toihän oli ihan paskaa.

- Joo, ihan, totanoin, järkyttävää paskaa.

Son Lönsön vastasi tähän:

- Paskaapa hyvinkin. Puhepaskaa. Ja siinä on homman ydin. Me ollaan opittu kavereiltamme Perskeleen Ykältä ja Lötjösen Eelikseltä tämä biolannoitusmuoto. Ne heput käyttävät sitä pölykapseliviljelmässään. Me olemme luopuneet kaikista keinolannotteista ja vihervasemmistolaisen paskan puhuminen pellolla saa aikaan jopa 30 prosenttia suuremman transfobisen slurrisadon. Puhe on tultava elävältä ihmiseltä. Nauhoitettu puhe ei jostain syystä toimi. Ehkä siinä ei ole mukana sitä lannoituksen kannalta olennaista ei vttu voi olla totta-efektiä. Tai sitten äänite ei toista sitä oikealla tavalla. Vaan siirrytäänkö testin toiseen osaan?

- Siirrytään vaan.

- No niin, ottakaapas sitten tuosta tuo kirjanen kumpikin. Siinä on sitä samaa punavihreää lannoitusepistolaa. Menette tuohon pihalle ja luette sitä ääneen varttitunnin. Mukana on firman sairaanhoitaja.

Testi alkoi. Sairaanhoitaja teki pojille nopean tarkastuksen ja sen jälkeen pojat alkoivat vihervasemmistolaisen lannoituspulinan. Varttitunnin jälkeen sairaanhoitaja käski poikia ensiksi kulkemaan kymmenen metriä pitkää viivaa sinne ja takaisin. Hyvin pysyivät pojat tasapainossa. Sitten hän mittasi pulssin ja verenpaineen:

- Vähän on koholla mutta näin äkkiseltään ja valmistautumattomana se on ymmärrettävää. Lukemat ovat täysin sallitun rajoissa. Kovia poikia nämä ovat.

Son Lönsön ja pojat siirtyivät takaisin parakkiin:

- No niin, selvisitte testistä. Nyt teille olisi tarjolla tätä puhelannoitustyötä koko kesäksi. Työaika olisi kolme kertaa viikossa kolmen tunnin sessio. Se riittää peltojen lannoitukseen. Menette keskelle peltoa, otatte vihervasemmistolaisen epistolan mukaanne ja annatte palaa. Työ on sen verran kovaa, että siitä kolmen tunnin sessiosta maksetaan täysi kahdeksan tunnin palkka. Miltäs tuntuu? Oletteko valmiit?

- Ollaanhan me. Mutta salliskos tyhmän kysymyksen?

- Ei ole tyhmiä kysymyksiä. Anna tulla vaan.

- Kun nämä kootut epistolat ovat tervejärkiselle sen verran riskaabeleja että pitää olla sairaanhoitaja testaamassa kuntoa niin eikös kannattaisi ottaa töihin aitoja vihervasemmistolaisia? Eihän niille olisi kummoinenkaan homma tuota epistolaa lukea siellä keskellä peltoa? Saattaisivat jopa nauttia siitä.

- Hyvä kysymys ja minä vastaan. Tätä on testattu. Me vuokrattiin eräs vihervasemmistolainen feministi lukemaan epistolaa pellolle ja huomattiin että kun lannoitustyö tapahtuu aidolla aatteen palolla niin meiltä meni puoli hehtaaria transfobista slurria aivan pilalle. Se näivettyi varttitunnissa aivan tyystin. Tilannetta voisi verrata siihen, että aarin mansikkapenkkiin ajetaan päälle täysi nuppikuorma paskaa. Eli onnistuneessa lannoitustyössä tarvitaan lannoittajalta sellainen epäilevä äänensävy. Vaan mitenkäs on, allekirjoitetaanko työsopimukset? Näillä näkymin transfobisen slurrin istutus alkaa kymmenes toukokuuta. Teillä on vielä koulua silloin mutta lannoitustyön voi tehdä koulupäivän jälkeenkin. Ja me annetaan teille työsuhdemopot käytettäviksi.

- Niitä sähkömopojako?

- Eihän toki, vaan Läjä-Tek Oy:ltä ostettuja uusia Pappa-Tuntureita. Meillä ei leikitä vakavan asian kanssa.

Pojat allekirjoittivat koko kesää koskevan työsopimuksensa ja Son Lönsön tuumasi että on se sentään hyvä että täällä Pinnanmaalla oli vielä tervehenkistä ja työhaluista nuorisoa. Täällä hipit ei hillu eikä anarkistit askartele.

Hyvää ja rauhallista vappua kaikille.

34 kommenttia:

KKi kirjoitti...

Virhevaikeiston tuotteelle, paskapuheelle on siis löytynyt hyötykäyttöä. Vaan entäs kepuleiden kokkareiden ja kokkareisten kepuleiden kakkakokkareiset tarinat? Vai lieko ne tyhjää teatteria, kenties? Eivät edes paskapuheena lannoitteeksi kelpaa?

Vielä kun keksisi jotain viha-, hiha-, ja lihapuheelle. Ainakin jotain pyöristymistä pöyristymistä hillitsevää.

Anonyymi kirjoitti...

Olen minä tähän ikään monenleisia vapujuttuja lukenuy ja ouheita kuukkut, mutta tämä menee to kymppiin laakista. Ei helevata Yrjö. Sulla se on sana hallussa ja tuota kuvitelmapoultakin piisaa. Tai ni, kuvitelmia niinkää tarvitaa, se kun vin ne kirjaa ylös, siitäpaskknajauhannsa oitää toiset huolen.
Ja sitten vielä löytyy näitä nuoria, jotkapelkäämättä käyvät paskanlevitykseen.
Joka vaivojansa valittaa on vaivojensa vanki. Sen lajin vaivasia meillä on. Turhankin paljon.
Huru-ukko

Jaska Brown kirjoitti...

Korvasieni tunnetusti kasvaa, kun lannoittaa sanomalehdillä. Itte yritin Hesarilla, mutta eihän siitä mitään tullut – ei korvasienet kestäneet kuunnella. Sitten onnistui kun laitoin pelkät urheilusivut.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys KKi:lle, Huru-ukolle ja Jaska Brownille & kiitos kommenteistanne.

KKi: Kepulien ja kokkareiden epistolassa on mausteena liikaa opportunistin valehtelua. Vihervasemmiston epistolassa on aitoa fanatismia joten se soveltuu lannoitteeksi paremmin. Vihapuhettahan ei oikeastaan ole olemassakaan. On vain ihmisiä, jotka eivät kestä perusteltua arvostelua ja haluavat että jäljelle ei jää kuin se hihapuhe eli hiljaa hihaansa mutiseminen. Lihapuheen vegaanit kai haluaisivat kieltää mutta sopii yrittää.

Huru-ukko: Kiitokset. Valitettavasti niitä järjellisiä maakuntia ei taida löytyä enää kuin niissä kuvitelmissa.

Jaska: Korvasienihän on ryöppäämättä tappavan myrkyllinen mutta sekin löysi vissiin voittajansa. Hesarin kohdalla ei auta ryöppääminenkään.

Anonyymi kirjoitti...

Kuten Huru-ukko edellä totesi, tämäkin oli viihdettä parhaimmilaan ja ihan kateeksi käy Ykän ajatusten lento ja ulosanti! Jäi vaan pelottamaan, että jos nuori ja altis mieli tulee noin vahvalla lannoitteella aivopestyksi ja pojat siirtyvätkin voiman väärälle puolelle...

Hauskaa vappua kaikille! Kylmässä hytistessä voi lämmitellä vaikka toistamiseen tämän Ykän Vappuneekerin kanssa (ainakin vanhempi polvi muistaa tuon vappuisin ilmestyneen huumoripitoisen lehden).

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Ei saatana, meni tabletti syvähuuhteluun, tuli meinaan aamuröhät näytölle pari kertaa.
No,rupes ainakin henki kulkemaan kun tälläi keväällä tahtoo olla tukossa putket.
Ihmettelijä

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Minkä loistavan kirjailijan Suomi on menettänytkään Yrjöperskeleessä! Ehkäpä näistä pakinoista joku ahkera voisi koota antologian (Yrjölogian?) tai seitsemän.

QroquiusKad kirjoitti...

Kyllä minä uskoisin Voiman Pimeällä Puolella olevan kykenevän lukemaan vihervasemistolaista julistusta vaikka kuinka paljon saamatta itse infektiota, on se nimittäin sen verran hapokasta ja normaali-ihmisellä on sitä vastaan luontaisia vastavaikuttajia.

Tässäpä malliesimerkin antaa jälleen kerran meile niin rakas Psykologi:

https://www.is.fi/koripallo/art-2000007947528.html

Häneltä tuo onnistuu aina vaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, Ihmettelijälle, Yhel Turkkulaasel ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Lämmin kiitos. Pinnanmaan nuorisoa ei epistolalla aivopestä. Valitettavasti muualla valtakunnassa yritys on kova. Vappuneekerihän lakkasi ilmestymästä vuonna 2006. Minkähän takia?

Ihmettelijä: Toivottavasti tabletti kuitenkin pelittää. Ja kun siitepölyaika alkaa niin röörit kannattaa röhiä puhtaaksi.

Yksi Turkkulaanen: Suuri kiitos kannustuksesta. Näinä maailmanaikoinahan vaan on niin että ei näitä koskaan kirjana julkaista.

Qroquius Kad: Kyseinen Haapasalohan aikanaan kuvitteli että hänestä tulee suomalaisen psykologian suuri nimi. Olisi lopettanut vankilatuomiotkin kun oltaisiin vaan annettu rikollisille hyvää terapiaa. Ehkä hän itse tarvitsisi ei psykologin vaan psykiatrin apua. Oman kokemukseni perusteella psykologit pääosin muutenkin ovat ylipalkattuja ja yliarvostettuja asioitten sotkijoita.

Anonyymi kirjoitti...

Jummalaare, ny mene Lönsssonin bisneksillä lujaa. Jaana Haapasalo tilas juuri kokonaisen kasetillisen genitaalihiekkaa lisää. Vaikka juur sai lastin.

Oikeasti, eikö aitä saada hoitoon.

Menneinä aikoina piisas reporadio pellon laidalla. Kehitys on kehittynyt.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää vappua kaikille kommentoijille ja blogin omistajalle. Minä uskon siihen, että suomesta löytyy paljon tarinan kaltaisia nuoria, siis tervejärkisiä. Huomenna aamulenkillä käyn katsomassa turvemiesten ja naisten moottori marssia Mannerheimin tiellä. T. Oloneuvos

Anonyymi kirjoitti...

Unohtui tuossa. Vappunakaan ilmastonmuutos ei petä, vettä, lunta räntää ja kaikkea siltä valiltä. Iloista vappua silti kaikille:)
Huru-ukko

KKi kirjoitti...

"
Vihapuhettahan ei oikeastaan ole olemassakaan. On vain ihmisiä, jotka eivät kestä perusteltua arvostelua
"
Hih, niin hän tämä tietysti. Siksi kysyinkin olisiko pyöristymiselle ja pöyristymiselle tehtävissä jotakin.

Kyseisille toiminnoille voisikin, kaikella kunnioituksella toki, viitata kintaalla.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Vappuna 2021 KePu:kin on vain varjo entisestään: https://twitter.com/vilhelmjunnila/status/1387694156039049217

Ennen ne sentään Pani Suomea Kuntoon:
https://www.youtube.com/results?search_query=Pannaan+Suomi+kuntoon++Keskusta

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Oloneuvokselle, Huru-ukolle, KKi:lle ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Kyseisen yksilön genitaalihiekan tarve on loputon. Ja sama yksilö on ottanut oikeudekseen määritellä sen, kuka on terve ja kuka ei. Kyseinen ämmähän etädiagnosoi ilman diagnosointioikeuksia suomalaiset metsästäjät mielenvikaisiksi. Luulen tosin että jopa paskalehdistömme pitää Haapasaloa vitsinä. Tuskin hänen avautumisensa muuten olisi uutiskynnystä ylittänyt.

Oloneuvos: Oikein mukavaa vappua sinullekin. Ja jaan uskosi nuoriin ihmisiin. Toivottavasti turveporukat saavat mahdollisimman monta rekkaa liikkeelle.

Huru-ukko: Joo, ei ole kesästä tietookaan. Oikein mukavaa vappua sinnepäin.

KKi: Järjellisessä maailmassa se kintaalla viittaaminen riittäisi. Vaan nythän nämä pöyristyjät pääsevät säätelemään lakeja. Yksi pöyristyjä on valtakunnansyyttäjä joka sai sitten Päivi Räsäselle syytteen aikaiseksi.

VNV: Eihän tuossa olis tarvinnut vaihtaa kuin logo niin siinä olis vihreitten mainos. Kepu pohjustaa onnistuneesti selkäsaunaa vaaleissa.

KKi kirjoitti...

"
Yksi pöyristyjä on valtakunnansyyttäjä joka sai sitten Päivi Räsäselle syytteen aikaiseksi.
"

Niin tapaus Räsänen.

Toiviaselle, kaikella ystävyydellä sanoisin:

Don't mess with a missionary (vo)man. (S)He got a GOD on his(er) side.

https://www.youtube.com/watch?v=TnSIHArdfJU

Anonyymi kirjoitti...

Tuolla jossakin netin syövereissä oli juutuubissa kuvaa siitä, kun nämä "turvenuijat" lähtivät liikenteeseen. Oli siinä, äkkiä kuvasta laskien parikymmentä rekkaa, ja paljonko lie kuvan ulkopuolella. N. sataa ne oottaa eli on siinä tsadilaisilla pinna kireellä aamusella, varsinkin, jos ja kun eivät ole seuranneet muuta kuin valtavalemidiaa.
Huru-ukko
PS. Iso PEUKKU ja täydet kymmenen pistettä porukoille. Hengessä mukana.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys KKi:lle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

KKi: Räsänen muuten saattaa piruuttaan tehdä sen että kieltäytyy maksamasta sakkoja ja lähtee istumaan ne. Ja tuomiohan on ilman muuta tulossa kun se Toiviaisen harpyija kerran syytteen sai aikaiseksi. Jatko on vain muodollisuus.

Huru-ukko: Jep. Juuri näin.

vieras kirjoitti...

Hyvää vappua Ykälle ja Ylvalle! Tein simaa 4 litraa. Puolet juotiin jo eilen torstaina kun sitä maistoin ja tarjosin. Toinen puolet on sitten vappuviikonlopulle kun lähden kaverin luo maalle vapun viettoon.

Tässä kuva kun avaan tostaina ekan pullon:

https://streamable.com/iz10bp

vieras kirjoitti...

Huomasiko Ykä että Junes Lokan ja Johanna Vehkoon juttu käsitellään korkeimmassa oikeudessa?

Varmaan huomasit senkin että Junes haastoi iltalehden Tommi Parkkosen kunnianloukkauksesta, ja se otetaan käräjäoikeuden käsittelyyn.

Anonyymi kirjoitti...

Itsellä olisi tuo työ jäänyt saamatta. En nykykunnossa kestä kuulla pääministeriltämmekään yhtä kokonaista virkettä, kun jo pitää vaihtaa kanavaa. Nuorille tuo työ käykin, kun eivät ole joutuneet kuuntelemaan neuvostoajan stalinistipaskaa. Tässä iässä olen jo yliherkkä kaikelle paskalle.

Pitäisi varmaan muuttaa Äkkölämäkölään jo kunnan hauskan nimen takia.

Unknown kirjoitti...

Morjens Ykä! Tämä menee täysin ohi aiheen, mutta sivuaa aiempaa tuotantoasi. Nythän helsinkiin aletaan rakentamaan niitä ennustamiasi asumiskuutioita. Tosin nämähän ovat vielä liian isoja persvakoduunareille mutta konsepti on luotu joten pienempiä odotellessa. Ja näihin luukkuihin tuskin yritetään sijoittaa kunniakansalaisia...

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007950447.html

-Tavallinen Virtanen-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys vieraalle, Anolle ja Tavalliselle Virtaselle & kiitos kommenteistanne.

vieras: Oikein mukavaa vappua sinullekin. Ja maalla on oikein mukavaa viettää vappua. Mitä siellä kaupungin hälinässä. Pankaa sauna lämpiämään ja nauttikaa rauhasta. Ja huomasin toki tuon jutun. Sinänsä nämä tämäntyyppisten asioitten automaattinen käsittely käräjillä saisi jo loppua. Se on loputon suo.

Ano: Jos nyt rehellinen olen niin taitaisi se homma jäädä saamatta minultakin. Niin Äkkölämäkölä kuin Pinnanmaan maakunta toivottaa tervetulleeksi kaikki täysjärkiset suomalaiset.

Tavallinen Virtanen: Joo, jääväthän nuo vielä niistä muutaman neliön kuutioasunnoista. Jos asiaa miettii niin nuoria ihmisiä nuo voivat miellyttää halvan vuokran takia mutta Meri-Rastila ei alueena ole varmasti se kaikkein kutsuvin. Sattuneesta syystä. Mulla muuten tulee jossain vaiheessa toukokuuta jatkoa sille Kuutio-sarjalle.

Krypta kirjoitti...

Hauska tarina ja kunnon poikia tärkeää työtä tekemään. Hyvää vappua myös sinne päin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Krypta ja kiitokset. Ja oikein mukavaa vappua sinnepäinkin.

Vasarahammer kirjoitti...

Mukavaa vappua hotelli Yrjöperskeleen pitäjille ja henkilökunnalle.

Tosielämän paskapuhe ei valitettavasti lannoita peltoja. Kyse on puhtaasti kuuman ilman puhaltelusta, joka ei vaikuta kasveihin mutta jota vituttaa kuunnella. Nykymaailmassa viranomainen selittää epäonnistumisensa paskapuheella, jolla yritetään muuttaa paska kullaksi. Ei onnistu vaan tulee vain sottaista jälkeä, vaikka lehtimiehiin moinen menee täysillä läpi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vasara. Juuri näin asiantila on. Paskapuhe saa aikaan vain uusia virkakyöstejä jotka paskapuheellaan saavat aikaan uusia virkakyöstejä.

Mutta oikein hyvää vappua sinullekin.

KKi kirjoitti...

Vappuva muuten kaikille kommentoijille ja etenkin Ykälle ja Ylvalle.

Tässä pinehiukkasia aiheuttaneen ympäristörikoksen (saunominen) lomassa ajattelin todeta, että virhevasemmistolainen paskapuhe on myös hyvää viihdettä.

Samalla tavoin kuin moni on ihmetellyt kun mainitsen suosikki radiokanavakseni YLE puheen.
Hauskempaa huumorikanavaa ei olekaan. Siellähän hintahtavat hipsterit, peskilärseiset kehopositiiviset sun muut toiminallisesti haasteiset selittävät maailmannäkemystään.

Tuloksena jonkinlainen tositeeveen ja muppetshown sekoitus.

Erityisen maininnan annan kaartamo & Tapanainen showlle joka vastaa huvittavuudeltaan muppetien Ms. Piggyä. :D

Tiukkoja mimmejä. :)

Lissu vaan kirjoitti...

Päivi Räsänen maksaa ensi alkuun sakot, mutta ei tule osoittamaan aktiivista katumista. Rouva valtakunnan syyttäjä jatkaa valitsemallaan linjalla entistä kärkkäämmin. Aikoihin on eletty. Mukavaa vappua ja iloitaan alkaneesta keväästä kaikesta huolimatta!

Samu Mäkinen kirjoitti...

yksi Turkkulaanen kirjoitti...
"Minkä loistavan kirjailijan Suomi on menettänytkään Yrjöperskeleessä! Ehkäpä näistä pakinoista joku ahkera voisi koota antologian.."

minulla ollut jo kotvan mielessä (ja inan asian eteen tehtykin) pinnanmaasta ja kansannoususta jne teettää tutulla äänikirja. tämä tosin tapahtuu vain ja ainoastaan itselleni ja jos ykälle sopii niin jakoon miten itselle sopii mutta kysyn sitten erikseen kun on sen aika.

näitä tarinoita jaksaisi kuunnella iltasaduksi ja mikä parasta käyttää muksujen iltasatuna.. kas mikä muksuna jo takaraivossa ni se pysyy ja siihen ei nuo punvihfemkeskok pupletit pysty.

loistavaa kamaa ajasta toiseen. harvoin kirjoittelen kun en ole kirjailija mutta.. kiitos taas.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää vappua, Ykälle, Ylvalle ja kaikille muillekin.

Illalla on taas "se sakki" koolla - hipsuissa on Lady of the Housen ilmaisu asiasta. Entisiä teekkareita ja henkisiä insinöörejä & aitoja ikinörttejä. Aamuyöstä kävimme soitimella, teeren soitimella. Kävellen, läpi metsän, kolmen kilometrin päässä. Paikalla, jossa olen vuodesta -72 käynyt melkein joka vuosi. Maisema on muuttunut - ja soidinpaikka. Mutta aina vaan teeret soivat. Tänä vuonna hieman laimeasti, keli kun oli mítä oli. Vaan rastas se lauleskeli kuusenlatvassa.

Iltasella lauleskeli muut, ohjelmistossa oli mm. Sonderkommando nach Dachau*, Vapaa Venäjä, Pieniä käärmeitä ja tietenkin iki ihana Gonogonokokki. Toki myös Nuijamiesten kaulu ja Jääkärimarssikin kuultiin. Ja kaikenlaista muutakin poliitisesti epäkorrektia.

"Eikö sulla oo edes krapulaa" - kyseli aamulla Lady of the House närkästyneenä. Ei. Eikö se vielä ole oppinut, ettei ko. vaiva kuulu vaivavalikoimaani.

*Laulun opetti kauan sitten muuan Hemmo, joka lauloi kohdassa ".Juutalaiset lauloivat
Nuotioon käy tie Saippuatehtaalle tervehdyksein vie ", "meikäläiset lauloi..." - Hemmo on holokaustin kokeneitten jälkeläinen. Laulu on mustaa huumoria, eikä antisemiittinen lainkaan. No, nyt on kehitys kehittynyt ja se on poistettu teekkareiden laulukirjasta. Halvensi kai nasseja tai jotain.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys KKi:lle, Lissulle vaan, Samu Mäkiselle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

KKi: Ja oikein mukavaa vapunjatkoa sinnekin. Täytyy sanoa, että sulla on kyllä kovemmat hermot kuin minulla.

Lissu vaan: En lähde ennustamaan Päivin toimia. Toivotan vaan hänelle voimia eloon. Oikein mukavaa kevään jatkoa. Vaikka kylmäähän nyt vielä tuppaa olemaan.

Samu: Periaatteessa joo, kun lähde mainitaan. Maksullisia versioita et vissiin tarkoittanut. Sinänsä en oikein tiedä, että kuinka nämä jutut toimii puhuttuna. Tai näyteltynä. En ole asiaa siinä mielessä ajatellut. Mutta minulta on parikin tahoa kysynyt – ja luvan saanut – tehdä Antero Lärväsestä näyteltyjä versioita. Ei vaan ole mitään asian tienoilta kuullut. Joka tapauksessa lämmin kiitos kannustuksesta. Sillä on aina suuri merkitys.

Pyssymies: Ja oikein mukavia vapun jatkoja sinnekin sekä kiitos jaetuista kokemuksista. Minulla ko. vaiva kuuluu valikoimaan ja siksi tykkäänkin törpötellä kohtuullisesti. Eikä umpitunnelissa ole muutenkaan mukavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Harmi, ettei vappumarsseja enää järjestetä. Ajateltiin mennä sdp:n marssille ja laulaa punakaartin marssia, vapaata venäjää, talonpoikaisarmeijan lauluja ja muita asiaan kuuluvia. Jotain ituhippijuttuja vaan, eihän ne edes ärry mistään. Pöh.

Törpöttelyssä on kokemus ja maltti valttia. Minulla on joku vika aineenvaihdunnassa, en saa krapulaa kuin tosissaan yrittämällä - raakaa viinaa pullotolkulla, saunomista - ei syöntiä tai muuta juomaa.

Takavuosina mulla oli aamuisin hubaa, selitin krapulan johtuvan oksenuksesta mahassa. Sen saa pois keitetyllä kamaran kappaleella, lanka kiinni kamaraan. Nielaisu ja siten kamara ylös hissukseen vetäen. Toistetaan tarpeen mukaan. Ite vedin pari lasillista vettä - ja olin vauhdissa taas. Muita seurueemme jäseniä tämä show taisi ärsyttää..

Kovin syvää umpitunnelia olen oppinut välttämän, muisti katkeaa - eikä se nyt ole mukavaa. Vettä - mehua, vissyä, pitää mennä niin paljon, että viinan ja muun suhde on suunnilleen kuin keppanalla. Ja pitää syödä, suolaa pitää tulla. Ja vihanneksista tulee suoloja, samoin leikkeleistä ynnä muusta. Zakuskoista.

Lady of the House vahvistaa vielä, etten tarvitse viinaa olemaan erottumatta joukosta. Syntymähumala tai jotain. En häpeä mitään, ainakan vielä en ole osannut. Olen jopa laulanut julkisesti selvin päin. Teatterissa, kuorossa - kiistän jyrkästi osaavani. Sama juttu kuin tanssin, kirvemiehen hommien tai sepinnän, puusepinnän kanssa - muut tekee mitä osaa ja uskaltaa. Minä teen ihan mitä huvittaa. Vaihtelevalla menestyksellä.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies ja kiitos lisäyksistä. Itselläni nuo ohjelmat ovat vähän miedompia. Tärkeintä törpöttelyssä lienee se, että ei myydä rähinäviinaa. Tietyllä kaipauksella muistelen niitä 1970-luvun vappuja marssine kaikkineen. Pienelle pojalle siinä ei se politiikka niin meinannut, olipahan sellainen karnevaalitunnelma.