keskiviikko 19. toukokuuta 2021

MAAN JOHDOSSA VIIDES KOLONNA

Eduskunta sitten teki sen minkä jo etukäteen oikein hyvin tiesimme eli meni ja hyväksyi liittovaltion kuristus- ja velkaunionipaketin huolimatta perussuomalaisten vastarinnasta. Jatkaen Suomen itsenäisyyden viimeistenkin rippeiden tuhoamista. Ajan muodikasta henkeä seuraavat federalistit saattavat sanoa että eihän itsenäisyys ole kuin termi. Merkityksetön sellainen. Ja voihan sitä olla itsenäinen liittovaltiossakin. Itsenäisempi kuin koskaan aikaisemmin. Niin kuin eräs poliitikko on aikanaan sanonut. Katainenko se oli?

Mutta itsenäisyys ei ole pelkkä sana. Se tarkoittaa itsemääräämisoikeutta. Ja meidän tapauksessa nimenomaan sitä, että tämä pieni, viiden miljoonan ihmisen kansansirpale voi päättää omista asioistaan. Pyrkien ajamaan omaa etuansa ja ainakin vastustaa itsensä, taloutensa ja turvallisuutensa vahingoittamista. Koska ketään muuta kuin suomalaisia ei suomalaisten etu ja hyvinvointi kiinnosta.

Nyt maatamme johtava viides kolonna on sinetöimässä tilaa, jossa tämä kansansirpale on tyhjäksi lypsettävä liittovaltion peränurkka. Niin pitkään kuin maassa yleensä lypsettävää on. Sen saa puolestaan aikaiseksi vihervasemmistolaisen hallituksen ilmastohysteria jonka lopputuloksena tuhotaan suomalainen elinkeinoelämä.

Synkimpinä YYA-aikoinakaan eivät puolueet – ehkä taistolaisia lukuunottamatta – pyrkineet Suomen itsemääräämisoikeuden luovuttamiseen ja vapaaehtoiseen alistumiseen maakunnan asemaan.

Synkimpinä YYA-aikoinakaan eivät suomalaiset poliitikot pyrkineet päästä korkeiksi virkamiehiksi Moskovaan, aina polibyroota myöten.

Vaikka lakikikkailijat varmasti sanovat että ei, tämä ei koske tätä juttua niin muistutetaan silti, mitä laki sanoo törkeästä maanpetoksesta:

Törkeä maanpetos on maanpetoksen törkeä tekomuoto, josta tuomitaan vankeutta vähintään neljä vuotta ja enintään elinkautinen vankeusrangaistus. Maanpetoksen tekee törkeäksi se, että siinä

  1. aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi taikka
  2. muutoin aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa

ja rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Valtakunta on kokonaisuudessaan joutunut vieraan vallan alaiseksi. Suomalaisten maanpetturien toimesta.

Kansanedustajat ovat edelleenkin vastuussa suomalaisille. Niille viidelle miljoonalle. Eivät Euroopan Unionille. Ja se idea Euroopan Unionista myytiin suomalaisille vuonna 1994 ideana että se on itsenäisten valtioitten kauppaliitto. Ei liittovaltion nimellä toimiva keskusjohtoinen valtio jonka hallintomalli on kopioitu Neuvostoliitosta.

Myös he uskoivat suurempiin valtiokokonaisuuksiin.


26 kommenttia:

tira kirjoitti...

Ei tässä maassa mitään viidettä kolonnaa ole, eikä tule, vain lauma vallanhimoisia typerähköjä nuoria naisia ilman minkänlaisia suunnitelmia. Sohitaan sinne sun tänne muodikkaasti ja Eu nyt on se top ten. Tulee joku uusi ilmu-guru (sumuiset silmät ja miesponnari) ja hups, se CO2 jotain häipyy taivaan tuuliin. Kuten ne kaikki ilmu-miljarditkin.

Olen kolmannen polven Kekkos-halveksija. Isoisäni kertoi mitä Kekkonen teki sisäministerinä ollessaan, isäni mitä hän oikeusministerinä ja sen jälkeen osasinkin jo itse päätellä. Ihan penskoina meille koulussa kerrottiin, että nyt on tullut nootti ja opeteltiin menemään pulpetin alle kun tulee se ydinpommi jos Kekkosta ei enää valita. Mutsi kävivät sitten riipimässä kauhuissaan olevan kakaransa sieltä pulpetin alta. Meille kerrottiin että maailma tuhoutuu, jos ei Kekkosta, mitä meille nyt kerrotaan?

Maanpetoksista en tiedä, niitä kai tekevät vain ne joilla on valtaa siihen. Vaan ei vastuuta.
tira+

MikkoK kirjoitti...

Onkohan yhden keskisuuren suurkaupungin kokoinen väestömme Euroopan tehokkaimmin hyväksikäytetty etnisyys päätä kohti laskettuna? Luulisi näin olevan varsinkin, kun lasketaan mukaan yli miljardin vuotuinen kehitysmääräraha ynnä 3-5 miljardin kustannukset kehitysmaalaisten ylläpitämisestä maassamme.

Vaikka tilanne on jo naurettava, tietävät JAA-äänen antaneetkin "kansanedustajat", että lisää elvytystä ja elätettäviä on tulossa ja paljon. Vain katastrofi voi pelastaa pähkähullun Suomen. Eipä ole aikaisemmin tarvinnut pistää toivoaan tällaiseen vaihtoehtoon.

Olavi Koskela kirjoitti...

Ei kai tässä muu auta, kuin ryhtyä töihin sen eteen, että tämä viides kolonna saadaan potkittua seuraavissa ek-vaaleissa historian jätetynnyriin, minne se kuuluukin. Ongelmana on tietty se, miten tavallisesti tolkun suomalaiset saadaan ottamaan selvää asioista ja äänestämään maan etua - ja vain sitä ajavia ehdokkaita. Kun ihmisiltä kysyy, miksi he äänestävät jotain ehdokasta, niin vastaukset ovat liian usein tyyppiä: olen aina äänestänyt ko puolueen ehdokasta, tai : se esiintyi niin sujuvasti töllön visailuohjelmassa, tai: sen aviomies/vaimo on kaukainen sukulainen, tai: äänestän häntä, jotta jonkun toisen puolueen ehdokas ei pääsisi läpi, tms. Tämän tilanteen kun saisi muutettua!

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Arvoisalla blogistillahan taisi olla ennakkokuvauksia näistä EU:n luontoreservaateista, ellen ihan väärin muista.

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.1399159

Anonyymi kirjoitti...

Suomi oli itsenäisempi Venäjän autonomian aikaan 1809-1917 kuin nyt. Sortovuodet alkoivat tosin 1899, ehkä aikaisemminkin, mutta siitäkin huolimatta itsenäisyys säilyi. Vallankumous Venäjällä vähän auttoi. 1987 alkoivat hallituskaudet joissa Suomi myytiin. Euro pysyy vielä pystyssä vuotuisilla tuhannen miljardin "elvytyspaketeilla", mutta siinä tulee pää vetävän käteen. Ja kun euro häviää, katsotaan onko valtiolla reaaliomaisuutta. Suomella (meillä) ei enää ole. Kaikki on myyty teollisuutta myöten. Luonnolliset monopolit ensin. Ne ovat kysyttyjä "kansainvälisten sijoittajien" piirissä, kun ovat yhtäkuin verotusoikeus.

Anonyymi kirjoitti...

"lauma vallanhimoisia typerähköjä nuoria naisia" kuten M Vanhanen, I Kanerva ja Ben Z ?

Älä selitä sitä hölmydellä mikä on silkkaa pahuutta.


-Tvälups-

QroquiusKad kirjoitti...

Kyllä tässä maassa on viides kolonna, eikä se ole poliittinen eliitti vaan se kansanosa, joka sen valtaan aina kohottaa.
Se on nimeensäkin sopivasti viidesosa kansasta, ja sillä on apureinaan kolme viidesosaa kansasta, joista suurin osa ei kannata heidän tuhon politiikkaansa, mutta eivät tee mitään estääkseen sitä;
ehei, he antavat sille epäsuoran tukensa kerta toisensa jälkeen!

Viides kolonna elää ja voi hyvin, koska suomalaiseen kansanluonteeseen on syväkoodattu Toiseuden palvonta.
En voi käsittää, miten ja missä välissä se on voinut kehittyä;
mitkään kansallismasokistiset uhriutumislegendat "Ruotsin vallan alaisuudesta" (jolloin Suomea ei ollut, vaan se oli osa Ruotsin kuningaskuntaa, Itämaa) ja vielä vähemmän Suuriruhtinaskunnan ajalta eivät sitä voi selittää.

Virolaiset nimittäin olivat noihin aikoihin maaorjuudessa, ensin tanskalaisten, sitten saksalaisten ja oikeastaan senkin jälkeen;
baltiansaksalainen aatelihan se Venäjän keisarikuntaa palveli ja virolaisia alisti entiseen tapaa.

Mutta virolaisille ei ole kehittynyt Toiseuden palvontaa eikä viidettä kolonnaa.

Mikä perkele meitä suomalaisia vaivaa? Miksi me olemme tällainen saatanan orjarotu?!

Anonyymi kirjoitti...

Kurjalainen hypettää, että Pohjois-Karjalaan saadaan 150 miljoonaa.
"150 miljoonan euron tuilla 600 työpaikkaa Pohjois-Karjalaan"
Päätösperäiset työpaikat pysyy niin kauan kuin tukaisrahaa riittää. Sitten firma ulkomaille tai kupit nurin.

Lopussa vielä maalittaa vastaan äänestäneet:
"Pohjoiskarjalaisista kansanedustajista elvytyspakettia vastaan äänestivät perussuomalaisten Sanna Antikainen ja Jussi Wihonen sekä hallituspuolueiden edustajista keskustan Hannu Hoskonen."

Unohtavat autuaasti kertoa, että heidän lapsensa tulevat maksamaan tästä lystistä yli 300 miljoonaa.

Ja tämä on vasta ensimmäinen ...
-tD

Jani Alander kirjoitti...

Tuleekin mieleen ne jutut millä EY jäsenyyttä suomalaisille kaupattiin. Itsellähän ei siihen aikaan ollut ikää äänestämiseen, mutta eräs hieman kaverini muisteli, että äänesti "kyllä", koska no mediassa rummutettiin miten tietyt voisiko sanoa kekkosslovakialaiset erikoispiirteet poistuvat. Alkoholipolitiikka mannermaiselle tasolle, autoverot mannermaiselle tasolle, ruuan hinta jonnekin Saksan vastaaviin. Jne.

No kuinkas kävikään jäsenyys tuli ja oikeastaan mikään näistä ei toteutunut. Sama kansalaisille vittuilu jatkui ja jatkuu edelleen. Kaverini totesi että mitään äänestyspäätöstä ei ole tullut kaduttua yhtä paljon kuin tuota kyllä ääntä.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä niin sanottu elvytyspaketti, joka elvyttää vain eteläisen euroopan maita rahoittaneita pankkeja ja pitää näin vielä hetken euro nimistä valuuttaa hengissä, ei muuta. Taitaa olla viimeinen joka rikkoi EU'n perussopimusta ja useita "direktiivejä". Tähän saakka bail out on kierretty erilaisin järjestelyin, EVM, EVVM ja muilla konsteilla. Nyt sopimuksia rikottiin suoraan ja häikäilemättä. Kun tämä meni läpi näinkin helposti, en yhtään epäile etteikö jatkoa seuraa viimeistään vuonna 2022.

Suomi osti kuudella miljardilla mainetta toisten valtioiden velkojen maksajana.

Anonyymi kirjoitti...

Päätös tässä asiassa tehtiin ideologian mukaan ja koska ideologia edellä mennään, eu-jäsenyys saa maksaa miten paljon hyvänsä. Siis kuinka suuren summan tahansa. Jossain vaiheessa maastapako alkaa ja alamäki jyrkkenee. Tilalle tulee sitten varmaan pätevää porukkaa verotettavaksi.
Jos oikein huonosti käy niin eu:ssa visionäärit erkaantuvat todellisuudesta yhä pahemmin ja hallinto alkaa vainota ja listiä vastustajiaan. Siinä sitä sitten ollaan persaukisina eikä osaavaa väkeä ole, kun nämä nostivat jo aiemmin kytkintä.
Kaiken kaikkiaan on sanottava, että itsenäisyys ei vaan taida sopia suomalaisille. NL:n kaaduttua tuli kauhea kiire löytää uusi isäntä. Kaipa se historiasta johtuu. Monta sataa vuotta alamaisuutta näkyy. Ikävä sanoa, mutta kyllä tämä homma taitaa olla taputeltu. Ollaan sitten eu:n enimmäkseen suomen kielinen alue, ei muuta.

maallikko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys tira+:lle, MikkoK:lle, Olavi Koskelalle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Ano1:lle, Taisteluvälineupseerille, Qroquius Kadille, tD:lle, Jani Alanderille ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

tira+ & Tvälups: Kyseiset kolme häiskää olivat luomassa tilanteen pohjaa mutta vallanhimoiset typerähköt nuoret naiset jatkavat sitä turbovaihteella.

MikkoK: Luulen että se hyväksikäytön tehokkuus per pää voi pitää paikkansa. Se katastrofi tulee jossain vaiheessa talouskatastrofin muodossa.

Olavi: Olet oikeassa siitä että äänestää pitää ja se on ainoa mahdollisuus. Samoin kuin siinä, miksi niin moni äänestää yhtä typerästi kuin ennenkin.

VNV: Muistit oikein:

http://yrjoperskeles.blogspot.com/2016/04/metsanvartijat.html

Ja tuohon suuntaan ollaan menossa.

Ano1: Olet valitettavasti täysin oikeassa.

Qroquius Kad: Se kuuluisa ”jokin” tapahtui varmaan vuodesta 1960 eteenpäin. Syynä ainakin kasvanut elintaso ja ulkoa opeteltu idän nuolentaliturgia jonka nuoremmat alkoivat ottaa tosissaan ja joka sitten vain vaihtoi suuntaansa. Ja suomalaisten kuuliaisuushan olisi hyvä asia maassa, jonka johto toimii kansalaistensa etua ajatellen.

tD: Se raha oltaisiin voitu antaa Pohjois-Karjalaan myös ilman että pumpataan miljardeja muitten törsättäväksi. Ja jatkoa tosiaan seuraa.

Jani: Minä äänestin EU:ta vastaan. Mutta juuri tuotahan suomalaisille rummutettiin. Samoin kuin sitä että jos emme liity niin edessä on tsuhnan helvetti. Niin että ymmärrän hyvin miksi kaverisi meni lankaan.

Ano2: Jatkoa seuraa ja väliaikainen muuttuu pysyväksi. Suomi osti mainetta hyväuskoisena typeryksenä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys myös maallikolle. Meni näköjään kommentit ristiin. Totesit:

”Jos oikein huonosti käy niin eu:ssa visionäärit erkaantuvat todellisuudesta yhä pahemmin ja hallinto alkaa vainota ja listiä vastustajiaan.”

Ja tämähän on se pahin, eikä millään muotoa mahdoton tulevaisuus. Mutta kyllä itsenäisyys suomalaisille sopii. Itsenäinen Suomi on ollut menestys. Ne, jotka etsivät uutta isäntää ovat pieni joukko. Valitettavasti ne ovat valtakoneistossa.

Anonyymi kirjoitti...

Tämäkin murhe korjaantuu aikanaan...
Kansakunnat tulevat aina melko kivasti toimeen keskenään silloin, kun hyöty on yhteistä ja tulevaisuus vauraampi...
Kaupankäynti kansojen välillä on oivallinen esimerkki tästä.

Vaan kuinkas käykään keskinäiselle veljeydelle silloin, kun haitat ovat yhteisiä ja tulevaisuus harmaampi?
Miten käy, kun naapuri maksaa toisen naapurin eläkkeet tai veronalennukset? Miten käy, kun yksi maksajista sälyttää vastuunsa toisille ?
Miten käy, kun yhteinen velka ei enään lämmitä pöksyissä ?
Kaikkiin yllä oleviin kysymyksiin vastaus on.... tadaa, sitten häiriintyy lievää rajummin se keskinäinen yhteiselo.
Vakavasti sanoen, uskon euroopan unionin kaivaneen itsellensä tässä sellaisen kuopan josta se ei pääse ylös. Pahimmillaan tämä tullee johtamaan sotaan eu:n alueella...

-Raksaäijä-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Raksaäijä. Olet mitä todennäköisimmin oikeassa. Ja lisätään tähän jatkuvasti kasvava islamilaisten määrä. Kun ne saavuttavat sen kriittisen rajan niin Libanon-kynnys ylittyy. Ja se ylittyy ihan varmasti sillä valtaapitävät EU-utopistit kiistävät niiden olevan minkäänlainen uhka.

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä mistä johtuu, että meikläistä hallintokulttuuria nimetään venäläiseksi/ryssäläiseksi. Jostain historian hämärästä muistelen, että venäläiset, silloin tsaarin aikaan kun tämän maan valloittivat, totesivat ruåtsalaisten kehittäneen niin hyvän sortohallinnon, että ei sitä ole syytä muuttaa. Ja mtä hyvää muka on koskaan ruåtsista tullut? Eipä tule äkkiä mieleen Eräs sankarikuningas taisteli Norjassa sanoen, taistelen täällä viimeiseen suomalaiseen asti. No, loppui kai suomalaiset ja turpiin tuli että tukka lähti. Varsinainen riistäjä ja siirtomaaherra se ruåtsi meille oli. Ja on.
Liekö sieltä asti peruja ruo, että aina pitää kumartaa sortajaa ja alistajaa, nyt noita bryssän kätyreitä..
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Huru-ukko. Johtunee varmaan siitä että Suomen hallintokoneisto kehitettiin autonomian aikana ja venäläinen hallintokoneisto on aina ollut kovasti byrokraattinen. Sieltä se on peritty. Ruotsin vallan aikana ei Ruotsilta Suomelle tullut mitään hyvää. Mehän oltiin vain takapajuinen maakunta. Suomalaisethan nousivat kyllä sortajaa ja alistajaa vastaan sodan aikana mutta nyt ollaan opittu itäsaksalainen ajattelutapa. Toivottavasti se joskus vielä muuttuu.

Anonyymi kirjoitti...

Toivoa muuta kuin EU loppua. Metsät hiilinieluksi?
Mutta tämähän Suomen etu, sitähän tässä on toistettu.

Erehtymättömät hyväuskoiset uskoo tähän elvytyspakettiin.

Jos tälläistä lukee HS niin siltikin menee läpi.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007760621.html

Kummallista miten ylekin tekee näin arvostelevia ohjelmaa.
Kuin tässä uutisessa.
Aika paha miten Italia voi olla heikompi?
https://yle.fi/uutiset/3-11926621

Ei vakuuta paketti kun on kuunnellut nämä Brysselin koneet,
ne ihan kriittisiä. Kuunneltavaa riittää.

Pentti Pikkarainen 24.3. Matti Viren 23.9. 2020, Peter Nyberg
15.7. 2020. Tuomas Malinen...

Italia on saanut tukea jo. 25.11 2020
Miten paljon EU tukee nyt Italian taloutta, Pekka Korpinen

KKi kirjoitti...

"
....itäsaksalainen ajattelutapa. Toivottavasti se joskus vielä muuttuu.
"

No ei tule muuttumaan. Osaavat nämä herrat ja tyttöset hallitsemisen. Kansalle leipää ja sirkushuveja.
Niin kauan kuin kansalla riittää keskikaljaa ja tositeeveetä niin mitään radikaalia ei tule tapahtumaan.

Tositeeveetä riittää vielä jokusen tyttöhallituksen verran.

Anonyymi kirjoitti...

Juu, olet kyllä oikeassa tuossa, että kyllä suomalaiset tykkäävät itsenäisyydestä. Mutta mahtaisiko kyse olla hallinnon sisäisestä kulttuurista? Kun saa tehdä muita ihmisiä koskevia päätöksiä, nousee jotenkin tavallisen kansan yläpuolelle? Ja kun vuosisatojen ajan ylin virkamies/hallitsija ei ollut suomalainen niin näkökulma on tavallaan periytynyt ja elää edelleen vahvana.

Kyseessä olisi vähän sellainen "Ja me papit naurettiin niin makeasti" -tyyppinen juttu. Jotain kummaa tuossa isännän hakemisvimmassa joka tapauksessa on.

maallikko

Anonyymi kirjoitti...

Valtionvelka:
1990 - 10 mrd markkaa
2020 - 124 mrd euroa

EY/EU ja euro olleet menestystarinoita vailla vertaa!

Älkääkä huoliko! Kun inflaatio iskeytyy suorastaan zimbabwelaisille lukemille niin velat lankeavat maksettaviksi. Milläs maksat kun? Eläkerahastot ja maaomaisuus; puhdas vetemme tulee kelpaamaan ulkomaalaisille suuryrityksille. Kaivosteollisuus taas louhii täältä viimeisetkin hippuset sekä turve muuttuu uusiutuvaksi luonnonvaraksi kun sitä nostaa ulkomaalaiset yrittäjät.

Joten pelko pois ja piikille!


-Tvälups-

QroquiusKad kirjoitti...

Kai Ruotsiin kuulumisesta nyt sentään jotain hyvää tuli, vai olisivatko asiat nyt paremmin jos Novgorod olisi vallannut tämän alueen 1300-luvun alussa?
Aika vähän olisi suomalaisuudesta nyt jäljellä, luulen ma.

Anonyymi kirjoitti...

On outoa tämä takaperoisuus; ensin SM (sopivat nimikirjaimet?) ) kävi jo viime kesänä hyväksymässä vastoin perustuslakivaliokunnan päätöstä EU:n korona- ei kun elvytyssopimuksen (jo nimen muutos kertoo vedätyksestä, joka ei sitten ihan uponnutkaan) ja nyt sitten asiasta vasta päätetään eduskunnassa. Kesällä monet puolueet olisivat halunneet keskustella tuoreeltaan, mutta eduskunnan puhenainen ei pitänyt tarpeellisena sen koolle kutsumista näin mitättömän asian takia. Iltalypsylle sitten oli toisaalta turha lähteä, kun isommissa pöydissä oli EU:ssa jo ennalta tehty päätös; varma nakki ja läpihuutojuttu. Lopussa taidettiin kylläkin ihan vähäsen säikähtää, että ne p-rkeleen suomalaiset ryssii koko homman ja kiristys otettiin kuten lasten kasvatuksessa viimeisenä keinona käyttöön.

Sitten kun rajat kohta aukeavat apposen ammolleen ja uusi kansainvaellus alkaa, kaivetaan esille YK:n GCM-sopimus, joka tasapuolisesti jakaa sitä kaivattua työvoimaa ja moniosaajia meillekin ja voi olla taas, että saadaan taas enemmän kuin pyydetään. Em. sopimus ei ole sitova, mutta odotetaanpa nyt sitten vaan siitäkin uutta tulkintaa. Valitettavasti kokonaan on unohdettu vanha viisaus, Augustin Ehrensvärdin Suomenlinnan Kuninkaanportin viereiseen kivitauluun kaiverretut kuuluisat ohjeet suomalaisille. ”Jälkipolvi, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun”.

Mielenkiintoiset kunnallisvaalit tulossa; ehkä niissä kaikuu kansan ääni? Taidan olla ikuinen optimisti.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Tuli sitten hallitukselta "turvallisuuspoliittinen selonteko". Hevonpaskaa alusta loppuun.

QroquiusKad kirjoitti...

Tästä suomalaisesta herra-alainen -suhteesta vielä kerran saksalaisten Jatkosodan aikana tekemä arvio suomalaisupseereista:

suomalaiset olivat loistavia joukkueenjohtaja-komppanianpäällikkötasolla, keskinkertaisia pataljoonan- ja rykmentinkomentajatasolla, huonommanpuoleisia perusyhtymän komentajatasolla ja suorastaan epäpäteviä suuryhtymän komentajatasolla.

Minusta tämä kertoo sen valitettavan viestin, että meidän suomalaisten johtamiskyky on parhaimmillaan lattiatasolla, ja ylemmäs kohotessa alkaa nopeasti huveta.
Aikaisemmin mentiin vanhoilla eväillä rakentaessa pohjoismaista hyvinvointivaltiota, mutta tällä vuosituhannella ne on käytetty loppuun, ja suomalainen korkeimman tason johtajuus loistaa täydellisellä epäpätevyydellään.

Ei tämä ole mukava asia, mutta valitettavasti se näyttää olevan fakta, joka on hyväksyttävä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, KKi:lle, maallikolle, Taisteluvälineupseerille, Qroquius Kadille, Rouva Anolle, Ano2:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Ei vakuuta niin. Mutta valtamedia tekee parhaansa.

KKi: Toisaalta olivathan tsuhnat tunnetusti 1900-luvun alussa lauhkeita ja vaarattomia lampaita. Sitten tyyli muuttui. Meillä ei ole kristallipalloa.

maallikko: Tuossa on hyvä pointti ja virkakoneisto – ylempi sellainen – taitaa ajatella että he eivät ole kansalaisia varten vaan kansalaiset ovat heitä varten.

Tvälups: Nuo alun luvut ovat hyytävät. Ja mitä sillä velalla on saatu? Elätettäviä vieraskielisiä ja elätettäviä akateemisia suojatyöläisiä. Ja hyvä kysymys tosiaan: milläs maksat?

Qroquius Kad:

Viesti1: Tuossa tilanteessa suomalaiset olisivat varmaankin pieni kansansirpale niin kuin kovin moni suomalais-ugrilainen kansa Venäjällä. Sinänsä Suomella kävi tuuri kun aikanaan Aleksanteri I suhtautui haltuunsa saamaan alueeseen niin suopeasti. Muitakin muistoja oli, niin kuin isoviha ja pikkuviha.

Viesti2: Nykyajan siviilijohtamisessa tuo vain poliittisten virkanimityksien myötä korostuu.

Rouva Ano: Ennustuksesi pitää melko varmasti paikkansa. Valitettavasti. Vaaleista en osaa ennustaa mutta äänestää kannattaa joka tapauksessa.

Ano2: Hallitus voisi nimittää itsensä turvallisuusriskiksi.